Seurailua-palsta aloittaa: sarjassa on seurojen toiminnan kannalta keskeisiä uutisia.
My Way -sarjassa omaa aikido-polkuaan pohtii teknisen valiokunnan jäsen Erkki Ylimäki 5. dan.
Erkki Mäki on kirjoittanut koskettavan ja henkilökohtaisen muistokirjoituksen Matti Joensuusta 7. dan.
Meido-kanin 60-vuotishistoriikki on myös suomalaisen aikidon historiikki.
Vuan eipä Kuopiossakaan ole aikidon kanssa hidasteltu: harjoittelu aloitettiin noin 5 vuosikymmentä, vuan seurapa keksittiin perustaa sitten myöhemmin. Tenchikan on nyt 40-vuotias.
Kyu-leirit soveltuvat kaikille vyöarvoille, mutta parhaiten kuitenkin kyu-polullaan taivaltaville. Terhi Kallonen avaa asian.
Myös Suomen Aikidoliitolla on Reilun kamppailun ohjelma.
Kristoffer Lawson on tutkinut kirjallisuuden avulla, mistä aikidon tekniikoiden nimet kumpuavat.
Juhlitaan, kun on juhlan hetki
Tässä lehdessä on komeaa tarinaa kahdesta vanhasta suomalaisesta aikidoseurasta: Meido-kanista (se vanhempi) ja Tenchikanista (vanha sekin), jotka ovat juhlineet vuosikymmeniään. Samaan henkäisyyn muistutan, että myös Hämeenlinnan Aikidoseura täytti hiljakkoin 30 vuotta ja Vantaalla vaikuttava Akari saavutti ennen joulua 25 vuoden aikidoiän. Juhlittu on siis koko syksy. Myös omassa kotiseurassani oli mukava juhlan hetki, kun kotitatamin graduoinnissa leipoitui monta entistä korkeampaa dania. Se oli hieno pysähtymisen paikka, ikään kuin seuran palkkapäivä.
Itse asiassa näitä hyviä hetkiä tulee ihmisen elossa vastaan kuitenkin aika harvoin. Siksi saavutuksille ja ennen kaikkea yhdessä puurretuille saavutuksille kannattaa antaa niille kuuluva arvo. – Tässä kohdin tunnustan, että usein ajattelen dan-graduoinnin olevan paitsi harjoittelijan itsensä ja hänen senseinsä myös koko seuran aikaansaannos, sillä kaikkihan me tuemme omalla panoksellamme kavereidemme harjoittelua ja aikidollisia pyrkimyksiä.
Siksi kannattaa juhlia, kun on sellaisen hetki. Hetkiksi kelpaavat mainiosti myös peruskurssin päättävät 6. kyun graduoinnit, kevään päättäjäiset ja kesän aloittajaiset, kaikenlaiset sopivat synttärit, uusi tatami ja ihan muuten vaan mukava porukka, jonka kanssa saa jakaa harjoittelun hetkensä.
Huomatkaa muuten, että sekä Meido-kanin että Tenchikanin juhlatarina ovat historiikkeja, joissa on kahdessa pähkinänkuoressa sisällä iso osa suomalaisen aikidon historiaa. Hauskaa tässä historiassa on ainakin se, että niin monet uransa alkupäässä olleet henkilöt toimivat vielä aktiivisesti lajin parissa vuosista ja vuosikymmenistä huolimatta.
Sekin on lajimme rikkautta!
Jaanaliisa Kuoppa
Aikidolehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Lehden voi myös ostaa Aikidoliitosta.
Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.
Aikidolehdessä julkaistaan aikidoharrastajien kirjoituksia. Kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa mielipidettä, eivät Aikidolehden tai Suomen Aikidoliiton virallista kantaa.
Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Valimotie 10 00380 Helsinki puh. 040 573 8166 sposti: aikido@aikidoliitto.fi
Taitto: Luova toimisto Muka Paino: M&P-Paino
Kannen kuva: Meido-kanin juhlaleirin vetänyt Börjen Linden 7. dan näyttää, miten Pertti Lehväslaiho 6. dan vielä lentää.
Kuva: Jyri Sillanpää
Varautuminen kannattaa – ajoissa
Viime aikoina valmius ja varautuminen ovat olleet ajankohtaisempia käsitteitä kuin vuosikymmeniin. Meillä liikuntajärjestömaailmassa kyse on tietysti ihan eri merkittävyys- ja mittaluokan kysymyksistä kuin vaikkapa turvallisuuspolitiikan saralla. Joku saattaa ajatella, että rinnastus on erikoinen, mutta se ei silti ole täysin vailla katetta.
Liikunta- ja urheilujärjestöihin ei tietenkään kohdistu mitään eksistentiaalista uhkaa, vaikka tosiasia on, että sodan vaikutukset kyllä heijastuvat hyvin lähelle. Kamppailulajit pitävät Suomen urheilumaailmassa tiivistä yhteyttä keskenään ja tekevät yhteistyötä muun muassa vuokraamalla yhteisiä toimistotiloja. Tiiviin yhteydenpidon kautta minäkin kuulen naapurilajien kohtaamista vaikeuksista. Kilpalajit joutuvat tietysti kohtaamaan kansainvälisestä politiikasta ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksista heijastuvat paineet ihan eri tasolla kuin aikido. Esimerkiksi Painiliitto menetti äskettäin jo kertaalleen Tampereella pidettäviksi päätetyt alle 23-vuotiaiden MM-kisat, koska lajin kansainvälinen kattojärjestö olisi halunnut mahdollistaa venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumisen. Koska kysymys liittyi esimerkiksi viisumien hakemiseen ja saamiseen, ei yksittäinen lajiliitto tietenkään voinut sellaista luvata.
Aikidoliitto on lajimme kilpailemattoman luonteen vuoksi säästynyt lähilajiemme järjestöjen kohtaamilta sodan seurauksiin liittyviltä vaikeuksilta mutta on meillä kuitenkin omamme. Niistä olemme olleet tietoisia jo useiden vuosien ajan.
Kyse on tietenkin lähestyvistä säästöpaineista, kun entiset veikkausvoittovarat jatkossa kulkevat suoraan normaalin budjettimenettelyn kautta. Samalla kokonaispotti alkaa pikkuhiljaa pienentyä.
Aikidoliitto on ryhtynyt varautumaan tähän ensinnäkin sillä parhaalla tavalla eli lisenssikattavuuden kohentamiseen sekä uusien harjoittelijoiden löytämiseen tähtäävillä toimilla. Tämän lisäksi eräisiin maksuihin on tehty pieniä korotuksia ja kulupuolella vastaavasti tehty pieniä mutta ajan myötä suuriinkin säästöihin johtavia muutoksia. Pidämme jatkossakin kiinni siitä, että lajimme on paitsi toiminnallisesti, myös taloudellisesti saavutettava. Mutta ennakoiva tulopohjan vahvistaminen ja toisaalta tiukka vastuullisuus menopuolella on silti hyvin tärkeää – keskeisten palveluiden tasosta kuitenkaan tinkimättä. Aiomme jatkossakin olla hyvin toimiva ja kestävällä pohjalla oleva järjestö.
Syysliittokokouksessa hyväksytyssä vuoden 2024 toimintasuunnitelmassa tuodaan esiin Aikido-
liiton valmius ja halu olla mukana yhteisessä projektissa suomalaisten fyysisen aktiivisuuden lisäämiseksi. Me kaikki tiedämme, miten myönteinen vaikutus säännöllisellä liikkumisella on ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, toimintakykyyn ja sitä kautta kykyyn kestää monenlaisia rasituksia. Päättyvänä toimintavuonna Aikidoliitto on strategiansa mukaisesti tukenut seurojen uusjäsenmarkkinointia, ja ainakin lisenssien kokonaismäärän kehityksen perusteella näyttää siltä, että tuloksia on syntynyt. Minä uskon vahvasti siihen, että tuomalla lajimme synnyttämään hyvinvoinnillista lisäarvoa entistä voimakkaammin esiin pystymme myös perustelemaan, miksi toimintamme jatkossakin ansaitsee yhteiskunnan hyväksyntää myös euromääräisessä muodossa. Ja siinä auttaa se, että olemme pitäneet oman tonttimme kunnossa myös järjestöllisessä mielessä.
Antti Vesala
Seurailua
Kaksi Suomen juniorivaliokunnan ohjaajaa kävi vetämässä
Kajaanin ensimmäisen juniorileirin syyskuun lopussa.
Leiri oli antoisa vetäjille ja etenkin nuorille, ja sieltä tarttui seuralle mm. uusia leikkejä, jotka ovat todella tärkeä osa mitä tahansa junnuliikuntaa.
Leirillä tuli puhe siitä, miten Kajaanin Aiki-jo on kasvanut Suomen suurimmaksi junnuseuraksi, ja minulta kysyttiin olisinko kiinnostunut (olin) kirjoittamaan meidän junnulasta muutaman sanan liiton lehteen.
Meidän junnulatoiminnalla on neljä kulmakiveä, joiden avulla se on kasvanut viimeisen kahden vuoden aikana tasaisesti siihen mikä se nyt on, ja ne kulmakivet ovat jalkautuminen, vanhemmat, vetäjät ja ohjelma.
Jalkautuminen meillä on tarkoittanut sitä, että olemme käyneet syksyisin ja keväisin muutamalla koululla näyttämässä aikidoa show-henkisesti.
Asiasta tarkemmin kertominen vaatisi oman artikkelin, joten tyydyn sanomaan että esityksessä täytyy olla menoa, vauhtia, hupia ja infoa sopivassa suhteessa.
Vanhemmat. Seura pyrkii osallistuttamaan junnutoimintaan rohkaisemalla aikuisia tulemaan junnujen mukaan tatamille. Olemme vuosien aikana huomanneet, että kun vanhemmat tuovat lapsensa harrastukseen, monet jäävät puhelimet kourassa norkoilemaan jonnekin lähistölle. Niinpä me ajateltiinkin että hei, miksipä hekin eivät voisi olla matolla? Tästä on tullut vain positiivisia kokemuksia. Esimerkiksi nuorten on helpompi puhua harrastuksestaan kotona, kun kotiväellä on jokin käsite siitä mitä siellä tapahtuu. Ylimääräisten aikuisten läsnäolo tatamilla rauhoittaa junnuja, ja vanhemmat myös levittävät sanaa harrastuksesta eteenpäin.
Sitoutuneet ja innokkaat vetäjät on must. Meillä vetäjyys toimii niin, että kukaan ei koskaan joudu olemaan yksin tatamilla ja vetäjyydessä on viikottainen kierto vähentämään junnulan vetämisen rasitusta.
Ohjelman eli treenien konseptin pitää mielestäni olla selkeä ja mihin kaikki vetäjät ovat sitoutuneet. Meillä ohjelma on suunnilleen seuraavanlainen: treenit kestävät tunnin, josta alkuvenyttelyyn ja leikkiin käytetään 20 min. Sen jälkeen seuraavat päivän tekniikkaan liittyvät yksilöharjoitteet, esimerkiksi ushiro ukemi tai tenkan. Yksilöharjoitteiden jälkeen niitä sovelletaan sopivassa tekniikassa.
Meillä tekniikoita harjoitellaan aina kagari keikona, niin että jokaisella ryhmällä on valvova aikuinen. Tähän käytetään aikaa noin 20 min. Viimeinen 20 min on leikkiä. Lopun leikkiminen on hyvin tärkeää. Aikidon etuna junnulajina on kilpailun puute, mikä mahdollistaa sen että leikkimistä voi olla huomattavasti enemmän kuin muissa urheilulajeissa, jotka ovat tulokseen tähtääviä. Leikistä ei koskaan kannata leikata aikaa. Aikidoa on kuitenkin loppuelämä aikaa harrastaa, mutta leikkimisellä on taipumus loppua jossain vaiheessa.
Tällaista täällä meillä Keski-Suomessa. Jos artikkeli herätti kysymyksiä tai yleistä kiinnostusta, niin mielelläni keskustelen asiasta lisää. Minut tavoittaa sähköpostilla osoitteesta bambumies@gmail.com
Tero Lassila 3.dan, fukushidoin
Kajaanin Aiki-jo:n puheenjohtaja ja päävetäjä
Markkinointiavustusta
jaettiin kaikille sitä hakeneille seuroille
Tänä vuonna Aikidoliitto päätti jakaa markkinointirahaa suoraan seuroille, koska seuroissa tiedetään parhaiten, mikä heidän alueellaan ja kohderyhmässään toimii. Seurojen rahoittamisen tarkoituksena oli tietenkin saada uusia harjoittelijoita lajin pariin, mutta myös tukea pienten markkinointibudjettien varassa toimivia seuroja.
Enimmäismäärältää 150 euron suuruinen avustus oli haettavissa juhannukselta elokuun puoliväliin. Sitä haki 20 seuraa, jotka kaikki myös saivat avustuksen.
Kohderyhminä seuroilla olivat pääasiassa lapset ja nuoret: opiskelupaikkakunnilla kohteena olivat myös opiskelijat. Viestiä vietiin printissä ja sähköisesti. Ilmoitukset paikallislehdissä, julisteet, esitteet ja muut markkinointimateriaalit tapahtumia varten sekä some-mainonta hakukoneissa, seurojen omilla nettisivuilla ja sometileillä olivat keskeisimmät markkinointiteot.
Vieläkö muistat pandemian aikaa?
Videokooste muistuttaa mieliin, miten korona kuritti lajiamme
Korona otti tiukan otteen aikidon harrastamisesta vuosina 2020-2021. Dojojen ovet sulkeutuivat, harjoittelu jäi jumppaamisen tasolle ja lopputuloksena harjoittelijoiden rivit harvenivat. Tämän kokemuksen ovat meille kaikille tallentaneet videoksi asti Ben Kamras ja Jouko Vatanen Vatanen kuvasi, Kamras haastatteli, käsikirjoitti, ohjaus ja leikkasi. Liiton puolesta tarpeen ymmärsi ja vihreää valoa näytti pääsihteeri Laura von Boehm. Suomi meni kiinni 13.3.2020. Aikidollisesti tätä hetkeä edelsi iso kansainvälinen leiri, jolla vetäjänä oli Christian Tissier, 8. dan. Tunnettu nimi keräsi porukkaa muualtakin, joten edellytykset koronan leviämiselle olivat suorastaan otolliset.
– Korona-aika oli erittäin tärkeä muistutus ajastamme ja osa lähihistoriaamme, idean isä Kamras kertoo.
– Tärkeää, että tulevat treenaajat käsittävät, millaista aikaa lajillemme olivat nämä vuodet. Pandemia voi aina uusia.
Aikalaishaastattelujen tarpeen ymmärsi liiton pääsihteeri Laura von Boehm, joten Ben Kamrasin (keskellä) ja Jouko Vatasen oli helppo toteuttaa tehtävä.
Video perustuu aikido-aktiivien haastatteluihin. Kuvina ja ääninä vilahtavat monet tutut: Harri Rautila, Kustaa Ylitalo, Juhani Laisi Pertti Lehväslaiho, Teemu Kurki Iiris Nikula, Pekka Häkkinen ja Madis Tärn nyt ainakin.
Kokemukset ovat yhteiset: maskien kanssa treenattiin silloin, kun dojoille aina välillä päästiin, harjoitteluvuoroja peruttiin, osa seuroista lopetti toimintansa kokonaan, kun harjoittelumaksuja ei enää kertynyt.
Osa piti liekkiä yllä harrastamalla muuta liikuntaa, treenailemalla yksin jumppaamalla ja venyttelemällä, lukemalla ja katselemalla youtubevideoita.
Surullisin saldo tästä kaikesta on junnujen kato. Osa seuroista on saanut junnutoiminnan takaisin pandemiaa edeltäneelle tasolla ja jokunen jopa korottanut sen, mutta monen seuran junnutoiminta hyytyi pandemia-vaiheen päätyttyä.
Videohaastattelut tehtiin parin korona-vuoden aikana, joten se on aika uniikki aikalaisdokumentti.
Vastaavaa keruutyötä eivät ainakaan muut kamppailulajiliitot ole tehneet.
Linkki youtube-kanavalla olevaan videoon löytyy jatkossa liiton facebook-kanavalta.
Videolle on haastateltu mm. Iiris Nikula ja Kustaa Ylitalo. Kuvat ovat videokaappaus videolta AIKIDO COV DOC.
Sarjassamme oman aikidopolkunsa esittelevät pitkän linjan aikidovaikuttajat.
Tänään vuorossa on Erkki Ylimäki, Aikido 5.dan, Iaido 2.dan, Aikidoseura Kaitenin pääopettaja ja Suomen Aikidoliiton teknisen valiokunnan jäsen.
Minun polkuni
Saatuani pyynnön tehdä juttu Aikido-lehteen omasta aikidopolustani, olin aluksi hieman hämmentynyt. Oma aikidopolkuni poikkeaa paljon siitä, mitä monet ajattelevat pitkälle harjoitelleen aikidokan polusta. Olen toki harjoitellut kauan, mutta en ole koskaan viettänyt vuosia tai kuukausia Japanissa, enkä ole ollut kenenkään uchidesi.
Tunnen syvää kunnioitusta näitä suomalaisia aikidon pioneereja kohtaan, jotka ovat pystyneet järjestämään elämänsä niin, että ovat viettäneet pitkiä aikoja japanilaisen opettajan dojolla. He ovat pystyneet näkemään ja kokemaan opettajan harjoittelun hyvin läheltä. Olen kuitenkin seurannut useita opettajia, viettänyt aikaa leireillä, vieraillut harjoituksissa ulkomailla ja harjoitellut myös Japanissa.
Alkupolku
Aikidopolkuni alkoi vuonna 1986 Seitokain peruskurssilla. Helsinkiin juuri muuttaneena musiikin opiskelijana etsin silloin itselleni harrastusta. Olin ollut kiinnostunut Japanista ja japanilaisesta kulttuurista sekä budolajeista jo pidempään.
Kävin kokeilemassa aikidoa, jujutsua, karatea ja judoa, mutta kaikista näistä sydämeni vei aikido.
Yhden kimmokkeen antoi Sibelius-Akatemian silloinen vahtimestari, joka kehotti menemään aikidoon. Syynä tähän oli, että hänen mielestään aikidossa on pienempi mahdollisuus satuttaa muusikolle tärkeitä kehon osia kuten leukaa, suuta ja sormia. Kuinka väärässä hän olikaan, heh.
Harjoittelin Seitokaissa peruskurssin ja hieman pidemmälle, mutta opiskelujen loppuun saattaminen, opinnot ulkomailla ja perheen perustaminen veivät minut pois lajin parista vähäksi aikaa. Palattuani ulkomailta vuonna 1991 aloitin harjoittelun Vantaan Jukarassa. Sieltä siirryin vuonna 2000 Aikidoseura Kaiteniin Nurmijärvelle, ja sillä tiellä olen edelleen.
Pikkuhiljaa harjoittelusta alkoi muotoutua elämäntapa.
Kobayashi-, Igaraschi-, Endo- sekä Frank Noel-senseiden leirit kuuluivat vakiovierailukohteisiini. Senseit Laisi, Tamminen, Silenius ja Helminen tulivat myös tutuiksi. Vuonna 2008 Jukka Helminen-sensei innosti minut iaidon pariin. Siitä lähtien iaido on kuulunut Aikidoseura Kaitenin lajeihin.
Opetuksen polku
Oman polun etsintää
Pikkuhiljaa kiinnostuin opettamisesta aivan eri tasolla. Musiikin opettaminen ja soiton opettaminen auttaa toki, mutta aikidon opettaminen oli aivan eri juttu. Osallistuin liiton koulutuksiin ja huomasin, että opettaessaan oppii paljon myös itse. Opettajan pitää pystyä perustelemaan opetuksensa. Vastuu on suuri, koska dojolla harjoittelee useita maksavia asiakkaita.
Aikidon opettaminen avasi minulle aivan uuden väylän oman aikidopolun etsimisessä. Huomasin kuitenkin, että vaarana opettamisessa on, että omasta harjoittelusta jää helposti puuttumaan uken rooli. Tein varhaisessa vaiheessa päätöksen, että omassa harjoittelussani tulisi olla noin kaksi kolmasosaa harjoittelua ja yksi kolmasosa opettamista.
Aikido-opettajan tai treenien vetäjän ei tarvitse mielestäni keksiä lajia uudestaan joka harjoitukseen. Perustekniikan opettaminen on mielestäni tärkeintä. Opettajan oman taidon lisääntyessä pystyy tarjoamaan harjoittelijoille niitä pieniä omia ideoita ja huomioita, jotka luovat ahaa-elämyksiä. Positiivisen ja myönteisen ilmapiirin luominen harjoitukseen on oppimisen kannalta yksi tärkeimmistä asioista. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että hyvä opettaja antautuu opetettavaksi.
Sanotaan, että aikidoa voi harjoitella monella tavalla. Usealle aikido on kuntoilua. Toisille se on itsepuolustusta. Moni korostaa keskittymistä ja meditaatiota. Itselleni aikido on jokaisessa harjoituksessa näitä kaikkia. Lisäksi aikido on ainutlaatuinen tapa kohdata toinen ihminen. Fyysisen sekä henkisen kontaktin harjoitteleminen on mielestäni aikidon hienous, jota pitää vaalia. On erittäin hienoa harjoitella taistelulajia positiivisessa ja iloisessa ilmapiirissä toisia kunnioittaen. Uskon, että lähes jokaisella pitkään harjoitelleella on ollut lajin parissa oma etsikkoaikansa, jolloin kyseenalaistetaan aikidoa ja lähdetään tutustumaan muihin lajeihin. Itselleni tämä osui toisen danin suorittamisen aikoihin. Lähdin tutustumaan Daito Ryu -jujutsuun sekä Systemaan. Daito Ryu opetti tekniikan selkeyttä. Systemassa huomasin, kuinka tärkeää on hengitys ja kehon rentous. Tutustuin kototamaan ja opiskelin energiahoitoja sekä shiatsua. Harjoittelin myös akupisteitä. Parin vuoden jälkeen huomasin, että lähes kaikki nämä asiat löytyvät aikidosta. Ne pitää vain tuoda esille, huomata ja opettaa. Saamistani opeista olen kehittänyt itselleni harjoitusmetodin, jota nimitän ruumiin ja mielen metodiksi. Tätä käytän myös opettamisessani.
Aikido on tällä hetkellä itselleni kokonaisvaltainen tie. Välillä se muuttuu leveämmäksi ja välillä se kapenee. Välillä tulee siltoja ja välillä esteitä. Se on tie ja elämäntapa, jolta en halua poiketa.
Aikidon opettamista mietin pitkään. Koska opetan ammatikseni, halusin aikidon olevan minulle vain henkilökohtaista harjoittelua. Tilanteita kuitenkin alkoi ilmestyä: pyydettiin tuuraamaan harjoituksissa: ”Voitko vetää treenit?” ja niin edelleen. Lopullinen päätös asiaan tuli, kun Kaitenin perustaja ja pitkäaikainen pääopettaja Kari Pohjasniemi perusti oman uuden seuran Alavudelle. Kaiten jäi ikään kuin minulle. Erkki Ylimäki
Toivotan kaikkea hyvää ja positiivista mieltä kaikille Suomen aikidoharjoittelijoille! Nähdään tatamilla.
kuvat: Jari Salminen
Erkki Ylimäki puntaroi pitkään, haluaako hän myös opettaa aikidoa. Lopuksi vastaus oli kyllä.
Opettamassa Tampereella syksyllä 2023.
Matti Joensuu in memoriam
”Aikido is not doing, it is being”
Matti Joensuu -sensei (s. 8.7.1957 - k. 27.6.2023) menehtyi sairaskohtaukseen kesällä 2023. Vain harva ymmärtää, miten merkittävä kansainvälinen aikidovaikuttaja ja suuri ihminen poistui keskuudestamme.
Lyhyesti kuvattuna Matti oli aikakautemme valovoimaisin suomalainen ja kansainvälinen sekä kansainvälisesti tunnetuin aikido-opettaja. Hän oli omaa luokkaansa maailmanlaajuisesti. Toista samanlaista ei ole olemassa.
Hän oli myös taitava pianisti ja intohimoinen moottoripyöräilijä, monilahjakkuus.
Aikido
Matti aloitti aikidouransa Seitokaissa Helsingissä tammikuussa 1979, josta hän siirtyi harjoittelemaan Meido-Kaniin.
Tein Matista haastattelun vuonna 2002 Suomen Aikidoliiton julkaisemaan Aikido-lehteen. Juttu on luettavissa, ja löytyy täältä: https://issuu.com/suomenaikidoliitto/ docs/aikidolehti_1_2002
Matti oli tuolloin 44-vuotias, menehtyessään hän oli 65-vuotias.
Matin aikidouraa leimasi vahva intohimo lajiin tavalla, joka kuvastaa myös hänen persoonallisuuttaan. Matin työura Nokialla oli vaativa ja kansainvälinen. Hän asui ja matkusti työn puolesta eri puolilla maailmaa: Englannissa, Japanissa, Saksassa, Belgiassa, Ranskassa, Indonesiassa, Singaporessa ja ties missä. Kuten hän haastettelussanikin kertoi, hänellä oli aina keigo-gi mukanaan, ja pyrki treenaamaan joka paikassa, missä vieraili.
Varsin monilla paikkakunnilla maailmalla lienee myös muistona aikidokia ja aikido-dojoja merkkinä siitä, että Matti on vaikuttanut siellä.
Kansainvälisten vaikutteiden saamisessa suomalaiseen
Aikidoon Matti Joensuulla on ollut merkittävä rooli. Hän on kiertänyt eri dojoja monissa maissa jo 80- ja 90-luvuilla ja nähnyt, miten maailmalla toimitaan ja miten asiat kannattaa järjestää. Japanissa asumisella oli tässä suuri merkitys.
Matin oma aikido
Vain Matti voisi tietää, ketkä kaikki aikido-opettajat häneen ovat eniten vaikuttaneet, mutta listalle voisi ehdottaa ainakin seuraavia: Kanetsuka-sensei, Kobayashi-sensei, Yamaguchi-sensei ja aivan varmasti Endo-sensei, jonka Suomeen (ja Ruotsiin) saaminen vuonna 1986 oli puhtaasti Lennart Linderin ja Matti Joensuun sekä Börje Lindénin yhteisen ponnistelun tulos. Keiden kaikkien opetuksessa hän maailmalla kiertäessään treenasi, ja keiltä vaikutteita sai, sitä emme voi tietää.
Sen sijaan tiedämme, että Aikido-opettajana hän oli enemmän kuin saamiensa oppien summa. Hänen tekemisessään näkyivät Endo-senseiltä saadut vaikutteet, mutta ennen kaikkea hän toteutti ja opetti täysin omanlaistaan aikidoa. Hän oli sulattanut saamansa opit omalla älykkäällä tavallaan ja pyrki kehittämään tekemistään jatkuvasti. Matinlaista aikidokaa ei ole eikä tule toista.
Matti saavutti ansioistaan myös korkean vyöarvon, 7. Danin.
Matti oli luontainen opettaja. Näennäisen leppoisaan ja huumoripitoiseen opetukseen ja kielikuviin mahtui todella syvä ymmärrys Aikidosta sekä siitä tavasta, millaisena hän olisi halunnut aikidon toteutuvan.
Matti-sensei teki aikidoa hyvin pehmeästi ja raskaasti, suoralla kontaktilla hyökkääjän keskustaan, jolloin hyökkääjältä katosi oma aika. ”Ota uken jalat heti”, oli usein kuultu kehote.
Aina rennoin käsin. Viimeisinä vuosina hän puhui ”puurosukkakäsistä”, jotka hänellä toteutuivat täydellisesti. Tuntui, kuin hän olisi siirtänyt tekemisen ajaksi käsivarsiensa luut jonnekin. Sellaisista käsistä ei saa kiinni, ja taas mentiin nagen ehdoilla.
Matti-sensein aikidossa merkitystä oli kaikella täydellisesti hallitusta matalasta asennosta ja tasapainosta miltei jatkuvassa liikkeessä ja kehon ekstensiosta täydelliseen mielen vapauteen.
Hänen tekemistään yleensäkin leimasi vapaus: mielen vapaus, vapaus muodon pakosta ja uken pakottamisesta. Sen sijaan tavoitteena oli kimusubi, yhteys ukeen.
Matti ja Erkki Mäki Harrikkareissulla Itävallassa elokuussa 2014.
Matin vetovoima
Matti-sensei asui viimeiset vuosikymmenensä ulkomailla, joten hänellä ei ollut virallista statusta suomalaisessa aikido-organisaatiossa. Hänen leirinsä kotimaassa keräsivät runsain mitoin kävijöitä, vaikka luvassa ei ollut mitään vyöarvostatukseen vaikuttavia asioita.
Matista on syytä muistaa sekin, miten paljon hän toi ihmisiä yhteen. Matin leireillä käytiin puhtaasti aikidon, erityisesti Matin aikidon ja aivan erityisesti Matin vuoksi.
Hyvä esimerkki miehen vetovoimasta olivat Matin vetämät Kuortaneen kesäleirit, joilla enimmillään oli jopa kuutisenkymmentä treenaajaa keskellä ei yhtään mitään. Myös leirillä vierailleiden vyöarvot olivat korkeaa luokkaa.
Matin kansainvälistä aikidouraa voi mitata esimerkiksi sillä, missä kaikissa maissa hän on vetänyt treenejä (määrää ei tiedä kukaan) tai leirejä. Ainakin Yhdysvallat, Kanada, Suomi, Saksa, Ranska, Itävalta,
Matti Joensuu, tuntematon suomalainen aikidoka, Endo-Sensei ja Börje Lindén silloin ennen Japanissa.
Japani, Unkari ja Espanja tulevat leirimaina välittömästi mieleen.
Matti oli myös auttavainen. Paitsi suomalaisen aikidon kulisseissa suhteessa Hombu Dojoon ja vaikkapa Endo-senseihin, Matti on auttanut lukuisia aikidokia ja eri maiden aikido-organisaatioita neuvoillaan ja asiantuntemuksellaan.
Matti perusti myös kansainvälisen Kimusubi Dojos Aikido Federation -aikidoliiton, jossa on jäsendojoja ainakin Saksasta, Itävallasta, Italiasta ja Espanjasta. Liitto on Hombun jäsenliitto ja Matti oli sen pääopettaja. Kimusubi Federation on tietääkseni yksi kahdesta yli kansallisten rajojen ulottuvasta liitosta, jotka ovat Hombun jäsenliittoja, ja joilla on suorat yhteydet Hombuun. Viimeiset vuotensa Matti asui Itävallassa Villachissa, jossa hänellä oli kansainvälistä treenaajakuntaa kerännyt dojo.
kuva: Matti Joensuun albumi
Matti-sensei 2015 Kuortaneella.
Moni asia Matin persoonasta on jo tullut esille, mutta joitakin on syytä korostaa. Hän oli kaikesta avoimuudestaan ja ihmiskontakteistaan huolimatta hyvin yksityinen ihminen, joka avautui vähän ja harvoille.
Vapaus ja rentous sekä turhan pingottamisen välttäminen olivat hänelle olennaisia asioita.
Varsin kuvaavaa on kommentti Kuortaneen leireistä. Niitä ehdittiin järjestää miltei 20 vuoden ajan. Joitakin vuosia sitten, kun puhuimme leiriesitteestä, Matti totesi, että ”jätä vyöarvo pois. Eikö olisi aika hienoa, jos seuraavaksi jätettäisiin myös sukunimi pois, olisi vain pelkkä Matti. Ja sitten lopulta etunimikin pois. Olisi vain tieto leiristä Kuortaneella?” Kaksi ensimmäistä taidettiin jossain vaiheessa toteuttaa. Matti oli hyvä ja luotettava, lämmin, mutta osin vaativakin ystävä. Hän tuki aina ihmisiä, jotka häneen luottivat, voimiaan säästämättä. Ja oli valmis auttamaan monin eri tavoin heitä, jotka aikidon saralla halusivat edetä.
Muut harrastukset
Matti oli lahjakas pianisti. Hän piti erityisesti jazzista ja Iiro Rantalan tuotannosta. Kommentit Iiron konserteissa käyntien jäljiltä olivat aina intoa täynnä. Vapaus muodon pakosta, pohjalla todellinen osaaminen, taisi – itse musiikin lisäksi – tässäkin olla se, mikä Mattia viehätti: perusteet pitää olla hallussa, mutta sen jälkeen muodon voi heittää roskikseen. Kuortaneen leireillä koulun urkuharmoni sai välillä kovaa kyytiä. Moni leiriosallistuja muistaa varmasti Matin version ”Lentävästä Kalakukosta”? Ja kun Matti pääsi pianon ääreen vaikkapa Villachissa kotonaan, kuuntelija olisi toivonut soiton jatkuvan loputtomiin.
Moottoripyöräily oli yksi Matin suurista intohimoista, vielä toissa keväänä hän hankki tuliterän Ninjan, ja pohti sillä Suomeen ajamista Itävallasta.
Yksi oman elämäni suuria seikkailuja on ollut ystävyys- ja Aikidomatka Matti Joensuun kanssa.
Osa sitä oli, kun osallistuimme Matin kanssa Euroopan suurimpaan kokoontumisajoon Faaker See’ssä Villachissa. Haimme Wienistä tuliterät Harley-Davidsonit lainaan sikäläiseltä maahantuojalta ja ajelimme niillä viikon päivät ympäri Itävaltaa. Tämä ajoreissu piti uusittaman italialaisen tai itävaltalaisen moottoripyörävalmistajan laitteilla, mutta korona tuli väliin ja sitten aika vain loppui kesken. Minulle, meille hänen ystävilleen ja hänen perheelleen sekä aikidoperheelleen menetys on raskas, hirvittävän suuri ja korvaamaton. kuva:
Hyvästi, Matti
Matti, tällaisenä haluan sinut muistaa, varmaan moni muukin: vieno hymy huulilla tupakka suussa prätkän päällä istumassa, juuri lähdössä treenaamaan.
Ninja-Kawasakisi kyydissä köytettynä pieni nyssykkä, johon juuri ja juuri mahtuvat vaihtokalsarit, t-paita, keigo-gi, hakama ja pyyhe. Kasvoillasi loistavat vapaus ja ilo. Suuri ja avoin sydän, jonka kammioissa kaikuvat jatsin sävelet ja jatsimainen aikido rockilla höystettynä.
Hyvää Aikido-, Jazz- ja prätkämatkaa sinne tuntemattomaan, Matti!
Kiitollisena Erkki
Aikidokat ympäri maailman
Meido-kan ry. 60 vuotta
-
aikidon näkökulmasta
Meido-kan täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Sen perusti suomalaisen judon isäksi mainittu Ichiro Abe (1922 - 2022) Hän on yksi 15:stä judokasta, joille Kodokan Judo Institute on myöntänyt 10. danin vyöarvon vuonna 2006. Meido-kanin alkuperäinen perustamispäivä on 25.11.1963, ja seura rekisteröitiin 7.12.1963. Suomen aikidotoiminta alkoi, kun pietarsaarelainen Trygve Forssten lähti vuonna 1968 opiskelemaan Tukholmaan. Hän tutustui siellä aikidoon ja harjoitteli opettajanaan Toshikazu Ichimura sensei, joka toimi Hombu Dojon aikidolähettiläänä Ruotsissa. Suunnitellessaan paluuta Pietarsaareen vuonna 1970 Trygve otti yhteyttä Turun akateemiseen judoseuraan ja helsinkiläiseen judo- ja karateseura Meido-kaniin.
Innostusta löytyi molemmista ja keväällä 1970 järjestettiin yleisönäytös ensin Turussa ja sitten Helsingissä kaksi näytöstä. Kaikissa näytöksissä pääesiintyjänä oli Ichimura-sensei. Turussa oli mukana ruotsalaisia harrastajia, joista Jan-Erik
Carlstedt toimi Ichimura-sensein ukena ja myös myöhemmin Meido-kanin ensimmäisessä näytöksessä. Toisessa näytöksessä ukeina oli Meido-kanin kokeneita judokoita ja karatekoita. Helsingin ensimmäinen näytös tapahtui 19.4.1970 ja 25.4. alkoi Meido-kanissa alkeiskurssi, joka kesti 12 tuntia ja johon osallistui yli 40 henkilöä. Ichimura sensei jäi Suomeen kesäkuun puoliväliin asti ohjaten jatkokurssin Helsingissä ja alkeiskurssin Hyvinkäällä (Hyvinkään Voimaveikoissa). Yksi oleellinen tekijä aikidon juurtumisessa Meido-kaniin oli judoa ja karatea harrastanut Ismo Päiviö. Hänen olkapäänsä aiheutti harmia muissa lajeissa ja hän oli lukenut aikidosta, ja jopa nähnyt sitä USA:ssa ollessaan. Siispä Ismo innostui, kun Trygve otti yhteyttä ja halusi tuoda Ichimura-sensein Suomeen. Hän järjesti näytöksen, toimi ukena tulkkina, otti vastaan ilmoittautumiset ja alkoi vetää harjoituksia siinä vaiheessa kun Ichimura sensei lähti takaisin Ruotsiin.
Ensimmäisiä aikidon aktiiveja olivat judokat Mirja Laitinen ja Sandy Nyman. He lähtivät heti kesäkuussa Uppsalan ensimmäiselle kesäleirille ja sen jälkeen opettivat kaiken oppimansa Ismolle, mikä olikin tarpeen, koska uusia opetettavia tuli koko ajan lisää. Toimintaa organisoi Ismo Päiviö. Hän oli Meido-kanin ensimmäinen aikidon toiminnanjohtaja ja toimi syksyllä 1970 perustetussa Suomen aikidoliitossa ensimmäisenä puheenjohtajana. Tämän hän siis teki harjoitusten ohjaamisen lisäksi. Vuonna 1971 jouduttiin Olympiastadionilta evakkoon remontin vuoksi ja treenejä pidettiin Ressun lukion tiloissa. Kurssit olivat todella suuria, niillä oli yli 40 osallistujaa. Takaisin Stadionille päästyä vuonna 1972 aloittivat Miranda Saarentaus, Juhani Laisi ja Harri Rautila yhdellä ja samalla kurssilla, jonka ohjasi Ismo
Uppsalasta oppia
Matti soittamassa Lentävää Kalakukkoa Kuortaneen kesäleirillä 2017.
Kuortaneella 2012. Matin aikidossa vallitsi rauha.
Päiviö. Kaikilla heillä on nykyään 7. dan. Stig Manderbacka ja Pekka Uotila kävivät alkeiskurssin 1973 (ohjaaja Ismo Päiviö), Pertti Lehväslaiho 1974 (ohjaaja Rainer Varis), Kristiina Manderbacka 1979 (ohjaaja Stig Manderbacka), Terhi Kallonen 1981 (ohjaaja Lauri Ylipohja) ja Tom Granström 1987 (ohjaaja Harri Rautila).
Graduointijärjestelmä
syntyy Kobayashisensein mallin mukaan
1970-luvulla Ichimura-sensei antoi vyöarvoja oman arvionsa mukaan eikä varsinaisia graduointeja pidetty tai ne saatettiin pitää yhtäkkiä ilman mitään varoitusta. Niistä on toimintakertomuksissa mainintoja hyvin niukasti. Esimerkiksi vuonna 1973 Meido-kanissa myönnettiin aikidossa 15 eri kyu-arvoa. Välillä Ichimura sensei hylkäsi graduointijärjestelmän kokonaan, mutta Kobayashi-sensein ensimmäisen Suomen vierailun yhteydessä 1977 se rakennettiin uudelleen hänen dojonsa mallin mukaan. Kaikki Meido-kanin aikidojäsenet eivät lähteneet mukaan uudelleen käyttöön otettuun vyökoejärjestelmään. Juhani Laisi ja Börje Lindén saivat ensimmäiset graduointioikeudet vuonna 1979. Ichimura-sensei myönsi Suomen ensimmäisen dan-arvon aikidossa Meido-kanilaiselle Rainer Varikselle vuonna 1974 ja seuraavana vuonna Juhani Laisille sekä Ismo Päiviölle.
Vyöt mustuivat
Vuoden 1977 alussa Suomessa oli 7 mustaa vyötä, heistä 6 Meido-Kanissa. Samana vuonna saatiin 5 uutta mustaa vyötä, heidän joukossaan Börje Linden ja Stig Manderbacka. Seuraavana vuonna Juhani Laisille myönnettiin 2. dan. Pertti Lehväslaiho sai 1. daninsa vuonna 1978, Kristiina Manderbacka 1984, Terhi Kallonen 1988 ja Tom Granström 1992. Vuonna 1979 Suomessa oli yhteensä 14 mustaa vyötä aikidossa. Ichimura
Kuin silloin ennen… Ruotsissa asuva Ichimura-sensei kävi pitämässä Suomessa harjoituksia ja leirejä säännöllisesti.
sensein lähtiessä takaisin Japaniin Suomen korkein vyöarvo oli 3. dan (koko maassa 8 kpl), jonka ensimmäisenä oli suorittanut Juhani Laisi vuonna 1981. Vuonna 1986 toimintakertomuksessa kerrotaan seuran vetäjinä olleen 7 kpl 3. dania, 4 kpl 2. dania ja 4 kpl 1. dania.
Seurassa vierailee japanilaisia opettajia
Vuodesta 1970 lähtien Ismo Päiviö järjesti Ichimura sensein aikidoleirejä Suomessa ja toimi niissä tulkkina. Sensei puhui opettaessaan sekä ruotsia että englantia ja tietenkin japania. Ichimura-sensei ohjasi lukuisia leirejä Meido-kanissa (ja muualla maassa) vuosina 1970 – 1986. Silloin kun on tarkkoja mainintoja, leirejä on järjestetty 8-10 vuodessa. Ichimura-sensei oli ollut mm. Kobayashi-sensein oppilas Japanissa ja vuonna 1977 oli hyvä tilaisuus saada Kobayashi-sensei ohjaamaan aikidoleiri Ruotsissa ja Suomessa samalla, kun hän vieraili Saksassa.
Tämä tapahtui hyvin pienellä budjetilla, ja Kobayashi-sensein puolelta kyseessä oli lähinnä hyväntekeväisyys. Seuraavana vuonna Kobayashi-sensein oppilas Igarashi-sensei opetti suomalaisia koko syksyn. Meido-kanissa hän ohjasi kaikki harjoitukset koko lokakuun
Muita vierailevia opettajia ja leirimatkoja
Meido-kan aikido tänään
ajan. Meido-kanin toimintakertomuksessa on mainittu hänen saavuttaneen ”suurta suosiota”. Välillä Igarashi-sensei opetti Tukholmassa ja keväällä taas Suomessa viettäen kaksi viikkoa toukokuussa Meido-kanissa. Loppuvaiheessa myös Igarashi sensein vaimo Machiko Igarashi oli mukana. Vuonna 1979 Igarashi sensei toimi pääsiäisleirillä Ichimura sensein assistenttina ja jäi sitten opettamaan Suomeen toukokuuksi, josta hän vietti kaksi viikkoa Meido-kanissa.
Meido-kan järjesti omilla vuoroillaan liiton pääsiäisleirit, joilla ohjaajina toimivat Kobayashi ja Igarashi senseit. Myös liiton 20-vuotisjuhlaleirin järjesti Meido-kan ja siellä opettajana toimi silloinen waka sensei eli nykyinen Doshu Moriteru Ueshiba. Usein liiton leirien opettajat ohjasivat sen ulkopuolella harjoituksen Meido-kanissa. Näin ovat tehneet Kobayashi-sensei, Igarashi-sensei ja Endo-sensei, joka ohjasi harjoituksia Meido-kanissa useina vuosina mustien vöiden leirin ja viikonloppuleirin välisinä päivinä. Vuonna 1981 Meido-kan järjesti Ikeda-sensein viikonloppuleirin yhdessä Sandokain kanssa Keravalla, seuraavana vuonna yksin Helsingissä. Sugano-sensein leirit järjestettiin vuosina 1985, 1986 ja 1989 ja Saksassa asuva Asai-Sensei vieraili Meido-kanissa 1989.
Vuoteen 1986 asti Meido-kanissa järjestettiin useita Ichimura-sensein leirejä vuosittain. Vuonna 1988 Meido-kan järjesti ensimmäistä kertaa Christian Tissiér-sensein leirin ja Patrick Benezin ensimmäinen leiri oli 1992. Jan Nevelius ohjasi ensimmäisen leirinsä Meido-kanissa vuonna 1994, jolloin hän vieraili peräti kolme kertaa. Vuosina 1995 – 1999 hän ohjasi kaksi leiriä vuosittain ja sen jälkeen leirin kerran vuodessa. Meido-kanin jäsenet ovat aktiivisesti vierailleet Euroopassa ja Japanissa harjoittelemassa omien opettajiensa leireillä. Ensimmäisinä Japanissa kävivät Börje Lindén (1980) ja Juhani Laisi (1981), Stig Manderbacka (1983), Kristiina Manderbacka (1984), Pertti ja Marja Lehväslaiho (1987), Terhi Kallonen (2013). Tom Granström asui ja työskenteli Japanissa 2003 - 2007 ja opiskeli aikidoa opettajansa johdolla.
Aikidon ensimmäinen toiminnanjohtaja Meido-Kanissa oli Ismo Päiviö ja hän hoiti myös Aikidoliiton puheenjohtajuutta. Meido-kanin aikidon toiminnanjohtajana ovat toimineet mm. Juhani Laisi, Rainer Varis, Börje Lindén, Harri Rautila, Matti Joensuu ja Markku Kuusinen. Nykyinen toiminnanjohtaja on vuodesta 2017 alkaen ollut Tom Granström. Aikidon toiminnanjohtajat ovat myös Meido-kanin hallituksen jäseniä.
Kun Börje Lindén oli toiminnanjohtajana vuonna 1978, hän perusti aikidon johtoryhmän pyörittämään toimintaa. Vastuualueet määriteltiin vuonna 1990 tällä tavoin: toiminnanjohtaja, vetäjävastaava, jäsenasiat, juniorivastaava, projektivastaava ja sihteeri. Nykyisin vastuualueet ovat toiminnanjohtaja, varatoiminnanjohtaja, ohjausryhmä, katorivastaava, tähtiseuravastaava, junnuryhmä, leirivastaava, tie-
Meido-kanin syksyinen juhlaleirillä oli paljon väkeä. Leirin veti seuran pitkäaikainen harjoittelija ja sensei Börje Linden 7. dan.
Tämä artikkeli pohjautuu Terhin toimittamaan historiikkiin, jota Tom Granström on muokannut ja päivittänyt. dotustiimi, perustekniikkatiimi ja vetäjäpankki. Ohjausryhmä tekee kaikki aikidoa koskevat päätökset ja siihen kuuluvat kaikki, joilla on 4. dan tai korkeampi vyöarvo. Tällä hetkellä Meido-kanin aikidon ohjausryhmään kuuluvat Kristiina Manderbacka 7. dan, Pertti Lehväslaiho 6. dan, Terhi Kallonen 6. dan ja Tom Granström 6. dan. Meido-kanille on ominaista aikodotyylien monimuotoisuus ja laaja kirjo, jossa harjoittelijat oppivat heti alussa, että aikidotyylejä ja -opettajia on monenlaisia. Kaikilla on oikeus ja velvollisuus viedä omaa aikidoa niin pitkälle eteenpäin kuin mahdollista, ja tätä tietä Meido-kan yhteisönä tukee.
Viitteet:
https://en.wikipedia.org/wiki/Ichiro_Abe
Meido-kan 45 vuotta - aikidon historia, kirjoittanut Terhi Kallonen, 19.4.2015.
KUOPI-DOA 50 VUOTTA!
Misteepä sen tietää mihinkä pystyy ennen ku kokkeiloo?
Aikidon harjoittelu aloitettiin Kuopiossa vuonna 1972. Kai Pelkonen oli tutustunut Turussa judo- ja aikidopiireihin ja muutettuaan Kuopioon hän aloitti aikidoharjoitusten ohjaamisen kuopiolaisen judoseura Sakuran ala-jaostossa. Muhosen veljekset Heimo ja Hemppa, Hannu Juntunen ja Jorma Rissanen olivat Kain mukana toimintaa aloitta-
Tekniikoita opeteltiin kirjojen kuvista, vieraskielisiä tekstejä kääntämällä ja paljon kantapään kautta oivaltamalla. Nyt edesmennyt aikido-opettaja Kari Tamminen kertoi tutustuneensa kuopiolaisiin aikidon harrastajiin joskus 1970-luvun puolivälissä. Pääkaupunkiseudulla järjestettävälle aikidoleirille ilmaantui suuri joukko kuopiolaisia harrastajia Rissasen Jorman johdolla. Hämmästys oli suuri, sillä kukaan ei tiennyt Kuopiossa edes
50 vuotta, miten monta lie iessäpäen?
olleen aikidotoimintaa. Mysteeriä oli entisestään lisännyt se, että leirille tulleet savolaiset näyttivät aikidoa myös osaavan.
Mistä he olivat taitonsa hankkineet, kun heitä ei ollut kukaan aikaisemmin tavannut? Tämän jälkeen aikidon harjoittelua Kuopiossa jatkettiin hyvässä yhteistyössä etelä-suomalaisten seurojen kanssa. Leiriviikonlopuille kutsuttiin opettajia ennen pitkää myös ulkomailta.
Judoseura Sakurasta irtauduttiin omaksi itsenäiseksi yhdistykseksi vuonna 1982, kun Kuopion Aikidoseura Tenchikan ry perustettiin. Yhdistyksen perustamissopimuksen allekirjoittivat Kai Pelkonen, Jorma Rissanen ja Heli Miettinen. Heli oli aloittanut aikidon harjoittelun 1978. Vaikka vuosi 2022 oli siis aikidotoiminnan Kuopiossa aloittamisen 50. ja seuramme perustamisen 40. juhlavuosi, päädyimme juhlimaan niitä vasta tänä vuonna. Emme nimittäin tulleet muistaneeksi seuran syntymäpäiviä ennen kuin vasta loppuvuodesta 2022, jolloin oli liian myöhäistä jymyjuhlille.
Liian paljon hyvvee on ihanoo
Olin itse aloittanut aikidon harjoittelun Vaasan Budokanin pienessä mutta sympaattisessa seurassa vuonna 1999. Seuraavana vuonna muutin Kuopioon opiskelemaan. Kuopion Aikidoseura Tenchikan ry oli 2000-luvun alkuun mennessä kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista aikidoseuroista. Harjoittelijoita oli aikuisten puolella pitkälti yli 200 ja junioreissakin yli 100. Aikidoharjoituksia varten käytössä oli aina Suurmäentien väestönsuojan tatamitilat 1 & 2, joilla tatamipinta-ala on yhteensä 320 m2. Tilasta huolimatta piti olla heitoissa tarkkana, etteivät uket törmänneet toisiinsa.
Ensimmäiset harjoitukset Tenchikanissa jäivät pienen seuran kasvattina mieleeni: saapuessani salille hitusen myöhässä alkukumarrusrivi oli lähes 40 metriä pitkä. Harjoittelijat istuivat seizassa lähes kylki kyljessä ja arvioin tuolloin
Jälelläpäen
paikalla olleen yli 70 harjoittelijaa. Budokanissa oli ollut vain muutamilla harjoittelijoilla yllään hakama, kun taas Tenchikanin rivistössä oli minun lisäkseni ainoastaan kaksi muuta kokovalkoisissa harjoittelevaa. Mustiakin vöitä näkyi useampia. Vakuutuin tietysti välittömästi seuran korkeasta tasosta.
Jorma Rissanen muutti vuonna 2000 Kuopiosta Thaimaahan. Kun Hannu Sarkkinen oli myös hieman aiemmin muuttanut pois, jäivät harjoituksia Kuopioon ohjaamaan muun muassa Janne Kankkunen Tarmo Hakkarainen ja Juha Airaksinen. Juha Airaksinen oli tuolloin Lapinlahden aikidoseura Ryukikain pääohjaaja, mutta hän ajoi kerran viikossa Kuopioon ohjaamaan harjoitukset. Juhan kyydissä tuli aina mukana muitakin harjoittelijoita Lapinlahdelta.
Tarmo Hakkarainen oli aloittanut aikidon harjoittelun joskus 1980-luvulla ja tai chin hieman sitä myöhemmin. Ennen saapumistani Kuopioon oli Tarmo voittanut tai chin EM-kultaa Ateenassa. Tarmon ohjaamissa aikidoharjoituksissa nämä kaksi lajia sekoittuivat kiehtovalla tavalla toisiinsa. Harmillisesti Juha ja Tarmo jäivät muutaman vuoden sisään Tenchikanin toiminnasta pois. Janne Kankkunen harjoitteli myöhemmin aikidon lisäksi myös potkunyrkkeilyä ja escrimaa. Jannen ohjaamat harjoitukset olivatkin kamppailullisesti monipuoliset. Janne teetätti paljon lihaskuntoharjoitteita, ja hänen ohjaamansa harjoitukset olivat suosittuja. Muita 2000-luvun alun ohjaajia oli Joensuusta takaisin Kuopioon muuttanut Jouni Holopainen joka harjoitteli uutterasti myös iaidoa. Seuraamme kannatteli kuitenkin 2000- ja 2010-luvut Heli Miettinen. Seuramme pääopettajana ja pitkään myös puheenjohtajana toiminut Heli piti tärkeänä, että nuoremmat aktiiviharjoittelijat ohjaisivat harjoituksia, vaikka paikalla olisi korkeampiakin vyöarvoja. Kun ohjaajakokemusta kertyy useille, ei yhdistyksen toiminta ja harjoitusten jatkuvuus ole muutamien kokeneimpien henkilöiden varassa. Heli patisti nuorempia harjoittelijoita myös ohjaaja- ja graduointituomarikoulutuksiin. Heli jättäytyi pois aikidotoiminnasta joitakin vuosia sitten, mutta tästä toiminta-ajatuksesta olemme pyrkineet pitämään kiinni. Pitkään emme ehtineet olla omillamme, sillä Kuopioon perheineen muuttanut Timo Kiviharju on nykyisin seuramme pääopettaja.
Kompastelu voep estää kuatumisen
Ulkomaisista aikido-opettajista on Kuopiossa käynyt aikoinaan ainakin
Ichimura-, Sugano-, Hine-, Kobayashi- ja Igarashi-senseit. Vuonna 1993 Hikitsuchi-sensein ohjaamalle aikidoleirille osallistui 240 harjoittelijaa, ja tämä saattaa olla (tai saattaa olla olemattakin) osallistujamäärältään suurin Suomessa koskaan järjestetty aikidoleiri. 2000-luvun alussa kuopiolaiset aikidon harrastajat vierailivat usein Jyväskylässä myös Aikiken-seuran järjestämillä leireillä, ja siellä monet olivat tutustuneet Takemori-senseihin Vuonna 2007 Takemori ohjasikin leirin myös Kuopiossa. Kuopiossa vierailleista opettajista Tamura-sensei on jäänyt mieleeni vahvasti. Tamura-sensei oli vieraillut Kuopiossa ensimmäisen kerran jo vuonna 1987 seuramme 15-vuotisjuhlaleirillä, mutta Tamuran myöhemmät vierailut Kuopioon tulivat yllätyksenä myös meille itsellemme. Vieraillessaan Kuopiossa vuonna 1987 senseille esitettiin kutsu tulla Kuopioon toistamiseenkin. Tamura-sensei oli kuitenkin haluttu ohjaaja ympäri maailman, eikä uusintavierailu pohjoissavolaisessa pitäjässä vaikuttanut järin realistiselta. Vanha mestari ei kuitenkaan ollut unohtanut saamaansa kutsua. Vuonna 2002 hänen avustajansa otti seuraamme yllättäen yhteyttä
ja ilmoitti sensein päättäneen tulla Kuopioon toukokuussa. O-Sensein entiselle uchi deshille ei auttanut pullikoida vastaan, vaikka tilanne meitä kummastutti: sen hetkisistä yhdistysaktiiveista kukaan kun ei ollut Tamuraa koskaan tavannutkaan. Rahastonhoitajallammekin oli jännitettävää, sillä maailmanluokan tähden vierailu Kuopiossa enteili konkurssia. Pelko oli kuitenkin aiheeton, ja Tamura-sensei tuli käymään Kuopiossa vielä kolmannen kerran vuonna 2004. Iäkäs mutta tatamilla veitsenterävä opettaja oli illanvietoissa aina hyväntuulinen. Hän kiersi ja seurusteli tasapuolisesti kaikkien illanviettoon osallistuvien kanssa, ikään ja kielimuuriin katsomatta.
Vaikka japanilaisten opettajien leirit ovat olleet mieleenpainuvia, tärkeimpiä vaikuttajia seurassamme ovat olleet kotimaiset opettajat. Rissasen Jorman muutettua pois seurassamme haettiin vaikutteita kokeilunhaluisesti useilta suomalaisilta opettajilta. Tästä syystä seurassamme harjoiteltu aikido ei olekaan mielestäni ollut kaikkein yhdenmukaisinta, mutta harjoittelu on ollut sitäkin monipuolisempaa. Eniten meitä ovat 2000-luvun puolella auttaneet eteenpäin Kai Koskinen, Juhani Laisi, Kari Tamminen ja Kustaa Ylitalo, mutta olemme suuresti kiitollisia aivan kaikille, jotka ovat meillä vierailleet! Jokaiselta opettajalta olemme saaneet valtavan paljon.
Ikkee tulloo, vuan vanahaks ee tarvihe tulla
Vesa Mäkeläinen aloitti junioritoiminnan Kuopiossa vuonna 1987 ja huolehti vuosia junioriharjoitusten ohjaamisesta. Vuosi 2022 oli siis myös Kuopion Aikidoseura Tenchikan ry:n junioritoiminnan 35. juhlavuosi! Kaikissa seuroissa ei asetekniikoita opeteta lapsille, mutta Vesa otti sen opetussuunnitelmaan mukaan ja käytti siihen kärsivällisesti aikaansa. Vesan tiedetään opettaneen jo kata 31:n kokonaisuudessaan junioreille. Tämä on vaikuttava suoritus paitsi junioreilta myös junioriohjaajalta! Vesan muutettua pois Kuopiosta vuonna 2001 juniorivalmennus jäi Jaana Romppaiselle. Tuolloin juniori-ikäisten harjoitteluryhmiä oli kolme, ja jokaisella ryhmällä oli kahdet harjoitukset viikossa.
Kun lapsia oli yhdessä ryhmässä noin 50 ja kahdessa muussa noin 30 kummassakin, työtä oli liikaa yhdelle ohjaajalle. Kun seuramme kokeneemmat harjoittelijat kieltäytyivät kunniasta ohjata junioriharjoituksia, Jaana pyysi lopulta minua avukseen. Junioriohjaajia saatiin sittemmin paljon lisääkin, eikä heitä kaikki voi tässä nimetä siinä pelossa, että jonkun unohtaisin. Jokaisen panos on ollut kuitenkin valtavan tärkeä. Harjoittelijamäärien
Sen se kehvelj viep minkä tuoppii
hiljalleen vähentyessä 2010-luvulle tultaessa junioreiden harjoitusryhmien määrä saatiin meilläkin hallitusti yhteen. Vesan perintönä olemme jatkaneet myös asetekniikoiden harjoittelua junioriryhmissämme, joskin nykyisin aseharjoittelu on satunnaisempaa herkuttelua. Tampereella järjestettävälle Varalan Suurelle Budoleirille on kuopiolaisia junioreita sekä heidän ohjaajiaan osallistunut lähes poikkeuksetta jokaisena kesänä siitä lähtien, kun leiri järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1998. Useana vuonna Budoleirille on saapunut eniten osallistujia juuri Tenchikanista, vaikka pitkin hampain on myönnettävä Kinoumin vähintään yhtä usein jättäneen meidät kakkossijalle. Monena vuonna seuramme varasi linja-autoyhtiöltä tilauskuljetuksen Budoleirille, jotta leirille kulkeminen ei muodostuisi kellekään esteeksi. Linja-auto täyttyi yleensä mukavasti. Keräsimme usein kyytiin junioreita myös matkan varrelta Jyväskylän Jigotaista. Kun lähtijöitä on ollut vähemmän, olemme kulkeneet porukalla junassa tai kimppakyydeissä autoilevien junioriohjaajien kanssa. Monet seurat järjestävät kernaasti yhden tai useamman aikidoleirin vuodessa aikuisille jäsenilleen, mutta harmillisesti juniori-ikäisten leiritoimintaan ei panosteta samalla tavalla. Yhteinen leirimatka Budoleirille on ollut seuramme junioritoiminnassa aina vuoden kohokohta!
Kuopiossa on aikidoa harjoiteltu aina Suurmäentien väestönsuojalla. Kuopion kaupungin kanssa oli aikoinaan neuvoteltu niin sanottu hoitosopimus väestönsuojan tiloista. Väestönsuojalla harjoittelevat kuopiolaiset kamppailu- ja budoseurat eivät ole maksaneet vuokraa kaupungille, mutta salin siivoaminen ja varusteiden hankkiminen on jäänyt seurojen vastuulle. Kustannukset ovat olleet maltilliset, ja jäsenmaksun olemme voineet pitää myös opiskelijoille sopivana. Harjoittelusalimme muuttuu kuitenkin vuoden päästä. Syksyllä 2024 Kuopion Savilahteen valmistuu uusi tapahtuma- ja sisäliikuntakeskus Luola, jonne rakennetaan uusi 200 m2:n joustotatamialue. Kaupunki sulkee tämän jälkeen Suurmäentien väestönsuojan sisäliikuntakäytöltä, ja seuramme muuttaa uusiin tiloihin.
Harjoittelusali ei kuitenkaan seuraa tee. Seura koostuu ihmisistä, ja senpä vuoksi en parempaa seuraa voi kuvitella olevankaan. Seuramme 50-vuotissyntymäpäivänä sain useita viestejä harjoittelun jo lopettaneilta vanhoilta ystäviltä, jotka onnittelivat seuraamme ja muistelivat samalla siellä viettämiään hetkiä. ”Elämäni parhaimpia liikuntakokemuksia”, todettiin viimeisessä saamassani viestissä. Olen täysin samaa mieltä. Väliotsikoissa olevat savolaiset viisaudet ovat Olavi Rytkösen kirjoituksista poimittuja. Tämä kirjoitukseni perustuu toisen käden tietoihin ja omaan muistiini, joten asiavirheiltä ei voine välttyä. Seuramme entiset tai nykyiset jäsenet saattavat muistaa asiat paremmin. Vastuu jää siis tässäkin tapauksessa lukijalle.
Sami Poutiainen 3. dan
Heli Miettinen oli seuramme tukipilari liki 20 vuotta.
Tenchikanin ohjaajat Jarkko ja Marko noin kymmenen vuoden takaa.
Liiton tarjontaa: kyu-leirit
Kyu-leireillä jalkautetaan graduointivaatimuksia käytäntöön ja tutkitaan tatamilla sitä, mitä aikidon kyu-asteiden oppimistavoitteet tarkoittavat. Harjoittelijoita ohjataan tutkimaan perustaitoja, joiden varassa kehittyminen tapahtuu. Harjoitusten ohjaajien ja graduointituomarien kanssa pohditaan sitä, mikä aikidossa on oleellista ja tarkoituksenmukaista kyu-tasoisten harjoittelijoiden oppimispolulla. Kyu-leireillä ei sitouduta mihinkään aikidon tyylisuuntaan.
Nykyään monissa seuroissa ei ole varsinaisia peruskursseja ja uudet harjoittelijat tulevat kukin omaan tahtiinsa tatamille. He alkavat heti käydä muissakin kuin alkeistason treeneissä ja kohtaavat kaikki ne haasteet tatamilla, joita pidempään harrastaneet työstävät. Joillekin se sopii, mutta jotkut hämmentyvät ja oppiminen hidastuu kun perustaidot sekoittuvat hienosyisiin korkean osaamisen taitoihin eikä harjoittelija osaa erottaa niitä toisistaan. Treenaaminen voi myös olla vähemmän motivoivaa, kun harjoittelun vaatimukset ovat koko ajan korkealla eikä oikein huomaa sitä asiaa, missä edistymistä on tapahtunut. Uuden ihmisen sitoutuminen ja hurahtaminen lajiin edellyttää että hänellä on sopivasti haasteita (jotka hän voi hahmottaa), riittävästi onnistumisen kokemuksia (jotka
Kyu-leirit ovat Suomen Aikidoliiton palvelu jäsenilleen tarkoituksena
• käydä läpi kyu-graduointivaatimuksissa olevia käsitteitä konkreettisella ja arvioitavalla tavalla
• auttaa harjoittelijoita etenemään kyu-polulla (6.–1. kyu)
• tukea ohjaajia oppimistavoitteiden opettamisessa
• edistää graduointituomareiden valmiuksia kokelaiden arvioinnissa
• kehittää kyu-graduointivaatimuksia
hän huomaa ja joiden merkityksen hän ymmärtää) sekä runsaasti hauskuutta ja hikeä. Näiden toteutumiseksi tarvitaan paljon tekniikkojen toistoja, jolloin opittua asiaa voi työstää ja vahvistaa osaamistaan.
Olen ajoittain kysellyt harjoittelijoilta, mitä he harjoittelevat kun harjoittelevat aikidoa. Valkopöksyiset vastaavat kamppailevansa omien jalkojensa kanssa, miten päin pitäisi olla ja että muistavat hengittää liikkuessaan. Pidempään harjoitelleet toteavat ”onpa mielenkiintoinen kysymys” ja alkavat filosofoida kontaktista, läsnäolosta ynnä muusta. Nämä jutut tietenkin mahtuvat samoihin treeneihin ja on mahtavaa, että voimme harjoitella yhdessä eri tasoilla, tämä on eduksi kaikille harjoittelijoille. Tämän lisäksi uudet harjoittelijat tarvitsevat tilaisuuksia harjoitella johdonmukaisesti omiin ajankohtaisiin haasteisiinsa liittyviä asioita.
Kyu-polku
Graduointivaatimusten oppimistavoitteet pähkinänkuoressa: RYHTI (ergonomisuus) – JOUSTAVUUS (alavartalon käyttö) –ETÄISYYS, TILAN HALLINTA – TEKNIIKAN AJOITUS – HORJUTUS – RYTMI, DYNAAMISUUS
Graduointivaatimuksissa on tekniikoita, joiden suorittamisessa tulee näkyä oppimistavoitteissa kuvattuja ominaisuuksia. Yllä olevat termit on kiteytetty niistä ja ne muodostavat hierarkisen kokonaisuuden, jota koulutusvaliokunta kutsuu kyu-poluksi.
Valitut tekniikat soveltuvat hyvin oppimistavoitteiden harjoittelemiseen ja niissä edistymisen osoittamiseen.
Kaikki oppimistavoitteet ovat laajoja ja niitä harjoitellaan tietenkin kyu-polun jälkeenkin, siis mustien vöiden tasolla. Harjoittelijoiden mielestä on usein epäselvää se, minkälaista osaamista kullakin kyu-tasolla edellytetään, esim. se millä
tavalla ajoituksen käyttö 3. kyun graduoinnissa näkyy. Onko 2. kyun graduoinnissa enää syytä kiinnittää huomiota ryhtiin ja aloitetaanko horjutuksen tutkiminen vasta 3. kyun suorittamisen jälkeen. Jääkö mustiin vöihin enää mitään opittavaa – no, tähän kyllä tiedämme vastauksen! Monimutkaisempaa on vastata siihen, mitä graduointivaatimusten oppimistavoitteet tarkoittavat ja mitä eri tasoilla on syytä osata. Tämä pohdinta on kyu-leirien ytimessä, mutta koulutusvaliokunta ei pyri vastaamaan kysymyksiin siinä mielessä, että määrittelisi tekniikan tyylisuunnan ja tarkan suorituksen. Idea on käydä läpi periaatteita, joita oppimistavoitteet kuvaavat ja joita kutsumme leirien yhteydessä teemoiksi.
Kyu-leireillä teemoja opiskellaan jatkumoina sekä harjoitteiden että tekniikoiden avulla. Korkeampien kyu-arvojen oppimistavoitteet rakentuvat aikaisempien oppimistavoitteiden varaan. Esim. kun ensimmäiseen graduointiinsa valmistautuva aikidoka opiskelee ryhtiä, tämä pidetään tärkeimpänä asiana kaikissa tilanteissa. Treeneissä on tietenkin muutakin sisältöä ja niissä kehitetään tietoisuutta lantion asennosta liikkuessa (kehittää liikkumisen perustaitoja tavoitteena sujuva etäisyyden hallinta), askelien järjestyksestä (antaa valmiuksia horjuttamisen tutkimiseen) jne. Koulutusvaliokunta on analysoinut tarvittavien taitojen kehittymistä ja siltä pohjalta kerännyt harjoitteita, jotka auttavat hahmottamaan oppimistavoitteita. Niistä ollaan rakentamassa pohjaa interaktiiviselle materiaalipankille, josta voi etsiä harjoitteita kyu-polun oppimistavoitteita opettaessa ja opiskellessa. Toinen tapa tarkastella jatkumoa on yhdessä oppimistavoitteessa kehittyminen eri kyu-asteissa. Hyvä ryhti tarkoittaa 6. kyun graduoinnissa sitä, että teknisen suorituksen hyväksymiskriteeri on hyvän ryhdin säilyminen eri tilanteissa. Ongelmatilanteet ratkaistaan tässä vaiheessa
korjaamalla ryhtiä. Vaatimukset tulevat myöhemmillä kyu-asteilla esille siinä, että harjoittelijan ryhti säilyy liikkuessa, lyöntejä vastaanottaessa, lukkoja tehdessä ja muutettaessa liikkeen nopeutta ja rytmiä tekniikan sisällä. Hyvä ryhti on siis yksi valmius uusien oppimistavoitteiden saavuttamisessa.
Koulutusvaliokunta on innostunut näistä jatkumoista, jotka muodostavat kyu-polun. Oppimistavoitteet etenevät loogisesti mekaanisista ja staattisista tekijöistä sensitiivisiin ja dynaamisiin tekijöihin. Jos dynaamisia tekijöitä edellytetään liian aikaisin aikidopolulla, on vaarana että perustason tavoitteet ”unohtuvat”, pyritään esim. harjoittelemaan horjuttamista, unohdetaan ryhti ja ehkä turvaudutaan ylävartalon voimankäyttöön.
Kyuleirit ovat kyu-tasoisille harjoittelijoille ja heidän ohjaajilleen tarkoitettuja teemaleirejä, joilla tutkitaan sitä, miten taidot kehittyvät harjoittelijan edetessä aikidopolulla ja miten nämä näkyvät eri kyu-asteilla. Teema muodostuu siitä, että kutakin kyu-vaatimusten tavoitetta tutkitaan kolmella eri asteella. Esimerkiksi horjutus on 2. kyun oppimistavoite ja siinä pitää olla jo selvää, että ylävartalon voimankäyttö ei ole se, mikä edistää tavoitteen saavuttamista. Tätä on opiskeltu 5. kyun oppimistavoitteesta ”pehmeys” lähtien, joka tässä yhteydessä käsitetään kehon ergonomisena liikkumisena hyvässä ryhdissä (6. kyu) alavartalon voimaa käyttäen. 4. kyussa paneutuminen etäisyyden käyttöön lisää tietoisuutta oman kehon suhteesta parin kehoon, minkä jälkeen dynaamisempien toimintatapojen (ajoitus, horjutus) opiskelu mahdollistuu. Jokaista oppimistavoitetta voi tutkia eri kyu-tasoilla. Apuna tässä on myös harjoitteita, joissa haastava asia pilkotaan pienemmiksi palasiksi,
joita tutkimalla asiat konkretisoituvat ja oivallukset helpottuvat. Harjoite voi olla tekniikan osa, esim. lyönnin vastaanotto tai erillinen yksin tai parin kanssa tehtävä liikesarja esim. kelluvat kädet. Monenlaisia harjoituksia voi käyttää, ryhmäharjoituksessa henkilö kaatuu suorana ringin keskellä, hänet otetaan pehmeästi vastaan ja horjutetaan toiseen suuntaan. Tässä harjoitellaan uskallusta menettää tasapaino ja myötäävää liikettä kaatujan painon vastaanottamisessa. Harjoiteltaessa liikesarjaa (esim. horjutus – tekniikkaan ohjaaminen – tekniikka) myös uken reaktioiden tulee olla sovitut, jotta tätä tiettyä tapahtumasarjaa voi harjoitella. Leirit soveltuvat kaikille vyöarvoille. Kyu-polulla oleville ne antavat konkreettista tukea siihen, mihin graduointiin valmistautuessa kannattaa keskittyä. Harjoitusten ohjaajille ne antavat näkökulmaa ja ideoita siihen, miten erilaisia aikidon taitoja voi opettaa. Graduointituomarikoulutuksissa on kaivattu enemmän informaatiota siitä, mitä eri kyu-asteiden vaatimukset tarkoittavat, mitä ovat ne asiat, joihin graduointituomarin tulisi kiinnittää huomiota ja miten palautetta voi antaa. Näitä voi tulla tutkimaan kyu-leirille!
Suomen Aikidoliiton Koulutusvaliokunnan jäsenet ohjaavat kyu-leirejä ja niitä voi pyytää järjestämään omassa seurassa liiton leirinä. Toimintasuunnitelmassa on järjestää 2 leiriä vuodessa eri puolilla Suomea.
Terhi Kallonen 6. dan Koulutusvaliokunta
Kyu-leirit
Suomen Aikidoliiton
Reilun kamppailun
Suomen Aikidoliiton antidoping- ja kilpailumanipulaation torjuntaohjelma
1. Suomen Aikidoliitto
Suomen Aikidoliitto – Finland Aikikai ry on aikidoa harjoittavien rekisteröityjen yhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö. Sen tarkoituksena on ohjata ja kehittää aikidotoimintaa sekä luoda mahdollisimman hyvät puitteet lajin harrastamiselle Suomessa.
Suomen Aikidoliitto on Olympiakomitean, Euroopan Aikidoliiton (EAF) ja Kansainvälisen Aikidoliiton (IAF) jäsen.
4. Puhdas aikido – antidoping
4.1. Tavoitteet
• luoda antidopingtyötä tukeva ilmapiiri lajikulttuurin sisälle
• tehdä ennaltaehkäisevää antidopingtyötä viestinnän ja koulutuksen avulla
• sitouttaa kaikki Suomen Aikidoliiton alaiset toimijat ja harrastajien taustajoukot työhön puhtaan urheilun puolesta
5.1. Tavoitteet
• luoda avoimuutta ja läpinäkyvyyttä tukeva ilmapiiri lajikulttuurin sisälle
• tehdä ennaltaehkäisevää korruption vastaista työtä viestinnän ja koulutuksen avulla
• sitouttaa kaikki Suomen Aikidoliiton alaiset toimijat ja harrastajien taustajoukot työhön reilun urheilun puolesta
Aikidoliiton
3. Paras aikido
– Reilun kamppailun ohjelman tarkoitus
5. Reilu aikido – kilpailumanipulaation torjunta
5.1. Tavoitteet
5.2. Tilannekuva
5.3. Koulutus
6. Viestintä
7. Seuranta ja kehitystyö
8. Yhteinen aikido
9. Yhteenveto arvoperusta Sisällys
– jäsenistön sitouttaminen Reiluun kamppailuun
Aikido on monipuolisesti harrastajaansa kehittävä toimiva budolaji, kun sitä harjoitellaan kurinalaisesti, pitkäjänteisesti ja pätevän opettajan johdolla. Aikidossa käytetään vyökoejärjestelmää, joka etenee aloittelijoiden valkoisista vyöarvoista edistyneempien eriasteisiin mustiin vöihin. Aikido on liikuntamuoto, jossa harrastajat voivat harjoitella yhdessä sukupuoleen, ikään ja kansallisuuteen katsomatta. Suomen Aikidoliiton alainen junioritoiminta on vahvaa. Aikidossa ei kilpailla.
Suomen Aikidoliiton pääsihteeri ja hallitus koordinoivat Reilun kamppailun toimintaa ja vastaavat sen asianmukaisesta järjestämisestä.
2. Suomen Aikidoliiton arvoperusta
Aikidossa ei pyritä vahingoittamaan hyökkääjää. Ajatuksena on tarjota hyökkääjälle mahdollisuus tarkistaa ajatteluaan ja huomata, ettei väkivalta johda ratkaisuun. Aikidon alkuperäistä budoluonnetta korostaa se, ettei siinä ole kilpailua. Aikidon harjoittelussa tavoitteena on jokaisen oma kehittyminen. Vastustajan kunnioittaminen ja reilu kamppailu ovat sisäänrakennettuja lajin kulttuurissa.
3. Paras aikido – Reilun kamppailun ohjelman tarkoitus
Aikidoliiton antidoping- ja kilpailumanipulaation torjuntaohjelma on tarkoitettu kaikille aikidon harjoittelijoille, valmentajille, ohjaajille, huoltajille ja muille taustajoukoille, vapaaehtoistoiminnassa mukana oleville sekä liiton toimihenkilöille ja henkilöstölle. Ohjelman tarkoitus on edistää puhdasta ja reilua urheilua.
Aikidoliiton omissa ja kamppailulajien yhteisissä valmentajakoulutuksissa antidoping on yksi aihealue. Kaikissa 1-tason ohjaaja- ja valmentajakoulutuksissa on pakollisena osiona itsenäisesti suoritettava Puhtaasti paras -verkkokoulutus. Kouluttaja varmistaa, että koulutus suoritetaan. Juniori- ja koulutusvaliokunnalta edellytetään koulutuksen suorittamista. Pääsihteeri varmistaa, että koulutus suoritetaan. Muille toimijoille sitä suositellaan. Liiton internetsivuilla on linkki koulutukseen.
Pääsihteeri ja liiton kouluttajat osallistuvat omien mahdollisuuksiensa mukaan SUEKin järjestämiin tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin. Hallituksen jäsenet perehdytetään Reilun kamppailun ohjelmaan. Pääsihteeri huolehtii tästä.
5.
Koska aikidossa ei kilpailla, kilpailumanipulaatiota ei sanan varsinaisessa merkityksessä esiinny. Tässä ohjelmassa kilpailumanipulaatiolla tarkoitetaan toimintaa, jolla saavutetaan tai pyritään saavuttamaan itselle etua esimerkiksi mustan vyön kokeissa.
Mustan vyön kokeissa kokelaalla on oltava suosittelija, joka suosittaa häntä kokeeseen. Suosittelija ei voi olla sama henkilö kuin kokeen vastaanottava tuomari. Yllättävässä esteellisyystilanteessa Teknisen valiokunnan on määrättävä suosittelijaksi muu kriteerit täyttävä henkilö. Aikidoliitto päivittää tämän pykälän Teknisen valiokunnan sääntöihin.
Reilun kamppailun ohjelman päivityksen yhteydessä Aikidoliitto on arvioinut kilpailumanipulaation tilannekuvaa, jonka tarkoitus on antaa myös lajikohtainen tilannekuva kilpailumanipulaation uhasta ja riskeistä. Tilannekuva käydään läpi hallituksessa.
Arvion mukaan kilpailumanipulaation riski aikidossa on matala. Aikidossa ei ole tullut ilmi kilpailumanipulaatiotapauksia ja vedonlyönnin määrä niin kansallisesti kuin kansainvälisesti on vähäistä. Suomalaisiin aikidoseuroihin ei liity myöskään merkittäviä yksityisiä tai kansainvälisiä omistuksia tai epämääräisiä sponsoritahoja. Tietoon ei ole tullut epäilyksiä siitä, että aikidoa käytettäisiin hyväksi rikollisessa toiminnassa. Kilpailumanipulaation torjunnan kannalta heikoin osa-alue suomalaisessa urheilussa on kyky tunnistaa ja valvoa kilpailumanipulaatiota. Tämä on tilanne myös aikidossa. Keskeisiä Aikidoliiton toimia kilpailumanipulaation uhan torjumisessa ovat sääntöihin, viestintään ja koulutukseen liittyvät toimenpiteet.
Aikidoliiton graduointituomarikoulutuksessa on pakollisena osiona itsenäisesti suoritettava Reilusti paras -verkkokoulutus. Kouluttaja varmistaa, että koulutus suoritetaan. Graduointituomarikoulutuksen suorittaminen on edellytys sille, että voi toimia tuomarina vyökokeissa. Koulutuksen suorittaminen vaaditaan ennen kuin graduointioikeudet myönnetään ja voi vastaanottaa minkään vyöasteen koetta.
4.2. Koulutus
5.2. Tilannekuva
5.3. Koulutus
Aikidoliiton teknisen valiokunnan jäseniltä, jotka vastaanottavat Suomessa suoritettavat eriasteiset mustien vöiden kokeet, edellytetään Reilusti paras -verkkokoulutuksen suorittamista. Pääsihteeri varmistaa, että koulutus suoritetaan. Muille toimijoille sitä suositellaan. Liiton internetsivuilla on linkki koulutukseen.
Pääsihteeri ja liiton kouluttajat osallistuvat omien mahdollisuuksiensa mukaan
SUEKin järjestämiin tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin. Hallituksen jäsenet perehdytetään Reilun kamppailun ohjelmaan. Pääsihteeri huolehtii tästä.
6. Viestintä
Reilun kamppailun ohjelmasta tiedotetaan jäsenistölle sähköisillä liittotiedotteilla, liiton internetsivuilla ja painetussa Aikido-lehdessä sekä kokouksissa. Tiedotuksesta vastaa pääsihteeri.
Tiedotusta antidopingista ja kilpailumanipulaation torjunnasta järjestetään soveltuvien tapahtumien, kuten liittokokousten, yhteydessä. Aikidoliitolla on SUEKin Antidoping ja kilpailumanipulaation torjunta -kouluttajakoulutuksen käynyt henkilö, jolla on valmiudet toimia Aikidoliiton kouluttajana kyseisellä aihealueella. SUEKin Antidopingopas-julkaisu jaetaan vuosittain toimijaseminaarin ja koulutusten yhteydessä ja se on tilattavissa seuroihin Aikidoliiton toimistolta. Antidopingopas ja Kielletyt aineet ja menetelmät urheilussa -luettelo löytyvät SUEKin internetsivuilta osoitteesta www.suek.fi. Linkki SUEKin sivuille löytyy Aikidoliiton internetsivuilta. Suomen Aikidoliiton Reilun kamppailun ohjelma toimitetaan vuosittain sähköisesti seurojen yhteyshenkilöille. Samalla heille tiedotetaan mahdollisuudesta liittyä SUEKin postituslistalle. Postituslistan kautta saa uutiskirjeen suoraan sähköpostiin. Reilun kamppailun ohjelma julkaistaan liiton internetsivuilla ja toimitetaan SUEKille. Aikidoliitto tekee vuosittain somejulkaisun Reilun kamppailun ohjelmastaan joko kansainvälisenä Play True -päivänä 9.4. tai kansainvälisenä korruption vastaisena päivänä 9.12. Julkaisun aihetunnisteena käytetään 9.4. #puhtaastiparas ja 9.12. #reilustiparas. Toimenpiteistä vastaa pääsihteeri.
7. Seuranta ja kehitystyö
Aikidoliiton Reilun kamppailun ohjelma päivitetään tarvittaessa.
Päivittämisestä vastaa pääsihteeri ja liiton hallitus hyväksyy muutokset. Pääsihteeri tiedottaa SUEKille vastuuhenkilön vaihdoksesta.
Liiton toimintasuunnitelmaan kirjataan vuosittain tavoitteet ohjelman toteuttamisesta. Toimintakertomuksessa raportoidaan tavoitteiden toteutumisesta.
Näistä toimenpiteistä vastaavat pääsihteeri ja liiton hallitus.
8. Yhteinen aikido
– jäsenistön sitouttaminen
Reiluun kamppailuun
Suomen Aikidoliiton sääntöjen 8§ velvoittaa kaikkia liiton ja sen jäsenseurojen harrastajia, ohjaajia ja valmentajia:
Suomen Aikidoliitto ja sen jäsenseurat sitoutuvat antidopingtoimintaan ja noudattamaan kulloinkin voimassa olevaa urheilun antidopingsäännöstöä. Epäillyissä dopingrikkomuksissa 1.1.2021 alkaen kurinpitovaltaa käyttää voimassa olevassa Suomen antidopingsäännöstössä mainittu kurinpitoelin.
Suomen Aikidoliiton Eettiset periaatteet ja kamppailulajien yhteiset kurinpitomääräykset velvoittavat kaikkia liiton ja sen jäsenseurojen harrastajia, ohjaajia ja valmentajia. Eettisissä periaatteissa lausutaan julki kielteinen suhtautuminen dopingaineiden käyttöön (kohta 6).
Kamppailulajiliittojen yhteisten kurinpitomääräysten 2.1§ mukaan rankaista voidaan sitä,
g) joka urheilee, yrittää urheilla tai ehdottaa urheilemista ennakolta sovittuun lopputulokseen pyrkien tai muulla tavoin manipuloi tai pyrkii manipuloimaan kilpailutapahtumia tai laiminlyö tällaista toimintaa koskevan tiedonantovelvollisuuden liitolle tai liiton jäsenyhteisölle; h) joka lyö vetoa omasta kilpailutapahtumastaan;
Kurinpitomääräyksiin lisätään kohta sisäpiiritiedon jakamisen rangaistavuudesta.
Aikidoliitolla on toimijasopimus, jonka jokainen liiton toiminnassa mukana oleva toimija (henkilöstö, hallitus, valio- ja toimikuntien jäsenet sekä valmentajat) allekirjoittaa. Sopimuksessa sitoudutaan puhtaaseen urheiluun ja reiluun kamppailuun sekä Aikidoliiton eettisiin periaatteisiin ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan.
Pääsihteeri huolehtii sopimuksen allekirjoittamisesta.
Aikidolisenssi on pakollinen jokaisen jäsenseuran jokaiselle harrastajalle. Ostaessaan lisenssin, lisenssinhaltija sitoutuu noudattamaan kaikkia Aikidoliiton sääntöjä.
9. Yhteenveto
Toimenpide Toteutus
Valmentajien ja ohjaajien antidopingkoulutus
Toimijoiden antidopingkoulutus
Kaikissa 1-tason ohjaajakoulutuksissa suoritetaan Puhtaasti paras -verkkokoulutus. Kouluttaja varmistaa, että koulutus suoritetaan.
Juniori- ja koulutusvaliokunnan jäsenet suorittavat Puhtaasti paras -verkkokoulutuksen. Pääsihteeri varmistaa tämän. Muille liiton toimijoille ja jäsenistölle koulutusta suositellaan.
Vyökoetuomareiden kilpailumanipulaation torjunnan koulutus
Toimijoiden kilpailumanipulaation torjunnan koulutus
Muu koulutus
Graduointituomarikoulutuksessa suoritetaan Reilusti paras -verkkokoulutus. Kouluttaja varmistaa, että koulutus suoritetaan.
Teknisen valiokunnan jäsenet suorittavat koulutuksen. Pääsihteeri varmistaa tämän. Muille liiton toimijoille ja jäsenistölle koulutusta suositellaan.
Pääsihteeri ja liiton kouluttajat osallistuvat SUEKin järjestämiin tiedotus- ja koulutustilaisuuksiin. Hallituksen jäsenet perehdytetään Reilun kamppailun ohjelmaan.
Viestintä
Kriisiviestintä
Pääsihteeri vastaa viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta.
Pääsihteeri ja puheenjohtaja yhdessä suunnittelevat ja toteuttavat kriisiviestinnän ja liiton toimintaohjeet kilpailumanipulaation varalle. Antidopingasioissa tiedotusvastuu on SUEKilla.
Toimijasopimus Kaikki liiton toimijat allekirjoittavat toimijasopimuksen, jossa sitoudutaan puhtaaseen urheiluun ja reiluun kamppailuun sekä Aikidoliiton eettisiin periaatteisiin ja yhdenvertaisuussuunnitelmaan. Pääsihteeri huolehtii sopimuksen allekirjoittamisesta.
Reilu kamppailu -ohjelman päivittäminen
Ohjelmaa päivitetään tarvittaessa. Pääsihteeri vastaa päivittämisestä ja hallitus hyväksyy ohjelman. Hallituksen tehtävänä on varmistaa, että liitolla on käytössä riittävät henkilö- ja/tai muut resurssit ohjelman ja sen toimenpiteiden toteuttamiseen.
Ajatuksia aikidon tulevaisuudesta, osa 3/loppuosa:
Seuraavat 50 vuotta
Rauhan taito?
Toisen maailmansodan päätyttyä aikido on kasvanut ja levinnyt rauhoittuvassa maailmassa. Vaikka sodat eivät ole kadonneet maailmasta, ne ovat vaikuttaneet olevan vähenemään päin. Samoin ainakin länsimaissa väkivaltarikollisuuden trendi on ollut laskeva viime vuosikymmenten aikana. On toki valitettavan mahdollista, että yleinen rauhoittumisen trendi vielä joskus kääntyy. Mutta mikäli ihmiskunnalla riittää viisautta tai tuuria, maailma voi olla tulevaisuudessa nykyistäkin rauhallisempi.
Mikä merkitys kamppailutaidoilla on rauhoittuvassa maailmassa? Pitäisikö aikidon heittää kiistelty itsepuolustuskysymys yli laidan ja keskittyä tarjoamaan hauskaa ja harmitonta liikuntaharrastusta, jolla ei ole sen kummempaa yhteyttä väkivaltaan tai rauhaan kuin zumballa tai suppauksella? Näin voisi todeta suurelta osin jo käytännössä tapahtuneen. Kamppailu-urheilulajeissakin on nähtävissä urheilullistumisen trendi sekä monen lajin historiaan (ja vyökoevaatimuksiin) kuuluvien itsepuolustustekniikoiden harjoittelun väheneminen. Vaikka aiheesta ei liene olemassa kovin kattavaa tutkimustietoa, ainakin joidenkin tutkimusten mukaan fyysinen itsepuolustus vaikuttaisi nykyään olevan ihmisille vähemmän tärkeä syy harjoitella kamppailulajeja kuin takavuosikymmenillä.³
Aikido ei silti taida päästä eroon rauhan ja konfliktien kysymyksistä näin helposti. Lajin markkinointimateriaalissa nousee usein esille pyrkimys
Aikido on historiansa aikana käynyt läpi monenlaisia vaiheita. Suomessakin sitä on harjoiteltu jo puoli vuosisataa. Mitä seuraavat 50 vuotta tuovat tullessaan? Mitä maailman muutos merkitsee aikidolle ja mitä aikido tulevaisuuden maailmalle?
rauhaan väkivallan keskellä. Aikidoliiton mukaan aikidossa ”harjoitellaan taistelutaitoa, jonka avulla voi torjua hyökkäyksen vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi” ja lajin tarkoitus on ”ymmärtää väkivallan mielettömyys ja etsiä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja”.⁴ Vaikka seuratasolla tällaista viestiä ei aina tuotaisikaan ainakaan yhtä painokkain sanankääntein esille, se tuntuu kuitenkin edelleen innoittavan monia harjoittelijoita ja aikidosta kiinnostuneita. Ja mikseipä innoittaisi?
Eri asia kuitenkin on, miten mainoslauseet toteutuvat harjoittelussa.
Aikidon hajanaisuuden vuoksi ei liene yhtä yksiselitteistä vastausta siihen, harjoitellaanko aikidossa taistelutaitoa, saati sellaista jolla voi torjua hyökkäyksen, vieläpä vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi. Kehottaisin itse kutakin miettimään huolellisesti ennen esittelytekstien kopioimista liiton sivuilta, ovatko viestintä ja harjoittelu tässä asiassa linjassa keskenään – ja kumpaa tulisi mahdollisesti muuttaa. Kaikissa kamppailulajeissa voi (toivottavasti) torjua hyökkäyksiä vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi – harjoituksissa. Kiinnostavampi kysymys on, onnistuuko se harjoitusten ulkopuolella. Tuomalla asian esille esittelyteksti antaa ymmärtää, että onnistuu, muttei kuitenkaan suoraan mainosta aikidoa itsepuolustuslajina. Tällainen kaksilla korteilla pelaaminen ei minusta luo aikidosta erityisen luotettavaa kuvaa. Mutta kertooko se jotain siitä, mitä lajin harjoittelijat haluaisivat aikidon olevan?
Tarinat aikidon sangen voimaperäisestä harjoittelusta 1970-luvun Suomessa tuovat mieleen, että Suomen aikidohistorian alkuajat lienevät tarjonneen parhaat mahdollisuudet väkivallan mielettömyyden ymmärtämiseen. Se, että aikidon harjoittelu on nykyään kauempana väkivallasta, on toki yleisesti ottaen hyvä asia. Epäselväksi kuitenkin jää, miten väkivallan mielettömyyden ymmärtämisen pitäisi nykyään käytännössä aikidoa harjoittelemalla tapahtua – ellei se ole jo tapahtunut ennen aikidon aloittamista. Reiluuden nimissä täytyy toki todeta, että on helpompaa valikoida ihmisiä kuin muuttaa heitä, ja ”kovien” lajien taso ei sekään synny pelkästään tekniikoista ja harjoitusmenetelmistä, vaan siitä, millaisia ihmisiä niiden pariin hakeutuu ja millaisia karsiutuu pois. Aikidoa koskevissa keskusteluissa ollaan nykyään usein äärimmäisen skeptisiä aikidon kamppailullista toimivuutta kohtaan. On mielenkiintoista, miten sen sijaan ajatukset aikidon toimivuudesta rauhan rakentamisessa saavat osakseen usein nyökyttelyä ilman minkäänlaista kritiikkiä, vaikka en ainakaan itse ole koskaan harjoitellut aikidoharjoituksissa esimerkiksi sanallista ristiriitatilanteiden rauhoittamista. Jos kysymme tosissamme, miten aikido voisi edistää rauhaa, vastaukset eivät ole mitenkään itsestään selviä. Nykyään tyypillinen aikidon harjoittelija Suomessa kohtaa arjessaan vakavia väkivaltatilanteita harvoin, jos koskaan. Jos aikidon harjoittelija treenaa ahkerasti hyökkääjää pysyvästi
telee. Aikuisten aikidotreeneihin tulee ihmisiä, jotka ovat jo valmiiksi varsin rauhallisia, ja harjoittelu kenties tekee heistä entistä rauhallisempia. Väkivallan määrä maailmassa ei kuitenkaan vähene, jos nämä ihmiset eivät olisi juuri väkivaltaa muutenkaan tehneet. Ehkä junioritreeneissä on edelleen mahdollisuus kasvattaa harjoittelijoita pois liiasta riehumisesta.
millä voi olla suuri vaikutus harjoittelijoiden elämään. Mikä tahansa kamppailun ja hyvinvoinnin välimaastossa harhailu ei silti välttämättä vaikuta toivotulla tavalla, joten edellä sanottua ei pidä tulkita kehotukseksi lisätä aikidoon uusia mainoslauseita varmistamatta että ne myös toteutuvat harjoittelussa.
vahingoittamatonta itsepuolustusta, mutta ei joudu koskaan käyttämään taitojaan, menikö harjoittelu hukkaan? Edistyikö rauhan asia mitenkään, jos hänen elämänsä oli jo ennestään varsin rauhallista? Jos uhkaavat tilanteet ratkeavat puhumalla, harjoitteliko hän väärää asiaa treenatessaan kotegaeshia tatamilla? Toki ihmisten olosuhteet ja elämäntilanteet vaihtelevat paljon Suomessakin ja on esimerkiksi ammattiryhmiä, jotka kohtaavat työssään väkivaltaa huomattavasti keskivertokansalaista todennäköisemmin. Heidän kohdallaan aikidolla, sikäli kuin se tarjoaa riittävät valmiudet, voi olla suoraan väkivaltaa vähentävä vaikutus. Entä jos keskeisin asia ei olekaan toiminta oikeissa väkivaltatilanteissa, vaan arkinen harjoittelu tatamilla? Kamppailulajin pitkäjänteisen ja tavoitteellisen harjoittelun voidaan ajatella opettavan elämäntaitoja, jotka vähentävät riskiä väkivaltaiseen elämäntapaan ajautumiselle. Eräät kamppailu-urheiluseurat pyrkivät tietoisesti saamaan ongelmanuoret ”kadulta kehään”, ajatuksenaan ohjata nämä kamppailulajien kurinalaisen harjoittelun avulla huonoilta teiltä kunnon kansalaisiksi.5 Aikidoonkin on tullut aikanaan harjoittelijoita, jotka osasivat jo tapella, mutta etsivät jotain, mikä pitäisi heidät poissa tappeluista.6
Tämä ajatus tuskin kuitenkaan nykyään toimisi aikidossa, koska aikido ei nykyään vetoa niihin nuoriin, joita väkivaltainen elämäntapa houkut-
Kaikesta huolimatta tuntuisi omien kokemuksienikin nojalla väärältä sanoa, että aikidossa ei olisi mitään potentiaalia kehittää ihmisiä parempaan suuntaan. Mutta miten aikido sitten oikeastaan vaikuttaa niissä harjoittelijoissa, jotka eivät yleisesti ottaen ole arjessaan tekemisissä fyysisen väkivallan kanssa?
Uusia tulkintoja
Aikidon tekniikoilla ja harjoitusmenetelmillä saattaa olla vaikutuksia, joita ei voi pelkistää suoraan niiden kamppailulliseen tai kuntoliikunnalliseen funktioon. Monet kokeneet kamppailijat ovat sanoneet, että he ovat saaneet aikidosta jotain, mitä kovemmat ja aggressiivisemmat lajit eivät ole heille tarjonneet. Yhdysvalloissa aikidoa on myös kokeiltu sotaveteraanien kuntouttamiseen traumaperäisestä stressihäiriöstä.7 Näille ihmisille ei ole tarpeen yrittää opettaa, millaista oikea väkivalta on – ainakaan toimintaelokuvien tai samuraifantasioiden pohjalta. Sen sijaan aikido ehkäpä tarjoaa heille mahdollisuuden työstää reaktioitaan arkielämän konflikteihin ja uhkaaviin tilanteisiin itsensä ja muiden kannalta rakentavammiksi.
Ehkä aikidon tuleekin tämän kaltaisia tarkoituksia varten olla jossain kamppailun ja hyvinvointiharjoituksen välillä, koska sen paremmin täysin omaan kehoon ja mieleen keskittyvä jooga kuin vastakkainasettelua ja voittamista painottava vapaaottelukaan tuskin toimisi samalla tavalla. Tämän kaltaisista aikidon sovelluksista on toki vielä valtavan pitkä matka maailmanrauhaan tai muihin korkealentoisiin tavoitteisiin. Ne ovat silti jotain, mitä on mahdollista toteuttaa aikidon puitteissa ruohonjuuritasolla, ja
Aikido Journalin päätoimittaja Josh Gold on kenties samansuuntaista lähtökohdista tehnyt aikidosta uuden tulkinnan, jossa aikido on tapa ”päivittää” harjoittelijan ”käyttöjärjestelmä” siten, että tämä pystyy paremmin rakentavaan yhteistyöhön muiden kanssa, käyttäen suostuttelua pakottamisen sijasta.8 Suosittelen tutustumaan Goldin tulkintaan – en siksi, että tarjoaisin sitä lopullisena totuutena aikidosta, vaan koska se on rohkea, uusi tulkinta, joka ei edellytä kuulijan valmiiksi uskovan kymmeniä vuosia sitten keskuudestamme poistuneiden mestarien taidolliseen tai moraaliseen ylivertaisuuteen. Kiinnostava on myös tutkimus, jossa aikidon tulkitaan toimivan harjoittelijoilleen ”somaattisena metaforana” eli kehollisesti koettuna vertauskuvana, joka auttaa heitä kohtaamaan ristiriitatilanteita rakentavasti arjessaan, vaikka vakavaa fyysistä väkivaltaa tutkitut harjoittelijat eivät kohdanneetkaan juuri koskaan.9 Vaikka edellä mainitut esimerkit eivät ole ensimmäisiä tulkintoja aikidon soveltamisesta arkielämään, niitä ei tule väheksyä siksi, että aiemmillakin kirjoittajilla on kenties ollut osin samansuuntaisia ajatuksia. Jos haluamme aikidon pysyvän merkityksellisenä tämän päivän ihmisille, meidän on lajista kertoessamme käsiteltävä nykyajan teemoja nykyajan kielellä. Uudet tulkinnat ja systematisoinnit aikidosta kamppailulajina eivät silti nekään ole mielestäni epätoivottuja – päin vastoin. Vaikka useimmat aikidon harrastajat eivät varsinaisesti tarvinnekaan arjessaan keinoja katuväkivallasta selviytymiseen eivätkä aio kilpailla kamppailu-urheilulajeissa, se ei tarkoita etteikö moni silti haluaisi oppia budolajia harjoitelles-
saan taitoja, joita voi soveltaa muihinkin kuin muodollisiin hyökkäyksiin. Itsevarmuuden tuoma sisäinen rauha voi myös edistää ulkoista rauhaa. Keskusteluissa UFC-ottelut ja dramaattisemmat ”katuskenaariot” peittävät myös helposti alleen kiusaamisen ja häirinnän tapaiset vähemmän näkyvät ilmiöt, joissa nyrkit eivät useinkaan puhu, mutta pelkkä sanakaan ei välttämättä tehoa. Aikidoa opetetaan monesti ikään kuin tarkoitus olisi rauhoitella tappelunhaluisia sällejä, ja ehkäpä aikanaan juuri näin olikin. Nykyisen (aikuis)harjoittelijaprofiilin huomioiden tarkoituksenmukaisempaa väkivallan vähentämistyötä olisi kuitenkin valaa realistista itseluottamusta ja toimintakykyä ihmisiin, jotka ovat jo valmiiksi keskimääräistä rauhantahtoisempia.
tavoittelemansa asia on – totta kai – ainoa mielekäs päämäärä aikidon harjoittelulle.
Lopuksi, eli aluksi
MURUSIA
Vuosien vieriessä ja perustajan viimeisten oppilaiden poistuessa vähitellen keskuudestamme, mestarien selän taakse piiloutumisen mahdollisuus vähenee koko ajan. Pian meidän on joko todettava, että joko opimme ja ymmärsimme kaiken, tai sitten emme oppineet emmekä ymmärtäneet, mutta puuttuvan tietämyksen osalta joudumme kääntämään katseemme menneisyydestä tulevaisuuteen. Vanhojen mestarien elämäntyötä lainkaan vähättelemättä on aika miettiä, mitä annettavaa aikidolla on tämän päivän ja tulevaisuuden maailmalle. Uskoisin, ettei moni heistäkään toivo aikidon kehityksen pysähtyvän siihen, mihin he pääsivät.
Tuomas Hietala 4. dan Tekniikka ja tarkoitus
Rohkeissa tulkinnoissa piilee toki myös ristiriitojen siemen. Jos lähdemme rohkeasti kertomaan omaa näkemystämme aikidosta, saatamme huomata, että se on erilainen kuin muiden näkemykset. Aikidosta puhutaan usein periaatepohjaisena lajina, jossa tekniikoiden tarkka muoto on sivuseikka. Nähdäkseni todenmukaisempi kuvaus ainakin Aikikain aikidosta kuitenkin on, että se on tekniikkapohjainen laji, jonka periaatteet ovat lajin tasolla melko epämääräiset ja joustavat (vaikka yksittäisillä opettajilla ja harjoittelijoilla voi selkeä näkemys omasta aikidostaan ollakin). Kenellekään ei ole epäselvää, kuuluuko vaikkapa iriminage aikidoon. Sen sijaan siitä, mikä on aikidon tarkoitus, on vaikea löytää yhteistä säveltä. Joissakin lajeissa eri ihmiset harjoittelevat eri tekniikoiden avulla samaa asiaa. Aikidossa sen sijaan eri ihmiset harjoittelevat samojen tekniikoiden avulla eri asioita. Joillekin aikido on taistelua ja joillekin rauhaa. Joillekin liikuntaa, joillekin liikkeen minimointia. Joillekin henkisyyttä, joillekin kehon mekaniikkaa. Kaikki kutsuvat silti omaa tekemistään aikidoksi ja ovat usein vieläpä sitä mieltä, että juuri heidän
Yhteisen tarkoituksen puuttuessa on vaikea tehdä päämäärätietoista harjoittelua, joten aikidoyhteisöä yhdistäväksi asiaksi jää eräänlainen rituaali, kaikkien hyväksymien perustekniikoiden toistaminen, josta itse kukin saa irti mitä saa. Tässäkin lienee oma opetuksensa harmonian saavuttamisesta eri asioita tavoittelevien ihmisten kesken. Pelkään silti, että aikidoon liittyvä epämääräisyys rajoittaa lajin potentiaalia vaikuttaa maailmaan myönteisesti sekä heikentää lajin mahdollisuuksia selviytyä seuraavasta 50 vuodesta. Epämääräisyyden usvaan kietoutumisen sijaan suosittelen, että itse kukin kirkastaa omaa näkemystään ja viestintäänsä omasta aikidostaan, hyväksyen kuitenkin, että muilla voi olla erilaisia näkemyksiä. Mikäli kukin seura pystyy viestimään selkeästi, totuudenmukaisesti ja innostavasti, millaista aikidoa juuri heillä harjoitellaan, aikidon monimuotoisuus saattaa vielä kääntyä heikkoudesta vahvuudeksi.10
Kannatan lämpimästi kaikenlaisia vilpittömiä pyrkimyksiä soveltaa aikidoa muuhunkin kuin vyökokeiden suorittamiseen, oli se sitten neuvottelutaitoon, itsepuolustukseen, terveysliikuntaan, esittävään taiteeseen, stressinhallintaan, kehon ja mielen tasapainottamiseen, kaatumisvammojen ehkäisyyn tai johonkin ihan muuhun. Sitä vastoin vastustan jyrkästi aikidon esittämistä siten, että se on ikään kuin automaattisesti kaikkia näitä asioita kaikille. Jos uskomme jo osaavamme kaiken kaikesta siksi että olemme suorittaneet vyökokeita ja osaamme opettaa muitakin suorittamaan vyökokeita, emme voi oppia uutta. Loppujen lopuksi eriävissä näkemyksissä ja sovellusalueissa voi olla paljon yhteistäkin, eikä nykyisillä harjoittelijamäärillä ja ohjaajien osaamisella pitäisi myöskään olla mahdotonta mukauttaa harjoittelua enemmän kunkin harjoittelijan tai ryhmän tarpeisiin. Aikidon tulevaisuus tuskin on yhtenäinen, mutta se voi silti olla suurelta osin yhteinen.
Tämä artikkelisarja aikidon tulevaisuudesta päättyy tältä erää tähän. Toivon kuitenkin, että keskustelu aiheesta ei pääty, vaan paremminkin kunnolla alkaa, ja että sen myötä voimme luotsata Suomen aikidoa kohti valoisaa tulevaisuutta. Toivotan onnea ja menestystä seuraavalle 50 vuodelle!
3 Fan, J. (2019). Some preliminary surveys of aikido practitioners (and other fun data) https://dojo-mama.blogspot.com/2019/01/ some-preliminary-surveys-of-aikido.html
5 Yle uutiset (2010). Ongelmanuoret pois kadulta kehään. https://yle.fi/uutiset/3-5642429
6 Amdur, E. (2010). In memory of Kuroiwa Yoshio - 黒岩洋志郎 -- 1932- 2010. http://www.aikiweb. com/forums/showthread.php?t=17729
7 Keganin no senshi aikido. (2018) https://www.keganinnosenshi.org/
8 Gold, J. (2019). Aikido: a message and mission for our times. https://aikidojournal.com/2019/11/ 13/aikido-a-message-and-mission-for-our-times/
9 Foster, D. (2015). Fighters who don’t fight: the case of aikido and somatic metaphorism. Qualitative Sociology 38, 165–183. https://doi.org/10.1007/ s11133-015-9305-4
10 All Things Aikido (2021). ATA Eps 21.2 Aikido misconceptions and sending the wrong message to potential students. https://www.youtube.com/ watch?v=BqVj2W9WHHw
Syysliittokokouksessa 11.11. päätettiin, että liiton vuosittainen jäsenmaksu seuroilta pysyy ennallaan ja on 200 euroa. Uusilta toimintavuonna mukaan tulevilta seuroilta jäsenmaksu on 110 euroa. Maksun eräpäivä on edellisvuosien tapaan 31.3. ja siitä lähetetään lasku seuralle.
Aikidoliiton hallituksen jäsenet 1.1.2024 alkaen ovat Antti Vesala puheenjohtaja (Akebono), Amir Dirin (Vantaan Jukara), Veli-Matti Jantunen (Akebono), Tero Lassila (Kajaanin Aiki-Jo), Ulrika Ojala (Kenshu-Kan), Juha Selesvuo (Vantaan Jukara) ja Jenna Senkin (Yatagarasu).
Seurojen vuosi-ilmoitus toiminnastaan vuonna 2023 on avattu liiton nettisivuille. Jäsenseuran vastuuhenkilöä pyydetään täyttämään vuosi-ilmoitus 31.1.2024 mennessä. Liitto saa vuosi-ilmoituksista kokonaiskuvan toiminnasta ja se on kullanarvoista tietoa seuraavan vuoden valtionapuhakemusta tehtäessä.
Tulevan vuoden A- ja B-lisenssi tulevat myyntiin 23.12. A-lisenssin hinta on 105 euroa (lisenssiosa 35 + tapaturmavakuutus 70 euroa) ja B-lisenssi on 40 euroa (lisenssiosa 21 + tapaturmavakuutus 19 euroa). Lisäksi liitto tarjoaa 18 vuotta täyttäneille aloittelijoille tutustumislisenssin, joten se on maksuton ottajalleen. Myös tutustumislisenssi hankitaan Suomisportista. Se on nimensä mukaisesti tarkoitettu lajiin tutustumista varten, voimassa enintään kolme kuukautta, ja A-lisenssi on hankittava ennen 6. kyun vyökoetta. Kaikilla jäsenseurojen harjoittelijoilla on oltava lisenssi.
Kevätkaudella 2024 järjestetään seuraavat tasoleirit ja dan-graduoinnit:
Tasoleiri ja dan-graduointi/ Meido-Kan, 10.-11.2.2024
Tasoleiri ja dan-graduointi/ Akari, 15.-16.3.2024
Tasoleiri ja dan-graduointi/ Meijin Den Ryu, 20.-21.4.2024
Tasoleirille ja dan-graduointiin on erilliset ilmoittautumiset Suomisportissa. Linkit löytyvät tapahtumakalenterista ja Graduointi-osion alta.
Naapurimme Viro on työstänyt aikidohistoriikkinsa englanniksi. Artikkeli löytyy Viron Aikidoliiton internetsivuilta: https:// estaikido.ee/en/artikkel/ Siinä kerrotaan myös suomalaisten aikidokoiden vaikutuksesta Viron aikidotoimintaan.
Kirjoittaja: Laura von Boehm
Aikidon Kajot
Viime vuosina on paljon keskusteltu aikidon piireissä graduointivaatimuksista. Tekniikoita on terällä leikattu ja taulukoita muokattu kuin savimöhkälettä. On haluttu heijastaa lähemmin Hombun linjaa. Herää sitten kysymys, mikä edes on aikidon tekninen ydin, ja kenellä on oikeus määritellä se?
Usein toistetaan väitteet siitä, ettei O’Sensei aikoinaan edes opettanut tekniikoita, kunhan jotain sääti edessä ja muut yrittivät pysyä perässä. Onhan samainen Morihei Ueshiba sanonut, että aikido on muodoton.
“The techniques of Aikido change constantly; every encounter is unique, and the appropriate response should emerge naturally. Today’s techniques will be different tomorrow. Do not get caught up with the form and appearance of a challenge. Aikido has no form – it is the study of the spirit.”
Formaali tekniikkakavalkaadimme on siten moni olettanut tulevan muualta, ja Morihein poika Kisshomarua usein mainitaan kurrikuluumin järjestäjänä. Morihein kiipeillessä mäkiä pitkin Iwamalla, Kisshomarun vaikutus on epäilemättä ollut Tokion metropoliassa suuri, mutta evidenssin valossa on vaikea pureksimatta niellä mielikuvaa O’Senseistä vain heiluvana eksentrikkona, joka tunnetuista taidoistaan huolimatta teki lähinnä omia hämäriä juttuja ilman selvää rakennetta. Kenties hän sellaiseksi lopulta päätyi — ja kukapa ei haluaisi vanhoina päivinä olla suuri guru, jota kukaan ei ymmärrä, mutta kaikki seuraa. Kuitenkin on osviittaa siitä, ettei näin aina ollut.
Analyysi aikidon tekniikkanimistä, sekä opetussuunnitelman alkuperästä.
Ensimmäinen kohtaamiseni O’Sensein suoraan ulosantiin oli pieni opus nimeltä Aikido — The Art of Peace. Tämä Ueshiban lausuntoja kokoava sängyn pöydän iltavihkonen hyvin vahvistaa kuvaa Moriheista runoilevana hörhönä. Ja hyvä niin. Onhan sieltä aina hauska poimia satunnainen sivu ja saada omaan elämäntilanteeseen osuva viisaus. Kirja ei kuitenkaan ole O’Sensein itse kasaama ja varmasti osa lausahduksistakin on irrotettu kontekstista. Näinollen oli suuri yllätys törmätä Morihei Ueshiban omaan kirjaan, ’Budo Renshu’ (eli Budoharjoittelu). Tässä on kirja, joka ei ole hassujen lainauksien kokoelma, vaan laaja tekniikkaluettelo kuvineen ja kuvauksineen. Kaiken kaikkiaan se sisältää 166 tekniikkaa, ja kuvausta siitä miten aikidoa pitäisi harjoitella. Kirjasta on olemassa harvinainen englanninkielinen käännös, mutta olen nähnyt vain japaninkielisen, jonka takia sisältöä en ole pystynyt tehokkaasti purkamaan. Sisällä on kuitenkin paljon tuttua, mutta myös useita tekniikoita, joita nykyaikidossa olen nähnyt harvoin tai en ollenkaan. Joka tapauksessa tämä on jo vahva näyttö siitä, että opetukselle oli mietitty järjestelmällinen kokonaisuus ja opetusmalli.
Morihei Ueshiba kirjoitti myöhemmin toisenkin kirjan, ’Budo’, jossa on valokuvia tekniikasta, itse O’Sensei esiintymässä. Tästä on myös olemassa englanninkielinen käännös, joka on helpommin saatavilla, vaikka ei sekään ole enää painossa. Se on kuitenkin kullanarvoinen opus ja parempi kuin moni dojoilla valokopioidut vihkoset!
Voisi äkkiä kuvitella, että näihin opuksiin viitattaisi jatkuvasti harjoittelussa, mutta jostain syystä näin ei kuitenkaan tehdä. Erityisen kiinnostava on englanninkielisen painoksen kuvasarja lopussa
Nomo-Dojosta. Siinä on kuvia sekä 30-luvulta, että 50-luvulta, eli sotien jälkeen. Tekeminen on samaa ja erona lähinnä suuren sensein harmaus. Tämä on hyvä pitää mielessä jos joku väittää aikidon muuttuivan paljon sodan jälkeen. Todellisuudessa Morihein opettama tekninen sisältö ei ollut dramaattisesti muuttunut (ja tästä myös Morihiro Saito on maininnut). Kenties muut tahot pitivät poliittisesti parempana rakentaa toisenlaista tarinaa.
Budo-kirja on valokuvien ja englanninkielisen tekstin ansiosta helpompi lähestyä, vaikka on paljon suppeampi tekniikkamäärältään kuin Budo Renshu. Onkin yllättävä huomata toisaalta miten vähän tekniikoiden ideat ovat vuosien saatossa muuttuneet, mutta toisaalta huomata mikä on jäänyt pois (esimerkiksi keihästä tai pistintä ei tunnu kukaan enää heiluttavan aikidossa — lieneekö tässäkin politiikka syynä?).
Tässä kuvaus ensimmäisestä tekniikasta (’Shomen’ ja ensimmäinen ’pin’?):
Tori: Astu ulos oikealla jalalla ja iske vastustajasi voimakkaasti oikean käden tegatanalla samalla kun isket vasemmalla nyrkillä häntä kylkeen.
Tästä torin tekemästä aloituksesta kuvaus jatkuu ja kertoo miten uke ottaa iskun vastaan (torjuu) oikealla kädellä, jonka seurauksena tori leikkaa uken käden alas voimakkaasti, samalla kun kyynärpää kontrolloidaan ylhäällä. Lopussa tehdään ’ensimmäinen pin(suom?)’ ja vieläpä isketään uken niskaan. Kyseessä on siis ikkyo. Paljon samaa, paljon erilaista.
Molemmat kirjat osoittavat, että jo Morihei Ueshiballa oli jonkinlainen tekninen kooste, kuvauksineen, jonka joko kehitti itse, tai sitten omaksui omalta opettajaltaan, Daito Ryun Sokaku Takedalta. Tekniikat vieläpä esiintyi samankaltaisina useina eri aikakautena, jolloin tämähän toimisi oivallisena perustekniikkaopppaana. [O’Sensein formaali tekninen kirjo oli lähes varmasti Budo-kirjaa laajempi: Daito Ryun Soden-kirjat olivat Asahi-dojon harjoittajien kokoamat tekniikkaoppaat, tai kenties kuvaavammin valokuvapohjaiset muistikirjat. Viiden ensimmäisen kirjan sisältö kutsutaan ’Ueshiban tekniikoiksi’, jolloin voisi olettaa, että niiden sisältöä opetettiin säännöllisesti, vaikka Ueshiba ei itse niitä kirjoja koonnut.] Tekniikkaa siis opetettiin, mutta miten jäsentely? Kenties se sitten oli Kisshomarun käsialaa?
Yksi tapa selvittää mistä tekniikkajäsentely on tullut on katsoa taaksepäin Aikidon alkujuurille, eli Daito Ryu Aikijujutsuun. Morihei Ueshiba toimi pitkään koulun alaisuudessa, ja antoi sertifikaatteja Daito Ryun nimellä ennen kun myöhemmin irrotti aikidon omaksi lajikseen. Ueshiba oli useiden lähteiden mukaan aikoinaan jopa tärkein Daito Ryun opettaja, pääopettajan Sokaku Takedan ohella. Jos Daito Ryun opetusrakenne olisi sama kuin tämän päivän aikidon, olisi helppo päätellä kurikuluumin tulevan sieltä.
Kuitenkin valtaosa tämän päivän Daito Ryun lähteistä käyttää varsin erilaista tekniikkalistaa. Tuttujakin nimiä toki on, kuten iriminage ja shihonage, mutta paljon on myös tuntemattomia nimiä ja jaottelu on eri: ikkajo, nikajo, sankajo ja yonkajo ovat näissä nimiä tekniikkakokoelmista (jonka sisällä saattaa esimerkiksi olla shihonage), eikä kuvasta yksittäistä tekniikkaa, kuten voisi aikidon vastaavanlaisista nimistä päätellä. Olin kerran Kobayashi Kiyohiron (Daito
Ryu 8. dan, Takumakai) seminaarilla Helsingin Fudoshin-dojolla, ja seurasin graduointejakin. Yllättävän vähän oli selkeitä yhteisiä tekniikoita aikidon kanssa. Vasta dan-kokeissa ilmeni hieman tutumpaa. Mielikuva voisi siis helposti olla, että aikidon tekniikkaryhmittely on tullut muualta, joko siis Morihei Ueshibalta, tai kenties seuraajilta. Mutta tilanne ei olekaan aivan niin selvä. Luin Yutaka Amatsun kirjaa Daito Ryusta. Hänen opettajana oli aikoinaan Takuma Hisa — ainoa, joka sai vahvistetun Menkyo Kaidenin (’täysin opetettu’) Sokaku Takedalta. Edes Morihei ei sellaista saanut ennen kun perusti aikidon. Takuma Hisalla oli myös 8. dan aikidossa, Ueshiban myöntämänä. Amatsu taas oli väitetysti Hisan tärkein oppilas ja oletettu seuraaja, mutta oli pitkään pois Daito Ryusta työsyistä, kunnes eläkepäivinä palasi opettamaan, huomattuaan ihmisten tekevän aika eri asioita kuin mitä muisti Hisan ajoilta. Panin merkille, että hänen kirjassaan käytettiin nikajo-sanaa hyvin samalla tavalla kuvastamaan (kivuliasta) tekniikkaa kuin miten aikidossa käytettäisiin nikyo-termiä. Olen usein harjoitellut Helsingin Sasuga Daito Ryu -dojolla, joka seuraa Amatsun opetusmenetelmiä, ja siellä ikkajo, nikajo, sankajo ja yonkajo -sanoja käytetään kuvastamaan hyvin samanlaisia tekniikoita kuin ikkyo, nikyo, sankyo ja yonkyo.
Kysyin heidän pääopettajaltaan, Mikko Montoselta tästä, ja hän kertoo, että maailmalla Daito Ryun nykyinen opetussuunnitelma on pitkälti Sokaku Takedan pojan käsialaa, ja uudelleenbrändätty aikibudona. Hän myös painottaa, että se voi erota paljonkin siitä mitä aikoinaan on opetettu. Useissa paikoissa opetettu moderni Daito Ryu on siis sekin jo erkaantunut tuntuvasti lähdemateriaalista. Tämä voi olla monille yllätys, jos lähestyvät Daito Ryuta siinä uskossa, että oppivat vanhoja menetelmiä: todellisuudessa harva Daito Ryun dojo opettaa täysin historiallisella tavalla.
Ikkajo–yonkajo -nimet esiintyvät myös Yoshinkan Aikidossa, joka irtaantui Aikikaista jo varhaisessa vaiheessa, eikä siis seurannut Kisshomarun johtoa. Nimet vastaavat samoja tekniikoita kuin ikkyo–yonkyo -termit Aikikain aikidossa. Isoyama Hiroshi (aikido 8. dan) kertoo lisäksi haastattelussaan, että alussa aikidon perustaja käytti kajo-nimityksiä (uskoakseni Iwamalla), ja tämä myöhemmin muuttui lähes huomaamatta (oletettavasti Kisshomarun ansiosta). Saito mainitsee myös ohimennen tästä.
Tämä nähdäkseni todistaa kolmea asiaa:
• Kajo-nimet olivat alkuperäiset Morihei Ueshiban käyttämät tekniikkanimet
• Nimet käytettiin kuvastamaan tiettyjä tekniikoita, jo ennen Kisshomarun uudistuksia
• Niitä käytettiin Daito Ryun puolella kuvastamaan samoja tekniikoita, vähintäänkin silloin kun Ueshiba sitä opetti
Täten jonkinlainen jäsentely oli olemassa jo aiemmin tekniikoille, ja sama jäsentely, hieman muokatuilla nimillä, näkyy tähän päivään asti. Epäselvää on kuitenkin tuliko tämä ryhmittely ja nimeäminen Ueshibalta, vai jo aiemmin Sokaku Takedalta (tai jopa häntä edeltäviltä). Joka tapauksessa jonkinlainen opetussuunnitelma tai -malli oli olemassa ja, vaikka myöhemmät sukupolvet varmasti tarkensivat sitä, myös O’Sensein käsi vaikuttaa edelleen vahvasti siihen miten tänä päivänä aikidoa opetetaan.
Zanshin
Yksi tapa selvittää nimien alkuperää on tutkia muita lajeja, jotka ovat tulleet Daito Ryusta. Lähdin selvittämään erityisesti Hapkidoa, jonka korealainen perustaja, Choi Yong-Sool, omien väitteiden mukaan, käytti vuosikymmeniä aikaa Takedan oppipoikana tai jopa ottolapsena. Väitettä on ollut vaikea aukottomasti todistaa, mutta on todennäköistä, että hän sai jonkin verran oppeja. Tästä on todisteena Takedan pitämä rekisterikirja, josta mitä ilmeisimmin löytyy Choi Yong-Soolin nimi ja merkki 20 opetuspäivän maksusta.
Irimi Ikkyo
Nikajo
Vaatisi kuitenkin lisää selvitystä saada selkeämpää kuvaa siitä mitä Choi Yong-Sool aikoinaan opetti. Korealaiset ovat ahkeria uudistajia ja lajit muuttuvat jatkuvasti. Hapkido toisaalta tarkoittaa koreaksi samaa kuin aikido japaniksi, ja lajin historialliset Hanja-merkit ovat samat kuin aikidon kanjit (合氣道). Choi Yong-Sool ei kuitenkaan väitetysti käyttänyt hapkido-nimeä kuvaamaan omaa lajiaan, vaan nimi näyttää olevan seurausta aikidon suosiosta 60-luvulla.
Pintapuolisesti useissa Hapkidon suunnissa joka tapauksessa esiintyy tekniikoita, jotka vaikuttavat tutuilta. Haaroja on lukuisia ja heillä on tapana käyttää paikallisen kielen sanoja kuvastamaan tekniikoita, joten on vaikea tietää minkälainen tekniikkakirjo ja opetusmekanismi oli alunperin käytössä. Yksi asia kuitenkin yllätti: Sin Moo hapkidossa käytetään Suomessa muuten suomenkielisiä nimiä tekniikoista, mutta yhden tekniikan nimi on ’ikkuy’. Tekniikka muistuttaa erehdyttävästi ikkyota. Tästä kenties aukeaa jälleen uusi kaninkolo tutkittavaksi.
Det lönar sig att vara förberedd – i tid
På senare tid har beredskap och förberedelse varit mera aktuella begrepp än på decennier. Inom idrottsorganisationernas värld har vi givetvis att göra med frågor av en helt annan betydelse och omfattning än till exempel inom det säkerhetspolitiska området. Någon kanske tycker att jämförelsen är märklig, men den är ändå inte helt omotiverad.
Naturligtvis finns det inget existentiellt hot mot idrottsorganisationer, även om faktum är att krigets effekter återspeglas väldigt nära.
Kampsporter i den finska idrottsvärlden står i nära kontakt med varandra och samarbetar till exempel genom att hyra gemensamma verksamhetsutrymmen. Genom nära kontakt får jag också höra om de svårigheter som grannskapets sport möter.
Naturligtvis möter tävlingsidrotten den press som återspeglas i internationell politik och effekterna av det ryska anfallskriget på en helt annan nivå än aikido. Till exempel förlorade Brottningsförbundet nyligen världsmästerskapen för under 23 år, som redan hade beslutats att hållas i Tammerfors, eftersom sportens internationella paraplyorganisation skulle ha velat möjliggöra deltagande av ryska och vitryska idrottare. Eftersom frågan gällde till exempel att söka och få visum kunde en enskild idrottsförening givetvis inte lova något sådant.
På grund av vår idrotts tävlingsfria karaktär har Aikidoförbundet besparats från svårigheter relaterade till konsekvenserna av kriget, det som däremot organisationerna för våra grannidrotter står inför. Men vi har också våra egna svårigheter. Vi har känt till dem i flera år. Det handlar förstås om det annalkande spartrycket, när de tidigare spelvinstfonderna i framtiden direkt ska gå igenom det normala budgetförfarandet. Samtidigt börjar den totala potten så småningom minska.
d.v.s. förbättra licenstäckningen och hitta nya utövare. Utöver detta har små höjningar gjorts på vissa avgifter och motsvarande små förändringar har gjorts på utgiftssidan. Men stora besparingar leder så småningom till förändringar. Vi kommer att fortsätta att insistera på att vår sport inte bara är operativt utan också ekonomiskt genomförbar. Men en proaktiv förstärkning av inkomstbasen och å andra sidan ett strikt ansvar på utgiftssidan är fortfarande mycket viktigt – utan att kompromissa med nivån på nyckeltjänsterna. Vi avser att fortsätta vara en välfungerande och hållbar organisation. Handlingsplanen för 2024, som godkändes på höstens förbundsmöte, lyfter fram Aikidoförbundets beredskap och vilja att vara med i ett gemensamt projekt för att öka finländarnas fysiska aktivitet. Vi känner alla till den positiva effekt som regelbunden träning har på en persons allmänna välbefinnande, funktionsförmåga och därmed förmågan att stå emot många typer av stress. Aikidoförbundet har under det senaste verksamhetsåret i enlighet med sin strategi stöttat klubbarnas nya medlemsmarknadsföring och åtminstone utifrån utvecklingen av det totala antalet licenser verkar det ha uppnåtts resultat.
Jag är övertygad om att genom att skapa ett ännu starkare mervärde för välfärden inom vår sport, kommer vi också att kunna motivera varför vår verksamhet fortsättningsvis förtjänar samhällets godkännande, även i euron. Och det hjälper att vi, även i organisatorisk mening, har hållit det i ordning på vår tomt.
Aikidoförbundet har börjat förbereda sig för detta på bästa sätt, Antti Vesala
Aikidoförbundets ordförande
Översättning: Joakim Borgmästars
Kommer vi ännu ihåg hur pandemin påverkade träningarna och aikidons popularitet? För att vi inte ska glömma erfarenheterna intervjuade Ben Kamras flera aktiva utövare om deras erfarenheter. Karmas och Jouko Vatanen bearbetade intervjuerna och gjorde en video som delas på Aikidoförbundets facebook-sida och förbundets hemsidor.
… och Kuopio Tenchikan fyllde 40 år
I Kuopio började man faktiskt träna aikido redan 1972 i judoföreningen Sakura så egentligen är savolaxisk aikido redan 50 år. Kai Pelkonen, Jorma Rissanen och Heli Miettinen grundade gemensamt en egen förening 1982. Föreningen växte också: från början av 2000-talet växte den till en av Finlands största aikidoföreningar. De fanns över 200 vuxna utövare och över 100 juniorer.
Finlands största juniorförening är Kajaanin Aiki-jo
Två instruktörer från Finlands juniorutskott åkte för att dra Kajanas första juniorläger i slutet av september. På lägret pratades det om hur Kajaanin Aiki-jo har växt till Finlands största juniorförening, så föreningens instruktör Tero Lassila bestämde sig för att dela med sig av några goda erfarenheter. Den första av dessa är komma på fötterna, när skolor går in för att introducera aikido som en show, och den andra är föräldrarnas deltagande i juniorträningen. Engagerade och entusiastiska instruktörer är värdefulla. Träningskonceptet är också viktigt.
Sensei Matti Joensuu, högt värderad och omtyckt både nationellt och internationell, avled i juni. Hans långvariga elev Erkki Mäki beskriver sin egen sensei i tidningen In memoriam så här:
”Kort sagt var Matti den mest lysande finska och internationella och internationellt kända aikido-läraren i vår tid. Han var i en klass för sig världen över. Det finns ingen annan som han. Han var också en skicklig pianist och en passionerad motorcyklist, en multitalang.”
Meido-kan fyller 60 år…
Finländska Aikidoklubben Meido-kan är nu en 60-åring. Tom Granström, som skrivit artikeln om föreningens historia, konstaterar att Finlands aikidoverksamhet började när jakobstadsbon Trygve Forssten år 1968 flyttade till Stockholm för att studera. Han kom där i kontakt med aikido och tränade under Toshikazu Ichimura sensei som fungerade som Hombu Dojos aikidosändebud i Sverige. När Trygve planerade att återvända till Jakobstad år 1970 kontaktade han Åbo akademiska judoförening och Meido-kan judo- och karateförening i Helsingfors.
Båda föreningarna blev entusiastiska och våren 1970 ordnades två allmänna uppvisningar, först i Åbo och sedan i Helsingfors.
Många milstolpar inom finländsk aikido är kopplade till föreningen: graderingssystemet föddes enligt Kobayashi-senseis modell och de första svarta bältena tilldelades så att det 1979 fanns totalt 14 svarta bälten i aikido i Finland. Japanska instruktörer började regelbundet besöka Finland.
I Kuopio har aikido alltid utövats i Suurmäentie civila skyddsrum. Hösten 2024 kommer ett nytt evenemangs- och inomhusidrottscenter, Luola, att stå klart i Savilahti i Kuopio, där ett nytt 200 m2 flexibelt tatamiområde kommer att byggas. Efter detta kommer staden att stänga skyddsrummet på Suurmäentie för inomhusidrott och föreningen flyttar till nya lokaler.
Kyu-lägret omsätter graderingskraven i praktiken
Aikidoföreningen Kaitens huvudinstruktör och Finlands Aikidoförbunds tekniska utskotts medlem Erkki Ylimäki berättar om sin egen stig i My Way-serien. Musikstuderande Ylimäki drogs till aikidon av en överraskande person:
”Sibelius-Akademins dåvarande vaktmästare uppmanade mig att gå på aikido. Anledningen var enligt honom att det i aikido finns mindre risk att skada viktiga kroppsdelar för en musiker, så som käke, mun och fingrar. Så fel han hade, heh”, skriver sensei.
Att träna och lära ut Aikido är två olika saker – det har Ylimäki också märkt. ”Att instruera aikido öppnade en helt ny väg för mig när jag letade efter min egen aikidoväg. Jag märkte dock att faran med att instruera är att det är lätt att missa ukens roll i sin egen träning. Jag tog tidigt ett beslut om att min egen träning skulle vara cirka två tredjedelar träning och en tredjedel att instruera.”
Terhi Kallonen 6. dan skriver om föreningens kyulägerverksamhet och påminner om att examenskraven omsätts i praktiken på lägren och studeras på tatami; vad inlärningsmålen för aikido kyu-graderna betyder. Utövare vägleds att studera de grundläggande färdigheter som utvecklingen sker på. Tillsammans med instruktörerna och examensdomarna diskuterar man vad som är viktigt och lämpligt i aikido på inlärningsstigen för utövare på kyu-nivå. Kyu-lägren förbinder sig inte till någon speciell stil av aikido. Lägren är särskilt värdefulla för de utövare vars föreningar introducerar sporten utan en speciell grundkurs. De får på så sätt träna med mer erfarna personer som också kämpar med sina egna utmaningar.
Om aikidons historia, namn och annat spännande
Kristoffer Lawson djupdyker i dokumentationen och namngivningen av aikidotekniker i sin egen artikel "Analysis of Aikido Technique Names and the Origin of the Curriculum". "Ett sätt att ta reda på var teknikanalysen kom ifrån är att se tillbaka på Aikidons ursprungliga rötter, det vill säga Daito Ryu Aikijujutsu", skriver Lawson. I sina reflektioner använder Lawson två verk skrivna av Morihei Ueshiba själv och andra historiska verk. ”Tack vare bilderna och den engelska texten är Budo-boken lättare att närma sig, även om den är mycket snävare tekniskt sett än Budo Renshu. Det är förvånande att å ena sidan märka hur lite idéerna med teknikerna har förändrats under åren, men å andra sidan att lägga märke till vad som har lämnats bort (till exempel verkar ingen svinga ett spjut eller en dolk i aikido längre — kan politik vara orsaken här också?)," funderar Lawson.
Coronans påverkan på Finlands aikido
Matti Joensuu 7. dan In memoriam
Erkki Ylimäki 5. dan i tur – My way
Kristoffer Lawson
Junnupalsta
Vauhdikasta menoa
Kajaanissa
Syyskuussa Roosa ja Eemeli pääsivät historiankirjoihin, nimittäin Kajaanin leiri oli juniorivaliokunnan pohjoisin leiri koskaan. Matkaa käytiin bussilla, lentokoneella ja junalla tuntikaupalla, mutta perille tultua lämmin vastaanotto, intoapuhkuvat junnut ja ikimuistoinen leiripäivä olivat kaiken sen arvoista.
kuva: Roosa Heiska
Leirin teemaksi valikoitui uusien junnuvaatimuksien keskeinen lisäys: jiyuwaza. Aiheena vapaamuotoisempi tekniikka oli leiriläisille vieras, mutta se olikin tarkoitus. Tahdoimme tarjota jotain mahdollisimman uutta ja erilaista, kun kerrankin ilmaantui upea mahdollisuus pitää leiriä pidemmän matkan päästä valtakunnan eteläseudulta. Tekniikatkin olivat isolta osin leirin junnuille vieraita, mutta päivän aikana ehdittiin silti syventymään useaan tärkeään asiaan. Hienoa olikin nähdä kuinka Kajaanin verrattain nuori junnutoiminta oli saavuttanut jo lyhyessä ajassa tason, jolla uusia ja vaikeitakin asioita kyettiin omaksumaan melko nopeasti.
Iso kiitos Terolle ja Kajaanin Aiki-jo:lle upeasta leiristä! Juniorivaliokunnan tärkein tehtävä on kaikkien Suomen aikidojunnujen treenin tukeminen ja siksi onkin ykkösjuttu, että päästään ohjaamaan harjoituksia mahdollisimman moneen paikkaan. Kajaanin leiri oli tosiaan pohjoisin tähän mennessä, mutta asian ei tarvitse tulevaisuudessa olla näin. Toivommekin, että jatkossakin junnuleirejä päästäisiin pitämään todella ympäri Suomen ja että pääsisimme näkemään ja tukemaan mahdollisimman monen nuoren aikidokan treeniuraa.
