AIKIDO
Suomen Aikidoliiton jäsenlehti 1 / 2022
Kyu-leirit suunnataan kaiken tasoisille harjoittelijoille. Sivut 8-9.
AIKIDO
Seuratoiminnan kehittäjä Kustaa Ylitalo kertoo, mistä hyvä seura (ja myös aikidoseura) on tehty.
Korvamerkitty valtion tuki lliikuntajärjestöille kuihtuu ja toiminnan vaikuttavuus korostuu. Tätä mieltä on taustat hyvin tunteva OKM:n erityisasiantuntija Hannu Tolonen.
Äiti ja tytär, Jaana ja Jenni Itkonen ovat jo 2. daneja, mutta kumpikaan ei ole koskaan nähnyt toisen graduoivan. Miten tämä on mahdollista?
My way -sarjaa jatkaa nyt Harri Rautila, jossa aikidouraan kiteytyy paljon suomalaista aikidohistoriaa.
Voiko aikidosuoritusta mitata? Ja kannattaako se?
Jyri Sillanpää pohtii asiaa omien ja myös muiden kokemusten perusteella.
Miten motivoida junnuja harjoittelemaan aikidoa eikä pelkkää liikuntaa?
Aikidolehdessä on nyt myös sarjakuva! Tarinan ja viivojen isä on Seppo Ala-Männistö. Laura von Boehm on poiminut mukavia murusia luettavaksi.
Kōbō-Daishin jalanjäljissä: Vaeltajan päiväkirja Shikokulta -kirjan esittelee meille Tuomas Martikainen.
Motivaatiota narraamassa
Pakko tunnustaa. Tempoilevien koronavuosien ja monien harjoittelutaukojen jäljiltä oma harjoittelumotivaationi on lerpallaan kuin ylivuotinen cowboy-hattu. Aika monta kertaa olen palannut innoissani harjoittelemaan, vaikka tauko on tuntunut tekniikoissa ja polvet ovat narisseet järkytyksestä. Viimeisen kerran jälkeen alkoi tuntua, että ne polvet, nyt ne polvet ovat oikeassa.
Aloin tarkkailla tekemistäni armotta. Tuntui, että olin menettänyt tatsin. Hävetti, kun oma sensei muistutteli asioista, jotka muistelin hallitsevani ohimennen.
Kun kuulostelen harjoittelukavereitani, kuulen samoja mietteitä. Kokemus taitaa sittenkin olla yhteinen… Moni ei kömmi takaisin tatamille samoista syistä. Ei enää kehtaa.
Jospa tämä onkin vain silkkaa turhamaisuutta? Kuka on luvannut, että aikido-polku on suora ja siloteltu? Että kaikki kerran oivallettu pysyy muuttumattomana pääomana? Ja kuka meistä aikidon harjoittelijoista oikeasti edes uskoisi sellaisen polun mahdollisuuteen?
Olen nyt päättänyt, että tämä motivaatiovaje ja tympääntyminen omaan tekemiseen on pelkkä pomppu polulla ja että se pitää sellaisena ottaa vastaan ja myös sietää.
Jaanaliisa Kuoppa
Aikidolehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Lehden voi myös ostaa Aikidoliitosta.
Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.
Aikidolehdessä julkaistaan aikidoharrastajien kirjoituksia. Kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa mielipidettä, eivät
Aikidolehden tai Suomen Aikidoliiton virallista kantaa.
Päätoimittaja: Jaanaliisa Kuoppa puh. 040 707 4773 sposti: toimitus@aikidoliitto.fi
Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Valimotie 10 00380 Helsinki puh. 040 573 8166 sposti: aikido@aikidoliitto.fi
Kannen kuva: Ben Kamras
Ulkoasu: Eetu Lehmusvaara Paino: M&P-Paino
Suomalaisen
aikidon tulevaisuutta tekemässä
Tämä on ensimmäinen pääkirjoitukseni Aikido-lehdessä. Olen aloittanut vuodenvaihteessa Suomen Aikidoliiton puheenjohtajana ja haluan vielä tässä yhteydessä lausua nöyrän kiitokseni jäsenkentälle sen antamasta laajasta luottamuksesta. Sen pohjalle on hyvä rakentaa.
Pari viimeksi kulunutta vuotta ovat olleet meille vaikeita. Ensimmäisenä koronavuotena meiltä jäi lopulta kokonaan pitämättä esimerkiksi liiton 50-vuotisjuhlat. Valtava määrä toimintaa jäi muutenkin toteutumatta ja tapahtumia pitämättä. Muistan hyvin, miten kurjaa oli joutua perumaan tasoleirejä, joille oli ilmoittautunut monia pitkään valmistautuneita treenaajia.
Moni harrastustoiminta ja liikuntamuoto oli koronarajoitusten takia pitkään käytännössä kiellettyä. Aivan liian monen treenaajan aikidopolku katkesi tämän takia. Kun puku oli kerran pantu kaapin perälle, sen kaivaminen taas sieltä esiin muodostuu tauon pitkittyessä yhä korkeamman kynnyksen takaiseksi asiaksi. Seuraukset näkyvät niin tatameilla kuin tilastoissa. Moni seura toimii nyt pienemmällä porukalla ja vähemmillä treenivuoroilla kuin aiemmin.
Omalla kohdallani useiden kuukausien treenaamattomuus aiheutti
lapsuudessa vammautuneen olkapään ärtymisen sellaiseen kuntoon, että sen saaminen takaisin kunnolla liikkuvaksi vaati fysioterapeutin apua. Mutta se saatiin toimimaan, treenit jatkuvat taas. Ilahduttavasti näyttää olkapäätä laajemminkin siltä, että suomalainen aikido kaikista ajankohtaisista haasteista huolimatta elää ja voi olosuhteisiin nähden hyvin. Eivät treenaajamäärät ole vielä toipuneet koronan aiheuttamasta suoneniskusta, mutta toivoa on. Olin toukokuun puolessavälissä Porvoossa dan-graduoinnissa ukena, ja tatami oli aivan kuin ammuttu täyteen. Siellä näkyi se aivan sama tekemisen riemu sekä omasta ja toisten onnistumisesta iloitseminen, jonka olemme kaikki oppineet tuntemaan.
Aikidoliiton strategiassa oleva liiton visio kuuluu seuraavasti: ”Aikido on Suomessa laajasti tunnettu ja harrastajamäärältään kasvava laji, jonka pariin on helppoa ja turvallista tulla mukaan. Yhdessä jäsenseurojensa kanssa Aikidoliitto tarjoaa suomalaisille mahdollisuuden fyysisten ja henkisten voimavarojensa kehittämiseen.”
Visio on se kuva itsestämme, jota kohti meidän yhteisönä on kuljettava. Meillä on hyvä tuote, ja meidän
itsemme on entistä taitavammin ja tehokkaammin kerrottava ympäröivässä yhteiskunnassa, sosiaalisen median kanavissa ja arkisissa yhteyksissä, mitä kaikkea aikidolla on ihmisille annettavana. Se on yksilön omiin tarpeisiin mukautuva monipuolinen harrastus, josta yksi hakee kuntoa ja kehonhallintaa, toinen kamppailutaitoja, kolmas henkistä kasvua ja neljäs sosiaalista yhdessäoloa, joku ehkä kaikkia näitä – ilman kilpailun tuomia paineita. Jokainen meistä on ostanut tämän paketin jollain perusteella. Annetaan hyvien kokemusten näkyä ja tarinoiden kuulua.
Liitto on äskettäin toteuttanut ison some-kampanjan yleisen lajimarkkinoinnin saralla. Saatujen kokemusten pohjalta nyt kehitetään jälleen uusia keinoja saada sekä uusia että vanhoja harjoittelijoita tämän hienon lajin pariin. Mutta lopulta voimme onnistua vain kokonaisena yhteisönä – liitto ja seurat yhdessä.
Antti Vesala
Millainen on hyvä aikidoseura?
Reilu kaksikymmentä vuotta sitten joukko nuoria ja innokkaita lahtelaisia aikidon harrastajia halusi harjoitella aikidoa tavoitteellisesti ja monipuolisesti hyvässä ilmapiirissä. Tätä tarkoitusta varten päätettiin perustaa uusi yhdistys, jonka nimeksi tuli Tetsutaka Sugawara -sensein ehdottamana Lahti Yuko Aikikai.
Pidettiin perustamiskokous, jossa valittiin seuran ensimmäinen puheenjohtaja ja hallitus ja hyväksyttiin seuran säännöt. Kokouksen jälkeen seura teki perustamisilmoituksen patentti- ja rekisterihallitukseen (PRH). Uusi aikidoseura aloitti toimintansa ry -muotoisena eli rekisteröitynä yhdistyksenä kesällä 2000.
Alkuun uudella seuralla ei ollut muuta harjoitustilaa kuin Lahden puistot, joissa treenattiin pienellä porukalla ahkerasti.
Treenien jälkeen istuttiin Lahden satamassa jäätelöllä tai jonkun treenaajan kämpillä ja visioitiin seuralle huikeaa tulevaisuutta. Saman vuoden syksyllä saatiin vuokrattua harjoitusvuoroja karateseuran dojolta ja päästiin käynnistämään kurssitoiminta.
Valtavalla innolla oltiin mukana ja esillä kaikkialla. Esiinnyttiin messuilla, kesätapahtumissa, muotinäytöksissä, yökerhoissa ja missä vain, mihin meidät mukaan päästettiin. Treeneihin tulvi uusia harrastajia ovista ja ikkunoista ja intoa ja energiaa oli valtavasti, osaamista ja tietoa yhdistystoiminnasta ei niinkään. Lahti Yuko Aikikaista muodostui tiivis kaveriporukka, jota yhdisti vahva yhteinen kiinnostus aikidon ja budon harjoitteluun.
Nyt pari vuosikymmentä myöhemmin muistelen noita oman seuramme alkuaikoja sekä kaiholla että kauhulla. Luulenpa, että niin yhdistyslakia, seuran omia sääntöjä kuin hyvää hallintotapaakin tuli alkuinnostuksen huumassa rikottua useita kertoja. Mutta samaan aikaan seuratoiminnan kaikkein tärkein asia eli yhteisöllisyys ja vahva kiinnostus yhteistä asiaa, tässä tapauksessa aikidon harjoittelua kohtaan, toteutui kerrassaan erinomaisesti.
Pelkkä yhteisöllisyys ja lajirakkaus eivät kuitenkaan kanna seuraa eteenpäin pidemmällä aikavälillä. Laadukkaaseen seuratoimintaan, oli sitten kyse pienestä muutaman kymmenen harrastajan aikidoseurasta tai useamman tuhannen jäsenen palloiluseurasta, sisältyy useiden eri osa-alueiden huomioiminen ja huolellinen hoitaminen. Lähtökohtana toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa tulee aina olla seuran säännöissä määritelty seuran toiminnan tarkoitus sekä seuran oma visio ja strategia sekä tietenkin vuosittainen toimintasuunnitelma.
Nostan tässä nyt esiin kuusi seuratoiminnan osa-aluetta, jotka mielestäni jokaisessa seurassa olisi hyvä huomioida.
1. Resurssien hankintakyky
Seurassa tiedostetaan, millaisia aineellisia ja aineettomia resursseja toiminnan toteuttamiseksi tarvitaan ja niiden hankkiminen on suunnitelmallista. Aikidoseurassa tyypillisiä aineellisia resursseja ovat raha, harjoitusolosuhteet eli tatami ja dojo, aseet, diplomit, aikidopassit ja tietenkin ihmiset ja heidän osaamisensa; lajiosaaminen, valmennusosaaminen, ensiaputaidot, hallinto- ja yhdistystoiminnan osaaminen, viestintäosaaminen, talousosaaminen jne. Tärkeää on myös miettiä, miten varmistetaan riittävä osaaminen esim. koulutusten avulla.
2. Toimintajärjestelmän sujuvuus
Seurassa eri toimijoilla on selkeät roolit ja työnjako. Käytössä on vuosikello, johon on merkitty tärkeimmät vuosittaiset tapahtumat ja toimenpiteet, kuten harjoituskauden alkamis- ja päättymisajankohdat, mahdolliset harjoitustauot, graduoinnit, leirit, pikkujoulut, seuran kokoukset jne. Tieto kulkee seuran sisällä sujuvasti ja seura elää etuajassa eli ennakoi tulevaa. Seuralla on selkeät talousohjesäännöt, eettiset linjaukset ja toimintatapa, miten uudet toimijat otetaan mukaan ja perehdytetään seuran toimintaan.
3. Sisäinen ilmapiiri
Seurassa on kiva olla, siellä on hyvä ilmapiiri, me-henki ja kaikki jäsenet huomioidaan ja otetaan tasapuolisesti mukaan toimintaan. Ohjaajat huomioivat eri tasoiset harjoittelijat treeneissä ja jäsenistön toiveet ja ajatukset huomioidaan seuran toiminnassa. Seurassa on erilaisia yhteishenkeä ja yhteisöllisyyttä lisääviä tapahtumia tai toimintatapoja. Seurassa esim. juhlitaan uusia vyöarvoja yhteisesti, järjestetään pikkujoulut, kesäkauden avajaiset, muita illanistujaisia, yhteisiä leirireissuja, vierailuja muissa seuroissa jne.
4. Tavoitteiden toteutuminen
Seurassa on mietitty yhteiset lyhyemmän (toimintasuunnitelma) ja pidemmän aikavälin (strategia, visio) tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi. Tuloksena syntyy laadukasta aikidotoimintaa, innostavia harjoituksia, uusia vyöarvoja ja seuraan saadaan uusia harrastajia. Erityisesti lasten ja nuorten kohdalla seura huomioi kasvatusvastuunsa ja miettii, miten harrastajista saadaan kasvatettua fiksuja ja ajattelevia nuoria budokoita.
5. Yleinen aktiivisuustaso
Seura tunnetaan hyvin, seuran imago on positiivinen ja seura toimii aktiivisesti suhteessa omaan ympäristöönsä ja tekee yhteistyötä muiden seurojen ja yhteisöjen kanssa. Aikidoseura voi olla mukana erilaisissa tapahtumissa pitämässä näytöksiä ja lajikokeiluja, järjestää esimerkiksi muiden budoseurojen kanssa iltapäivätoimintaa kouluille tai virkistyspäiviä työyhteisöille. Yleiseen aktiivisuustasoon kuuluu myös yhteistyö ja vuoropuhelu kunnan ja lajiliiton kanssa. Aktiivinen aikidoseura osallistuu Aikidoliiton vuosikokouksiin, koulutuksiin ja muiden seurojen järjestämille leireille ja järjestää myös itse leiritoimintaa. Nykypäivänä seuran tulee myös olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa, mikäli haluaa itsensä näkyväksi ja tunnetuksi.
6. Jatkuvuus
Hyvässä seurassa huolehditaan toiminnan jatkuvuudesta ja toiminta ei ole liikaa riippuvainen yksittäisestä henkilöstä. Aikidoseuroissa on tyypillistä, että seura henkilöityy seuran pääopettajaan tai muutamaan vastuuohjaajaan. On kuitenkin tärkeää, että vastuuta annetaan ja jaetaan tasaisemmin, niin ohjaus- kuin hallintopuolellakin, jotta koko seura ei kaadu yksittäisen henkilön syystä tai toisesta poistuessa seurasta. On myös tärkeää, että pitkään seuran toiminnasta vastanneet henkilöt jakavat tietoa ja osaamista eteenpäin ja perehdyttävät uudet toimijat, esim uudet hallituksen jäsenet huolella. Jatkuvuuden varmistamiseen kuuluu lisäksi seuran pidemmän aikavälin suunnitelma ja yhteiskunnassa tapahtuvien muutosten tiedostaminen ja ennakointi.
Kaikki edellä mainitut asiat ovat oleellinen osa laadukasta seuratoimintaa. Asiat pitää tietenkin suhteuttaa seuran omiin tavoitteisiin, toimintaan ja sen hetkiseen tilanteeseen.
Missään vaiheessa ei pidä unohtaa sitä, että seuran muodostavat aina ihmiset eli seura olemme me, jäsenet. Tärkeintä aikidoseuran toiminnassa ovat niin uudet aloittelevat harrastajat kuin ne pitkän linjan treenaajat, jotka kerta toisensa jälkeen, vuosi vuoden perään saapuvat tatamille harjoittelemaan meille kaikille rakasta lajia, aikidoa.
Vaikka en itse ole enää nuori ja innokas, enkä ole missään vastuullisessa asemassa minkään aikidoseuran toiminnassa, niin joka kerta, kun astun kotiseurani Lahti Yuko Aikikain dojolle treenaaman yhdessä sekavan kirjavan seurayhteisömme kanssa, tunnen oloni tervetulleeksi ja kotoisaksi.
Pidetään seurakavereista huolta, sillä yksin on pirun tylsä harjoitella aikidoa! Se tuli viimeistään korona-aikana selväksi.
Jatkuu seuraavalla sivulla
kuva: Lahti Yuko Aikikai / Mika Lindman
FAKTALAATIKKO
Suomen Aikidoliitossa on 61 jäsenseuraa. Kaikki Aikidoliiton jäsenseurat ovat rekisteröityjä ry—muotoisia yhdistyksiä, joiden säännöissä on määritelty seuran olemassaolon oikeutus eli toiminnan tarkoitus. Osa seuroista toimii useamman lajin yleisseurassa lajijaostona, mutta iso osa aikidoseuroista on pieniä yhden lajin erikoisseuroja.
Aikidoseurat ovat osa Suomen suurinta kansanliikettä, urheiluseuratoimintaa.
Suomalaisen seuratoiminnan faktat
• 10 000 urheiluseuraa
• miljoona urheilijaa ja liikkujaa
• 500 000 vapaaehtoista toimijaa
• 100 000 ohjaajaa ja valmentajaa
• 5 000 päätoimista
• 1,8 miljoonaa suomalaista osallistuu seuratoimintaan eri tavoin
• Rahallinen arvo noin 0,9-1,5 miljardia euroa / vuosi
Kustaa Ylitalo
Elämäntapabudoka, aikido- ja qigongopettaja, 11-vuotiaan urheilijatytön isä ja Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilun seurakehittäjä sekä valmentajakouluttaja.
Näköpiirissä rahapelituottojen väheneminen, lajiliittojen rahoituksen merkitys kasvaa
Aikido-lehden haastattelussa oli opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksiköstä erityisasiantuntija Hannu Tolonen. Millaisia mietteitä kokeneella liikuntavirkamiehellä on budosta yleisesti ja aikidosta erityisesti – entä miltä liikunnan nykyhetki ja tulevaisuus näyttävät Meritullinkadun ikkunasta?
Katsotaan!
Kerro lyhyesti, mitä tehtävänkuvaasi kuuluu tällä hetkellä, ja millainen polku on johtanut siihen, missä nyt olet.
Toimin erityisasiantuntijana opetus- ja kulttuuriministeriössä liikunnan vastuualueella, jossa olen eri tehtävissä toiminut tämän vuosituhannen (!) alusta eli vuodesta 2000 alkaen. Voi kai todeta, että ainoa kokonaisuus, jota en vastuualueella ole työkseni tehnyt, on liikuntapaikkarakentamisen avustusvalmistelu. Tosi sitäkin tehtävää sivusin ollessani valtion liikuntaneuvoston pääsihteerinä rakentamisjaoston sihteeri. Nykyisin vastaan liikunnan arvokisojen ja suurtapahtumien avustusvalmistelusta ja hakuprosessien kehittämisestä. Lisäksi vastuullani on liikunta-alan koulutusvienti.
Jos jätetään virkarooli hetkeksi sivuun; mikä on oma suhteesi kamppailu- ja erityisesti budolajeihin?
Olen kotoisin pienestä keskisuomalaisesta kunnasta, jossa lajivalikoimaan ei silloin(kaan) kuuluneet budolajit, eli en itse ole kamppailulajeja harrastanut. Oma lajitaustani on lentopallo, eli olen omissa lajivalinnoissani suuntautunut joukkuepalloiluun.
Mitä urheilun seuraamiseen tulee, olen ollut koko ikäni varsin kaikkiruokainen eli pyrin seuraamaan eri lajeja mahdollisimman paljon. Budolajien osalta olympialaiset ovat olleet se näyteikkuna, josta parhaiten on eniten niitä tullut katsottua. Toki on myös hyvä korostaa sitä, että meillä on järjestetty paljon kamppailu- ja myös budolajien kansainvälisiä arvokisoja. Ja se on hyvä osoitus näiden lajien vahvasta toimintakulttuurista ja kansainvälisestä arvostuksesta.
rahapelituottojen
lajiliittojen oma-
merkitys
kasvaa
Aikido eroaa monista muista liikunta- ja urheilulajeista ainakin siinä mielessä, että siinä ei ole kilpailua. Miten näet, asiantuntijan vinkkelistä, onko tämä nykyajassa lajille enemmän uhka vai mahdollisuus?
Suomalainen liikunta- ja urheilukulttuuri on ollut viimeiset vuodet voimakkaassa murroksessa. Toimintakenttä on pirstaloitunut ja uusia lajeja on syntynyt ja vastaavasti eräät perinteisemmät lajit ovat hiipuneet.
Ehkä aiemmin olisin pitänyt kilpailemattomuutta lajille uhkana. Nykyisin näen sen enemmänkin mahdollisuutena. Osalle ihmisistä kilpailu, vastustajan voittaminen, on toki yhä tärkeää. Mutta samaan aikaan yhä useampi hakee liikunnasta ja urheilusta muita arvoja. Kehollisuus, oman itsensä kehittäminen, mielenrauha sekä varmasti fyysisen ja myös psyykkisen kunnon kohottaminen ovat yhä tärkeämmässä merkityksessä, jonka vuoksi pidän kilpailemattomuutta suurena vahvuutena.
Korona ja sen takia määrätyt rajoitukset ovat hankaloittaneet viime vuosina käytännössä kaikkea liikunta- ja urheilutoimintaa. Miten eri lajien kohtaamat vaikeudet näyttäytyvät ministeriön suuntaan? Onko jossain toivuttu nopeammin kuin muualla?
Tiedotusvälineistä on voitu lukea siitä, että korona-aikana kato olisi käynyt lisenssiharrastajien parissa. En täysin allekirjoita tuota väitettä. Korona, varsinkin keväällä 2020, aiheutti suuria ongelmia organisoidulle liikunnalle ja urheilulle. Maaliskuun puolessa välissä 2020 loppui lähes kaikki toiminta yhdellä rysäyksellä. Kamppailu- ja joukkuepalloilulajit olivat silloin suurimmat kärsijät, koska rajoitustoimia kohdennettiin myös täydellisen lock downin jälkeenkin fyysisen kontaktin lajeihin. Tämä aiheutti monelle seuralle suuriakin taloudellisia vaikeuksia. Suurimmissa vaikeuksissa olivat seurat, joilla oli muita kuin kuntien tarjoamia tiloja ja ne, joiden toiminta perustui harrastaja- tai katsojatuloihin ja joilla oli palkattua henkilöstöä. Koronasta toipuminen on tapahtunut kuiten-
kin hämmästyttävän nopeasti. Samalla se myös on nopeuttanut liikuntakulttuurin murrosta. Kuten aiemmin mainitsin pirstaloitumisesta, korona-aika on väistämätöntä lajievoluutiota nopeuttanut. Ja tämän vuoksi väite harrastajakadosta ei pidä paikkaansa. Väittäisin jopa, että nettomääräisesti uusia lisenssiharrastajia liikunnassa ja urheilussa on nyt enemmän kuin oli ennen koronaa. Lajit ovat vain vaihtuneet.
Liikunnan kentällä toiminta-avustusten tulevaisuus huolettaa laajasti, kun rahapelituotot vähenevät. Onko näköpiirissä, että resurssipohjan heikentymiseen reagoidaan esimerkiksi avustuskriteereiden suuntaamisen kautta tai muuten?
Liikuntaa edistävien järjestöjen avustuskriteerit muuttuivat pari vuotta sitten eli vuonna 2020 otettiin käyttöön uudet arviointiperusteet, joiden valmistelusta vastasin. Lähtökohtana oli se, että uudistuksella haluttiin korostaa lajiliittojen vastuuta toiminnan kehittämisestä ja sen myötä tuloksista, joita päätöksillä liitot ovat tavoitelleet. Toimintaan osallistuvien määrä eli toiminnan laajuus on yksi keskeinen kriteeri. Osallistuvien harrastajien määrän muutos kertoo mielestäni siitä, mikä lajin elinvoimaisuus on. Välillisesti se kertoo myös toiminnan laadusta. Kun aiemmin lajien laadun mittaaminen oli enemmän toiminnasta vastaavien kirjoitustaitokilpailu, niin osin yhteiskuntavastuun painotus ja toisaalta edellä mainitut määräkriteerit kertovat liiton toiminnan tasosta aiempaa paremmin. Eräissä liitoissa on herännyt ajatus uudistaa lisenssijärjestelmää siten, että pyrkimyksenä olisi saada kaikki lajin harrastajat jonkinlaisen lisenssin piiriin. Tämäkin on yksi asia, jota lajipäättäjien on varmasti syytä miettiä. Kuvitellaanko sillä saatavan joku pikavoitto valtiolta, vai palvelisiko uudistus lajia ja sen harrastajia tällä tavoin paremmin?
Valtiolta saatavien resurssien osalta olen jo vuosia painottanut sitä, että sen kasvu tulee joskus loppumaan. Nyt olemme siinä tilanteessa. Asteittainen rahoituksen siirtyminen valtionslangissa yleiskatteelliseksi budjettivaroiksi merkitsee sitä, että korvamerkitty liikunnan rahoitus loppuu. Tämä merkitsee myös sitä, että toiminnan vaikuttavuus entisestään korostuu. Lajiliitot ovat kiitettävästi kyenneet omarahoitustaan kehittämään, joten sikäli tilanne on huomattavasti parempi kuin niillä toimijoilla, jotka ovat valaosin riippuvaisia valtionavustuksista.
Millaiset terveiset haluaisit juuri nyt lähettää Aikidoliiton jäsenseuroille ja Aikido-lehden lukijoille?
Lajinne tarkoitus, ymmärrys väkivallan mielettömyydestä ja elämän suojelu, on tänä päivänä erittäin vahva ja tärkeä statement. Sen toivoisi olevan meille kaikille yhteinen tahto!
Antti Vesala
Kyu-leireillä pohditaan aikidon
perusteita, periaatteita ja
harjoittelijan polkua
Suomen Aikidoliiton tekninen valiokunta uudisti aikuisten kyu-graduointivaatimukset vuonna 2019.
Merkittävinä perusteina uudistukselle olivat muun muassa harjoittelijoiden oman vastuun lisääminen sekä painopisteen siirtäminen muodosta sisältöön (Aikidolehti 1/2019). Uudistuksessa haluttiinkin tuoda esille tekniikoiden taustalla olevia periaatteita ja niiden opiskelua. Kyu-leireillä käsitellään näitä periaatteita, niiden ajoittumista eri kyu-arvojen oppimistavoitteisiin sekä aikidoharjoittelun oppimispolkua.
Tekninen valiokunta vastaa Suomessa aikidon dan-graduoinneista sekä niihin liittyvästä liiton tarjoamasta valmennuksesta. Kyu-arvoihin liittyvä liiton valmennus sekä kyu-graduointivaatimusten jalkauttaminen ovat taas pääosin koulutusvaliokunnan tehtäviä. Koulutusvaliokunnan ensimmäinen Kyu-leiri sovittiin jo keväälle 2020, mutta muutamaa viikkoa ennen leirin alkua koronaviruspandemia pysäytti kaiken aikidoharjoittelun suurimmassa osassa maailmaa. Vihdoin yli kaksi vuotta myöhemmin ensimmäinen Kyu-leiri järjestettiin Awasen salilla Helsingissä maaliskuussa 2022.
Kaiken tasoiset harjoittelijat ovat tervetulleita
Kyu-leirit on suunniteltu niin, että ne sopivat hyvin kaiken tasoisille harjoittelijoille. Ensimmäisellä leirillä olikin mukavasti porukkaa aina ensimmäisistä kyu-arvoista kuudenteen daniin. Vaikka Kyu-leirien asiat koskevatkin kyu-tasoja, ovat leirien teemat (esim. ensimmäisen leirin teemat ryhti ja horjutus) keskeisiä koko harjoitteluhistorian läpi. Kokeneemmat harjoittelijat myös usein ohjaavat kyu-tasoisia, joten myös dan-tasoilla on hyödyllistä pohtia, mitä vaatimuksia ja oppimistavoitteita eri kyu-tasoilla on. Kyu-leireillä pyritään selventämään sitä, miten leirin teemaksi valitut aikidon periaatteet näkyvät eri kyu-arvoissa. Tavoitteena on, että harjoittelijalle muodostuisi kuva siitä, millä tasolla teemoina olevat periaatteet ja oppimistavoitteet tulisi hallita eri kyu-arvoissa ja niiden vyökokeissa. Vyökokeisiin onkin helpompi valmistautua, kun tietää, ettei kaikkea tarvitse osata heti ensimmäisissä kokeissa. Toisaalta Kyu-leirit auttavat hahmottamaan sitä, missä järjestyksessä aikidon eri osa-alueita tulisi harjoitella ja kehittää. Keskeinen ajatus Kyu-leirellä onkin aikidoharjoittelun polku eli kuinka edetään ensimmäisistä harjoituksista kohti dan-arvoja.
Teemana ryhti ja horjutus
Jokaisen harjoittelijan aikidopolku on omanlaisensa, joten leireillä ei tarjota yhtä totuutta, vaan tuodaan laajasti esille eri tapoja hahmottaa omaa etenemistään ja omia tavoitteita. Oheisissa ”tietolaatikoissa” esitellään koulutusvaliokunnan näkemyksiä en-
kuva: Ben Kamras
simmäisen Kyu-leirin teemojen (ryhti ja horjutus) sisällöistä sekä miten niiden harjoittelu etenee ja näkyy eri kyu-arvoissa. Pidemmän aikavälin tavoitteena koulutusvaliokunnalla on koota avoin tietopankki kaikista tärkeimmistä teemoista, joita kyu-tasolla harjoitellaan.
Uskomme, että tällainen tietopankki auttaisi sekä harjoittelijoita valmistautumaan vyökokeisiin että graduointituomareita kokeiden arvostelussa. Lisäksi se voisi toimia pohjana laajemmalle keskustelulle siitä, mitkä ovat aikidon keskeisiä periaatteita sekä miten niiden tulisi näkyä vyökokeissa ja aikidopolun eri vaiheissa.
Lopulta kunkin harjoittelijan oma aikidopolku syntyy omien opettajien ja harjoitteluparien kanssa vaihdettujen ajatusten sekä fyysisen harjoittelun ja kokemuksen pohjalta. Aikidoliitto ja koulutusvaliokunta haluavat kuitenkin osaltaan tukea harjoittelijoiden kehittymistä ja mahdollisuuksia havaita sekä analysoida omaa kehitystään. Graduointivaatimukset sekä niihin liittyvät Kyu-leirit ovat esimerkkejä keinoista, joilla tätä tukea pyritään antamaan.
Kyu-leirejä järjestetään syksystä alkaen eri paikkakunnilla
Koulutusvaliokunta jatkaa uusien teemojen työstämistä ja järjestää lisää Kyu-leirejä eri puolilla Suomea ensi syksystä alkaen. Lisäksi jatkamme graduointituomarikoulutuksen kehittämistä sekä pohdimme kyu-leirien liittämistä osaksi tuomari koulutusta. Tämä tarjoaisi uusille graduointituomareille mahdollisuuden pohtia kyu-tasojen vaatimuseroja ja oppimistavoitteita laajemmin, kuin mikä nykyisessä graduointituomarikoulutuksessa on mahdollista. Leirit, koulutukset ja valiokuntatyö ovat kuitenkin aina tekijöidensä näköisiä, joten siksi toivotamme tervetulleiksi koulutusvaliokunnan ja yleisestikin liiton toimintaan mahdollisimman laajaa edustusta eri puolelta Suomea sekä eri opettajalinjojen parista. Ensi syksynä järjestämme myös avoimen työpajan, jossa pohdimme ja suunnittelemme yhdessä aikidoliiton koulutusten tulevaisuutta.
Suomen Aikidoliiton koulutusvaliokunta
TEEMA I: RYHDIN HARJOITTELU KYU-ARVOISSA:
6.-5.kyu: Staattisen ryhdin ja tasapainon hahmottaminen ja löytäminen.
Harjoittelija pyrkii seisomaan suorassa sekä:
• pitämään ryhdin ja asennon perusasennoissa ja käännöksissä sekä tekniikoiden alussa ja lopussa
• tekee tekniikat selkeän katamaisesti
4.-3.kyu: Ryhdin ja tasapainon pitäminen tasaisen liikkeen aikana.
Harjoittelijan ryhti säilyy, kun hän:
• tekee lukkoja ja pysyy liikkeessä
• alkaa liikuttamaan ja horjuttamaan ukea
• alkaa käyttämään ajoitusta hyväksi tehdessään tekniikoita
• tekee suwariwazaa
2.-1.kyu: Ryhdin ja tasapainon hallinta, kun liikkeissä on rytmityksiä, keskityksiä ja haastavia asentoja.
Harjoittelijan ryhti säilyy dynaamisen liikkeen aikana, kun hän:
• tekee ushirowazaa
• tekee tekniikoita lyönteihin ja potkuihin
• vaihtaa liikkeen nopeutta ja rytmiä tekniikan sisällä
TEEMA II: HORJUTUKSEN HARJOITTELU KYU-ARVOISSA:
6.-5.kyu: Horjutus näkyy nagen ja uken yhteisessä muodossa.
• Kataan sisältyvä liikkeiden järjestys sisältää kaavamaisen horjutuksen
• Vältetään voimankäyttöä horjuttaessa
• Syntyy alustava käsitys mihin suuntaan paikallaan olevaa ukea horjutetaan
4.-3.kyu: Horjutus tukeutuu mekaanisiin periaatteisiin ja suuntien hahmottamiseen
• Horjutussuunnat ja niihin liittyvät etäisyydet näkyvät suorituksessa
• Horjutuksessa korostuu usein vahva kontakti ja/tai mekaaninen suoritustapa
• Näkyy alustava käsitys: -horjutuksesta liikkuvammassa tekniikassa -Uken kuuntelemisesta horjutuksessa
2.-1.kyu: Horjutus tukeutuu aikidon muihin sisältöihin ja periaatteisiin
• Horjuttaminen on osa tekniikkaa, mutta ei yksinään dominoi tekemistä
• Voiman, kehon ja kontaktin käyttö mukautuu tilanteeseen
• Horjutus perustuu esimerkiksi -ajoitukseen, etäisyyteen, ryhtiin ja liikkumiseen -uken hyökkäyksen ja voiman hyödyntämiseen -uken ja nagen väliseen vuorovaikutukseen -kontaktiin ja tilanteen lukemiseen -ym. seuran painotuksen mukaisiin periaatteisiin
Äiti ja tytär: samassa
tahdissa tatamilla ja graduoinneissa
Porvoon toukokuisella leirillä koettiin lajiharvinaisuus: äiti
Jaana Itkonen ja tytär Jenni Itkonen graduoivat kumpikin 2. danin. Yhteisgraduointi on tullut jo tavaksi, sillä duo on tehnyt kaikki graduointinsa samassa tilaisuudessa ja shodanit myös Porvoossa. Mikä on tämän poikkeuksellisen matkan tarina?
Tasatahdissa tultiin tatamille: haussa oli hyvä harrastus Jennille, joka myös löysi aikidon, mutta peruskurssille kummatkin ilmoitti Jaana. Tuolloin teini-ikäinen Jenni oli kurssilla vähän innokkaampi, joten epävarmempi Jaana jatkoi hänen aallossaan.
Niin polkua kuljettiin. Kun kerran graduoinnin aikaan Jaana oli sairaana, Jenni ei mennyt paikalle ollenkaan, jotta yhteisen graduoinnin perinne jatkuisi. Aivan tasatahtista aikidossa kehittyminen ei kuitenkaan ole ollut. Voimistelutaustainen Jenni on edennyt taidollisesti rivakammin, minkä äitinsä myöntää mielellään.
-Ykkösdanin jälkeen tuntui kyllä vähän, etten enää graduoi samaan aikaan, kun Jenni oli sen verran parempi, Jaana nauraa.
Automatkat (ja aikido) yhdistivät
Kasvuikäiselle nuorelle ja hänen huolta kantavalle äidilleen laji on ollut todella yhdistävä tekijä. Teinien kanssa kommunikointi on tunnetusti taitolaji. Toinen taitolaji aikido auttoi tässä, ja myös yhteiset automatkat, jolloin puhetta saatiin aikaiseksi lajista ja sen siivellä monesta muustakin. Tästä kaikesta Jaana on äitinä ollut kiitollinen.
Myös lajioivalluksia tulee yhdessä rupatellen.
-Tämä on yhteinen aihe, jossa kumpikin ymmärtää toista. On kiva huomata kehitys, joka tapahtuu kummassakin, Jenni tuumii.
sanoo Jenni.
Graduointien lähestyessä treenit ovat jatkuneet takapihalla. Shodan-kokeen lähestyessä naiset harjoittelivat rikkaharjat kädessä asetekniikoita.
Aikuistunut Jenni on opiskelun myötä muuttanut Kuopioon. Luonnollisesti seurakin on vaihtunut Tenchikaniin. Samalla oma aikido on muuttunut, samoin ajatustapa, ja haasteet uusiutuivat, kun vetovastuutakin tuli.
-Tekemiseni on muuttunut niin, että olen löytänyt oman polun, jolle poimin vähän sieltä, täältä. Tenchikanissa on harjoittelijoita monesta seurasta erilaisilla taustoilla, mikä myös vaikuttaa. Silti Akarin tausta näkyy ja tuntuu.
Moni on huomauttanut, että näkyy kyllä, että Miranda Saarentaus on Jennin sensei.
Jenni kehuu Jaanan – ja Jaana Jennin!
-Jenni on hyvä! Ollut aina, on ukenakin pehmeä. Ei hermostu, vaikka teen virheitä vaan auttaa aina ja tsemppaa eteenpäin. Ja ihanaa, kun Jenni on aina niin positiivinen treeneissä, Jaana kiittää. -Jaana ei välitä, vaikka jokin menee pieleen, ei lannistu vaan yrittää. Tietää kyllä omat heikkoutensa, muttei välitä niistä. Ja kehittyy koko ajan: hänellä on tavoitteet ja eteenpäin menemisen fiilis. Menee omaa polkuaan pitkin. Se on tärkeä piirre se, Jenni sanoo.
Tarina jatkuu vielä, sillä kumpikin harjoittelee tahollaan, vaikka välillä äityvät tunneiksi keskustelemaan puhelimessa harjoittelustaan. Lisäksi perheen poika Vili liittyi jossain vaiheessa mukaan aikido-taipaleelle, ja tahtoo nyt junioreista aikuisten pariin.
että Jenni
En olisi aloittanut, ellei äiti olisi, eikä äiti olisi jatkanut, ellen minä olisi,
Hyvä,
löysi tämän, jotta äitikin sai harrastuksen, sanoo Jaana.
Jaanaliisa Kuoppa
Sarjassamme oman aikidopolkunsa esittelevät pitkän linjan aikidovaikuttajat.
Tänään vuorossa on Harri Rautila, 7. dan shihan
”Lähdetäänkö katsomaan aikidonäytöstä?”
- suurinpiirtein noilla sanoilla alkoi aikidourani 1972, kun kaverini esitti tuon kysymyksen. Lopputulos oli, että minä aloitin harjoittelemaan syyskuussa samalla kurssilla kuin Miranda ja Jussi.
Harjoitukset olivat Meido-Kanin salilla stadionin tornin puolella samassa paikassa kuin nyt vuonna 2022. Silloin tatami oli aika kova, jopa erittäin kova - vanhat kaislamatot suoraan betonin päällä. Muistan, että aluksi ukemien tekemisestä tulivat olkapäät punaisiksi ja kosketusaroiksi.
Harjoittelijat olivat pääosin aika nuoria. Joukossa oli myös muutama vanhempi, jotka 13-vuotiaan silmin olivat todella vanhoja, varmaan yli viidenkymmenen. Pääohjaaja oli Ismo Päiviö, jonka lempilause oli ”nyt saa tehdä eli pitää tehdä”. Kovasta tatamista huolimatta treenaaminen oli aika fyysistä ja aktiivista, heittoja ei vältelty ja koshinage oli ohjelmassa aika usein.
Aina kauden alussa oli kaikkien lajien, aikido, judo ja karate, yhteiset kurssinäytökset. Jonain vuonna siellä nuoret miehet Rainer Varis ja Kari Tamminen paiskoivat toisiaan menemään ja yleisössä oli joku sitä katsellessa todennut, että tuo näyttää aika rajulta, taidan mennä karateen. Yksi tärkeä osa harjoittelua oli harjoitusten jälkeinen juttutuokio jossain läheisessä kahvilassa. Varsinkin viikonloppuisin nämä tuokiot saattoivat venyä aika pitkiksikin. Vuosien varrella kahvilat vaihtuivat, mutta perinne säilyi, ja vieläkin saattaa tulla mieleen, että jälkikahvit voisi ottaa.
Ichimura-sensein aika ja illanvietot
Ruotsissa asuva Ichimura-sensei oli Hombun lähettämä virallinen edustaja Pohjoismaissa. Hän kävi säännöllisesti pitämässä viikonloppuleirejä Helsingissä ja myöhemmin muuallakin Suomessa. Leirit järjestettiin enimmäkseen MeidoKanin salilla stadiolla, mutta joskus myös judoseura Chirakan salilla Kalliossa Kurvin lähellä. Muistan paikan pimeänä kellarina, jossa oli kivikovat matot.
Leireihin liittyi tietysti illanviettoa, joko saunailta tai muuten, ja sunnuntai-aamun ensimmäiset harjoitukset olivat välillä osalle porukkaa hieman raskaat. Senseillä oli yhdessä vaiheessa tapana aloittaa aamut jollain hieman raskaammalla harjoitteella, kuten sadalla kotegaeshi ukemilla. Tekniikoihin liittyen opettajan yleisin ohje oli ”mage framme” ja sama ohjetta jaettiin sitten omissakin harjoituksissa. Se tuntui välillä hieman absurdilta ohjeelta, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen ei se ole hassumpi, koska kun vatsa on edessä niin asentokin on aika suora ja tekniikat onnistuvat paremmin.
Ensimmäinen aikidomatkani tapahtui 1976 Tukholmaan, missä järjestettiin Euroopan Aikidoliiton kokous ja siinä yhteydessä näytös. Näytöksessä oli paikalla Euroopassa asuvia japanilaisia opettajia sekä silloinen Doshu Kisshomaru Ueshiba. Näytöksen mieleenpainuvin osa oli Tamura-sensein osuus. Hän sai ukeiksi Ruotsissa asuva Tomita-sensein oppilaita, kolme isokokoista hieman kankean oloista miestä. Sensei otti yksi kerrallaan uket käsittelyyn ja katsomosta vaikutti kuin hän olisi koripalloa pompotellut pitkin tatamia ja lopulta hieman reunankin ylin. Tamura-senseitä tapaisin myöhemmin uudestaan ja hän kävi pitämässä myös muutaman leirin Suomessa. Kun oli hänen ukenaan, niin oli vaikea tietää miten tekniikka oikeastaan tapahtui, sitä vain huomasi yhtäkkiä olevansa tatamissa.
Kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1977 ja sama vuonna ilmestyi myös ensimmäinen Aikido-lehti, jonka päätoimittajana toimin ensimmäisten neljän numeron ajan ja sitten luovutin sen eteenpäin, koska laivasto kutsui palvelukseensa. Ennen kuin poistuin laivastoon, ehdin pitää Helsingin yliopistoliikunnan ensimmäisen aikidokurssin keväällä 1979. Jatkon otti hoitaakseen Antti Kytömäki.
Kobayashi-sensei saapuu Suomeen
Samana vuonna Kobayashi-sensei vieraili ensimmäisen kerran Suomessa. Sen missasin, koska olin lomamatkalla jossain päin etelä-Eurooppaa. Siitä alkoi pitkä ajanjakso Kobayashi-sensein säännöllisiä vierailuja Suomessa. Tapana oli järjestää pääsiäisleiri Helsingissä ja kesäleiri vaihtelevasti Helsingissä, Turussa tai Kuopiossa. Aina vuoteen 1986 asti, jolloin Ichimura-sensei palasi Japaniin, opettajina olivat hän ja vieraileva japanilainen opettaja Kobayashi-sensei tai Nishio-sensei ja myöhemmin myös Igarashisensei. Niiltä ajoilta alkoi myös käytäntö järjestää opettajavierailut yhdessä ruotsalaisten kanssa.
Oi nuoruus, oi mustavalkoiset aikidokuvat.
Jos Kobayashi-sensei alkuaikojen vierailusta jotain muistaa, niin kyykkyhypyt. Leirit järjestettiin usein Mäkelänrinteen koululla, jossa oli iso jumppasali, puolentoista koripallokentän mittainen. Tatamia ei nyt ihan niin paljon ollut, mutta ihan riittävästi kun sitä hypittiin edestakaisin muutamia kertoja opettajan perässä. Tapa jäi ja omissa harjoituksissakin oli tapana hyppiä tatamia päästä päähän aika monta vuotta. Tapana oli useamman vuoden ajan pitää leirillä myös joitakin naisten harjoituksia. Ja eräänä vuonna päätettiin järjestää myös miesten treenit. Opettaja laittoi osallistuja suureen rinkiin tatamin ympäri ja sitten otettiin bokken käteen ja opettaja aloitti laskemalla kymmenen lyönti. Sitten rinkiä jatkettiin ympäri kunnes yksi tunti tuli täyteen ja harjoitus loppui. En muista sen jälkeen olisi enää pidetty miesten harjoituksia enkä ole aivan varma pidettiinkö naistenkaan harjoituksia.
80-luvun alkupuolella Igarashi-sensei tuli noin vuoden ajaksi opettamaan aikidoa Ruotsiin ja Suomeen. Suurimman osan ajasta hän vietti Ruotsissa, mutta myös Suomessa noin kolmisen kuukautta. Tuolta ajalta mieleen tulee Uppsalan perinteinen uudenvuoden leiri, jossa paikalla oli molemmat opettajat. Se oli kylmä vuosi ja Uppsalan halki virtaava jokikin oli jäässä. Jostain
Ichimura-sensei sai päähänsä, että treenit ulkona on hyvä juttu. Ja niinpä sitten pidimme jo-treenit keskellä jokea lumessa hakamat ja keikogit päällä.
Ensitapaaminen
Christian Tissierin kanssa
Oman aikidourani kannalta merkittävä tapahtuma oli taas Ruotsissa. Siellä oli muistaakseni syksyllä 1987 Europaan Aikidoliiton kokous ja samalla leiri, jolla pitivät harjoituksen useimmat Euroopassa opettavat aikido-opettajat. Siellä tapasin ensimmäisen kerran Christian Tissier -shihanin. Sen seurauksena muutaman vuotta myöhemmin vietin keväällä 1989 muutaman kuukauden harjoittelemassa Pariisissa hänen dojollaan. Ja tavallaan sillä matkalla olen edelleen, käyn säännöllisesti pääsiäisleirillä sekä jokaisella satunnaisella Pariisin matkalla harjoituksissa hänen dojollaan.
Syksyn 1991 vietin Tokiossa. Ajatus oli harjoitella Kobayashi-, Igarashi- sekä Hombu-dojolla, mutta loppujen lopuksi päädyin harjoittelemaan enimmäkseen Hombu-dojolla, koska asuin paljon lähempänä sitä kuin Kobayashi-dojoa. Silloin harjoituksia pitivät Doshu Kisshomaru Ueshiba, Yamaguchi-sensei, Endo-sensei sekä monet muut. Kävin vähintään kerran kaikkien opettajien harjoituksissa. Koin harjoittelun Hombulla mielenkiintoiseksi, koska harjoituksissa oli yleensä paljon hyvin erilaisia ja eritasoisia harrastajia ja koska opettajat olivat hyvin erilaisia.
Toimin Aikidoliiton puheenjohtajan kaksi kautta vuosina 1990-1996. Siihen väliin osuu yhdet Lahdessa järjestetyt World Games -kisat. Japanista saapui Waka-sensei (nykyinen Doshu) ukeineen sekä muutama vanhempi sensei. Tapahtuma järjestettiin Lahdessa ja aikidon osalta
kuva: Jouko Vatanen
se rajoittui yhteen näytökseen. Itsekin pääsin ukeksi näytökseen kun Yamamoto-senseillä ei ollut oma ukea ja tarjouduin tilalle. Siinä ei ollut mitään epäselvyyttä kuka vie ja kuka yrittää pysyä mukana ja ottaa tekniikat vastaan. Yamamoto-sensei oli kuuluisa olkaheitostaan, mutta onnekseni sitä ei esitelty näytöksessä.
Sain ensimmäisen dan-arvoni vuonna 1978 Ichimura-senseiltä. Siihen aikaan hän piti kokeet kaikille vyöarvoille. Kun opettaja vuonna 1986 palasi Japaniin, meni koko vyökoejärjestelmä uusiksi. Suhteellisen pian päädyttiin Hombun kanssa ratkaisuun, jossa dan-arvoja myönsivät Kobayashi-sensei ja Igarashi-sensei sekä Endo-sensei. Samaan aikaan perustettiin dan-kollegio, jonka tehtäväksi muodostui aikidoliiton vyökoejärjestelmän luonti ja ylläpito. Kollegio perustettiin omine sääntöineen suhteellisen itsenäiseksi toimijaksi hallituksen rinnalle. Olin mukana kirjoittamassa sääntöjä kollegiolle. Myöhemmin kollegio muuttui hallituksen alaiseksi valiokunnaksi ja toimin siinä joitakin vuosia jäsenenä sekä lyhyen jakson myös valiokunnan puheenjohtaja.
Awasen aika alkaa
Vuonna 1992 syksyllä avasin Markku Kuusisen kanssa Awase dojon Kaapelitehtaalla. Olimme Meidokanin puitteissa järjestäneet Kaapelilla Jujutsu-klubin tiloissa Tissier-sensei leirin ja jääneet Markun kanssa miettimään, että täällä olisi hienoa avata dojo. Saimme aluksi vuokrattua nykyisen A-portaan kohdalta tilan, jonka kunnostimme dojoksi. Paria vuotta myöhemmin C-portaan 4.kerroksesta vapautui tila, johon muutimme ja jossa olemme toimineet siitä lähtien.
Minulle ja Markulle oli selvää, että haluamme seurata Tissiersensein aikidoa. Tämä on tarkoittanut, että olemme järjestäneet leirejä hänen ja hänen läheisten oppilaidensa Patrick Benezin ja Bruno Gonzalezin kanssa sekä käyneet säännöllisesti harjoittelemassa opettajan dojolla Pariisissa sekä osallistuneet leireille eri puolilla Eurooppaa. Opettaja itse on hyvin helposti lähestyttävä ja ystävällinen. Hänen lähestymistapansa opettamiseen on hyvin konkreettinen ja kannustava.
Meillä oli Markun kanssa muutama kantava idea seuran toiminnassa ja harjoituksissa. Ensimmäinen oli, että harjoituksissa kaikki asiat liittyvät aikidon harjoitteluun ja niinpä kyykkyhypyt ja muut lihaskuntoharjoitukset jätettiin pois. Toinen asia oli, että kaikki harjoitukset ja erityisesti alkeistason harjoitukset ohjaa aina mahdollisimman kokenut opettaja. Pidän edelleen kerran viikossa alkeistason harjoituksen. On mielenkiintoista huomata, ettei tarvitse tyytyä opettamaan vain yksinkertaisimpia perustekniikoita vaan sopivasti esitettynä voi teettää myös ylempien vöiden vaatimuksiin kuuluvia tekniikoita.
Ja kolmas asia oli, että toiminta syntyy jäsenistä ja kun koko tila on omassa käytössä, emme halua olla esteenä harjoittelijoiden omasta innosta syntyvälle aikidoon liittyvälle toiminnalle.
Sain 7.dan arvon vuonna 2019 Tissier-shihanin suosittelemana sekä sama vuonna myös Aikidoliiton hakeman shihanin arvon.
Harri Rautila, 7. dan shihan
kuva: Ben Kamras
Polkunsa varrella Harri Rautila on luonnollisesti tavannut Dōshu Moriteru Ueshiban.
Kyborgiaikidoa
Mittaaminen
Elämme digitalisoituvassa maailmassa, jossa mitataan laajasti kaikenlaisia asioita ja mittauksesta saatavaa tietoa hyödynnetään mitä erilaisimpiin tarkoituksiin. Pohdin seuraavassa, pääosin omakohtaisesti, aikidon liikuntasuorituksen mittaamista “kyborgiaikidoa” ja oman liikunnan ja aktiivisuuden mittaamisen merkitystä. Mistä itsensä mittaamisessa on kyse? Wikipedia (https://fi.wikipedia.org/wiki/Mittaaminen) kuvaa mittaamisesta seuraavasti:
“Mittauksen tarkoitus on paremman ymmärryksen saaminen mittauksen kohteena olevasta asiasta tai ilmiöstä. Parempi ymmärrys johtaa oikeampiin johtopäätöksiin ja toimenpiteisiin.”
pääsemään flow-tilaan ja koen harjoituksen henkisen vaikutuksen olevan itselleni parempi, jos harjoituksella on sopiva fyysinen kuormittavuus. En tarkoita tällä sitä, että jokaisen harjoituksen pitäisi olla “mättötreeni”, vaan että koen itse jonkinlaista korrelaatiota flow-tilan, fyysisen kuormittavuuden ja henkisen vaikutuksen välillä.
UKK-instituutti suosittelee
UKK-instituutin julkaisema tuore liikkumisen suositus kertoo terveyden kannalta riittävän viikoittaisen liikunnan määrän ja antaa esimerkkejä liikkeen lisäämiseen arjessa. Suositus on kuvattu pyramidina, jossa pohjalla on riittävästi palauttavaa unta. Suosituksen mukaan taukoja paikallaoloon kannattaa pitää aina kun voi ja kevyttä liikuntaa tulisi harjoittaa mahdollisimman usein. Tarkemmat suositusmäärät on asetettu reippaalle tai rasittavalle liikkumiselle, lihaskunnon ja liikehallinnan harjoittamiselle. UKK-instituutin verkkopalvelusta https://ukkinstituutti.fi/ löytyy paljon lisätietoa ja vinkkejä.
Olen mitannut jo useamman vuosikymmenen ajan erilaisilla teknisillä härpäkkeillä aktiivisuuttani, liikuntaa ja erilaisia liikuntasuorituksia, mutta aikidon mittaaminen käytössäni olleilla välineillä ei ole ollut mahdollista. Hankin vuosi sitten kotimaisen Polarin fitness-kellon, jonka optinen sykemittari mahdollistaa 24/7 seurannan. Vastaavia laitteita ovat kaupat pullollaan. Kellolla ei kuitenkaan voi mitata aikidon harjoittelua, koska kelloa ei voi pitää ranteessa harjoittelun aikana. Ratkaisin aikidon harjoittelun aikaisen seurannan Polarin Verity Sense -nimisellä optisella sykesensorilla, joka on yhteensopiva kellon ja sen seurantasovelluksen Polar Flow:n kanssa. Itse sensori on hieman salmiakkimerkkaria suurempi. Se kiinnitetään kangashihnaan, jonka voi sijoittaa olkavarteen gi:n alle harjoituksen ajaksi. Olen itse pitänyt sensoria olkavarressa kyljen puolella, eikä siitä ole ollut haittaa harjoituksen aikana otteissa tai kovissakaan ukemeissa. Subjektiivisesti pidän kätevänä ominaisuutena aktiivisuuden ja liikunnallisen kokonaisuuden hahmottamista yhdestä sovelluksesta tai palvelusta, jolloin voin hyödyntää täysimääräisesti palvelun palautetta oman liikunnallisuuden seurannassa ja kehittämisessä. Aiemmin aikidon mittaustulosten puuttuessa aktiivisuuteni päivä- ja tai viikkotasolla eivät koskaan pitäneet paikkaansa (olleet kattavia) ja pidemmän aikavälin trendin hahmottaminen on ollut vaikeaa keskeisten harjoitusten puuttuessa seurannasta.
Minä mittaan
Tyypillisenä toimistotyötä tekevänä sohvaperunana aikidolla on minulle keskeinen rooli viikoittaisen elimistöä kuormittavan liikunnan lähteenä. Aikidoharjoitukset ovat sisällöltään monipuolisia ja harjoituksen rakenteen ja teeman perusteella harjoituksen kuormittavuus voi vaihdella suuresti ollen jotain zen-meditaation ja ylikuormittava tuntemuksen välillä. Itse koen aikidon harjoituksen olevan, filosofisen sisällön lisäksi, liikunnallinen kokonaisuus / kokemus. Riittävä harjoittelun tempo auttaa itseäni
Me mittaamme
Kysyin tätä juttua varten muutamalta kyborgiaikidokalta miksi he seuraavat harjoitteluaan, onko seuraamisesta syntynyt joitakin oleellisia uusia havaintoja ja onko oma toiminta muuttunut mittaamisen johdosta. Vastausten perusteella aikidon harjoittelun mittaamisella on selkeä rooli oman kokonaisaktiivisuuden seurannassa. Seurannassa ovat liikunnan määrä, kuormittavuus, kuormittavuuden jakautuminen eri sykealueille, palautuminen ja lepo. Seuranta mahdollistaa osaltaan palautteen oman
kunnon muutoksista, joka voi motivoida liikkumaan. Harjoittelun kuormittavuutta kommentoitiin havainnoilla aikidoharjoittelun keveydestä (matala syke).
Toisaalta seurantasovelluksen palaute “rankan” harjoituksen jälkeen tarvittavasta palautumisajasta antaa mahdollisuuden arvioida sopivaa harjoittelun frekvenssiä ja välttää loukkaantumisriskiä. Harjoittelun mittaamisen lisäksi muun aktiivisuusseurannan osalta korostui unen ja levon seuranta.
Välineurheilijan laitteet
Markkinoilta löytyy jos jonkinlaisia propellihattujen suunnittelemia liikunnan seurantalaitteita. Sykkeen seurannan mahdollistavia laitteita, joita aikidossa voi käyttää, löytyy ainakin seuraavilta tunnetuilta valmistajilta: Polar, Suunto, Garmin ja Oura. Laitteen lisäksi palveluihin kuuluu Android tai iOS alustan sovellus ja sovellusta tukeva pilvipalvelu.
Oleellista sykeanturissa on mielestäni sisäinen muisti, johon harjoittelun aikaiset tiedot tallentuvat ilman tarvetta ANT+ tai BLE-yhteydelle puhelimeen. Mainittujen valmistajien antureissa tuettu
Citius, altius, fortius
Terve urheilija verkkopalvelu (https://terveurheilija.fi/harjoittelu/kuormituksen-seuranta/) kuvaa harjoittelun merkitystä seuraavasti:
“Harjoittelulla pyritään kehittämään lajin kannalta keskeisiä fyysisiä perus- ja lajiominaisuuksia (nopeus, voima, kestävyys, liikkuvuus, taito) tähtäimenä lajin suorituskyvyn kehittyminen. Suorituskyvyn kehittäminen tapahtuu urheilijan kuormittamisen kautta. Kehittymisen mahdollistamiseksi tulee huomioida myös riittävä palautuminen, liian yksipuolisen harjoittelun välttäminen, harjoittelun spesifisyys ja yksilöllisyys sekä urheilijan terveenä pysyminen.”
Aikidon osalta kuulee usein lausahduksia “aikido ei kehitä ylävartaloa” tai “mitä parempi olet (taidollisesti), sitä vähemmän aikido on kuormittavaa liikunnallisesti”. Jälkimmäiseen liittyen tulee kuitenkin muistaa toiminta uken roolissa, jolloin liikunnallista kuormitusta tulee esim. tekniikoiden aikana esimerkiksi kehon vertikaalisesta liikkeestä ja ukemeista. Omasta mielestäni aikidossa ovat läsnä kaikkien keskeisten fyysisten perus- ja lajiominaisuuksien harjoittelu. Niiden merkitystä ja kehittämistä ei vain tule / kannata verrata harjoitteluun kilpaurheilulajissa. Ensiluokkainen aerobinen kestävyys ei ole 4. danin graduointien tasovaatimuksissa, mutta hyvä kunto ja kestävyys tukevat aikidokaa harmonisessa suorituksessa.
Mittarin kertomaa
tallennusaika vaihtelee, mutta se kattaa vähintään useamman peräkkäisen harjoituksen keston. Sykeanturin lisäksi käyttöön tarvitaan sovellus ja sitä tukeva pilvi- / verkkopalvelu, johon anturin tiedot siirretään ja arkistoidaan. Laitteen hankinnassa kannattaa pohtia ostaako kiinalaisen, amerikkalaisen vai kotimaisen tuotteen ja siihen kytketyn palvelun. Muun aktiivisuuden ja unen seurantaan tarvitaan erillisen sykeanturin lisäksi vielä toinen laite, esim. kello. Poikkeuksena tästä on Oura, jonka älysormus toimii tatamilla ja sen ulkopuolella.
Mitä mittari kertoo harjoituksesta? Sykekäyrä paljastaa onko harjoitus ollut liikunnallinen vai onko harjoituksissa ollut ns. akateemisia vaiheita, jossa harjoittelu on keskeytynyt “pidemmäksi” aikaa esim. ohjaajan luennointiin. Harjoittelun kesto eri sykealueilla kertoo harjoituksen kuormittavuudesta ja siitä miten harjoitus kehittää tai ylläpitää kuntoa. Ohessa “tyypillinen” maanantaini tatamilla. Ensin tatamin pyyhintä ja hieman omaehtoista kevyttä treeniä. Seuraavaksi tunti junnutreenien ohjausta ja lopuksi 1½-tuntia aikuisten treeniä joko ohjaten tai harjoittelijana. Sykekäyrässä näkyy aikuisten treeneissä hyvin harjoituksen intervallirakenne:
näytetään tekniikka ja tehdään sitä 5-10 minuuttia. Ohjaajana toimiessa aikuisten harjoitusten sykekäyrässä olisi havaittavissa pienempi intervallivaihtelu, koska harjoittelun välillä näytetään seuraavaa harjoiteltavaa tekniikkaa ilman taukoa. Ohjaajana harjoituksen kuormitusta voi hienosäätää muuttamalla tahtia, jossa kiertää parit läpi harjoittelun aikana. Usein aikuisten harjoitusten loppupuolella on pidempiä Jiywaza-osuuksia, joissa mennään jo sykkeiden osalta maksimeille.
Panoptikon olkavarressa?
Jos harjoittelun mittaamisen sohvaperunan ja keittiöpsygologin tasolla yhdistää aktiivisuusmittareihin, voi niiden käyttöä pohtia myös moraalifilosofian näkökulmasta. Anna Penttilä on kirjoittanut Pro gradu-tutkielman aiheesta: aktiivisuusmittarit moraalifaktoreina, strukturaalieettinen näkökulma teknologisten artefaktien moraalitoimijuuteen (2020). Yhteenvedossa Anna pohtii onko mittareilla roolia sattumanvaraisessa negatiivisessa tai positiivisessa vaikutuksessa moraaliseen lopputulokseen. Annan mukaan käyttäjän toiminta mekaanistuu ja rannekkeesta tulee kädessä kulkeva vankila.
Mielestäni gradun pohdinta ei (onneksi) skaalaudu ainakaan omaan käsitykseeni aikidosta lajina, joka on kaukana ainakin tavoitteiden tasolla mekanistisesta toistosta. Jokainen harjoitus ja kohtaaminen tatamilla ovat ainutkertaisia. Harjoituksen mittaaminen ei, ainakaan omasta mielestäni, määritä harjoittelun luonnetta tai tee käyttäjästä mittarinsa vankia. Seurannan pääpaino kannattanee asettaa ennemminkin harjoittelun trendikäyrän seurantaan yksittäisen harjoituksen analyysin sijaan.
Analogisesti
Samaan aikaan toisaalla
Ruotsissa on kehitetty palvelu nimeltään Athlete Analyzer, joka yhdistää mittaamisen, harjoituksen tai kilpailun videoanalyysin, harjoittelupäiväkirjan ja suunnitelmat samaan palveluun. Mittaamalla urheilijaa 24/7 voidaan turvallisemmin maksimoida kehittyminen urheilijana minimoiden loukkaantumisen riskit. Videoanalyysin avulla (valmentaja) voi analysoida suorituksia ja ohjata tavoitteellisesti harjoittelijaa lajitaitojen kehittämisessä tai toiminnassa kilpailutilanteessa. Palvelun verkkosivulla kerrotaan hyötynä mm. miten analyysin avulla voi löytää tehokkaimman tavan lukottaa vastustaja Brasilialaisessa jujutsussa.
Ainakaan minulle tällainen tehokkuustavoite ei soita aikidokelloja tai se tuntuu vieraalta. Aikidossa tunnistan käyttäneeni videoanalyysia omien virheasentojen korjaamiseksi tai olen analysoinut etäisyyttä ja ajoitusta tekniikoiden vastaanotossa. Koska emme kilpaile aikidossa on lajin harjoittelua tukevia palveluita hyvin vähän tai ei ollenkaan. Ehkäpä tästä syystä seurantasovelluksissa laji tunnistetaan joko kamppailulajina tai muuna sisäliikuntana.
Oman harjoittelun seuranta onnistuu varsin hyvin myös ilman laitteita. Harjoittelupäiväkirjan merkinnät voi tehdä vaikka muistivihkoon. Seurattavien muuttujien osalta voi itse päättää mitä asioita seuraa, alla muutama ehdotus.
• Seuraava tavoitteellinen milestone / välietappi omalla aikidopolulla
• Harjoittelun taidollinen tai laadullinen tavoite (kausi-, kuukausi-, harjoitustasolla)
• Harjoituspäivä ja kesto
• Fiilis
• Harjoituksen teema, sisältö
• Harjoituksen koettu kuormittavuus (arvioituna esim. Borgin asteikolla)
Harjoituspäiväkirjan avulla on mahdollista seurata systemaattisesti harjoittelua, tavoitteita, edistymistä, välttää yli- tai aliharjoittelua ja huolehtia riittävästä levosta. Oman harjoittelun seuraaminen analogisesti tai kyborgina kannattaa!
Mittaaja
Jyri Sillanpää, Meido-kan ry
Mikä aikidossa kiinnostaa ja miksi se on polttopallo?
Junioriliittovalmentajat järjestivät sunnuntaina 22.5. keskustelutilaisuuden Zoomissa. Juniorivaliokunnan omien pohdintojen pohjalta aiheeksi valikoitui Kuinka motivoida junnuja aikidotekniikoiden harjoitteluun? Tapaamisessa aihetta pohdittiin junnuohjaajien kanssa eri näkökulmista. Alle on tiivistetty koonti illan keskeisimmästä annista kaikkien aikido-ohjaajien hyödyksi ja huviksi.
Tapaamisen teema lähti alun perin yhteisestä havainnosta siitä, että toisinaan junnuja tuntuu aikidotreeneissä kiinnostavan enemmän mikä tahansa muu kuin itse tekniikoiden harjoittelu. Kun keskustelussa pureuduttiin syvemmälle ongelmaan, todettiin, että junnujen motivaatiota heikentävä tekijä voi olla yksinkertaisesti aikidon lajitaitojen haastavuus. Aikidotekniikat ovat monen muun lajin lajitaitoihin verrattuna suhteellisen monivaiheisia ja vaativat koordinaatiolta ja muistilta paljon. Myöskään se, mihin tekniikalla pyritään ei aina ole juniorille selkeää, jolloin taas onnistumisen kokemuksien saaminen voi olla haastavaa varsinkin, jos uke toimii lähinnä räsynukkena. Eivätkä pitkät japaninkieliset nimirimpsut ainakaan selkeyttäne asioita junioriharjoittelijan näkökulmasta. Kun ongelman ydin oli näin jollakin tavalla määritelty, päästiinkin keskeisimmän kysymyksen äärelle: kuinka sitten opettaa aikidon lajitaitoja junnuille kiinnostavasti?
Mikä aikidossa kiinnostaa ja miksi se on polttopallo?
Yksi yhdessä pohdittu ratkaisu oli se, että junioreille tehdään selväksi, mitä missäkin tekniikassa tavoi-
tellaan, jolloin treenaaminen ei jää pelkäksi ulkoa opeteltavien askelkuvioiden harjoitteluksi. Esimerkiksi ikkyon yhtenä tavoitteena on saada pari vietyä hallitusti mattoon vatsalleen. Tähän tavoitteeseen voidaan päästä monella eri tavalla, joista kaikki eivät kuitenkaan ole ikkyoita. Junnujen voidaan antaa kokeilla erilaisia luovia tapoja annetun tavoitteen saavuttamiseen, minkä jälkeen voidaan yhdessä pohtia, mitkä tavoista ovat ikkyoita ja miksi.
Tällainen harjoittelu, jossa tavoite on ensisijainen ja muoto toissijainen, edellyttää parilta yhteistyötä ja myös ukelta oman liikkeensä kontrollointia sen sijaan, että uke toimisi vain nagen harjoitusnukkena. Harjoitustapa tarjoaa junioreille tutkimisen ja löytämisen iloa sekä onnistuminen kokemuksia eri tavalla kuin ylhäältäpäin sanellun muodon toistaminen. Siinä voidaan nähdä yhtymäkohtia myös aikidon ytimessä olevaan jiyuwazaan.
Helpottavaa: kättelyote tai peilikuvaote
Tekniikoiden japaninkielisistä nimistä taas todettiin, että niiden ulkoa osaaminen ei ole junioriharjoittelijoille olennainen tavoite etenkään harjoittelun alkuvaiheessa. Pahimmassa tapauksessa nimien muistelu kuormittaa turhaan junioria ja vaikeuttaa harjoittelua. Siispä ohjaajana kannattaa sopivissa määrin suomentaa hyökkäymuotojen ja tekniikoiden nimiä. Esimerkiksi aihanmi katatedori voi olla kättelyote ja gyakuhanmi katatedori peilikuvaote.
Myös omoten ja uran voi suomentaa yksinkertaisesti kertomalla,
tehdäänkö tekniikka parin etu- vai takapuolelle. Toki kokonaan tekniikoiden nimistä ei voi eikä kannata luopua, mutta ylimääräistä kognitiivista kuormaa on hyvä keventää etenkin pienten harjoittelijoiden kohdalla.
Polttopallosta tekniikoihin
Myös harjoittelijoiden osallistamisen treenien sisällön suunnitteluun tiedetään lisäävän motivaatiota. Ei siis ole ollenkaan huono ajatus kysyä junnuilta ideoita harjoitusten sisältöön.
Jos toiveina on aina vain leikkejä, voi junnuja pyytää toivomaan nimenomaan tekniikoita, esimerkiksi omaa seuraavaa vyökoetta ajatellen. Ja toisaalta ei sen välttämättä niin väliä, vaikka junnujen mielestä treenien lempikohta olisikin edelleen se iänikuinen polttopallo, kunhan riittävää motivaatiota löytyy myös tekniikoiden harjoitteluun.
Loppukaneetti: Ensimmäinen Zoomin välityksellä pidetty keskustelutilaisuus onnistui hyvin ja herätti kiinnostavia pohdintoja. Juniorivaliokunta suunnittelee, että ohjaajatapaamisista tehtäisiin jatkossa toistuva tapahtuma vaihtuvin teemoin. Tapaamisten pohjimmainen ajatus on luoda junioriaikidon ohjaajille mahdollisuus verkostoitua sekä jakaa ajatuksia ja ideoita hieman laajemminkin kuin vain oman seuran ohjaajien kesken.
Pitäkää siis liiton tapahtumakalenteria tarkasti silmällä seuraavia ohjaajatapaamisia varten!
Roosa Heiska
Kirjoittaja: Laura von Boehm
MURUSIA
Samalla peruskurssilla aloittaneet Leena Jääskeläinen ja Maria Björklund juhlistivat tänä keväänä Meido-Kanilla 20-vuotisia aikidotaipaleitaan. He vetivät treenit, joissa muisteltiin merkityksellisiä tekniikoita vuosien varrelta; ajat sitten kyu-graduointivaatimuksista poistettua gyaku hanmi katatedori tenchinagea, jo kata 6:sta ja koshinagea. Sen jälkeen pidettiin tatamiparty. Tatamille kasattiin pöydät, ne katettiin syötävällä ja juotavalla, ja taustalle laitettiin soimaan 20 vuoden takainen poppilista.
Vantaan monilajiseura Jukara täyttää
50 vuotta 2022. Syntymäpäivää juhlittiin Hämeenkylän kartanolla perjantaina 20.5. Juhlassa luovutettiin Aikidoliiton kultainen ansiomerkki
Auno Mäkiselle, Risto Rätylle, Elisa Mäkiselle ja Jani Hartikalle.
Myös aikuissuuntautunut 1-tason ohjaajakoulutus (VOK 1) järjestetään ensi syksynä. Koulutuksen ajankohta on syyskuu ja sen ohjaa liittovalmentaja Kustaa Ylitalo. Koulutus pidetään Helsingissä Yatagarasun isännöimänä.
Tulevana syksynä järjestetään 1-tason junioriohjaajakoulutus (VOK 1) Tampereella. Koulutus on kamppailulajien yhteinen ja kukin lajiliitto on vuorovuosina vetovastuussa. Tällä kertaa Aikidoliitto vastaa koulutuksesta ja sen ohjaa junioriliittovalmentaja Konstamikko Korhonen. Nyt siis kannattaa aivan erityisesti kannustaa kaikkia kiinnostuneita aikidokoita osallistumaan koulutukseen!
Tulevat tasoleirit ja dan-graduoinnit löytyvät liiton internet-sivuilta Graduointi-osion alta kohdasta Dan-graduointi. Sieltä löytyvät kaikki dan-graduointiin liittyvät ohjeet, kuten lisenssien valvonta ennen kokeita.
Aikidoliiton viestintä- ja markkinointitoimikunnan, nykyisen ict- ja viestintätoimikunnan, jäsen Ben Kamras on paitsi monille tuttu kasvo tatamilta, myös mies lukuisien liiton kanavissa julkaistujen upeiden kuvien takana. Hän käy aktiivisesti kuvaamassa tapahtumissa, viimeksi toukokuussa pidetyllä Porvoon tasoleirillä. Kuvatessaan taninzudoriani Ben ehti myös ohjeistaa, miten ne kädet siinä shihonagessa oikein kuuluu ojentaa.
Eräpäivämuistutus: Suositusdan-hakemusten on oltava perillä
Aikidoliiton toimistolla 15.8. mennessä. Sen jälkeen tulleita hakemuksia ei tänäkään vuonna oteta käsittelyyn. Kyseessä ovat dan-arvot, jotka myönnetään Hombu Dojon vuosittaisessa Kagamibiraki-seremoniassa tammikuun puolessa välissä.
temppelin pyhiinvaellus Shikokun saarella
Hämeenlinnalainen taidehistorioitsija Irene Wai Lwin Moe (s. 1958) on tehnyt kulttuuriteon laatimalla kattavan suomenkielisen teoksen Japanin kenties tunnetuimmasta pyhiinvaelluksesta. Shikokun pyhiinvaellus (Shikoku henro) on 88 temppeliä kattava ja 1200 kilometrin mittainen vaellus, jonka kuluessa kierretään Shikokun saari.
Shikoku on pienin Japanin neljästä pääsaaresta. Saari on niin maastoltaan kuin ilmastoltaan vaihteleva, paikoin subtrooppinen; lämpötila laskee harvoin pakkasen puolelle. Vettä tulee säännöllisesti ja välillä paljon. Ilmastosta johtuen paras ajankohta pyhiinvaellukselle on kevät tai syksy. Kovakuntoiseltakin matkaan kuluu kävellen vähaintään yksi kuukausi.
Kōbō-Daishin jalanjäljissä: Vaeltajan päiväkirja Shikokulta -kirjasta huokuu kautta linjan Wai Lwin Moen syvällinen perehtyminen japanilaiseen kulttuuriin ja buddhalaisuuden eri muotoihin. Kirjan tekemiseen ovat osallistuneet iaidokat Terttu Rajala ja Pasi Hellsten Ronja Rajala on ottanut kirjan kuvat.
Kirja jakautuu useaan osioon, joita voi lukea myös erikseen. Johdannon jälkeen esitellään teoksen päähenkilö Kōbō-Daishi, shingon-buddhalaisuus ja Shikokun tarinaperinne. Näitä seuraa teoksen laajin osuus, eli matkakertomus vierailuista 88 temppeliin, joita siivittävät otteet Terttu Rajalan ja Pasi Hellstenin matkapäiväkirjoista.
Teoksen jälkiosa on monipuolinen katsaus matkalle valmistautumiseen, henro-pyhiinvaeltajan pukeutumiseen, yöpymisen järjestelyihin ja monenlaisiin muihin käytännön asioihin. Teoksen lopussa on aihepiiriin liittyviä fraaseja ja sanasto. Lisäksi kirjassa on kuvaliite ja neljä muuta liitettä, joista saa lisätietoja temppeleistä ja buddhalaisuudesta. Mittava, 450sivuinen eepos on Basam Booksin julkaisema vuonna 2021.
Teoksen päähenkilö on shingon-buddhalaisuuden perustaja Kōbō-Daishi. Hän syntyi kesällä 774 ja sai nimen Kūkai. Tämä ilmeisen lahjakas aristokraattinuorukainen suuntautui nuoresta pitäen opintielle ja päätyi monien vaiheiden kautta Kiinaan opiskelemaan esoteerista buddhalaisuutta. Palattuaan Japaniin näistä opeista jalostui shingon-buddhalaisuus, joka Kūkain alati kasvavan suosion myötä sai paljon kannatusta.
Kūkai oli vallanpitäjien suosiossa ja vaikka legendat tunnetusti paisuttelevat tapahtumia, niin Kūkai on kaiketi ollut ilmiömäisen aikaansaava henkilö. Hän kuoli 62-vuotiaana keväällä 832. Kuolemansa jälkeen hänelle annettiin arvonimi Kōbō-Daishi, eli ”Suuri dharman opettaja”. Pyhiinvaelluksella
pyhiinvaellus
Kōbō-Daishin uskotaan kulkevan matkailijan seuralaisena.
Kūkain Japaniin perustama shingon-buddhalaisuus on yksi maan merkittävimmistä buddhalaisista koulukunnista. Shingon tarkoittaa ”totuuden sanoja”. Shingon on esoteerista buddhalaisuutta, joka viittaa salattuun (mikkyō) tietoon, jonka avulla voi saavuttaa tietoisuuden heräämisen. Keinoina käytetään esimerkiksi ääntä (mantrat), käsien eleitä (mudrat) ja visualisointeja (mandalat). Kaikkia oppeja ei luonnollisestikaan jaeta kuin suuntaukseen vihkiytyneille.
Shingon-temppeleissä on laaja kattaus erilaisia buddhalaisen taiteen elementtejä, joita kirjassa tarkastellaan sekä temppelikuvausten yhteydessä että erillisessä liitteessä. Matkan varrella käy myös selväksi ne lukuisat tavat, jolla Japanin etninen uskonto shintolaisuus on kietoutunut yhteen buddhalaisuuden kanssa. Esimerkkinä mainittakoon, että shintolaisuudessa ei tunnettu erillisiä temppeleitä kuin vasta buddhalaisuuden vaikutuksen myötä. Kirjoittajan lähes loputtumalta tuntuva tietämys japanilaisesta uskomusperinteestä tuonee monille japanofiileille uusia tiedonjyväsiä ja oivalluksia.
Teoksen varsinainen ydin on kuvaus 88 temppelien kiertämisestä. Vaikka henron voi aloittaa mistä kohdin tahansa, niin useimmat lähtevät liikkeelle reitin ensimmäisestä, Ryōzenji, eli ”Korppikotkavuoren”, -temppelistä Naruton kaupungissa. Reitti päättyy samaan paikkaan. Läheisin suomalaisten yleensä tunte-
ma suurkaupunki on Honshu-saaren puolella oleva Osaka, jonne matkaa on hieman yli 100 kilometriä.
Ryōzenjistä saa hankittua matkalla tarvittavan varustuksen, kuten nōkyōchō-kirjan, johon kerätään leimat vierailluista temppeleistä. Samasta paikasta saa ostettua myös vaeltajan asun. Puvulla on paljon merkitystä, sillä henroihin suhtaudutaan eri tavoin kuin muihin matkalaisiin. Asuun kuuluvat lisäksi muun muassa vaellussauva ja kassi tavaroita varten.
Teoksessa kuvaillaan kaikki reitin temppelit, temppelialueiden keskeiset piirteet ja erikoisuudet. Valtaosa reitin temppeleistä kuuluu shingon-buddhalaisille, mutta mukana on myös muiden buddhalaisuuden suuntausten temppeleitä ja joitakin shintolaisia pyhättöjä. 88 temppelin lisäksi reittiin lukeutuu myös valinnaiset 20 bangai-temppeliä, joista on erilliset kuvauksen kirjan liitteenä.
Temppelikuvausten ohessa Terttu Rajalan ja Pasi Hellstenin päiväkirjamerkinnät ovat mielestäni kirjan oivaltavin osa. Lukijana pääsen mukaan heidän matkallensa, jakamaan päivän ilot ja murheet. Lisäksi tulee hienosti esiin kielitaidon merkitys, sillä Rajala japanin kieltä puhuvana pääsee moniin keskusteluihin paikallisten kanssa, kun taas Hellsten on enemmän muiden aistien varassa.
Päivämerkinnät poistavat myös sitä väistämätöntä toistoa, jota toinen toistaan seuraavista temppelikuvauksista syntyy. Päiväkirjat luovat oman tarinansa kirjan sisään, joka olisi voinut mielestäni jatkua myös myöhemmissä kirjan osioissa. Rajalat ja Hellsten ovat tehneet henron useampaan kertaan, joten heillä on mittava kokemus matkan tekemisestä.
Rikkaasta sisällöstään huolimatta, tai ehkä juuri sen takia, teosta vaivaa pieni hajanaisuus. Siinä on pyritty yhdistämään tietoa buddhalaisuudesta ja Japanin kulttuurista käytännön matkakuvaukseen ja matkailijan
ohjeisiin. Kenties teos olisi ollut eheämpi, jos kirjoittaja olisi malttanut luopua jostakin. Sen sijaan Terttu Rajalan ja Pasi Hellstenin matkapäiväkirjat olivat todella hyviä ja niitä olisi voinut olla enemmänkin. Kirjan ainoa merkittävä puute on, ettei siinä ole kunnollista pyhiinvaellusreitin karttaa. Sitä kaipasin moneen otteeseen ja lisäksi valokuvat olisivat olleet havainnollisempia niille sopivissa kohdissa. Tosin pienellä ekskursiolla YouTuben ja Wikipedian maailmaan sain tiedon kaipuun tyydytettyä.
Kōbō-Daishin jalanjäljissä on kokonaisuudessaan tietorikasta ja antoisaa luettava, ja se on myös hyvin kirjoitettu. Hienoisesta rakenteellisesta hankaluudestaan huolimatta kirja sisältää valtavan määrän yksityiskohtia kunnioittavaa tietoa japanilaisesta kulttuurista ja buddhalaisuudesta. Teoksen lukijoiksi pystyn helposti kuvittelemaan kaikki ankarat japanofiilit ja buddhalaisuudesta kiinnostuneet, mutta myös uusia kokemuksia etsivät kiireettömät maailmanmatkaajat. Basam Booksille kuuluu suuri kiitos teoksen julkaisusta, joskin arviointia olisi mieluummin tehnyt painetusta kirjasta kuin pdf-paperinipusta.
4. dan
Tuomas Martikainen
Turku Aikikai,
kuva: Ollipekka Kangas
Hur är en bra aikidoförening?
Den frågan ställer Kustaa Ylitalo från Lahti Yuko Aikikai, en stark man och till sin utbildning föreningsutvecklare. Han minns de underbara inledande åren i den egna föreningen och en gemensam iver för arten, men inser realistiskt det här:
”Enbart gemenskapen och kärleken till arten kommer dock inte att bära föreningen framåt på längre sikt. En hög kvalité av föreningsverksamhet, vare sig det är en liten aikidoförening för några tiotal utövare eller en bollförening med tusentals medlemmar, innehåller hänsyn och omsorg inom flera olika områden. Utgångspunkten vid planering och genomförande av aktiviteter ska alltid vara syftet med föreningens verksamhet i enlighet med föreningens stadgar samt föreningens egen vision och strategi och förstås den årliga verksamhetsplanen.
Ylitalo listar de viktigaste framgångarna för verksamheten så här:
• förmåga att ansöka om resurser såsom pengar, träningsförutsättningar, kompetens
• systemet i verksamheten, där aktörer har roller och arbetsfördelning
• inre god atmosfär, en vi-anda
• gemensamma mål, vilka man tillsammans försöker uppnå med gemensamma medel
• den allmänna aktivitetsnivån, vilken återspeglas i aktiv aktivitet inom föreningen och även utåt
• kontinuitet: föreningen består av dess medlemmar och verksamhetens vara eller icke vara hänger inte på en enda utövare
rämjande organisationer ändrades för ett par år sen. År 2020 togs nya kriterier i bruk som han ansvarade för att förbereda.
• utgångspunkten var att man genom reformen syftade till att betona idrottsförbundens ansvar för utvecklingen av sin verksamhet och därmed för de resultat som förbunden har eftersträvat genom sina beslut, avslutar Tolonen.
• när det gäller resurserna från staten har jag under flera år betonat att tillväxten någon gång kommer att stanna av. Nu är vi i den situationen. Den gradvisa övergången av anslag till en övergripande budget innebär att öronmärkta idrottsmedel upphör
Återhämtningen från corona har ändå skett förvånansvärt snabbt. Samtidigt har det också påskyndat förändringen av idrottskulturen. Som jag tidigare nämnde om fragmentering, så har coronatiden påskyndat den oundvikliga utvecklingen av grenarna. På grund av det här är påståendet om bortfall av utövare inte sant. Jag skulle till och med påstå att det nu finns fler nettoantal licensutövare inom idrott och sport än det fanns innan corona. Grenarna har bara förändrats.
Mammans och dotterns gemensamma gradering har pågått flera år
Mamma Jaana Itkonen och dottern
Jenni Itkonen har alltid graderat samtidigt. Så gick det också i maj på läger i Borgå, då båda graderade sin 2.dan. De hittade det gemensamma intresset redan när dottern var i tonåren. Träningen för dem samman på tatami och också på gemensamma bilfärder.
Aikidobladet bad båda utövarna berömma varandra.
• Jenni är bra! Alltid varit, är mjuk som uke. Stressar inte även om jag gör fel, utan hjälper alltid och kämpar på. Och underbart är, att Jenni alltid är så positiv på träningarna, Jaana tackar.
• Jaana bryr sig inte, fastän något går fel, blir inte avskräckt utan försöker. Känner nog sina egna svagheter, men bryr sig inte om dem. Och utvecklar sig hela tiden: hon har mål och känsla av att gå framåt. Går längs sin egen stig. Det är en viktig egenskap det, säger Jenni.
Harri Rautila 7.dan i tur i serien
My way
UKM tjänsteman: statliga stödet till föreningar minskar
Utbildnings- och kulturministeriets specialist Hannu Tolonen berättar att bidragskriterierna för idrottsf-
Utbildningsutskottet ordnade det första kyu-lägret i mars
Kyu-lägren är planerade så att de passar för alla utövare oberoende av nivå. På det första lägret deltog ett lagom stort gäng från första kyu-nivå till sjätte dan. Även om kyu-lägren berör saker inom kyu-nivåerna är lägrens teman (t.ex. första lägrets teman position och balansbrytning) centrala genom hela träningshistorien. Erfarna utövare leder också ofta träningar på kyu-nivåer så även på dan-nivå är det nyttigt att begrunda vilka krav och inlärningsmål olika kyu-nivåer har.
Från hösten ordnas läger för kyu-nivåer runt om på olika platser.
”Ska vi fara och titta på aikidouppvisningen?” - ungefär med de orden började Harri Rautila träna aikido 1972, när hans kompis ställde frågan. Slutresultatet blev att Rautila började med aikido på samma kurs som Miranda Saarentaus och Juhani Laisi Under sin karriär har Rautila fått träna under ledning av många höjdare. I minnet dyker följande sensei upp Tamura, Kobayashi, Nishio, Igarashi, Doshu Kisshomaru Ueshiba, Yamaguchi, Endo och också Christian Tissier, som blev Rautilas egen sensei.
Och i princip är jag på den resan fortfarande, jag deltar regelbundet i påskläger och genomför enstaka resor till Paris för att träna i hans dojo, skriver Rautila.
I Finland grundade han en egen dojo och föreningen Awase i Helsingfors Kabelfabriken tillsammans med Markku Kuusinen
”Cyberaikido”
Vad handlar att mäta sig själv om? frågar Jyri Sillanpää, som utifrån sina egna och andras erfarenheter funderar över användbarheten av den information som produceras av olika mätutrustning för kroppen i aikidoträningen.
• Subjektivt ser jag det som ett behändigt sätt att få en översikt över aktivitet och fysisk aktivitet från en applikation eller tjänst, så att jag kan dra full nytta av tjänstens feedback i att följa och utveckla min egen fysiska aktivitet, skriver Sillanpää.
• Vad säger mätaren om träningen? Pulskurvan avslöjar om träningen har varit fysisk eller om övningarna har haft sk akademiska stadier där träningen har avbrutits under en ”längre” tid, t.ex. för instruktörens förklaringar. Träningens varaktighet i olika pulszoner berättar om träningens arbetsbelastning och hur träningen utvecklar eller bibehåller konditionen.
Juniorinstruktörerna diskuterar vad som intresserar i aikido (och varför det är brännboll)
I sin gemensamma session fokuserade juniorinstruktörerna på hur man lär ut aikido till juniorer på ett sätt som också inspirerar dem.
En gemensam syn föddes ur diskussionen. Det lönar sig att visa och förklara för juniorer vad som är kärnan eller målet med teknikerna. Det blir därför viktigare att fokusera på målen än formen. Det samma gäller japanska namn på tekniker och attackformer.
Bokrecension av en konsthistorikers kulturverk
Tuomas Martikainen utvärderar den Tavastehusbaserade konsthistorikern Irene Wai Lwin Moes arbete I fotspåren av Kōbō-Daishi: Vandrarens dagbok från Shikoku. Shikoku pilgrimsfärden (Shikoku henro) är en vandring som sträcker sig över 88 tempel och täcker 1 200 kilometer, under vilken man rundar ön Shikoku.
Enligt Martikainen är boken som helhet rik på information och givande att läsa, och den är dessutom välskriven.
• Bortsett från dess subtila strukturella besvär innehåller boken en enorm mängd specifik information om japansk kultur och buddhism. Som läsare av verket kan jag lätt föreställa mig alla hårda japanska filosofer och de som är intresserade av buddhism, men också de som har bråttom att leta efter nya upplevelser. Ett stort tack till Basam Books för utgivningen av boken, även om utvärderingen hellre hade gjorts på den tryckta boken snarare än på en pdf-pappersbunt, skriver han.
Byggande av framtiden för finländsk aikido
Det här är min första ledarartikel i Aikido-bladet. Jag har börjat som ordförande för Finlands Aikidoförbund från årskiftet och jag vill i det här sammanhanget uttrycka mitt ödmjuka tack till föreningsfältet för det breda förtroende ni har gett. Det är en bra grund att bygga på.
De senaste två åren har varit svåra för oss. Under första corona året kunde vi sist och slutligen inte hålla förbundets 50-års jubileum. En stor del av verksamheten lämnade även annars ogjord, likaså hålls inte olika händelser. Jag kommer bra ihåg hur ont det gjorde att ställa in nivåläger som flera utövare hade anmält sig till och förberett sig för under lång tid.
Många fritidsverksamheter och idrottsformer var under lång tid förbjudna pga coronarestriktioner. Alldeles för många utövare avbröt sin aikidostig pga det här. När dräkten en gång hade lagts i skåpet, blev tröskeln hög efter en lång paus för att gräva fram den igen. Konsekvenserna syns både på tatami och i statistiken. Många föreningar fungerar nu med ett mindre gäng och färre antal träningstillfällen än tidigare.
För egen del orsakade bristen på träning under flera månader att en skadad axel från barndomen blev så irriterad att det behövdes hjälp av en sjukgymnast för att få ordentlig rörelse i den igen. Men den blev i skick, träningarna fortsätter igen. Det är glädjande att den finländska aikidon lever och mår bra med tanke på omständigheterna och trots alla aktuella utmaningar. Ännu har inte antalet utövare återhämtat sig från chocken, men det finns hopp. I mitten av maj var jag uke på en dan-gradering i Borgå och tatamin var alldeles full. Känslan som vi alla har lärt oss känna, glädjen i att utföra och ha framgång tillsammans, fanns där.
Visionen för Aikidoförbundets strategi är följande: ”Aikido är en allmänt känd och växande sport i Finland som är lätt och säker att gå med i. Tillsammans med sina medlemsföreningar erbjuder Aikidoförbundet finländare möjlighet att utveckla sina fysiska och mentala resurser.”
Visionen är den bilden av oss själva, som vi gemensamt måste sträva mot. Vi har en bra produkt och vi behöver själva bli skickligare och effektivare på att berätta vad aikido har att erbjuda alla, för det omgivande samhället, i sociala medier och vardagliga sammanhang. Det är en mångsidig hobby som kan anpassas till individens egna behov, en som söker kondition och kroppskontroll, en annan kampfärdigheter, en tredje andlig tillväxt och en fjärde social samvaro, kanske någon söker alla dessa - utan tävlingspress. Var och en av oss har köpt det här paketet av någon orsak. Låt goda erfarenheter synas och berättelser höras.
Förbundet har nyligen lanserat en stor some-kampanj inom allmän marknadsföring av vår gren. Baserat på erfarenheter utvecklas nu nya sätt att få in både nya och gamla utövare i denna fina gren. Men sist och slutligen kan vi bara lyckas som en hel gemenskap - ett förbund och föreningar tillsammans.
Antti Vesala
Junnupalsta
Juniorileiri Turussa 7.5.2022
Turussa järjestettiin juniorileiri 7.5. Osallistujia oli tällä kertaa vain paikallisesta seurasta Turku Aikikaista, mutta kaikki olivat sitäkin innokkaampia oppimaan uusia asetaitoja. Leirillä harjoiteltiin tuttujen tekniikoiden variaatioita miekan kanssa. Monille ikkyo tuntui ihan uudenlaiselta puisen bokken-miekan kanssa tehtynä. Vieraileva opettaja Jani Tarvainen toi näytille myös iaito-miekan, mikä herätti suurta innostusta junioreissa.
Oletko vielä huomannut aikidojunnujen haastevideot?
Skannaa qr-koodi ja testaa, pystytkö tekemään videon haasteen!
