Aikidolehti 1/2020

AIKIDO Suomen Aikidoliiton jäsenlehti 1/2020

Suomi-aikidon uusi strategia s. 4

PÄÄKIRJOITUS

Jussi Koukku

AIKIDOLLE KIITOS! Pidät kädessäsi viimeistä Outin ja minun kasaamaa aikidolehteä. Neljäntoista vuoden rupeama ja lähemmäs kolmenkymmenen lehden tekeminen on loppusuoralla. On aika antaa uusille tuulille tilaa ja mahdollisuus tehdä tätä meille niin tärkeää mediaa. Meidän molempien tiet ovat vieneet viime aikoina kauemmaksi lajin parista ja näin ollen on aika kiittää kaikkia ihmisiä ja tahoja, joiden parissa tätä aviisia on viime vuodet rakennettu numero numerolta.

Kiitos liitolle tämän mahdollisuuden tarjoamiseen. Itse en uskonut vuonna 2003 dojolle ensimmäistä kertaa astellessa, että olen muutaman vuoden päästä itse tekemässä lehteä, jonka vanhat numerot ahmin ensi töikseni tietoa uudesta harrastuksestani ammentaessani. On ollut ilo tutustua kaikkiin puheenjohtajiin ja liiton toimihenkilöihin.

Kiitos kaikille lehteen kirjoittaneille ihmisille. Ilman teitä ei lehteä pysty pitämään kiinnostavana ja lajin hermolla olevana tiedotusvälineenä. Varsinkin Petteri ja Sisko ovat jääneet mieleeni matkan varrelta erilaisine artikkeleineen ja mielipiteineen.

Suurkiitos kaikille opettajilleni. Ensimmäisenä tulee mieleeni Petja ja Tanja, joiden opeissa päästiin vääntämään ensimmäiset ikkyot ja nikkyot. Myös muu Lahti Yuko Aikikain opettajakaarti ja kanssatreenaajat, etunenässä Kustaa, Kimmo ja Toni, ansaitsevat suuren kunnioitukseni ja kiitollisuuteni. Pystyiväthän he opettamaan hieman varttuneempaakin kokelasta tekemään ukemit ja muut tekniikat ilman suurempia kolhuja itselle tai kanssaharjoittelijoille. Myös vuosien varrella tapaamani ja haastattelemani suuret senseit ovat piirtyneet pysyvästi muistiini. Muistelen lämmöllä erityisesti Kari Tammista ja Petteri Sileniusta kotimaisista ja ulkomaisista Igarashi, Mouliko, Endo, Christian ja Anno senseitä. He ovat kuitenkin sitä kaartia, jotka aikidon sanomaa ovat levittäneet kunniakkaasti ja laajalti niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Lehden tekoon vaaditaan paljon erilaisia osaamisalueita. Koska omat kyvyt ovat rajalliset, on Outi täydentänyt ja tuonut oman lahjakkuutensa lehden tekoon.

On erittäin vaikea kuvitella aikidolehden toimittamista ilman hänen tuomaa panosta sen tekoon. Iso kiitos Outi todella hienosta ajasta lehden parissa ja tietty tatamilla vietetyistä yhteisistä hetkistä. Lehden ulkoasu, hienot graafikat ja valokuvien käsittelyt, ideat lehden kehittämisestä ja paljon muuta on ollut meidän toimitusaikanamme hänen käsissään.

Domo arigato gozaimashita Jussi!

Minulla on jo 14 vuotta aikidolehden tekoa takana. Aika menee nopeasti kun on hauskaa, mutta aikansa kutakin. Nyt on oikea hetki luovuttaa aikidolehden taittajan paikka seuraavalle.

Nyt kun tämä on viimeinen aikidolehteni, haluan kiittää yhteistyöstä erityisesti Jussi Koukkua, jonka kanssa ryhdyimme yhdessä tekemään lehteä 14 vuotta sitten. Jussia on itse asiassa kiittäminen koko aikidourastani - aloitin lajin alunperin vuonna 1998 Helsingissä, mutta harrastus ei silloin saanut oikein tuulta alleen. Tuolloin ajattelin, että laji ei ollut minua varten, mutta olinkin väärässä.

Vuonna 2005 istuin työhaastattelussa Lahdessa Jussin mainostoimistossa ja äkkäsin tutunnäköisen kanjin. Keskustelu kääntyi aikidoon ja pysyi siinä lähes koko haastattelun ajan. Sain töitä ja hyvän ystävän, joka lopulta houkutteli minut takaisin aikidon pariin, vaikka olinkin aluksi vastahakoinen.

Kiitos siis Jussille - aikidolehden teko kanssasi on ollut erittäin antoisaa - kuten myös aikidon harjoittelu!

Lajille on ollut tänä vuonna erityisen hankalat ajat, mutta selviytyihän lajin perustajakin parista maailmansodasta ja muista hankaluuksista. Sen vuoksi uskon, että lajin kehitys jatkuu edelleen ja harrastajamäärät kääntyvät jälleen uuteen nousuun.

Toivottavasti nähdään vielä tatamilla!

Outi Heistman Aikidolehden taittaja

Jussi Koukku päätoimittaja

Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Tavallisesti levikki on noin 1500 kpl.

Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta.

Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 toimitus@aikidoliitto.fi Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166

2

AIKIDO 1/20

Ulkoasu: Outi Heistman Paino: M&P-Paino Kannen kuva: unsplash

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista, kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.

Aikidolehdessä julkaistaan aikidoharrastajien kirjoituksia. Kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa mielipidettä, eivät Aikidolehden tai Suomen Aikidoliiton virallista kantaa.

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Auno Mäkinen

YHTEISÖLLISYYDEN VOIMAA Juhlavuosi alkoi suurin odotuksin; nyt markkinoimaan lajia, hankkimaan uusia harjoittelijoita ja kasvattamaan medianäkyvyyttämme…! Suunnitelmat ja aikataulu kourassa olimme valmiina menestykseen, kun koronavirus viime keväänä ilmaantui sammuttamaan valoja vähitellen kaikkialla Suomessa. Valtava työmäärä ja innostus valuivat hitaasti sormien välistä jättäen jälkeensä ajatuksen, että 50-vuotisjuhlavuoden saldoksi taitaa jäädä muisto vuodesta, jona ei päästy harjoittelemaan.

Vielä emme tiedä milloin korona on ohi ja kuinka pahasti virus tulee rampauttamaan yhteiskuntaamme. Mikä lopulta tulee olemaan se uusi normaali, josta nyt maalaillaan erilaisia kuvia? Onko uudessa normaalissa riittävästi tilaa aikidolle?

Mustien pilvien kerääntyminen suomalaisen urheilun ja liikunnan ylle alkoi jo ennen koronaa. Poliittiset päätökset Veikkauksen toiminnan kutistamisesta tulevat heikentämään urheilun ja liikunnan rahoitusta, vaikka valtion tuki kattaakin syntyneen vajeen tällä hetkellä. Tulevaisuudessa taloustilanne pakottaa meidät miettimään yhä tarkemmin, kuinka palvella jäsenkuntaa niukoilla resursseilla.

Korona riivaa myös seuroja, lisäten epävarmuutta tulevaisuuden näkymään.

Uusien harjoittelijoiden sisäänotto takkuaa nykytilanteessa ja toiminnan kannalta tarpeelliset kurssimaksut jäävät saamatta. Samanaikaisesti osa vanhoista harjoittelijoista loistaa poissaolollaan, suoraan tai välillisesti koronasta johtuen. Tulevatko he takaisin?

Onko koronasta voinut koitua jotain hyvää? Tuntuu jotenkin, että uudenlainen yhteisöllisyys nostaa päätään. Meillä etätöihin viskatuilla ja päivittäisistä ihmiskontakteista luopuneilla näyttäisi olevan tarve nähdä, kohdata ja koskettaa lajitovereitamme! Olisiko tässä aikidon uusi mahdollisuus? – Mahdollisuus kuulua ryhmään ja olla luonnollisesti lähellä toista – Mahdollisuus harrastaa yksilönä, osana yhteisöä – Mahdollisuus kasvaa myös henkisesti, ja voida hyvin tulevassa uudessa normaalissa.

Erittäin hyvää juhlavuoden loppua!

Översättningar på sidan 23.

S I S Ä L LYS LU E T T E LO Pääkirjoitus 2 Puheenjohtajan palsta

3

Strategia pohjustaa Suomi-aikidolle tietä kohti parempaa

4

Elämää Japanissa

6

Yatagarasu ry:n toiminnalle tunnustusta

11

Ukemi - vastaanottamisen taito

14

Suunta 17 Aikidon harjoittelun tarkoitus ja päämäärä 20 Aikidobladet på svenska

23

Auno Mäkinen Puheenjohtaja

AIKIDO 1/20

3

Strategia pohjustaa Suomi-aikidolle tietä kohti parempaa Aikidoliiton strategiatyö on ollut käynnissä kuluvan vuoden ajan. Huomattavaa osaa vuodesta ovat varjostaneet erilaiset epidemian vastaiset toimet rajoituksineen. Niinpä alkuperäisten kaavailujen mukaisia käsittelyvaiheita ei ole aivan sellaisenaan pystytty toteuttamaan. Onneksi kuitenkin sähköiset työskentelytavat ovat tarjonneet mahdollisuuksia ottaa aikidokenttää mukaan myös laajemmin.

Alkusyksystä hallitus toteutti seuroille lomakekyselyn, jossa kartoitettiin kentän näkemyksiä suomalaisen aikidotoiminnan tärkeimmistä arvoista, merkittävimmistä näköpiirissä olevista haasteista sekä siitä, millaisia kehittämiskohteita halutaan erityisesti painottaa. Arvoja koskevassa osiossa erottui selvimmin kolme ylitse muiden: Yhteisöllisyys, keskinäinen kunnioitus sekä inklusiivisuus (=kaikki voivat osallistua). Nämä ovatkin varmasti monille mieleen tulevia asioita, kun ajattelemme omia kokemuksiamme omassa seurassa ja leireillä yhdessä kaukaakin tulleiden treenaajien kanssa.

Useimmissa seuroissa on tehty myös haasteista melko yhdensuuntaisia havaintoja. Ne näkyvät myös raakoina numeroina: toimintaan osallistuvien määrä on loivassa mutta trendinomaisessa laskussa. Uusien harjoittelijoiden löytämisessä on vaikeuksia, ja aktiivinen harjoittelijakunta ikääntyy. Toki on ilahduttavia poikkeuksiakin. Varsinkin koronavuonna on ollut upeaa nähdä joidenkin seurojen valkovöisiä sosiaalisessa mediassa hymyilemässä kyu-diplomiensa kanssa seurakavereidensa onniteltavina. Ne kuvat luovat uskoa siihen, että lajilla on edessään valoisa tulevaisuus. Isossa kuvassa kuitenkin nähdään realismi, joka kertoo, että työtä se vaatii. Harjoittelijakunnan laajuuteen ja ikärakenteeseen liittyvien haasteiden ohella myös laji itsessään, tai oikeammin sen imago, nähtiin jossain määrin haastavana etenkin uusjäsenhankinnan näkökulmasta.

Seurakyselyn kehittämiskohdeosuudessakin oli joitakin selvästi muiden yläpuolelle nousevia teemoja. Karkeasti ottaen puhutaan kahdesta teemasta, joista toinen on seuraja lajirajojen ylittäminen ja toinen lajimarkkinoinnin keinot ja sisältö.

Seurojen yhteistyö voi tarkoittaa monenlaisia asioita harjoittelijoiden ja ohjaajien vierailutoiminnan aktiivisesta kasvattamisesta yhteisiin harjoituksiin ja usean seuran yhteisiin tapahtumiin. Osa seuroista on tätä nykyä hyvin pieniä, ja koko toiminta voi olla kiinni yksittäisistä henkilöistä. Yhteistyö muiden budolajien kanssa taas voi tuoda piristävää vaihtelua ja avata uusia näkökulmia ja kasvattaa motivaatiota myös aikidon harjoittelussa. Omat kokemukseni oman seurani ulkopuolella liikkumisesta ovat olleet pelkästään myönteisiä. On ollut todella kiehtovaa havaita omin silmin (ja käsin, olkapäin jne.), miten vivahteikas ja näkökulmiltaan moninainen tämä lajimme on.

4

AIKIDO 1/20

Lajimarkkinoinnissa kentällä ollaan hyvin tietoisia sosiaalisen median merkityksen kasvusta lajin markkinoinnissa.

Tähän onkin ollut jo suunnitteilla koulutuksen tarjoaminen seuroille (esim. Facebookissa ja Instagramissa tapahtuvaan mainontaan), mutta valitettavasti kuluvan vuoden yleiset haasteet ovat siirtäneet toteuttamista tulevaisuuteen.

Toinen, ehkäpä syvemmän pohdinnan vaativa teema on lajin imago. Aivan kärkipäässä kyselyn tuloksissa oli nimittäin ehdotus, jonka mukaan lajia tulisi markkinoida nykyistä vahvemmin nimenomaan budonäkökulmasta. On siis kirkastettava viestiä siitä, mitä on budolaji nimeltä aikido – niin, että vastaanottaja sen heti ymmärtää ja mieluiten myös kiinnostuu. Kyse ei ole vain asioiden sanoittamisesta vaan myös muusta esillepanosta. Liitto onkin käynnistänyt kotisivujen uudistuksen, ja samassa yhteydessä on luontevaa tuoda sivuille uutta ja dynaamista kuva- ja videomateriaalia. Kyse ei ole siitä, mitä aikido itse kullekin meistä henkilökohtaisesti merkitsee. Sen määrittelyn vapaus on meistä jokaisella nyt ja tulevaisuudessa. Mutta yhteisönä tarvitsemme selkeän ja mahdollisimman yhtenäisen perusviestin, jolla kerromme lajista sellaiselle, joka ei sitä vielä tunne.

Liikuntajärjestöjen valtionavustusten resurssipohjaan liittyy kasvavia epävarmuuksia. Kun rinnalle laitetaan laskevien harjoittelijamäärien todellisuus, ollaan kestämättömän yhtälön äärellä. Jos valtionrahoituksen huolestuttavat näkymät kääntyvät lähivuosina leikkauksiksi, omien resurssilähteiden merkitys kasvaa. Jos harjoittelijakohtainen lisenssimaksu sekä liiton palveluiden osallistumiskohtaiset maksut halutaan varjella suurilta korotuksilta, se käytännössä tarkoittaa olemassa olevan harjoittelijakunnan osalta lisenssikattavuuden merkittävää nostamista. Vieläkin tärkeämpää on harjoittelijamäärän laskusuunnan kääntäminen taas nousuun.

Aikidoliiton ja sen jäsenseurojen muodostama kokonaisuus eli järjestäytynyt suomalainen aikidoyhteisö on olemassa aikidoa ja sen harjoittelua varten. Jos maan kattava toiminta edes jollakin tasolla halutaan pitää yllä myös tulevaisuudessa yhtenäisen lajiorganisaation piirissä, yhteisömme on yhdessä sitouduttava löytämään tarvittavat toimet suunnan kääntämiseksi. Strategia on ennen kaikkea väline siihen, että voimme tässä onnistua.

Antti Vesala Aikidoliiton varapuheenjohtaja

Strategin banar väg för Finlands aikido mot det bättre Aikidoförbundets strategiarbete har pågått i år. En betydande del av året har överskuggats av olika anti-epidemiska åtgärder med de begränsningar det innebär. Således har bearbetningsstegen enligt de ursprungliga planerna inte kunnat genomföras som sådana. Lyckligtvis har dock elektroniska arbetssätt gett möjligheter att involvera aikidofältet i större utsträckning.

Inom området grenmarknadsföring finns det stor medvetenhet om den sociala medians växande betydelse för marknadsföringen av grenen. För detta har det redan planerats att erbjuda utbildning för föreningar (t.ex. för reklam på Facebook och Instagram), men tyvärr har de allmänna utmaningarna under innevarande år skjutit upp genomförandet på framtiden.

Tidigt på hösten genomförde styrelsen ett frågeformulär bland föreningarna, som kartlade fältets syn på de viktigaste värdena i finländsk aikidoverksamhet, de viktigaste utmaningarna framöver och vilken typ av utvecklingsmål de vill betona. I avsnittet om värden skilde sig tre tydligast från andra: gemenskap, ömsesidig respekt och inkludering (= alla kan delta). Det här är verkligen saker som många kommer att tänka på när vi tänker på våra egna erfarenheter i vår egen förening och på läger tillsammans med tränare som har kommit långt ifrån.

Ett annat, kanske mer djupgående, krävande tema är grenens image. Alldeles högst upp i undersökningens resultat fanns nämligen ett förslag om att grenen skulle marknadsföras starkare ur ett budoperspektiv. Så budskapet om vad som är en budogenre som kallas aikido måste klargöras, så att mottagaren omedelbart förstår det och helst också är intresserad. Det handlar inte bara om att säga saker, det handlar också om andra sätt att presentera. Förbundet har lanserat en förnyelse av sin webbplats och samtidigt är det naturligt att ta med nytt och dynamiskt bild- och videomaterial på webbplatsen. Det handlar inte om vad aikido betyder för var och en av oss personligen. Var och en av oss har friheten att definiera det nu och i framtiden. Men som ett samhälle behöver vi ett tydligt och så konsekvent grundläggande budskap som möjligt om grenen till någon som ännu inte är bekant med den. Osäkerheten om resursbasen för statliga bidrag till idrottsorganisationer växer. Lägger vi till verkligheten med minskande antal utövare är vi på väg mot en ohållbar ekvation. Om de oroande utsikterna för de offentliga finanserna förvandlas till nedskärningar de närmaste åren kommer vikten av egna medel att öka. För att licensavgiften per utövare samt deltagaravgifterna för förbundets tjänster ska skyddas från höga höjningar, behövs det i praktiken en betydande ökning av licensintäkter från befintlig träning. Ännu viktigare är att vända den nedåtgående trenden i antalet utövare.

De flesta föreningar har också gjort ganska liknande iakttagelser gällande utmaningarna. De återspeglas också i råa siffror: antalet deltagare i verksamheten minskar något men på ett trendlikt sätt. Det finns svårigheter att hitta nya deltagare och den aktiva tränarskaran åldras. Naturligtvis finns det glädjande undantag. Speciellt under coronaåret har det varit härligt att se vitbältade i vissa föreningar le i sociala medier med sina kyu-diplom och gratulationer de fått av sina föreningskamrater. Dessa bilder skapar en tro på att grenen har en ljus framtid framför sig. Men den stora bilden visar en realism, som innebär att det kräver arbete.

Förutom utmaningarna relaterade till tränarskarans storlek och ålder sågs själva sporten, eller snarare dess image, vara lite utmanande, särskilt ur perspektivet att rekrytera nya medlemmar. Det fanns också några teman som tydligt framträdde över de andra i utvecklingsdelen av föreningarnas undersökning. I stora drag talas det om två teman, det ena är att överskrida förenings- och grengränser och det andra medel och innehåll för marknadsföringen av grenen.

Samarbete mellan föreningar kan innebära ett brett spektrum av frågor, från att aktivt öka besökarnas aktiviteter hos utövare och instruktörer till gemensamma träningar och gemensamma evenemang med flera föreningar. Idag är vissa föreningar mycket små och hela verksamheten kan bero på individer. Samarbete med andra budogrenar, å andra sidan, kan också ge uppfriskande variation och öppna upp nya perspektiv och öka motivationen för att utöva aikido. Mina egna erfarenheter av att röra mig utanför mib egen förening har varit endast positiva. Det har varit väldigt fascinerande att se med egna ögon (och med händer, axlar etc.) hur nyanserad och mångsidig denna vår gren är.

Enheten bildad av Aikidoförbundet och dess medlemsföreningar, dvs. det organiserade finländska Aikidosamhället, finns för aikido och dess verksamhet. Om landsomfattande verksamheter, även på någon nivå, ska upprätthållas i framtiden inom en enda grenorganisation, måste vårt samhälle samarbeta för att hitta nödvändiga steg för att vända trenden. Framför allt är strategi ett verktyg för oss att lyckas här.

Antti Vesala Aikidoförbundets viceordförande

AIKIDO 1/20

5

Elämää Japanissa Teksti ja kuvat: Konstamikko Korhonen

Kohti Japania Istun bussissa kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää keskiviikkona 4. Syyskuuta 2019. Lentoni Japaniin lähtee muutaman tunnin kuluttua ja paluulento on vasta seuraavan vuoden huhtikuussa. Olen odottanut, suunnitellut, haaveillut tästä hetkestä pitkään.

Kun kävin Japanissa ensimmäistä kertaa vuonna 2015, ihastuin heti: tuntui kuin olisin hengittänyt eri väristä ilmaa. Vuonna 2017 Japanin häämatkan jälkeen totesimme puolisoni kanssa yhdessä, että sinne on päästävä asumaan.

Nyt se vihdoin tapahtuu. Muutamme Japaniin seitsemäksi kuukaudeksi. Tätä on edeltänyt yli vuoden verran valmistautuminen mukaanlukien japanin kielen opiskelu, vaihtoja viisumihakemukset sekä säästöjen kerryttäminen.

Vielä lentokoneessakaan en saa tajuntaani mitä on tapahtumassa. Katselen ajankuluksi tuoreehkon japanilaisen samurai-elokuvan ja vellon tarkoituksella siinä oudossa epätietoisuuden tilassa: elämä Suomessa jää nyt hetkeksi taakse, enkä tiedä vielä mitään huomenna koittavasta uudesta elämästäni.

Ensimmäiset treenit

Olin käynyt molemmilla aikaisemmilla Japanin reissuillani kertaalleen Hombudojolla treeneissä. Tämä ei siis ollut varsinaisesti ensimmäinen kerta, mutta olin siitä huolimatta melkoisen jännittynyt astuessani tällä reissulla ensimmäistä kertaa dojon ulko-ovista sisälle. Kumartelin nöyrästi kaikille peläten tekeväni jonkun töykeän käytösvirheen. Maksoin harjoitusmaksun, jätin kengät eteisen kenkähyllykköön, kumarsin ensin eteisaulan O-Sensein kohokuvalle ja sitten 6

AIKIDO 1/20

Kisshomaru Ueshiban kohokuvalle rappukäytävässä ja kapusin 3. kerroksessa sijaitsevaan miesten pukuhuoneeseen. Hämmästyksekseni pukuhuone oli aivan tyhjä. Silloin tajusin että olin 45 minuuttia etuajassa treenien alusta. Sain olla ikuisuudelta tuntuvan ajan yksinäni Hombu-dojon 3. kerroksen tatamilla ja ihastella dojon yksinkertaista mutta kaunista sisustusta ennen kuin saliin astui toinen harjoittelija.

Muistin aikaisemmilta kerroilta että Hombulla treenataan yksi treeni aina saman parin kanssa. En oikein tiennyt miten parin valinta tapahtuu, mutta ilmeisesti näytin tyypilliseltä aikidoturistilta pälyilevine katseineni sillä joku vanhempi mies tuli hyvissä ajoin ennen treenin alkua kysymään minua parikseen.

Treenit veti Yokota-sensei. Näistä treeneistä jäi mieleen lähinnä se että sinänsä ystävällinen ja hyväntuulinen vanhempi treeniparini keskittyi pääosin neuvomaan minulle jokaisen tekniikan enkä tuntunut oikein osaavan mitään.

Mieleeni jäi myös se että Yokota-sensei alkoi aina välissä näyttää jotain yksityiskohtaa jollekin parille ja muiden piti huomata se ja keskeyttää oma tekeminen ja seurata tätä opetusta, mikä johti siihen että treenit olivat hyvin katkonaiset. Ensikosketus Hombuun tällä reissulla ei siis ollut se kaikkein hohdokkain, mutta hiki tuli silti ja olin tyytyväinen että pääsin treenaamaan.

Treeni- ja arkirutiinit vakiintuvat Hombulla järjestetään 5 treeniä päivässä. Kävin suurimmaksi osaksi aamutreeneissä, jotka pidettiin arkisin klo 6:30 ja 8. Jotenkin tykästyin aamutreenien rytmiin ja tunnelmaan ja 2 tuntia treeniä päivässä oli minulle riittävältä tuntuva määrä.

Hombu-Dojolla on suomalaisiin dojoihin ja treenisaleihin verrattuna omat ominaispiirteensä. Helteet jatkuivat poikkeuksellisen pitkälle syksyyn, eikä ilmastointia ollut, joten oli totuttava ylenpalttiseen hikoiluun. Totuttelua vaati myös jääkylmät suihkut, jotka kylläkin helpottivat helteisistä treeneistä jäähdyttelyä. Tatamit ovat Hombulla kovia ja kangaspintaisia sekä myös Suomessa käytettyjä tatameja selvästi liukkaampia. Treeneissä tehtiin paljon ushiroukemeja ja erityisesti aamun Ueshibojen treeneissä tähän oli hyvin vähän tilaa, sillä sali oli ääriään myöten täynnä innokkaita harjoittelijoita. Vähäinen tila, ushiro-ukemien valtaisa määrä sekä kova tatami aiheuttivat minulle muutaman ensimmäisen kuukauden aikana toiselle puolelle selkää hyvin kivuliaan patin joka piti lepuuttaa pois.

Tavallinen arkipäiväni alkoi herätyksellä klo 5.00. Söin pienen aamiaisen ja lähdin kävelemään edellisenä iltana valmiiksi pakattu treenireppu selässä kohti juna-asemaa.

Saavuin Shinjukun asemalle noin 5.50 ja näin miten aamun ensimmäiset toimistotyöntekijät astuvat junasta väsyneen näköisinä kohti työpäivää ja samaan aikaan pitkän illan viettäneet hoippuvat epätietoisen haparoivin askelin kotiin päin. Auringon vasta noustessa parhaimmillaan yli 70 harjoittelijaa huusivat yhteen ääneen onegaishimasu (tai osa myös tuohon kellon aikaan ohayogosaimasu eli “hyvää huomenta”) Doshun tai Waka-sensein johdolla. Aamun ensimmäiset treenit eli asakeiko mentiin läpi aina hyvin totuttuun kaavaan: lämmittelynä aina ensin iriminage, sitten vuoron perään sidonta- ja heittotekniikoita ja lopuksi ryotedori kokyuho. Viimeiset 15 minuuttia treenistä oli “vapaaharjoittelua” mikä tarkoitti useimmiten sitä että tehtiin omaan tahtiin kaikki siinä treenissä tehdyt tekniikat läpi.

Vielä ennen loppukumarruksia tietysti suwariwaza kokyuho. Treenin päätteeksi siivottiin yhteisvoimin koko sali.

Sitten jäi hetki aikaa verrytellä, harjoitella jotain mieleen jäänyttä tekniikkaa tai jutustella uusien treenikavereiden

kanssa kunnes alkoivat aamun toiset harjoitukset. Näiden jälkeen virkistäydyin jäisellä suihkulla ja lähdin luennoille. Iltaisin opiskelin kotona tai mikäli aikaa oli, lähdimme puolisoni kanssa tutkimaan Tokiota jalan.

Uusi ulottuvuus

Halusin päästä Oyama-sensein treeneihin. Olin käynyt hänen Suomen leireillään ja tykästynyt kovasti nuorekkaaseen, varmaan powerhouse-tyyliin. Oyaman nimeä ei kuitenkaan ollut treeniaikatauluissa. Kun sitten kysyin, missä ja milloin hänen treeneihin voisi osallistua, selvisi että Hombun 2. kerroksen tatamilla on päivittäin beginnerstreenit joita mm. Oyama-sensei ohjaa. Olin tähän asti vain kulkenut juurikaan salia noteeraamatta suoraan 3. kerrokseen. Huomasin, että ohjaajalistalla oli myös Toshio Suzuki -sensei, kenet olin bongannut youtubesta. Tiesin että molemmat toimivat myös usein Doshun ukeina näytöksissä.

Oyama-sensein treeneihin pääsin aikataulusyistä harmillisesti vain muutaman kerran, tosin jokainen näistä oli hyvin positiivinen ja opettavainen kokemus. Kun ensimmäistä kertaa menin Suzuki-sensein treeneihin, tuli siitä saman tien vakiotreeni minulle. Suzukin itsevarma ja välillä jopa pelottavan voimakkaan näköinen tekniikka yhdistettynä intohimoiseen ja asiantuntevaan pedagogiseen otteeseen opettamisessa teki minuun suuren vaikutuksen.

Sekä Oyama että Suzuki selostivat tekniikkaa huomattavasti enemmän verrattuna 3. kerroksen treeneihin. Suzuki-sensei osoittautui todella taitavaksi opettajaksi ja aikidokaksi ja kaiken lisäksi puhui vielä niin selvästi lausuttua japania että pystyin sitä jonkin verran jopa ymmärtämään. Huomasin ajan myötä että nimenomaan näiden herrojen treeneissä kävi paljon myös kokeneita treenaajia. Tämä johtui ainakin AIKIDO 1/20

7

mutreenit muodostivat eräänlaisen peruskiven Hombudojon aikidolle. Doshun treeneissä tahti oli aina varma ja tasainen. Lähes poikkeuksetta jossain kohtaa kuului voimakkaita parkaisuja vanhemmilta harjoittelijoilta joita Doshu kävi lukottamassa. Tätä seurasi usein yhteisöllinen hymähdys tai naurahdus. Waka-sensein treeneissä vauhti oli kovempi, ja viimeisen vartin kohdalla vapaatreeniosuuden alkaessa Waka-sensei otti silloin tällöin jonkun parikseen ja alkoi paiskia hurjalla tahdilla.

Hombudojo

osittain siitä että he olivat niitä harvoja Hombun opettajia jotka todella opettivat uken osuutta ja ukemia, ja vieläpä taidokkaasti.

Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan tällaista sivujuonnetta Hombun opetuksessa.

Opettajista ja treenaajista

Minulle Hombulla treenamisen suurin anti kiteytyi kahteen tekijään: taitavien, jopa legendaaristen opettajien määrä, sekä toisaalta myös taitavien ja kokeneiden harjoittelijoiden määrä. Oli hassua ajatella että omat vakiotreenit koostuivat 6., 7. Ja 8. dan opettajien ohjaamista ja treenipariksi saattoi hyvinkin valikoitua joku Tokion seudulla omaa seuraa pitävä 4.-6. dan treenaaja tai vaikkapa jonkun toisen maan pääopettaja.

Pääsin käymään ainakin kerran lähes kaikkien yleisiä treenejä vetävien opettajien treeneissä. Doshun ja Waka-sensein aa8

AIKIDO 1/20

Yasuno-sensein treeneissä tehtiin aina isolla kehonkäytöllä paljon heittotekniikoita. Hän on myös karismaattinen ja inspiroiva aikido-persoona.

Osawa-sensein treenit olivat aina torstaisin Suzukisensein beginners-treenien perään, joten niissä kävin myös usein. Osawa-sensei on hyvin kohtelias, mutta jämpti vanhempi herrasmies. Hänestä jäi mieleen kapea mutta täysin järkkymätön asento, käsien “maadottaminen” keskivartaloon, sekä analyyttisen tarkka ohjaustyyli. Kanazawa-sensei on ehkä kooltaan pienin mutta samalla kenties voimakkain Hombun opettajista. Tekniikassa keskityttiin vahvaan raastamiseen matalilla asennoilla.

Kanazawa-sensein hymy ei hellittänyt tiukassakaan väännössä, tällöin suupielistä pääsi vain äänekäs ähinä-kiai. Miyamoto-sensein treeneissä pääsin käymään harvemmin, mutta ne olivat osallistujamäärän perusteella selvästi yhdet Hombun suosituimmista treeneistä. Miyamoto-sensein isällisen ankara opettajapersoona pitää harjoittelijan tiukasti otteessan. Hänen treeneissä keskityttiin usein raskaisiin ja tahmeisiin horjutuksiin jossa ukelta vaadittiin erityistä voimantuottoa ja liikkuvuutta. Kuribayashi-sensei näyttäytyi selvästi Hombun luennoitsijana. Hän puhui antaumuksella auki omia mietteitään ja opetuksiaan usein sekä japaniksi että englanniksi. Tekniikoiden muodot olivat hyvin teräviä, mutta hän pyysi usein kiinnittämään huomiota myös ympäristöön ja muihin harjoittelijoihin.

Koska pareja ei vaihdettu treenien aikana, harjoittelijoihin tutustuminen tapahtui paljon hitaammin mutta perusteellisemmin. Pyrin erityisesti alkuvaiheessa aina hakeutumaan jonkun itselleni uuden treeniparin viereen. Hyvin tasokkaiden japanilaisten treenaajien lisäksi Hombulla käy luonnollisesti paljon ulkomaalaisia. Ne aikidokat, jotka ovat päättäneet nähdä vaivan tulla Japaniin treenaamaan Hombudojolle, ovat pääsääntöisesti hyvin motivoituneita ja usein myös kokeneita, ja suhtautuvat Hombulla treenaamiseen kuin aikidon korkeanpaikan leiriin siinä missä paikallisille se on se turvallinen kotiseura. Sainkin määrällisesti enemmän intensiivisiä ja antoisia treenejä nimenomaan vierailijoiden kanssa, vaikka tietysti myös vakiotreenaajien joukossa oli lukuisia huikaisevan taitavia treenaajia.

Shinburenseijukun dojolla, keskellä Shirakawa Ryuji.

Vierailut muille dojoille

Hombudojolla oli niin paljon vaihtelua, treenattavaa ja koettavaa etten juurikaan ehtinyt haikailla muille saleille vaikka etukäteen olinkin ajatellut käyväni vähän kaikkialla. Kevään 2020 puolella kuitenkin ehdin vierailla kahdella eri dojolla.

Ensimmäinen näistä tuli hieman yllätyksenä. Olin tutustunut erääseen paikalliseen harjoittelijaan Hiromiin, jonka kanssa ensimmäistä kertaa treenatessani sain sellaista kyytiä etten ole koskaan ikinä kokenut minkäänlaisen treenin jälkeen olleeni niin puhki.

Treeniparinillani ei näyttänyt edes tulevan hiki. Olin hyvin vaikuttunut ja inspiroitunut tästä kokemuksesta.

Sain sitten myöhemmin tietää että hänellä on oma seura ja treenitilat vieläpä hyvin lähellä meidän kotia.

Otin asian puheeksi ja kysyin, josko voisin tulla vierailemaan. Minut otettiin avosylin vastaan. Treenit olivat todella laadukkaat, mutta ihmettelin miksi väkeä oli niin vähän niin hyvissä treeneissä. Myöhemmin selvisikin että seura oli perustettu vasta kuukausi aiemmin. Pääsin siis sattumalta vierailulle aivan uuden tokiolaisen aikidoseuran treeneihin!

Toisesta vierailusta olin haaveillut jo ennen Japaniin lähtöä. Monille Shirakawa Ryujin akrobaattiset ja taidokkaat videot internetissä ovat varmastikin tuttuja. Minua hänen nuorekas lähestymistapansa viehättää

paljon. Aloin suunnitella keväällä treenireissua Sendain kaupunkiin, jossa Shirakawa-sensein seura pääasiallisesti toimii. Otin häneen henkilökohtaisesti yhteyttä ja sain lämminhenkisen kutsun. Olin jo varannut majoitukset ja matkat, kun viime hetkellä tulikin ilmoitus että koronaviruksen leviämisen estämiseksi seuran dojot suljetaan kahdeksi viikoksi.

Japanissa epidemian alkuvaihe oli hieman erilainen kuin Suomessa. Muun muassa koulut, museot ja liikuntapaikat suljettiin kahdeksi viikoksi, jonka jälkeen asiat palautettiin nopeasti normaalitilaan. Euroopan kaltaisia toimia ei Japanissa missään vaiheessa tehty, eikä epidemiatilanne juurikaan näkynyt katukuvassa. Dojon uudelAIKIDO 1/20

9

kuva: Unsplash

leen avautumisen jälkeen pääsin kuin pääsinkin kolmen päivän vierailulle Shinburenseijukun dojolle Sendaihin.

Mukaani lähti treenikaverini Andrea, keneen olin tutustunut Hombudojolla ja niin lähdimme yöbussilla kohti Sendaita.

Sain nauttia yhteensä kolmet Shirakawa Ryuji sensein harjoitukset sekä yhdet hänen isänsä, Shiarakawa Katsutoshi sensein harjoitukset.

Hämmästelin jokaisessa treenissä vieraanvaraisuutta ja huomiota mitä sain osakseni. Ryuji-sensei otti minut parikseen ja treenasimme yhdessä hänen treeniensä aikana vähintään kolmasosan treenien ajasta ja yhden iltatreenin päätteeksi vielä kolmestaan erään toisen treenaajan kanssa pitkälle iltaan.

Kaikki treenit olivat selvästi suunniteltu rakenteeltaan sellaisiksi, että hiki tulee varmasti. Treeneissä keskityttiin liikkuvaan tekemiseen ja videoiltakin tutut lennokkaat korkeat ukemit olivat herkässä. Ryujin kanssa harjoitellessa sain todella pistää parastani sillä hän oli ällistyttävän nopea kaikissa liikkeissään, niin ukena kuin nagena. Oli ilahduttavaa ja inspiroivaa miten hän myös laittoi itsensä likoon treeneissään ja aina kun setin perään kumarsimme kiitokseksi toisillemme, oli hänelläkin hiki pinnassa ja hengitys tihentynyt.

10

AIKIDO 1/20

Isä Shirakawa puolestaan aloitti harjoitukset pyytämällä minua esittelemään itseni japaniksi muiden harjoittelijoiden edessä ja sen jälkeen käytti minua koko treenin ajan ainoana ukenaan.

Hiki oli taattu kun tein ensin parhaani uuden opettajan edessä yrittäen pysyä mukana ja heti perään joku kovakuntoinen treenaaja tuli noutamaan.

Näiden treenien päätteeksi jäin vielä hetkeksi salille ja kävimme Katsutoshisensein kanssa pienen keskustelun japaniksi. Sain tietää että hän on ollut aikoinaan Yasuo Kobayashi –sensein oppilas yhtä aikaa Kazuo Igarashi – sensein kanssa. Hän tiesi että molemmilla hahmoilla on ollut myös suuri vaikutus suomalaiseen aikidoon, joten siitä löytyikin yhteistä puhuttavaa.

Äkkipaluu Suomeen - mitä jäi käteen Palattuani Sendaista ehdin käydä yhdet treenit Hombulla jonka jälkeen saimme tiedon, että Finnair operoi epidemiatilanteesta johtuen toistaiseksi viimeisen lentonsa Japanin ja Suomen välillä kolmen päivän päästä. Olimme sikäli onnekkaassa tilanteessa että minun ja puolisoni opinnot olivat päättyneet ja olimme muutenkin muuttaneet opiskelija-asunnosta pois ja pakanneet kaiken reissua varten. Tarkoituksenamme oli lähteä Okinawalle ja sekä

tutustua pääsaaren eteläosiin, mutta se jäi nyt toiseen kertaan.

Japanissa vietetyt 7 kuukautta muodostavat yhden elämäni merkittävimmistä ajanjaksoista. Olen tähän kirjoitukseen koonnut rankasti tiivistäen lähinnä aikidoon liittyviä kokemuksia, mutta se aika oli minulle paljon muutakin. Opin japanin kieltä sekä opin ymmärtämään japanilaista kulttuuria ja mielenmaisemaa aivan uudella tavalla ja tasolla.

Aikidollisesti Japanin ajasta sain itsevarmuutta, perspektiiviä ja elinikäisiä ystävyyksiä. Koska treenipariksi voi sattua kuka tahansa aloittelijasta mestariin, kehittyy välttämättäkin tietynlaista itsevarmuutta tehdä vain jämptisti omalla taitotasolla. Aikidon erilaisten teknisten muotojen ja kehonkäytöllisten periaatteiden opiskelu ja niiden vertaaminen kaikkeen aiemmin opittuun antoi kyllä korvaamatonta perspektiiviä ja syvensi omaa ymmärrystä siitä mitä aikido voi olla, mitä se on eri ihmisille ja mitä se on minulle itselleni. Vakuutuin siitä että Shirakawa Ryuji sensein sekä Suzuki Toshio sensein kaltaiset opettajapersoonat ovat tärkeitä tulevaisuuden aikidolle.

Lisäksi sain paljon tuttavuuksia ja myös muutamia läheisempiä ystäviä.

Tuntuu lämmittävältä ajatella, että seuraavan kerran kun astun Hombudojon tatamille, voin tervehtiä vanhoja tuttuja.

Yatagarasu ry:n

toiminnalle tu

nnustusta Marjaana

Larpa

Vierailevan ohjaajan Kari Mantereen harjoitukset alkuvuodesta 2020.

Yatagarasu ry on vuonna 2013 perustettu aikidoseura Helsingin Laajasalossa. Seuran pääopettajana toimii Kari Lappalainen.

Seurassa harjoitellaan myös iaidoa.

Vuoden 2015 alusta lähtien seurassa on ollut aikidon junioritoimintaa. Parhaimmillaan junioreita on ollut reilut 20 kahdessa eri ryhmässä, mutta tällä hetkellä seurassa harjoittelee vain junioreiden jatkoryhmä, johon ei oteta uusia harjoittelijoita.

- Alusta lähtien olemme pyrkineet suunnitelmalliseen junioritoimintaan, jossa junioreiden aikido-taidot kehittyvät monipuolisesti. Harjoituksissa on pääsääntöisesti aina useampi aikuinen, jotta kaikki lapset saavat riittävästi ohjausta ja tukea, kertoo junioriaikidosta vastaava Marjaana Larpa.

- Myös kiusaamisen kanssa meillä on ollut tiukka linja ja pidämme näkyvästi esillä Kamppailija ei kiusaa -teemaa, jatkaa juniorivalmentaja Teemu Puhakka.

- Olemme pitäneet tärkeänä myös kohtuullisia harjoitusmaksuja, jotta harrastaminen olisi mahdollista kaikille perheille, täydentää juniorivalmentaja Marcel Maltzeff.

Yatagarasun junioritoiminta on ollut vuonna 2020 mullistuksessa ensinnäkin poikkeuksellisen korona-virusepidemian takia ja toiseksi ohjaajavaihdosten takia, sillä Teemu ja Marcel siirtyvät syksyn toiminnasta sivummalle asuinpaikan muutosten vuoksi.

- Parasta junnutoiminnassa on ollut nähdä samojen junnujen palaavan takaisin dojolle aina lomien jälkeen, vuosi toisensa perään. Tästä saa uskoa, että on jotain tehty oikein, toteaa Teemu.

AIKIDO 1/20

11

Teemu Puhakka, Kari Lappalainen, Marjaana Larpa ja Marcel Maltzeff 20.5.2020

- Minusta parasta on ollut, kun lapset ovat iloisia lähtiessään dojolta. Silloin tietää, että heidän on helppo tulla myös seuraaviin treeneihin, jatkaa Marcel. Syksyllä toiminta jatkuu uudella kokoonpanolla ja liiton ohjeistusta seuraten.

Yatagarasun junnuvalmentajat saivat seuran omassa juhlatilaisuudessa 20.5.2020 ensimmäisten joukossa Aikidoliiton myöntämät ansiomerkit: Marjaana 1. hopeisen, Marcel 1. pronssisen ja Teemu 2. pronssisen.

- Onhan se mukava saada tunnustusta tehdylle työlle, että junioritoimintaa arvostetaan näkyvästi myös liiton toimesta, kommentoi Marjaana.

Suomen Aikidoliitto voi myöntää jäsenseurojen hallitusten tai Suomen Aikidoliiton hallituksen jäsenen esityksestä aikidossa pitkään toimineille, ansioituneille henkilöille aikidon kultaisen, hopeisen tai pronssisen ansiomerkin. Pronssinen ansiomerkki voidaan liiton ansiomerkkisääntöjen mukaan myöntää henkilölle, joka on vähintään viiden vuoden ajan toiminut erityisen merkittävällä tavalla aikidon hyväksi Suomessa. Hopeisen ansiomerkin kohdalla vähimmäisvuosimäärä on 10 vuotta, kultaisessa 20 vuotta. Ansiomerkkiä haetaan Aikidoliiton ansiomerkkilomakkeella, jonka perusteella hallitus tekee päätöksen ansiomerkin myöntämisestä (www.aikidoliitto.fi/ansiomerkkihakemus/)

12

AIKIDO 1/20

OKM:n ansiomitali

Aikidoliiton ansiomerkit

Samassa tilaisuudessa Kari Lappalaiselle myönnettiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä ansiomitali kullatuin ristein. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain liikunnan ja urheilun ansiomerkkejä suomalaisen liikuntakulttuurin ja urheilun parissa ansioituneille henkilöille. Ansiomitali kullatuin ristein myönnetään pitkäaikaisesti seuratoiminnasta (vähintään 25 vuotta) tai pitkäaikaisesta seuratoiminnasta (vähintään 10 vuotta) ja pitkäaikaisesta alueellisesta toiminnasta (vähintään 5 vuotta) liikuntakulttuurin hyväksi.

Ansiomerkkiehdotukset toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriöön jakovuotta edeltävään 31.10. päivämäärään mennessä. Valtion liikuntaneuvosto käsittelee ehdotukset ja antaa niistä lausunnot opetus- ja kulttuuriministeriön päätöstä varten.

- Pidän tätä suurena kunnianosoituksena, kiittää Kari Lappalainen.

Teemu ja Niilo Puhakka, isä-poika laatuaikaa.

AIKIDO 1/20

13

Ukemi

vastaanottamisen taito Teksti: Petteri Silenius

Aikidossa teemme ukemin, hallitun kaatumisen kun meitä heitetään. Ukemi ei varsinaisesti tarkoita kaatumistaitoa vaan taitoa ottaa tekniikka vastaan. Siihen voi siis sisältyä sidontatekniikoiden vastaanotto, myös lyönteihin reagointi. Kaiken kaikkiaan ukemissa on kyseessä vapautuminen harjoitusparin voiman ja hallinnan alta vahingoittumattomana. Ukemi on osa harjoittelun kaavaa, jossa hyökkääjällä ja puolustajalla on omat roolinsa ja toisistaan riippuvaiset suoritukset. Kuten yleensä taidon jalostuessa entistä hienovireisemmäksi, ukemi alkaa elää omaa elämäänsä jopa niin, että siitä tulee itsetarkoitus ja osa näyttävää showta.

Ukemi on välillä tiukassa Harjoitusparisi tekee sinulle heiton, mutta et menetä tasapainoasi ja kaadu.

Hän yrittää uudelleen, mutta ei onnistu tekniikassaan. Syynä voi olla huono alkuhorjutus, ajoitus tai se, että tiedät mihin suuntaan hän sinua yrittää viedä. Todennäköisesti hän harmistuu ja sanoo, että sinun kuuluu tehdä ukemi.

Miksi? Se on osa harjoittelua, osa yhteispeliä, koska aikidossa ei kilpailla.

Ai jaa, toteat ja teet seuraavaan suoritukseen ukemin, ihan vain pitääksesi harjoitusparin tyytyväisenä. Todennäköisesti kumpikaan ei ole tyytyväinen lopputulokseen vaikka siltä vaikuttaa.

Kummallekin jää hampaankoloon jotakin kalvamaan. Ihannetapauksessa tekniikan suorittaja ottaisi virheistä opikseen ja yrittäisi harjoitella kovemmin, jotta osaisi tehdä heiton ensi kerralla paremmin.

Verrattuna muihin enemmän kamppailullisiin heittolajeihin, aikidossa on enemmän mahdollisuuksia harjoitella.

Hyvin erilaisia heittoja, joita harjoitellaan yhteisymmärryksessä ja yhteisestä sopimuksesta. Jotkut heitoista ovat kokemusta, taitoa ja rytmitajua vaativia. Niitä voidaan silti tutkia.

Kilpailemiseen pohjautuvissa lajeissa heittojen lukumäärä on suppeampi.

14

AIKIDO 1/20

Ainakin niiden heittojen osalta, joita käytetään yleisimmin kilpailuissa.

Myös joidenkin heittojen vaarallisuus karsii niiden käyttöä eikä niitä sallita kilpailuissa. Usein on myös niin, että niitä toistetaan harjoituksissa vain yhdelle puolelle. Sille joka on vahvempi. Vaikeisiin heittoihin sisältyy myös vaativa alastulo. Nuorempana niitä voidaan harjoitella, vanhempana ei kannata edes yrittää vammautumisen vuoksi.

Aikidon juurilla Aikidon alkuaikoina, kun moderni aikido oli vasta kehittymässä 50-luvulla, kaatumisen taitoa ei opetettu mukaan tuleville aloittelijoille. Heitä heitettiin sempaiden, vanhempien harjoittelijoiden toimesta niin, että he oppivat tekniikan käytännössä, mustelmien kera. Ne, jotka oppivat nopeasti tai joilla oli aiempaa kokemusta esim. judosta jäivät harjoittelemaan. Ne jotka loukkaantuivat tai eivät oppineet tarpeeksi nopeasti ukemia, lopettivat harjoittelun. Nykyisin aloittelijoista pidetään parempaa huolta ja hallitun kaatumisen harjoittelu aloitetaan kaikille helposta ja turvallisesta ukemimallista, jossa kukaan ei loukkaa itseään. Aloitteleva opettaja joutuu selittämään aloittelijalle, kuinka ukemi tulee tehdä tiettyyn heittoon. Missä kädet pidetään, miten jalat asetetaan ja

ennenkaikkea missä pää on ettei tulla alas pää tai niska edellä.

Entä kokenut opettaja? Hän heittää aloittelijaa, ja hän laskeutuu turvallisesti tatamille ihan oikein päin.

Kyse on hallinnasta, huolenpidosta ja vastuusta. Jos ei osaa heittää oikein, on parempi pohjustaa ukemin opettelua verbaalisesti ja vaihe vaiheelta.

Budon harjoittelussa ei ole kyse toisen vahingoittamisesta. Se ei ole harjoittelun päämäärä. Nykyisin netissä liikkuu paljon aikidovideoita. Upeita ja spektaakkelimaisia näytöksiä. Ne kosiskelevat yleisöä näyttävillä ukemisuorituksilla. Ilman uken ilmiömäistä ja akrobaattista suoristusta ne olisivat kuten muutkin aikidonäytökset.

Suuri osa näyttävyydestä on siis uken ansiota, ei nagen. Paljon asetekniikkaa harjoitelleena huvittaa seurata, kuinka näytösten aikido uket kaatuvat nykyään myös bokkenin ja jo'n iskuista. Miksi? Minusta iskut eivät näytä osuvan lainkaan maaliinsa vaan pysähtyvät ennen kohdetta. Ukemilla ei pysty väistämään jo'n tai bokkenin iskua jos se on tulossa kohti. Keho on liian hidas reagoimaan niin nopeaan suoritukseen. Ainoa keino väistää isku, on heittäytyä sivulle eikä lyönnin alle.

Aikidon perustajan Morihei Ueshiban budouran alkuvaiheessa tekniikat olivat Daito ryu aikijutsua. Hänen

käsiensä kautta alkoi muokkaantua taito, jonka tunnistamme nykyisin moderniksi aikidoksi. Vaikka Ueshiba opetti aluksi Daito ryuta, se alkoi näyttää vähitellen erilaiselta, kuin muiden Daito ryu opettajien tekemänä. Oliko syynä, että uket alkoivat rutinoitua eri tavalla? Ellis Amdur kertoo kirjassaan ”Hidden in plain sight” oman alkuaikojen aikidoopettajansa Terry Dobsonin kokemuksia O-sensei Ueshiban ukena olemisesta. Dobson oli isokokoinen ja vahvarakenteinen mies, mutta hän sanoi Ueshiban käsien otteen olleen niin tiukan kivulloinen, että kaikki uket halusivat ikäänkuin karata ukemilla mahdollisimman nopeasti hänen käsistään.

Vanhassa Daito ryussa heitot tehtiin pääasiassa jalkojen lähelle, jotta jaloilla voitiin tehdä nopeasti sidontoja. Aikido on näyttävämpää, koska heitot suuntautuvat kauas heittäjästä. Yasuo Kobayashi-sensei kertoi, että uchideshit ottivat kokyunage-heitot harjoitteluun mukaan lähinnä näytöksiä varten. O-sensei moitti heitä siitä sanoen, että kukaan ei uskoisi niiden olevan käytännöllisiä.

dossa on toteutettu tätä samaa ideaa, jossa tiettyä kaavaa (tekniikkaa) toistetaan vuorotellen, kunnes tori (tekniikan tekijä) ja uke (tekniikan vastaanottaja) sisäistävät liikkeen ja vähitellen harjoitusvuosien myötä pääsevät perille jokaisen perustekniikan periaatteista, laista (riai). Kun päästään korkeammalle tasolle harjoittelussa nopeutta, ajoitusta ja voiman keskitystä voidaan vahvistaa, ja harjoittelu pysyy turvallisena. Uken kokemuksesta, taidoista, iästä riippuen ja yhtenäisestä sopimuksesta johtuen tori voi siis tehostaa suoritustaan. Siinä on ukemin arvo. Kummallakin on oma roolinsa katassa. Jotta kataan saadaan sisältöä, ei pidä jämähtää muotoon vaan syvyyttä tekniikkaan ja kummankin osapuolen kehittymistä voidaan luoda yhteisellä sopimuksella. Uke voi lisätä hyökkäyksen voimaa tai jopa hankaloittaa torin tekniikan tekemistä yrittämällä säilyttää tasapainonsa jotta heittoa ei tapahtuisi. Aikidoa voi toki tehdä katamaisesti vaikka 30 vuotta, mutta tapahtuuko muuta kehittymistä kuin plastinen esteettisyys?

Kata – muodollinen liikesarja

Keskustelin kerran Sugano-sensein kanssa ja hän sanoi tiukasti ettei aikidossa ole kataa. Kun O-sensein filmejä katselee eri vuosien varrelta, niissä kuitenkin toistuu samat tekniikat, samat muodot. Jos kataa suorittaa, uke osaa reagoida niihin ja löytää vastaliikkeen niihin koska hän tunnistaa liikkeen ennakolta. Jos liike tulee ennalta arvaamattomasti ja siinä on syvyyttä, on vaikea löytää siihen vastaliikettä. Silloin kata on saanut sisällön eikä itse muoto enää ole tärkeä. Muoto on siis se mistä kaikki opiskelu alkaa. Ukemi toimii samoin. Keho muokataan tiettyyn

Perinteisesti asetaidoissa Japanissa on suosittu kata-harjoittelua, mikä onkin järkevää harjoittelun turvallisuuden kantilta katsottuna. Harjoitusparin tekemä liike saa aikaan vastapuolessa jonkin reaktion, joka johtaa taas seuraavaan vaiheeseen. Liikkeet ovat ennalta suunniteltuja ja kumpikin osapuoli tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Muodollista liikesarjaa harjoitellaan, kunnes kehon liikkeet automatisoituvat ja reaktio lähtee niin sanotusti selkärangasta. Aiki-

AIKIDO 1/20

15

malliin vartalon keskiakselin muuttaessa uuteen kulmaan.

Vuorottelevan kehon avautumisen ja sulkeutumisen kautta oikealla ajoituksella alamme ymmärtämään fysiikan lakeja käytännössä. Kuinka ne toimivat oman tasapainomme kautta.

Illuusioita Aikido on saanut kautta aikojen kovaa kritiikkiä soveltamattomuudesta realistiseen kamppailuun. Kun pidin joskus aikidoharjoituksia jujutsukoille, heillä oli ensin hieman vääristynyt kuva aikidosta. Aikido ei näytä tehokkaalta, koska uket eivät reagoi elokuvamaisesti tekniikoihin. Ei kuulu älähdyksiä, voivottelua ja irvistyksiä vaan naama peruslukemilla elegantisti ensin pyörähdellään, kaadutaan pehmeän sulavasti ja sitten noustaan ylös seuraavaa hyökkäystä varten. Tämänkin vaikutelman saa aikaan ukemitaito.

No, palaute jonka sain jujutsukoilta oli tyhjentävä: ”Nämä tekniikathan tekevät kipeää!” Niin tekevät, jos ei osaa ottaa niitä vastaan.

Aikidokoille voi muodostua erilaisia illuusioita vuosien varrella harjoiteltaessa aktiivisesti aikidoa. Ensin se, että tekniikoita on vaikea tehdä tehokkaan tuntuisesti. Jossain vaiheessa ilmenee, että luullaan tekniikoiden toimivan vahvan tehokkaasti. Se illuusio syntyy siitä ettei harjoitella oman dojon ulkopuolisten harjoittelijoiden kanssa eikä varsinkaan kokeneempien kanssa. Viimeinen illuusio voi olla sellainen ettei tiedosteta omaa osaamista tai voimaa, kun on harjoitellut niiden kokeneiden, vahvojen ja taitavien harjoittelijoiden kanssa. Voi käydä niin jos tekniikan vastaanottajana on aloittelija tai jopa sellainen joka ei ole koskaan mitään kamppailulajia harjoitellut, että pelkkä alkuhorjutuksen teho pelästyttää sekä tekijän että vastaanottajan.

Olen pitänyt vuosien varrella eri-ikäisille koululaisryhmille aikidon tutustumisharjoituksia. Ohjaajan tulee tarkkaan harkita mitä opettaa tällaisessa tilanteessa etteivät oppilaat loukkaa. Ikkyo on turvallinen tekniikka sellaisillekin, jotka eivät hallitse kaatumisen tekniikkaa. Vaaratilanteita syntyy siinäkin, varsinkin silloin kun teinit alkavat vääntää toisiaan hullun kiilto silmissä. Pelästyin noin 30-vuotta sitten ohjatessani lukioikäisten nuorten ryhmää. Ajattelin, että katatedori ikkyo on turvallinen tekniikka. Kun tein alkuhorjutuksen käsivarresta eräälle nuorelle ripakintulle, hän lensi kovalla vauhdilla melkein naamalleen tatamiin. Säikähdin, koska en laittanut edes voimaa horjutukseen.

Kun tehdään kauniita lentoukemeita, tekniikan tekijä antaa ukelle mahdollisuuden oman kehon hallintaan ja itseasiassa tasapaino säilyy ukella koko heiton ajan. Ankkurointipiste ja tasapaino siirtyy heitettävän jaloista heittäjän kehoon tukeutuen ja siirtyy sieltä lopulta takaisin maahan. Taitava uke osaa siirtää oman kehonsa painopistettä hyvin nopeasti käyttäen apuna käsiään ja jalkojaan. Eli kun tehdään näyttäviä ukemeita, ukelle annetaan tilaa liikkua. Yritin joskus tehdä näitä lentoukemeita opittuani niitä erään toisen opettajani kanssa, mutta hän ei antanutkaan siimaa eikä mahdollisuutta minun käyttää niitä. Tulin alas miten sattui ja usein mahdollimman kivuliaasti. Ymmärsin heti, että ukemin täytyy sopeutua heittäjän liikkeeseen. Se ei saa olla erillään heiton liikeradasta. Uke sopeutuu eikä yritä tehdä showta itsestään.

16

AIKIDO 1/20

Ukemi on terveellistä kehon ja mielen työskentelyä Ukemiharjoittelu on hyvää kehon avausta, lämmittelyä treenin alkuvaiheessa ja henkisellä puolella se valaa itseluottamusta omasta turvallisuudesta ja kehon hallinnasta.

Rullaava liike selän kautta saa nikamat pysymään liikkuvina ja sitä kautta hermosto ja verenkierto selässä pysyy hyvänä.

Pehmeä ukemi ikäänkuin huuhtelee hermostoa. Sekä pehmeä ukemi että kovempi alastulo tatamiin vaikuttaa myös sisäelimiin. Niiden kiinnikkeet vahvistuvat ja selkärangan kautta kulkevat kanavat sisäelimiin pysyvät auki. Kovia ukemeita ei pidä vaatia keski-iän ylittäneiltä vasta-alkajilta.

Jos on koko elämänsä harjoitellut aktiivisesti, niitä pystyy tekemään iäkkäämpänäkin. Silloin monen harjoitusvuosikymmenen seurauksena keho on tottunut ukemiin. Jossain vaiheessa tulee tosin luonnollinen kovan ukemin välttely, koska se ei enää tunnu mukavalta eikä tarpeelliseltakaan.

Pystyn nykyään yli 50-vuotiaana tekemään aika hurjiakin alastuloja, mutta olen harjoitellut nuorempana todella paljon niitä ja hionut tekniikkaani. En kuitenkaan enää koe niitä mielekkääksi tavaksi harjoitella. Jos innostun niitä joskus tekemään, keho alkaa ilmoitella viimeistään seuraavana päivänä, että olisi parempi ollut jättää tekemättä.

Minut oli kutsuttu ohjaamaan viikonloppuleiriä erääseen ulkomailla sijaitsevaan dojoon. Teimme shihonage tekniikkaa ja paikalla oli paljon aloittelijoita. Menin ohjaamaan erästä paria jolla oli ongelmia tekniikassa. Toinen pareista oli ukena ja huomasin, että hän ei tehnyt ukemia ollenkaan.

Keskeytti toisen aina, kun ukemin aika tuli. Menin paikalle ja ryhdyin tekemään tekniikkaa rauhallisesti. Kun miehen piti tehdä takaperin ukemi, hän hoki ”Okei, okei!” ja pisti vastaan. Kysyin, onko joku paikka kipeä. Hän sanoi, että ei mutta ei halua mennä alas mattoon. Hän ei ollut vanha mies, joten päätin että ukemi täytyy tehdä. Se on osa tekniikan harjoittelua. Tein tekniikan toiseen käteen hitaasti ja lähdin viemään miestä alas mattoa kohti. Neuvoin samalla häntä, kuinka jalka asetetaan koukkuun jotta hän pääsee turvallisesti mattoon. Hitaan varmasti, hänen pyristellessä vastaan ja samalla hokien ”okei, okei” hän laskeutui tatamiin, nousi sieltä naama tulipunaisena ja huusi jotain jota en ymmärtänyt. Saman tien hän marssi pukuhuoneeseen ja lopulta lähti ovet paukkuen dojosta.

Kohautin hartioitani ja katsoin dojon pääopettajaa. Toivoin vain ettei hän menettänyt oppilastaan. Ei voi ymmärtää täysin aikidoa, jos haluaa heittää muita eikä halua itse tulla heitetyksi.

Suunta Teksti ja kuvat: Sisko Morera

On heinäkuun 28, lämpömittari näyttää 38 astetta. Suihkussa ainakin kolmesti päivässä, mutta suihku auttaa pikku hetken, kohta on taas ahdistavan kuumaa. On maskinpitopakko, sääliksi käy iäkkäitä, jotka raahustavat kadulla kovassa helteessä.

Olemme harjoitelleet tänä korona-aikana, miten olemme kyenneet. Aika tavalla miekkaa, myös bo:ta ja aselajeja (iaido, jodo ja sui o ryu). Emme harjoittele aikiken- tai aikijo-harjoitteita. Emme näe niissä paljoa hyötyä aikidossa, sen sijaan bo:n harjoittelu auttaa, tekniikathan tulevat bo:n käytöstä (tästä on olemassa todisteena makimono- eli rullapiirrokset, jotka O-sensei jätti Hikitsuchi-senseille.

Olen sen nähnyt silloin kun olin Shingussa, ja perustaja selitti nimenomaan Hikitsuchi-senseille bo:n käytön aikidoa varten).

Minua pyydettiin kirjoittamaan juttua Aikidolehteen. Mietin, mikä voisi olla sellainen juttu, joka rikastaisi tämän lajin harjoittelijoita. Päätin sitten pyytää oppilaitani kertomaan, miten he kokevat harjoittelun ja mitä se heille antaa.

Ei ole ”minun aikidoani”. Olen polulla, jossa harjoittelu on väline ja jonka avulla koetan lähestyä O-sensein aikidoa.

Oma opettajani, Gerard Blaize, totesi eräässä haastattelussa, (liiton lehdessä v. 2016 tekemässäni haastattelussa) että O-sensein aikido on pikkuhiljaa katoamassa. Miksi näin on käymässä? Kun kelataan historiaa taaksepäin, perustajan lähimmät oppilaat hänen kuoltuaan alkoivat opettaa mitä olivat ymmärtäneet. Siis: Mitä olivat YMMÄRTÄNEET. Ja näin aikido on muuttunut hyvin paljon. Oma opettajani oli Hikitsuchi Michio -sensein oppilas ja sai häneltä kaiken mahdollisen tiedon, minkä taas perustaja oli aikanaan hänelle välittänyt. Ja Hikitsuchi-senseihän oli aika laajaskaalainen budoka, ei pelkästään aikidoa, vaan myös karatea, iaidoa jne. Mutta tavatessaan O-sensein, kaikki muu jäi ja hän alkoi harjoitella vain aikidoa. Hän sai perustajalta myös lajin energeettis-henkisen puolen oppia, jota aika harva taitaa nykyisin arvostaa. Itse en sekoittaisi henkistä puolta uskontoon.

AIKIDO 1/20

17

Itseäni hämmästyttää suuresti, kun luen tai kuulen ihan pitkäänkin harjoitelleiden aikidokien sanovan: ”O-sensein aika oli silloin ennen, on kehityttävä, muututtava...” kehityttävä...minne? Mihin? Muututtava? Mihin SUUNTAAN? Millaiseksi? En tunne ketään muuta opettajaa, kuin omani, joka ahkeroisi kuten hän, opiskellen perustajan videoiden ja kirjoitusten parissa. Hän katsoo videoita tuntitolkulla, hidastaa ne, kelaa takaisin...sama toistuu. Ja testaa tekniikoita sitten oppilaittensa kanssa. O-sensein sanojen mukaan, aikido on houkuttavan voiman harjoittelemista. Onko jollain tähän vastaansanomista? Toki, BUDO on löydyttävä sieltä myös, teknisesti on oltava just eikä melkein, ei jätetä aukkoja joista toinen voi lyödä, aloitamme tekniikan ensin, emme toljota silmiin ukea... Kaikki, jotka vähänkään ovat opiskeleet jotain aselajia, tietävät että niissä kyllä on tiukka katsekontakti. Mutta aikidossa ei, siis kun puhutaan tekniikan tekijästä.

On paljon vastustusta, kun aloitetaan keskustelemaan (aikidopiireissä) energeettisestä ja henkisestä puolesta (tosin, täällä ei ole ollut sitä ongelmaa, päinvastoin, saamme aikaan mielenkiintoisia keskusteluja ja soraääniä ei ole ollut). Olen kuullut, että mukamas kun on kolmas dan tai vastaava, voi alkaa tehdä jotain energeettisiä tms. harjoitteita. En ymmärrä, miksi. Todellakin voi aloittaa ensimmäisestä päivästä lähtien. Samaan aikaan on tehtävä kunnon pohjatyö teknisellä tasolla. Itse ajattelen, että aikido auttaa itseäni tekemään parhaimman version itsestäni...

Kaikki, mitä olisin halunnut sanoa, löytyy tuosta Gerard Blaize:n haastattelusta v.2016, siksi pyysin oppilaitani kertomaan, mitä aikido heille on.

18

AIKIDO 1/20

Christof Stückle, 51 vuotta Aloitin aikidon vuonna 1996. Sitä ennen joogasin ja olin myös karatessa, pelasin pöytätennistä sekä pikkupoikana olin judossa. Joogakaveri kutsui minut kerran Swabian alueelle Juraan, missä tapasin ensimmäisen aikido-opettajani Stephan Lierin. Siitä lähtien olen jatkanut aikidoa. Olen harjoitellut monien ihmisten kanssa, se on mielenkiintoista mihin se voi johtaa. Nyt asun Espanjassa vaimoni kanssa, hänetkin tunsin aikidon kautta. Aikido auttaa minua pysymään tasapainoisena, se on auttanut läpi kriisien, koska energia virtaa helpommin. Kontakti muiden ihmisten kanssa myös auttaa olemaan tasapainossa. Aikido auttaa olemaan paremmassa kehotietoisuudessa, auttaa pitämään yhteyden omaan keskustaan. Myöskin yhteys Äiti-maahan ja Isä-taivaaseen (jin/jang...) sekä Suureen henkeen on mahdollista. Aikido ei ole uskontoa, mutta aikido voi auttaa ymmärtämään henkisiä asioita, jos niin tahdomme. Jos teemme tekniikat kovalla tavalla, myöskin harjoitteluparimme voi reagoida samoin tai hän on pakotettu liikkumaan, ettei sattuisi loukkaantumisia, mutta tämä ei johda siihen mistä lajin perustaja puhui. Myös kontakti omaan sisimpään voi löytyä, jos se on ollut kadoksissa. Aikido auttaa meitä ymmärtämään, että olemme eläviä olentoja, joilla on sydän ja tunteet. Harmonia nousee esiin, kun ”vastustajastasi” tulee harjoituskumppani ja molemmat nauttivat harjoittelusta. Tätä O-sensei tarkoitti kirjassa Takemusu Aiki.

Estela, 40 vuotta Minulle aikido on tila, jossa unohdan kaiken muun ja keskityn spontaanisti harjoitteluun. Aikido antaa minulle kehotietoisuutta, energeettistä ja henkistä. Aikido auttaa muutokseen, liikkeeseen ja tasapainoon. Minulle se on elämä, terveys ja vahvuus.

Jacobo, 31 vuotta Aikido opettaa elämään harmoniassa, olemaan yhtä elämän kanssa. Tapa, miten liikumme, kun toinen hyökkää, opettaa meille, että ei kannata hyökätä, eli hyökkäys voi olla rakentava, ei tuhoava. Aikido auttaa tekemään kehosta terveen ja vahvan, notkean, sekä mielen, joka on tasapainoinen, valpas ja keskittynyt ja hengen, joka näyttää meille paikkamme maailmassa, jossa niin monet egoistiset voimat jylläävät.

Jotta kaikki nämä opetukset kävisivät toteen, on tarpeen harjoitella totaalisella vilpittömyydellä, aivan kuin jokaisessa tekniikassa olisi kyse elämästä ja kuolemasta, ja olla valppaana kaikkiin yksityiskohtiin, jotka pikkuhiljaa auttavat meitä muuttumaan parempaan suuntaan.

Regine, 69 vuotta Miksi aikido? Ensimmäisen kerran kiinnitin huomiota aikidoon, kun näin Sakaki Aikido -dojon ikkunassa kuvia. Niissä oli ihmisiä, eleganteissa asennoissa ja vahva keskittynyt ilme. Heidän silmänsä näyttivät katsovan kaukaisuuteen, kuin toiseen ulottuvuuteen.

Seuraavan kerran, paikallisissa kyläjuhlissa lokakuussa, oli Sakakin näytös (mm. aikido, iaido, jodo) ihastuin nähdessäni, kuinka miehet lentelivät pehmeästi eteenja taaksepäin (ukemit!!) ja kuinka se tapahtui niin sulavasti Siskon käsien kautta, ilman mitään aseita apuna, hän teki heitot hyvin keskittyneenä ja tyynenä.

Päätin kirjoittautua seuraan. Sisko vahvisti minulle, ettei iällä ole merkitystä, jos joku haluaa oppia tämän taiteen. Ja todellakin, aikido auttaa keskittymään, kontrolloimaan kehoa, mieltä ja tunteita, kiitos itsekurin.

Ja tunne siitä, että voi taas olla kuin lapsi, riemukas olo oppia uutta.

Xesco, 52 vuotta Aikidon opetus on, että se on sisäinen voima, jota täytyy käyttää, ei lihasten voima ja jäykkyys. Keho on yhtenäinen, dynaaminen, kevyt, harmoninen ja rakkaudellinen, kun opiskelemme oikealla tavalla aikidoa.

Toni, 45 vuotta Aikido auttaa minua rentoutumaan, kontrolloimaan mieltäni ja kehoani ja olemaan rauhallisempi.

Se on minulle taistelulaji, jolla työstän mieltä ja kehoa ja sopii minulle täydellisesti!

Ja lisäksi ihana tunne siitä, että kuulun suureen perheeseen, jossa ikä eikä ammatti tms. ei ole tärkeitä, kaikki yhdessä yhteisen periaatteen vuoksi.

Sakaki Aikido dojo C/Buenos Aires 56. 08140 Caldes de Montbui, España P. +34 655288057 Sisko Turunen, 4. dan Aikikai Aikidoa vuodesta 1979 Vierailijat, tervetuloa

AIKIDO 1/20

19

Teksti ja kuvat: Tom Granström

Aikidon harjoittelun tarkoitus ja päämäärä “The primary purpose of Aikido is spiritual development” Aikido Doshu UESHIBA Moriteru, Aikikai Foundation Luin yllä olevan lauseen Aikikai Europe -ryhmän facebook -sivuilta, ja pysähdyin hetkeksi miettimään sitä. Päädyin siihen, että Doshun mukaan kaikki aikidotekniikat, eri aikido-opettajat sekä harjoitusparit ovat tavallaan työkaluja meidän oman henkisen kasvumme polulla.

Aikidossa harjoittelun edistymistä mitataan vyökokeilla. Ne liittyvät kiinteästi aikidon harjoittelemiseen alusta lähtien.

Aikuiset pystyvät suorittamaan vyöarvoja 6. kyun oppilasasteesta aina 4. danin mustaan vyöhön. Vyökokeessa näytetään tuomareiden edessä eri oppilas- tai opettajatasojen mukaisesti Suomen Aikidoliiton (SA) vahvistamien vyökoevaatimusten mukaiset tekniikat. Harjoittelijoiden tarkoituksena on näyttää tekniikoiden aikidomainen suoritustapa tuomareille kukin oman tyylinsä mukaisesti. Vastavuoroisesti tuomareiden velvollisuus on auttaa harjoittelijaa kehittämään omaa aikidotyyliänsä eteenpäin. SA:n tekninen valiokunta on uudistanut kyu-graduointivaatimukset vuonna 2019. Uudistuksen tarkoituksena oli siirtää aikidon oppimisen vastuuta harjoittelijalle itselleen ja nostaa myös seuraohjaajien merkitystä oppimisessa ja ohjaamisessa.

Suoritettavien tekniikoiden määrää vähennettiin. Lisäksi jokaiselle kyu-tasolle määritettiin omat oppimistavoitteet ja suositeltavat tekniikat syventämään harjoittelua. Tällä haluttiin saada enemmän sisältöä niiden tekniikoihin harjoittelemiseen, jotka edelleen jäivät vyökoevaatimuksiin.

Teknisesti nykyiset SA:n kyu-graduointivaatimukset vastaavat hyvin Hombu Dojon vastaavia vaatimuksia.

Aikidossa voi suorittaa vyöarvoja 4. danin mustaan vyöhön asti. Minimiaikoja noudattaen tähän menee noin 11 vuotta SA:n nykyisten vyökoevaatimusten mukaisesti. Tällä tasolla

20

AIKIDO 1/20

harjoittelijan pitäisi omata laaja käsitys aikidon harjoitteluun vaadittavista muodollisista perustekniikoista, osata soveltaa tekniikoita vapaasti, hallita useita hyökkääjiä yhtä aikaa ja tuntea vähintään perusteet aikidoon kuuluvista asetekniikoista. Lisäksi on tärkeää ymmärtää etäisyyden ja ajoituksen merkitys ja soveltaa niitä käytäntöön. Samoin on tarpeen myös osata liikkua suhteessa omaan pariin tai pareihin, säädellä omaa voimankäyttöä suorituksia tehdessä ja olla rento. Henkisen tietoisuuden edistymistä mittaavia asioita ovat oman keskittymisen säilyttäminen, rauhallisuus ja tietoinen läsnäolo suorituksia tehdessä. Kaiken tämän päälle olisi hyvin suositeltavaa olla aktiivinen aikidon järjestötoiminnassa, järjestää aikidonäytöksiä ja toimia opettajana vanhemmille ja uusille harrastajille.

Miksi aikidossa, päinvastoin kuin monessa muussa kamppailulajissa, ei ole enää teknisiä vaatimuksia 4. danin jälkeen? Useimmilla harjoittelijoilla on mahdollisuus saavuttaa vielä korkeampia vyöarvoja. Mitä meidän pitäisi silloin opetella siitä eteenpäin ja millä tavalla? Chiba Sensei pohtii Aikido Journal lehdessä julkaistussa päätoimittaja Stanley Pranin tekemässä haastattelussa aikidon erilaisia harjoittelun muotoja. ”Aikidossa on nykyisin paljon enemmän monimuotoisuutta kuin aiemmin. Jotkut ihmiset tekevät sitä terveyden, toiset filosofisten tai hengellisten näkökohtien vuoksi - kaikki

nämä ovat hyviä tavoitteita. Jos aikidoa ajatellaan puuna, on kuitenkin tehtävä hyvin selväksi kuka ottaa lehtien ja oksien roolin ja kuka juuret ja rungon. Niin kauan kuin on ihmisiä, jotka ottavat juuret ja rungon tehtäväkseen, puu pysyy kiinteänä ja terveenä, ja oksat ja lehdet ilmestyvät.

Silloin ei ole mitään syytä huoleen. Ihmisten tulisi pitää tämä mielessä ja välttää vaatimasta, että aikido ei saisi olla sellaista kuin se on nyt. Lehdet ovat lehtiä ja oksat oksia, ja ne ovat itsessään hienoja. Ne ovat puun osia. Mutta jonkun pitää myös ottaa vastuun juurien ja rungon ylläpidosta.”

Kun Chiba Sensei puhuu juurista hän viittaa siihen, että aikidon juuret ovat japanilaisissa itsepuolustus- ja taistelutaidoissa (Budõ, 武道). Hän lainaa O-Senseitä, joka on sanonut, että ”Aikido is budo" and "Budo is aikido's source of power." Chiba Sensei jatkaa, että ” Jos unohdamme tämän, aikido muuttuu joksikin muuksi — "elämisen taiteeksi" tai ”joogaa muistuttavaksi lajiksi.”

Perinteinen budon opiskelu jaetaan yleensä kolmeen eri kehitysvaiheeseen, joita kutsutaan nimillä Shu-Ha-Ri. Ne sisältävät sekä teknisen tason että henkisen tietoisuuden kehityksen.

1. Shu (守:しゅ "säilyttää", "noudattaa") — opetellaan asia — jäljitellään opettajaa "orjallisesti" 2. Ha (破:は "irtautua", "poiketa") — sovelletaan asiaa — etsitään uusia näkökulmia jäljiteltyyn 3. Ri (離:り "poistua", "erkaantua") — asia on opittu — voidaan soveltaa asiaa intuitiivisesti Kaikkien näiden vaiheiden opiskelu ja ymmärtäminen edellyttävät, että aiemmalla tasolla opittu asia unohdetaan täysin ennen kuin pystyy siirtymään eteenpäin. Olen aikaisemmassa blogissani antanut esimerkkejä siitä, minkälaista uken ja nagen välinen harjoittelu voisi olla eri Shu-Ha-Ri tasoilla aikidossa: Shu-taso Shu-tasolla uke pyrkii ennakoimaan tulevaa tekniikkaa mahdollisimman paljon ja yrittää auttaa tekniikan onnistumista tekemällä ukemin usein itse ilman nagelta tulevaa kontaktia tai ohjausta. Uke myös antaa oman tasapainonsa nagelle ilman ajoitusta eikä yritä ottaa sitä takaisin. Tai sitten odottaa passiivisena, että tasapaino otetaan pois.

Tällä tavalla harjoiteltaessa saattaa tuntua siltä, että ei ehdi tekemään mitään, ennen kuin uke on jo lähtenyt omaan ukemiinsa.

Toisaalta uke saattaa myös jäädä pitkäksi aikaa omiin asentoihinsa ja tekniikan jatkaminen vaatisi, että nage sekä ottaa, että antaa tasapainon ukelle ja sitten liikuttaa ukea, että ukemi on mahdollinen. Tällainen harjoittelu on hyödyllistä oman aikidoharjoittelun alussa, että molemmat oppivat liikkeen merkityksen, tasapainon vaihtelut parien välillä ja etäisyyden ja ajoituksen merkityksen.

Tästä pitäisi kuitenkin päästä eteenpäin muutaman vuoden kuluessa. Pidemmällä tähtäimellä tällaisen harjoittelun jatkaminen ei kehitä kummankaan aikidoa, koska ukella ei ole omaa aktiivista roolia tai tasapainoa hallittuun liikkeen jatkamiseen.

Ha-taso Ha-tasolla uke antaa ottaa oman tasapainonsa tietyllä

ajoituksella. Nagen täytyy olla riittävän taitava havaitakseen oikean hetken ja käyttää se hetki oikein. Uke voi venyttää sitä hetkeä, ja tällä tavalla auttaa nagea tunnistamaan tuon hetken joustamalla omasta tasapainostaan esimerkiksi eteenpäin ilman, että ottaa uutta askelta. Askeleen ottaminen viestii nagelle tarpeesta uuden tasapainotilanteen luomisesta esimerkiksi liikuttamalla ukea. Tämä on ehdottomasti yleisin tapa harjoitella pitkälle edistyneiden parissa.

Jos tuntee harjoitusparinsa vuosikymmenien takaa, on olemassa riski, että harjoittelu voi kangistua kaavoihinsa. Tällöin molemmat pitäytyvät omissa rooleissaan eikä edistymistä tapahdu. Tällaiseen harjoittelutapaan saattaa kiinnittyä pitkäksikin aikaa, koska se näyttää ulospäin dynaamiselta ja tehokkaalta. Harjoittelussa kiinnitetään huomiota yhä pienempiin asioihin, joilla oikeasti on hyvin vähän tekemistä uuden oppimisen kanssa.

Uuden oppimista tapahtuu vuorovaikutuksessa, jossa sallitaan virheitä, kohdataan ongelmat ja yritetään ratkaista ne siinä pienessä hetkessä, jonka aikana tasapainon pois ottaminen on mahdollista.

Ri-taso Ri-tasolla uke suojelee omaa keskustaansa horjutukselta.

Kun ukea horjutetaan hän yrittää korjata oman tasapainonsa reagoimalla tilanteeseen luonnollisella liikkeellä ja pyrkii tilaisuuden tullen ottamaan nagen tasapainon. Jos uke pystyy ottamaan oman tasapainonsa takaisin, nagen tehtävänä on liikuttaa ukea niin pitkään, että hän pystyy yrittämään uudelleen horjutusta. Tällaisessa harjoittelussa ei ole kysymys taistelusta, vastakkainasettelusta tai oman tahdon toteuttamisesta.

Molempien osapuolten liikkeiden tulisi olla luonnollisia, pehmeitä ja mahdollisimman rentoja. Samanaikaisesti niissä pitäisi näkyä horjutuksen ja tasapainon välinen yhteys sekä liikkeen lopetus. Liike loppuu ulkoapäin katsottuna heittoon. Tässä hetkessä nagen pitäisi tuntea liikkeen muodostama tyhjä tila, johon uken liike viedään ja josta se voidaan suunnata poispäin nagen keskustasta. Tällä tasolla harjoittelua hyvin kuvaava piirre on sekä uken että nagen liikkeiden ennalta suunnittelemattomuus. Tämä termi on myös ehdotettu lisättäväksi 4. danin oppimistavoitteisiin.

Dan-arvojen oppimistavoitteiden uudistaminen on käynnissä SA:n teknisessä valiokunnassa.

O-Sensei kuvaa aikidon harjoittelua korkeimmalla tasolla seuraavasti: The techniques of aikido changes constantly; every encounter is unique, and the appropriate response should emerge naturally. Today's techniques will be different tomorrow.

Do not get caught up with the form and appearance of a challenge. Aikido has no form - it is the study of the spirit.

O Sensei Ueshiba, Morihei Ylla oleva lainaus voisi olla esimerkki siitä, minkälaista meidän oman aikidomme pitäisi olla Ri-tasolla. Tai ainakin meille jokaiselle muodostuu aikidoharjoittelun myötä ennemmin tai myöhemmin oma käsitys siitä, mitä OSensein lause oikein tarkoittaa. O-Sensein mukaan aikidon syvällinen ymmärtäminen vaatii ensin budon ymmärtämistä, mutta aikido menee pidemmälle kuin budo. Kaikkien ei kuitenkaan tarvitse tutustua budoon harjoitellakseen AIKIDO 1/20

21

se ei ole sidottu tatamiin, dojoon tai edes aikidoon. Aiki voi tarkoittaa yhteyttä esim. koko luomakuntaan ja kaikkeen mikä siihen liittyy ja sen voi tuntea ajasta, paikasta tai fyysisestä etäisyydestä riippumatta. Tällöin aiki laajenee käsittämään kunkin henkilön tavan olla tässä maailmassa ja hetkessä - tavan, jolla asiat, ihmiset ja muut tuntevat asiat ja ilmiöt kohtaavat. Tässä mielessä aikidon voi ajatella aikin harjoittelun kautta olevan tietoisen läsnäolon harjoittelua kaikissa tilanteissa, joita elämässään kohtaa.

Aikia voi harjoitella unohtamalla täysin etukäteen suunniteltujen liikkeiden ja tekniikoiden suorittamisen ja sen, että liikkeen pitäisi päättyä heittoon. Tärkein asia aikin harjoittelussa on ymmärtääkseni ajoitus, jolloin ei tarvitse käyttää voimaa parin horjuttamiseen. Liikkeen suunnan täytyy olla sellainen, johon parin hyökkäyksen voima kohdistuu ja johon hän voi luonnostaan liikkua. Liikkeelle on myös ominaista, että se tapahtuu hetkessä ja liike voi olla nopea tai hidas, mutta ei koskaan tietoinen. Jos tuntee, että liike pysähtyy ja alkaa käyttää voimaa parin hallintaan,tilanne muuttuu kata-harjoitteluksi.

aikidoa. Chiba Sensei selitti tämän haastattelussaan siten, että O-Sensei avasi polun monenlaisille ihmisille harjoitella aikidoa. Heille, jotka oli aiemmin jostain syystä suljettu pois perinteisen budon maailmasta. Aikidon harjoitteluun ei sisällytetty kilpailuja, mikä antaa mahdollisuuden sopeuttaa harjoittelu kunkin omien kykyjen ja ominaisuuksien mukaan, hyödyntämällä heissä piilevää potentiaalia. Jokaisella on mahdollisuus löytää oma aikidonsa ja täyttää oma tehtävänsä omassa elämässään.

O-Sensein ja myös alussa olevan Doshun lainauksen mukaan aikidon opiskelussa ei siis välttämättä tarvitse ensin opetella budoa, koska aikido on enemmän kuin budo ja aikidon päämäärä on jokaisen oma henkinen kehittyminen.

Miten tällaista kehitystä voi sitten arvioida? Aikido Journal lehden haastattelussa Kobayashi Sensei kuvailee tunnetta, joka hänelle syntyi, kun O-Sensei heitti häntä: ”Hän oli noin 70-vuotias kun hän opetti minua, mutta edelleen fyysisesti vahva. Kun hänellä oli bokken tai jo, hänen silmänsä muuttuivat erityisen teräviksi. Kun O-Sensei heitti minua, se tuntui siltä kuin voimaa olisi lisätty omaan keskustaan. Kun joku muu heitti, se tuntui pomppivalta pallolta, mutta vain O-Sensein kanssa tuntui siltä, että sinut tuhotaan putoamisen aikana. Se oli todella salaperäistä. O-Sensei vain näytti tekniikat meille, mutta ei selittänyt niiden sisältöä käytännössä ollenkaan.”

Kobayashi Sensein kuvauksesta on helppo ymmärtää, että kun paria heitetään niin riippuen omasta teknisistä ja henkisistä taidoista kysymyksessä saattaa olla vaan parin paiskaaminen tatamiin jossain tietyssä mielentilassa — tai sitten todella voimaannuttava kokemus kahden keskustan välisestä yhteydestä ja niiden välillä siirtyvän voiman ohjaamisesta parien välillä. Tällaiset tilanteet syntyvät kuitenkin vain hetkittäin, ja silloin kaikkien niiden eri asioiden, jotka vaikuttavat parien yhteiseen liikkeeseen täytyy olla kohdallaan. Yksi aikidoharjoituksen päämäärä on herkistyä huomaamaan ne hetket, jolloin tällainen voiman ohjaaminen on mahdollista. Itse haluaisin kutsua tätä hetkeä termillä aiki.

Olen käsitellyt aikia aikaisemmissa blogeissani siten, että

22

AIKIDO 1/20

Jos palataan blogin alussa esittämääni kysymykseen, mitä me harjoittelemme siitä eteenpäin kun 4. danin koe on suoritettu. Minun vastaukseni on aiki. Tarvitaanko siihen budoa? Vastaus on kyllä ja ei. On kyllä mahdollista alkaa harjoitella aikia heti alusta lähtien. Ongelmaksi saattaa muodostua se, että vaikka tekniikka olisikin aikin edellyttämällä tasolla, mutta henkinen tietoisuus ei ole, niin harjoittelu muodostuu erilaisiksi etukäteen suunnitelluiksi liikesarjoiksi. Jos taas tekniikka ei riitä aiki tasolle, mutta henkinen kehitys on edistyneellä tasolla niin aikidosta tulee pelkästään muodollisuus tai Chiba Sensein kuvailema elämäntapaharjoitus.

Kuka?

• Tom Granström 6. dan Hombu Dojo Aikikai, Tokio • Meido-kan ry:n aikidotoiminnanjohtaja ja hallituksen jäsen • Aikido Ryushinkan seuran pääopettaja • Suomen aikidoliiton teknisen valiokunnan jäsen vuodesta 2018 ja puheenjohtaja vuodesta 2020 • Aloittanut aikidon harjoittelun Meido-kanissa vuonna 1987, harjoitellut sitä ennen judoa Chikarassa • Harjoitellut aikidon ohella myös iaidoa ja kendoa

Lähteet: https://www.aikidoryushinkan.fi/category/blogi/ https://www.facebook.com/groups/1996113260492435/permalink/2717580805012340 http://www.the-davis-aikikai.com/essays/ChibaSenseiReflectionsonBudo.htm https://www.facebook.com/notes/655804615080560/ https://www.facebook.com/notes/672092200350471/ https://www.aikidosangenkai.org/blog/interview-aikido-shihan-yasuo-kobayashi-part-1/ https://www.facebook.com/notes/655804615080560/

Aikidobladet på svenska

Översättning: Joakim Borgmästars

Ledande artikel

TACK TILL AIKIDO!

GEMENSKAPENS KRAFT

Du håller det sista aikidobladet i din hand, som Outi och jag tillsammans har sammanställt. Fjorton års stavning och nästa trettio års arbete med tidningen är på slutrakan. Det är dags att ge över den för oss så viktiga media åt nya vindar och möjligheter. Bådas våra vägar har fört oss längre bort från aikido och därför är det dags att tacka alla människor och fester, som vi tillsammans med, har byggt den här avisen på från nummer till nummer.

Jubileumsåret började med höga förväntningar; nu för att marknadsföra grenen, skaffa nya deltagare och öka vår mediasynlighet ...! Med planer och en tidtabell var vi redo för framgång när coronaviruset dök upp förra våren för att gradvis släcka lamporna över hela Finland. Den enorma mängden arbete och entusiasmen rann långsamt bort mellan fingrarna och lämnade efter sig tanken att saldot av 50-årsjubileet kan tyckas vara minne av ett år då det inte fanns tid att träna.

Tack till förbundet för att ni har erbjudit den här möjligheten. Jag trodde inte själv 2003, när jag först steg in i dojon, att jag några år senare skulle göra tidningen, vars gamla numror jag tidigare hade slukat när jag lärde mig om min nya hobby. Det har varit glädjande att bekanta sig med alla ordföranden och förbundets personal.

Tack till alla som skrivit i tidningen. Utan er skulle inte tidningen ha varit en intressant media för grenen. Jag minns speciellt artiklar och åsikter som Petteri och Sisko har gjort och delat med sig av.

Stort tack till mina instruktörer. De första som jag tänker på är Petja och Tanja där jag fick lära mig de första ikkyo och nikyo. Också andra utövare i Lahti Yuko Aikikai, speciellt Kustaa, Kimmo och Toni, förtjänar min stora respekt och tacksamhet. Nog lyckas de lära även en lite mer mogen utövare att göra ukemi och andra tekniker utan egna eller medutövares skavanker. Även andra stora sensei som jag har träffat och intervjuat har ristats in i mitt minne. Jag minns med värme speciellt Kari Tamminen och Petteri Silenius från hemlandet och från utlandet Igarashi, Mouliko, Endo, Christian och Anno Sensei. De är ändå de som spridit aikidon förtjänstfullt och brett, både i Finland och utomlands.

Att göra en tidning kräver många olika kunskapsområden. Eftersom de egna förmågorna är begränsade har Outi kompletterat och bidragit med sina förmågor.

Det är mycket svårt att förställa sig leverans av aikidobladet utan hennes insats.

Stort tack Outi för en underbar tid med tidningen och gemensamma stunder på tatami. Tidningens utseende, snygg grafik och behandling av fotografier, idéer på utveckling av tidningen och mycket mera har under vår verksamhetstid varit i hennes händer.

Det har varit en svår tid i år för grenen, men även grundaren överlevde ett par världskrig och andra svårigheter. Därför tror jag att utvecklingen av grenen fortsätter och antalet utövare kommer att öka igen.

Förhoppningsvis ses vi på tatami ännu!

Jussi Koukku Chefredaktör

Vi vet fortfarande inte när corona är över och hur illa viruset kommer att förstöra vårt samhälle. Vad blir det nya normala från vilket olika bilder nu målas? Finns det tillräckligt med utrymme för aikido i det nya normala?

Ansamlingen av svarta moln över finsk idrott och träning började redan innan corona. Politiska beslut för att minska Veikkaus verksamheten kommer att försvaga finansieringen av idrott och motion även om statligt stöd för närvarande täcker bristen. I framtiden kommer den ekonomiska situationen att tvinga oss att tänka mer och mer på hur man kan tjäna medlemmarna med knappa resurser.

Corona hemsöker också föreningar och medför osäkerheter i framtidsutsikterna. Antagning av nya deltagare trasslar till sig i den nuvarande situationen och de kursavgifter som krävs för operationen kommer inte att erhållas. Samtidigt lyser en del av de gamla utövarna med sin frånvaro, direkt eller indirekt på grund av corona. Kommer de tillbaka?

Kan något bra ha kommit ur corona? På något sätt känns det som en ny typ av enighet lyfter på huvudet. Vi som har kastats in i distansarbete och gett upp den dagliga mänskliga kontakten verkar ha ett behov av att se, möta och röra vid våra vänner inom aikido! Kan detta vara ett nytt tillfälle för aikido? - En möjlighet att tillhöra en grupp och vara naturligt nära varandra - En möjlighet att träna som individ, som en del av ett samhälle - En möjlighet att också växa mentalt och må bra i en framtida ny normalitet.

Ett riktigt trevligt avslut på jubileumsåret!

Auno Mäkinen Ordförande

Domo arigato gozaimashita Jussi!

Jag har redan 14 år av arbete med aikidobladet bakom mig. Tiden går snabbt när man har roligt, men allt har sin tid. Nu är det dags att överlåta aikidobladets arbete som ombrytare till nästa.

Nu när det här är mitt sista aikidoblad, vill jag speciellt tacka Jussi Koukkua för samarbetet. Tillsammans med honom började vi göra tidningen för 14 år sedan. I själva verket är Jussi att tacka för hela min aikidokarriär - jag började 1998 i Helsingfors, men intressent fick inte riktigt fart. Då tänkte jag att grenen inte är för mig, men jag hade fel. År 2005 satt jag på en arbetsintervju i Lahti på Jussis reklambyrå och såg plötsligt en bekant kanji.

Diskussionen svängde mot aikido och handlade om det nästan hela intervjun. Jag fick jobbet och en god vän, som slutligen lockade mig tillbaka till aikido, även om jag var motsträvig inledningsvis.

Tack alltså till Jussi - att göra aikidobladet tillsammans med dig har varit givande - likaså aikidoträningen!

Outi Heistman Aikidobladets designer

AIKIDO 1/20

23