Työterveyshoitaja 1/2019

Page 14

i siinä ö on sellaista, ette ty is te yh n aa rm ” Va nee ksi ja aina se me ii lm va a ll tu n koskaa jotenkin n. Välillä tehdään ehkä aaltoillenki an omiin. ja sitten unohduta kauheen tiiviisti iiksi.” tule koskaan valm Ett se ei varmaan

Toimintamallin neljännellä kerralla pelattiin pihapelejä. Kuva Mari Impilä

Kehittämisprojekti oli kaksiosainen jakautuen tutkimukselliseen osioon ja kehittämisosioon. Tutkimusosioon kuuluivat sekä työttömien että sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden haastattelut. Kymmenen työtöntä osallistui yksilöhaastatteluihin ja seitsemän sosiaali- ja terveysalan työntekijää kahteen eri ryhmähaastatteluun. Kehittämisosiossa Raision Mahittulaan pilotoitiin työttömien osallistava toimintamalli ja tehtiin suositus moniammatillisesta tiimimallista työttömien terveystarkastukseen. Kehittämisprojekti tuotti myös useita muita ehdotuksia edistää työttömien hyvinvointia, osallisuutta ja terveyttä.

seuranta. Työkykyyn liittyvät asiat korostuivat enemmän sosiaalialan työntekijöiden haastatteluissa kuin terveysalan. Tulosten mukaan terveystarkastuksessa työkykyyn liittyvät asiat eivät olleet pääasia vaan sairauksien hoitaminen, elintapojen ohjaus ja itsehoidon tukeminen. Työkyvyn arviointiin olisi terveydenhuollossa kiinnitettävä huomattavasti enemmän huomiota. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää työttömien varhaiseen tavoittamiseen ja työkyvyn arviointiin. Terveyspalveluissa tulisi huomioida, että työttömillä on suurempi palveluntarve kuin työllisillä, joten heidät tulisi huomioida terveydenhuollossa erityisryhmänä.

TYÖTTÖMIEN ASIAKKAIDEN MIELIPITEITÄ JA TOIVEITA TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVISTÄ PALVELUISTA

OSALLISTAVA TOIMINTAMALLI KUNTOUTTAVAAN TYÖTOIMINTAAN

Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat toivoivat työtoimintaan palveluja, jotka lisäävät heidän hyvinvointiaan, edistävät terveyttä ja osallistavat mukaan toimintaan. Valtaosa haastatelluista toivoi työtoimintaan osallistavaa ryhmätoimintaa. Haastatteluissa tuli esille, että työttömät toivovat sellaisia työllistämistä edistäviä palveluja, jotka olisivat kuntouttavia, kehittäisivät heidän osaamistaan ja vahvistaisivat omaa toimijuutta. Työttömiltä kysyttiin myös, millaista hyötyä he saivat terveystarkastuksista. Suurin osa koki terveystarkastuksen edistävän heidän terveyttään. Tulosten mukaan työttömien tietoisuus omasta terveydentilasta lisääntyi terveystarkastukseen osallistumisen myötä. Lähes kaikki työttömät toivoivat jatkossa kutsua terveystarkastukseen. TYÖTTÖMIEN TYÖKYVYN ARVIOINTI

Työttömien terveyspalveluista tiedottamista pitäisi lisätä palvelutietoisuuden lisäämiseksi. Tätä mieltä olivat työntekijät ja myös työttömät itse. Haastatteluista kävi selkeästi ilmi, että nykyisissä työttömien terveystarkastuksissa oli puutteita. Kehittämiskohteiksi esille tulivat resurssit, yhteistyö eri toimijoiden välillä, tiedonkulku, asiakastietojärjestelmä, ajanvaraus, jatkuvuus ja vaikuttavuuden

14

Työterveyshoitaja 1/19

Tutkimuksen tulosten pohjalta suunniteltiin työtoiminnan työttömille osallistava toimintamalli. Malli pilotoitiin toukokuussa 2018. Toimintamalli sisälsi neljä tapahtumakertaa, jotka järjestettiin viikon välein. Tapahtumien määrä ja ajoitus perustuivat työttömien toiveeseen. Tapahtumakerrat sisälsivät mm. liikuntaa, ulkoiluretken ja tutustumista erilaisiin liikuntamahdollisuuksiin. Pilotin tavoitteena oli kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden osallisuuden vahvistamiseen


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.