Junnuleiri oli menestys ainakin sisällöllisesti ja innostuksellisesti. Eemeli Virta kertoo kaikesta tästä ja myös siitä, miten tatamilla ratkottiin Lohikäärmevuoden hengessä huudahdusten ”Mä en osaa!”, ”Miten ihmeessä?” tai ”En mä pysty!” ongelmat.
Nyt kajahtaa Kajaanista: siellä on löydetty resepti ja toimintamalli, jolla saada junnuja mukaan ennätystahtiin.
Aikidon pauloissa juniori-iästä asti. Kolme eri vaiheessa omaa uraansa olevaa harjoittelijaa kertoo tarinansa.
Palautteen antaminen eri harjoitteluvaiheessa oleville ja persoonaltaan erilaisille aikidokoille on pohdinnan paikka monelle vetäjälle. Petteri Silenius avaa syvällisessä kirjoituksessaan omaa kokemustaan.
MyWay: Meido-kanin teräsmies Pertti Lehväslaiho 6. dan on viihtynyt aikidon ja monen muun lajin tatamilla vuosikymmeniä.
Seurailua: tapahtumia Joensuusta, Vantaalta, Sotkamosta ja Järvenpäästä.
Tyttöjä, poikia, naisia, miehiä – eikä silkkaa eloveenaa
Kaijjaanista kajahtaa. Pienehkö kaupunki, tosin talousalueensa veturi, mutta pienehkö: silti siellä on saatu aikido rokkaamaan erityisesti juniorien parissa. Kun luin kajaanilaisten jutun heidän menestyksestään ja erityisesti reseptin sille, ajattelin, että tämä on yksinkertaisesti herättävää ja aivan mahtavaa! Olisiko jopa… inklusiivista…?
Joten guuglasin: ” Inklusiivisuudella tarkoitetaan yhdenvertaista ja syrjimätöntä sekä kaikkia osallistavaa ja mukaan ottavaa toimintatapaa.” (Lähde: työterveyslaitos, ttl.fi). Vastaus on että olihan se. Ja niin koko aikidokin, meidän tapamme harjoitella, opettaa toinen toisiamme toisen fyysisen olomuodon, tason, iän ja kompuroinnin hyväksyen.
Mutta ehkä Kajaanissa on menty vielä pitemmälle? Nähty suoraan aikidon sieluun ja ytimeen. Siellä olemme kaikki me erilaiset ja eritasoiset harjoittelijat, kaikenlaiset. Kyseessä ei olekaan vain erilaisuuden hyväksyntä, vaan sen nostaminen keskiöön.
PS. Voi olla, että tässä lehdessä jossakin vilahtaa ehdotus laittaa luettu lehti kiertoon.
Tehdään niin. Tällaiset printatut lajilehdet ovat jo harvinaisuus, ja moni erilaista liikuntaa tai kulttuuria harjoittava ihminen voi olla hyvinkin kiinnostunut aikidosta, kunhan saa sopivia herätteitä. Laitetaan siis tämän kaikenlaisuuden ja erilaisuuden hyväksyvän lajin viesti jakoon tälläkin tavoin.
Jaanaliisa Kuoppa
Olympiakomitea hakee muutosta
Moni on saattanut kevään, kesän ja varsinkin syksyn mittaan törmätä uutisiin Suomen Olympiakomiteasta.
Kritiikki urheilun keskusjärjestöä kohtaan on ollut kovaa varsinkin mitalittomiksi jääneiden Pariisin olympialaisten jälkeen. Syksy toikin tullessaan puheenjohtajavaalin, kun paikkaa tavoitelleelle Tapio Korjukselle ilmestyi haastajaksi Petteri Kilpinen, jonka tueksi monet liitot pian lähtivät.
Kilpinen on aiemmin toiminut Nuori Suomi -järjestössä ja Valo RY:ssä. Varsinaista huippu-urheilijan taustaa hänellä ei ole, vaikka aktiivinen liikkuja ja urheilun moniharrastaja mies onkin.
Olympiakomitean syyskokouksessa Kilpinen voitti Korjuksen selvin luvuin, eikä vaalin osalta kenellekään varmasti jäänyt mitään jossiteltavaa. Kentällä haluttiin uudistumista ja muutosta, ja näistä kahdesta ehdokkaasta Kilpisen uskottiin olevan vahvempi vaihtoehto sitä toteuttamaan.
Kilpinen lupasi kokoukselle lähtevänsä korjaamaan Olympiakomitean välejä opetus- ja kulttuuriministeriöön.
Lajiliittojen näkökulmasta tämä on varmasti järkevä avaus. Kyse ei ole pelkästään huippu-urheilun organisoimisesta vaan koko liikuntajärjestökentän tulevaisuudesta. On päästävä keskustelemaan avoimesti puhtaalta pöydältä yhteistyön ja vuorovaikutuksen hengessä.
Nyt syyskokouksessa tein ponsiesityksen, jossa korostettiin tällaisiin yhteistyöjärjestelyihin osallistumisen vapaaehtoisuutta. Me emme vastusta hallinnollisten rasitteiden hoitamista yhteisesti muiden liittojen kanssa, mutta emme tietenkään voi hyväksyä, että sellaiseen jotenkin pakotettaisiin liittymään. Osallistumisen on tuotettava selviä toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä. Ilokseni ponsiesitys meni läpi ilman mitään vastalauseita.
Aikidolehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Lehden voi myös ostaa Aikidoliitosta.
Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.
Aikidolehdessä julkaistaan aikidoharrastajien kirjoituksia. Kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa mielipidettä, eivät Aikidolehden tai Suomen Aikidoliiton virallista kantaa.
Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Valimotie 10 00380 Helsinki puh. 040 573 8166 sposti: aikido@aikidoliitto.fi
Taitto: Luova toimisto Muka Paino: M&P-Paino
Kannen kuva: Inka Leinonen Seuraavan lehden deadline 19.5.2025
Kokouksessa käsiteltiin myös selvityksiä tavoista vastata pienenevien valtionapujen muodostamiin haasteisiin. Jo kuluvan vuoden keväällä esiteltiin malleja, joissa lajiliittojen ja muiden liikuntajärjestöjen erilaisia hallinnollisia tukitoimia voitaisiin keskittää ja sitä kautta hakea taloudellista ja toiminnallista synergiaa. Meillä Aikidoliittona on kovin vähän sellaista, mitä tällaisella palvelukeskusmallilla voitaisiin vielä nykyisestä tehostaa, mutta tästä huolimatta olemme olleet mukana keskusteluissa.
Aikidoliiton kannalta Olympiakomitean henkilövalinnat menivät enimmäkseen onnistuneesti. Olin mukana liittojen yhteistyössä sekä puheenjohtajaksi valitun Kilpisen että ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valitun Mira Keräsen (Voimisteluliitto) taustalla. Lisäksi olimme yhdessä muiden kamppailulajien kanssa tukemassa Taekwondoliiton ehdokasta Tero Kuorikoskea hallituksen jäseneksi, mutta valitettavasti tässä projektissa vauhti ei aivan riittänyt valintakynnyksen ylittämiseen. Kokonaisuutta ajatellen voidaan kuitenkin olla varsin tyytyväisiä maaliin menneisiin henkilövalintoihin. Niiden myötä olemme liittona onnistuneet laajentamaan ja vahvistamaan yhteistyösuhteitamme niin keskusjärjestöön kuin muuhun liikuntajärjestökenttään. Muutosta ilmentää myös joidenkin järjestöjen muutto Sporttitalolta Olympiastadionille. Myös Aikidoliiton hallitus harkitsi liiton toimiston siirtämistä sinne, mutta perusteellisen pohdinnan ja vertailun jälkeen päädyimme kuitenkin pysymään Sporttitalolla. Tilat ovat meidän tarpeisiimme hyvin soveltuvat, ja työskentely- ja kokousolosuhteet siellä ovat paremmat kuin stadionilla olisivat. Emme halunneet lähteä korjaamaan sellaista, mikä ei ole rikki.
Aikidoliiton puheenjohtaja
Antti Vesala
Kuvassa Olympiakomitean 1. varapuheenjohtajaksi valittu Mira Keränen sekä Aikidoliiton puheenjohtaja Antti Vesala.
Juniorivaliokuntakynä:
Suomen suurin ja vähintään
innokkain junnuleiri
Marraskuussa järjestetyn Suomen suurimman junnuleirin osallistujamäärä jätti parannettavan varaa. Vajaa 15 junnua ei ihan riitä täyttämään tapahtumanimikkeen mukaista mahtia. Kuitenkin monella muulla kenties tärkeämmällä mittarilla leiristä voidaan puhua ”suurena” ja onnistuneena.
Leiri syntyi yhteistyönä juniorivaliokunnan ja viiden aikidoseuran (Akari, Awase, Jukara, Finn-Aiki ja Yatagarasu) kesken, mistä voidaankin kiittää monia leirin ansioita: Leiri kesti kaksi päivää, toisin kuin moni valiokunnan aiempi tapahtuma, paikalle saatiin koko nelipäinen valiokunta ja menossa mukana oli myös paikallisten seurojen opettajistoa. Yhteen hiileen puhaltamalla syntyy useimmiten hyviä asioita, joten tämän kokemuksen perusteella on syytä kannustaa seuroja toimimaan yhdessä myös arjessa. Junnuja innostaa päästä harjoittelemaan uusien treenikavereiden kanssa, mutta sama pätee myös aikuisiin. Siis yhteistoiminta ja vuorovaikutus kunniaan!
Leirillä ei tosiaan ollut kuin noin tusina junnua, mutta junioriliittovalmentajien onneksi pääkaupunkiseudulla on selvästi panostettu laatuun määrän sijasta. Suurin osa
kävijöistä jaksoi innokkaasti treenata koko leirin ajan ja ainakin vaikutti siltä, että kaikki oppivat treeneissä jotain uutta. Junnuharjoitukset, jossa kaikki keskittyvät, harjoittelevat aikidoa täydellä palolla ja tulevat toimeen keskenään, on kokonaisuus, jonka voisi nimetä jonkinlaiseksi junnutreenien utopiaksi. Kuitenkin siltä tuo marraskuinen leiri tuntui.
Lohikäärmeen vuoden tullessa hiljalleen päätökseensä valikoitui leirille teemaksi ”Neljän lohikäärmeen opit”. Neljä valmentajaa kuin lohikäärmettä, hui, kenties toiveajattelua. Tosiasia on kuitenkin se, että myyttistä lohikäärmettä ja tasapainoista budokaa yhdistää moni asia. Molemmilla tulisi ainakin olla nopeutta, tarkkuutta, voimaa ja joustavuutta. Näiden päälle jokainen meistä valmentajista sai tehtäväkseen rakentaa leirille yhden harjoituksen.
Akarin dojolla valiokunnan puheenjohtaja Roosa otti lauantaina ohjakset käsiinsä ja avasi leirin teemanaan nopeus ja ketteryys. Aikidon maailmassa ketteryys ilmenee kaikessa harjoittelussa, mutta leimallisena ketteryyden taidonnäytteenä voidaan pitää erilaisia ukemeita. Niitä työstäessä lauantaiaamu kului varsin mukavasti ja vauhtia junnuilla tuntui joskus olevan niin paljon, että perässä oli vaikea pysyä. Ensimmäisen päivän toisen harjoituksen ohjasi Minna. Hän oli päättänyt harjaannuttaa junnujen tarkkuutta aseharjoittelun kautta. Teema osoittautui kenties leirin vaikeimmaksi, mutta siitäkin junnut selvisivät mallikkaasti. Aseharjoittelun ollessa monessa seurassa aikuisillekin harvemmin harjoiteltu osa-alue, ei aseoppi päädy junnutreeneihin kenties lainkaan. Aseiden kanssa on syytä aina pitää huolta turvallisuudesta ja siksi onkin syytä miettiä milloin ja mitä harjoitteita junnujen kanssa voi tehdä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseinen osa-alue tulisi täysin unohtaa. Leirillä aseiden tuoma jännitys terästi monen harjoittelijan keskittymistä ja erityisesti pidempään harjoitelleet osallistujat saivat lauantain jälkimmäisestä harjoituksesta uutta syvyyttä
harjoitteluunsa. Junnuaikidossa ykkösjuttu on hauskanpito, mutta aikidon oppiminenkaan tuskin ketään haittaa. Hyvien yöunien jälkeen voitiinkin jatkaa Awasen salilla valiokunnan konkarin Kari-sensein opissa. Treenien aiheena oli voima ja kestävyys. Useaan otteeseen sunnuntaiaamuna tatamilla kuului huudahduksia ”Mä en osaa!”, ”Miten ihmeessä?” tai ”En mä pysty!”. Se ei kuitenkaan kerro vielä opettajalle epäonnistumisesta. Opettajien ja kaverien kannustuksen jälkeen nimittäin jokainen leiriläinen osasi ja pystyi, ja sehän on suurin voitto kaikista. Kun onnistuu jossain, jota pitää vaikeana tai jopa mahdottomana, on itsetunnon nousu lähes välttämätön. Treeneissä jokainen varmaan muistaa vaiheita, joissa joku asia on tuntunut mahdottoman vaikealta, mutta pitkäjänteisellä harjoittelulla moni ylitsepääsemätön este kutistuu pieneksi kynnykseksi, jonka yli voi leikiten hypätä. Kaiken lisäksi tuo pitkäjänteinen harjoittelu oli Karin treeneissä monelle junnulle vain muutama toisto, joiden jälkeen Endo-sensein harjoituksista poimitut horjutukset onnistuivat jopa kadehdittavan helposti. Nuorilla tosiaan on nopeat aivot.
Paikallaan ei malttaisi istua, mutta leirikuvan ajaksi se sallittakoon.
Kaikki kuvat on ottanut Inka Leinonen.
Leirin päättäjänä sain sikäli helpoimman tehtävän, että siihen mennessä ryhmä oli jo tuttu. Viimeisten harjoitusten teema oli joustavuus. Harjoitusseuran todistuttua tasokkaaksi uskalsin pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa ja ohjasin junnuille kaeshiwazaa, vastatekniikoita. Tärkeintä ei näissä harjoituksissa ollut oikea ajoitus tai toisen tekniikan kumoaminen, vaan yhteistyö. Se sama voima, jonka ansiosta koko leiri oltiin saatu pystyyn ja joka kenties on ihmislajin hienoimpia ominaisuuksia.
Kaikkien oli määrä tehdä tekniikkaa siten, että toisen voima ja keho tunnetaan koko ajan. Kuulostaa vaikealta, mutta innokas junnu oppii mitä vain lähes huomaamatta. Treenien loppupuolella kaikki saivat myös koettaa yhtä omaa kaeshiwazaa tekemääni tekniikkaan. En usko, että juuri kukaan kyseisistä junnuista oli ennen tehnyt kaeshiwazaa. Eivät omatkaan tämänhetkiset junnuni Turussa ole. Kaikki kuitenkin olivat ilmeisen kekseliäitä, sillä tuona iltapäivänä koin muutaman urani luovimmista kaesheista.
Kaikin puolin leiristä jäi minulle ja muille opettajille hyvä mieli ja hymy huulille. Leiri on myös aina ympäristö ajatustenvaihdolle ja ainakin itse poimin muiden valmentajien harjoituksista uutta sisältöä omiin treeneihini. Toivon, että harjoittelijat löysivät myös uusia treenikavereita ja oppivat jotain itselleen mieluista leiriviikonlopun aikana. Kivaa oli ja tuskin maltan ensi kertaa odottaa.
Nähdään taas tatamilla!
Terkuin, junioriliittovalmentaja Eemeli
Aikidolehti esittelee ylpeänä: Tässä on Suomen aikidon junnuihme!
Tätä kirjoittaessamme on junnukausi yhtä treeniä vaille valmis tältä vuodelta. Tatamin kautta on syyskauden aikana kulkenut noin 40 junnua kahden ryhmän voimin. Näin kauden finaalin edellä fiilis on väsynyt mutta tyytyväinen. Kun meitä pyydettiin kirjoittamaan artikkeli, jonka otsikoksi oli suunniteltu Kajaanin junnuihme, niin olo on hämmentynyt/nolostunut ja todella ylpeä.
Miksi me Kajaanissa ollaan ylletty tollaisiin lukemiin täällä maailmanlopun rajalla?
Laita lehtesi kiertoon!
Vie lukemasi lehti jumppahallille, uimahallin kahvioon tai jäähallille jossa vanhemmat seuraavat jälkikasvuaan.
Sieltä joku poimii lehden ja hakeutuu jalon lajimme pariin.
(Puskaradio kertoo, että Tampereen kohdalla menee Suomen keskiosa).
Asia ei johdu siitä, että täällä ei olisi muuta tekemistä tai yhdistyksiä taistelemassa nuorten ajasta/sieluista vaan päinvastoin: Kajaani on perinteisesti ja nykyäänkin hyvin liikuntakeskittynyt kaupunki ja urheiluyhdistyksiä täällä on yli 70!
Onnistuminen on osien summa eikä ainostaan yksi asia, mutta kaksi asiaa on minusta nostamisen arvoista: Ohjaajien määrä ja sitoutuminen sekä junnuryhmän
todella modernien stantardien mukaiset mediaanit Seuran 38 nuoresta noin tasan puolet tyttöjä ja noin tasan puolet on ulkomaalaistaustaisia.
Monijakoisuus näyttäytyy terveenä: kun uusi kokeilija saapuu treeniin, hän huomaa ettei ole yksin edustamassa omaa ryhmäänsä. Monelle seuralle on varmaan tuttua nuorissa tai aikuisissa onkaan se että yksinäinen nainen ja/tai ulkomaalainen saapuu paikalle vain huomatakseen että sali on täynnä ähiseviä valkoisia miehiä!
Kyllä. Kajaanissa on löydetty resepti houkutella junnuja mukaan harjoituksiin ja myös heidän pitämiseensä lajin parissa.
Aikido on sosiaalista ryhmäliikuntaa (kuten koronan aikana huomattiin, yksin treenaminen on hankalaa/pepusta) ja jos ihminen ei tunnu kuuluvansa joukkoon niin ei hän suurimmassa osassa tapauksista jatka kovin pitkään.
Ohjaajat naisia, miehiä, ulkomaalaistaustaisia
Tällaisen heterogeenisen ryhmän saamista ei valitettavasti voi suunnitellusti tavoittaa, mutta sen eteen voi tehdä töitä ja sitä me olemme tehneet. Ulkomaalaisille kieli ja tietoisuus ovat usein kaksi kynnystä lajin aloittamiselle. Tietoisuutta lajista voi ja pitää levittää osallistumalla kaiken näköisiin ryhmäytymistoimiin - ja kielen suhteen ohjaajien täytyy olla valmiita sanomaan joku pätkä englantia - eikä ollenkaan haittaa jos osaa peruskohteliaisuuksia muillakin kielillä. Myös ohjaajissa on hyvä näkyä monipuolisuus. Meillä junnuissa on ohjaajina miehiä, naisia ja ulkomaalaisia.
Aikidon vahvuus on se, että se todellakin kuuluu kaikille, mutta siitä ei ole hirveästi iloa, jos ihmiset eivät sitä tiedä.
Miten aikidoa saadaan esille suurelle määrälle lapsia?
Kouluesittelyt. Laitoimme pyyntöjä eri alakouluille, pääsisimmekö esittelemään aikidoa. Pyrimme siihen, että esittelemässä on sekä mies- ja naisaikidoka. Liikuntasalissa oli yleisönä koululuokat 1.-6. Rempseää tekemistä, hauskaa ja ytimekästä puhetta. Vapaaehtoiseksi pyydetään jotain opettajaa ja lapsilla on aina joku ehdokas, jonka ovat valmiita heittämään meidän käsittelyyn. Nauru raikaa, kun tuttu opettaja muksahtaa tatamille. Myös osa lapsista pääsi vapaaehtoisena leikkimään selkähippaa.
Treenien kulku
Treenit aloitetaan aina alkuvenyttelyillä. Hyppimistä, tasapainoharjoituksia ja hevosseisonnassa laitetaan kädet eteen ja kuvitellaan että pelataan tabletilla. Sitten on selkähippa kaikki kaikkia vastaan. On hienoa nähdä, miten lapset tekevät siinä ihan huomaamattaan hienoja tenkaneita ja väistöjä ja silmät löytyy selästä (sitten kun erikseen pyytää että tehkää tenkan, niin jalat on solmussa). Hipan jälkeen jonkin verran ukemeita ja tekniikkaa. Lopuksi sitten vielä leikitään loppuleikit. Syntymäpäiväsankareita myös muistetaan. Jos jollakin on lähiaikoina synttärit, niin hän saa opettajilta syntymäpäiviensä verran heittoja.
Asiahan on tuttu ja todettu, että seurat nousee ja kaatuu ohjaajiensa mukana, ja asia antsaisisi ihan oman artikkelin, mutta sanotaan tässä lopussa viellä vähän asiasta lyhyesti. Junioritoiminnassa ohjaajia pitää olla riittävästi, jotta ohjaajat kokevat toimintaan osallistumisen mielekkääksi. Meillä ajatellaan, että junnutoiminnan ohjaaminen on tulevaisuuteen sijoittamista. Aikidoa ehtii treenata koko elämänsä, mutta se leikkimisen aika tuppaa päättymään, joten annetaan lapsien leikkiä!
Tero Lassila 3.dan, fukushidoin ja Anja Zils, shodan
Mikä piti sinut junnuna kiinni lajissa?
Siel oli hyvät opettajat, tai on vieläkin. Oli spirittiä ja hienoa. Pääsi näkemään myös oman ikäisiä tai noh, vähän nuorempia.
Jäikö sinulle siltä ajalta kavereita?
Joo on! Koulussa nähdään
Oliko siirto junnuista aikuisiin jouheva vai oliko se korkea ukemi?
Mulle se oli helppoa, koska olin treenannut ahkerasti junnuissa ja osasin aika paljon. Petteri Silenius ja muut ohjaajat kutsuivat käymään myös aikuisten treeneissä ja sinne jäinkin.
Millaisena muistat nyt junnuharjoittelun?
Niki Dimitrov
Niki Dimitrov, 13v, tammikuussa 14. Oon juuri suorittanut 4. kyun.
Missä iässä aloitit aikidon ja missä seurassa?
11-Vuotiaana Turku aikikaissa.
Miksi lähdit mukaan?
Meille koulussa jaettiin treenipaikoista esitteitä. Bongasin sieltä aikidon ja katselin netistä kiinnostuneena. Ajattelin että toi on hienoa ja päätin aloittaa. Olis hienoa osata kaikki ne tekniikat, mietin.
Siitä on sen verran pitkään, että on vaikea muistaa. Junnuissa oli välillä myös pelleilyä, mutta treenaamaankin pääsi. Kasvaessa oppi myös ymmärtämään opettajan tunnetta, kun kaikki pelleilevät.
Mikä oli parasta?
Hmm, no parasta oli kun pääsee treenaamaan ja ehkä asetekniikan harjottelu.
Mikä on parasta juuri nyt?
Heh, nyt kun on suorittanut 4. kyun ja ymmärtää paljon enemmän kuin junnuna, niin alkaa ymmärtää melkein kaikkia tekniikoita ja pystyy myös kommunikoimaan ”aikidokielellä”, eli pystyy puhumaan tekniikoista ja aikidosta syvällisemmin ja lajin termistön.
olet?
Eemeli Virta, 20v, 3. dan fukushidoin ja ennen kaikkea: entinen junnu.
Missä iässä aloitit aikidon ja missä seurassa?
Aloitin aikidon 8-vuotiaana Vihdissä Vihti aikikaissa vuonna 2013.
Miksi lähdit mukaan?
Vihdissä pidettiin tuolloin aikidonäytös. Olin ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut Japanista ja kamppailulajeista, joten opettajien taidot ja karisma innostivat heti mukaan pian alkavalle kurssille.
Mikä piti sinut junnuna kiinni lajissa?
Into lajiin ja hyvät opettajat. Nuoren innokkaan tiedonjanoa oli vaikea tyydyttää ja kaikki oppi talletettiin mieleen tarkasti. Toki aika nopeasti minut siirrettiin aikuisten harjoituksiin 11 vuoden ikäisenä. Leirit olivat myös parasta ja ovat edelleen.
Kuka olet?
Kuka
Reidarin kanssa.
Jäikö sinulle siltä ajalta kavereita?
Ei monta, mutta edelleen olen tekemisissä muutaman kanssa. En ole myöskään ainut, joka kyseisestä sakista treenaa edelleen aikidoa.
Oliko siirto junnuista aikuisiin jouheva vai oliko se korkea ukemi?
Sanomattakin selvää, että se taisi kohdallani olla oikea ratkaisu. Aikuisilla pääsi käsiksi tiheämpään harjoitustahtiin ja vaativampiin harjoitteisiin. Aikuisissa harjoittelu vain motivoi minua lisää.
Millaisena muistat nyt junnuharjoittelun?
Junnuissa oli kivaa ja vauhdikasta ja meillä ainakin oli myös tosi mukavaa porukkaa salilla. Siinä oppi myös paljon tärkeää ja kasvoi sekä ihmisenä että budokana. Tekniikan kehittyessä myös ryhti, itsetunto ja vuorovaikutustaidot kehittyivät. Toisinaan harmitti, että treenit kestivät vain tunnin, kun ei malttanut lopettaa.
Mikä oli parasta?
Jo junnuharjoituksissa ihastuin aseharjoitteluun. Joka kerta kun pääsi tarttumaan miekkaan, tunsi olonsa suureksi samuraiksi. Toki nykyään aseharjoittelu merkitsee minulle ihan muuta, mutta jonkinlainen palo siihen syttyi jo silloin. Vihdin ja Porvoon seurat järjestivät myös yhteisleirejä ja muistan niiden olleen tärkeitä kokemuksia nuoremmalle itselleni. Alusta asti on ollut hienoa, että aikidoa pääsee tekemään eri puolilla Suomea ja maailmaa erilaisten ihmisten kanssa.
Mikä on parasta juuri nyt?
Harjoittelun osalta parasta ainakin toistaiseksi on se, ettei opittavalle sisällölle näy lähimain loppua. Jo kymmenen vuotta aikidon parissa touhunneena on myönnettävä, ettei se kymmenen vuotta ole muuta kuin hyvä alku pitkälle tielle. Toki tässä on hyvin aikaa kasvaa ja kehittyä, kun on nuorena aloittanut.
Palaute
Kuka olet, missä harjoittelet, millaiset natsat?
Olen Jani Tarkki, harjoittelen Seigikaissa Tampereella, nykyisin 5.dan.
Missä iässä aloitit aikidon ja missä seurassa?
Aloitin 1989 Nozomissa Tampereella juniorikurssilla.
Miksi lähdit mukaan?
Aamulehdessä oli mainos näytöksestä, oli kahden kaverin kanssa katsomassa ja aloitimme kaikki 3. Eli hyvä näytös!
Mikä piti sinut junnuna kiinni lajissa?
Innostavat ohjaajat ja hyvä ilmapiiri. Ukemit kiinnosti alussa enemmän kuin tekniikat.
Jäikö sinulle siltä ajalta kavereita?
Arttu Kuukankorpi 6.dan Seitoikaista oli samassa porukassa ja vähän myöhemmin mukaan tuli myös Joon Tervakari 5.dan Kizunanokaista ja välillä muutamia kasvotuttuja niiltä ajoilta tulee vastaan.
Oliko siirto junnuista aikuisiin jouheva vai oliko se korkea ukemi?
Oli jouheva, kävin jo 14 ikäisenä myös aikuisten treeneissä ja 15 v kun tuli täyteen sain suorittaa aikuisten 3.kyun. Se oli nuorelle pojalle iso juttu silloin. Ohjaajat auttoivat siirtymisessä, erityisesti Samuel ”Laku” Lackman. Hän otti minut myös junnuapuohjaajaksi mukaan, se oli opettavaista puuhaa. Siitä varmaan sain kipinän kehittää ohjaajataitoja ja olenkin käynyt paljon valmennuskoulutuksissa ja suoritin viimeksi Aikidoliiton 3.tason valmentajakoulutuksen.
Millaisena muistat nyt junnuharjoittelun?
Oikein hyvänä aikana, monipuolista, ei niin vakavaa.
Mikä oli parasta?
Erilaiset ukemitreenit ja aseiden kanssa harjoittelu.
Mikä on parasta juuri nyt?
Nyt juuri parasta on hieno seura ja oma dojo, todella hyvät harjoituskaverit. Tiivis yhteistyö naapuriseura Nozomin kanssa. Mahdollisuus käydä leireillä on mulle tärkeää.
Turku Aikikain harjoitukset keskiviikkoiltana. Harjoitukset lähestyvät loppuaan ja on aika laittaa dan-kokeisiin menevät kokelaat testiin ja näyttämään, mitä ovat oppineet. Järjestän muut oppilaat dojon takaosaan istumaan ja pyydän dan-kokelaita vuorollaan dojon keskiosaan. He saavat valita uket. Tunnelma on jännittynyt. Koko sali kihisee odotuksesta. Annan ohjeita. Kaksi ukea kiinni käsiin. Tehdään kolme tekniikkaa paikaltaan, sitten vapaa hyökkäys ja randori alkaa. Usein paikaltaan tehtävissä tekniikoissa kaikki menee hyvin, mutta randori onkin sitten kaikille aluksi kompastuskivi. Se ei koskaan mene niinkuin on etukäteen suunnitellut. Tarkkailen tiiviisti tatamilla pyöriviä oppilaita. En päästä helpolla. Jos huomaan, että kokelas kaatuu tai jää otteisiin jumiin, en anna lupaa lopettaa vaan huudan tiukasti jatkamaan. ”Pois, pois! Äkkiä pois!” Tilanteesta pitää selvitä ihan itse. Kokelas saa uutta virtaa käskystä ja selviää tilanteesta. Vapauttava käsky lopettaa esitys saa aikaan punakoissa esiintyjissä helpotuksen huokauksen. Happi on kortilla, ja monet huohottavat palatessaan riviin istumaan. On palautteen aika.
kunniaan
Harjoittelemme lajia, jolla on pitkät perinteet ja juuret japanilaisessa soturiperinteessä. Siihen ovat sekoittuneet myös perinteiset tavat opetella vanhoja käsityökulttuureita tai vaikkapa ruuanlaittoa. Oppilas opettelee taitoa olemalla opettajan lähellä ja seuraamalla tiukasti, kuinka opettaja toteuttaa taitoa. Meillä Euroopassa on myös ollut mestari-kisälli-perinne, joka toimii samalla tavoin. Vielä nykyäänkin siitä on jäänteitä vaikkapa sepän ammattiin valmistautuessa. Vanha tapa opettaa budoa on vähäsanainen. Jos opettaja antaa oppilaalleen palautetta virheistä, ne voivat olla vihjailevia. Opettajan sanoja pitää osata tulkita, ja usein vain lähimmät oppilaat pääsevät niistä perille. Ne, jotka ovat olleet opettajan mukana monta vuotta ja tuntevat hänet hyvin. Oppilas voi olla hyvin tyytyväinen, jos opettaja haukkuu häntä tai solvaa. Silloin voi ajatella, että on luotto-oppilas. Oma isä tai äiti voi kovistella lastaan ja käyttää jyrkkääkin kieltä, mutta he eivät tee sitä lapsensa kavereille. Kyse on siitä, kuinka läheisiä ollaan. Länsimaisessa opetustavassa, koulutuksessa, tarvitsemme selventävää palautetta. Kaipaamme ohjeita joiden perusteella pääsemme asioiden oppimisessa eteenpäin ja voimme edistyä taidossa. Ilman selkeää palautetta opettajalta emme tiedä, olemmeko oikeilla jäljillä taidon opettelemisessa.
Gozo Shioda-sensei kertoi muistelmissaan, kuinka aikidon kehittäjän Morihei Ueshiban ohjaamissa harjoituksissa ei aina tiennyt tekikö oikein vai väärin. O-sensei kommentoi kaikille ”Hyvä, hyvä. Juuri noin!” Yasuo Kobayashi-sensei noudattaa samaa kaavaa omissa harjoituksissaan. Hänen ”soo, soo, soo”hokema on jäänyt monelle suomalaisille aikidokoille mieleen kesä- ja pääsiäisleireiltä. Hänen antamansa palaute on iloinen ja kaikilla harjoituksissa tulee hyvä ja positiivinen mieli.
Onko virheitä itseasiassa ollenkaan olemassa?
Aikido-opettajalle muodostuu aikaa myöten ihmistuntemusta. Vuosien saatossa tapaa monia, erilaisia ihmisiä, joiden kanssa harjoitellaan yhteisiä asioita. Silloin myös huomaa, että vaikka samaa asiaa harjoitellaan, näkökulmat ja mielipiteet eivät aina ole yhteneväisiä. Kehittyy myös tuntosarvet, joilla aistii ihmisten vastaanottokyvyn. Opettajan pitkäaikaiset oppilaat ovat jo tuttuja vuosien varrelta. Heille voi jokaiselle antaa palautetta harjoituksissa ja kertoa tekemistään virheistä eri tavoin. Jotkut harvat osaavat korjata virheensä vain opettajan antaman esimerkin perusteella. Ei tarvita sanoja. Useimmat vaativat
Perinteet
Piirrokset Petteri Silenius
selityksen näytön jatkeeksi. ”Katso tätä kohtaa, muuta se. Kokeile tätä.” Ehkä ei aikidon harjoittelussa olekaan kyse virheestä tekniikan suorittamisen aikana vaan huonosta suoritustavasta.
Oppilas ehkä itsekin ymmärtää, ettei joku kohta tekniikassa toimi. Hän ei vain ymmärrä, kuinka sitä voisi muuttaa. Opettajan antama palaute on siis paikallaan silloin.
Uusien oppilaiden kanssa tai leireilläni ensimmäistä kertaa vieraileville olen hyvin hienovarainen ja tunnusteleva. Jos pitkäaikaiselle oppilaalleni voin lohkaista hieman naljailevan tai sarkastisen toteamuksen tekniikan suoritustavasta, aloittelijan kanssa pitää olla tarkkana, mitä suustaan päästää. Jotkut ihmiset ovat herkkiä kritiikille. Monta kertaa palautteen antamisessa ratkaisee se, kuka sen antaa. Emme välttämättä anna arvoa samantasoisen treenikaverin kritiikille, mutta jos sen saman sanoo korkea-arvoinen opettaja, myös sanoman arvo nousee sen antajan myötä. Itse pyrin luomaan opetustilanteen sellaiseksi, että eri asteilla olevat oppilaat ymmärtäisivät, mitä kulloisesta tekniikan harjoittelemista pitäisi etsiä ja toteuttaa. Pyrin myös pitämään selitykset hyvin ymmärrettävinä ja selkeinä. Maanläheisinä. Siten myös palautteen antaminen oppilaille on selkeää sen seurauksena. Joskus voi riittää yksi sana antamaan palautetta. Jos se sana on oleellinen oppilaan kehityksessä eteenpäin, hän saattaa muistaa sen koko loppuelämänsä.
Vikaa suorituksessa vai asenteessa?
Muodolliseen tekniikkaan, kataan on helppo tehdä muutoksia. Se, että aikaa myöten tekniikan riittävän toistamisen myötä sen periaatteiden ymmärtäminen ja ennen kaikkea niiden omaksuminen ja käyttöönotto onkin pidemmän ajanjakson asia. Kokenut opettaja ymmärtää tämän oman kokemuksen kautta eikä vaadi liikoja aloittelevalta oppilaalta. Asenteen muuttaminen onkin sitten jo toinen juttu eikä niin yksinkertaista kuin muotoon kajoaminen. Palaute sellaisessa tapauksessa voi liittyä isompaan kokonaisuuteen, jossa oppilas joutuu peilaamaan omaa elämäänsä ja suhtautumistaan itseensä ja muihin ihmisiin. Jos hän ottaa oppimiseen uuden vaihteen, voi koko aikidopaletti muuttua. Ilmaantuu uusia värejä, joita ei kuvitellutkaan olevan olemassa. Opettajan antamat neuvot voivat siis johtaa jopa aivan uudenlaisen ajattelutavan muodostumiseen, joka vaikuttaa oppilaan arkielämään ja sen ongelmien ratkaisuihin.
Budo ei ole pelkästään taistelun oppimista vaan sen pitää läpäistä koko elämän kirjo. Aikido toimii elämän eri tasoissa käsittäen hengellisyyden, älyllisyyden, tunteellisuuden ja fyysisyyden.
Negatiivisuus hallitsee – ja sitoo
On opettajia, jotka alituisesti antavat vain negatiivista palautetta. Nähdään vain virheitä joka puolella. Jos kävellään ympäriinsä vasara kädessä, kaikki asiat alkavat näyttää nauloilta. On hyödyksi myös opettajalle tarkkailla, mikä oppilaan tekemisessä on hyvää ja positiivista. Vain virheiden etsiminen kertoo siitä, että itse opettelee asioita ruoskimalla itseään ja myös soimaamalla itseään jos virhe ilmaantuu. Silloin etsiessä sitä ehdotonta oikeaa tapaa suorittaa tekniikkaa ei anna itselle lupaa tehdä virheitä, ja jos tekeekin, seurauksena on suuttumus. Kerro oppilaallesi, jos hän osaa jotain hyvin. Positiivisella asenteella oppii paremmin. Kun aloitin aikidon 13-vuotiaana, ainoa palaute, jonka sain Turussa vierailevalta Ichimura-senseiltä, oli lyhyt lakoninen ”Du är mycket bra.” Vastaukseni oli yhtä lyhyt ”Tack så mycket.” Vaikka se toistui vuosi vuoden jälkeen samana, se kannatteli minua, ja antoi minulle vahvistuksen siitä, että olin oikeilla jäljillä.
Harjoittelin 90-luvun alussa Pariisissa Tissier-sensein dojolla. Hän ei puuttunut paljon harjoitteluuni, ja ainoa kannustava kommentti oli erään tekniikan yhteydessä ”It works.” Lyhyt lausahdus, mutta sai minut ymmärtämään paljon. Joku olisi ehkä ollut ylpeä kommentista, mutta minä luin rivien välistä ”Se toimii, mutta ei ole kuitenkaan sitä mitä minä opetan.” Aikidossa asioita ei voi aina yksinkertaistaa ja kertoa suoraan. Se on sama kuin sanoisi toiselle ihmiselle ”Sinun pitää elää niinkuin minä ja nähdä asioita samalla tavoin kuin minä näen.” Eihän se niin voi olla. Meillä on yksilön vapaus ja olemme kaikki erilaisia. Vai haluatko olla opettajan klooni? Jos niin on, olet vain haalea kopio siitä mitä opettaja on.
Henkilökohtainen vai julkinen?
Vyökokeiden jälkeen annetaan yleensä palaute. Graduointituomari voi kertoa kaikille läsnäolijoille, kokelaille, avustajille ja katsojille, mikä oli jokaisen kohdalla hyvää ja mitä kannattaisi parantaa. Kuudennen kyun kohdalla ei voi vielä paljoa antaa palautetta, koska harjoittelu on vasta alkuvaiheessa. Mitä ylemmäs asteissa mennään, sitä persoonallisemmaksi aikido muodostuu oppilaalle. Tällainen palautteen antaminen luo pohjaa vyökoejärjestelmälle, ja silloin kaikki ymmärtävät, mitä jokaiselta asteelta vaaditaan. Jos kokelas tietää mitä asioita häneltä vaaditaan, graduointiin valmistautuminen on selkeämpää.
Pidän myös dan-kokeisiin valmistautuville testejä, jossa he joutuvat tekemään harjoitusten loppupuolella jo väsyneinä tekniikoita montaa hyökkääjää vastaan. Annan myös julkisen palautteen välittömästi suorituksen jälkeen. Usein voi olla nöyryyttävää kuulla omista virheistään julkisesti. Kyse on siitä, kuinka asiat ilmaisee kokelaalle. Sellaiselle, joka käyttäytyy ylimielisesti, on syytä palauttaa maan pinnalle tiukemmilla kommenteilla. Kokelaalle, joka on epäonnistunut useamman uken hyökkäysten vastaanotossa, ja joka on henkisesti nujer-
tunut huomatessaan, ettei kaikki sittenkään sujunut niinkuin suunnitteli. Hänelle pitää antaa rakentavaa kritiikkiä ja eväitä mm. liikkumisen parantamiseen. Jos se on korjaantunut seuraavalla kerralla, opettajan pitää myös sanoa se. Harjoituksissa harvoin annetaan henkilökohtaista palautetta, koska läsnä on aina myös muita oppilaita. Jos tekniikan tekoaikana korjaa oppilasta, hänen harjoitusparinsa on vieressä ja kuuntelee. Jos treenipariasi neuvotaan, siirrätkö huomiosi silloin muualle vai osaatko oppia myös toisten virheistä? Kuuntele tarkasti, koska voit tarkistaa myös omaa suoritustapaasi. Olisiko siinäkin jotain korjattavaa? Vakava etikettivirhe tapahtuu silloin, kun kolme harjoittelee yhdessä ja opettajan neuvoessa yhtä, kaksi muuta kääntävät selkänsä ja jatkavat harjoittelua. ”Ei kuulu minulle, se oli hänen virheensä.”
Se on paitsi loukkaus opettajaa kohtaan, myös asennevääristymä, joka osoittaa ettei olla kiinnostuneita uusien asioiden oppimisesta.
Henkilökohtainen palaute voi olla paikallaan silloin jos aihe on arka. Tai jos oppilas on herkkä kritiikille ja masentuu helposti. Budon harjoittelun pitäisi valmistaa niin henkisesti kuin fyysisestikin vaativiin haasteisiin. Osa harjoittelua on vastoinkäymisten kohtaaminen ja niistä selviäminen. Loukkaantumiset, epäonnistumiset eivät rajoitu ainoastaan dojoharjoitteluun vaan ne ovat läsnä myös arkielämässä. Vastoinkäymisiä, murheita ja huolia tapahtuu kaiken aikaa jokaiselle. Kyse onkin siitä, kuinka niistä selviää yli. Jos oppilas on herkkä, häntä ei tarvitse kuormittaa liikaa kerralla. Kun hän ymmärtää, että palaute auttaa häntä selviämään ongelmista, hän myös alkaa luottaa opettajaan ja voi tarvittaessa kysyä lisää neuvoja. Kaikki pidemmän aikaa harjoitelleet budokat ymmärtävät, että ongelmista ja vastoinkäymisistä ei koskaan pääse eroon. Ne ovat aina läsnä. Aina joku paikka kehossa oikuttelee, ja kun se paranee, tulee toinen vaiva tilalle. Sama on kyseessä tekniikoiden kohdalla. Ikuinen oppiminen seuraa mukana eikä koskaan tule valmiiksi.
Korona-viruksen jyllätessä monet dojot joutuivat sulkemaan ovensa. Tekohengitin aikidoa videolähetysten kautta ja annoin oppilaille FaceBook-sivujen kautta ohjeita ja esimerkkejä kotona yksin harjoiteltavista asioista. Katsojia riitti ja monet pitivät videoita tarpeellisina, mutta minulla oli opettajana tyhjä olo. Pyysin kommentteja sivuille, mutta harva jaksoi kertoa, mitä oikeastaan haluaisi jatkossa. Tykkäyksiä tuli kyllä. Silloin ymmärsin, kuinka tärkeää opettajalle on nähdä heti opetustilanteessa oppilaan reaktiot ja tuntea sanaton palaute. Välittömästi näkee, menikö oppi perille vai pitääkö rautalankaa vääntää enemmän.
Opettajalle harvoin tullaan antamaan palautetta harjoitusten jälkeen. Ne kuitenkin antaisivat opettajalle osviittaa, mitä voisi parantaa seuraaviin harjoituksiin. Ohjaamistani leirivideoista olen oppinut eniten. Voin tarkistaa omaa opetustekniikkaani ja esiintymistäni videoista jälkeenpäin. FB-videot olivat varmasti itselleni tärkeämmät kuin muille, koska pystyin kehittämään niiden kautta omaa esiintymisvarmuutta ja puheen selkeyttä.
Opettajalle palautetta Jälkilöylyt
Dan-kokeeseen menevä kokelas yrittää rauhoittaa hengitystään ja tasata pulssiaan. Hänestä tuntuu siltä, että hänen sydämensä jytke kuuluu dojon kauimmaiseenkin nurkkaan. Kokelaita istuu useampi suorituksen jälkeen rivissä. Kysyn ensimmäiseksi, kuinka hän omasta mielestään suoriutui useamman uken yhtäaikaisesta hyökkäyksestä. Usein virheet tulevat ensimmäisenä mieleen. Virhearviointeja tulee aina, niitä ei voi välttää. Niitä tulee kokeneemmallekin aikidokalle. Kyse onkin siitä, kuinka korjaa tapahtuneet. Kuinka selviytyy tilanteesta vaikka on tehnyt väärän ratkaisun. Kerron, mikä oli hyvää suorituksessa ja sitten annan osviittaa, mitä pitäisi harjoitella, jotta virheet eivät toistuisi. Jos virhe on iso ja toistuu usein, annan vinkin, mitä pitää muuttaa ja laitan kokelaan uudestaan eteen tekemään. Monta kertaa asia korjaantuu sillä. Viikon tai kahden päästä laitan kokelaan uudestaan kiirastuleen ja tarkistan, onko asia korjaantunut. Jos on, annan myös kehuja. Paras palaute oppilaalle on aina se, että hän itse kokee onnistuneensa vaikeassa tehtävässä. Siihen ei enää vaikuta kenenkään positiiviset tai negatiiviset kommentit.
Petteri Silenius, 7 dan, shihan
Sarjassamme oman aikidopolkunsa esittelevät pitkän linjan aikidovaikuttajat.
Tänään vuorossa on Pertti Lehväslaiho, 6. dan.
Pertti Meido-kanin Päijänteentien dojolla 2024 tammikuussa. Aikidon valkoinen gi vaihtunut siniseen katoriharjoituksissa.
1970-luvulla
Vuonna 1974 kirjoitin ylioppilaaksi ja annoin itselleni luvan lisätä tekemisiäni. Lähdin vaeltamaan Saariselän tuntureille koulukaverin kanssa kolmeksi viikoksi. Lapista palattuani olin Helsingissä bussin kyydissä ja luin olan yli Meido-kanin ilmoituksen: judo-aikido-karate kurssit, Tornin ovesta, Olympiastadion.
Samana iltana aloitin harjoittelun jo aiemmin alkaneella aikidokurssilla. Ehdin harjoitella 10 harjoitusta. Vetäjänä toimi Rainer Varis. Hän ei puhunut, vaan näytti kaiken mitä piti tehdä - se oli hyvä. Ukemia harjoiteltiin ympyrässä jokaisessa harjoituksessa ja aina osa harjoittelijoista vuosi verta ennen ukemiharjoittelun loppumista - näkyi punaista puvussa tai nilkassa.
Aikidoa aloittaessani, kolmen viikon 30 kg rinkan kantamisen jälkeen, painoin 50 kg. Nyt 50 vuotta myöhemmin painan 59 kg. Varusmiespalvelus oli Lappeenrannassa ja viikonloppuisin lomilla tulin Helsinkiin aikidoharjoituksiin ja leireille. Pari harjoitusta parin viikon välein teki lihakset kipeiksi ja minut onnelliseksi.
Syksyllä 1975 lähdin aikidoharjoittelijoiden mukana suureen näytökseen Tukholmaan. Paikalla olivat ruotsalaiset ja suomalaiset aikidokat, Euroopassa opettavia japanilaisia senseitä sekä Kisshomaru Ueshiba poikansa nykyinen Doshu ja assistenttina oli Suganuma sensei. Muistan edelleen hienoja tekniikoita ja ukemeita näytöksestä. Näytöksen jälkeen poistuin näytöspaikan ulkopuolelle sateeseen, tunnetilani oli vahva ja kumartaminen ohi ajavalle autolle, jossa näin Ueshiban perheenjäsenet poistumassa, tuntui aivan luontevalta.
Minut värvättiin saman vuoden lopulla myös Kuopioon ja kyse oli kuulemma ruotsin kielen taidostani - niin olinhan saanut ehkä kahdetkin ehdot ruotsin kielestä.
Olin siis hyvä ja ainut tulkki Ruotsissa asuvalle aikidoopettajalle Ichimura senseille. Matkustimme junalla Kuopioon ja pakkasta oli -30 astetta. Junanvaunun ikkunoissa oli jäätä noin 10 cm sisäpuolella. Kuopiossa oli hyvin kylmä tuuli, 15 minuuttia oli pisin aika viettää ulkoilmassa. Osallistuimme harjoitukseen ja näytökseen, minulle tehtiin ainakin yksi iriminage ja kyllä selvisin jotenkin tulkkauksestakin. Palasimme Juhani Laisin ja Rainer Variksen kanssa yöjunalla takaisin Helsinkiin.
Seuratoiminta ja ohjaaminen
Harjoittelen Meido-kan nimisessä seurassa. Seurani aikidohistoria on suurelta osin omaakin historiaani. Heti alussa tapasin Kai Perttulan Haluan mainita hänet taitavana seura- ja liittotason toimijana ja kansainvälisen IAF:n sekä EAF:n kokouksissa Suomen asiaa ajaneena - kiitos hänelle. Samoin kiitän hänen seuraajiaan.
Muistan opettaneeni yliopiston aikidon alkuvuosina yhden syyskauden siellä. Siitä tuli pieni korvaus ihan rahapalkkana. Olen käynyt vetämässä aikidoleirejä ja kyu-graduointeja idässä, lännessä, Rovaniemellä ja Helsingissä. Olin mukana Keravan ja Hämeenlinnan aikidotoiminnan aloitusten näytöksissä. Tampereen alkuunpanija retkikuntia on ollut monta. Kävin Tampereen lisäksi Hyvinkäällä vetämässä treenit joka viikko jonkun kauden ajan. Tikkurilassa olen vetänyt liikuntatoimen pyynnöstä ilman kunnon tatameita syys- ja kevätkauden pientä korvausta vastaan.
Aloitin Meido-kanin aikidojuniorien toiminnan vuonna 1982 pitämällä liikuntatoimen kesäkoulun Kisahallissa kaksi viikkoa kesäkuun alussa. Sitten vedin kolme vuotta kaksi kertaa viikossa aikidojunioreita.
Kävin pitämässä juniorileirejä Turussa ja Kuopiossa.
Olen osallistunut myös moniin Tampereen Varalan junioritapahtumiin ja ohjannut treenejä siellä.
Kiitos kaikille junnuille vuosien varrelta ja kiitos kanssani junnuja opettaneille. Haluan osoittaa kiitollisuuttani myös nykyään junnuja opettaville - olen hyvin vaikuttunut.
Olen ohjannut ja osallistunut monille ulkoilmaleireille aikidossa ja muissakin lajeissa ja harjoitteissa. Aikido ja erilaiset ulkoilmaleirit rikastuttavat elämää ja tuovat lisäarvoa olemiseen.
Teatteri Orion
Ainakin vuosina 1983 ja 1985 esitettiin Suomen elokuvaarkiston toimesta teatteri Orionissa kaikkiaan noin 55 japanilaista elokuvaa. Elokuvat tuotiin Pariisin elokuva-arkistosta Helsinkiin ja ne lähtivät Suomen jälkeen Pohjois-Amerikkaan kadoten tai kuluen loppuun siellä. Mainitsen tässä kaksi elokuvaa:
• Ensimmäinen kokonaisuus oli kolmiosainen trilogia “Ihmisen kohtalo”, jonka osat julkaistiin vuosina 1959 ja 1961. Trilogian ohjaajana oli Masaki Kobayashi Elokuvat näytettiin kaikki samana iltana. Kävelimme aina kolmen tunnin välein ulos ja kadun kautta takaisin teatteriin samoille istumapaikoille.
• Toinen oikein hyvä elokuva oli Tora No O Wo Fumu Otokotachi (Miehet jotka astuvat tiikerin hännälle) vuodelta 1945. Elokuva on Akira Kurosawan kirjoittama ja ohjaama.
Kymmenet vanhat filmit opettivat ja esittivät Japanista asioita, joita on sanoin vaikea ymmärtää ja oppia - elokuvan kieli on omansalainen tai oma omituisensa.
Pertti 50-vuotta aikidoa juhlaleiri.
Igarashi sensei Suomessa 1979 saapumassa Kuopiosta junalla. Kuvassa Antti Kytömäki vasemmalla.
Pertti ulkoilmaleirillä 1984.
kuva: Pekka Uotila
Harjoittelu
1900-luvulla treenasimme aluksi kovaa ja jäykin vartaloin - onneksi teimme lopuksi shiatsua harjoitusparille. Olin myös harjoittelijana hieromassa shiatsulla asiakkaita läheisessä hotellissa ammattilaisen tiloissa. Hän sai rahat ja minä sain harjoitella. Hierottavina oli julkkiksia, turisteja, ammattitanssijoita, muusikoita jne. - kovaa työtä.
Jo kuusivuotiaana “miekkailin”. Sain vastaparini “miekan”, jonka virkaa toimitti katkennut rottinkinen suksisauva, silmääni. Pääsin silmäklinikalle käymään, niinpä näin kirjakaupassa Suomen ensimmäisten aikidovetäjien tilaamia aikidokirjoja. Niissä näkyivät puumiekat ja -kepit. Minulle oli selvää, että aikido olisi hyvä ja oikea valinta itselleni. Silloin en tiennyt tulevien aikidovetäjien jo harjoittelevan lajia Suomessa.
Ensimmäinen aikido-opettajamme Ichimura sensei oli Nishio sensein oppilas ja ennen Eurooppaan tuloaan myös Kobayashi sensein oppilas. Harjoittelin ensin Nishio sensein leirillä ja olin innostunut.
Sitten harjoittelin Kobayashi sensein leirillä ja seuraavana syksynä tuli hänen oppilaansa Igarashi sensei melkein vuodeksi opettamaan - tykkäsin kovasti. Hän tuli Meido-kaniin opettamaan syksyllä, harjoittelimme myös shiatsua. Toukokuussa oli vielä toinen vierailu ja ulkoilmaleiri. Siitä lähtien kävin aina innolla Kobayashin ja Igarashin harjoitusleireillä. Tänä vuonna Kobayashi sensei esitti aikidoa vuotuisessa koko Japanin aikidonäytöksessä. Itse pääsin Igarashin sensein kesäleirille Suomessa. Olen myös kiitollinen tämänvuotisista neljästä ulkoilmaleireistä joille olen osallistunut.
Olen nyt harjoitellut aikidoa 50 vuotta. Harjoituksissa olen ollut 9607 päivänä ja 1. danin kokeen suoritin joulukuun yhdeksäs päivä vuonna 1979. Olin tuolloin harjoitellut 1255 päivää.
Aikidon lisäksi olen harjoitellut iaidoa, kyudoa, katoria, judoa, karatea, tai chi:tä ja chi kungia.
Nyt kerron tapahtuman sisäiseen olemukseen liittyen: Tapahtui Turussa. Paljon harjoittelun kovettamiin lihaksiin käytin rentoutuskasettia - urheilurentoutus. Asuin dojolla Turun linja-autoaseman yläpuolella. Kasetin avulla pääsin aina tekemättömään tilaan, liikkumaan en pystynyt. C-kasetti oli aivan lopussa ja herätyslaskennat olivat vielä tulossa. Kuulin kun kaksi junioritreenaajaa päästettiin dojoon, jonka tatamilla makasin. Toivoin heidän jättävän minut rauhaan. Harjoitusten alkuun oli vielä reilusti aikaa. Toinen juniori jäikin tatamin reunalle, mutta toinen lähti heti juoksemaan minua kohti. En saanut silmiäni auki, enkä pystynyt liikuttamaan edes sormiani. Tömähdykset lähestyivät minua. Tunsin, kuinka rento vatsani kurotti, kohtasi ja seurasi lähestyvää ylitseni hyppäävää junioria. Se jokin sisälläni otti vastaan lähestyvän uhkan ja toimi tilanteen mukaan. Tapahtumasta on 30 vuotta - tapasin sisäisen olemukseni.
Luovuuden ja intuition aktivoimiseen aikidon harjoittelu on hyvä apu. Kiitos kaikille joiden kanssa olen harjoitellut, vain muutama on joutunut istumaan hetken pääni päällä - olin varmaan liian hillitön heidän mielestään. Lopuksi kiitokset vaimolleni, joka on sallinut jatkuvan aikidon harjoitteluni. Hän aloitti judon jo 13-vuotiaana.
Lopuksi
Pertti 50-vuotta aikidoa juhlaleiri.
Pertti opettaa junnuja 1980. Harjoituksissa 45 junnua.
Pertti Petterin kanssa Japanissa 2001.
Pertti ja Stigu Stadikalla 1970-luvulla.
Igarashi sensei ja Pertti Stadikalla syksyllä 1978.
Pertti 70 v.
Seurailua
Seurailua on Aikido-lehden palsta seurojen pieniä ja isoja uutisia varten. Kaikki eivät seuraa Facebookia eivätkä Instagramia – eikä niistä ole paperilehden kepittäjiksi muutenkaan.
Sopivan mittaiset jutut ovat aina tervetulleita! Lähetä juttusi ja mahdollinen kuva toimitus@aikidoliitto.fi
Aikidoliiton tatamit (¼) tömähtelevät nyt
Sotkamossa
Tämä lumipallo lähti vyörymään jo 80-luvulla kun squashinnostus valtasi Suomen ja squash-kenttiä rakennettiin joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. 90-luvun laman myötä suurin innostus hiipui ja sittemmin kentät ovat muuttuneet ongelmajätteeksi, joille yritetään epätoivoisesti etsiä uusiokäyttöä. Viimeisetkin pelaajat vaihtoivat 2020-luvulla padel-mailaan, joten käyttämättömien squash-kenttien osalta puhutaan “ostajan markkinasta”. Niin Sotkamossakin.
Mutta palataanpa reilun vuoden verran ajassa taaksepäin ja Suomen Aikidoliiton päätökseen luopua omistamistaan tatameista. Sotkamon Sakura harjoitteli tuolloin 30 m² kokoisella palapelitatamilla ja emme paremmasta osanneet unelmoidakaan. Ehdotin Sotkamon kunnan liikuntatoimelle, että Sotkamon Sakura anoisi hankittavaksi 100 m² näitä Aikidoliiton vanhoja tatameja ja kustannukset (hankintahinta ja rahti) maksettaisiin puoliksi Sotkamon kunnan ja Sotkamon Sakuran kesken. Lisäksi ehdotin, että tatamit tulisivat kunnan omistukseen.
Kunnan omistus oli mielestäni tärkeää siksi että a) tämä mahdollistaa muiden tatamilajien rantautumisen Sotkamoon tulevaisuudessa ja b) jos kunta omistaa tatamit niin kunta myös oletettavasti järjestää tatamien ympärille seinät eli harjoituspaikan. Pienellä, vasta aloittaneella aikidoseuralla ei olisi mitään mahdollisuutta vuokrata omaa salia, joten yhteistyö kunnan kanssa on kriittisen tärkeää. Tatamit olivat kevään 2024 Tenetin yläkoululla käytössä niin että ennen treeniä rakennettiin sopivan kokoinen (yleensä noin 30-50 m²) tatami ja harjoituksen jälkeen se korjattiin pois. Kevään 2024 jälkeen koulutoiminta tuossa vanhassa rakennuksessa päättyi samalla kun uusi, hieno Tenetin yläkoulu valmistui vanhan rakennuksen viereen ja heti kesäkuussa alkoi vanhan rakennuksen purkaminen. Tuolloin Sotkamon liikuntatoimella tuli kiirus etsiä omistamilleen tatameille (ja Sotkamon Sakuran harjoituksille) uusi sijoituspaikka. Minkään Sotkamon koulun salissa ei ollut 2 metriä korkealle pinolle 20 kiloa painavia tatameita järkevää säilytyspaikkaa, siis siten että ne tatamit olisi kohtuudella saatu aina käyttöön harjoituksen ajaksi ja taas pinottua harjoituksen jälkeen… ja silloin palataan tarinan alkuun ja ongelmajätteeksi muodostuneisiin squash-kenttiin.
Tuula Laisille Aikidoliiton kultainen ansiomerkki
Järvenpääläinen aikidoseura Akebono muisti seuransa toista perustajaa Tuula
Laisia (6. dan – toinenhan on Juhani Laisi 7. dan) Aikidoliiton kultaisella ansiomerkillä. Tuula yllätettiin (kerrankin) perinteisen lokakuun leirin ja sen graduointitilaisuuden jälkeisillä yhteisillä illallisilla ravintola Huvilassa.
Merkin luovutti akebonolainen, puheenjohtajuudesta tuttu Antti Vesala. Kuvassa näkyy myös toinen julkisuudesta tuttu järvenpääläinen eli muotokuvaan tallennettu säveltäjä Jean Sibelius
Tuula Laisi on ollut perustamassa Akebonon ohella Vantaan Tikkurilassa toimivaa Akaria. Aikidon harjoittelun hän aloitti vuonna 1997.
Tuula on seuramme ilopilleri ja suorasanainen Pikku Myy. Siksikin hän on kaikkien mielestä ehdottomasti ansiomerkkinsä ansainnut.
Vuokatti Areenalla (joka siis on kaupallinen yritys) näitä ylijäämäkenttiä on kaksi kappaletta. Toinen niistä oli ollut jo pidemmän aikaa “LesMills” jumppasalina mutta toinen kenttä oli tyhjillään kun Sotkamon liikuntatoimi alkoi neuvottelemaan Vuokatti Areenan kanssa tatamien sijoittamisesta tuohon tilaan. Ratkaisu osoittautui kaikkien osalta win-winwin ratkaisuksi ja niinpä nyt meidän dojomme sijaitsee tuossa 63,5 m² kokoisessa ex-squash-kopissa. Tatamin koko riittää meille loistavasti normaalien viikkoharjoitusten pyörittämiseen, mutta viikonloppuleirejä varten siirrämme tatamit muualle niin että saadaan ainakin 100 m² tatamia käyttöön. Esimerkiksi ensi helmikuun “Talvileiri Vuokatissa 2025” järjestetään Leivolan koululla.
Summa summarum. Yhteenvetona voidaan vetää seuraava johtopäätös. Perhonen räpäytti siipiään Etelä-Amerikassa juuri oikeaan aikaan aiheuttaen tapahtumien vyöryn joka päätyi siihen, että Sotkamossa treenataan a) oikeilla tatameilla ja b) tatamit ovat kiinteästi paikallaan.
Aloittaessani vuonna 2021 aikidon täällä 10 000 asukkaan pikkukunnassa, jossa joka toinen vastaantulija kävelee/pyöräilee pesäpallomaila repusta pilkottaen, ei tullut mieleenkään että joskus täällä vielä treenataan tatamilla jota ei tarvitse roudailla mihinkään ennen ja jälkeen treenin. Ai kun kiva!
Sotkamon Sakuran puolesta suuret kiitokset Suomen Aikidoliitolle, Sotkamon kunnalle, Vuokatti Areenalle, Suomen valtiolle (Sotkamon Sakuran osuus tatameista kustannettiin Harrastamisen Suomen mallin mukaisen aikidokerhon ohjaamisella yläkoululaisille) ja ennen kaikkea sille eteläamerikkalaiselle perhoselle joka tämän kaiken pisti liikkeelle!
Jaanaliisa Kuoppa, Akebono
Ps. Tervetuloa lomailemaan Vuokattiin ja samalla vierailemaan Sotkamon Sakuran harjoituksiin & leireille!
Jonkin on muututtava
Meillä oli suuri ilo ja kunnia järjestää Risto Tenhusen 6.dan ohjaama aikidoleiri kotisalillamme Joensuussa 16.-17.11.2024. Risto ei varsinaisesti ole uusi tuttavuus taikka ensimmäistä kertaa ohjaamassa leiriä dojollamme, koska hänen oma aikidouransa alkoi juurikin kyseisessä paikassa jo 40-vuotta sitten. Vanhemmat Joensuu Aikikain jäsenet muistavat ja tuntevat Riston ennestään ja pari pisimpään treenannutta jäsentä (Asko Hirvonen 5.dan ja Esa Hirvonen 5.dan) ovat olleet aikoinaan aloittamassa omaa aikidotaivaltaan hänen vetämällään peruskurssilla.
Edellisestä Riston vierailusta ja yleensäkin seuran ulkopuolisen opettajan ohjaamasta leiristä oli ehtinyt kulua jo melkoinen tovi. Välissä oli esimerkiksi muuan Covid-virus, joka haittasi ja vaikeutti myös aikidotoimintaa useamman vuoden ajan. Koronan jälkeen mukaan on tullut paljon myös uusia harjoittelijoita, joille Risto oli opettajana täysin uusi tuttavuus. Leirin jälkeen ei varmasti enää ollut sillä Ristolla on hyvin pedagoginen ja ihmisläheinen ote treenien vetämiseen. Viikonlopun leirin tunnelma oli erittäin hyvä. Treenaajista huomasi, että tämän tyyppistä toimintaa oli jo kaivattu ja asiaa tuli varmasti niin uusille kuin vanhemmillekin harjoittelijoille. Hiki ja uket lensivät ja budon henki tuoksui vahvasti tatamilla. Kaiken kaikkiaan leirille osallistujia oli noin 15–20 henkeä ja heitä oli joensuulaisten lisäksi aina Savosta Saksaan.
Terveisin, Saku
Viikonlopun kantavana teemana leirillä oli se, että tekniikoissa ei voi jäädä paikalleen ja jumiin vaan tilanne pitää saada purettua. Jonkin siis täytyy muuttua. Oli se sitten vaikkapa nagen tulokulma tai asento, jolla saadaan uken asento horjumaan. Näin liike jatkuu ja syntyy aikidotekniikkaa. Lisäksi jonkin on muututtava myös harjoittelijoissa itsessään, jotta voidaan tehdä paremmin ja saavuttaa uusia tasoja omaan tekemiseen. Tämä ei tapahdu hetkessä, vaan se vaatii paljon harjoittelua ja toistoja.
Ristonkaan ei tarvinnut lähteä leiriltä tyhjin käsin pois. Toki muistimme häntä muutamalla lahjalla, jotka selvästi vaikuttivat olevan mieleisiä. Oli myös erittäin mukavaa muistella menneitä ja kertailla erinäisiä seikkailuja ja vaiheita vuosien varrelta. Tämä otetaan varmasti uusiksi ja uskoisin, että jokin on siihenkin mennessä jo muuttunut. Ristolle vielä paljon kiitoksia leirin ohjaamisesta ja onnittelut 40-vuotisen aikidotaipaleen johdosta!
Koulutuskyselyn
tulokset ja jatkosuunnitelmat
Huhti- ja toukokuussa 2024 tehdyn koulutuskyselyn tarkoituksena oli selvittää seurojen koulutustarpeita ympäri Suomea. Kyselyyn vastasi 100 henkilöä 39 eri seurasta, mikä osoittaa laajaa kiinnostusta ja tarpeiden selvittämisen tärkeyttä. On ilo huomata, että sekä Kyuleireille että graduointituomarikoulutuksille on huomattavaa kiinnostusta.
MURUSIA
Syysliittokokouksessa 16.11. päätettiin, että liiton vuosittainen jäsenmaksu seuroilta pysyy ennallaan ja on 200 euroa. Uusilta toimintavuonna mukaan tulevilta seuroilta jäsenmaksu on 110 euroa. Maksun eräpäivä on edellisvuosien tapaan 31.3. ja siitä lähetetään lasku seuralle.
Kiitos kaikille yhdenvertaisuuskyselyyn vastanneille! Kamppailulajien yhteisessä yhdenvertaisuusohjelmassa ovat mukana aikidon lisäksi judo, karate, miekkailu- ja 5-ottelu, nyrkkeily, paini ja taekwondo. Aikidosta tuli eniten vastauksia kyselyyn, 102 kappaletta. Yhdenvertaisuusohjelma löytyy liiton internetsivuilta Materiaalisalkusta.
Jukaran voimakaksikko on viihtynyt tatamilla 40 vuotta
Vantaan Jukarassa juhlistettiin marraskuussa Auno ja Elisa Mäkisen 40-vuotista uraa aikidon parissa. Juhlaleirille ja sen jälkeiseen illanviettoon osallistui aikidoharrastajia niin Jukarasta kuin muistakin lähialueen aikidoseuroista.
Mäkiset aloittivat aikidon yhdessä syksyllä 1984 Jukaran peruskurssilla, ja he ovat pysyneet seuran tatameilla siitä alkaen, opiskelijavuosinaan Auno harjoitteli muutaman vuoden myös Seitokaissa.
Mäkisten panos Jukaran toiminnan kehittymiseen nykyisen kaltaiseksi on ollut valtava. Treenaamisen ja opettamisen ohella Elisa toimi pitkään Jukaran puheenjohtajana.
Aunoa taas voimme kiittää mm. seuran hyvistä treenitiloista, jotka hän aikoinaan “valtasi” aluksi nuorisotyön ja myöhemmin vantaalaisten urheiluseurojen käyttöön. Hän on myös luonut vuosikymmeniä kestäneitä suhteita monien kansainvälisten aikido-opettajien ja Suomen aikiodyhteisön välille, eikä Aikido ilman rajoja -tapahtumiakaan olisi ilman hänen kontaktejaan pystytty järjestämään. Auno on toiminut myös Suomen Aikidoliiton puheenjohtajana 7 vuoden ajan. Nykyisin hän on jäsenenä liiton teknisessä valiokunnassa.
Kyselyn tulosten perusteella selvisi, että on tarvetta järjestää sekä VOK 1 että VOK 2 -koulutuksia, sillä monet seurat kaipaavat täydennyskoulutusta ja uusia taitoja jäsentensä kehittämiseksi. Jonkin verran kiinnostusta on myös VOK 3 -koulutuksille, mikä osoittaa, että tarvetta on myös edistyneemmille koulutuksille.
Erityisen merkittävää on, että noin puolet vastanneista osoitti kiinnostusta "Sovelletun kamppailun ohjaajakoulutukseen" ja "Senioriohjaajakoulutukseen". Tämä viittaa siihen, että seuroissa on tarpeen kehittää ohjaajien osaamista erityisryhmien ja senioreiden parissa työskentelyssä.
Aikidoliitto on kyselyn perusteella jo järjestänyt tai päättänyt järjestää seuraavat koulutukset: Kyuleiri, graduointituomarikoulutus ja VOK 1 (Juniori- ja Koulutusvaliokunnan toimesta). VOK 2, Sovelletun kamppailun ohjaajakoulutus ja Seniorikamppailun ohjaajakoulutus järjestetään yhteistyössä muiden kamppailulajiliittojen kanssa. Tämä osoittaa liiton sitoutumisen jäsenten koulutuksen ja kehityksen tukemiseen.
Katso tapahtumakalenterista lisätietoja ja ajankohdat, jos olet kiinnostunut osallistumaan johonkin näistä Aikidoliiton tarjoamista koulutuksista. Näin voit varmistaa paikkasi ja hyödyntää mahdollisuudet kehittää taitojasi ja osaamistasi edelleen.
Kenneth Granö Koulutusvaliokunnan puheenjohtaja
Laita lehtesi kiertoon! Vie se kirjastoon. Ties vaikka joku uusi löytäisi tenkanin ja aikiotoshin ihmeellisen maailman.
Tulevan vuoden A- ja B-lisenssi tulevat myyntiin 1.12025. A-lisenssin hinta on 115 euroa (lisenssiosa 35 + tapaturmavakuutus 80 euroa) ja B-lisenssi on 45 euroa (lisenssiosa 24 + tapaturmavakuutus 21 euroa). Lisäksi liitto tarjoaa 18 vuotta täyttäneille aloittelijoille tutustumislisenssin, joten se on maksuton ottajalleen. Myös tutustumislisenssi hankitaan Suomisportista. Se on nimensä mukaisesti tarkoitettu lajiin tutustumista varten. Vaikka se on voimassa enintään kolme kuukautta, A-lisenssi tulisi hankkia, kun on tehnyt päätöksen aikidon harjoittelun aloittamisesta. A-lisenssi on hankittava ennen 6. kyun vyökoetta. Kaikilla jäsenseurojen harjoittelijoilla on oltava lisenssi.
Kevätkaudella 2025 järjestetään seuraavat tasoleirit ja dan-graduoinnit:
Tasoleiri ja dan-graduointi/ Seigikai ja Tampereen Aikidoseura Nozomi, 15.-16.2.2025
Tasoleiri ja dan-graduointi/ Porvoo Aikikai, 12.-13.4.2025
Tasoleiri ja dan-graduointi/ Vantaan Jukara, 24.-25.5.2025
Tasoleirille ja dan-graduointiin on erilliset ilmoittautumiset Suomisportissa. Linkit löytyvät tapahtumakalenterista ja Graduointi-osion alta. Muistakaa ilmoittautua dan-graduointiin ajoissa! Kun dan-graduoinnin ilmoittautuminen on sulkeutunut Suomisportissa, kyseiseen graduointiin ei enää voi ilmoittautua. Myöhästyneitä hakemuksia ei oteta vastaan.
Aikidoliiton hallituksen jäsenet 1.1.2025 alkaen ovat: Antti Vesala, puheenjohtaja (Akebono), Amir Dirin (Vantaan Jukara), Aki Lähteenmäki (DojoS), Tommi Matinlassi (Akari), Ulrika Ojala (Kenshu-Kan), Jenna Senkin (Yatagarasu), Eemeli Virta (Turku Aikikai) ja Graziella Wik (Awase).
Seurojen vuosi-ilmoitus toiminnastaan vuonna 2024 on avattu liiton nettisivuille. Jäsenseuran vastuuhenkilöä pyydetään täyttämään vuosi-ilmoitus 31.1.2025 mennessä. Liitto saa vuosi-ilmoituksista kokonaiskuvan toiminnasta ja se on kullanarvoista tietoa mm. seuraavan vuoden valtionapuhakemusta varten. Lisäksi vuosi-ilmoituksista päivitetään seurojen yhteyshenkilöt liiton tiedotuslistoille.
Suomen Olympiakomitea tarjoaa seuroille maksuttoman Hyvän hallinnon verkkokurssin. Kurssi on lyhyt, ytimekäs ja hyödyllinen. Se tarjoaa tietoa seuran pyörittämisestä ja yhdistystoiminnan perusperiaatteista. Kurssi on suunnattu kaikille seuroissa toimiville ja etenkin seurojen hallituksissa työskenteleville. Verkkokurssi löytyy Olympiakomitean internetsivuilta: www.olympiakomitea.fi/ hyvahallinto/
Asko Hirvonen, Joensuun Aikikai
Harri Kaimio, Jukara
Kirjoittaja: Laura von Boehm
På bilden Mira Keränen, som valdes till 1:e vice ordförande för Olympiska kommittén, och Antti Vesala, ordförande för Aikidoförbundet.
Resumé
Olympiska kommittén ansöker om en förändring
Många kanske har stött på nyheter om Finlands olympiska kommitté under våren, sommaren och särskilt hösten. Kritiken mot idrottens centralorganisation har varit stark, särskilt efter OS i Paris, som förblev utan medaljer. Hösten kom med valet av ordförande, då Petteri Kilpinen dök upp som en utmanare till Tapio Korjus, som sökte posten. Flera fackförbund kom snart ut för att stödja honom.
Kilpinen har tidigare arbetat i organisationen Nuori Suomi och Valo RY. Han har inte den egentliga bakgrunden som en toppidrottare, även om han är en aktiv motionär och multisportentusiast.
På Olympiska Kommitténs höstmöte vann Kilpinen Korjus med klar marginal och det fanns sannerligen inget kvar för någon att oroa sig för vad gäller valet. Förnyelse och förändring önskades på fältet och av dessa två kandidater ansågs Kilpinen vara det starkaste alternativet att genomföra det.
Kilpinen lovade mötet att han skulle gå in för att reparera skillnaderna mellan den olympiska kommittén och undervisnings- och kulturministeriet. Ur idrottsförbundens synvinkel är detta säkert en rimlig öppning. Det handlar inte bara om att organisera elitidrotten, utan också om framtiden för hela idrottsorganisationernas område. Vi måste kunna diskutera öppet från ett rent bord i en anda av samarbete och interaktion.
Mötet behandlade också förklaringar på sätt att svara på de utmaningar som det minskade statliga stödet innebär. Redan under våren innevarande år presenterades modeller där idrottsförbundens och andra idrottsorganisationers olika administrativa stödåtgärder kunde centraliseras och därigenom söka ekonomisk och operativ synergi. Vi på
Aikidoförbundet har väldigt lite som skulle kunna effektiviseras med den här typen av centraliserade servicemodeller, men trots detta har vi varit med i diskussionerna.
Nu, på höstmötet, gjorde jag en presentation där jag betonade frivilligheten i att delta i sådana samarbetsarrang-
emang. Vi är inte emot att hantera administrativa bördor tillsammans med andra förbund, men vi kan naturligtvis inte acceptera att vi på något sätt skulle tvingas till det. Deltagandet ska ge tydliga funktionella och ekonomiska fördelar. Till min glädje gick presentationen igenom utan några invändningar.
Ur Aikidoförbundets synvinkel var den olympiska kommitténs personval mestadels framgångsrika. Jag var involverad i förbundens samarbete i bakgrunden med både Kilpinen, som valdes till ordförande, och Mira Keränen (Gymnastikförbundet), som valdes till första vice ordförande. Dessutom understödde vi tillsammans med andra kampsporter Taekwondoförbundets kandidat Tero Kuorikoski som styrelseledamot, men tyvärr räckte inte kraften i detta projekt till för att passera urvalströskeln. Med tanke på helheten kan vi dock vara ganska nöjda med de personliga uttagningarna som gick i mål. Tack vare dem har vi som förbund lyckats utöka och stärka våra samarbetsrelationer med såväl centralorganisationen som med andra idrottsorganisationer.
Förändringen återspeglas också i flytten av vissa organisationer från Sporttitalo till Olympiastadion. Styrelsen för Aikidoförbundet övervägde också att flytta förbundets kontor dit, men efter grundlig reflektion och jämförelse slutade det åndå med att stanna i Sporttitalo. Lokalerna är väl anpassade för våra behov och arbets- och mötesförhållandena där är bättre än de skulle vara på stadion. Vi ville inte ändra på något som fungerar bra.
Antti Vesala
Aikidoförbundets ordförande
Finlands största och minst sagt mest entusiastiska juniorläger
"Finlands största juniorläger" som ordnades i november samlade 15 deltagare, men ännu mer gemenskap och entusiasm. Lägret ordnades av juniorutskottet och fem föreningar (Akari, Awase, Jukara, Finn-Aiki och Yatagarasu).
Nu, när drakens år drar sitt sista andetag, var temat för lägret "De fyra drakarnas läror". Teman var lärorna från varje lärodrake: snabbhet och smidighet, styrka och uthållighet och flexibilitet.
Finlands Aikidos juniorunder fungerar i Kajana
Under det senaste året har 40 juniorer rullat på tatamimattorna i Kajaani Aiki-Jo. Framgång är summan av delarna och inte bara en sak, men enligt föreningens huvudinstruktör Tero Lassila är två saker värda att lyfta fram: antalet och engagemanget hos instruktörerna och genomsnittet av junnugruppens verkligt moderna standard.
På svenska: det finns flickor och pojkar bland utövarna och några av dem kommer också från olika etniska bakgrunder. Barns och även äldre utövares språkkunskaper tas omsorgsfullt i beaktande och mångfald värderas.
Alla börjar inte utöva sporten i medelåldern utan många snubblar över tatami redan i grundskolan. Utövare i olika åldrar berättar sina egna historier och anledningar till att fortsätta träna: 14-åriga Niki Dimitrov (4:e kyu), 20-åriga Eemeli Virta (3:e dan) och Jani Tarkki (5:e dan).
De har fastnat ordentligt i sporten. Tiden som junior kombineras med mångsidig träning och uketräning. Sedan dess har allas relation till sporten fördjupats och förändrats.
Att ge feedback till aikidokas som befinner sig i olika stadier av träningen och har olika personligheter är något många ledare reflekterar över. Petteri Silenius 7. dan delade med sig av sin egen erfarenhet i sitt djupgående författarskap. Det finns inget enskilt recept: det gamla sättet att lära ut budo är fåordigt men det västerländska sättet att lära ut behöver ord och instruktioner för att stödja inlärningen. Silenius påminner oss om att negativitet lätt dominerar vägledning – samtidigt binder den också: vi ser bara misstag, inte framsteg. "Berätta för din elev om han/hon gör någonting bra", råder Silenius.
Översättning: Joakim Borgmästars
Pertti Lehväslaiho berättar om sin aikido karriär i artikelserien My Way. Pertti har ju praktiserat aikido för över 50 år!
Översättning: Joakim Borgmästars
Bild av Inka Leinonen.
Junnupalsta
Junnuohjaajat ja seurat AHOI!
Onko seurallanne kiinnostusta järjestää aikidoliiton junnuleiri? Ei muuta kuin kutsumaan junioriliittovalmentajat salille!
Vuonna 2024 kevään Tampereen junnuleiri ja syksyn pääkaupunkiseudun suurleiri olivat jymymenestyksiä, mutta ilman innokkaita seuroja, ei vastaavaa toimintaa järjesty. Siis jos tulevalle vuodelle olette sitä mieltä, että juuri teidän seura kaipaisi junnuleiriä, pistäkää sähköpostia osoitteeseen juniori.valiokunta@aikidoliitto.fi !
Samaan osoitteeseen on myös syytä ottaa yhteyttä, jos suuremman leirin sijaan toivoisi junioriliittovalmentajan vieraile-
maan seuran viikkotreeneissä. Seuravierailu on avun ja yhteistyön muoto, jossa junioriliittovalmentaja voidaan saada ohjaamaan seuran junnuharjoitukset. Muuta ei tarvita kuin kiinnostusta ja kutsu!
Viimeisenä eikä suinkaan vähäisimpänä uutisena: juniorivaliokunnan koko on laskenut yhdellä, joten hakemusta pukkaa! Toiminta on meidän osaltamme ollut antoisaa ja tärkeää puuhaa, mutta puuhaa riittää, joten apukädet ovat suuressa arvossa.
Ystävällisin terveisin,
Juniorivaliokunta
Tiivis tunnelma junnuleirillä: hyvässä seurassa on helppoa hymyillä.
