Elämää Japanissa Teksti ja kuvat: Konstamikko Korhonen
Kohti Japania Istun bussissa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää keskiviikkona 4. Syyskuuta 2019. Lentoni Japaniin lähtee muutaman tunnin kuluttua ja paluulento on vasta seuraavan vuoden huhtikuussa. Olen odottanut, suunnitellut, haaveillut tästä hetkestä pitkään. Kun kävin Japanissa ensimmäistä kertaa vuonna 2015, ihastuin heti: tuntui kuin olisin hengittänyt eri väristä ilmaa. Vuonna 2017 Japanin häämatkan jälkeen totesimme puolisoni kanssa yhdessä, että sinne on päästävä asumaan. Nyt se vihdoin tapahtuu. Muutamme Japaniin seitsemäksi kuukaudeksi. Tätä on edeltänyt yli vuoden verran valmistautuminen mukaanlukien japanin kielen opiskelu, vaihtoja viisumihakemukset sekä säästöjen kerryttäminen. Vielä lentokoneessakaan en saa tajuntaani mitä on tapahtumassa. Katselen ajankuluksi tuoreehkon japanilaisen samurai-elokuvan ja vellon tarkoituksella siinä oudossa epätietoisuuden tilassa: elämä Suomessa jää nyt hetkeksi taakse, enkä tiedä vielä mitään huomenna koittavasta uudesta elämästäni.
Ensimmäiset treenit
Olin käynyt molemmilla aikaisemmilla Japanin reissuillani kertaalleen Hombudojolla treeneissä. Tämä ei siis ollut varsinaisesti ensimmäinen kerta, mutta olin siitä huolimatta melkoisen jännittynyt astuessani tällä reissulla ensimmäistä kertaa dojon ulko-ovista sisälle. Kumartelin nöyrästi kaikille peläten tekeväni jonkun töykeän käytösvirheen. Maksoin harjoitusmaksun, jätin kengät eteisen kenkähyllykköön, kumarsin ensin eteisaulan O-Sensein kohokuvalle ja sitten 6
AIKIDO 1/20
Kisshomaru Ueshiban kohokuvalle rappukäytävässä ja kapusin 3. kerroksessa sijaitsevaan miesten pukuhuoneeseen. Hämmästyksekseni pukuhuone oli aivan tyhjä. Silloin tajusin että olin 45 minuuttia etuajassa treenien alusta. Sain olla ikuisuudelta tuntuvan ajan yksinäni Hombu-dojon 3. kerroksen tatamilla ja ihastella dojon yksinkertaista mutta kaunista sisustusta ennen kuin saliin astui toinen harjoittelija. Muistin aikaisemmilta kerroilta että Hombulla treenataan yksi treeni aina saman parin kanssa. En oikein tiennyt miten parin valinta tapahtuu, mutta ilmeisesti näytin tyypilliseltä aikidoturistilta pälyilevine katseineni sillä joku vanhempi mies tuli hyvissä ajoin ennen treenin alkua kysymään minua parikseen. Treenit veti Yokota-sensei. Näistä treeneistä jäi mieleen lähinnä se että sinänsä ystävällinen ja hyväntuulinen vanhempi treeniparini keskittyi pääosin neuvomaan minulle jokaisen tekniikan enkä tuntunut oikein osaavan mitään. Mieleeni jäi myös se että Yokota-sensei alkoi aina välissä näyttää jotain yksityiskohtaa jollekin parille ja muiden piti huomata se ja keskeyttää oma tekeminen ja seurata tätä opetusta, mikä johti siihen että treenit olivat hyvin katkonaiset. Ensikosketus Hombuun tällä reissulla ei siis ollut se kaikkein hohdokkain, mutta hiki tuli silti ja olin tyytyväinen että pääsin treenaamaan.
Treeni- ja arkirutiinit vakiintuvat Hombulla järjestetään 5 treeniä päivässä. Kävin suurimmaksi osaksi aamutreeneissä, jotka pidettiin arkisin klo 6:30 ja 8. Jotenkin tykästyin aamutreenien rytmiin ja tunnelmaan ja 2 tuntia treeniä päivässä oli minulle riittävältä tuntuva määrä.
