Aikidolehti 1/2019

Tutustumassa Yoshinkan-aikidon maailmaan s.6

AIKIDO Suomen Aikidoliiton jäsenlehti 1/2019

Darren Friend. Kuva: Aikido Yoshinkai New South Wales.

PÄÄKIRJOITUS

Jussi Koukku

MONIMUOTOINEN AIKIDO

AIKIDONS MÅNGFORMIGHET

Aikikai, Yoshinkai, Tomiki ja lukuisat muut koulu- ja tyylisuunnat kertovat lajimme monimuotoisuudesta ja erilaisista kehityskaarista. Miksi erilaisia tapoja ja variaatioita on sitten syntynyt? Tämänkertaisesta lehdestä voi lukea useastakin artikkelista mitkä syyt tällaiseen kehitykseen ovat johtaneet. Loppujen lopuksi ihmisethän tietysti ovat kaiken takana. Aikidoa harjoitellaan opettajan johdolla eikä yhdestä tulkintoja vaille jättävästä teknisestä manuaalista. Järjestelmä, jossa opettaja näyttää oman näkemyksensä tehtävästä tekniikasta, ei voi olla värittymättä henkilön omien kokemusten ja lähtökohtien vaikutuksesta. Ne sitten vastaavat joko paremmin tai huonommin lajin kehittäjien näkemyksiä.

Aikaa lajin perustamista alkaa olla jo niin kauan, että aikidon spektri on vain leventynyt ajan saatossa.

Aikikai, Yoshinkai, Tomiki och många andra skol- och stilinriktningar visar på vår grens mångsidighet och olika utvecklingskurvor. Varför har då olika sätt och variationer uppstått? I tidningen den här gången kan man läsa flera artiklar som handlar om vilka orsakerna är till att en sådan här utveckling har skett. Sist och slutligen är det ju naturligtvis människor bakom allt. Aikido tränas under instruktörens ledning och inte med hjälp av en teknisk manual som inte ger någon tolkningsmöjlighet. Ett system, där instruktören visar tekniker utgående från egen synvinkel, kan inte vara färglös på grund av personens egna erfarenheter och utgångspunkter. De svarar sedan antingen bättre eller sämre mot de insikter som utvecklare av grenen har. Tiden från att grenen grundades börjar redan vara så lång att aikidons spektrum bara breddas över tid.

Mutta mitä sen väliä, pääasia, että harjoitellaan. Ainoa tietämäni tapa oppia aikidoa on käydä ahkerasti dojolla. Siellä myös kasvaa vuosien kuluessa myös oma näkemys siitä, mitä aikido on ja mitä siltä haluamme jatkossa. Lisäksi näen myös tärkeänä keskusorganisaatioiden roolin lajin säilyttäjänä, markkinoijana ja kehittäjänä. Jos pääkallonpaikalla toimitaan koordinoidusti ja lajin perusolemusta ajatellen, saadaan käytössä olevien resurssien eli pitkään lajin parissa olleiden mielipiteet ja näkemykset kerättyä yhteen ja hyödynnettyä tätä tietoa kehitystyössä.

Siitä hyvänä osoituksena ovat esimerkiksi liiton kehittämät vyökoevaatimukset, jotka antavat harjoittelijalle perussuunnan mihin tarpoa heti ensiaskeleesta lähtien.

Men det viktigaste är att man tränar. Det enda sättet jag ser att man kan lära sig aikido på, är att flitigt besöka dojon. Där växer också under åren den egna insikten om vad aikido är och vad vi vill med den i fortsättningen. Vidare ser jag också centralorganisationens roll som viktig för att bevara grenen, marknadsföra och utveckla. Ifall man i händelsernas centrum driver grenen koordinerat och med grenens grundläggande kärna i beaktande, så får man tillgång till resurser av åsikter och synpunkter bland de som varit med länge inom grenen och kan samla ihop dem och använda det för utvecklingsarbetet. Som ett bra exempel kan nämnas förbundets utveckling av graderingskraven som ger utövaren en grundinriktning direkt från det första steget.

Myös vierailut eri lajien ja tyylisuuntien parissa tuovat lisää näkemystä omaan tekemiseen. Kulma nähdä asioita eri tavalla kasvaa ja ehkä ymmärryskin. Tärkeää on nähdä muiden kehittämät hyvät asiat eikä kritisoida heitä ”väärin” tekemisestä. Tässä mielessä täysin toista laitaa edustavien lajien kokeilut toimivat loistavasti. Tärkeää on pitää mieli ja silmät avoimena.

Även besökare från andra grenar och stilinriktningar för med sig mera insikter på det egna utförandet. Förmågan att se saker från andra vinklar växer och kanske förståelsen också. Det är viktigt att se andras utveckling som något bra och inte kritisera dem för att göra ”fel”. I detta avseende fungerar de som representerar helt andra grenar lysande. Det är viktigt att ha ett öppet sinne och öppna ögon.

Kesäisin miettein,

Sommartankar,

Jussi

Jussi

S I S Ä L LYS LU E T T E LO Pääkirjoitus 2 Puheenjohtajan palsta

3

Jäljet lumessa - ajatuksia koiran ulkoilutuksesta ja aikidosta

4

Tutustumassa Yoshinkan-aikidon maailmaan

5

Uchideshinä Espanjassa

12

Suomen Aikidoliitolla on uudet kyu-graduointivaatimukset 14

Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Tavallisesti levikki on noin 1500 kpl.

Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta.

Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 toimitus@aikidoliitto.fi Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166

2

AIKIDO 1/19

Ulkoasu: Outi Heistman Paino: M&P-Paino

Ajatuksia aikidon tulevaisuudesta, osa 2

17

Aikidobladet på svenska

23

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista, kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla.

Aikidolehdessä julkaistaan aikidoharrastajien kirjoituksia. Kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa mielipidettä, eivät Aikidolehden tai Suomen Aikidoliiton virallista kantaa.

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Auno Mäkinen

VAPAAMATKUSTAMISEN AIKA ON OHITSE

TIDEN FÖR FRIPASSAGERARE ÄR FÖRBI

Olen monesti palannut niihin perusteisiin, miksi Aikidoliitto on olemassa. Jo puheenjohtajakauden alussa linjasin palveluperiaatteen, jolla kaikkea liiton toimintaa tulee arvioida. Aikidoliitolla ja sen toiminnalla ei ole muuta oikeutusta kuin tukea ja mahdollistaa aikidon harjoittelua.

Kaikkia liiton toimintoja tulee arvioida tästä näkökulmasta.

Jag har ofta återkommit till grunderna till varför Aikidoförbundet existerar. Redan i början av ordförandeperioden lade jag grunderna för tjänsteprincipen som alla verksamheter inom förbundet bör utvärdera.

Aikidoförbundet och dess verksamhet har inga andra rättigheter än att stöda och möjliggöra aikidoträning. Alla verksamheter inom förbundet bör utvärderas ur den här synvinkeln.

Eniten olen yllättynyt siitä vastarinnasta, jota on esitetty liiton roolista aikidon harjoittelun mahdollistajana. Eihän liitto käytännössä hoida aikidoharjoituksia vaan seurat ja niiden vetäjät. Tätä perustetta on käytetty perusteluna siihen, ettei juuri minun tarvitse maksaa lisenssiä. Lähes huvittavaa ovat kommentit siitä, että koska en tänä vuonna graduoi tai osallistu liiton koulutuksiin, ei minun tarvitse maksaa lisenssiä. Näinhän asia ei ole sääntöjemme mukaan, vaan kaikkien harjoittelijoiden tulee maksaa lisenssi, jolleivät pysy poissa tatamilta eli eivät käytännössä harjoittele.

En tiedä, mistä haluttomuus olla maksamatta lisenssiä oikein kumpuaa? Seurat, joiden jäsenistä vain kourallinen maksaa lisenssejä, vaativat samoja palveluja kuin muutkin jäsenseurat. En tiedä, mistä ajatus liiton pohjattomasta kassasta on syntynyt. Aiemmin tämä kuvitelma oli jopa mahdollinen, koska liitto sai suhteessa enemmän rahoitusta eikä rahoituksen käyttöä juurikaan valvottu tähän päivään verrattuna.

Elämme muuttuneessa tilanteessa monelta osin. Toiminnan rahoitus perustuu yhä enemmän omaan varainhankintaan, jonka päälle valtio antaa lisää suhteessa omaan rahoitukseen. Eli ilman omaa varainhankintaa ei jatkossa tule valtiolta rahoitusta ja näin oman varainhankinnan merkitys tulee kasvamaan.

Monet liiton palvelut, jotka mahdollistavat aikidon harjoittelua ovat usein ensi näkemältä kätkössä. Varsinkin asiat, joilla emme ajattele olevan mitään tekemistä aikidon kanssa, kuten antidopingohjelma ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Näitä ja monia muita raskaasti työllistäviä toimenpiteitä on pakko hoitaa, jotta voimme olla liittona edes olemassa.

En pidä näitä ohjelmia tarpeettomina, mutta työmäärä on valtava näin pienin resurssein varustetulle liitolle.

Nyt joudumme jatkossa miettimään, miten rahoitus hoidetaan tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Tuntuu kohtuuttomalta, että seurat ja harjoittelijat – jotka hoitavat velvoitteensa hyvin – joutuisivat maksamaan lisää. Eli periaatteessa rankaisisimme asiansa nyt hyvin hoitavia vielä lisämaksuilla ja maksujen korotuksilla. Eikö ole parempi, että yhä useampi vapaamatkustaja alkaa kantaa kortensa kekoon?

Mest överraskad är jag över det motstånd som framkommit mot förbundets roll som aikidoträningens möjliggörare. Förbundet sköter ju inte aikdioträningen utan bara föreningarna och deras instruktörer och detta argument har använts som en motivering för att inte behöva betala licensen. Nästan underhållande är kommentaren att eftersom jag inte graderar eller deltar i förbundets utbildningar i år, behöver jag inte betala licensen. Det här är inte i linje med våra regler, utan alla utövare bör betala licens, utom när man inte är på tatami eller i praktiken inte tränar.

Jag vet inte varifrån oviljan att betala licens egentligen kommer? Föreningar, där bara en handfull medlemmar betalar sina licenser, kräver samma service som andra medlemsföreningar. Jag vet inte varifrån tanken om att förbundet har en outtömlig kassa har fötts. Tidigare var den här fantasin till och med möjlig eftersom förbundet fick jämförelsevis mera understöd och ingen uppföljning av hur pengar användes gjordes jämfört med idag.

Vi lever i en föränderlig situation i många hänseenden. Verksamhetens ekonomi grundar sig ännu mera på egna insamlingar på vilka staten ger mera understöd i förhållande till egen finansiering. Så utan egna insamlingar kommer inte staten att finansiera och på så vis kommer betydelsen av egna insamlingar att växa.

Många förbundstjänster som möjliggör aikidoträning är vid första anblicken ofta dolda. Speciellt sådant som vi inte ens kan föreställa oss att har någonting med aikido att göra, till exempel antidoping- och jämställdhetsprogram. De här och många andra arbetskrävande verksamheter måste skötas för att vi som förbund ens ska kunna existera. Jag ser inte de här programmen som onödiga, men arbetsmängden är enorm för ett förbund med så här små resurser.

Vi behöver i fortsättningen fundera på hur vi sköter finansieringen jämlikt och rättvist. Det verkar orimligt att föreningarna och utövarna - som sköter sina skyldigheter bra - ska behöva betala mera. I princip skulle vi straffa de som sköter sig med tilläggsavgifter och höjda avgifter. Är det inte bättre att ännu flera fripassagerare börja dra sitt strå till stacken?

Joudumme harkitsemaan liiton hallituksessa esimerkiksi sitä, tuleeko jatkossa hyväksyä graduointeihin vain ne harjoitteluvuodet, joilta lisenssit on maksettu? Tuleeko liiton hoitaa ylipäätään harjoittelijoiden asioita, jotka ovat jättäneet vuosikausia maksut hoitamatta ja maksavat ne vasta, kun tarve tulee aivan pakolliseksi henkilön aikidouran kannalta?

I förbundets styrelse måste vi överväga till exempel om ska man i fortsättningen inför gradering godkänna endast de träningsår som licensen betalts? Ska förbundet alls sköta om ärenden för utövare som inte har betalat sina avgifter under flera år och betalar den först då behovet blir obligatoriskt med tanke på deras aikidokarriär?

Onneksi vapaamatkustajuutta ei esiinny liiton toimijoissa. Valiokunnissa on tehty valtava määrä vapaaehtoistyötä. Varsinkin graduointiuudistus hoidettiin yhteistyöllä ja osallistamalla koko aikidokenttä todella hienosti. Liiton tietojärjestelmät ovat edenneet aimo harppauksen. Vihdoin viestintä- ja markkinointitoimikunta on saanut ihmisiä valmistelemaan aikidon markkinointia. Kaiken kaikkiaan Aikidoliitossa puhaltaa tekemisen meininki. Liiton toimijoiden kesken on vahvistunut uusi yhteisöllisyys ja erilaisuus nähdään rikkautena eikä ”väärässä olemisena”.

Lyckligtvis är inte fripassagerare närvarande i förbundets arbete. Det har gjorts en stor mängd frivilligt arbete i utskotten. Speciellt sköttes graderingsförnyelsen verkligen bra genom samarbete och att hela aikidofältet involverades. Förbundets informationssystem har tagit ett steg framåt. Äntligen har ICT-utskottet fått människor att förbereda sig för marknadsföring av aikido. Sammanfattningsvis blåser en vind på aikidoförbundet för att få saker gjorda. En ny anda av gemenskap har stärkt de invalda i förbundet och skillnaderna ses om en rikedom snarare än att vara ”fel”.

Että näin tällä kertaa,

Auno Mäkinen Ps. Molemmat lonkat ovat nyt titaania eli tatamilla tavataan syksyllä!

Så här denna gång,

Auno Mäkinen Ps. Båda höfterna är nu av titan så vi ses på tatami till hösten!

AIKIDO 1/19

3

Teksti: Saku Ohtonen Kuvat: Onnimanni Ohtonen

Jäljet lumessa

- ajatuksia koiran ulkoilutuksesta ja aikidosta.

Koiranpentu tuli taloon ja alkoi ulkoiluttaa isäntää kaksi kertaa päivässä.

Alkuun lenkit olivat lyhyitä mutta koiran jalkojen pidentyessä myös lenkit pitenivät. Hihna kädessä kävellessä on aikaa pohdiskella. Erään lumisateen jälkeisen kävelylenkin jäljet käynnistivät aivoissani prosessin joka kypsyi mureaksi pienellä liekillä alitajunnassa muhien.

Aivan samoin kuin koira hihnassaan, me aikido-oppilaat haemme vainua siitä mistä se mestarimme on kulkenut päästäkseen sinne missä nyt on. Lumihankeen jäävät jäljet paljastavat kuinka isäntä kulkee suoraan siinä missä ohjastettava hakee hajuja ja juoksee ristiin rastiin sekä edestakaisin. Samaan tapaan itse kukin meistä omalla aikidopolullaan etsiskelee sitä “oikeaa” reittiä vuoren huipulle; mestari on kulkenut jostakin näiltä main mutta ihan tarkkaa tietoa ei ole että mistä.

Nuori koira / aloittelija aikidossa

Kaikki on uutta eikä kävelylenkin suunnasta oikein ole hajuakaan. Koira juoksentelee sinne tänne taluttajan mukana samoin kuin aikido-oppilas hakee vainua vähän joka suunnasta.

Oma aikido ei ole vielä kehittynyt sille tasolle että vielä voisi sanoa että mitä aikido on tai edes että tuleeko jatkamaan aikidopolulla kulkemista… vielä kun ei ole sitä polkua edes löytynyt vaan kyseessä on enemmänkin pusikkoisessa metsässä kävely.

4

AIKIDO 1/19

Vähän varttuneempi koira / kyu - arvot Nyt koira malttaa jo vähän rauhallisemmin kulkea eteenpäin ilman säntäilyä edestakaisin. Aikidoka tietää jo mihin suuntaan suunnilleen ollaan menossa. Kuljetaan vuoren loivalla alalaidalla joten ei ole välttämättä edes käsitystä että kyseessä on vuori ja että sinne nouseminen tulee kestämään ikuisuuden.

Vanha koira / dan-arvot Päivittäiset kävelylenkit suoritetaan rauhallisesti ja reitti on tuttu. Aikidoka tapaa opettajaansa säännöllisesti vähintäänkin vuosittain hakeakseen varmuutta suunnalle. Askelmerkit ja suunta ovat periaatteessa tiedossa mutta silti jokainen askel pitää itse ottaa edistyäkseen vuorelle kiipeämisessä. Kukaan ei voi vuorelle kiivetä toisen puolesta.

taa oikeaan suuntaan määrätietoisesti.

Myös shihan jatkaa edelleen vuorelle kiipeämistään eli vuoden päästä leirillä tavattaessa hän ei enää ohjasta oppilaitaan samasta kohdasta vuoren rinnettä vaan on jälleen edennyt hyvän matkaa ylöspäin.

Koiran isäntä / shihan

Juoksuaika / lajin vaihto

Isäntä/shihan odottaa kärsivällisesti että koira/oppilas saa hajumerkit haisteltua ja jatkaa sitten taas rauhassa askellustaan houkutellen koiran/ oppilaan oikeille jäljille. Hän antaa koirilleen/oppilailleen tilaa säntäillä sopivissa määrin mutta samalla ohjas-

Aika ajoin koiran elämän pistää sekaisin juoksuaika. Naaraskoiralla tuo aika on kaksi kertaa vuodessa ja niin se näyttää olevan uroksellakin. Uroksella se vaan kestää 6 kuukautta kerrallaan.

Samaan tyyliin aikidon harjoittelijalla saattaa välillä tulla “juoksu” eli halu

lähteä tutkiskelemaan ihan uudelta kantilta ja uuden mestarin opissa polkua vuoren huipulle. Juoksuaika voi ilmaantua hyvinkin pitkälle edistyneillä aikidon harrastajilla. Vähimmillään se tarkoittaa mestarin vaihtumista lajin sisällä mutta ei ole tavatonta myöskään lajin vaihtuminen kokonaan, joskin pidempään aikidoa harrastaneilla tuo lajin vaihto on varmasti harvinaisempaa.

Leireily pelastaa suunnan Mestari siis kulkee suoraan siinä missä oppilas tekee kohtuullisen määrän ylimääräisiä mutkia. Oppilaan oppilaat taasen tekevät omaa opettajaansa seuratessaan hieman enemmän harharetkiä jne. Tästä toki johtopäätös on että aloittelija säntäilee ihan päättömänä joka suuntaan niin kuin koiranpentu mutta onneksi sentään vauhti alussa on sen verran rauhallinen että meni mihin suuntaan tahansa niin kauaksi ei ehdi harhailemaan. Kaikille suositeltavaa on säännöllinen aikidoleireille

osallistuminen joka pitää kehityksen suunnan suhteellisen oikeana ja vältytään turhan pitkiltä harharetkiltä.

Lineaarinen vs. ei-lineaarinen aikakäsitys

Aikidoleirillä, se että mestari vaikuttaa seisovan samassa salissa opettamassa aikidoa on eräällä tapaa ajateltuna harhaa. Aikidovuoren huipulle kiipeäminen kestää vuosikymmeniä eikä ihan varmaa ole että onko vuoren huippu ihmiselinajan sisään saavutettavissa.

Se vuoren huippu on pilvien peitossa joten täältä alhaalta käsin ei näe että kuinka korkea vuori on kiivettävänä.

Se mestari siinä salin keskellä opettamassa on siis oikeasti siellä vuoren rinteellä jopa monen kymmenen vuoden päässä. Niin että on siinä vainukoiralle töitä kun yrittää nuuskia sen reitin sinne huipulle. Huipulle toki johtaa monta reittiä joten ihan samaa, juuri sitä mestarin kulkemaa polkua, ei välttämättä tarvitse seurata. Pääasia on tähdätä jonnekin niille main missä

se mestari jatkaa tällä hetkellä kipuamistaan sillä niin voi ehkä välttää ne mestarin aikoinaan itse tekemät omat harhailunsa. Ja hyväksi voi käyttää mestarin pidemmälle ehtineitä oppilaita ja heidän avullaan suunnitella oma reitti koettaen kiertää ylipääsemättömät jyrkänteet. Mitä enemmän näitä mestarin eri-tasoisia oppilaita kohtaa matkallaan niin sitä helpompi on suunnistaa oikeaan suuntaan ja samalla selviää myös vähemmillä harharetkillä. Ja aikidoleireillä näitä välietappeja juuri onkin hyvä tutkia kun siellä näitä eri-tasoisia mestarin oppilaita ja oppilaiden oppilaita juuri kohtaa.

Mutta niinkuin tuli jo mainittua niin riippumatta hyvistäkin suuntaohjeista, jokaisen meistä on itse jokainen askel vuoren rinnettä kiivettävä. Eli marsmars tatamille ja nähdään aikidoleireillä!

Pohdiskelevana kuono maassa kulkien,

Saku

AIKIDO 1/19

5

Tutustumassa Yoshinkan-aikidon maailmaan Teksti: Tuomas Martikainen

Joe Thambu tekee kotegaeshin.

Kuva: Joe Thambu.

“Osu!” Nuori ja atleettinen aikidoka juoksee paikalleen, ojentaa kätensä suojaavaan asentoon, lyö, lentää ilman halki, nousee ylös, kääntyy nagea kohti ja juoksee takaisin. Tapahtumasarja toistuu kerta toisensa jälkeen sotilaallisessa ja vakavamielisessä ilmapiirissä.

Uusi käsky annetaan ja oppilas huutaa ”Osu!”. Tämä näkymä toistui katsoessani Yoshinkan-videoita YouTubessa.

En ollut kuitenkaan koskaan vieraillut Yoshinkan-dojolla.

Gozo Shioda Yoshinkan-aikido on tunnettu aikidon “kovana” tyylisuunta ja siihen liitetään mielikuvia jäykästä, kurinalaisesta ja 6

AIKIDO 1/19

armeijatyylisestä harjoittelusta. Tyylisuunnan on perustanut vuonna 1955 yksi Morihei Ueshiban tunnetuimmista oppilaista ajalta ennen toista maailmansotaa, Gozo Shioda.

Sekä Aikikain että Yoshinkanin päämajat sijaitsevat Shinjukun alueella Tokiossa. Shioda ei ole koskaan virallisesti eronnut Aikikaista, josta sittemmin kasvoi ylivoimaisesti suurin globaali aikidojärjestö. Itse asiassa Shioda perusti Yoshinkan-dojonsa kun muu aikidoväki oli yhä toipumassa toisen maailmansodan seurauksista. Aikikai

ja Yoshinkan ovat edelleen yhteyksissä toisiinsa.

Yoshinkan tarkoittaa “hengen/mielen kehittämisen salia”. Yoshinkan-dojoilta löytyy yleensä vierekkäin kuvat sekä Morihei Ueshibasta että Gozo Shiodasta. Yoshinkanin oppilaat kutsuvat Gozo Shiodaa nimikkeellä kancho, jota käyttävät myös hänet nimetyt seuraajansa.

Tekniikka Yoshinkanissa painotetaan enem-

män aikidotekniikoiden muodollista oppimista ja vähemmän dynaamista liikettä. Yoshinkanin opetusmetodin ja erityisesti tekniikoiden yksityiskohtia kehittivät Gozo Shiodan lisäksi hänen parhaat oppilaansa, kuten Kyoichi Inoue ja Takashi Kushida.

Yoshinkanin perusasennossa lantio osoittaa eteen, eikä siis ole avoin sivusuuntaan. Lisäksi kiinnitetään paljon huomiota oikeisiin jalkojen ja käsien liikkeisiin. Näitä varten on kehitetty kuusi perusliikettä, joita toistetaan usein harjoituksien alussa.

Perusasento on hieman korkeampi kuin useimmilla Aikikai-opettajilla.

Asento mahdollistaa pitkät askeleet sekä merkittävät lantion korkeuden muutokset. Näitä käytetään tekniikoissa muun muassa uken horjutuksissa ja suoritusten lopetuksissa. Yoshinkanin tekniikkaopetus on kokonaisuudessaan hyvin systemaattista ja yksityiskohtaisesti perusteltua.

Verrattuna aikaisemmin oppimaani aikidoon Yoshinkanissa on myös muutamia merkittäviä eroja, joka luovat haasteita oppimiselle. Kenties suurinta sekaannusta aiheuttavat erot alkuasennoissa, joissa tartunnan tai lyönnin ja jalkojen asennot ovat usein erilaisia.

Koska aloitukset ovat itse kullakin harjoittelussa automatisoituneet, niin vanhan rutiinin purkaminen on työlästä.

Tekniikoiden nimissä on pieniä eroja, kuten ikkyo on ”ikkajo”, mutta nämä eivät varsinaisesti häiritse, kun on selvillä mistä on kysymys. Lisäksi tenkania käytetään ainoastaan tekniikoiden ura-muodossa, joka Yoshinkanin kielellä on ”toinen muoto”. ”Ensimmäinen muoto” on puolestaan omote. Harjoituksissa pitää myös oppia huutamaan ”Osu!” sopivissa kohdin, mielellään kovaan ääneen. Osu lausutaan ”oss”.

Hajaannuksia Gozo Shioda menehtyi heinäkuussa 1994. Ainoa sitä edeltävä merkittävä hajaannus oli Yhdysvalloissa Yoshinkania opettaneen Takashi Kushidan ero. Hän perustui oma Aikido Yoshokai -järjestön vuonna 1991. Yoshokain kotisivujen mukaan organisaatioon kuuluu noin 20 dojoa USAssa ja yksi Japanissa.

Yoshinkanin yhtenäisyys on kuitenkin kärsinyt 2000-luvulla. Nämä liittyivät Gozo Shiodan pojan, Yasuhisa Shiodan rooliin organisaatiossa. Hänen toimiessaan Yoshinkan-kanchona kaksi arvostettua opettajaa erosi. Molemmat heistä olivat myös toimineet Yoshinkan-kanchoina.

Kyoichi Inoue erosi vuonna 2006 ja perusti oman Aikido Shinwakan, joka lakkasi toimimasta Inouen kuoltua joulukuussa 2017. Inouen kanssa erosi myös Tsutomu Chida, joka perusti oman Aikido Renshinkain, jolla on noin 20 dojoa eri puolilla maailmaa.

Yasuhisa Shioda toimi merkittävässä roolissa Yoshinkanissa aina vuoteen 2012 saakka, jolloin häntä pyydettiin jättämään organisaatio. Tämän jälkeen Shioda perusti The Shioda International Aikido Federation -järjestön, jota hän edelleen hoitaa yhdessä Masahiropoikansa kanssa.

Yoshinkan maailmalla Yoshinkania harjoitetaan eri puolilla maailmaa, ainakin 30 eri maassa.

Viime vuosien kriiseistä huolimatta tyylisuunta voi hyvin, vaikka organisaation hajaannuksella on ollut myös kansainvälisiä ulottuvuuksia.

Suurimmat Yoshinkan-yhteisöt löytyvät Australiasta, Kanadasta, Puolasta, Saksasta, Ukrainasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Japanilaisten dojojen lisäksi pelkästään Yoshinkanin päälinjalla on yli 200 siihen sidoksissa olevaa dojoa eri maissa.

Monet aikidon harrastajat tuntevat vuonna 1997 ilmestyneet Robert Twiggerin Angry White Pyjamas (“Vihaiset valkoiset pyjamat”) -kirjan.

Teos käsittelee Yoshinkanin päädojolla järjestettävää, vuoden kestävää sensushei-kurssia osallistujan näkökulmasta. Sensushei-kurssia on pidetty vuodesta 1957 lähtien Tokion mellakkapoliiseille, mutta sillä on myös muita osallistujia. Kurssilla opetetaan aikidoa ja itsepuolustusta.

Palkitussa kirjassaan Twigger kertoi värikkäästi kokemuksistaan kurssilla ja myös varsin suorasanaisesti arvosteli sekä kurssin muita osallistujia että sen opettajia. Julkaisu aiheutti jonkin verran närää Yoshinkanin harrastajien parissa. Yleisesti ottaen se kuitenkin teki tyylisuuntaa tunnetuksi ja edisti

sen mainetta suoraviivaisena aikidotyylinä.

Vierailuja Yoshinkan-dojoilla Australiassa Olin työmatkoilla Australiassa vuonna 2018, jolloin sain mahdollisuuden käydä harjoittelemassa kahden korkeaarvoisen Yoshinkan-opettajan salilla.

He olivat Joe Thambu shihan, 8. dan, Aikido Shudokanissa Melbournessa ja Darren Friend shihan, 6. dan, Aikido Yoshinkai New South Walesissa Sydneyssä. Molemmat ovat hyvin tunnettuja henkilöitä tyylisuunnan piirissä ja Joe Thambu myös kiertää eri puolilla maailmaa opettamassa.

Vaikka minulla on ollut mahdollisuus käydä lukuisilla dojoilla eri puolilla maailmaa, niin nämä vierailut olivat tavallista jännittävämpiä. Yoshinkan oli minulle tuttu vain Twiggerin ja Gozo Shiodan kirjoista sekä YouTubevideoista, joten noustessani Darren Friendin salin rappusia ylös, en tiennyt mitä odottaa.

Friend osasi odottaa minua, sillä olin tiedustellut vierailumahdollisuutta sähköpostitse. Ystävällisen tervehdyksen jälkeen vaihdoin päälle harjoitusasun. Olin päättänyt käyttää valkoista vyötä, sillä minulla ei ole Yoshinkanissa vyöarvoa. Hakamaa ei perusharjoittelussa käytetä laisinkaan.

Dojon ilmapiiri oli keskittynyt ja siirryimme riviin. Löysin paikkani ja harjoitus alkoi. Yritin seurata niitä pieniä, mutta joskus merkityksellisiä eroja, joita salien ja opettajien välillä on. Muutoin tulee helposti toimittua kuin ennenkin. Teimme aluksi lämmittelyharjoituksia, jotka olivat pääsääntöisesti tuttuja.

Siirryimme pian tekniikkoihin. Oli haastavaa saada kädet ja jalat oikeaan asentoon. Tästä muodostuikin lyhyen Yoshinkan-kokemukseni vaikein osa.

Automatisoituneita liikkeitä on hyvin vaikea korjata ja lisäksi se on henkisesti kuormittavaa, koska joutuu jatkuvasti seuraamaan omaa tekemistä. Tuntui kuin olisin jälleen ollut aloittelija.

Muutoin harjoitus oli erittäin hyvä.

Ihmiset olivat ystävällisiä ja tein minkä pystyin.

Vierailu Joe Thambun dojolle Melbournessa oli monin tavoin samanAIKIDO 1/19

7

lainen. Sain paljon huomiota ja apua perusasioiden kanssa. Lisäksi harjoituksen ilmapiiri oli kaikin puolin miellyttävä. Shodokan-dojo kaunis paikka ja se sijaitsee jonkin matkaa Melbournen keskustasta.

Merkittävin kysymykseni, jota olin miettinyt siitä lähtien kun aloin tutustua Yoshinkan-videoihin, koski voiman käyttöä: kuinka paljon uke vastustaa ja minkä verran suorituksissa käytetään fyysistä voimaa? Mitä oli vastaus?

Harjoituskumppanit eivät käyttäneet tarpeetonta lihasvoimaa tai vastustaneet turhan päiten tekemistäni.

Toiminta keskittyi teknisesti puhtaaseen suoritukseen. Tämä puolestaan

perustui jalkojen, lantion ja käsien oikeisiin asentoihin ja liikkumiseen, jolloin tekniikka syntyi luonnollisesti.

Oma kokemukseni näillä kahdella dojolla oli myönteinen. Harjoittelu oli miellyttävää, ilmapiiri hyvä ja opettajat korkeatasoisia. Kaikkein vaikeinta oli saada omat kädet ja jalat oikealla tavalla alkuasentoihin. Tekniikat sinänsä olivat tuttuja, vaikka yksityiskohdista löytyykin pieniä eroja.

Nyt myös Suomessa Vasta Australian-matkojen jälkeen minulle selvisi, että myös Suomessa oli aloitettu Yoshinkan-aikidon opetus syksyllä 2018. Venäläinen Alexey Mik-

hailov, 6. dan, on muuttanut Pietarista Suomeen ja perustanut YukimuraKandojon, jolla on parhaillaan toimintaa sekä aikuisille että junioreille.

Olemme kutsuneet Mikhailovin vieraillulle syyskuussa Turkuun, jotta hän voi valistaa aikidon harjoittelijoita erilaisesta lähestymistavasta tuttuun lajiimme. Ainakin itse uskon eri tyylisuuntien ja lajien väliseen vuoropuheluun, sillä se auttaa ymmärtämään paremmin omaa harjoittelua sekä mahdollisesti jopa parantamaan sitä.

Tuomas Martikainen 4. dan, Turku Aikikai

Joe Thambu, 8. dan Joe Thambu aloitti aikidon setänsä Thamby Rajahin ohjauksessa Malesiassa vuonna 1972. Gozo Shioda myöntänyt Rajahille ensimmäisen danin Japanissa. Joe Thambun muuttaessa Australiaan vuonna 1980 hän perusti oman Shodokan-dojon, joka oli ensimmäinen Yoshinkan-sali maassa.

- Opin aikidon sedältäni. Huomasin myöhemmin että opetukseni oli osin erilaista kuin nykyinen Yoshinkantyyli. Se ilmeisesti heijasteli Gozo Shiodan opetusta 1950-luvulla.

Thambu on vieraillut Japanissa lukuisia kertoja vuoden 1983 jälkeen ja hän on myös viimeinen henkilö, jolle Gozo Shioda myönsi vyöarvon.

- Japanin-matkoillani muokkasin tyyliäni Yoshinkanin nykytavan mukaiseksi, mutta käytän yhä joskus setäni opetuksia.

- Minulla oli erityinen suhde Kyoichi Inoueen ja seurasin häntä, kun hän lähti Yoshinkanin yhteydestä. Erostani huolimatta minulla yhä hyvät suhteet honbu dojolle ja opetan myös siihen yhteyksissä olevilla saleilla eri puolilla maailmaa.

Mikä on mielestäsi keskeisintä aikidon harjoittelussa?

- Katson kuinka ihmiset pitävät keskustansa liikkuessaan. Hyvä kehonhallinta on tähdellistä aikidolle, mutta sama pätee toki muissakin lajeissa. Lisäksi harjoituksissa pitäisi 8

AIKIDO 1/19

Joe Thambu. Kuva: Joe Thambu.

aina tehdä parhaansa.

Mitä ajattelet muista aikidotyyleistä?

- Mielestäni harjoittelemme lähtökohtaisesti samaa lajia, mutta fokus saattaa olla erilainen. Omasta mielestäni Yoshinkanista saa erittäin hyvän teknisen perusosaamisen, mutta edistyneempien tasojen osalta en näe suurta eroa.

- Yoshinkanin ulkopuolelta minulla on ollut enemmän tekemistä Tomiki-aikidon harjoittajien kanssa. Aikikain kanssa en ole ollut paljon tekemisissä.

Aikidon harrastajat ikääntyvät eri puolilla maailmaa, mitä ajattelet asiasta?

- Olemme kaikki nykyään paljon parempi aikidossa, joten haluamme opettaa laadukkaammin. Nuoret tahtovat kuitenkin treenata kovaa ja kenties emme keskity siihen riittävästi. Ne nuoret, jotka eivät tule meille, menevät kenties brasilialaiseen jujutsuun tai muuhun kovamaineiseen lajiin, jonka he ajattelevat olevan hyödyllistä itsepuolustustaidoille.

Joe Thambu. Kuva: Joe Thambu.

Darren Friend, 6. dan

Darren Friend tekee tekniikkaa.

Kuva: Aikido Yoshinkai New South Wales.

Darren Friend aloitti aikidon Joe Thambun alaisuudessa Melbournessa vuonna 1985. Sittemmin hän vietti vuodet 1992–2005 Yoshinkan honbu dojolla Tokiossa. Friend on suorittanut sensushei-kurssin ja toiminut kymmenen vuotta Yoshinkan honbun kansainvälisen osaston pääopettajana. Palattuaan Australiaan hän perusti Aikido Yoshinkai New South Wales -dojon Sydneyyn.

Kuinka päädyit Japaniin?

- Olin nuori, halusin nähdä maailmaa ja harjoitella aikidoa vuoden ajan. Vierailu vain venyi ja venyi. Onneksi olin saanut yliopisto-opintoni valmiiksi, sillä siitä oli apua pidempiaikaisen työviisumin saamisessa Japanissa.

Olitko samaan aikaan Yoshinkan honbulla, kun Robert Twigger harjoitteli sensushei-kurssilla?

- Kyllä, toimin kurssin apuopettajana. Robert oli mukava veikkonen, mutta ei erityisen urheilullinen. Hänen lempinimensä oli Mr. Bean hyvin tunnetun brittikoomikko Rowan Atkinsonin roolihahmon mukaan.

- Angry White Pyjamas herätti jonkin verran pahaa verta Yoshinkanissa, eivätkä kaikki ilahtuneet heistä luodusta kuvasta. Itse kyllä pidin kirjasta ja se on ollut hyvää mainosta Yoshinkanille ja sensushei-kurssille.

- En usko Robertin jatkaneen harjoittelua, enkä usko hänen olevan erityisen tervetullut ainakaan osaan Yoshinkan-yhteisöä, koska jotkut tunsivat itsensä loukatuiksi. Japanilaiset opettajat eivät tosin juurikaan välittäneet heistä luodusta kuvasta kirjasta.

Mikä on oma kokemuksesi sensushei-kurssista?

- Se on tarkoitettu nuorille aikuisille. Harjoittelu on kovaa ja intensiivistä. Kurssi on hyvä tapa oppia aikidoa järjestämällisesti, sillä siellä lähdetään perusteista ja niiden päälle rakennetaan osaaminen. Kurssi alkaa viikkokausien ukemi- ja muilla perusharjoitteilla ennen kuin tekniikat otetaan mukaan. Sensushei-kurssin loppuun mennessä oppilaat ovat AIKIDO 1/19

9

Darren Friend tekee tekniikkaa. Kuva: Aikido Yoshinkai New South Wales.

suorittaneet 1. danin vaatimukset, jiyu-wazaa ja sovellettuja itsepuolustustekniikoita, sekä oppineet hieman opetustaitoja.

- Kurssi vaatii paljon. Suoritin kurssin itse ja sen jälkeen avustin opetuksessa, kunnes lopulta vastasin siitä raportoiden Chida- ja Inoue-senseille.

Kurssilla täytyy olla henkisesti hyvässä kunnossa ja haluta suorittaa se loppuun, oli mikä oli. Kuulen usein ihmisten kertovan rakastavansa aikidoa; sensushei-kurssin testaa rakkauden lujuuden. Omalla kurssillani 14 aloitti ja 4 suoritti sen loppuun.

Useimmat lopettivat jo ensimmäisellä viikolla.

Mikä on mielestäsi tärkeintä aikidoharjoittelussa?

- Aikido on moniulotteinen taistelutaito. Harjoittelussa on eri puolia ja se voi viedä meitä eri suuntiin. Toimin Japanissa usein tulkkina vieraileville ohjaajille ja harjoittelijoille. Tämä kysymys kysyttiin usein. Siihen vastattiin aina samalla tavoin: “rei” .

Käänsin kysymyksen ja kuulin vastauksen lukemattomia kertoja, eikä sitä ei yleensä selitetty tarkemmin.

Useimmille rei on käsky kumartaa.

Rein laajempi merkitys on etiketti tai tavat. Oman harjoitteluni kautta olen oppinut, että myönteinen suhtautuminen reihin kasvattaa havaintokykyä, joka on keskeinen elementti itsepuolustuksessa.

- Laajemmin ymmärrettynä rei tarkoittaa kunnioituksen osoittamista.

Kunnioitus ei ole vain kohteliaisuutta, vaan vastustajan vahingoittamiskyvyn aitoa arvostamista. Olemme koko ajan tietoisia heistä sekä heidän kyvyistään ja taidoistaan. Kun harjoitteluun asennoituu näin, niin kyky havaita, ennakoida ja välttää ongelmia kasvavat, kuten myös tekniikoiden tehokkuus. Uke ei ole vain ihmisnukke, jonka avulla työskentelemme.

Uke testaa taitojemme rajoja yhdessä nagen kanssa ja auttaa meitä löytämään piilossa olevat heikkoutemme.

- On vaikeaa osoittaa yhtä tärkeintä ulottuvuutta harjoittelussa, mutta mielestäni edellä mainittu asenne liittyy muihin tärkeisiin asioihin ja parantaa niitä.

Alexey Mikhailov, 6. dan Alexey Mikhailov on Pietarista kotoisin oleva Yoshinkan-aikidon opettaja, joka on muuttanut Suomeen viime vuonna. Hän aloitti aikidon opettamisen pääkaupunkiseudulla syksyllä 2018.

Kertoisitko kuinka aloitit aikidon harjoittelun?

- Olen syntynyt Pietarissa. Aikidon löysin vuonna 1997. Ensimmäinen kosketukseni lajiin oli Steven Seagalin elokuvat. Sitten ostin kaksi aikidon opetusvideota, joissa opettajana

10

AIKIDO 1/19

oli moskovalainen Aikikai-opettaja Vyacheslav Matveev. Videoilla oli 5. ja 6. kyun aikidotekniikat sekä ukemiharjoitteita, joiden avulla pyrin itse opiskelemaan.

- Kerran näin mainoksen aikidoseurasta, joka oli lähellä kotiani. Soitin ja päätin mennä myöhemmin sinne.

Työskentelin tuolloin ravintolassa, jossa oli pitkät päivät ja vasta kahden vuoden kuluttua työvuoroni muuttuivat.

- Varsinaisesti aloitin aikidon harjoittelun 9. syyskuuta 1999. Silloin en

tiennyt mitään Aikikaista tai Yoshinkanista, halusin vain harjoitella aikidoa. Ensimmäinen harjoitus oli ihana ja tatamilla oli paljon väkeä. Kaikki seisoivat rivissä ja tekivät tekniikoita käskystä. Vähitellen huomaisin eroja videoista oppimaani. Kysyessäni asiaa opettajani kertoi, että ”tämä on Yoshinkan-aikidoa, jos haluat Aikikaita, niin mene viereiseen taloon, jossa sitä opetetaan”. Ajattelin tuolloin, että olkoon sitten Yoshinkania!

Opettajasi on Jacquet Payet shihan,

mikä sinua viehättää hänen aikidossaan?

- Varsinaiset opettajani ovat venäläisiä opettajia. Japanilaiset mestarit tulivat vierailulle Pietariin kaksi kertaa vuodessa ja osallistuin heidän seminaareihinsa. Ensimmäinen danin graduoin Kiyoyuki Terada -senseille, jolla oli merkittävä rooli Yoshinkanin perustamisessa.

- Neljännen ja viidennen danin suoritin Gozo Shiodan pojalle, Yasuhisa Shiodalle, joka oli tuolloin Yoshinkankancho. Hän suositteli meitä järjestämään leirin Jacquet Payet’lle. Vuonna 2010 Payet tuli ensimmäistä kertaa Pietariin ja tämä perinne on jatkunut.

- Payet oli meidän ensimmäinen ei-japanilainen opettaja ja minun tehtävänäni oli huolehtia hänestä Pietarissa. En tuolloin juurikaan osannut englantia, mutta silti ymmärsimme toisiamme. Payet on taitava löytämään heikon pisteesi ja ottaa nopeasti tasapainosi. Ihmettelin kuinka vaivattomasti hän sen tekee ja samalla hallitsee sinua täysin. Tunsin, että olen löytänyt opettajani.

- Pidin häneen yhteyttä seminaarin jälkeen ja lähdin hänen dojolleen Japaniin vuonna 2015. Osallistuin silloin myös kuukauden ajan Payet’n järjestämälle kenshusei-kurssille.

Kurssilla opetetaan tulevia opettajia.

Yleensä kurssi kestää 11 kuukautta, mutta sain luvan olla mukana lyhemmän ajan. Tästä lähtien olen käynyt hänen luonaan joka vuosi. Suoritin 6. danin Yoshinkan honbu dojolla vuonna 2017.

Sinulla on oma aikido-dojo Pietarissa, miten se sai alkunsa?

- Perustin oman dojon vuonna 2003.

Aluksi minulla oli vain aikuisten tunteja, mutta jo muutaman vuoden jälkeen aloitin tunnit lapsille. Yksi oppilaista on asunut Japanissa neljä vuotta ja myös käynyt kenshuseikurssin. Nyt hän pitää tunteja seurassani. Itse käyn Pietarin salilla vain harvakseen, koska asun nykyään Suomessa.

- Dojon nimi oli aluksi Renshinkan.

Vuonna 2008 Yoshinkanissa tapahtui hajaannus ja eräs merkittävä opettaja nimesi oman tyylinsä samalla nimellä. Tällöin Payet suosittelisi minua vaihtamaan nimeä. Yasuhisa Shioda antoi dojoni nimeksi YukimuraKan kuuluisan Sanada Nobushige -samurain Yukimura-lempinimen mukaan.

Nimi tarkoittaa onnellista kylää.

Alexey Mikhailov. Kuva: Alexey Mikhailov.

Olet aloittanut aikidon opettamisen Helsingissä, voisitko kertoa siitä?

- Kävin perheeni kanssa turistina Suomessa ensi kerran vuonna 2008 tai 2009. Sen jälkeen olen käynyt maassa muutaman kerran. Huomasin että täällä on paljon hyvä urheilupaikkoja.

Yllätyin huomatessani, ettei täällä ole Yoshinkania, vaikka Aikikai-dojoja on paljon.

- Aloin pohtia kuinka voisi aloittaa Yoshinkanin opettamisen Suomessa.

Löysin ihmisiä, jotka olivat halukkaita auttamaan minua ja löysin sopivan paikan. Ulkomaalaisena uuden aloittaminen on aina vaikeaa, sillä on monia asioita, jotka on hyvä tuntea.

- Dojoni nimi on YukimuraKan, kuten Pietarissa. Nyt meillä on harjoituksia Pihlajamäessä ja Maunulassa Helsingissä. Pihlajanmäessä on pelkästään

junioreita, mutta Maunulassa on myös aikuisia. Harjoituksia on yhteensä viidet viikossa.

Mitkä ovat suunnitelmasi koskien Yoshinkan-aikidoa Suomessa?

- Suomessa ei juurikaan tunneta Yoshinkan-aikidoa, joten tietoisuuden lisääminen on tärkein asia.

Haluan tutustua muihin aikido-opettajiin, sillä suhteet toisiin opettajiin ja dojoihin ovat tärkeitä. Tietysti haluan myös edistää Yoshinkanin harjoittelua Suomessa ja pitää muun muassa seminaareja. Toivon että löydän lajista kiinnostuneita. Uskon Yoshinkanin eteenpäin viemisen Suomessa olevan pitkä mutta antoisa tie.

Lisätietoja: yukimurakan.com/fi

AIKIDO 1/19

11

ä n i h s e d i h Uc a s s a j n a p s E

Teksti: Jaakko Soininen Kuvat: Sisko Morera

”Jorroisista ollaan ja rahhoo o evväänä”, sanotaan meilläpäin. Noh, siitä rahasta en niin tiedä, mutta lentokoneen irtautuessa kentästä eräs kartanopitäjän kasvatti saa nyt ensimmäistä kertaa lentokoneessa ja junassa matkustaneena todeta, että jotain aukkoja sivistyksestä vielä löytyy.

12

Matka käy kohti Espanjaa. Edellisenä syksynä leirireissulla ex-tempore heitetty ajatus ”entä jos tulisin sinne teille reenaamaan toviksi?” on muuttunut todeksi ja pitkään kaukaiselta tuntunut reissu on viimein käsillä. Tarkoituksena on mennä opettajieni opettajan, Sisko Turusen salille kuukaudeksi reenaamaan Aikidoa ja kaikkea muutakin johon vain saan näppini iskettyä. Kuukausi Siskon ensimmäisenä Uchideshinä, kotioppilaana. En ole juuri matkustanut, joten tämä kaikki tuntuu melkoiselta hypyltä tuntemattomaan.

Astelen ulos aurinkoisen Barcelonan lentokentältä ja otan pipon pois päästä. Biologin silmät pyöristyvät.

Katse nauliintuu ensimmäisenä mitä mielenkiintoisimpiin sädepalmuihin, traakkeihin ja jättiruokoihin.

Hetken päästä tunnistan myös tutut kasvot – Jacobo, jo entuudestaan tuttu reenikaveri on tullut kentälle vastaan. Jacobon onnistuu lopulta houkutella minut autoon tutkimasta kasveja ja matkamme käy pohjoiseen, kohti kaunista pientä kylää nimeltä Caldes de Montbui. Vaahdottuani paikallisesta kasvillisuudesta koko matkan, auto pysähtyy tien reunaan ja huomaan ”Aikido Sakaki” kyltin salin oven yllä. Perillä ollaan.

Astun sisään saliin ja ensimmäisenä huomaan rauhallisen ilmapiirin ja suitsukkeen tuoksun. Tuttu letkeä savolaisääni heittää ”Moro Jaakko!”. Tohdinpa itsekin tokaista ”Päevee!”. Sisko istuu jo tatamilla treenipuku päällä. Harjoitukset alkavat näillä näkymin ja kiirehdin itsekin vaihtamaan vaatteet.

Kieli tuottaa pientä ongelmaa, Espanjassa kun ollaan.

Onneksi harjoittelulle oleellinen sanasto hahmottuu nopeasti, kuten esimerkiksi ”hacer! (tee!)” ja – no, siinä kai se jo olikin. Sisko on tulinen persoona jonka ohjauksessa ei paljoa turhia pohdita. Atemeita sataa aukkokohtiin ja hyvin pian huomaan egon kärjistelevän kun reenikavereita ei saakkaan menemään automaattisesti. Toisinaan kovakaan yrittäminen ei välttämättä tuota onnistunutta tekniikkaa – mutta se on oikeastaan mahtavaa. Pian muistankin taas, kuinka itse oppiminen, etsiminen ja tekeminen on tärkeintä. Ja kuinka mukavasti voin luottaa parin tarjoavan nyrkkiä virhekohtiin. Omasta räpeltämisesAIKIDO 1/19

tä huolimatta kun tartun Siskoa ranteesta, voin tuntea että tässä oikeasti tapahtuu jotain, eikä se voi olla mahdotonta.

Sisko tekeekin hilijoo ja letkeesti, eikä viännä muuta kuin savvoo. Itse lennän suht kovvoo ja viännän vähän turhankin paljon. Ainakin tekniikoissa. Harjoitusten päätyttyä olo on heitelty ja seesteinen kun kävelemme lähiravintolaan illalliselle. ”Tämä oli hyvä idea, tämä on juuri mitä tarvitsen!” ajattelen.

Aloitin aikidon kotidojollani Varkaudessa ollessani kahdentoista. Se on edelleen päälajini, mutta olen sittemmin ymmärtänyt muidenkin lajien arvon ja viehätyksen. Maailmankuvaani laajentavat nykyään Kenjutsu, Kendo ja Kempo.

Espanjassa Siskon dojolla harjoitellaan muitakin lajeja, ja on todella hienoa päästä tekemään Iaidoa, Chikungia, Joogaa, sekä myös Shorin ryu karatea Javier -opettajan kanssa.

Ensimmäinen kommentti Javierilta onkin ”ole rennompi”.

Heh. Budossa kaunista on se, että tutuilta periaatteilta ei pääse missään karkuun.

Aika on hujahtanut kuin siivillä. Liki kuukausi on kulunut, ja kertaalleen pitkitetty kotiinlähtö on käsillä. Muistelen mitä kaikkea on tullut koettua. Matkalaukku on sullottu räjähdyspisteeseen ja dojo siivottu viimeistä kertaa. Olen reenannut, tavannut uusia ystäviä ja pohtinut omaa olentoani toisin kuin koskaan aiemmin. Luulen saaneeni käsiini hyvin arvokkaita pieniä ja yksinkertaisia totuuksia. Ei niinkään mitään teknisiä yksityiskohtia tai suuria valaistumisia.

Tärkeintä on, että tekee. Paljon ja oikein. Tämän asenteen otan mukaani.

Kotona sytytän suistukkeen, joita sain paketillisen lahjaksi hyväksytysti suoritetusta uchideshin pestistä. Mieleeni palaa Caldes, aikido sakaki dojo ja ystävät Espanjasta. Palaan vielä. Tunnelmaa ei latista edes palovaroitin.

AIKIDO 1/19

13

Aikidoliiton uutisia

Suomen Aikidoliitolla on uudet kyu-graduointivaatimukset Teksti: Tom Granström ja Kristiina Manderbacka The techniques of aikido change constantly; every encounter is unique, and the appropriate response should emerge naturally. Today’s techniques will be different tomorrow. Do not get caught up with the form and the appearance of a challenge. Aikido has no form – it is the study of the spirit. - O-Sensei Ueshiba Morihei

Kyu-graduointivaatimusten uudistaminen lähti liikkeelle teknisen valiokunnan aloitteesta syksyllä 2017. Uudistuksen lähtökohtana oli lisätä harjoittelijoiden omaa vastuuta oppimisesta ja lyhentää vyökokeisiin vaadittavia harjoitusaikoja.

Vertailukohtina uudistusta valmisteltaessa käytettiin Ruotsin aikidoliiton ja Hombu Dojon vastaavia graduointivaatimuksia. Uudistuksen tavoitteena on ohjata aikidon harjoittelua alusta alkaen liikkuvampaan suuntaan ja siirtää painopistettä muodosta sisältöön. Lisäksi uudistuksella halutaan korostaa kullakin tasolla Hombu Dojon vaatimuksissa esitettyjä asioita ja tuoda esiin tekniikoiden taustalla olevia periaatteita ja niiden opiskelua. Siksi uusissa vaatimuksissa on tarkennettu oppimistavoitteita ja esitetään hyödyllisiksi koettuja muita harjoitteita oppimisen tueksi. Uudistuksessa on myös pyritty oppimissisältöjen lisääntymiseen portaittain kyu-asteesta toiseen. Uudistus lisää vapausasteita ja vastuuta sekä harjoittelijalle itselleen että seuralle.

Uudistuksen taustaa Kyu-graduointivaatimusten uudistaminen lähti liikkeelle teknisen valiokunnan aloitteesta syksyllä 2017. Vertailukohtina uudistuksessa käytettiin Ruotsin aikidoliiton (Svenska Aikido Förbundet, SAF), Ranskasta Christian Tissierin aikido-organisaation ja Japanin (Hombu Dojo) vastaavia graduointivaatimuksia. Tissierin organisaation graduointisysteemi osoittautui heti alussa liian erilaiseksi vertailtavaksi muihin vaatimuksiin, joten uudistuksen suunnittelussa keskityttiin tarkastelemaan SAFin ja Hombu Dojon graduointivaatimuksia. Molempien maiden vaatimuksissa oli kaksi hyvin selvää eroa Suomen vaatimuksiin; vaadittavat ajat olivat merkittävästi lyhyempiä ja eri kyu-asteissa vaadittavien tekniikoiden määrä oli merkittävästi pienempi.

tekniikoiden määrä on pienempi. Tekniikoiden kokonaismäärä on kuitenkin kaikilla suunnilleen sama.

Taulukossa 1 verrataan Suomen, Ruotsin ja Hombu Dojon tekniikoiden määrää eri kyu-tasoilla. Vertailu osoittaa, että Hombu Dojon ja Ruotsin malleissa tekniikkavaatimukset kasvavat alemmilta tasoilta tasaisesti 1. kyuhun asti, kun taas Suomen vanhoissa vaatimuksissa 1. kyun kohdalla

Taulukossa 2 vertaillaan vaadittavia harjoituspäiviä 1. danin saavuttamiseen.

Vertailu osoittaa, että Suomessa vaadittavat ajat olivat vanhoissa vaatimuksissa merkittävästi pidempiä kuin muilla.

14

AIKIDO 1/19

Taulukko 1. Kyu –graduointitekniikoiden lukumäärä eri vyöasteissa Suomen Aikidoliiton (SAIL) vanhoissa vaatimuksissa, Svenska Aikidoförbundet (SAF) ja Hombu Dojon vaatimuksissa (suluissa myös eri hyökkäysmuodot laskettuna mukaan)

SAIL

SAF

Hombu Dojo

6. kyu

5 (6)

3

ei koetta

5. kyu

8 (1)

4

4

4. kyu

11 (5)

5 (2)

5 (2)

3. kyu

10 (4)

10 (3)

13 (3)

2. kyu

12 (7)

14 (8)

16 (8)

1. kyu

10 (9)

18 (29)

18 (33)

Yhteensä*)

56 (32)

52 (42)

56 (46)

*) Ensimmäinen luku on eri tekniikoiden määrä. Suluissa oleva luku tehtävien tekniikoiden määrä eri hyökkäysmuodoista.

Taulukko 2. Vertailu vaadittavista harjoituspäivistä 6 - 1. kyu SAILin vanhoissa vaatimuksissa, SAFin ja Hombu Dojon vaatimuksissa

Liitto

6.kyu

SAIL

5.kyu

4. kyu

3.kyu

2. kyu

20 pv tai 2 kk 20 pv tai 2 kk

40 pv tai 3 kk

80 pv tai 6 kk

100 pv tai 8 160 pv tai 10 420 pv kk kk

SAF

20 pv

30 pv

40 pv

50 pv

50 pv

60 pv

250 pv

Hombu dojo

ei koetta

30 pv

40 pv

50 pv

50 pv

60 pv

230 pv

Tämänhetkinen trendi näyttää olevan, että sekä Suomessa että maailmanlaajuisestikin kiinnostus aikidoa kohtaan laskee. Tähän on monia syitä alkaen yleisesti liikkumisen vähäisyydestä erityisesti nuorten keskuudessa ja kamppailulajien suosion laskuun.

Aikidon harrastaminen vaatii mm. pitkäjänteisyyttä, keskittymiskykyä, sitkeyttä ja yhteistyökykyä. Monet näistä ominaisuuksista eivät välttämättä kuulu tämän päivän trendeihin.

Tietokonepelit sitovat nuoret ja vähän vanhemmatkin paikalleen. Toisaalta, ne jotka aloittavat aikidon harjoittelemisen ovat keskimääräistä sitoutuneempia lajiin.

keskittymään harjoitteisiin, jotka ovat Hombu Dojon esimerkin mukaisesti keskeisiä aikidon oppimiselle esimerkiksi ikkyo, nikyo, sankyo, yonkyo, suwariwaza kokyoho sekä tachi- ja suwariwazasta, ja painottamaan näiden harjoitteiden syvällisempää opettelemista. Hallitus hyväksyi valiokunnan esityksen tämän vuoden tammikuussa ja uudet vaatimukset astuivat saman tien voimaan puolen vuoden siirtymäajalla. Uudistuksen tavoitteena on, että 1. kyuhun mennessä harjoittelijan opiskelijan tulisi ymmärtää voimankäytön, etäisyyden ja nopeuden sekä rentouden merkitys harjoitteiden suorittamisessa.

Perinteinen aikidon opetus pohjautuu kurinalaiseen, ilman kysymyksiä tapahtuvaan, ja toistoihin perustuvaan oppimisprosessiin, joka on useimmille nykypäivän varsinkin nuoremmille harjoittelijoille vieras. Kaikki pidempään harjoitelleet ymmärtävät perinteisen menetelmän edut, ja se voi sinällään olla monille kannustin hakeutua juuri aikidon pariin. Toisaalta aikidoa pitää myös voida harrastaa vaikka ei olisikaan kiinnostunut japanilaisesta kulttuurista, budosta tai halusta kiinnittyä jonkun tietyn opettajan linjaa tai tiettyyn tyylisuuntaan.

Kyu-graduointiuudistuksessa Teknisen valiokunnan yhtenä tavoitteena on ollut siirtää vastuuta aikidon oppimisesta harjoittelijalle itselleen. Tämä näkyy selvimmin seuraavissa uudistukseen sisältyvissä asioissa: 1) vyökokeessa vaadittavien tekniikoiden määrää on vähennetty ja 2) aikarajoja on lyhennetty. Ajatuksena on siirtää oppimisprosessia enemmän sisällön suuntaan muodon harjoittelun sijaan. Jokaiselle kyu-tasolle on kuitenkin määritetty oppimistavoitteet sekä lista suositeltavista opeteltavista lisätekniikoista.

Seurat voivat lisätä tai poistaa suositeltavien tekniikoiden listalta harjoitteita oman näkemyksensä mukaan. Graduointivaatimusten listalta ei voi poistaa tekniikoita, mutta tekniikoita voi lisätä seuran omiin graduointivaatimuksiin.

Nämä lisäykset on kuitenkin tarpeen ilmoittaa liittoon.

Tekninen valiokunta valmisteli hallitukselle esityksen kyu-graduointiuudistuksesta, joka pitkälti yhdenmukaisti kyu-graduointivaatimuksia Hombu Dojon vastaavien vaatimusten kanssa. Siinä esitettiin vähennettäviksi vyökokeessa vaadittavia esitettäviä yksittäisiä tekniikoita, mutta samalla suositeltiin opeteltaviksi kullekin tasolle sopivia oppimista tukevia harjoitteita. Näitä ovat esimerkiksi ikkyo undo, shihogiri, erilaiset ukemit ja tenkanit.

Vastapainona tekniikoiden vähentämiselle aikidon opiskelua pyritään ohjaamaan liikkuvampaan suuntaan ja

Esimerkkejä uusien kyu-graduointivaatimusten soveltamisesta eri kyu-asteissa

6. kyun yhtenä oppimistavoitteena on ryhdikäs asento. Tämä tavoite korostaa sitä, että kysymyksessä ei ole tekniikka, jonka voi oppia teknisenä harjoitteena.

1.kyu

Yhteensä

Tavoite tarkoittaa oman osaamisen ja tekemisen tiedostamista siten, että asento säilyy ryhdikkäänä tekniikan alusta loppuun. Lisäksi mainitaan taino-henkan-ho –harjoite. Tässä halutaan tuoda esiin keskilinjan ja tasapainon säilyttämisen sekä painonsiirron merkitys kaikissa aikidotekniikoissa ja niiden edellytetään tulevan myös näkyviin suorituksessa.

5. kyun oppimistavoitteissa mainitaan kehon rentous. Uusissa vaatimuksissa halutaan painottaa alusta alkaen rentoa aikidon suorittamista ja tarpeettoman voiman käytön välttämistä.

Niinpä esimerkiksi lukkotekniikoita on siirretty korkeampiin kyu-asteisiin.

Nähdäksemme tämä antaa harjoittelijoille paremmat mahdollisuudet oppia liikkuvaa aikidoa alusta alkaen. Lisäksi uusissa vaatimuksissa painotetaan shomen ja yokomen uchi –lyöntien täsmällistä suorittamista. Tämä vaatii sekä teknistä osaamista että tiedostamista lyönnin tärkeydestä yhdessä parin kanssa tehtävälle tekniikalle.

Vyökokeessa on helppo nähdä osaako kokelas suorittaa lyönnit oikein ja niiden on tarpeen tulla näkyviin kokeessa.

4. kyun oppimistavoitteissa mainitaan tekniikoiden suorittaminen lyhyeltä etäisyydeltä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi nikyon suorittamista siten, että etäisyys korjataan niin, että otteen hakeminen on mahdollista ilman oman käden koukistamista. Lisäksi, nikyossa on tärkeää näkyä uken peukalon hallinta.

3. kyun oppimistavoitteissa mainitaan etäisyyden, ajoituksen ja horjutuksen merkityksen ymmärtäminen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jiyuwazaa harjoiteltaessa parin hyökkäystä ei pysäytetä ennen tekniikan suorittamista, eikä parin hyökkäystä odoteta käsi AIKIDO 1/19

15

ojossa paikallaan seisten. Horjutusten odotetaan jo näkyvän jokaisessa harjoitteessa.

2-1. kyun oppimistavoitteet tähtäävät siihen, että harjoittelija pystyy vaihtamaan sekä lukoissa että heitoissa otteen sujuvasti ottaen huomioon etäisyyden, ajoituksen ja horjutuksen.

Tekniikoista edellytetään näkyvän selvä ero omote- ja ura-tekniikoiden välillä. Harjoittelijan odotetaan pystyvän sekä tekemään että olemaan ukena korkeissa lyöntiukemeissa ja pystyvän esittämään kaikki vaadittavat tekniikat myös polviltaan.

Mikä on uutta uudistus tuo

aiempiin vaatimuksiin verrattuna?

Paitsi tekniikoiden sijoittamisen uudistaminen eri vyökoeasteille ja vähentäminen, yksi tärkeä ero aiempiin kyu-graduointivaatimuksiin on se, että joissakin vyöasteissa esiintyy samoja tekniikoita ja suwariwaza kokyoho toistuu kaikissa vyöasteissa. Tämä viestii harjoittelijoille, että vyökokeessa kysymys ei ole pelkästään tiettyjen kata-muotoisten teknisten suoritteiden hallinnasta vaan myös ymmärryksen kehittymisestä niistä. Tällä tavalla myös ohjaajat voivat seurata harjoittelijan kehittymistä. Varsinkin suwariwaza kokyohon kohdalla ohjaajien kannattaa antaa palautetta seurata harjoittelijan kehittymistä. Seurattavia asioita ovat esimerkiksi etäisyyden ja ajoituksen kehittyminen, voimankäyttö ja keskustan käyttö horjutuksessa käsien sijaan.

Uudet vyökoevaatimukset asettavat uusia vaatimuksia myös seuraohjaajille. Ohjattavien asennon korjaaminen, lyöntien oikean suorittamisen vaatimus ja muut sisältöä ohjaavat tavoitteet edellyttävät huolehtivampaa, mentoroivaa asennetta harjoittelijoita kohtaan.

Mikä ei muutu uudistuksen myötä ?

Tekninen valiokunta on kerännyt ja saanut paljon palautetta uudistuksesta.

Monet palautteenantajat ovat olleet huolissaan aikidon tason mahdollisesta laskusta, koska vaadittavien tekniikoiden määrä vähenee. Valiokunta katsoo, että esimerkiksi koshinage kuuluu ehdottomasti opeteltaviin tekniikoihin budolajeissa, mutta sen oppimista

16

AIKIDO 1/19

tullaan vaatimaan vasta dan-kokeessa.

Graduointivaatimuksissa on esitetty lisäopintoja kullekin kyu-tasolle ilman, että niitä vaaditaan esitettäväksi kokeessa. Niissä painotetaan aikidon perinteitä ja budon oppimista.

Näitä olisivat esimerkiksi asetekniikat, lonkkaheitot, kuristusotteet, potkut, morotedori katadori-menuchi, ikkyo- ja shihoundo, ameno torifune ja muut syvällistä kiinnostusta vaativat harjoitteet. Syvällinen perehtyminen aikidon harjoitteluun tulee jatkossakin edellyttämään perehtymistä laajemmin ja intensiivisemmin erilaisiin harjoitteisiin kuin mitä graduointivaatimukset edellyttävät. Listaa kyu-graduoinneissa vaadittavista tekniikoista ei siis pidä nähdä listana siitä, mitä aikidoa harjoiteltaessa on tarpeen opiskella, vaan pikemmin tarpeellisena pidettyinä esimerkkeinä tekniikoista, jotka auttavat ymmärtämään tiettyjä aikidolle keskeisiä periaatteita ja joissa edistymistä halutaan siksi seurata.

Uudistuksen toimeenpano ja seuraavat stepit

Suomen Aikidoliiton hallitus on kokouksessaan 12.1.2019 hyväksynyt Teknisen valiokunnan ehdotuksen uusiksi kyu-graduointivaatimuksiksi. Uudistus astui voimaan välittömästi aiempien vaatimusten rinnalla ja siirtymäajaksi uusiin vaatimuksiin on päätetty 31.8.2019, mihin asti seurat voivat itse päättää siirtymisestään noudattamaan uusia vaatimuksia. Syyskuun 2019 alun jälkeen vanhat vaatimukset lakkaavat olemasta voimassa. Koulutusvaliokunta tulee ottamaan uudet vaatimukset huomioon kyu-graduointituomarikoulutuksessa ja uusista vaatimuksista tultanee järjestämään lisäkoulutusta tarpeen mukaan. Junioritason vaatimukset pitää vielä saattaa yhdenmukaisiksi näiden kanssa. Juniorivaliokunta vastaa tästä työstä.

Tekninen valiokunta seuraa uudistuksen toteutumista, seurojen mahdollisia lisäyksiä kyu-graduointivaatimuksiin ja ottaa vastaan palautetta siitä, mitä haasteita ja tulkinnanvaraisuuksia uusien vaatimusten soveltamisessa on tullut vastaan ja viestejä mahdollisista korjaustarpeista. Vaatimuksia ollaan jo päivittämässä sen palautteen mukaan, joka on saatu vaatimusten monitulkintaisuudesta ja terminologiasta. Palautetta kannattaa jatkossakin lähettää valiokunnan sähköpostilistalle

(tekninen.valiokunta@aikidoliitto.fi).

Vaatimuksista on ICT-valiokunnassa valmisteilla mobiililaitteisiin sopiva sovellus. Tekninen valiokunta on myös käynnistänyt sisäisen keskustelun dangraduointivaatimusten uudistamisesta ja uudistustyön periaatteista niin että kyu- ja dan-graduointien vaatimukset muodostavat luonnollisen jatkumon.

Tulemme kuulemaan prosessissa suomalaisia shihaneita ja keskustelemaan siitä dan-tasoisen jäsenistön kanssa samaan tapaan kuin kyu-graduointiuudistuksen osalta. Palaamme tähän kun meillä on seuraava uudistusesitys kommentoitavaksi.

Teknisen valiokunnan jäseniä, Juhani Laisia, Miranda Saarentausta, Jani Hartikkaa, Kustaa Ylitaloa, Petri Särkisaarta ja Erkki Mäkeä kiitetään kommenteista ja ehdotuksista artikkelin kirjoittamisessa.

×××××××××××× Aasialaisiin kamppailutaitoihin liittyy mielikuvia ikivanhasta viisaudesta ja katkeamattomista perinteistä.

Lähemmässä tarkastelussa monet perinteet osoittautuvat oletettua tuoreemmiksi ja usein oman aikansa radikaaleiksi innovaatioiksi. Mikä saa toiset perinteet menestymään ja toiset katoamaan? Miten aikido on uudistunut ennen ja miten se voisi uudistua nyt?

Teksti: Tuomas Hietala Kuvat: Unsplash

××××××××××××

Ajatuksia aikidon tulevaisuudesta, osa 2:

Modernit perinteet ja niiden uudistaminen

AIKIDO 1/19

17

Artikkelin edellisessä osassa pohdin aikidon laskeneeseen suosioon mahdollisesti vaikuttavia seikkoja. Viimeaikaisten muutosten lisäksi on paikallaan tarkastella asioita myös hieman pidemmästä historiallisesta perspektiivistä. On helppo ottaa japanilaisten kamppailulajien maailmanlaajuinen menestys itsestäänselvyytenä. Maailmassa on kuitenkin lukemattomia kamppailutaitoja, jotka ovat suurelle yleisölle jokseenkin tuntemattomia. Epäilemättä joukoittain perinteitä on myös vaipunut aikojen saatossa unohduksiin. Miksi toiset lajit ovat kasvaneet ja levittäytyneet koko maailmaan, toisten jäädessä varjoon tai tyystin kadotessa?

Miksi kamppailulajit menestyvät?

Kamppailutaitojen menestyksen voisi helposti ajatella perustuvan niiden kamppailulliseen toimivuuteen. Menestyneiden lajien takana voi nähdä jonkin keskeisen teknisen tai harjoitusmenetelmiin liittyvän innovaation, jonka varassa ne ovat valloittaneet maailmaa. Esimerkiksi judon historiaa näkee toisinaan kerrottavan niin, että jujutsussa harjoiteltiin vain kataa, mutta judossa panostettiin randoriin (otteluharjoitteluun), mikä osoittautui tehokkaammaksi harjoitustavaksi ja siivitti judon menestykseen.

Tosiasiassa randori ei ollut tuntematon harjoitusmenetelmä jujutsussa – josta judon kehittäjä Jigorō Kanō sen oppi.

Kanō perusti judon 22-vuotiaana, vain muutaman vuoden jujutsua harjoiteltuaan. Kanōn ilmeisestä lahjakkuudesta huolimatta judo tuskin oli syntyessään teknisesti ylivertainen kaikkiin Japanin jujutsukoulukuntiin verrattuna. Vaikka judossa toki tehtiin merkittäviä teknisiä innovaatiota, sen tärkeimmäksi anniksi myöhemmille kamppailulajeille ovat kuitenkin osoittautuneet sosiaaliset innovaatiot.

Kanōn aikana jujutsu oli huonossa huudossa tappelupukarien suosimana menneen maailman lajina. Kanō oivalsi, että kamppailuharjoittelu voi olla myös kansanterveyttä edistävää liikuntaa ja modernisoituvaan yhteiskuntaan sopiva kasvatusmenetelmä. Jujutsukoulukuntien voittaminen haasteotteluissa olisi tuskin itsessään taannut suurta suosiota, sillä judon syntyaikoina harva halusi harjoitella jujutsua.

Nykyään on helppoa pitää itsestään selvänä, että kamppailulajit ovat sosiaalisesti varsin hyväksyttyjä tavallisten ihmisten harrastuksia. Kauempana historiassa kamppailutaitoja ovat kuitenkin tyypillisesti harjoittaneet yhteiskuntien ylimmät ja alimmat kerrokset. Se, että tämän päivän Suomessa keskiluokkainen, väkivaltaa kaihtava ihminen, sukupuoleen ja syntyperään katsomatta, voi harrastaa kamppailulajia ja kokea saavansa siitä voimaa arkeensa, ei ole lainkaan itsestään selvä ilmiö, vaan merkittävien sosiaalisten innovaatioiden tulos.

Kiinassakaan ei aina ole ollut selvää, että kamppailulajeina tuntemamme perinteet olisivat koko kansan harrastuksia – tai ylipäänsä harrastuksia. Kiinalaisten kamppailutaitojen historiaa tutkineen Scott Park Phillipsin mukaan niiden vahvat kytkökset uskontoon ja teatteriin saivat monet 1900-luvun uudistusmieliset kiinalaiset pitämään niitä takapajuisena taikauskona, jollaisella ei ole sijaa moder-

18

AIKIDO 1/19

nisoituvassa Kiinassa. Toiset kiinalaisen yhteiskunnan uudistajat näkivät kuitenkin niissä Kanōn esimerkin mukaisesti arvoa liikuntana, kansalaiskasvatuksena ja Kiinan kulttuurin näyteikkunana maailmalle – kunhan taikausko ja rituaali juurittaisiin niistä pois.1 Modernisoituina kiinalaiset kamppailutaidot saivat lopulta suosiota ulkomaillakin. ”Kiinalaiseksi aamuvoimisteluksi” pelkistetty taijiquanin muoto lienee nykyään moninkertaisesti suositumpaa kuin sen uskonnollis-teatraalis-kamppailulliset muodot ”vanhoina hyvinä aikoina”.

Kamppailutaitojen historiaan perehtyessään onkin vaikea välttyä vaikutelmalta, että niiden suosioon vaikuttavat pääosin muut syyt kuin yksilökohtainen ”toimivuus”. Vaikka yksilöt ovat toki saaneet niistä kamppailuoppeja, ne ovat tarjonneet myös paljon muuta: identiteettiä, sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä sekä elokuvien ja kamppailu-urheilun tapauksessa myös viihdettä ja esikuvia suurelle yleisölle. Kamppailulajien suosiota ei ole myöskään ratkaistu pelkästään markkinoilla ja kansalaisyhteiskunnan piirissä.

Kansallisvaltiot ovat hyödyntäneet niitä paitsi nationalismin lujittamiseen ja sotaponnistusten tukemiseen, myös ”julkisen diplomatian” välineinä ja ”pehmeän vallan” lähteinä.2 Esimerkiksi miljoonat Japanin kulttuuria, budolajit mukaan lukien, ihailevat ihmiset ympäri maailman tuovat maalle sellaista ”pehmeää” vaikutusvaltaa, jota se ei voisi pelkästään taloudellisella tai sotilaallisella voimalla saada.

Perinteiden lyhyt historia Toinen asia, minkä kamppailutaitojen historiaan tutustuessaan huomaa, on että niissä on ikivanhaa perinnettä melkoisesti vähemmän kuin niihin mielikuvissa usein liitetään.

Monet suositut lajit ovat alle sata vuotta vanhoja. Lähes kaikki laajalti harrastetut lajit ovat alle 200 vuotta vanhoja tai uudistettu nykyiseen, huomattavasti alkuperäisestä poikkeavaan muotoonsa viimeisen 200 vuoden aikana. Usein lajeille voidaan tietenkin löytää historiallisia edeltäjiä ja innoittajia – vaikkapa antiikin Kreikan pankration nähdään nykyisen vapaaottelun esikuvana – mutta kyse ei ole katkeamattomista perinteistä, vaan uudelleen keksityistä lajeista.

Monien perinteiden oletettua lyhyempi historia ei ole pelkästään kamppailulajeihin liittyvä ilmiö. Historioitsija Eric Hobsbawn kutsuu ”keksityiksi perinteiksi” perinteitä, jotka vaikuttavat ensi silmäyksellä ikivanhoilta mutta ovat itse asiassa suhteellisen tuoreita ja joko tietoisesti luotuja tai varsin nopeasti muodostuneita.3 Hänen väitettään, että uusia perinteitä syntyy eniten nopean yhteiskunnallisen muutoksen aikoina, on mielenkiintoista peilata modernin Japanin ja budon historiaan.

Moni aikidon harrastaja tietäneekin vaikkapa, että käyttämämme valkoiset puvut eivät ole samuraiden vaatteita, vaan ne kehitettiin judoa varten. Hieman yllättävämpää voi olla, että musta väri yleistyi hakamoissa luultavammin vasta synteettisten väriaineiden ja kankaiden myötä,4 eikä seizaasennossa istuminen ollut erityisen yleistä samuraiaikoina, vaan yleistyi vasta 1800-luvun lopulla, jolloin sitä alettiin opettaa kouluissa5. Morihei Ueshiban harjoittama Ōmotouskonto luetaan Japanissa niin ikään ”uusiin uskontoihin”,

sillä sekin perustettiin 1800-luvun lopulla.6 Entäpä Daitōryū, aikidon edeltäjä – tokihan se nyt ainakin on vanhaa samuraiperinnettä satojen vuosien takaa? Ehkäpä – mutta lajin väitettyä tuhatvuotista historiaa koskevien vankkojen todisteiden puutteessa Daitō-ryū voi hyvinkin olla pitkälti Morihei Ueshiban opettajan Sōkaku Takedan luomus.

Aikido saattaa siis hyvinkin olla moderniin lajiin perustuva moderni laji, uudistuksen uudistus.

Kamppailulajien ulkopuolelta on myös hyvin kiinnostavaa lukea joogan matkasta erakkomajoista kuntosaleille.7 Tosin, jos etsii idän ikiaikaista viisautta, voi joutua pettymään, sillä nykymuotoisen joogan jäljet johtavat suurelta osin 1800-luvulle ja länsimaisiin vaikutteisiin. Näyttääkin jokseenkin epätodennäköiseltä, että mikään kamppailutaito tai terveysharjoitus edustaisi muuttumatonta viisautta vuosituhansien takaa. Paremminkin ne ovat kuin morsiuspukuja: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua.

Suomessa aikido toki yleensä esitelläänkin ”modernina budolajina”. Epäilen silti, onko Suomessa yhtäkään aikidoseuraa, jossa asioita ei koskaan perustella vanhaan japanilaiseen perinteeseen vetoamalla tai jossa ei koskaan viitata samuraiden taistelutaitoihin – joko myönteisessä (aikido kunniakkaiden samuraiperinteiden jatkajana) tai kielteisessä (aikido entisajan väkivaltaisten taistelutaitojen vastakohtana) valossa. Perinne kulkee moderniksi julistetun lajin mukana ja vaikuttaa siihen miten teemme ja koemme aikidoa. Miten perinteiden moderniuteen pitäisi suhtautua?

Yksi reaktio aikidoon liittyvien perinteiden suhteelliseen tuoreuteen voi olla pitää niitä vähäarvoisempina kuin dokumentoidusti satoja vuosia vanhoja perinteitä. Tällainen ”historiaelitismi” ei ole välttämättä kovin mielekästä. Useimmat aikidosta kiinnostuneet ihmiset eivät ole Japanin historian harrastajia. Se, että monet aikidoon liittyvät perinteet ovat paremminkin kymmeniä kuin satoja vuosia vanhoja, tarkoittaa toisaalta, että ne ovat syntyneet – tai ne on keksitty – lähempänä nykyhetkeä, ja voivat näin ollen olla merkityksellisempiä ja helpommin lähestyttäviä nykyajan ihmisille kuin täysin erilaisesta yhteiskunnasta ja maailmankuvasta ponnistavat vanhemmat perinteet. ”Vain” kymmenien vuosien historiakin antaa silti aikidolle tiettyä arvovaltaa ja historiallista mielenkiintoa tuoreempiin lajeihin verrattuna. Toinen reaktio voikin olla museointi: pyrkimys säilyttää perinne mahdollisimman tarkkaan sellaisena kuin se tällä hetkellä tunnetaan. Museoinnilla on toki arvonsa, mutta myös ongelmansa. Kuten pitkän linjan koryū-vaikuttaja Ellis Amdur toteaa, historialliseksi kulttuuriaarteeksi julistamisen vaarana on hyvin aikomuksin tehty paikalleen jähmettäminen.8 Suojaamalla aikidon lasivitriiniin eväämme siltä mahdollisuuden elää ja vaikuttaa yhteiskuntaan täyden potentiaalinsa mukaan.

Museoijan mielessä voi häälyä epäilys: ovatko oppimani tekniikat ja tavat tarpeeksi autenttisia, onko jotain muuttunut vahingossa, pitäisikö kuitenkin pyrkiä palaamaan alkulähteelle, ”historiallisempiin” muotoihin? Kolmas reaktio voisikin olla pyrkimys rekonstruointiin, aikidon uudelleenrakentamiseen historiallisten lähteiden perusteella sellaisena kuin vaikkapa lajin perustaja sitä harjoitteli, samaan tapaan kuin historiallisia eurooppalaisia miekkailutaitoja on pyritty

herättämään henkiin. Historiallisista lähteistä saatavan tiedon rajallisuuden vuoksi rekonstruoituun taitoon sisältyy kuitenkin väistämättä rekonstruoijan mukanaan tuomaa tulkintaa. Vaikkapa uskontojen historiasta voi nähdä, että samoihin kirjallisiin lähteisiin tukeutuminen ei ole estänyt erilaisten, ajan myötä muuttuvien tulkintaperinteiden syntymistä.

Näkisinkin, että mielekkäintä onkin aikidon harjoittelu elävänä ja muuttuvana modernina perinteenä. Onko siis parasta antaa aikidon muuttua ajan myötä omalla painollaan, sitä erityisesti uudistamatta, kunhan vain maltamme välttää museoinnin? Mahdollisesti. Toisaalta, aikido ei ole historiansa aikana muuttunut ainoastaan pienin askelin, vaan sitä on myös uudistettu määrätietoisesti. Voi olla, että ilman näitä uudistuksia jäljellä ei olisi juuri mitään museoitavaakaan.

Aikidon uudistajat Aikido ehti tuskin muotoutua ennen kuin se jouduttiin uudistamaan. Laji sai nimensä vuonna 1942, ja kolme vuotta myöhemmin toinen maailmansota päättyi Japanin antautumiseen. Sodan jälkeen aikido vaikutti olevan yhtä raunioina kuin Japanikin. Sen perustaja oli vetäytynyt viettämään vanhuuden päiviään Iwamaan maata viljellen, sota oli vienyt monet hänen oppilaistaan ja liittoutuneiden miehityshallinto oli kieltänyt kamppailulajien harjoittelun.

Sotaa edeltänyt kiihkonationalistinen ideologia oli kokenut konkurssin ja siihen kytkeytyville budolajeille oli vaikea nähdä mitään tulevaisuutta.

Kuten nykyään tiedämme, aikidon tarina ei kuitenkaan päättynyt vuoteen 1945. Aikidon historiaa kerrottaessa korostetaan usein Morihei Ueshiban aikidon muutosta sodan jälkeen. Siitä, paljonko perustajan aikido lopulta muuttui, on erilaisia näkemyksiä. Aikido kyllä muuttui, mutta vaikuttaa, että muutos tapahtui ennen kaikkea sukupolvenvaihdoksen kautta, perustajan oppilaiden otettua päävastuun lajin opettamisesta ja hallinnoinnista. Monet heistä tekivät teknisiä uudistuksia, jotka jätän tässä käsittelemättä. Sen sijaan nostan esiin aikidon sanoman ja opetusmenetelmien nähdäkseni merkittävimmät uudistajat.

Ensimmäisenä liikkeellä oli Gōzō Shioda, joka siirsi opettajansa uskonnolliset vaikutteet syrjään ja esitteli Yōshinkan aikidon virkavallan käyttöönkin soveltuvana kamppailulajina. Hän kehitti aikidosta suurille joukoille opetettavan lajin luomalla kurinalaisuutta ja täsmällisiä tekniikoiden muotoja korostavan opetusjärjestelmän. Toinen suuri uudistaja oli Kisshōmaru Ueshiba, joka kehitti myös tekniikkapohjaisen, joskin suurpiirteisemmän järjestelmän massaopetusta varten. Taitavalla hallinnoinnilla ja jättämällä Aikikain aikidoon runsaasti liikkumavaraa hän onnistui tekemään Aikikaista suuren organisaation, jonka sisälle mahtui erilaisia näkemyksiä. Kisshōmaru Ueshiba myös suurelta osin kehitti aikidon filosofian sellaisena kuin se nykyään yleisesti tunnetaan tulkitsemalla isänsä uskonnolliset visiot humanistisen etiikan kautta tai siirtämällä ne taka-alalle.

Kolmas uudistaja Kenji Tomiki uudisti aikidoa urheilulajin suuntaan, minkä takia hän joutui jättämään Aikikain. Hän AIKIDO 1/19

19

otti vaikutteita judosta, muun muassa kilpailun, ja pyrki tekemään aikidosta judon tapaan liikuntakasvatusta. Neljäs merkittävä sodanjälkeinen uudistaja oli Kōichi Tōhei, joka oli kiinnostunut aikidosta kehon ja mielen yhteistoiminnan harjoittamisen ja ki:n kannalta. Tōhei kehitti periaatepohjaista järjestelmää, johon kuuluivat ki-testit, joiden avulla harjoittelija voi testata taitoaan – tämänkin voi nähdä ratkaisuna massaopetuksen ongelmaan. Tōhein hieman new age -henkiset ajatukset epäilemättä sointuivat ajan henkeen 1960-1970-luvuilla ja edistivät aikidon leviämistä länsimaissa.

Väärin uudistettu?

Aikidon uudistaminen ei ollut helppo tehtävä.

Etenkin Kisshōmaru Ueshiban osa vaikuttaa olleen epäkiitollinen. Pahimmillaan häntä syytetään aikidon ”vesittämisestä” ja usein parhaimmillaankin hänen nähdään vain jatkaneen isänsä jalanjäljissä ilman suurempaa omaa panostaan. Voimme vain arvailla miltä aikido näyttäisi tänään ilman hänen työtään – luultavasti paljon pienemmältä ja sirpaleisemmalta. Muidenkaan uudistajien työtä ei ole syytä vähätellä. Nykyään, kun tiedämme aikidon selvinneen 1940- ja 1950-luvuista, jää helposti huomaamatta, kuinka lähellä pohjaa aikido silloin kävi. Shōji Nishion mukaan hänen aloittaessaan aikidon 1950-luvulla, treeneissä Aikikain hombu dojolla oli harjoittelijoita hyvällä tuurilla neljä tai viisi.9 Ottaen huomioon että Tokio oli silloinkin miljoonakaupunki, se on todella vähän.

Vuosikymmenten saatossa aikido on kasvanut varsin myrskyisiä vaiheita läpikäyneestä nuoresta lajista vakiintuneeksi lajiksi, joka ymmärtää itsensä jos ei valmiiksi, ainakin lopulliseksi. Uudistuksia tekivät elämää suuremmat hahmot lajin alkuvaiheissa. Emmehän me, jotka hädin tuskin osaamme mitään, voisi tehdä mitään sen suuntaista?

Aikidon historiaa kerrotaan tyypillisesti tavalla, jota historiantutkimuksessa kutsutaan suurmiesteoriaksi. Siinä historian käänteitä selittävät vaikutusvaltaisten yksilöiden luonteenpiirteet ja ominaisuudet. Tämä on yksi tapa katsoa asioita, ja kieltämättä monet aikidon historian merkkihenkilöt vaikuttavat olleen kaukana keskivertoihmisestä. Suurmiesteoriaa on kuitenkin kritisoitu siitä, että se jättää huomiotta yhteiskunnalliset olosuhteet, joista poikkeusyksilöt nousivat. Jos siis kaikki aikidon legendaariset uudistajat näyttävät kasautuvan tiettyyn aikaan ja paikkaan, voimme kysyä, onko kyse vain sattumasta, vai kenties siitä, että olosuhteet olivat tuolloin uudistuksille suopeammat. Omaa perspektiiviään asiaan tuo tieto siitä, kuinka ripeään tahtiin korkeita dan-arvoja aikanaan jaeltiin.10 Kenenkään taitoja vähättelemättä on todettava, että mestariopettajan asemaan nousua vauhdittaa kummasti, jos kohisten

20

AIKIDO 1/19

kasvava organisaatio tarvitsee kipeästi uusia mestariopettajia. Vastaavasti, jos keskuudestamme vaikuttaa nykyään nousevan mestareita harvakseltaan, on syytä pohtia, onko kyse muustakin kuin yksilöiden taidoista ja motivaatiosta.

Kamppailutaitojen tutkija ja harjoittaja Benjamin Judkins väittää, että kamppailulajien on uudistuttava kerran sukupolvessa pysyäkseen merkityksellisinä muuttuvassa maailmassa.11 Mikäli näin on, aikidon osalta uudistus on myöhässä. Mutta mitä uudistumisen hyväksi voisi tehdä?

Käsitellään ensin aikidon julkikuvaa.

Miten rihmasto kesytetään?

Vaikka Kisshōmaru Ueshiban sukupolvi eli ja harjoitteli vaikeissa olosuhteissa, aikidon uudistamisen suhteen heillä oli eräs etu puolellaan: aikido oli suurelle yleisölle entuudestaan varsin tuntematon laji, jonka julkikuvaa he pääsivät muovaamaan alusta asti. Nykyään olemme hyvin erilaisessa tilanteessa: julkisten näytösten, kirjastojen ja etenkin internetin aikakaudella emme voi olettaa, että aikidosta kiinnostuneilla ja siitä tietoa etsivillä ihmisillä ei olisi ennakkokäsityksiä lajista. Internetin kansainvälisyydestä ja suomalaisten kielitaidosta seuraa myös, että pelkästään paikallinen tai kansallinen julkikuvan uudistus jää vaikutuksiltaan rajalliseksi. Jos Suomen aikidoliitto kertoo aikidon olevan yhtä ja miljoona nettikeskustelijaa toista, en löisi vetoa, että aikidoliiton näkemys jää vallitsevaksi Suomenkaan mittakaavassa.

Markkinoinnin tai tuotteistamisen näkökulmasta aikido on melkoinen ongelmatapaus: kun samaan lajiin liittyvät ihmisten mielissä niin Steven Seagal ja samurait kuin henkisyys ja rauhan tavoittelukin, miten muodostaa lajille selkeä, erottuva viesti maailmassa, jossa ihmisillä on kymmeniä tai satoja vaihtoehtoja liikuntaharrastukseksi? Onko aikido modernisoitu samuraiden taistelutaito, harmiton japanilainen liikuntaharrastus, tapa ratkaista ristiriitoja rauhanomaisesti vai kenties mystinen polku syvempään henkisyyteen? Kun yhden tahon viesti on, että aikido on ehdottomasti taistelutaito ja toisen, ettei se sitä missään nimessä ole, kumpikin voi toki olla oikeassa oman aikidonsa suhteen. Lajin ulkopuoliselle muodostuva kuva voi silti olla hämmentävä ja ristiriitainen, jopa tekopyhältä vaikuttava.

Aikidoon liittyviä mielikuvia, merkityksiä ja assosiaatioita voisi kuvailla eräänlaiseksi verkostoksi – tai vaikkapa filosofien Gilles Deleuze ja Félix Guattari käsitettä lainaten rihmastoksi.12 Se ei puumaisesti haaraudu yhdestä rungosta, vaan rihmat voivat yhdistyä toisiinsa miten tahansa. Vaikka aikidon mielikuvarihmasto on alkanut muodostua jo ennen internetiä, netti on sille erityisen suotuisa kasvualusta.

Rihmasto vastustaa kovakouraisia hallintayrityksiä. Ehkäpä jokin YouTube-video edustaa mielestäni huonoa aikidoa, mutta sen paremmin minä, Suomen aikidoliitto kuin Aikikaikaan ei voi estää ihmisiä näkemästä sitä. Tai ehkäpä haluaisin korjata aikidosta netissä liikkuvia harhaanjohtavia väitteitä, mutta näkemykseni eivät itsestään selvästi saa näkyvyyttä vain siksi, että minulla on dan-arvoja tai muita hierarkkisissa organisaatiossa tunnustettuja meriittejä.

Vanhan viisaan mestarin hahmo, zen, muinaiset soturit,

rauhanaate, hassut mutta kohteliaat japanilaiset, new age, populaaripsykologia ja takavuosien toimintaelokuvat sekoittuvat ja yhdistyvät aikidoon suuren yleisön mielissä enemmän tai vähemmän epäloogisesti ja epähistoriallisesti – mutta rihmasto ei kysy loogikoiden ja historioisijoiden hyväksyntää.

Aikidon mielikuvarihmasto on epäilemättä toiminut lajin eduksi silloin, kun sen ainekset olivat muodikkaampia.

Nykyään osa niistä voi tuntua riippakiviltä. Ongelmana on, että yhden riippakivi voi olla toisen kulmakivi. Yksinkertaisin ratkaisu villiintyneen rihmaston asettamaan ongelmaan lienee aloittaa puhtaalta pöydältä: uudella nimellä ja brändillä. Katkaisemalla yhteydet aikidon rihmastoon voi karsia uuteen lajiinsa kohdistuvaa odotusten, mielikuvien ja ennakkoluulojen sekamelskaa ja siten päästä paremmin muovaamaan oman brändinsä. Toisaalta silloin laji seisoo tai kaatuu omilla jaloillaan liikuntapalvelujen tuulisilla markkinoilla, jossa trendejä tulee ja menee.

On merkillepantavaa, että hyvin harva kamppailulaji – moderniuttaan mainostavakaan – esitetään täysin historiattomana. Onko tämän päivän vapaaottelijoille tärkeää, että antiikin Kreikassa harjoiteltiin samantapaista lajia, vaikka mitään suoraa jatkumoa siitä nykyaikaan ei olekaan?

Ilmeisesti, koska se mainitaan esimerkiksi Suomen vapaaotteluliiton lajiesittelyssä.13 Myös vaikkapa Scandinavian Defendon, Suomessa tällä vuosituhannella kehitetyn itsepuolustuslajin, historiaa esittelevässä videossa viitataan historiallisiin eurooppalaisiin kamppailutaitoihin.14 Lopulta lähes laji kuin laji vaikuttaakin tarvitsevan vähintäänkin hyppysellisen historiaa ja perinnettä – omaa tai lainattua – tuekseen.

Mikäli toimii aikidon brändin alla, lajin kirjavuus aiheuttaa helposti houkutuksen markkinoida omaa salia tai tyyliä muita tyylejä vastaan: noiden muiden aikido on ihan höpöhöpöä, mutta meidän aikidomme on todellista budoa.

Riskinä on, että tällainen markkinointi kääntyy lopulta tekijäänsäkin vastaan. Mikäli brändää tyylinsä ”vaihtoehtoaikidoksi”, tekee siitä riippuvaisen vertailukohtana toimivasta valtavirta-aikidosta. Jos valtavirta-aikido hiipuu, vaihtoehtoaikidollakin alkaa mennä huonommin – ellei se pysty rakentamaan itselleen myönteistä, omilla jaloillaan seisovaa identiteettiä. ”Alkuperäistä O-sensein aikidoa” on turha markkinoida, jos kohdeyleisö ei tiedä, kuka ihme O-sensei mahtaa olla. Realistisuuttaan mainostava aikidotyyli voi olla realistinen valtavirta-aikidon harrastajien näkökulmasta, muttei välttämättä vapaaottelijoiden näkökulmasta.

Mikä sitten olisi rakentava tapa toimia aikidon rihmaston sisällä lajin julkikuvan kohentamiseksi? Lopulta parasta saattaa yksinkertaisesti olla vaalia niitä rihmoja, joiden toivoo menestyvän, ja jättää huomiotta ne, joiden toivoo painuvan unohduksiin. Tämä on toki hidas ja epävarma prosessi, mutta harva yksittäinen taho aikidomaailmassa lienee sellaisessa asemassa, että voisi sitä radikaalisti nopeuttaa.

Siksi kannattaisikin verkostoitua – myös kansainvälisesti, yli organisaatiorajojenkin – niiden toimijoiden kanssa, jotka edustavat samansuuntaista näkemystä aikidosta. Kiistely siitä, mikä on oikeaa aikidoa, kannattaa jättää väliin.

Sen sijaan kannattaa selvittää itselleen ja muille, millaista aikidoa haluaa harjoitella ja millaisena lajin haluaa esitellä.

AIKIDO 1/19

21

Ajatusten vaihto voi johtaa hyväksi havaittujen käytäntöjen leviämiseen, ehkä myös uusiin ideoihin. Verkottuneen maailman varjopuolia unohtamatta, se mahdollistaa myös hyvien ajatusten tehokkaan leviämisen.

Aloittelijan mieli Entä itse harjoittelu? Millaista sen tulisi olla? Mikä on hyvää aikidoa? Sivuutan tässäkin teknisten kysymysten käsittelyn. Sen sijaan kehotan miettimään, mistä tiedämme, mikä on hyvää aikidoa? Asiaan liittyy epistemologisia eli tietoopillisia kysymyksiä, joiden perusteellinen käsittely ei ole mahdollista tämän artikkelin puitteissa.

Kuitenkin eräs yksinkertainen asia, minkä voimme tehdä, on harjoitella näkökulman vaihtamista. Sen sijaan että arvioimme omaamme tai muiden tasoa vyökoevaatimusten pohjalta, ohjaajan tai graduointituomarin perspektiivistä, on hyvä välillä pohtia, mistä aloittelija tai aikidosta kiinnostunut ihminen tietää, mikä on hyvää aikidoa? Mistä harjoittelija tietää edistyvänsä?

Ruohonjuuritason harjoittelijan näkökulman huomiointi ei sinänsä ole uusi asia – Kōichi Tōhein ki-testit ja Kenji Tomikin aikidoonsa tuomat ottelut voi nähdä pyrkimyksinä tarjota harjoittelijoille suoraviivaisia tapoja arvioida omaansa ja muiden taitotasoa. Jätän lukijoiden arvioitavaksi kuinka hyvin ne onnistuivat ja mitä sivuvaikutuksia niillä on. Ne lienevät kuitenkin suositeltavampia tapoja testata taitojaan kuin joidenkin Morihei Ueshiban oppilaiden opettajaltaan salaa harjoittama tappeluihin hakeutuminen.15 Nykyään on houkuttelevaa ajatella, että jos meillä vain olisi käytössämme aikakone, voisimme matkustaa menneisyyteen perustajan oppiin ja saada vastaukset kaikkiin kysymyksiimme.

Kuitenkin osa Morihei Ueshiban oppilaistakin koki tarpeelliseksi testata taitojaan kyseenalaisinkin keinoin. Ei siis pitäisi olla valtavan yllättävää, että skeptisellä ja verkottuneella 2010-luvullakin auktoriteetteihin luottaminen ei ole kovin korkeassa kurssissa.

Kysymys aikidotiedon tuotannosta ei ole organisaatiopoliittisesti täysin viaton, sillä tieto voi olla myös valtaa. Uskommeko, että autenttista aikidotietoa löytyy oman kehon tuntemuksista, vuorovaikutuksesta harjoitusparin kanssa, kisatatameilta, organisaation päämajasta, omalta opettajalta, historiankirjoista, YouTubesta, vai kenties kaduilta ja kapakoista? Vaikka nämä vaihtoehdot eivät sinänsä sulje toisiaan pois, kaikki niistä eivät välttämättä käytännössä mahdu saman katon allekaan. Siksi on ehkäpä syytä korostaa, että en tuo tätä kysymystä esiin kylvääkseni tarkoituksellisesti eripuraa, vaan jotta aikido voisi paremmin tavoittaa tässä ajassa elävät ihmiset.

Monet tietoon, opetukseen ja oppimiseen liittyvät ongelmat ovat toki helpottuneet aloittelijamäärien vähennyttyä ja ohjaajakunnan yleisen taitotason kartuttua. Voisimmeko ottaa nykytilanteen mahdollisuutena tarkistaa käytäntöjä, opetustapoja ja mainoslauseita, jotka on omaksuttu suurempien aloittelijamäärien ja kokemattomampien ohjaajien aikana? Nykyään pystymme, jos haluamme, esittämään aikidon aloittelijoille erilaisessa valossa kuin vaikkapa 15 vuotta sitten. Voimme toki kysyä myös, tarvitseeko aikidon

22

AIKIDO 1/19

välttämättä olla suuri ja suosittu laji. Jotkut lajit ovat tarkoituksellisesti pieniä. Uskoisin kuitenkin, että harva toivoisi aikidon harrastajamäärän ainakaan vähenevän nykyisestä.

Katse tulevaisuuteen Artikkelin tässä osassa olen käsitellyt kautta rantain kysymystä aikidon uudistumisesta. Näkökulmaani voisi ehkäpä kritisoida liian laskelmoivaksi. Eikö aikido ole jotain muuta kuin vain yksi tuote markkinoilla? Jos muutamme sitä suosion tavoittelun ehdoilla, katoaako jotain olennaista?

Näidenkin kysymysten pohtiminen on ehdottomasti paikallaan. Eikä muutoksessa ole vain aikido, vaan koko maailma.

Millaista aikidoa harjoitellaan tulevaisuuden maailmassa?

Näitä asioita käsittelen artikkelin seuraavassa osassa.

Viitteet 1. Phillips, S. P. (2017). Traditional Chinese martial arts and the ”YMCA consensus”. https://chinesemartialstudies.com/2017/04/27/traditionalchinese-martial-arts-and-the-ymca-consensus/ 2. Judkins, B. (2017). An introduction to martial arts and public diplomacy. https://chinesemartialstudies.com/2017/05/01/an-introductionto-the-martial-arts-and-public-diplomacy/ 3. Hobsbawm, E. (1983). 1. Introduction: Inventing traditions. Teoksessa Hobsbawm, E. & Ranger, T. (toim.) The invention of tradition. Cambridge: Cambridge University Press.

4. Erard, G. (2013). Why do black belts wear the hakama? (No, it is not meant to hide the feet) https://www.guillaumeerard.com/daito-ryuaiki-jujutsu/articles-daito-ryu-aiki-jujutsu/why-do-yudansha-wearhakama/ 5. Kurihara, J. (2015). Is seiza really the traditional way to sit for Japanese people? http://www.iromegane.com/japan/culture/is-seiza-reallythe-traditional-way-to-sit-for-japanese-people/ 6. Frequently asked questions about Oomoto. http://www.oomoto. or.jp/English/enFaq/indexfaq.html 7. Rautaniemi, M. (2015). Erakkomajoista kuntosaleille. Miten jooga valloitti maailman. Helsinki: Basam Books.

8. Gold, J. (2018). Ellis Amdur: The role of martial arts in modern society. http://aikidojournal.com/2018/03/25/ellis-amdur-the-role-of-martialarts-in-modern-society/ 9. Pranin, S. (2004). Interview with Shoji Nishio (1984), part 1. https://aikidojournal.com/2004/05/03/interview-with-shoji-nishio1984-part-1/ 10. Pranin, S. (2012). Dan inflation in the early years of aikido. https:// aikidojournal.com/2012/10/12/dan-inflation-in-the-early-years-ofaikido-by-stanley-pranin-2/ 11. Judkins, B. (2012). Where have all the martial artists gone? Should we blame MMA? https://chinesemartialstudies.com/2012/11/28/where-have-all-the-martial-artists-gone-should-we-blame-mma/ 12. Tieteen termipankki. Rihmasto. https://tieteentermipankki.fi/wiki/ Estetiikka:rihmasto 13. Vapaaottelu. http://www.vapaaottelu.fi/vapaaottelu/ 14. Defendo Alliance History, eng. https://www.youtube.com/ watch?v=q3Ru7-s_F-w 15. Silenius, P. (2003). Keskusteluja budosta Sugawara-sensein kanssa 30.3.2003. Aikido 1/2013.

Aikidobladet på svenska

Översättning: Joakim Borgmästars

FINLANDS AIKIDOFÖRBUND HAR NYA KYU-GRADERINGSKRAV Text: Tom Granström och Kristiina Manderbacka

The techniques of aikido change constantly; every encounter is unique, and the appropriate response should emerge naturally. Today’s techniques will be different tomorrow. Do not get caught up with the form and the appearance of a challenge. Aikido has no form – it is the study of the spirit. - O-Sensei Ueshiba Morihei Förnyelsen av kyu-graderingskraven började med ett initiativ från tekniska utskottet hösten 2017. Utgångspunkten för förnyelsen var att öka utövarnas egna ansvar för att lära sig och att förkorta kravet på träningstid inför bältesgraderingarna. I förberedandet av förnyelsen användes motsvarande graderingskrav som Sveriges aikidoförbund och Hombu Dojo har.

Målet med förnyelsen är att från första början i tärningen sträva mot en flexiblare hållning och förflytta tyngdpunkten från det formella innehållet. Dessutom betonas i förnyelsen varje nivå som Hombu Dojo poängterar i sina krav och att framhålla principer i teknikernas grunder och sätt lära sig dem. Därför läggs fokus på inlärningsmål i de nya kraven och användbara övningar presenteras för att stöda inlärningen. I förnyelsen har det också strävats till att stegvis utöka innehållet i inlärningen från en kyu-nivå till nästa. Förnyelsen ökar graden av frihet och ansvar både för utövaren själv och för föreningen.

FÖRNYELSENS BAKGRUND Förnyelsen av kyu-graderingskraven fick sin början genom tekniska utskottets initiativ hösten 2017. Som jämförelse i förnyelsen användes motsvarande graderingskrav i Svenska Aikidoförbundet (SAF), Christian Tissiers aikido-organisation i Frankrike och Japan (Hombu Dojo). Graderingssystemet i Tissiers organisation visade sig direkt från början vara lite för annorlunda i jämförelse med de övriga kraven, så i planeringen av förnyelsen koncentrerade man sig på att granska SAF:s och Hombu Dojos graderingskrav. I båda ländernas graderingskrav fanns två mycket tydliga skillnader jämfört med Finlands krav; kraven på tid var märkbart kortare och antalet tekniker i de olika kyu-nivåerna var betydligt färre.

I tabell 1 jämförs Finlands, Sveriges och Hombu Dojos antal tekniker i de olika kyu-nivåerna. Jämförelsen visar att i Hombu Dojo och i Sverige ökar kraven på tekniker lika från lägsta nivå ända till 1.kyu, medan Finlands gamla krav i 1.kyu har färre antal tekniker.

Tabell 1 (på sidan 14). Antalet kyu-graderingstekniker på olika bältesnivåer i Finlands Aikidoförbunds (SAIL) gamla krav, Svenska Aikidoförbundets (SAF) och Hombu Dojos krav (inom parentes även olika anfallsformer inräknat). *) Första talet är antalet olika tekniker. Talet inom parentes anger antalet tekniker som ska utföras från olika anfallsformer.

I tabell 2 jämförs krav på träningsdagar för att uppnå 1.dan. Jämförelsen visar att kravet på tid i Finland enligt de gamla kraven är betydligt längre än de andra.

Tabell 2 (på sidan 15). Jämförelse av krav på träningsdagar

6 - 1.kyu enligt SAIL:s gamla krav, SAF:s och Hombu Dojos krav.

Den nuvarande trenden verkar vara att intresset för aikido minskar både i Finland och i övriga världen. Det finns många orsaker till detta, från den allmänna bristen på rörlighet, speciellt bland ungdomar, till minskande popularitet bland kampsporter. Att utöva aikido kräver bl.a. långsiktighet, koncentration, uthållighet och samarbetsförmåga. Många av de här egenskaperna hör inte nödvändigtvis till dagens trender. Datorspel binder ungdomar och en del föräldrar också. Å andra sidan, de som börjar träna aikido är generellt sett mera engagerade.

Traditionell aikido undervisning grundar sig på en inlärningsprocess med disciplin, utan att fråga samt att upprepa. Det är för de flesta idag, speciellt för yngre utövare, främmande. Alla som tränat en lång tid förstår fördelarna i de traditionella principerna och det kan vara sporrande för många för att söka sig till just aikido. Samtidigt måste man också kunna träna aikido även om man inte är intresserad av japansk kultur, budo eller att förbinda sig till någon instruktörs specifika linje eller någon speciell stil.

Tekniska utskottet förberedde ett förslag på kyu-graderingskrav till styrelsen som mycket långt sammanföll med kyu-graderingskraven i Hombu Dojo. En minskning av krav på enskilda tekniker i bältesprov presenterades, men på samma gång rekommenderades övningar som stöd på alla nivåer. De är t.ex. ikkyo undo, shihogiri, olika ukemi och tenkan. Som motvikt till minskade tekniker ska aikido styras mera mot rörlighet och koncentration i träningen som enligt Hombu Dojo är centrala när man lär sig aikido, t.ex. ikkyo, nikyo, sankyo, yonkyo, suwariwaza kokyoho från tachi- och suwariwaza och djupare förståelse för dessa poängteras i undervisningen. Styrelsen godkände utskottets förslag i januari i år och de nya kraven börjar gälla under en övergångstid på ett halvt år. Målet med förnyelsen är att utövaren senast på 1.kyu nivå skulle förstå hur man använder kraft, avstånd och snabbhet samt betydelsen av att vara avspänd när man tränar.

I förnyelsen av kyu-graderingen har ett mål för Tekniska utskottet varit att flytta över ansvaret för att lära sig aikido till utövaren själv. Det här syns tydligare i följande delar i förnyelsen: 1) krav på antalet tekniker i graderingen har minskat och 2) tidsgränserna har minskats. Tanken är att flytta inlärningsprocessen från formell träning till mera innehåll i träningen. Inför varje kyu-nivå finns ändå specificerade inlärningsmål samt en lista på rekommenderade tilläggstekniker. Föreningarna kan lägga till eller ta bort i listan på rekommenderade tekniker och övningar enligt egen uppfattning. Man kan inte ta bort tekniker från listan på graderingskrav men föreningen kan lägga till sina egna graderingskrav. De här tilläggen måste man dock meddela om till förbundet.

EXEMPEL PÅ DE NYA KYU-GRADERINGSKRAVENS TIL�LÄMPNING PÅ OLIKA KYU-NIVÅER 6.kyu: ett inlärningsmål är god hållning. Det här målet betonar att det inte är frågan om teknik som man kan lära sig genom teknisk

AIKIDO 1/19

23

träning. Målet innefattar eget kunnande och att medvetet utföra tekniken så att en god hållning bibehålls från början till slut. Dessutom nämns taino-henkan-ho övning. Här vill man lyfta fram centrumlinjen och att bevara balansen samt betydelsen av att förflytta tyngdpunkten i alla aikidotekniker och krav på att dessa syns också i genomförandet.

5.kyu: i inlärningsmålen nämns kroppens avspändhet. I de nya kraven vill man från första början understryka ett avspänt aikido utförande och undvika att använda kraft i onödan. Således har t.ex. låstekniker flyttats till högre kyu-nivåer. Vi ser det här som en möjlighet för utövare att lära sig rörlig aikido från första början. I de nya kraven betonas också shomen och yokomen uchi slag. Det här kräver både tekniskt kunnande och en medvetenhet om slagets betydelse tillsammans med ett par i tekniken som görs. I bältesgraderingen är det enkelt att se om utövaren kan utföra slag på rätt sätt och det behöver synas i graderingen.

4.kyu: i inlärningsmålen nämns utförande av tekniker från ett kort avstånd. Det här betyder t.ex. i nikyo utförandet, att avståndet rättas till så att hämtningen av greppet är möjligt utan att den egna armen är böjd.

Det är även viktigt att kontroll av ukens tumme syns.

VAD ÄNDRAR INTE MED FÖRNYELSEN? Tekniska utskottet har samlat in och fått mycket feedback kring förnyelsen. Många som har gett feedback har varit oroliga för att nivån på aikido eventuellt sjunker eftersom antalet tekniker som krävs minskar.

Utskottet anser att t.ex. koshinage absolut hör till tekniker som ska läras ut i budogrenar, men den kommer att krävas först i dan-graderingen.

I graderingskraven presenteras tilläggstekniker på alla kyu-nivåer utan att de behöver visas i samband med en gradering. I dem ligger tyngdpunkten på aikidons principer och att lära sig budo. De här kunde t.ex. vara vapentekniker, höftkast, låsgrepp, sparkar, morotedori, katadori-menuchi, ikkyo- och shihoundo, ameno torifune och andra intressanta fördjupande och krävande övningar. För att uppnå en mera fördjupad förståelse för aikido krävs fortsättningsvis en bredare bekantskap och en mera intensiv träning än vad graderingskraven förutsätter.

Listan på tekniker i kyu-graderingskraven ska inte ses som tillräckliga för att lära sig aikido, utan mera som nödvändiga exempel på tekniker som hjälper till att förstå vissa centrala principer inom aikido och där framsteg därför kan följas upp.

FÖRNYELSENS UTFÖRANDE OCH FÖLJANDE STEG 3.kyu: i inlärningsmålen nämns förståelsen av betydelsen med avstånd, timing och balansbrytning. Det här betyder t.ex. att parets anfall inte stoppas innan tekniken utförs i jiyuwaza, inte heller inväntas parets attack genom att stå still med armarna utsträckta.

2-1.kyu: inlärningsmålen siktar på att utövaren både i lås och kast smidigt kan ändra grepp med beaktande av avstånd, timing och balansbrytning. Av teknikerna krävs det att en tydlig skillnad syns mellan omote- och uratekniker. Det förväntas att utövaren kan både göra och agera uke i höga slagukemi och att utövaren kan visa alla krävande tekniker även knästående.

VAD ÄR NYTT I FÖRNYELSEN JÄMFÖRT MED DE TIDIGARE KRAVEN? Förutom förnyelsen av teknikernas placering inom olika nivåer på bältesproven så är en viktig skillnad från tidigare kyu-graderingskraven den, att i varje bältesgrad förekommer samma tekniker och suwariwaza kokyoho upprepas i alla bältesgrader. Det här kommunicerar till utövarna att det inte är endast frågan om att genomföra specifika tekniker i kata-form utan också att förstå utvecklingen av dem. På det här sättet kan även instruktörerna följa utövarnas utveckling. Speciellt i suwariwaza kokyoho lönar det sig för instruktörerna att ge feedback på utövarnas utveckling. Saker som man kan följa är t.ex. avstånd och utvecklingen av timing, användning av kraft och hur centrum används vid balansbrytning i stället för armarna.

De nya bältesgraderingskraven ställer också nya krav på föreningsinstruktörerna. Att kontrollera hållningen och rätta den, rätt utförande av slag och annat innehåll, förutsätter mera omsorg och en mentorattityd gentemot utövarna.

Finlands Aikidoförbunds styrelse har på sitt möte 12.1.2019 godkänt Tekniska utskottets förslag på nya kyu-graderingskrav. Förnyelsen träder i kraft omedelbart vid sidan om de tidigare graderingskraven och övergångstiden till de nya kraven upphör 31.8.2019. Till det datumet kan föreningarna besluta att övergå till att följa de nya kraven. I början av september 2019 upphör de gamla kraven att vara i kraft. Utbildningsutskottet kommer att ta de nya kraven i beaktande i kyu-graderingsdomarutbildningen och utgående från de nya kraven kommer det att ordnas tilläggsutbildning enligt behov. Kraven inom juniornivån ska ännu förenhetligas med de nya kraven. Juniorutskottet ansvarar för det här arbetet.

Tekniska utskottet följer genomförandet av förnyelsen, föreningarnas eventuella tillägg till kyu-graderingskraven och tar emot feedback kring dem, likaså vilka utmaningar och tolkningsvarianter som framkommit med de nya kraven och meddelanden om eventuellt behov av att rätta till saker. Kraven uppdateras redan nu enligt feedback gällande kravens tvetydigheter och terminologi. Det lönar sig att skicka feedback till utskottets epostlista i fortsättningen (tekninen.valiokunta@ aikidolitto.fi). En mobilapplikation med kraven förbereds i ICT-utskottet.

Tekniska utskottet har även startat upp en intern diskussion kring förnyelse av dan-graderingskraven och förnyelsearbetets principer så att kyu- och dan-graderingskraven utformas som en naturlig kontinuitet.

Vi kommer under processen att höra finländska shihan och diskutera med medlemmar på dan-nivå på samma sätt som det gjordes med förnyelsen av kyu-graderingskraven. Vi återkommer till det här när vi har nästa förslag till förnyelse så långt att det kan kommenteras.

Vi tackar tekniska utskottets medlemmar, Juhani Laisi, Miranda Saarentaus, Jani Hartikka, Kustaa Ylitalo, Petri Särkisaari och Erkki Mäki för kommentarerna och förslagen i den här artikeln.