AIKIDO Suomen Aikidoliiton jäsenlehti 2 / 2012
Aikidoliiton perinteinen kesäleiri toi Igarashi-sensein Savon suveen [s. 4] Risto Räppääjä harrastaa aikidoa [s. 6]
PÄÄKIRJOITUS Jussi Koukku
Niskasta kiinni! Tulipa tuossa perustekniikkatreeneissä iriminagea vetäessäni mieleen, että tarvitsisi itseäkin tarttua niskasta kiinni. Treenien ohjaaja jää usein hieman laitapuolen asemaan, mitä tulee treenin fyysiseen rasittavuuteen. Vetäjää ei myöskään treeneissä tulla pokkaamaan harjoittelukaveriksi ja roolina on seurata vierestä kun muut suorittavat. Sitä paitsi treenien vetäminen ei koskaan ole sama asia kuin olla itse osallisena muiden vetämissä harjoituksissa.
Vaikka erilaista materiaalia on kaupat, kirjastot, youtube ja muut mediat pullollaan, on vain yksi tapa oppia meille kaikille rakasta lajia. Vaikka joulukinkku väijyy jo nurkan takana, NIIN DOJOLLE SIITÄ! Oikein hyvää Joulua ja uutta Aikidovuotta kaikille!
Jussi
Uhkakuvana on keskustan vahvistuminen sillä huonommalla tavalla. Haasteena on treenien pitäminen sellaisella tasolla, että myös itselle tulee hiki. Siinä kysytään jonkin verran itsensä peliinlaittamistaitoa ja mukaantuloa tekemään. Onneksi maailma on täynnä edistyneempiä senseitä, joiden treeneissä hiki lentää ja tekniikat kohenee. Aikidosta on kirjoitettu varmaan tuhansia kirjoja. On kuviin vahvasti nojautuvia ja toisaalta on niitä, joissa tukeudutaan tekstin tehoon. Teoksia löytyy niin filosofisia kuin käytännön läheisiä. Itselläkin tällä hetkellä on luennan alla Helalan teos perustekniikoista ja vähän vanhempaa tuotantoa oleva kirja Budo, Teachings of the Founder of Aikido. Molemmista voi ammentaa tietoa aikidon eri osa-alueista. Jälkimmäinen uppoutuu myös lajin henkiseen puoleen ja O-sensein ajatuksiin budosta yleisemminkin.
2 AIKIDO 2/12
a u l u o J ä ä v y H a t s i l l e n n ja O ! a t t o u V a t t Uu
puheenJOHTAJAN PALSTA
Erkki Mäki
Sinisiä ajatuksia Aikidosta
S I S Ä L LY S L U E T T E L O Pääkirjoitus 2 Puheenjohtajan palsta
3
Aikidoa Savon suvessa Lauri Karo - Risto Räppääjä ja aikidojunnu
4 6
Aikidoa filmillä - lyhyt oppimäärä 7 Aikidolehden pikatestissä: Heikki Helalan kirja Aikido kihon waza, perustekniikat
11
Paljon on vettä virranut Pielisjoessa − 30 vuotta aikidoa Pohjois-Karjalassa
12
Odile Esteuillen haastattelu
17
IAF:n kongressi Tokiossa
18
Millainen on hyvä ohjaaja?
23
Junioripalsta 25 Toimistosivut 30
Syysliittokokous oli ja meni ja herätti paljon tunteita ja keskustelua asioista. Minusta oli hienoa, että paikalla oli kaikkiaan 33 liittokokousedustajaa joko oman tai jonkin muun seuran valtakirjalla varustettuna sekä joukko muita asiasta kiinnostuneita. Se osoittaa, että koemme liittomme ja sen, miten sen toimintaa viedään eteenpäin, tärkeäksi. Hallituksessa helposti syntyy kuvitelma, että liiton toiminta on jotenkin irti jokapäiväisestä treenaamisesta, mutta näköjään näin ei ole, vaan liiton toiminta on osa jokaisen aikidokan elämää tavalla tai toisella. Hyvä, että se tuli ilmi näin selkeästi. Nyt meillä on myös sitten painetta yrittää vastata seurojen kiinnostukseen ja vaatimuksiin tavoitteena yhä läpinäkyvämpi liitto, yhä läpinäkyvämpi toiminta. Ja ennen kaikkea meidän on tietysti mietittävä sitä, miten kehitämme liiton palvelutoimintaa siten, että siitä on suurin mahdollinen hyöty harrastajakunnalle ja seuroille. Viime vuosien suuruudistus, Sporttirekisterin käyttöön siirtyminen vyökoerekisterijärjestelmänä ei esimerkiksi ole toiminut niin hyvin ja helposti kuin olimme toivoneet. Toivonkin, että lähetätte liittosihteerillemme Lauralle mahdollisimman paljon kannanottoja ja konkreettisia esimerkkejä sen aiheuttamista ongelmista. Kokoamme ongelmat yhteen ja kokoonnumme keskustelemaan Sporttirekisterin ylläpitäjän ja teknisestä kehityksestä vastaavien kanssa. Mikäli emme saa lupausta siitä, että asia tulee kuntoon, otamme uuden
Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti ilmestyy vuonna 2012 kaksi kertaa. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Levikki on noin 1500 kpl. Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta.
Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 toimitus@aikidoliitto.fi
Ilmoitusmyynti: Aikidoliiton toimisto Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166
askeleen johonkin muuhun suuntaan. Graduointirekisteri on niin keskeinen osa harrastustamme, että sen puutteellinen toimivuus suorastaan vaarantaa treenaajan oikeusturvaa. Sen vuoksi olemme valmiita nopeisiinkin ratkaisuihin asiassa. Tekisi mieli sanoa, että hätätilassa palaamme vaikkapa käsin ylläpidettävään manuaaliseen korttiarkistoon, jollei mikään muu auta, mutta toivottavasti nykyteknologia sentään tarjoaa eväät parempaan. Erityiskiitos kaikille syysliittokokoukseen osallistuneille ja kiitos vielä saamastani vahvasta tuesta puheenjohtajana. Yritän olla luottamuksenne arvoinen. Olisin myös kiitollinen liiton toimintaan kohdistuvasta palautteesta. Mikä toimii, mikä ei ja parannusehdotukset ovat aina tervetulleita. Minusta olisi myös erityisen hienoa, jos maakuntien seurat vähän kauempaakin ottaisivat yhteyttä ja kertoisivat omista kuulumisistaan ja muutenkin näkyisivät liiton toiminnassa. Meitä on kuitenkin se noin 3500, ja kaikki me emme asu pääkaupunkiseudulla. Hauskaa joulunaikaa ja entistä parempaa aikidovuotta toivotellen,
Erkki Mäki
Ulkoasu: Outi Heistman Paino: N-Paino, Lahti
Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista, kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla. Kannen kuva: Heidi Eloranta
AIKIDO 2/12
3
Aikidoa
Savon suvessa
Aikidoliiton kesäleiri 2012, Iisalmi Joskus miettii ennen leirille lähtöä sitä, että pitäisikö lähteä. Harvoin päätyy siihen lopputulokseen, että jää kuluttamaan sohvan kangasta ja painelemaan kaukosäätimen nappuloita. Miksi? Se onkin kysymys, johon jokaisella on oma vastauksensa. Syy, miksi yli sata suomalaista aikidokaa lähti liikkeelle heinäkuisella helteellä kohti Savvoo, suattaapi olla – tai suottaapi olla olemattakkii – Igarashi-sensein aikido ja ennen kaikkea se, että jokainen leirille lähtenyt odotti jälleen kerran upeaa, yhteisöllistä, viikkoa kaltaistensa parissa. Niin tein minäkin.
4 AIKIDO 2/12
Teksti ja kuvat: Heidi Eloranta
Jälleen kerran, se oli oikea ratkaisu. Ei harmittanut, että lempiohjelmat jäivät katsomatta. Ei harmittanut, että sohvalla kerätyt kalorit kuluivat lämpimässä Savon suvessa. Ei harmittanut, että kaukosäätimen sijaan seuraa piti upeat aikidokat ympäri Suomen ja jopa ympäri maailman.
sensei piti huolen siitä, että kaikilla oli hyvä olla. Ilmapiirin lämpöisyyden ja kannustavuuden ansiosta kaikki pääsivät varmasti ylittämään itsensä. Monille tämä leiri sytytti kipinän jatkaa harjoittelua, kehittyä ja pyrkiä senseimme kaltaiseksi, niin teknisesti kuin henkisestikin.
Oli ilo ja kunnia saada Igarashi-sensei opettamaan meitä taas. Vaikka moni varmasti kokikin vielä olevansa hieman – tai vähän enemmänkin – eksyksissä vapaiden puolien metsästyksessä ja Jokatojen ihmeellisessä maailmassa niin
En varmaankaan ole ainut, jolla syntyi uusia ystävyyssuhteita leirin aikana. Tatamilla ja koululla yövyttäessä kaikki aikidokat ympäri Suomen, huolimatta seurasta tai tyylisuunnasta, olivat kuin yhtä suurta perhettä. Ei ollut väliä su-
kupuolella, iällä tai vyöarvolla – kaikki 6. kyusta 6.daniin tulivat hyvin toimeen saman katon alla. Ja tämä jos mikä on mielestäni sellainen asia, joka kannustaa lähtemään leirille. Monille tämä on suurempi anti kuin tekniset asiat. Monien mielestä tämä on lähellä sitä päämäärä mitä meidän pitää budoharjoittelulla hakea ja saavuttaa. Minusta tällä leirillä, tällä koululla, tämä onnistui. Moni, jonka kanssa olen keskustellut asiasta jakaa mielipiteeni. Ehkä syy oli savolaisessa maalaismaisemassa, ehkä Igarashi-sensein opeissa tai näiden kahden sulavassa yhdistelmässä. Kiitos jälleen kerran hienosta kesäleiristä Igarashi-senseille, paikalla olleille aikidokille ja järjestävälle seuralle!
AIKIDO 2/12
5
Teksti: Mari Lehtinen
LAURI KARO
U N N JU O ID IK A JA JÄ – RISTO RÄPPÄÄ
Lauri Karo on tavallinen helsinkiläinen poika, joka harrastaa aikidoa Finn-Aikin junioriryhmässä. Vai onko hän sittenkään aivan tavallinen?? Lauri on nimittäin tunnettu lapsinäyttelijä, joka esiintyy pääroolissa Risto Räppääjä ja viileä Venla -elokuvassa (2012). Lisäksi hän on ollut mukana mm. Kansallisteatterin Pikkujättiläinen-näytelmässä. Helsinki-päivänä 12.6.2012 hänet nimettiin yhdeksi Stadin junnuksi. Finn-Aikin pääohjaaja, Mari Lehtinen, haastatteli Lauria harjoitusten yhteydessä Myllypuron Liikuntamyllyssä maaliskuussa 2012. 1. Kuinka vanha olet, Lauri? Lauri: 11 vuotta. 2. Kuinka pitkään olet harrastanut aikidoa? Lauri: Aloitin viime syksynä [2011]. 3. Mikä vyöarvo sinulla on? Lauri: Kaksi keltaista natsaa [haastatteluhetkellä maaliskuussa 2012]*. 4. Kuinka usein käyt treeneissä? Lauri: Yritän käydä aina, kun on treenit. Eli kolme kertaa viikossa. 5. Miksi kiinnostuit aikidosta? Lauri: Kiinnostuin aikidosta, koska siinä ei ole kilpailua. Siksi sen voi ottaa vähän rennommin. Aikido ei myöskään ole väkivaltaista, mitä pidän hyvänä asiana. 6. Mikä aikidossa mielestäsi on kaikkein hauskinta? Lauri: Sitä on vähän vaikea sanoa, koska siinä on niin monta hauskaa juttua, mutta ehkä yhdessä liikkuminen eli se, että aikidoa harjoitellaan yhdessä muiden kanssa.
7. Olet pääroolissa uusimmassa Risto Räppääjä -elokuvassa. Lisäksi olet tällä hetkellä mukana Kansallisteatterin Pikkujättiläinen-näytelmässä. Luuletko, että sinusta tulee isona ammattinäyttelijä? Lauri: Voi olla, että tulee, tai sitten ei. Sitä on mahdotonta sanoa vielä tässä vaiheessa. Ehkä minusta voisi tulla… 8. Miten päädyit mukaan Risto Räppääjä -elokuvaan? Lauri: Koululle tuli lappu, jossa haettiin näyttelemisestä kiinnostuneita lapsia koekuvauksiin. Kysyin ensin äidiltä luvan ja menin sitten mukaan kokeilemaan. Koekuvauksia oli muistaakseni kahteen otteeseen. Minut valittiin rooliin niiden perusteella. 9. Olitko jo ennestään kiinnostunut näyttelemisestä? Lauri: En ollut aikaisemmin ollut mitenkään erityisen kiinnostunut näyttelemisestä. 10. Onko aikidosta mielestäsi hyötyä näyttelemisessä?
Lauri: Ainakin se on yleisliikunnallinen harrastus, joka auttaa pysymään kunnossa. Lisäksi se parantaa koordinaatiokykyä. 11. Olet varmasti kiireinen, kun olet sekä koululainen että lapsinäyttelijä, ja kaiken lisäksi harrastat aktiivisesti aikidoa. Onko sinun ollut vaikeaa saada kaikkea tätä mahtumaan aikatauluusi? Lauri: No ei nyt oikeastaan, koska ei minulla niiden lisäksi ole kovin paljon muuta. Ei minulle oikeastaan ole tullut sellaista kiirettä, että en ehtisi tehdä kaikkea. 12. Onko sinulla muita harrastuksia tai kiinnostuksenkohteita? Lauri: Musiikki on pääasiallinen harrastukseni tällä hetkellä. Soitan kitaraa ja soitin aikaisemmin pianoa. Lisäksi osaan soittaa kaikkia bändisoittimia. Olen musiikkiluokalla ja laulan kuorossa. Kiitos haastattelusta, Lauri! Haastattelu tehtiin Helsingissä 17.3.2012.
*Haastattelun kirjoittamishetkellä, syyskuussa 2012, Lauri Karolla on kolme keltaista natsaa.
6 AIKIDO 2/12
Aikidoa filmillä – lyhyt oppimäärä
Teksti ja kuvat: Petteri Silenius
Kun aloitin aikidon, kokoonnuimme illanviettoon katsomaan kaitafilmejä aikidon perustajasta. Katsojia käskettiin olemaan juomatta ja syömättä esityksen aikana. Tilaisuus oli harras ja syvän hiljaisuuden vallitessa seurasimme, kuinka valkopartainen mestari heitteli vaivattomasti hyökkääjiä. Filmi oli mykkä ja taustalla surrasi projektorin ääni joka täytti hiljaisen uimahallin takkahuoneen.Välillä filmi paloi ruskeiksi läikiksi kankaalle, mutta esityksen jälkeen oli vahva olo. Teki mieli lähteä heti tatamille treenaamaan. Ueshiban spiritti tarttui kaitafilmin välityksellä. Pystyi vain kuvittelemaan minkälaista olisi ollut kokea se kaikki ukena. Aikidoa voi opiskella myös televison kuvaruudun tai tietokoneen näytön kautta. Nykytekniikka antaa mahdollisuudet tutkia tekniikoita kuva kuvalta, hidastaen ja kelaamalla koteagaeshia alusta loppuun uudestaan ja uudestaan. Youtube netissä pääsee tutkimaan monien erilaisten aikido-opettajien tyylejä ja tarkkailemaan heidän tekniikkaansa. Youtube antaa tietysti jokaiselle julkisuutta kaipaavalle mahdollisuuden toimia kuten suuret senseit. Sinne voi ladata videoita ja näyttää kuinka juuri minun aikidoni on erikoista ja ainutlaatuista. Itselläni ei ole ollut koskaan tarvetta päästä sinne. Olen joutunut jopa kieltämään videoita leireistäni, joita on laitettu nettiin minulta lupaa kysymättä. Ehkä itsekriittisyyteni on kasvanut vuosien varrella. Ymmärrän kyllä, että ammattimaiselle aikido-opettajalle julkisuus on tärkeä asia. Jos taso on riittävän hyvä, tekniikat jakoon. On mielenkiintoista tutkia leiriltä otettua taltiointia myöhemmin kotona. Vuosienkin päästä opettajien opetukset saavat kerta kerralta lisää syvyyttä. Mikään ei vedä vertoja omakohtaiselle ko-
kemukselle paikan päällä, mutta paljon asioita jää huomaamatta. Itselleni on ollut hyvin arvokasta analyysiä tarkistaessani taltioitua videoa heti pitämäni leirin jälkeen. Millaista on ollut verbaalinen ulosanti, esitystapa ja tekniikoiden suorittaminen? Onko se ollut ymmärrettävää ja tarpeeksi vakuuttavaa? Olen saanut monia pahoja maneereja kitkettyä pois opetustekniikastani katsoessani opettamistani harjoituksista otettua kuvanauhaa. Itseä ei näe ulkopäin vaikka katsoisi peiliin. Tarvitaan liikkuva kuva, joka on aina rehellisen lahjomaton. Yksi suurimmista aikidovideoiden myyjistä on Stanley Praninin luotsaama Aikido Journal eli entinen AikiNews. Hänellä on oikeudet moniin vanhoihin O-sensein filmeihin, mutta valikoimista löytyy myös vanhojen opettajien näytös- ja tekniikkavideoita. Videot eivät rajoitu ainostaan Aikikain opettajiin vaan joukkoon mahtuu muitakin aikidosuuntauksia ja myös Daito-ryu aikijutsua. Suomessa aikidodvd-tallenteita myyntiä varten ovat tehneet lisäkseni Juhani Laisi ja Kai Koskinen.
Jo'ta ja bokkenia Aloitin dvdtuotannon ensimmäiseksi aikidon asetekniikasta ja kieltämättä pienen painostuksen alaisena 2000-luvun alkupuolella. Rissasen Jorma Kuopiosta vonkasi aikansa, että sellaiselle olisi kova tarve ja kun viimein Jorkki ilmoitti, että Kuopion teatterin näyttämö olisi varattu ja kuvaaja ammattikameran kanssa odottaa, ei siihen sitten ollut enää mitään vastaan sanomista. Pyysin Ylitalon Kustaata avuksi ja Hirvosen Esa lyöttäytyi kuvaussihteeriksi. Apuna oli myös Jorkin vaimo Liisa Pänttäjä, jonka avulla teatteri saatiin varattua. Muistaakseni neljä tuntia kuvasimme videota ja päivän päätteeksi olin aivan poikki ja kurkku käheänä kiain huutamisesta. Koska olin suunnitellut etukäteen kaikki hyvin, ottoja ei tarvinnut tehdä montaa. Aluksi kuvaaja piti saada ymmärtämään liikkeiden suunnat, loppu sujui kuin rasvattu, kiitos monien vuosien harjoittelun. Kotona editoimme Ollipekka Kankaan kanssa vhs-videoversion, johon sisältyi myös do-in loppuvenyttely. Kun dvd-
AIKIDO 2/12
7
Kari Tamminen tekee, Jura Levkin seuraa vierestä. Aikido & Voima-dvdn kuvaukset Littoisissa Shoryukan dojolla elokuussa 2007. Kuvaussihteereinä taustalla Katerina Triantafyllou ja Samu Silenius
tekniikka alkoi tehdä tuloaan ja monistuskustannukset halpenivat siirryin dvd-levyyn. Pc:llä kotona Pinnacleohjelmalla muokkasin uuden version Ken & Jo-videosta. Kirosin Pinnaclen toimimattomuuksia, koska totesin sen soveltuvan lähinnä lyhyihin kotivideoihin eikä lähemmäs tunnin kestävään materiaaliin, jossa oli paljon otsikoita, musiikkia, siirtymiä ja valikoita. Kouluaikainen luokkakaverini Petri Rissanen ammattimuusikkona teki minulle musiikin, jota käytin sekä Ken&Jo- että Aikidoa lapsille-videoon. Koska dvd:t ovat myyntitavaraa, pitää huolehtia tekijänoikeuksista eikä laittaa musiikkia tai kuvamateriaalia, johon ei omista oikeuksia. Jokaiselle levitettävällä videolla pitää olla myös Valtion elokuvatarkastamon tunnusluku ja lupa takakannessa. Koska aikidovideot kuuluvat opetus/urheiluluokkaan, lupa on ilmainen.
Junioridvd Seuraava projekti käsitteli junioriaikidoa. Mielestäni paras kanava jakaa tietoa junioriohjaajille ja junioreiden vanhemmille oli tehdä aiheesta dvd. Ryhdyin keräämään kokoon tekniikoita ja harjoituksia, joita olin saanut omilta opettajiltani Japanissa ja lisäsin harjoitteita, joita olin itse kehitellyt. Ennen kuvauksia oli myös edessä miettiminen, minkälaisen tekniikkavalikoiman dvd:lle laittaisi. Suomessa ei ollut yhtenäisiä perustekniikkamalleja lapsille vaan kaikki junioriseurat tekivät kukin tavallaan. Vaihtoehtona olisi ollut tehdä dvd vyökoetekniikoiden mukaan, mutta päätin antaa niin paljon mahdol-
8 AIKIDO 2/12
lisuuksia ja esimerkkejä kuin mahdollista.
Halpatuotantoa ja lapsityövoimaa Näyttelijät päätin valkata lähipiiristä. Samu-poikani joka oli harjoitellut aikidoa muutaman vuoden junioreissa sekä naapurin poika Sami Harjula pääsivät ketterästi viikonloppuisin Shoryukan dojolle esittämään tekniikoita. Pidimme yhden päivän kuvaussession, johon osallistui myös Kaukomon Jesse (nykyisin 1.dan!). Muutaman tunnin tekniikoiden kuvaamisen jälkeen oli ruokatunti ja jatkoimme vielä päivää muutamalla otoksella. Sitten oli pakko lopettaa, koska pojat olivat väsyneitä ja ruuasta niin hiilihydraattihumalassa etteivät naurunpyrskähdyksiltä saaneet enää tekniikoita aikaiseksi. Näistä nau-
ruista ja hienoisista epäonnistumista laitoin erillisen naurukimaran loppuversioon. Jossain tasapainoharjoituksissa näkyy videolla myös Samun myrtynyt ilme, kun isä raahasi pojan tatamille kesken playstation-pelien. Koska Aikidoa lapsille -dvd sisälsi paljon materiaalia, huomasin editoidessani että olisi parempi tehdä kaksi erillistä dvd:tä. Toinen tekniikoita ja toinen pelejä ja leikkejä varten. Sain myös kokea tietokone-editoijan painajaisen, kun olin saanut molemmat versiot valmiiksi. Suuri editointi-senseini OP Kangas oli varoitellut, että kannattaa ottaa kaikki mahdolliset kopiot sekä dvd/cd- että minidv-nauhalle. No, eihän sitä usko ennenkuin kokee omakohtaisen menetyksen. Aikidoa lapsille kakkososa oli viittä vaille valmis, vain otsikot puuttuivat ja selostus. Erehdyin painamaan yhtä väärää nappia ja kaikki katosi bittiavaruuteen. Missä on pc, tuli bittihätä?! Vuosi meni ennenkuin sain voimia ryhtyä editoimaan sitä uudestaan. Varmuuskopiot kannattaa siis aina ottaa vähän väliä, uskokaa tai älkää.
Aikidoa lapsille videon kuvauksista helmikuussa 2004. Petteri Silenius antaa ohjeita Samu Sileniukselle ja Jesse Kaukomolle. Kuva OP Kangas
Hollywood Littoisissa vanhassa navetassa Shoryukan dojo kuvauspaikkana oli toimiva. Studion veroista siitä ei tietysti saanut, mutta muutamalla työmaalampulla siitä sai ihan kelvollisen kuvauspaikan. Videokameranikaan ei ollut huipputasoa, kohtuuhintainen jokamiehenkamera. Sain säästettyä kuvauskustannuksia. Kun vielä editoin itse, suunnittelin dvd:t kansia myöten itse, pääsin aika halvalla dvd-tuottajan pallille. Ja mikä tärkeintä; työ oli mielenkiintoista ja uusia asioita oppi koko ajan. Apulaisena toimivat näyttelijätiimin lisäksi tyttäreni Mia, joka kirjasi kuvaussihteerinä kaiken ylös ja kertoi mitä käsikirjoituksessa seuraavana oli vuorossa. Ylivoimaisesti suurin osa ajasta videoiden tekemisessä kuluu tietokoneen ääressä editoidessa kuvattua materiaalia. Olen joutunut katsomaan puhki sekä asetekniikkkaettä junioridvd:t moneen kertaan sillä Ken&Jo on editoitu neljä kertaa ja molemmat junioridvd:t kaksi kertaa.
Tekniikan ihmeet Vastoinkäymisiä tuli myös myydessä levyjä. Varsinkin juniorilevyt eivät kaikki toimineet ostajien koneissa. Tilasin kopiointifirmalta 100 kappaletta aluksi, joista yli puolet eivät toimineet. Syyllinen löytyi lopulta sylttytehtaalta eli Pinnaclen polttama masterlevy sisälsi liikaa digitaalisia virheitä. On noloa myydä jotain tuottetta, josta saa jatkuvasti valituksia toimimattomuudesta. Varsinkin kun olet viettänyt satoja tunteja muokaten sitä niin hyväksi kuin mahdollista. Sitten, kun tekniikka ei toimikaan, joudut nostamaan kädet pystyyn ja aloittamaan koko homman uudestaan. Sellainen syö miestä. Olin siis kurkkuani myöten täynnä pcmaailman virheitä ja eritoten Pinnaclea, joka ei soveltunut tarkoituksiini. Suuren mestarini OP:n neuvoa nou-
Kuvaustiimi vasemmalta oikealle; kuvaaja Olli Pekka Kangas, lapsitähdet Samu Silenius, Sami Harjula ja Jesse Kaukomo, ohjaaja Petteri Silenius ja kuvaussihteeri Mia Silenius.
dattaen satsasin uuteen koneeseen. Ostin kannettavan Macin ja siinä oli yksinkertainen mutta toimiva editointiohjelma Imovie. Hinta oli suolainen, yli 1800 euroa, mutta sitten alkoi pelittää. Uusi projekti oli haastava: Aikido ja Voima. Ohjelma ja kone tuottivat aluksi totuttelemista uusine järjestelmineen, mutta kun sain uuden dvd:n editoitua ja levyn polttovaiheessa kädet ristissä tottuneena odottelua tuleeko ulos oikea, toimiva kiiltävä dvd joka toimii kuin tauti vai onko tuloksena samanlainen pinnaclesössö kuin ennenkin? Kaikki toimi moitteettomasti valikoita myöten. En yhtään ihmettele, miksi mäkki on ammattilaisten suosima kone videoiden editoimisessa.
Sain innostettua Tammisen Karin ja Levkinin Juran mukaan. Karilla oli monen vuoden kokemus voimaharjoittelusta ja Jura oli harjoitellut girya-kahvakuulalla Venäjällä. Jaoimme kullekin osa-alueet. Minä keräsin tekniikoita, joissa käytetään omaa kehoa sekä yksin että parin kanssa. Myös suburi-to (painava harjoitusbokken) sekä rauta-
Aikido&Voima ja tabuun kajoaminen Aikido ja Voima -dvd oli uusi yritys saada ihmisille jotain ajateltavaa. Päätin koskea johonkin pyhään, sorkkia muurahaispesää ja tehdä video jossa yhdistyy aikido ja voimailu. Kaikki aikido-opettajathan paasaavat jatkuvasti: Ei voimaa, vähemmällä voimankäytöllä, enemmän tekniikkaa ja rennosti! Niinpä niin, mutta he eivät kerro että he itse tekevät voimaharjoituksia toisinaan. Piti siis saada selville, mitkä olisivat parhaimmat tavat ja välineet, jotka tukisivat juuri aikidon harjoittelua ja tekniikkaa. Normaali punttisalitreeni tankopumppauksineen tuppaa pikemminkin jäykistämään ylävartaloa. Kokosin asiantuntijaraadin, koska tällä kertaa tietoni ja taitoni eivät ulottuneet tähän reviiriin tarpeeksi.
bo olivat enemmän alaani. Kari ja Jura valikoivat tekniikoita kahvakuulaharjoittelusta, joka on erinomaisen sopiva kapistus myös aikidoon, koska monet tekniikat kehittävät isoja lihasryhmiä ja erityisesti keskiruodosta lähtevää voimaa. Karin käsialaa on dvd:llä myös voimaharjoittelun teoria ja girya-harjoittelun ohjeet. Kuvauspaikkana oli taas Shoryukan dojo ja kuvaussihteereinä toimivat vuoron perään tutut lapsityöorjat Mia ja Samu. Dvd:n tekemisessä auttoivat myös Anu Välimäki, Outi Sulopuisto, Heikki Saarenketo ja Timo Virtanen.
AIKIDO 2/12
9
Myyntikanavat Videoitani on myyty jonkin verran kirjastoihin ympäri Suomea. Kirjastolainaus lisää huomattavalla tavalla aikidon tunnettavuutta ja tuo lainaajille mahdollisuuden ilmaiseksi tutustua kotonaan aikidon saloihin. Muutettuani ulkomaille Jari ja Heidi Kendoshopista ottivat huolehtiakseen dvd-myynnin, mistä suuri kumarrus heille. Dvd:n tekeminen muiden katseltavaksi kuulostaa kovin tekniseltä taitavuudelta. On tietotekniikka ja tietysti aikidon tekniikka joka tallentuu videolle nykyisin digitaalisesti. Ei tarvita saksia ja liimateippiä tai leikkauspöytää. Mutta, mikä on kohderyhmä ja mitä dvd:llä halutaan saavuttaa? Asetekniikan osalta tarkoitus oli antaa kaavat, joilla pärjää vyökokeiden asetekniikassa. Perimmäinen tarkoitukseni oli elvyttää aikidon asetekniikan tuntemusta ja tietämystä Suomessa ja siten jatkaa
10 AIKIDO 2/12
sitä perinnettä, jota Ichimura-sensei teki ja Igarashi- ja Kobayashi-sensei ovat jakaneet lukuisilla, vuosittaisilla seminaareilla. Koska asetekniikoiden suorittaminen kokeissa ei ole enää pakollista, myös Ken&Jo-dvd:tä ei myydä enää yhtä paljon kuin ennen. Ilmeisesti dvd oli aikoinaan pelastusrengas kokelaalle joka valmistautui kokeeseen ja oma opettaja ei ehkä kyennyt välittämään tuota aikidon osa-aluetta tarpeeksi hyvin oppilaalle. Kun Ken&Jo-dvd alkoi levitä jonkin verran Ruotsiin ja Norjaan törmäsin uuteen ongelmaan. Siellä Iwama-aikidon pohja on vahvempi kuin Suomessa ja tekniikat joita dvd:llä esitetään ovat alkujaan Saito-sensein systeemistä. Olin kajonnut johonkin pyhään. En ollut Saito-sensein oppilas, mutta esittelin videolla hänen muokkaamiaan harjoitteita. Voi olla vaikea hyväksyä, että tekniikat jotka on tottunut tekemään
monta vuotta tietyllä tavalla, esitetäänkin aivan eri valossa. Minua on kovasti pyydetty tekemään video aikidon vartalotekniikoista. Tekisin siis tekniikkakavalkadin, jonka oppilas katsoo kotonaan ja seuraavana päivänä kysyy omalta opettajaltaan, miksi meillä tehdään ikkyo näin kun Silenius tekee sen videolla toisin? Pitää ymmärtää, että aikidotekniikat ovat opettajakohtaisia ja jos opettajalla on takanaan iso joukko oppilaita tai jopa liitto, niin silloin on järkevää tehdä yhteenveto, eräänlainen raamattu tekniikoista, jotka ovat ainoita oikeita vyökokeita silmällä pitäen. Niinpä olen pitäytynyt videoissa, joissa annetaan ideoita ja suuntaviivoja, ei varsinaisia oikeita malleja tekniikoista. Nykyaikana dvd-levyjen kopiointi on helppoa. Niin omaan käyttöön kuin vieraillekin. Kukapa ei olisi sitä harrastanut. Musiikki, kuvat ja videot ovat imuroitavissa netistä vapaasti. Kaikki on ilmaista. Projektini kuvatallenteiden maailmassa on muuttanut suhtautumistani myyntivideoihin. Kun olen kokenut, kuinka paljon työtunteja, rahaa ja vaivaa kuluu yhden dvd:n valmistamiseen myyntiä varten, kunnioitan tekijöitä ostamalla laillisen myyntiversion musiikki-cd:nä tai elokuvadvd:n kaupasta. Kreikassa levypiratismi rehottaa kadulla. Afrikan pojat myyvät elokuvia, jotka ovat tulleet juuri ensiiltaan Yhdysvalloissa. Piratismia on sielläkin alettu kitkeä pois EU:n painostuksesta. Hyvä niin. Vielä en ole onneksi nähnyt Ken&Jo-dvd:täni myynnissä Monastirakin kulmilla Ateenan sydämessä.
Aikidolehden pikatestissä
Heikki Helalan vuonna 2012 ilmestynyt kirja
Aikido kihon waza, perustekniikat Teksti: Jussi Koukku
kuvat: Heikki Helala
Toimituksen pikatestiin saatiin tänä vuonna ilmestynyt kirja, jossa käydään läpi perustekniikat kyu-arvoittain alkaen kuudennesta ja päätyen ensimmäiseen kyuhun. Heikki Helala kertoo kirjan syntyhistoriasta seuraavasti: ”Ajatus tälläisen oppaan tekoon tuli siitä, kun seurasin vyökokeisiin valmistautuvia ja useilla tuntui olevan paljon kysymyksiä tekniikoista ja niiden suoritustavasta. Usein dojon seinällä on lista vyökoevaatimuksista, mutta niissä on listattu vain tekniikoiden japaninkieliset nimet ja tarkka suoritustapa jää hämäräksi, jonka vuoksi harjoittelijat joutuvat toistuvasti kysymään opettajalta tai vanhemmilta harjoittelijoilta, miten jokin tekniikka suoritettiinkaan. Sitten sattui eräs harjoittelija kertomaan minulle pukuhuoneessa harjoituksen jälkeen, että on tosi hankalaa muistaa tekniikoiden japanilaiset nimet. Taisin sanoa hänelle, että "no tehdään sitten sellainen opas". Siitä se idea sitten kypsyi.”
Pari kriittistä seikkaa pulpahti mieleeni kirjaan tutustuessani. Ensinnäkin kirja toimii vain tukena, sen avulla ei tietenkään opi uutta tekniikkaa. Uuden aikidotekniikan oppimisessa on osaavan opettajan läsnäolo enemmän kuin suotavaa. Tätä asiaa Helalakin painottaa mm. teoksen johdanto-osassa ja myös vastuuvapauslausekkeessa.
Toisena pikku kauneusvirheenä pidän teoksen kuvamateriaalia. Kuvat olisivat voineet olla isompia ja selkeämmin kuvattuja. Näistä pikkupuutteista huolimatta pidän kuitenkin kirjaa hyvänä investointina ja järkevänä muistin tukena peruskurssilaisen oppaan jälkeiseen aikidoelämään.
Tässä tarkoituksessa opas toimiikin vallan mainiosti ja uskonkin, että siitä on hyötyä graduointiin valmistautuvalle tai tekniikoita kertaavalle. Kuvat selventävät suoritustapaa ja kirjaa ei ole pilattu liian paljolla tekstillä.
Heikki Helala
AIKIDO 2/12
11
Paljon on vettä virrannut Pielisjoessa
− 30 vuotta aikidoa Pohjois-Karjalassa Teksti: Petteri Puhakka
Kuvat: Seppo Laurila, Risto Saari, Petteri Puhakka
Pohjois-Karjalassa aikidoon tutustuttiin ensimmäistä kertaa vuoden 1983 kevättalvella. Kuluvan vuoden vaihteessa aikidoharjoittelua on siten takana pyöreät ja nuorekkaat 30 vuotta. Ajan saatossa harjoittelua paikallisesti edistänyt seuratoiminta on kehittynyt ja muuntunut moneen suuntaan aikido-ohjaajien ja heidän elämänmuutostensa mukana. Vuodenvaihteessa alkavan juhlavuoden kunniaksi seuraavassa kuvataan ohjaajien, harjoittelijoiden ja kirjallisten lähteiden näkökulmasta muutamia satunnaisia hetkiä pitkältä taipaleelta.
Aikidon alku Turun tuliaisina Aikidotoiminnan alkaminen PohjoisKarjalassa alkuvuodesta 1983 oli osittain ennalta ennustamattomien sattumien summaa. Mikäli Joensuun lähiseudulla Honkalammella ei olisi ollut avoinna psykologin työtehtävää, Seppo Laurila olisi tuskin muuttanut länsirannikolta itäiseen Suomeen. Laurila oli harrastanut aktiivisesti aikidoa Turun Budokwaissa vuodesta 1975 alkaen ja saanut siellä ollessaan Ichimura-senseiltä 2. kyun vyöarvon. Uusi elämä Joensuun seudulla kaipasi työn vastapainoksi myös tärkeäksi tullutta harrastusta. − Jo vuodenvaihteen jälkeen aloin kaivata liikuntaharrastustani, joka
suhteellisen aktiivisessa vaiheessa oli katkennut muuttoon. Selvittelin lähipiiristäni ja paikallislehdistä, missä Joensuussa voisi harjoitella aikidoa. Jonkin verran hämmästytti, kun pian selvisi, ettei missään. Joensuu oli sentään korkeakoulukaupunki, jonne opiskelijoita tuli muualtakin Suomesta. Lähin mahdollinen aikido-dojo löytyi vasta Kuopiosta. Savonlinnassakin taisi olla jotakin toimintaa. Tästäpä sitten virisi ajatus käynnistää toimintaa itse, vaikken mikään suuri opettaja ollutkaan. Niihin nähden, jotka eivät tienneet aikidosta mitään, osasin kuitenkin jo aika paljon. − Ajattelin, että helpoin tapa päästä alkuun on ottaa yhteyttä paikalliseen judoseuraan. Heillä olisi tiloja ja or-
ganisaatiota jo valmiina, jos vain kiinnostusta löytyisi. Ja löytyihän sitä. En varmasti muista, oliko jo ensimmäisellä puhelukerralla langan toisessa päässä Eeva Partanen. Tämä aktiivinen judoka oli mukana myös Joen Yawaran hallinnossa. Eeva oli heti alkuun ja sitten jatkossakin keskeinen henkilö, jonka kautta kaikki järjestyi. Kun aikidotoiminnan aloittamisesta Joensuussa kevättalvella 1983 oli sovittu, kätevintä oli aloittaa niin, että Laurila tarjosi peruskurssia asiasta kiinnostuneille Yawaran judokoille. − Taisin pitää heille ensin jonkinlaisen lajiesittelyn, näytökseksi sitä ei kehtaa sanoa. Asia tuntui kiinnostavan, sillä ensimmäisiin harjoituksiin judokoita
Juhani Laisin, tuolloin 3. dan, ohjaaman aikidoleirin ryhmäkuva vuodelta 1987. Kuvassa näkyvät muun muassa Prisse Könönen, Jerkko Mäkelä, Risto Tenhunen, Mauno Sorsa, Tarja Kurikka, Allan Sandroos, Jarmo Kaukotie, Hannu Sarkkinen ja Tapio Savonen. (kuva: Risto Saaren arkisto)
12 AIKIDO 2/12
ilmaantui paikalle kiitettävästi, kymmenkunta muistaakseni. Asetin itseni haasteelliseen paikkaan, mutta Yawaran judokat osoittautuivat kunnon budokoiksi. Vaikka mukana oli ylempiäkin vöitä, he asettuivat hyvin ohjattaviksi. Kummempaa haastamista tai kokeilua ei ilmennyt. Suuri osa heistä oli mukana koko kurssin, jonka vedin läpi 6. kyun vaatimusten mukaan. Loppukesästä Aikidoliitosta tuli onnen toivotukset uusille kuvioille ja rekvisiittaa toiminnan aloittamiseen. Myös Ichimura-sensei oli kuullut Ruotsiin saakka itäisen Suomen tapahtumista. Ensimmäinen yleinen peruskurssi alkoi Joensuun urheilutalolla syyskuussa 1983 ja kesti noin kolme kuukautta. Laurilan mukaan uteliaita tai lajista kiinnostuneita tuli kurssille noin parikymmentä ja kirjallisten lähteiden mukaan näytöksessä oli avustamassa kuopiolaisia harrastajia. − Harjoituksia oli kaksi kertaa viikossa. Kurssi päättyi ensimmäiseen varsinaiseen peruskurssilaisille tarkoitettuun leiritapahtumaan viikonloppuna 26.27.11.1983, jonka ohjasi tuttavani Pertti Akkanen Turusta. Leiri sai julkisuutta, sillä seuran aktiivit olivat hankkineet omien verkostojensa kautta paikalle maakuntalehden toimittajan, joka teki leiristä puolen sivun jutun otsikolla ”Aikidoharrastus alkuun Joensuussa”. Säilyneiden dokumenttien mukaan Akkasen ohjaamalla leirillä graduoitiin ensimmäinen Joensuussa saavutettu 6. kyu. Syksyllä 1983 aloittaneista useat muut saivat ensimmäisen vyöarvonsa seuraavana vuonna järjestettyjen kahden aikidoleirin aikana. Ainakin yksi syyskauden 1983 peruskurssin osallistujista, Mauno Sorsa, on jatkanut aikidoa näihin päiviin. Vuoden 1986 kevääseen saakka Laurila vastasi syksyisten peruskurssien ja keväisten jatkokurssien ohjauksesta. Harjoittelijoita oli muutamia kymmeniä ja kurssien alkamisesta tiedotettiin oppilaitosten ilmoitustauluilla ja paikallislehdessä. Vuodesta 1985 alkaen Laurilalla oli peruskurssien ohjauksessa avustajana alempia kyu-arvoja suorittanut Jarmo Kaukotie. Joensuussa järjestettiin alkuvuosina perusharjoittelun ohella muutamia leirejä, joiden ohjaajina olivat Laurilan itsensä lisäksi Turun suunnalta tullut
Maiju Louko Petteri Sileniuksen kera sekä Helsingistä Antti Kytömäki. Kuopiosta taas kävi leirejä pitämässä Jorma Rissanen. Laurila muistaa, että Yawaran aikidokat kävivät aika ajoin leireilemässä myös ulkopaikkakunnilla, lähinnä Kuopiossa ja Savonlinnassa. − Jossakin vaiheessa, olisiko ollut talvella 1985 tai 1986, rohkaistuttiin niin paljon, että ainakin kerran kävi pari autollista joensuulaisia Kuopiossa Tenchikanin isännöimällä valtakunnallisella leirillä. Talvi ainakin kerran oli, kun menomatkalla muistan vanhan auton lokasuojien täyttyneen pakkautuneesta loskalumesta niin, että oli pakko välillä pysähtyä kaivamaan niitä tyhjiksi, että pyörät Aikidon Pohjois-Karjalaan tuonut Seppo Laurila Espoossa vuonna 2006 (kuva: Seppo Laurila) mahtuivat pyörimään. Laurila siirtyi vuoden 1986 keväällä työtehtäviin Espooseen. Hänellä oli vakaa luotto siihen, että toiminta jatkuisi eikä ollut enää yhdestä miehestä kiinni. Jo noina aikoina oli virinnyt ajatuksia siitä, että toiminnalle voisi olla jatkuvampia edellytyksiä omana seurana, mutta tähän muutokseen meni vielä useampia vuosia. − Joen Yawaran aikidopuoli järjestäytyi vähitellen laatimalla itselleen jonkinlaiset säännöt tai paremminkin jaoston johtokunnan jäsenille tehtäväkuvat. Hallinnollisesti tai taloudellisesti itsenäinen jaosto aikido ei ollut, mutta epävirallisesti jaostona toimittiin. Tästä roolista sain aikidopäällikön tittelin, jonka Kaukotie sitten minun lähdettyäni taisi periä, kuten yhteyshenkilöydenkin.
Kahden murroskauden kautta kahteen seuraan Seppo Laurilan muuton jälkeen aikidotoiminta jatkui käytännössä entisten aikidokurssilaisten ohjauksessa. Aikakautta vuoden 1986 lopun ja 1996 välillä voi karkeasti ottaen luonnehtia joensuulaisen aikidon kahden murros-
kauden ajaksi. Ensimmäinen murroskausi ajoittuu seitsemälle ensimmäiselle vuodelle, jolloin seuran ohjausvastuu oli pitkälti kyu-arvoisten harjoittelijoiden aktiivisuuden ja kehittymisen varassa. Toinen murroskausi tuli vuosille 1994-1996, kun seuran ylempiä vyöarvoja juuri saavuttaneet ohjaajat siirtyivät toisille paikkakunnille. Harjoittelun kehittämiseksi tarvittiin tuolloin uusia ohjaajia ja oli hahmotettava näkemystä siitä, millainen harjoittelun tapa olisi jatkossa mielekkäin. Käytännön kurssitoiminta ja valtaosa muusta lajiohjauksesta oli Laurilan poismuuton ja vuoden 1991 välillä ensin pitkälti Jarmo Kaukotien harteilla. Pasi Piiroinen, Risto Saari ja Risto Tenhunen tulivat sittemmin kukin omalla vuorollaan mukaan ohjauskuvioihin. Tenhunen oli mukana aikidotoiminnan kehittämisessä varsinkin vuosina 1991-1993 ennen muuttamistaan Poriin vuonna 1994. Hän ohjasi aikuisten peruskursseja Risto Saaren tavoin ja oli vuoden 1993 syksyllä järjestetyn ensimmäisen junioriaikidokurssin vastaava. Apua aikidoharjoittelun ohjaukseen saatiin myös Kuopiosta. Vuonna 1989 kaupungissa säännöllisesti käynyt kuo-
AIKIDO 2/12
13
Pohjois-Karjalan aikidotoiminnasta kertovia lehtileikkeitä, kurssi-ilmoituksia ja seurojen logoja liki 30 vuoden ajalta. Ylhäällä vasemmalla olevassa lehtileikekuvassa Pertti Akkanen lennättää Seppo Laurilaa vuoden 1983 leirillä. (kuva: Petteri Puhakka)
piolainen mustan vyön aikidoka Hannu Sarkkinen ohjasi kesäkauden harjoituksia. Säännöllisempää vakituista harjoitusten ohjausvastuuta Sarkkiselle tuli vuoden 1991 kesästä alkaen. Muita 90-luvun alkupuolen harjoitusten ohjausvastuussa olleita uusia nimiä olivat Antti Hikipää ja Jukka Turunen. Vuonna 1993 Risto Tenhunen ja Risto Saari saivat ensimmäisinä joensuulaisina harjoittelijoina 1. danin arvon. Tenhunen sai mustan vyönsä elokuussa ja Kuopioon vuoden 1993 aikana harjoittelemaan siirtynyt Saari marraskuussa. Tenhusen dan-arvo sai julkisuutta myös paikallisessa maakuntalehdessä, jossa hän kertoi reilu pari viikkoa vyökokeensa jälkeen saavutukseensa liittyviä tunnelmia. − Harjoittelun tavoitteena on henkinen kasvaminen. Aikidossa ei kamppailla kellon kanssa, ei pyritä ennätykseen eikä edes taistella toista ihmistä vas-
14 AIKIDO 2/12
taan. Aikidosta saa kestävyyttä, notkeutta ja nopeutta. Psyykkisen puolen selittäminen onkin vaikeampaa. Harjoitusten jälkeen on ainakin virkistynyt olo. Leiritoiminta jatkui vuosien 1987-1993 välisenä aikana vilkkaana, aiempien vuosien tapaan. Risto Saari muistelee leirien ja niiden illanviettojen ilmapiiriä lämpimästi. − Harjoittelijat olivat tuohon aikaan hyvin yhteisöllisiä ja majoitumme usein leireillessämme toistemme luona. Esimerkiksi Juhani Laisin leirillä kokoonnuttiin usein ”Pub Piiroiselle”. Siellä istuttiin porukalla iltaa ja heitettiin tikkaa. Laisi itse kertoo, että leirien yhteydessä illanviettoihin osallistuivat noina aikoina yleensä lähes kaikki. Hän muistaa, että Joensuussa oli tatamilla kova vauhti ja yritys.
− Tietenkin alkuaikoina 1980-luvulla harjoittelussa vasta haettiin omaa tyyliä, mutta viimeisimpien Joensuun käyntieni aikana 90-luvulla näki selvästi toiminnan jäsentyneisyyden. Siinä oli selkeä tekemisen meininki. Uusittu urheilutalo tarjosi myös hienot puitteet harjoittelulle. Toinen joensuulaisen aikidon murroskausi ajoittuu vuoden 1994 lopun ja 1996 väliin, kun paikkakunnan omat dan-arvoiset harjoittelijat olivat siirtyneet tai siirtymässä muualle. Toimintaa piti rakentaa jälleen kerran uudelleen oppilaspohjalta. Hannu Sarkkisen vierailevan ohjaajan roolin vuoksi harjoitusten paikallista ohjausvastuuta siirtyi enemmän Antti Hikipäälle, Asko Hirvoselle, Harri Komille ja muutamille muille kyu-arvoisille harjoittelijoille, jotka olivat aloittaneet aikidon 1990-luvun alkupuolella. Vuonna 1994 danarvoiset harrastajat Jouni Holopainen ja Tommi Telanto, joka oli muuttanut
kaupunkiin opiskelemaan vuoden 1993 syksyllä, tulivat hekin mukaan toimintaan. Välillä tatamilla oli harjoittelun lomassa hauskoja tapahtumia. Junnutreeneissä avustanut henkilö muistaa, kuinka hän ja toinen avustaja tekivät ja sitten esittivät junioriharjoitusten ohjaajalle rap-henkisen laulun. − Siinä valitettiin, kuinka mikään lukko ei auta, kun miehellä on kumiset ranteet eikä hän edes kutia. Esitimme myös hänen vakiokuvioitaan treeneissä. Hän taisi olla otettu – harvallapa aikidokalla on oma laulu. Aikidojaoston sisällä virisi vuoden 1994 aikana erilaisia näkemyksiä aikidollisten tekemisen tapojen merkityksistä. Osa harjoittelijoista kaipasi tekemiseen lähestymistapaa, jota oli noudatettu edellisinä vuosina. Osa taas kiinnostui ki-painotusta sisältäneestä aikidosta. Vuoden 1994 lopulla Joensuuhun perustettiin lopulta harjoittelun linjanvedon selkeyttämiseksi uusi aikidoseura, Joensuun Ki-aikidoseura. Uuden seuran toimintaideana oli ensisijaisesti täyttää niiden ihmisten tarve, jotka halusivat katsoa, mitä ki-aikido voi tarjota aikidon harjoittelun tapana. Vuoden 1995 lehtijutussa Telanto kertoi Kiaikidoseurassa tapahtuvan harjoittelun sisällöllisistä painotuksista.
Yawaran aikidojaoston sisällä harjoitelleiden toimintaympäristöön tuli uusia muutoksia, kun syyskuussa 1996 aikidojaosto eriytyi omaksi erilliseksi seurakseen, Joensuu Aikikaiksi. Hannu Sarkkiselle vuosi oli viimeinen vakioohjaajana Joensuussa, kun hän siirtyi pysyvämmin toiselle paikkakunnalle. Leiriharjoittelun suhteen mikään ei varsinaisesti muuttunut. Vierailevia ohjaajia olivat noina aikoina Laisi, Silenius, Rissanen, Tenhunen ja Sarkkinen.
Vakiintumista ja uusia versoja Aikakausi, joka alkoi 1990-luvun puolivälin jälkeen ja on jatkunut näihin päiviin saakka, on ollut Pohjois-Karjalassa aikidon harjoittelutoiminnan vakiintumisen, harjoittelutyylien sisäisen tarkentumisen ja uusien harjoitteluryhmien perustamisen aikaa. Joensuu Aikikain suunta on Laurilan ja hänen jälkeistensä kurssiohjaajien paikkakunnalta muuton jälkeen ollut osittain Suomessa opettaneiden Igarashi-, Kobayashi- ja Endo-senseiden ja heidän oppilaidensa linjalla. Osittain vaikutteita on otettu sekalainen määrä muualta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen ranskalaisen Christian Tissierin edustama aikidosuuntaus on saanut seurassa näkyvän aseman.
Joensuun Ki-aikidoseuran jatkajana kaupungin toinen seura nimettiin vuonna 1998 Joensuun Ki Budoksi ja harjoittelun lähtökohdaksi otettiin pääasiassa Michio Hikitsuchi -sensein ja hänen oppilaansa Gérard Blaize -sensein suuntaus. Ki-aikidosta jäivät jäljelle lähinnä ki-harjoittelu ja ki-testit sekä ajatus siitä, että ki’stä ja sen merkityksestä on tärkeää puhua. Sittemmin harjoittelulinja on jatkunut ainakin osittain samansuuntaisena vuonna 2012 perustetun Joensuun Kumanokain nimellä. Joensuu Aikikaissa harjoitusten pääohjausvastuu oli 1990-luvun lopussa pitkälti Antti Hikipäällä sekä dan-arvot saavuttaneilla Asko ja Esa Hirvosella. Viimeksi mainitut ovat edelleen seuran pääohjaajakaartia. Joensuun Ki Budossa harjoituksia ohjasi aluksi pääasiassa Tommi Telanto. Kun hän muutti vuosituhannen vaihteessa paikkakunnalta, aikido-ohjaus siirtyi pitkälti muiden vastuulle. Molemmissa seuroissa on vuosituhannen taitteen jälkeen nähty ohjaajan roolissa lukuisa joukko muita kuin edellä mainittuja mustan vyön saavuttaneita harjoittelijoita. Aikidotoimintaa käynnistettiin samaan aikaan myös muualla maakunnassa. Outokummun Sabaki ry aloitti aikidotoiminnan juuri ennen vuosituhannen vaihdetta, kun paikkakunnalla opis-
− Harjoittelun tarkoitus on henkinen kasvu ja kehittyminen ihmisenä. Tärkeää ei ole vastustajan heittäminen mattoon vaan se, miten selviytyy vaikeasta tilanteesta. Ki-aikidon ideana ei ole opettaa heittelemään ihmisiä, vaan kohtaamaan arkielämän vaikeat tilanteet. Jotkut harjoittelijat kävivät molempien joensuulaisten seurojen harjoituksissa. Yksi näin tehnyt kertoo kummankin seuran harjoitusten olleen antoisia. − Treenasin aina kuin pystyin, parhaimmillaan kummankin seuran treeneissä samana iltana. Koin saavani Yawaran puolelta perustietämystä tekniikkojen muodosta. Ki-aikidoseuran puolella saatoin keskittyä pohtimaan, kokemaan ja harjoittelemaan niiden tuntumaa. Pidin myös ki-testeistä, joita siihen aikaan tehtiin aika usein. Puolentoista vuoden sisällä Ki-aikidoseuran perustamisesta myös Joen
Pasi Piiroinen, Hannu Sarkkinen ja Jarmo Kaukotie Joensuun urheilutalolla 80-luvun lopussa (kuva: Risto Saaren arkisto)
AIKIDO 2/12
15
Joensuulaisia harjoittelijoita tatamilla 1980-luvulla (kuva: Risto Saaren arkisto)
kellut Toni Hannula alkoi ohjata harjoituksia joensuulaisten aikidoharjoittelijoiden ja kuopiolaisen pitkän linjan aikidoka Jorma Rissasen myötävaikutuksella. Sittemmin Outokummun toiminta on hiipunut. Myös Lieksaan aikidokurssia – ehkä seuraakin – ideoitiin muutamien joensuulaisten toimesta 2000-luvun alussa, mutta toteutus jäi tekemättä. Viimeisimmät maakunnalliset aikidoryhmät ovat syntyneet Kontiolahdelle ja Nurmekseen. Kontiolahdelle perustettiin aikuis- ja junioriaikidoa tarjoava Shurenkan vuonna 2007 ja Nurmeksen Tsunamissa aloitettiin aikidokurssitoiminta syksyllä 2012. Nurmeksen aikidotoiminnan synty on merkinnyt jonkinlaista ympyrän sulkeutumista. Siellä aikidotoiminnan käynnistänyt Risto Saari oli mukana jo Joen Yawaran aikidojaostossa 1980-luvun puolivälistä alkaen. Uusien seuratason aikidoversojen lisäksi maakunnassa on ollut vuoden 2005 molemmin puolin satunnaista seuratason ulkopuolista aikidoharjoittelu- ja kurssitoimintaa, jota on järjestetty lähinnä kansanopistoissa. Kursseja ovat järjestäneet yksittäiset aikidoharjoittelijat Kiteellä, Enossa ja Tohmajärvellä. Kokonaisuutena Joensuun ja sen ympäristön 30 vuoden aikidotaival heijastaa samantapaista historiallista kehityskulkua, joka näkyy yleisemminkin suomalaisen aikidon seuratoiminnan kehityksessä. Omasta lajista on oltu aluksi suuresti innostuneita. Sen jäl-
16 AIKIDO 2/12
Risto Tenhunen ja kajaanilainen Hannu Reinikoski Joensuussa vuonna 1988 (kuva: Risto Saaren arkisto)
keen on lähdetty tutkimaan, erittelemään ja harjoittelemaan aikidon sisältöjä ja merkityksiä tavalla, joka itselle on tuntunut läheisimmältä. Lopulta on linjattu ja tarkennettu jo olemassa olleiden seurojen toimintaa sekä synnytetty uusia seuroja.
nut runsaasti Pielisjoessa. Jotenkin kuitenkin sykähdyttää tiedostaa, että maakunnassa on harjoiteltu aikidoa jo vuodesta 1983 saakka. Vaikka tosissaan harjoitellaan ja hiki tulee, niin toivotan kaikille iloista mieltä ja huumoria harjoituksiin jatkossakin.
Seppo Laurila, joka laittoi kaiken aikoinaan alulle, harjoitteli aikidoa Espoossa 2000-luvun alkupuolelle saakka. Sen jälkeen mukaan on tullut muutakin budoa. Hänen aikidoterveisensä itäiseen Suomeen ovat hieman haikeat, mutta samalla kannustavat.
Lähteet: Joen Yawaran, Seppo Laurilan, Risto Saaren ja artikkelin kirjoittajan arkistot. Karjalaisen, Karjalan Heilin ja Aikidolehden vuosikerrat. Suulliset ja kirjalliset keskustelut.
− Kun nyt kolmenkymmenen vuoden päästä katselee seurojen nettisivuja, voi vain todeta, että vettä on virran-
Odile Esteuillen haastattelu
4. dan Tolion Aikikai, 70-vuotias ranskalainen, asuu Genevessä, Sveitsissä Teksti ja kuva: Sisko Morera
Koska aloitit Aikidon harjoittelun? Pariisissa mestari Itsuo Tsudan oppilaana vuonna 1982. Itsuo Tsuda oli myös seitai-sensei. Ehdin harjoitella aikidoa sensein kanssa vain 4 kuukautta ennen kuin hän menehtyi. Vuonna 1986 eräs pariisilaisystäväni puhui Hikitsuchi-senseistä minulle. Mutta miksi aloin harjoitella Hikitsuchi-sensein linjausta? Tsuda-sensei oli aika pyöreä, kun taas Hikitsuchi-sensei oli laiha. Kaksi todella erilaista tyyppiä! Mutta heidän tapansa tehdä Aikidoa oli samankaltaista ja niissä oli sama lähtökohta: mestari Ueshiba. Päätökseni oli yksinkertainen ja hyvin selvä.
Mitä Aikido on Sinulle? Aikido on minulle "koulu", itsekuri, jossa kehon kautta voimme päästä koskettamaan kaikkia tasoja ihmisessä. Tämä on mielestäni hyviä asia.
sa naisten asema (aikidossa) on vaikeampi. Esimerkiksi Saksassa tilanne on helpompi.
Miltä se Sinusta tuntuu? Ei se hyvältä todellakaan tunnu. Tilanne on jotakuinkin sama kuin missätahansa työssä (eriarvoisuus). On hyvin vähän naisia, jotka opettavat Aikidoa! Japanilaisissa taistelulajeissa toteutuu sama asia.
Oletko harjoitellut Seitaita kauan? Vuodesta 1972 mestari Tsudan kuolemaan saakka. Nykyisin jatkan Gérard Blaizen ohjauksessa.
Onko Seitai tärkeää Sinulle? Se on todella tärkeää ihmisten hyvinvoinnille!
Kiitos Odile haastattelusta.
Haastattelijan huomioita Tutustuin Odileen vuonns 1993 Kuopiossa Hikitsuchi-sensein ensimmäisen leirin aikana. Hän tuli Gérard Blaizen oppilasryhmän mukana leirille. Tuosta vuodesta alkaen tiemme ovat kohdanneet eri leireillä milloin Pariisissa tai muualla Ranskassa ja myöskin Barcelonassa. On hyvä nähdä, että Aikido sopii kaikenikäisille ja kokoisille, kuten Aikidon perustaja sanoi.
Onko Sinua syrjitty Aikidossa sukupuolesi vuoksi?
Odile aloitti harjoittelun 40-vuotiaana ja jatkaa yhä. Hän on hyvin kiinnostava persoona; onhan hän tuntenut O-sensein oppilaita, joista mestari Tsuda oli myös Seitain perustajan (Haruchika Noguchi -sensei) oppilas.
Kyllä. Ymmärrän toki, että miehet tykkäävät harjoitella keskenään. Ymmärrän sen, mutta on hankalaa kokea se konkreettisesti! Kenties Suomessa asiat ovat toisin, mutta täällä Ranskas-
Seitai on kehon kokonaisvaltainen metodi, jonka avulla keho saavuttaa tasapainon ja energiataso nousee. Tästä allekirjoittaneella on omakohtaisia kokemuksia oman mestarin Gérard Blaizen ohjauksessa, sekä myös Katsumi Mamine Miwa -sensein tunneilla, joihin säännöllisesti osallistun kuukausittain Barcelonassa.
Vasemmalla Odile nostamassa maljaa. Allekirjoittanut oikealla.
AIKIDO 2/12
17
Teksti ja kuvat: Erkki Mäki
Lauantaina jouduimme jo vähän evakkoon tatamille, kun äänestykset Directing Councilin jäsenistä venyivät ja kokoukseen käytettyä tilaa tarvittiin muualla. Tiivissä äänestämisen touhussa. Meikäläinen sai kunnian toimia yhtenä ääntenlaskijakolmikosta.
IAF:n kokous pidettiin syyskuun loppupuoliskolla hikisissä ja kosteissa olosuhteissa Tokiossa National Olympics Memorial Youth Centerin alueella. Läsnä olivat kaikki IAF:n 44 jäsenmaata, joista minä Suomen edustajana. IAF on perustettu 1967, ja se kokoontuu neljän vuoden välein kansainväliseen kongressiin. Nyt järjestetty oli yhdestoista laatuaan. Ensikertalaisesta IAF:n eli International Aikido Fedrationin toiminta oli juhlavaa, mutta samalla tuskastuttavan hidasta. Kaikki asiat käytiin läpi kolmella kielellä, ranskaksi, englanniksi ja totta kai japaniksi. Jos asia esitettiin japaniksi se käännettiin erikseen aina sekä englanniksi että ranskaksi jne. Tehottomuus tuntuu kantautuvan tässä suhteessa yli sukupolvien, sillä läsnäolleitten heitto asiasta oli, että johan tässä on yli 20 vuotta yritetty saada tulkkaus ainoastaan englannista japaniin tai päinvastoin, mutta toistaiseksi asiassa ei ole onnistuttu. Kellään tuskin on mitään ranskan kieltä vastaan, mutta englannilla pärjäävät myös ranskalaiset. Ja samalla saataisiin hieman tehokkuutta työskentelyyn. Jokainen voi kuvitella, että kun päivittäistä kokousaikaa muutenkin oli vain kolme tuntia, niin työskentelystä on tehokkuus kaukana. Varsinkin, kun jokaiset kommentit ja kannanotot käännettiin kahdelle muulle kielelle.
18 AIKIDO 2/12
Itse konferenssi kesti maanantaista sunnuntaihin. Maanantaina oli ainoastaan ilmoittautuminen, tiistaista lauantaihin kesti varsinainen konferenssi ja sunnuntaina oli sitten IAF:n järjestämä loppunäytös, jossa esiintyivät myös useimmat konferenssin osallistujat. Koko kongressin ajan oli myös mahdollisuus treenata. Viereisessä hallissa oli tuhatkunta neliötä tatamia ja vetäjinä hyvin mielenkiintoisia nimiä sekä Japanista että muualta. Hombulta oli enimmäkseen nuoremman polven opettajia, mutta myös vanhempia huippunimiä, mutta näistä myöhemmin. Konferenssissa käsiteltiin muutamia mielenkiintoisia asioita. Ensimmäinen oli sääntöuudistus, joka jouduttiin jättämään pöydälle sen vuoksi, että muutokset oli huonosti valmisteltu, ja niitä ei oltu säädetyssä ajassa jaettu etukäteen jäsenliitoille. Tässä näkyy tietysti se, että IAF on vapaaehtoisorganisaatio, eivätkä sen toi-
mihenkilöt saa palkkaa. Tästä seuraa väistämättä se, että toiminta ei voi olla kovinkaan tehokasta, kun Councilin jäsenillä on jokaisella oma leipätyönsä, joka kuitenkin pitää hoitaa kunnialla. Lisäksi useimmat treenaavat aikidoa, heillä on dojonsa tai liittonsa pyöritettävänään jne.
IAF on merkittävä yhteisö Vaikka IAF on tehoton, niin sillä on joka tapauksessa oma suuri merkityksensä. Hombu on IAF:n kautta jäsen kansainvälisessä Sport Accord Combat Games –järjestelmässä. Sen avulla Hombu ja IAF saavat saman statuksen sen kautta kuin olympialajit. Toiseksi se on ainoa kunnollinen, järjestäytynyt kansainvälinen foorumi, jossa korkean tason aikidokat ja eri maiden edustajat voivat järjestelmällisesti tavata toisiaan sekä epävirallisesti että virallisesti, ja siten mahdollistaa keskusteluyhteyden olemassaolon vaikeissakin kysymyksissä.
Doshu-Sensei pitämässä puhetta tiistai-illan tervetulojuhlassa. Tässä vaiheessa kaikki olivat vielä vetäytyneet peräseinälle tiiviseen massaan ja edessä oli tilaa.
Tämä yhteisöllisyyden merkitys tuli ehkä parhaiten ilmi siinä, kun keskusteltiin viestinnän ja lajimarkkinoinnin merkityksestä. Kei Izawa oli tehnyt hyvää pohjatyötä ja totesi Internetin analysointityökalujen tuloksena olevan sen (GoogleTrends), että siinä missä muiden budolajien suosio on pysynyt ennallaan tai kasvanut, kiinnostus aikidoon on vähentynyt nettihakujen perusteella. Tämä on tietysti erittäin huolestuttava suuntaus. Lisäksi on globaali trendi, että lajin harrastajat ikääntyvät. Junioritreenaajia on tulossa lajin pariin, mutta nuoria tai nuoria aikuisia on vaikea houkutella pysyvästi mukaan. Kuulostaako tutulta? Samahan se on ongelma suomalaisessakin aikidossa. Myös kongressin keksimät keinot kuulostivat tutuilta: kuva- ja videopankki, hyvää viestintä- ja markkinointimateriaalia, kansainvälinen aikidoportaali. Ehkä ainoa uusia ajatus oli toteuttaa nämä crowdsourcingin eli joukkoistamisen keinoin. Ongelmana on vain hallinnointi ja teknisten välineiden toteuttaminen. Molemmat edellyttäisi-
vät sitä, että mukana toiminnassa on ammattilaisia, jotka koordinoivat ja toteuttavat asiaa sekä luovat sille struktuurin, mutta teknisiin apuvälineisiin ja palkallisiin henkilöihin IAF:llä tuskin on varaa. Tavoitteena on saada vapaehtoisperiaatteella toimiva viestinnän koordinaattori IAF:ään. Saa nähdä, miten käy.
Hombu on ainoa, jolla olisi taloudelliset resurssit rakentaa Aikikai Hombu Dojon internet-sivustosta todellinen Aikido-portaali, mutta ainakaan toistaiseksi näin ei ole tehty. Toivottavasti näin tapahtuu lähitulevaisuudessa. Ehkä uusi Waka-Sensei, Mitsuteru Ueshiba on siinä suhteessa uuden sukupolven edustaja.
Kaivattiin myös uusia inspiroivia huippukykyjä näyttämään mallia nuorille, samaahan suomalaisessakin aikidossa kaivattaisiin. Meillä niitä on jo toivottavasti nousemassa. Jollei, niin ehkä Combat Games tarjoaa mahdollisuuksia tien avaamiseen siihen suuntaan.
Kokouksessa Ranskan ja Belgian edustajat, joista kumpaakin maata edusti myös yksi juristi, totesivat, että lainopillisesti on mielenkiintoista, että IAF:llä ei ole mitään virallista juridista asemaa Japanissa tai missään muuallakaan. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että mikäli IAF kämmää jotain tai tekee konkurssin, velat ja muut rikkeet tulevat kansallisten jäsenliittojen maksettaviksi. Tämän puheenvuoron jäljiltä molemmat herrasmiehet tulivat valituiksi IAF:n Directing Committeehen ja samalla sille päätettiin perustaa lainopillinen jaos. Tavoitteena on rakentaa IAF:lle laillinen status lähivuosina.
Taloutta ja laillisuutta Kun IAF:n taloutta käytiin läpi selvisi, että sille on kertynyt velkaa karkeasti arvioiden noin 800.000 euroa Hombudojolle. Asiassa ei ole ongelmaa niin kauan kun Hombun talous taipuu tähän. Mutta se osoittaa sen, että IAF:n talous on heikoissa kantimissa. Velka ei ollut viime nelivuotiskauden aikana lisääntynyt, muttei myöskään vähentynyt.
Dopingtestaus sävähdytti Sport Accordin kautta IAF:lle on myös myönnetty Wadan jäsenyys. Sen seu-
AIKIDO 2/12
19
rauksena IAF:n kongressin yhteydessä järjestetyssä aikidoseminaarissa järjestettiin dopingtestaus kai ensimmäistä kertaa Aikidon historiassa.
Testauksesta tuli paljon porua kongressissa, koska se oli toimitettu laittomuuden rajoja ja yksilön sekä urheilijan oikeusturvaa hipoen.
Keskustelu dopingtestauksesta kävi tietysti melko kuumana, koska kukaan ei oikein nähnyt mitään järkeä siinä, että aikidoka käyttäisi dopingaineita tai että aikidokia pitäisi testata. Meidän kiellettyjen aineiden listamme ei ole aivan yhtä kattava kuin kilpalajien, mutta yhtä kaikki. On vaikea kuvitella dopingilla saatavan mitään hyötyä ainakaan lajiosaamiseen. Se kuitenkin on ydin, joka on hankittava kovalla työllä, treenaamisella ja kokemuksella.
Käsittääkseni testausmahdollisuudesta pitäisi jo seminaariin tullessaan olla tietoinen, nythän ei tietenkään näin ollut, koska kukaan ei tiennyt koko asiasta. Lisäksi vapaaehtoisilta ei oltu kysytty, ovatko he vapaaehtoisia dopingiin, vaan oli vain kysytty vapaaehtoisia auttamaan. Sen jälkeen tämä joukko oli viety testattavaksi ja vasta kerrottu mistä on kyse.
Hieman kyynisesti voikin sanoa, että mitä me sitten annamme rangaistukseksi aikidokalle, joka on jäänyt kiinni dopingtestissä? Elinikäisen aikidokilpailukiellonko? Joka tapauksessa seminaarin eräässä treenissä johon en päässyt osallistumaan kongressin takia, oli testattu joukko vapaaehtoisia aikidokia Japanin Wadan toimesta.
Menettely mennee lähinnä taitamattomuuden ja asian uutuuden piikkiin, mutta joka tapauksessa se oli vähän arveluttavasti toteutettu. Syvällisempi ongelma asiasta kuitenkin syntyy, mikäli IAF edellyttää, että myös sen jäsenmaiden liittojen aikidokia pitää testata sekä “kilpailukaudella” että sen ulkopuolella. Ensinnäkin se on ajatuksena turhauttavaa ja turhaa ja toiseksi suuri kysymysmerkki on, että kuka sen testauksen maksaa? Suomen
Aikidoliittoko? Meillä ei siihen taida yksinkertaisesti olla varaa. Yksittäinen testattava urheilijako? Sekin tuntuu epäoikeudenmukaiselta varsinkin, kun kaupallisia panoksia on suomalaisessa aikidossa jaossa kovin harvalle. Joka tapauksessa näyttää siltä, että Suomen Aikidoliitonkin on otettava jossain vaiheessa asiaan kantaa, ja voi olla että SLU:n jäsenenä meillä ei ole varaa olla eri mieltä. Hombun kanta dopingiin oli, että testien tulisi keskittyä kilpailulajeihin. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että jotkin aineet ovat vaarallisia erityisesti lapsille ja nuorille. Aikido ei myöskään ole urheilua, vaan Tie omaan valaistumiseen. Myös päivittäinen harjoittelu eroaa kaikista muista lajeista, se saattaa “näyttää” urheilulta, mikä minusta on erittäin hyvin sanottu. Myös se, mitä päivittäinen harjoittelu tarkoittaa, tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Aikikai ei astu sille alueella, josta pitää jokaisen urheilijan itse päättää. Ja vaikka tieto dopingista on tärkeää lajin
Kolme edustajaa minusta vasemmalla tuliivat Tanskasta. Heistä äärimmäisin oikealla eli lähimpänä minua innokas tangon taitaja.
20 AIKIDO 2/12
Tadan-sensein luento oli hieno katsaus aikidon sisimpään. Tosin tulkkiparka oli hätää kärsimässä, kun senseillä oli niin paljon sanottavaa, ettei malttanut antaa tulkata rauhassa.
opettajille, Hombun mielestä aikidossa eivät dopingtestit ole tarpeen.
Uusia jäsenmaita Kongressissa oli myös ehdolla uusia jäsenmaita neljä kappaletta: Venezuela, Romania, Eesti ja Slovenia. Yksi IAF:n ongelmista on se, että se hyväksyy toistaiseksi jäseneksi vain yhden liiton per maa. Hombulla tätä rajoitusta ei ole, vaan sen jäsenenä voi olla useampi liitto yhden maan sisältä. IAF:n sääntömuutosehdotuksessa pyrittiin lieventämään tätä epäkohtaa, mutta kuten sanottu, sääntöjä käsitellään uudelleen vasta neljän vuoden kuluttua. Hombun IAF:n kokouksessa esittämä kanta oli, että IAF:n kannattaisi omaksua sama toimintamalli, joten toivottavasti ensi kokouksessa päädytään siihen, että myös IAF:ssä voi olla jäsenenä useampi liitto samasta maasta. Joka tapauksessa oli ilo olla äänestämässä Viroa uudeksi IAF:n jäsenmaaksi. Valituksi tuli Eestin edustajaksi Estonian Aikido Federation, jonka Anni Kagovere oli paikan päällä juhlistamas-
sa asiaa. Myös muut ehdokkaat tulivat hyväksytyiksi, joten maita on nyt sitten kaikkiaan 48.
Seminaarissa huippuopettajia Itse IAF:n seminaarin puolella oli joukko huippuopettajia vetämässä treenejä, joita oli päivän mittaan paljon. Meikäläisittäin tuttuja nimiä olivat tietysti Igarashi-sensei sekä Micheline ja Christian Tissier -senseit. Waka-sensei veti seminaarin avausharjoituksen ja Doshu-sensei puolestaan seminaarin viimeisen harjoituksen. Meillä kongressiin osallistuneilla oli rajallisemmat mahdollisuudet treenaamiseen, koska aampäivät menivät kokoustaessa. Iltapäivällä sitten tuli treenattua, ja se olikin koko Tokion osuuden parasta antia. En halua vähätellä myöskään kongressin osuutta. Sillä on iso merkitys kansainvälisen aikidoyhteisön toiminnalle, mutta aikidon vuoksihan me aikidoa harrastamme, emme byrokratian, joten oli mahtavaa päästä teenaamaan taitavien opettajien ohjaamana monien hyvien harjoittelijoiden kanssa.
Seminaarin henkiseksi kohokohdaksi muodostui Tada-sensein torstai-iltana pitämä 2,5 tunnin mittainen luento aikidosta tosi isolla A:lla. Tein siitä muistiinpanot, joten toivottavasti saan aikaiseksi tehdä siitä jutun sitten seuraavaan Aikido-lehteen. Tosin 2,5 tunnin istuminen (vaikka asento oli “vapaa”) tatamilla tappoi toisen polveni, josta oli ongelmia sitten myös seuraavalla viikolla Sakussa. Luento oli kuitenkin erittäin antoisa, vaikka olikin kivulias. Tada-sensei on kyllä erittäin hieno esimerkki aikidon positiivisista vaikutuksista: 82-vuotias 9. dan, joka näyttää 60-vuotiaalta, joten hänellä on osaamista monilla tasoilla, millä kertoa aikidosta. Siinä sitä on tavoitetta meille muillekin. Myös Tada-sensein harjoitukset olivat seuraavana päivänä hyvin mielenkiintoiset, ja hän kertasi vielä osittain edellisen päivän luennon antia. Doshu-sensei veti sitten lauantain viimeiset harjoitukset ja myös ne olivat mielenkiintoiset. Kun Tada-sensein harjoituksissa oli paikalla noin 600 henkilöä treenaamassa, niin Doshun
AIKIDO 2/12
21
Mitsuteru Ueshiba (ensimmäinen vasemmalta) oli usein mukana IAF:n kongressin kokoontumisissa.
treeneissä oli kuulemma paikalla lähes tuhat. Harjoitteleminen oli jo Tadasensein treeneissä lämpimähköä eikä ilma viilennyt Doshun treeneissäkään. Myös happimolekyylit tuntuivat olevan harvassa, vaikka koneellinen ilmanvaihto olikin tehokkaasti järjestetty.
me kuitenkin ottaa oppia naapurimaistamme: sekä Ruotsista että Tanskasta oli mukana kolme edustajaa, jotka olivat kaikki aktiivisesti mukana koko tapahtuman ajan. Suomesta ja Norjasta oli kummastakin yksi, mikä on tietysti haasteellisempaa.
Nuoret lokakuussa Pietariin esittelemään omia kykyjään?
Norjan IAF-statuksen saanut liitto on paljon pienempi kuin Suomen liitto, joten yhden edustajan lähettäminen on ymmärrettävää. Norjalaiset ovat silti onnistuneet hyvin hoitamaan suhteensa Hombuun sikäli, että heillä käy vuosittain Hombun lähettämä Shihan vetämässä leirin. Asia oli järjestynyt yksinkertaisella pyynnöllä Doshulta.
Seuraava Sport Accord Combat Games järjestetään ensi vuonna niinkin lähellä meitä kuin Pietarissa. Kolme vuotta sitten tapahtuma oli Pekingissä, johon Suomi sai Combat Gamesin organisaation kustannuksella neljä nuorta aikidokaa. Toivottavasti kiintiöömme kuuluu yhtä monta edustajaa ensi vuonnakin. Se on joka tapauksessa taas suuri mahdollisuus meidän harjoittelijoillemme saada hienoa kansainvälistä kokemusta esiintymisestä suurilla estradeilla. Tiedotamme asiasta lisää heti kun siitä tulee meille informaatiota. Jos oikein muistan, maksimivyöarvo on neljäs dan ja ikä enimmillään 30 tai 35 vuotta, joten keväällä varmaan saamme laittaa edustajiemme valintaprosessin käyntiin.
Yhteenvetoa Mitä kongressista sitten jäi kouraan? On hyvä, että olemme mukana kansainvälisessä organisaatiossa ja opimme huomaamaan, että pärjäämme siinä missä muutkin. Yhdessä asiassa voim-
22 AIKIDO 2/12
Ensi kerralla minun mielestäni olisi hyvä, että Suomen Aikidoliitollakin olisi vähintään kaksi edustajaa paikalla. Jo senkin takia, että on hyvä saada oppia kokoukseen jo osallistuneelta ja että kokemuksia kansainvälisestä toiminnasta kertyisi mahdollisimman monelle osana aivan luonnollista liiton yhteyksien hoitamista. Lisäksi kaksi ihmistä solmii tehokkaammin uusia tutavuuksia kuin yksi. Toisen viikon vietinkin sitten Sakussa Endo-sensein dojolla treenaamassa Arigan hyvässä opetuksessa. Se viikko on oma tarinansa, mutta oli mahtavaa vain keskittyä harjoittelemaan ja nauttimaan elämästä ja hyvästä opetuksesta. Niistä suuri kiitos Ariga-senseille.
Viron/Eestin edustaja Estonian Aikido Federationin Anni Kagovere keskimmäisenä juhlimassa IAF:n jäsenyyttä muiden uusien maiden edustajien kanssa.
Millainen on hyvä ohjaaja? Teksti: Heidi Eloranta
Opiskelen itse terveysliikunnan ohjaajaksi ja saimme eräänä päivänä oppimistehtäväksi miettiä millainen on hyvä ohjaaja. Minulla ei ole kokemusta vielä montaa kymmentä vuotta ohjaamisesta, mutta joitakin ydinkohtia hyvässä ohjaajassa mielestäni kuitenkin on. Aloin miettimään omia kokemuksiani, tapaamiani opettajia ja ohjaajia, suurimmaksi osaksi aikidon ohjaajia. Seuraavia ajatuksia pulpahteli mieleeni:
Ensinnäkin hyvän ohjaajan pitää mielestäni olla erittäin innostunut omasta lajistaan ja treenata itse intohimoisesti. Ohjaajan täytyy kehittää koko ajan itseään eteenpäin eli treenata itse ja hakea vanhemmilta ohjaajilta tietoa ja taitoa. Varsinkin jos kyse on nuoremmasta ohjaajasta. Esimerkiksi itse lopetin erään lajin junioreiden ohjaamisen, koska oma treenaus kyseissä lajissa loppui. En tuntenut enää, että olisin voinut ohjata muita, koska minusta tuntui etten edisty tarpeeksi itse. Kun ohjaaja itse näyttää oman innostuksensa lajia kohtaan niin myös ohjattavat innostuvat. Mikäli ohjaaja tekee ohjaamista pakolla tai ilman innostusta niin kukaan ei innostu treenaamisesta. Ohjaajan mielialat vaikuttavat hirveästi siihen, onko harjoitukset ohjattavien kannalta mukavat vai ei. Ohjattavat, olivatpa he sitten lapsia taikka aikuisia, kyllä huomaavat ja aistivat kaiken sen, mikä ohjaajasta lähtee vaikka hän ei siitä ääneen puhuisikaan. Hän antaa myös ohjattavilleen tilaa oivaltaa itse asioita. Hän ei kaada kuin kannusta kaikkea tietoa ohjattaviensa päähän. Hän osaa nähdä sen, milloin voi antaa mitäkin. Hän ei anna sellaista tietoa, jota ohjattava ei vielä ymmärrä. Hän näkee ohjattavansa tason. Hän
kannustaa ohjattaviaan itsenäiseenkin harjoitteluun virallisten harjoitusten ulkopuolella. Ennen kaikkea hän yrittää tehdä harjoittelun motivaatiosta sisäistä, itsestä lähtevää intohimoa. Hän korostaa, ettei kukaan treenaa häntä vaan itseään varten. Hän kertoo, mitä oppilaat voivat saada harjoittelulla ja ohjaa heitä saavuttamaan sen parhaansa mukaan. Hän on tienviitta – ei palvelija – oppilaan omalla matkalla. Hyvä ohjaaja välittää oppilaistaan ja heidän kehityksestään. Hän ei ajattele edistymisen olevan ”ihan sama” tai ole kylmä oppilailleen muuten. Hyvä ohjaaja pyrkii kuuntelemaan ja välittämään oppilaidensa huolista, peloista tai muista tunteista, jotka liittyvät harjoitteluun tai miksi ei muuhunkin elämään, jos ohjaajan resurssit riittävät. Ohjaajalle on tärkeää se, että oppilaat kehittyvät ja tuntevat itsensä tärkeiksi. Hän ottaa heidän mielipiteensä huomioon. Hän tekee kaikkensa, että oppilaiden kehitys olisi mahdollisimman hyvää, muttei kuitenkaan painosta heitä treenaamaan yli oman jaksamisensa. Eli hyvä ohjaaja kannustaa mahdollisimman paljon muttei painosta. Hän antaa aikaa levätä ja huoltaa itseään, mutta vaatii treeneissä tarpeeksi.
Kaikki ovat samanvertaisia. Hyvä ohjaaja ei suosi ketään mistään syystä. Hän muistaa myös ne, jotka eivät ole välttämättä liikunnallisesti lahjakkaimpia tai muulla tavalla sellaisia, joita pitäisi suosia. Jokainen oppilas on hänelle tärkeä. Tämä on nimittäin sellainen asia, jolla pystyy pilaamaan koko seuran ilmapiirin. Huumoria vai ei? Monesti kiistelty ajatus valmennuksessa ja ohjauksessa. Minusta kuitenkin tuntuu siltä, että huumoria. Jos ohjaaja osaa ottaa välillä vähän rennomminkin, rentoutuvat ohjattavatkin. Harrastuksesta ei välttämättä tule verisuussa puurtamista vaan rentoa, siellä on mukavaa. Moni ajattelee, että mukava ja rento ei sovi yhteen intohimoisen ja määrätietoisen treenauksen suhteen. Minä kuitenkin uskon siihen, että huumorintajuinen ja rento ohjaaja voi kasvattaa jopa parempia ja paremmin menestyviä (jos kyse on kilpalajista) ohjatteja kuin aina totisesti torvea soittava ohjaaja. Ja jos tavoitteena on saada ohjattava harrastamaan lajia pitkään niin silloin mielestäni on ehdottoman tärkeää saada ilmapiiristä vapautunut ja rento. Kukapa jaksaisi muuten vuosikausia ja -kymmeniä tehdä yhtään mitään.
AIKIDO 2/12
23
Hyvä ohjaaja osaa katsoa myös peiliin. Jos jokin menee pieleen tai ohjattavan into hiipuu, se voi olla ihan hyvin myös ohjaajan syytä. Silloin hyvä ohjaaja katsoo peiliin ja miettii: Olenko minä tehnyt jotakin väärin? Voisinko tehdä jotakin toisin? Hän keskustelee ohjattavansa kanssa avoimesti ja kertoo, että hänelle saa puhua jos jokin asia ahdistaa. Hänelle saa kertoa, jos hänen toimintansa on tuottanut pahaa mieltä. Hyvä ohjaaja osaa ja mikä tärkeintä, nöyrtyy, muuttamaan myös omia käytäntöjään jos jotakin tapahtuu. Hyvä ohjaaja haluaa kehittää itseään ohjattavilta tulevan palautteen avulla. Hän ei syyllistä aina ohjattaviaan. Tietenkin on myös tilanteita, jotka tapahtuvat ohjaajasta riippumatta. Silloinkin hänen pitäisi ymmärtää se, että hän teki parhaansa eikä pysty enää vaikuttamaan asioihin. Silloin pitää antaa olla.
Mielestäni hyvää ohjaajaa voi verrata vanhempaan. Hän kasvattaa ohjattavansa lajinsa kehityskaaressa yhä pidemmälle. Hän vaatii, mutta rakastaa. Hänelle oppilaat ovat tärkeitä kuin omia lapsia. He eivät ole yhdentekeviä vaan heidän tunteensa ja mielipiteet merkitsevät. Ohjaajalla ja ohjattavilla säilyy molemminpuoleinen kunnioitus ilman kuitenkaan minkäänlaista ”pomo ja alamainen” - ajatusta. Jos ohjaaja käyttäytyy kunnioittaen ja välittäen ohjattavaansa kohtaa, hän saa varmasti sen takaisin: ohjattava kunnioittaa ohjaajansa, panostaa harjoitteluun ja sitoutuu lajiinsa. Ohjaaja voi määritellä sen onko harrastettava laji hyvä tai huono. Kaikki voi olla kiinni omasta ohjaajasta.
Nyt UUSI 3. osa! AIKIDON PERUSTEITA Juhani Laisi 6. dan aikikai shihan
Osa 1 30 eur Osa 2 35 eur (tupla-DVD) Osa 3 30 eur
Tilaukset:
budoliike.fi juhani.laisi@kolumbus.fi kamras.ben@gmail.com DOLLARVIDEO - Yhteistyössä mukana:
24 AIKIDO 2/12
Hyvin pitkälti tällaisena näen ihanneohjaajan. Se voiko kaikkea tätä saavuttaa on eri juttu. Kukaan ei ole täydellinen ja jokaiselle ohjaajalle tulee huonoja päiviä. Vankalla kokemuksella ja kovalla intohimolla, tämä ei kuitenkaan mielestäni ole mahdotonta, sillä olen tutustunut ainakin pariin tällaiseen aikido-ohjaajaan. Millainen on sinun mielestäsi hyvä ohjaaja?
Unelmoikaa lapset! Tämän lehden junioripalstan aiheena ovat unelmat. Kaikilla on varmasti joku unelma, sellainen asia, jota toivoo kaikkein eniten. Se voi olla unelmien ystävä, ammatti, harrastus, työ, lemmikki, matka tai mikä vain. Jokaisella on joku. Niin minullakin. Minulla ei ole maailman helpoin unelma. Tiedän, että sitä on vaikea toteuttaa. En usko sen kuitenkaan olevan täysin saavuttamattomissa, koska on tapahtunut jo monia asioita, jotka ovat kertoneet minulle sen, että olen taas yhden askeleen lähempänä unelmaani. Ainut asia, jota unelmien toteutumiseen tarvitsee on tahto. Tahto ja usko siihen, että voi saavuttaa jotain mitä todella haluaa. Kun on tahtoa toteuttaa unelmia, tahtoo tehdä sen eteen mitä vain. Jos sinulla on se tahto ja usko siihen, että onnistut, kukaan tai mikään ei voi pysäyttää sinua. Minä uskon siihen, että teiltä jokaiselta lapselta löytyy tarpeeksi tahtoa, kykyjä ja uskoa toteuttaa omia unelmianne!
että kun joku kauan odotettu asia tapahtuu niin on onnellinen ja iloinen olo. Minulle sellainen asia on vastaikään tapahtunut ja minusta tuntuu, että ilo suorastaan kuplii sisältäni! Eikö se olekin hauska tunne? Sitä tunnetta on kiva kokea yhä uudestaan ja uudestaan. Täytyy vain luottaa siihen, että jonakin päivänä se oma unelma toteutuu. Odotus ja kärsivällisyys palkitaan. Joskus tietenkin voi käydä niin, että unelma menee rikki. Jostakin syystä, sitä ei voi millään toteuttaa vaikka kuinka haluaisi ja olisi päättäväinen. Silloin ei pidä lannistua. Aina löytyy joku toinen haave, joka voi toteutua. Koskaan ei saa luovuttaa! Kaikille unelmat ovat erilaisia ja kenenkään unelma ei ole huonompi kuin
toisen. Vaikka onkin tärkeä seurata omia unelmiaan niin meidän pitää myös muistaa, että sillä kaverillakin on unelmia. Meidän pitää kunnioittaa myös toisten unelmia ja auttaa jos vaan voimme. Silloin meidänkin unelmamme voivat saada kannustusta ja apua. Ei siis lytätä toistenkaan unelmia lyttyyn. Myös meidän ohjaajamme unelmoivat. Haastattelinkin tähän lehteen kahta kokenutta aikido-opettajaa. Heidän unelmansa ovat koskeneet aikidoa. Käännähän sivua ja katso mitä heidän unelmilleen on käynyt... Ihanaa unelmointia!
Heidi Eloranta Juniorivaliokunta
Joskus eteen voi tulla asioita tai henkilöitä, jotka yrittävät estää unelmien saavuttamisen. Itse täytyy vain muistaa, että kukaan muu ei voi päättää siitä, mistä saa unelmoida tai onko se unelma oikein tai väärin. Silloin pitää vain uskoa itseensä ja sanoa itselleen, että ”minä kyllä pystyn siihen!”. Silloin kuin koettaa toteuttaa unelmiaan ja saa olla oma itsensä, silloin on onnellinen. Varmasti jokainen tietää,
AIKIDO 2/12
25
Shihanin unelmia
Teksti ja kuvat: Heidi Eloranta
Helsingissä aikidoa ammatikseen ohjaava Juhani Laisi kertoi minulle unelmistaan. Juhani-sensei on harjoittelut aikidoa jo hirmuisen pitkään, saavuttanut 6. danin vyöarvon ja onkin maassamme Shihan-arvoinen opettaja. Shihan-arvo tarkoittaa mestariarvoa, jonka voi saada kun on harjoitellut useita kymmeniä vuosia. Tänä vuonna Juhani-senseillä tuli täyteen 40 vuotta aikidon parissa. Oliko hänen unelmansa jo pienenä poikana aikidossa vai unelmoiko hän silloin jostain muusta? Katsotaan ja kuunnellaan, mitä Juhani-senseillä on kerrottavana meille. 1. Minkä ikäisenä Sensei aloitti aikidon? 20-vuotiaana. 2. Millaisia unelmia sinulla oli nuorena? Tietysti oli ajatuksia opiskelusta ja mitä haluan ammatikseni. Toisaalta minulle oli myös selvää, että fyysisestä kunnosta tulee huolehtia. Aikidosta en tiennyt silloin mitään. Harjoittelun aloittaessani odotukseni oli lähinnä, että mitä aikido oikein on? Harjoittelun myötä mielenkiintoni lisääntyi ja halusin oppia lisää. Vuosien varrella ajatus aikidosta opittavana taitona on vaihtunut enemmänkin metaforaan aikidosta matkana ja koko ajan matkalla tulee uusia asioita vastaan. Minun unelmani on siis ollut aikidon oppiminen, jos se olisi ollut jotakin muuta olisin varmaan tehnyt asioita toisin. Paljon on toteutunut, vaan paljon on vielä matkaa jäljellä. 3. Olet ammatiltasi aikido-opettaja. Oliko se unelmasi, kuinka saavutit sen? Alun alkaen en haaveillut aikidon ammattilaisuudesta. Ensin ajatuksena oli
hyvä harrastaja ja sen jälkeen jossakin vaiheessa se vaihtui puoliammattilaisuuteen. Keskustelin aikoinaan asiasta perheeni kanssa, että mitä ammattilaisuus merkitsisi perheelle ja minulle. Olin nähnyt ammattilaisten elämää läheltä, joten tuossa vaiheessa tiesin jo mitä odottaa. Kun päätös oli tehty, niin harjoittelustani tuli johdonmukaisempaa, tavoitteellisempaa ja enemmän paneutumista oppimiseen ja opettamiseen (valmentamiseen). 4. Unelmoitko vieläkin? Mistä tällä hetkellä? Totta kai unelmoin. Haluan oppia aikidosta yhä lisää. 6. Monet varmasti unelmoivat mustasta vyöstä. Mitä sanoisit heille? Tarvitset opettajan. Kirjoista ja videoista ei opi aikidoa. Aikido välittyy ihmiseltä ihmiselle eikä kuvista (elävistäkään) näkyvät tekniikoiden muodot ovat se alkeellisin osa. Ei kannata keksiä itse pyörää uudestaan. Pelkkä tatamilla vietetty aika ei riitä. Harjoitteluun on saatava laatua. Tulee olla tavoitteellinen tekemisessä.
5. Onko unelmointi sallittua kaikille? Totta kai. Minusta unelmointi on normaalia toimintaa. Kuinka me suunnistaisimme kohti tulevaa jos meillä ei olisi unelmia? Unelmoidessamme me ikään kun tarkastelemme mitä me haluamme ja ne vievät meitä kohti tavoitetta. 6. Mikä on suurin unelmasi, joka on toteutunut? Minulla on jo ikää ja tähän mennessä on ollut monenmoisia unelmia. Suurimmaksi haluan nimetä, että lapseni ovat saaneet kasvaa aikuisiksi. Se on varmaan suurin asia joka näin vanhempana tulee mieleen. 7. Monet nuoret aikidokat varmasti haaveilevat tulevansa joskus aikido-opettajaksi. Miten he voisivat saavuttaa tämän? Kerää monipuolista tietoa aikidosta. Opettele teknikoita selvitellen mitä ne ovat ja kehitä niiden suorittamiseen vaadittavia ominaisuuksia. Opettele tekemään ”tehokkaasti” tekniikkasi, mutta varo satuttamasta pariasi saati rikkomasta häntä. Kehitä vuorovaikutustaitojasi. Selvitä mitä on pehmeys aikidossa? Mitä on Aiki? Mitä se tarkoittaa? Muista, että keho on työkalusi, joten siitä on pidettävä hyvää huolta monipuolisella ruokailulla, lihaskunnolla, -huollolla sekä levolla. Yhtälailla opettele huolehtimaan henkisestä hyvinvoinnistasi. Käy runsaasti eri opettajien leireillä tavataksesi erilaisia harjoittelijoita ja opettajia jolloin tutustut erilaisiin malleihin toteuttaa aikidoa. Harjoittele, harjoittele ja harjoittele 8. Voiko unelmien tavoittelu olla vaarallista? Mitä haittapuolta voi olla esimerkiksi mustan vyön tavoittelussa vai onko niitä?
26 AIKIDO 2/12
Eikö unelmointi ole juuri mahdollisen tulevan hahmottamista? Toivomme saavuttavamme jotakin, ja unelmoidessamme tarkennamme ja hakeudumme kohti sitä mitä haluamme. Unelman toteuttamisen edetessä mukaan kuuluu myös riskien kartoitus. 9. Vinkkejä (juniori)ohjaajille: Kuinka ohjaaja voi tukea oppilaansa unelmia? Mielestäni ohjaajan tulee tukea oppilaansa unelmia. Hän voi toteuttaa tätä
esim. kuuntelemalla ja sopivilla kysymyksillä ohjailla oppilasta tarkentamaan ja määrittämään unelmaansa.
Kuinka tärkeitä ovatkaan unelmat - ajatukset tavoitteista ja tulevaisuudesta.
10. Muita unelmiin liittyviä ajatuksia, vinkkejä nuorille aikidon harrastajille? Olen liittänyt mukaan monilla pitämilläni kursseilla seuraavanlaisen lainauksen Lewiksen kirjasta Liisa Ihmemaassa. Lue siis seuraava ajatuksella:
- Olisitko ystävällinen ja kertoisit, mihin minun pitää mennä tästä, kysyi Liisa. - No se riippuu siitä, mihin haluat päästä, sanoi kissa. - Minä en kyllä oikein tiedä… sanoi Liisa. - Sitten mikä tahansa tie vie sinut sinne, vastasi kissa.
Unelmana aikidon ammattilaisuus Haastattelin helsinkiläistä aikido-opettajaa Mari Lehtistä (5.dan, Aikikai). Mari on aloittanut aikidon juniori-ikäisenä, jo 10-vuotiaana. Pienestä aikidokasta asti hänen unelmansa oli perustaa oma aikidoseura ja ryhtyä aikidon ammattilaiseksi. Sitä ennen Mari haaveili pianistin urasta, sillä hän oli aloittanut pianon soiton jo 3-vuotiaana. Lopulta aikido ja kamppailulajit veivät kuitenkin voiton ja Mari lopettikin pianotunnit, pystyäkseen keskittymään paremmin aikidon ja muiden kamppailulajien harjoitteluun. Jossain välissä hän myös haaveili kirjailijan urasta. Pianon soiton lopetettuaan Mari aloitti pikimmiten päämäärätietoisen ja intohimoisen matkan kohti aikidon ammattilaisuutta. Hän siirtyi junioriryhmästä aikuisten ryhmään jo 12-vuotiaana ja alkoi siinä vaiheessa treenata päivittäin. Lisäksi Mari harrasti silloin karatea. Hieman myöhemmin hän ryhtyi harjoittelemaan aikidon ohella judoa. Käytännössä hän oli kaikki illat harjoitussalilla! Mari kertoo, että oli hyvin harvinaista, että hänellä olisi ollut vain yhdet treenit illassa. Yleensä hän kävi vähintään kahdet treenit putkeen, ja joinakin päivinä Mari treenasi myös aamulla. Lisäksi hän toimi apuohjaajana juniori- ja peruskurssiharjoituksissa, joten joinakin iltoina dojolla saattoi vierähtää jopa viisi tuntia putkeen. Silloin Mari asui Keravalla, mutta kävi myös säännöllisesti aamutreeneissä Helsingissä jo peruskoulun yläluokilla. Hän heräsi viideltä aamulla keretäkseen käymään treeneissä ennen koulun alkua. Marilla oli niin paljon energiaa,
ettei aikaiset aamuherätykset haitanneet häntä yhtään! Kasvettuaan lukioikäiseksi, Mari opiskeli Mäkelänrinteen urheilulukiossa lajinaan aikido, mikä mahdollisti hyvin intensiivisen harjoittelun jo nuorena. Urheilulukiossa oli siihen aikaan paljon kaikenlaisia kuntotestejä, ja liikuntatunnit olivat usein tosi rankkoja. Hän muistaa, kuinka he juoksivat esimerkiksi mäkistä pururataa ympäri ties kuinka monta kierrosta. Samana aamuna Mari oli saattanut herätä viideltä ehtiäkseen aamutreeneihin, ja illalla hänellä saattoi olla vielä sekä judo- että aikidotreenit yhteen menoon. Lisäksi hänellä oli tietysti tavallisia oppitunteja, läksyjä ja kokeita. Heti lukion jälkeen Mari muutti Ranskaan. Hän tosiaan tahtoi aikidon ammattilaiseksi ja suureksi aikidomestariksi. Hän harjoitteli aikidoa kaksi kertaa päivässä jatkuvasti kahden vuoden ajan ranskalaisen aikidomestarin opissa. Harjoitusten lisäksi leirejä oli käytännössä joka viikonloppu. Aikidon ohella hän harjoitteli Ranskassa asuessaan brasilialaista ju-jutsua. Mari kokeekin, että myös muiden kamppailulajien harjoittelu on rikastuttavaa. Hän on saanut muista lajeista paljon ideoita aikidotreenien ohjaamiseen,
vaikka toki tärkeintä kuitenkin on, että treenaa aikidoa paljon ja monipuolisesti. Ranskassa Mari sai harjoitella pari vuotta, ennen kuin rahat loppuivat ja Mari joutui palaamaan Suomeen. Palattuaan Suomeen hän onnistui yhdistämään intensiivisen harjoittelun ja yliopisto-opiskelun. Mari perusti Finn-Aikin Helsinkiin hieman alle 23-vuotiaana, noin kymmenen vuotta sen jälkeen, kun unelma oman seuran perustamisesta oli syntynyt. Aikidon ammattilaista Marista ei tullut, koska Mari löysi myös toisen ammatin, joka häntä todella alkoi kiinnostamaan. Hän työskentelee tällä hetkellä tutkijatohtorina Helsingin yliopistossa. Mari ei kuitenkaan ole pettynyt siitä, että hänestä ei tullutkaan aikidon ammattilaista, koska aikidon harjoittelu ja hänen ammattinsa sopivat hyvin yhteen ja hän on kuitenkin saavuttanut aikidossa jo hirmuisen paljon. Hän on saanut esimerkiksi 5. tason mustanvyön, jota hän ei olisi uskonut voivansa saavuttaa. Mari muistuttaa myös, että aikidoka voi toimia aikidon periaatteiden mukaisesti
AIKIDO 2/12
27
myös muualla kuin tatamilla. Eli aikidon voi ja pitääkin ottaa aina mukaan! Hän pitää myös tärkeänä sitä, että aikido ja aikidokat eivät eriydy muusta maailmasta erilliseksi. Mari suosittelee unelmointia jokaiselle. Varsinkin nuorille, sillä aikuisena estoton unelmointi on koettujen pettymysten takia vaikeampaa. Sen sijaan realististen tavoitteiden asettaminen helpottuu kokemuksen myötä. Tämä puolestaan vähentää suurten pettymysten mahdollisuutta, mikä on tavallaan myös hyvä asia. Jos unelmana on aikidon ammattilaisuus, tärkeintä Marin mielestä on tietenkin treenata todella paljon aikidoa. Jos tahtoo aikido-opettajaksi, täytyy harjoitella selvästi enemmän kuin muut. Käytännössä tämä tarkoittaa siis päivittäistä harjoittelua. Lisäksi täytyy käydä paljon leireillä, joissa pääsee harjoittelemaan tavallista intensiivisemmin ja erilaisten parien kanssa. On myös tärkeää käydä erilaisilla leireillä,
jotta saa sinänsä tuttuihin asioihin uusia näkökulmia. Mari on siis itse treenannut paljon Ranskassa ja on hän käynyt joitakin kertoja Japanissakin. Lisäksi hän on leireillyt ympäri Eurooppaa. Kokemuksesta Mari kertookin, että ulkomailla harjoittelu on erittäin avartavaa ja nykyaikana täysin välttämätöntä aikidoopettajaksi aikoville. Vaikka Suomessa onkin hyvä taso aikidossa, ulkomailta saa erilaista näkökulmaa asioihin. Siellä kohtaa sellaisia tilanteita, joita ei aivan helposti Suomessa tulisi vastaan. Lisäksi ulkomailla on tietenkin mahdollista päästä harjoittelemaan hyvin erilaisten parien kanssa ja saada opetusta sellaisiltakin mestareilta, joita ei Suomessa näe (tai näkee vain harvoin ja lyhyen aikaa). Mari kuitenkin muistuttaa, että aikido ei koskaan tule olemaan Suomessa samanlainen massalaji kuin esimerkiksi jääkiekko. Tästä syystä kenenkään nuoren ei kannata välttämättä laskea sen
varaan, että aikidolla pystyisi joskus elättämään itsensä ja perheensä. Ei se mahdotontakaan ole, mutta kuitenkin sen verran vaikeaa, että Mari kannattaa kouluttautumista myös johonkin toiseen ammattiin, jos suinkin mahdollista. Kannattaa siis miettiä, mistä muusta on kiinnostunut, ja mikä olisi sellainen ammatti, joka sopisi työaikojen suhteen ja muutenkin mahdollisimman hyvin yhteen aikidon kanssa. Pitää myös muistaa, että aikido ei ole valmis tie, vaan jokaisen on itse rakennettava oma tiensä. Mieti, millainen tahtoisit oman tiesi olevan ja ala rakentaa sitä määrätietoisesti. Hyväksy kuitenkin se, että et pysty rakentamaan tietäsi yksin, vaan se tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tästä syystä et voi koskaan etukäteen tietää, millainen sinun tiestäsi tulee ja millaisia mutkia siihen syntyy. Rakenna tietäsi kuitenkin jatkuvasti, sillä mikään ei rakennu itsestään. Myös juniorin ja nuoren ohjaajalla on tärkeä osa kehityksessä. Mari kertookin pari vinkkiä juniori-ohjaajille, kuinka tukea nuoren harjoittelija unelmia: On tärkeää olla kannustava mutta samalla tuoda esiin realiteetteja. Itse haaveilin teini-ikäisenä aikidoammattilaisen urasta niin kiihkeästi, että olisin ollut valmis jättämään koulun kesken. Aikido-opettajani kuitenkin kannustivat minua panostamaan myös kouluun. Olen tästä heille ikuisesti kiitollinen. On tärkeää uskoa oppilaansa kykyihin ja tuoda se myös riittävän usein esille. Lisäksi on tärkeää kohdella oppilaita oikeudenmukaisesti. Jos joku lajiin paljon panostava nuori kokee tulevansa jatkuvasti väärin kohdelluksi, hän saattaa lannistua. Kaikkien pitäisi päästä esiin, jos he panostavat harjoitteluun tosissaan. Jos vaikuttaa siltä, että oppilaan kyvyt ja tavoitteet eivät oikein vastaa toisiaan, tästäkin pitäisi puhua oppilaan kanssa avoimesti. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, että ei lannista nuorta harjoittelijaa. Kaikki ei myöskään aina ole sitä, miltä näyttää. Sinnikkyydellä pystyy pitkällä tähtäimellä korvaamaan paljon puutteita. Joillakin saattaa myös olla poikkeuksellisia kykyjä, jotka eivät tule ihan heti esiin. Usein kaikkein harvinaisimmat kyvyt ovat juuri niitä, jotka pysyvät kaikkein pisimpään piilossa, sillä niiden näyttäytymiseen ei ole vielä olemassa valmiita reittejä.
28 AIKIDO 2/12
2
Machikara ja Kaisa Mikkola 1. Minkä ikäisenä aloitit aikidon? Miksi? Aloitin 15-vuotiaana, koska kaipasin monipuolista ja mukavaa liikuntaharrastusta.
oriohjaajalta ja halusin heti osallistua.
2. Mikä aikidossa on kivaa? Parasta on kaverit, uuden oppiminen, junioreiden ohjaaminen ja leirit.
7. Kaisa on nyt lukiossa. Onko rankkaa yhdistää lukio ja aktiivinen aikidon harrastaminen? Päätin suuren kurssimääräni takia käydä lukion neljässä vuodessa. Se oli hyvä päätös, sillä nyt koulu ei tunnu rankalta ja aikidollekin riittää paljon aikaa.
3. Mikä aikidossa on vaikeaa? Vyökokeisiin harjoittelu ja kaikki uudet asiat. Mutta joskus aikido on kivaa juuri siksi, että se on niin vaikeaa! 4. Mitkä ovat Kaisan aikidohaaveet? Olisi hienoa päästä Japaniin harjoittelemaan. 5. Shishi on kuullut, että Kaisa on junioriohjaajakoulutuksessa. Millainen se on? Miksi päätit mennä ohjaajakoulutukseen? Koulutus on tosi mielenkiintoinen ja luulen, että siitä tulee olemaan paljon hyötyä. Kuulin siitä seuramme pääjuni-
6. Haluatko isona opettaa aikidoa? Haluan!
9. Onko aikido parantanut oppimistuloksia (arvosanoja tms.)? Kyllä. Kun on liikkunut paljon, niin jaksaa istua koulussa paremmin paikallaan. Aikido on parantanut myös keskittymiskykyä. 10. Terveiset kaikille nuorille aikidon harrastajille? Mukavia treenejä kaikille ja pitäkää hauskaa aikidon parissa!
8. Mitä vinkkejä annat koululaisille, jotka haluavat treenata paljon? Muistakaa nukkua tarpeeksi, sillä väsyneenä ei onnistu koulunkäynti eikä myöskään treenaaminen.
Macikaran juniorit Machikaran junioriryhmä on tiivis ja innokas. Harjoitukset ovat kahdesti viikossa, ja aktiivisia harjoittelijoita on noin kymmenen. Tunnin mittaisiin harjoituksiin mahtuu leikkejä, liikunnallisia harjoitteita, ukemeita ja tekniikkaharjoitteita sekä säännöllisesti myös asetekniikkaa, jota Machikarassa harjoitellaan paljon. Usein harjoituskerralla on jokin teema, joka voi olla esimerkiksi tietty hyökkäysmuoto tai yksittäinen ominaisuus, kuten tasapaino tai reaktiokyky. Näytökset ja natsakokeet tuovat toisinaan tavoitteellisuutta ja vaihtelua harjoitteluun. Loppukesästä pidimme miekkaleirin, jolloin teimme Taiteiden yöhön pienen näytöksen. Oli satanut koko päivän ja meitä kaikkia jännitti, mutta näytös onnistui loistavasti. Näyttävät bokken-tekniikat vetivät uteliaita ohikulkijoita puoleensa ja sadekin lakkasi kuin tilauksesta.
Junioriryhmän tämän syksyn tavoite on koshinagen eli lonkkaheiton oppiminen. Alkusyksystä sitä pohjustettiin kovan ukemin harjoittelulla ja pelkillä nostoilla, nyt ollaan edetty pikkuhiljaa heittovaiheeseen. Vaikeiden tekniikoiden kohdalla onkin tärkeää harjoitella vaihe vaiheelta ja jakaa tekniikka pieniin osiin. Tekniikkaharjoittelu on mukavampaa, kun välissä leikitään. Usein meillä on vähintään alkuleikki ja loppuleikki. Junioreidemme suosikkileikkejä ovat polttopallo suurella jumppapallolla, kuka pelkää aikidomiestä sekä erilaiset hipat. Hauskaa oli myös, kun halloweenina leikimme pimeässä. Junioriohjaajakoulutuksessa leikittiin paljon, joten lähiaikoina luvassa on aivan uusia leikkejä! Kaisa Mikkola
AIKIDO 2/12
29
Toimistosivut: Laura von Boehm
Aikidoliiton vuosikello 2013 Huom! Muutokset mahdollisia!
Tammikuu Aikidoliiton uuden ja uudistuvan hallituksen ensimmäinen kokous. Hallitus: Erkki Mäki, Tuula Laisi, Jaanaliisa Kuoppa, Edla Niemi, Pertti Lindqvist sekä syysliittokokouksessa valitut uudet jäsenet Risto Lehto, Teemu Kurki, Salla Kokko ja Jenny Tervakari. Vuoden 2013 aikidolisenssi ja -tapaturmavakuutus tulevat myyntiin. Graduointituomarikoulutus, jos sitä ei ehditä järjestää joulukuussa 2012. Kaikilla kyu-graduointituomareilla tulee olla tämä koulutus suoritettuna. Kagamibiraki-seremonia Japanissa 13.1., jolloin julkistetaan myös mahdolliset Suomeen myönnetyt 5. danit ja siitä ylöspäin. 15.1. mennessä liiton toimistolle esitykset asioista, jotka halutaan kevätliittokokouksen käsittelyyn. Junioritoimijaseminaari 26.1. Lahdessa. Hinta on 20€ ja sisältää lounaan. Seminaari on tarkoitettu kamppailulajien ohjaajille ja ohjauksesta kiinnostuneille ja se järjestetään yhdessä Karate-, ITF Taekwondo-, Taido- ja Taekwondoliiton kanssa.
Helmikuu Aikidoliitto on yhdessä Judo-, Karate-, Taekwondo- ja Taidoliiton kanssa mukana valtakunnallisessa Liikkuva koulu -hankkeessa, jonka tavoite on kouluikäisten liikunnan lisääminen ja meidän tavoitteemme myöskin aikidon tunnettuuden ja harrastamisen lisääminen nuorten ikäryhmässä. Vuoden ensimmäinen dan-graduointi Endon leirillä 9.2. (Hakemukset liittoon 28.12.2012 mennessä.)
Maaliskuu Ilmoittautuminen 14-20-vuotiaiden nuorten Your Fightsuurtapahtumaan alkaa! Lisää tietoa tämän lehden takakannesta. Liiton pääsiäisleiri Lauttasaaressa 29.3.-1.4. ja dangraduointi 30.3. (Hakemukset liittoon 15.2. mennessä.) Toivotaan, että Kendoshop pääsee viime vuoden tapaan paikalle myymään aikidotarvikkeita. Leirin yhteydessä
30 AIKIDO 2/12
pidetään liiton sääntömääräinen kevätliittokokous, jonka kutsut lähetetään ensimmäistä kertaa sähköpostilla, kuten syysliittokokous 2012 päätti. Esityslistalla on pitkään valmistelussa ollut sääntömuutos. Seurojen jäsenmaksun (150€) eräpäivä on 30.3.
Huhtikuu Maalis-huhtikuussa järjestetään I-tason ohjaajakoulutus. II-tason junioriohjaajakoulutus on kuusipäiväinen ja järjestetään yhteistyössä muiden budolajiliittojen kanssa. Ensimmäinen viikonloppu on 5.-7.4. ja toinen viikonloppu pe-su huhti-toukokuussa. Aikidoliitto myöntää hakemuksesta (vapaamuotoinen) koulutusavustusta 120€ / osallistuja. Seurat, kannustakaa junnuohjaajianne! Nuorissa on tämänkin lajin tulevaisuus.
Toukokuu Your Fight-leiri Pajulahdessa 10.-11.5. ”Be water my friend.” –Bruce Lee.
Kesäkuu Junnujen kesän kohokohta: Suuri Budoleiri Varalassa jo 15. kerran! Aikidoleiri on tänä vuonna su-ti 9.-11.6. Ilmoittautuminen alkaa 1.2.
Heinäkuu Dan-graduointi 6.7. Littoisissa. (Hakemukset liittoon 24.5. mennessä.) Dan-graduointi 13.7. Hangossa. (Hakemukset liittoon 31.5. mennessä.) Liiton kesäleiri 24.-28.7. Missä??!! Turku? Porvoo? Kirkkonummi? Dan-graduointi 27.7. (Hakemukset liittoon 14.6. mennessä.) Liiton tatamit matkaavat suoraan kesäleiriltä kokemaan Taidon MM-kisat, jotka järjestetään Helsingissä!
Elokuu Tämän vuoden ainoa, mutta sitäkin kukoistavampi Aikidolehti julkaistaan! Seurat palailevat kesälomilta ja alkavat järjestää näytöksiä
ja peruskursseja. Liitossa otetaan uudet painokset aikidoesitteestä ja Aloittelijan oppaasta. Dan-graduointi Tampereella 24.8. (Hakemukset liittoon 12.7. mennessä.)
Syyskuu
Lähetä Aikidolehdelle palautetta ja juttuvinkkejä osoitteeseen toimitus@finland-aikikai.fi
Tapahtumakalenteri löytyy liiton kotisivuilta www.aikidoliitto.fi
I-tason junioriohjaajakoulutus järjestetään yhdessä Karate-, ITF Taekwondo-, Taido- ja Taekwondoliiton kanssa. Loppukauden aikidolisenssi tulee myyntiin 1.9. Esitykset syysliittokokoukselle 15.9. mennessä toimistolle. 15.9. on myös japanilaisten opettajaarvohakemusten (fukushidoin ja shidoin) eräpäivä. Suositusdan-hakemusten (5.dan ja siitä ylöspäin) eräpäivä on 30.9.
Lokakuu Liitto järjestää I-tason ohjaajakoulutuksen. Dan-graduointi 19.10. Järvenpäässä. (Hakemukset liittoon 6.9. mennessä.)
Marraskuu Kotimaisten opettajien leiri ja syysliittokokous. Mitä keksimme esityslistalle, että saamme kokoukseen yhtä runsaan osanoton kuin syksyllä 2012! Vuoden viimeinen dan-graduointi pidetään 2.11. Helsingissä. (Hakemukset liittoon 20.9. mennessä.) Tavoitteena on järjestää marraskuussa graduointituomarikoulutus. Kyu-graduointioikeusanomuksen eräpäivä on 15.11.
Joulukuu Ihmetellään, kun vuosi 2013 meni niin nopeasti, käydään treeneissä ja liitossa vuoden 2014 valmistelut ovat jo täydessä käynnissä.
AIKIDO 2/12
31
10.-11.5.2013 Pajulahti “ E M P T Y YO U R M I N D , B E F O R M L E SS , SH A PE L E S S – L I KE WAT E R . N OW YO U P U T WAT E R I N TO A C U P, I T B E C OM E S T H E C U P, YOU P U T WAT E R I N TO A B OT T L E , I T B E C OM E S T H E B OT T L E , YOU P U T I T I N A T E A P OT , I T B E C O M E S T H E T E A P OT . N OW WAT E R C AN F L OW O R I T C A N C R A S H . BE WATER, MY FRIEND .” ― BRUCE LEE
kaikille 14-20 –vuotiaille aikidon, judon,
karaten, kendon, nyrkkeilyn, taekwondon ja taidon harrastajille Your Fightissa on tuttuun tapaan sekä lajien yhteistä ohjelmaa, että oman lajin harjoituksia. Eikä siinä vielä kaikki! Minkä seuraavista Sinä haluaisit mukaan leiriohjelmaan:
Pakkaa mukaan
Kahvakuulatreenit?
Parkour?
Hinta
Murskaus?
Elokuvastuntit?
Äänestys alkaa Facebookissa tammikuussa 2013!
ulko– ja sisäliikuntavarusteet pyyhe ja uimapuku kamppailuvehkeet
100e täyshoidolla ja majoituksella
Ilmoittautuminen
Ilmoittautuminen alkaa 1.3.2013 ja päättyy 15.4.2013. Mukaan mahtuu 20 nuorta/laji.
Ilmoittautumiset tapahtuman nettisivujen kautta www.suuribudoleiri.net