Aikidolehti 2/2018

AIKIDO Suomen Aikidoliiton jĂ¤senlehti 2/2018

PÄÄKIRJOITUS

Jussi Koukku

AIKIDO JA FLOW Aikidon yhteydessä puhutaan yleisesti liikkeen virtaavuudesta. Mielestäni se tarkoittaa katkeamatonta ja rentoa suoritusta, jota rytmittää oikeanlainen vartalon ja keuhkojen käyttö. Tämänlainen liike tuotetaan hengityksen, keskittyneen mielen ja hyvin tietoisen liikkeen kautta. Virtaavuutta tavoitellaan myös muissa itämaisissa lajeissa kuten qigongissa, tai chissa tai tietyissä joogamuodoissa. Tärkeää on saada tekeminen tasolle, jossa varsinaisen muodon hallintaan ei tarvitse keskittyä. Silloin kun liike syntyy ilman ponnistelua ja tietoista harkintaa, sitä kutsutaan flow-tilaksi. Flow-tila tuo tullessaan tuntemuksen, että vaikea, ja joskus fyysisesti hyvinkin vaativa, suoritus tuntuu itsestä vaivattomalta ja helpolta. Jos kyseessä on pienellä harjoittelulla opittavissa oleva liike, voi tunteesta päästä nauttimaan jopa lyhyenkin harjoitteluajan jälkeen. Tällaisen kokeminen on sen vuoksi hyvin tavallista esim. qigongin harrastajille, koska lajin liikkeet ovat suhteellisen helppo oppia. Lisäksi suoritustapa on aikidoa paljon hitaampi ja asioita hankaloittava harjoittelupari puuttuu. Miten sitten aikidoka pääsee tilaan, joka tuottaa harjoittelijalle positiivia tunteita niin harjoittelun aikana kuin sen jälkeenkin? Tärkeintä lienee syvä keskittyminen tekemiseen. Täytyy harjoitella asenteella, että jokainen suoritus on ainutkertainen, vaikka sitä toistettaisiin kymmeniä kertoja. Avainasemassa ovat myös rento kehonkäyttö ja hallittu hengitys.

S I S Ä L LYS LU E T T E LO Pääkirjoitus 2

Aikidonkin harjoittelu tällaisen tilan ollessa tavoitteena tuottaa treenaajille onnistumisen elämyksiä, positiivisia vaikutuksia niin henkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen. Ja nämä seikat saavat hänet palaamaan dojolle aina vain uudestaan ja uudestaan.

Puheenjohtajan palsta

Aikidomatka Japaniin lokakuussa 2018

Leiriytymisiä

Akarin matka Saku-dojon 25-vuotisjuhliin

Aikidon esittelyä Padasjoen koululla 17

Jouluksi flow-tilaa hakemassa, Jussi

Aikidobladet på svenska

Kirjoitusta innoittamassa oli Pasi Pölösen tuore pro gradu -tutkielma Virtaava kehomieli. Luettavissa Pölösen kotisivulta, dynamis.fi.

Aikido-lehti on Suomen Aikidoliiton virallinen äänenkannattaja. Lehti jaetaan kaikille lisenssin maksaneille. Tavallisesti levikki on noin 1500 kpl. Lehteä voi myös ostaa Aikidoliitosta.

Päätoimittaja: Jussi Koukku 0400 494 626 toimitus@aikidoliitto.fi Ilmoitusmyynti: Suomen Aikidoliitto ry Radiokatu 20, 00240 Hki 09 - 3481 2566 040 - 573 8166

AIKIDO 2/18

Ulkoasu: Outi Heistman Paino: M&P-Paino

Lehti ei vastaa tilaamatta lähetetystä materiaalista, kuten kuvista ja kirjoituksista. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä ainoastaan toimituksen luvalla. Aikidolehdessä julkaistaan aikidoharrastajien kirjoituksia. Kirjoitukset edustavat kirjoittajan omaa mielipidettä, eivät Aikidolehden tai Suomen Aikidoliiton virallista kantaa.

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Auno Mäkinen

LIITON TOIMINNAN RAHOITUKSESTA Suomen Aikidoliitto ei ole erityisasemassa muihin liikuntajärjestöihin nähden. Valtiovalta eli käytännössä opetusministeriö valvoo liiton toimintaa ja osaltaan rahoittaa toimintaa. Valvonta on tiukentunut ja vaatimukset oman rahoituksen osalta ovat kasvaneet. Määrärahoja tultaneen jakamaan jatkossa prosenttiosuutena riippuen omasta tulonhankinnasta. Aiemmin määrärahat jaettiin käytettävänä määrärahana, mutta nyt – ja varsinkin jatkossa – omaan rahoitukseen perustuen eli oman rahoituksen päälle tulee tietty opetusministeriön maksama prosenttiosuus. Rahoitus ei ole enää itsestäänselvyys. On mietittävä keinoja rahoituksen järjestämiseksi. Aikido on surkea laji hankkia sponsoreita, koska meidän näkyvyytemme on lähes nolla eivätkä tällaiset lajit ole sponsoreiden kannalta mielekkäitä. Liiton oma osuus rahoituksesta perustuu käytännössä seurojen jäsenmaksuihin ja harjoittelijoiden lisenssimaksuihin. Pienen osan rahoituksesta muodostavat myös erilaiset maksut, joita maksetaan liiton palveluista. Valitettavasti näistä maksuista monet ovat ns. kauttalaskutusta eli liitto kerää maksut ja siirtää ne eteenpäin. Oman rahoituksen kasvattaminen on välttämätöntä tulevaisuudessa. Käytännössä tämä tarkoittaa joko maksujen korottamista tai maksajien määrien nousua. Seurojen määrä näyttää vakiintuneen nykyiselle tasolle eli ainoastaan maksuja korottamalla on mahdollisuus kerätä enemmän varoja. Harjoittelijamäärätkään eivät näyttäisi olevan kasvussa, joten lisenssimaksuja joudutaan korottamaan, jos seurat eivät ryhdistäydy huolehtimaan, että niiden jäsenet maksavat velvoitteensa.

harjoittelijat maksavat lisenssin. Valitettavasti vuosi-ilmoitusten harjoittelijamäärissä ja lisenssin maksaneiden määrissä on suuria eroja, jotka eivät selity välivuotta harjoittelusta pitävillä. Joissain seuroissa siis ”vapaamatkustajuutta” pidetään ihan hyväksyttävänä. Tämä ei todellakaan ole reilua niitä kohtaan, jotka tunnollisesti maksavat maksunsa. Lisenssin maksaminen – tai sen maksamatta jättäminen on aina kannanotto. Tullessani liiton puheenjohtajaksi, ajoin ensimmäiseksi tasapuolisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita toimintaan. Ketkään eivät ole maksuista vapautettuja ja kaikki ulkomaisiin opettajiin liittyvä leiritoiminta siirrettiin seurojen vastuulle. Aiemmin liiton toiminnassa mukana olleet eivät maksaneet mitään osallistumismaksuja ja pitemmän päälle tällaiset asemaan perustuvat maksuvapautukset eivät ole hyväksyttäviä. Samoin tasapuolisuuden vuoksi kaikki leirien järjestäminen siirrettiin seuroille ja nykyisin ainoastaan koulutuksien kustannukset maksetaan liiton varoista. Siis väitteet, että joidenkin opettajien leirejä maksetaan yhä, ovat vähintäänkin muunneltuja totuuksia. Politiikkaa vapaamatkustajia kohtaan tullaan tiukentamaan, niin seurojen kuin yksittäisten harjoittelijoiden osalta. Palvelujen laatua ja määrää tullaan parantamaan velvoitteensa hoitavien osalta, mutta ymmärtäminen ”vapaamatkustajuutta” kohtaan loppuu. Näin vuoden vaihtuessa ja uuden puheenjohtajakauden alkaessa,

Auno Mäkinen

Osa seuroista hoitaa velvoitteensa mainiosti – osa todella heikosti. Käytännöt seuroissa ovat vieläkin hyvin erilaisia, vaikka menettelyjen pitäisi näiltä osin olla aivan vastaavia. Kaikki

Lähetä Aikidolehdelle palautetta ja juttuvinkkejä osoitteeseen Skicka feedback och artikeltips till Aikidobladet på addressen toimitus@aikidoliitto.fi

AIKIDO 2/18

Olikohan tämä ihan oikeasti totta?

Miesten kanssa reissussa eli aikidomatka Japaniin lokakuussa 2018 Teksti ja kuvat: Marja Levy

esällä 2018 Kustaa Ylitalo oli heittänyt yhden treenin päätteeksi ilmoille tiedon, että hän on lokakuussa lähdössä Japaniin treenimatkalle. Minä en ollut ko. treenissä paikalla, mutta kuultuani asiasta innostuin siitä välittömästi. Alkusyksyn aikana tehtiin suunnitelmia, ja vaihdettiin osoitteita ja puhelinnumeroita. Meitä oli lähdössä neljän hengen porukka: Kustaa Ylitalo Hämeenlinnasta, Heikki Mustonen Kotkasta, Mika Särkikoski Kirkkonummelta ja minä, niin ikään Kirkkonummelta. Lokakuun 9. päivä sitten lähdettiin. Alussa menimme ihan Tokion ydinkeskustaan Shinjukuun ja treenaamaan aikidon pääpaikalle Hombu dojolle. Sen jälkeen ohjelmassa oli -Kobayashi dojon 50-v. juhlaleiri Yamanakako -järven lähellä. Sieltä tulimme takaisin Shinjukuun, jossa treenit jatkuivat muutaman päivän Hombulla. Yhtenä iltana teimme lisäksi treenireissun Hiroaki sensein (Yasuo Kobayashin poika) Tokorazawa dojolle. Matkan puolivälissä oli taas aika vaih4

AIKIDO 2/18

taa maisemaa. Miehet menivät totuttuun tapaan Hombulle aamutreeneihin (6.30-7.30, huh huh!), mutta minä en enää pystynyt. Tuntui, että en saanut Hombulla treenaamisesta mitään irti, ja lisäksi polvet eivät enää suostuneet yhteistyöhön kovalla tatamilla. Ihanaa nukkua edes yksi aamu! Pienen kömmähdyksen vuoksi majoituimme nyt Shinjukussa eri Apa-hotelleissa; me Mikan kanssa Apa Hotel Higashi Ensinäkymä Japanista

Shinjuku Kabukichossa ja Kustaa Heikin kanssa Apa Hotel Shinjuku Kabukicho Towerissa. Apa-hotelleita kun tuntui olevan Shinjukussa vähän joka kadunkulmassa eikä puhelimen Google -haussa välttämättä näkynyt noita kaikkia nimiä. Kerrankos sitä siis varataan huoneet eri hotelleista, kun osattiin varata sekä meno- että paluumatkalle myös eri lentoja. Huoneiden luovutuksen jälkeen läk-

simme suunnistamaan kohti Takasakia ja Yamatoku dojoa. Matka sujui junalla jo totuttuun tapaan. Opimme senkin, että Japanissa samalta laiturilta voi lähteä kaksi eri junaa eri suuntiin, tarkkana sai siis olla. Pelkkä oikealla laiturilla oleminen ei välttämättä vienyt oikeaan paikkaan. Takasaki tuntui Tokion keskustan hälinän jälkeen oikein kotoisalta, puhtaalta (Shinjukussa näin kadulla kerran rotankin!) ja rauhalliselta. Ehdimme vielä käydä paikallisessa kauppakeskuksessa lounaalla (japanilais-hawaijilaista tällä kertaa) ennen treffejä Arai-sensein pojan Kosuken kanssa. Kustaakin jännitti ilmiselvästi tätä tapaamista, koska paikka ja ihmiset olivat hänelle outoja. Lisäksi tulopäivänämme Yamatokudojolla oli vain lasten ja aloittelijoiden treenit, jotka Kosuke oli pyytänyt Kustaata ohjaamaan. Kosuke tuli pienen odottelun jälkeen, ja voitiin huokaista helpotuksesta. Hän tuntui heti todella ystävälliseltä ja sydämelliseltä. Ajoimme muutaman kilometrin keskustan ulkopuolelle, ja maisema oli heti totaalisen erilainen. Nyt päästiin myös ahtaiden keskustahotellien sijaan majoittumaan aitoon Ryokaniin, paikalliseen majataloon, joka oli kiinnostava sekoitus vanhaa perinnettä ja uutta tekniikkaa. Majoittumisen jälkeen Kosuke tuli hakemaan meidät treeneihin, ja tajusimme, että dojo oli melkein Ryokanin vieressä. Tästä eteenpäin voisimme tämän matkan hyvin kävellä. Jos Ryokanin ympäröivä piha ja

puutarha oli uskomattoman kaunis, Yamatoku-dojon puutarha oli sitä vielä enemmän. Kasvillisuus, lampi, hiekkakenttä, portaat, patsaat jne. jne. – kaikkea silmien eteen avautuvaa ei pystynyt kerralla näkemään tai ymmärtämään. Tässä puutarhassa riittäisi tutkimista päiviksi. Mutta treenaamaan tänne oli tultu. Junioreita tuli paikalle n. 15, ja pienimmät olivat 4-vuotiaita. Vähän haastetta siis ohjaajallekin. Kävi myös ilmi, että japanilaiset lapset ovat suomalaisia ujompia, sillä kukaan ei halunnut aloittaa esim. ukemien tekemistä. Lisäksi olimme joillekin lapsille ensimmäiset länsimaalaiset, jotka he näkivät. Ja isot, valkoiset miehet olivat varmaan ihan tarpeeksi pelottavia ilman ”ihme”tekniikoitakin. Treenit olivat kuulemma ihan erilaiset kuin heillä yleensä, mutta meille ei ihan selvinnyt millä tavalla. Loppujen lopuksi kaikki olivat kuitenkin hyvin mukana, ja ensi kosketus japanilaisiin aikidojunioreihin ja junnutreeneihin oli hyvin positiivinen. Junnutreenien jälkeen oli vajaan tunnin tauko (Kosuken tuomien voileipien kera) ja sitten aloittelijoiden treenit. Suurella osalla treenaajista oli ruskea ja osalla musta vyö, joten heillä on nähtävästi hieman eri käsitys aloittelijoista kuin meillä. Voi myös olla, että me (Kustaa) olimme houkutelleet paikalle myös pidempään treenanneita. Mukana oli myös kiitettävästi nuorisoa ja yksi Etelä-Afrikasta kotoisin oleva treenaajakin, joka suureksi riemuk-

semme tervehti meitä sanomalla: ”Hei jätkät, mitä kuuluu?” Hän sai myös toimia kääntäjänä, sillä täällä, niin kuin muuallakin Japanissa, paikallisten englannin kielen taito osoittautui aika vähäiseksi. Treenaaminen sujui tämän jälkeen oikein hyvässä hengessä ja päättyi totuttuun tapaan teehetkeen tatamilla. Illalla läksimme syömään Arai-sensein kanssa Takasakin keskustaan. Kosukesensei jätti meidät odottamaan isäänsä ja jännitimme aika tavalla Arain kohtaamista. Hän saapui, hyppäsimme autoon, ja yritimme hänen vähäisellä englannin kielellään ja osittain elekielellä saada keskustelua aikaiseksi. Sensei katsoi tosin matkan aikana uutisia autossa olevasta televisiosta – Japanissa tv:n katsomista ajon aikana ei siis ole kielletty! Mika otti tapansa mukaan Google Mapsin paikannuksen käyttöön, että tiedettäisiin, missä mennään. Vartin päästä kävi selväksi, että kiersimme Takasakin kaduilla ympyrää. Kustaa kyseli asiasta, ja sensei vähän pahoitellen naureskeli, ettei hän oikein muistakaan reittiä. No, Kustaa herrasmiehenä ilmoitti, ettei hätää, meillähän oli aikaa ajella. Kunnes Arai-sensei ilmoitti, että ”aah, now I remember”, ja sitten löydettiin oikean paikan pihaan. Sisällä saatiin hieno loosi, ja sitten vasta alkoikin jännittää. Sensei tilasi ruuat ruokalistojen valtaisasta kasasta, ja ruokaa odotellessa saatiin nautittavaksi olutta ja sakea. Tosin suoraan treenin jälkeen, tyhjään vatsaan juotuna nämä eivät välttämät-

Matkalla Fujin liepeille

AIKIDO 2/18

Yamatoku dojo - suurenmoiset isäntämme, me, muut treenaajat, dojo, puutarha. Jos on olemassa aikido -paratiisi, niin sen täytyy olla täällä.

tä olleet järkevimmät palautusjuomat. Sitten saatiin ruuatkin pöytään: sushia, tempuraa, nuudeleita ja kaikenlaista muutakin, mitä en ihan tunnistanut enkä kaikkia välttämättä maistanut. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja sitä oli tarpeeksi – vaikka osa jäi syömättäkin. Illallinen Arain kanssa sujui oikein hyvin – sensei itsekin oli oikein mukava eikä ollenkaan niin pelottava kuin olin ajatellut. Mietittiin vähän miten paluumatka on ajateltu, mutta hän sanoikin vain, että me menemme taksilla, ja hänellä on kyyti järjestettynä. Taksikyyti takaisin ryokaniin olikin sitten vähän nopeampi kuin menomatka, kun

sensei ilmoitti taksille osoitteemme (mitä emme itse tienneet). Illalla pääsimme ryokanissa käymään vielä onsenissa eli kylpylässä. Paikka oli ryokanin yläkerrassa ja sieltä oli hieno näköala Takasakin kaupunkiin. Onsenissa on miesten ja naisten puoli erikseen, ja tilassa on rivissä pesupaikkoja, joissa pestään istualtaan sekä kuuma allas (jossain paikoissa myös saunoja). Koskaan aikaisemmin en ole ollut kylpylässä täysin yksin (lukuun ottamatta miesten puheen hälinää toiselta puolelta). Tunnelma oli toisaalta aavemainen ja toisaalta mielettömän hieno, täysin uniikki. Joka tapaukses-

sa täydellinen kruunaus suhteellisen stressaavalle päivälle! Aamulla meille oli valmistettu ryokanissa perinteinen aamiainen. Kattaus oli taas kerran runsas ja yltäkylläinen sekä värien että laatujen suhteen. Ja yhdessä kupissa oli pekonia ja muna rikottavaksi, joten itselleen sai paistaa munakkaan. Ja toisessa kupissa oli hedelmiä. Ja kolmannessa salaattia. Muissa kupeissa olikin sitten määrittelemättömiä, epämääräiseltä haisevia ööö – kökkäreitä, joita en kaikkia pystynyt edes maistamaan. Heikki toimi onneksi kaikissa tällaisissa tilanteissa koemaistajanamme, ja söi kaikkea,

Tällaista polkua pitkin kun pääsisi aina treeneihin…

AIKIDO 2/18

joten todistettavasti kaikki oli siis syötävää. Aamiaisen jälkeen läksimme tutustumaan lähiseutuun. Meidät ohjattiin buddhalaisia veistoksia täynnä olevaan luolastoon ja sen jälkeen tutustuimme paikalliseen jättimäiseen Byakue DaiKannon (armon jumalatar) -patsaaseen, joka Takasakin symbolina ja yli 40 metriä korkeana kohoaa kaikkien muiden rakennusten yläpuolella. Hyvää kahviakin onnistuttiin saamaan paikallisesta matkamuistomyymälästä. Matkan kulttuuriannoskin tuli siis näin nautittua, ja voitiin jatkaa treenaamista. Auringon laskettua siis taas iltatreeneihin Yamatoku dojolle. Nyt oli vuorossa Arai-sensein ohjaama treeni, ja se oli tosiaan vähän erilainen kuin mihin olimme tottuneet. Sensei vaihtoi treenipuvun päälle ilman sen suurempaa hässäkkää tatamilla, ja lippalakkipäinen ikäihminen muuttui silmiemme edessä ryhdikkääksi aikido -mestariksi. Aikitaison aikana laskettiin monotonisesti ichi-ni-san-shi-go-roku-shichihachi-kyu-ju uudelleen ja uudelleen, vaikka ei venyteltykään laskemisen tahtiin. Tällä oli kuitenkin rauhoittava vaikutus, ja minusta tuntui, että se herätti varsinaiseen treeniin pehmeästi ja miellyttävästi. Sensei teki varmaa, hallittua ja pitkälle mietittyä tekniikkaa, ja treeni oli kaikin puolin oikein mukava. Yamatoku dojon treenaajat olivat aina valmiina auttamaan, jos ei ymmärretty kaikkia tekniikoiden yksityiskohtia. Kaiken kaikkiaan oikein

positiivinen kokemus! Harjoituksen jälkeen tatamille vedettiin taas totuttuun tapaan pressu, johon nyt ladottiin kunnon tatamiparty -kattaus. Ja loput syömiset pakattiin meille vielä evääksi mukaan! Lisäksi treenaajat olivat todella kiinnostuneita meistä ja vähäisellä yhteisellä kielellä saimme juttua onneksi aikaiseksi oikein hyvin. Näin hyvää vastaanottoa ja kohtelua saa harvassa paikassa! Japanilaisten tapa kiittää joka välissä on ensin aika hämmentävää, mutta vähän kerrassaan sitä alkaa pitää itsestään selvänä ja sen puuttuessa sitä alkaakin kaivata. Seuraava aamu aloitettiin kuten niin monesti aikaisemminkin treenillä 6.30-7.30. Arai-sensei ohjasi treenin omalla tyylillään ja varmuudellaan. Tekniikka on pehmeää, mutta ukena ollessa kroppa onneksi tietää milloin pitää lähteä, sillä atemit tulevat tarkasti perille. Harjoittelijoiden pehmeys myös yllättää. Minäkin saan välillä kommenttia, että nyt pitäisi tehdä vähän pehmeämmin, vaikka kuvittelen jo tekeväni vähän liiankin löysää tekniikkaa. Voimasta ei tässä treenissä ole siis todellakaan kyse. Tunnin treeni menee erittäin nopeasti, ja ihan liian pian ollaan jo teehetkessä ja lähdössä eteenpäin. Tämä paikka jää kyllä muistoihin pitkäksi aikaa! Vielä ryokaniin onseniin ja aamiaiselle, joka edellisen päivän pahoittelusta huolimatta (Kustaa ja Heikki saivat puhelun, jossa luvattiin tälle aamulle ihan erilainen aamiainen) oli täysin

samanlainen kuin edellisenäkin päivänä lukuun ottamatta itse paistetun munakkaan vaihtumista kasviksiin, sieniin ja appelsiinimehuun. Näin ollen vatsa täynnä hedelmiä, riisiä ja salaattia oli aika jättää jäähyväiset tälle loisteliaalle paikalle ja jatkaa matkaa eteenpäin. Reissun viimeinen viikonloppu kuluisi Kazuo Igarashin dojon lähettyvillä Hashimotossa. Siellä meille oli vielä tarjolla lisää treeniä, teetä, länsimaisia(?) aamiaisia, eksymistä, näytöksiä ja paljon muuta. Kustaa Ylitalo, Heikki Mustonen sekä Mika Särkikoski ovat kirjoittaneet reissustamme matkablogit. Näistä löytyy vielä vähän laajemmin tarinaa koko reissusta, joten niihin kannattaa ehdottomasti tutustua! どうもありがとうございます。 Dōmo arigatō gozaimasu! 

Matkablogit: blog.lahtiyukoaikikai.net www.facebook.com/heikki.mustonen.9 plus.google.com/+MikaSärkikoski

AIKIDO 2/18

KAMPPAILULAJIEN YHTEINEN JUNIORIOHJAAJAKOULUTUS Teksti ja kuva: Ville Pahkala

ikido- ja muiden kamppailulajiliittojen yhteistyössä järjestämä, junioriohjaukseen suunnattu VOK 2 -tason opintokokonaisuus on parhaillaan käynnissä. Tällä kertaa koulutuksen käytännön päävastuu on Judoliitolla ja ITF Taekwon-Do Liitolla. Kokonaisuus koostuu kahdesta lähijaksosta, lajikohtaisesta päivästä sekä Tampereella järjestettävästä kansallisesta Junioriohjaajaseminaarista 19.1.2019. Koulutus keskittyy pääsääntöisesti 10–15-vuotiaiden lasten ja nuorten ohjaamiseen. Koulutukseen sisältyvät oppimistehtävät antavat konkreettisia työkaluja sekä seuroille että ohjaajille itselleen. Koulutukseen osallistuu aikidon lisäksi judo, ITF Taekwon-Do, karate, taekwondo ja taido. Aikidon junioritoimijoista koulutuksessa ovat mukana Ville Pahkala ja Mikko Tervonen aikidoseura Kinoumista sekä Jyri Sillanpää Meido-Kan ry:stä. Ensimmäiseen lähijaksoon liikuntakeskus Pajulahdessa sisältyi laadukkaita luentoja, joissa luennoitsijoina olivat mm. Mika ”Mikke” Saari Suomen valmentajat ry:stä sekä Sami Kalaja Kilpa- ja huippuurheilun tutkimuskeskuksesta.

AIKIDO 2/18

Yli lajirajojen tapahtuva ristiinpölytys Tatami tömisee, koska ryhmä metsästäjiä jahtaa apinoiksi tekeytyneitä ihmisiä ja yksi on viidakon kuningas. Näyttää kuin käynnissä olisi junnujen alkulämmittelyleikki, koska meno on sen mukaista. Kyseessä on Tarzan-hippa, mutta leikkijöinä ovat aikuiset otsa hiessä, puku märkänä ja hymy korvissa. Juuri tällaista heittäytymistä tarvitaan, kun toimitaan lasten ja nuorten kanssa. Tätä on koulutustapahtuma parhaimmillaan – kaikki lajit yhdessä, pilke silmäkulmassa yhteisen asian puolesta. Tämän kaltainen yhteistoiminta ja harjoittelu tarjoaa loistavan mahdollisuuden ”yli lajirajojen tapahtuvaan ristiinpölytykseen”, kuten Jyri Sillanpää Meido-Kanista osuvasti totesi kurssilla harjoittelun tiimellyksessä. Kamppailijat oppivat kamppailijoilta lajiin katsomatta. Mielestäni tällaisella koulutustoiminnalla saamme hyviä tuloksia kannustaaksemme lapsia ja nuoria liikunnalliseen elämään. 

Leiriytymisiä

Teksti: Petteri Silenius

”Metsämies laski reppunsa alas vaellettuaan pitkän tovin ja pyysi luvan asettua kuusenpersiille yöksi. Tuotapikaa oli nuotio ritisemässä vieressä ja pimeä sai tulla. Hämärää polkua astellut vieras tuli paikalle nähtyään valon kajon kaukaa. Liekö savun tuoksu paljastanut leiripaikan vielä kauempaa? Kuulumisia vaihdettuaan ja kokemuksia jaettuaan matkalaiset nukkuivat yön kuusen suojaavassa huomassa tiheällä kuusipedillä. Aamulla kukin jatkoi matkaansa omille teilleen. Kuitenkin tarinoiden innoittamia ajatuksia täynnä.” AIKIDO 2/18

ohtaamme ihmisiä dojoilla ja saleilla. Vietämme heidän kanssaan tunnin, puolitoista. Palaamme omiin rutiineihin ja kotiemme turvaan vaihdettuamme heidän kanssaan kokemuksia, ajatuksia ja mikä tärkeintä – hikoilemme yhdessä. Näemme vaivaa pitääksemme itsemme kunnossa fyysisesti ja koemme uusiutuvamme harjoitusten antamasta henkisestä pesusta. Aikido yhdistää ihmisiä ja saa heidät kokoontumaan yhteen harjoittelemaan tekniikoiden muotoja ja ymmärtämään lajin periaatteita. Aluksi taitoa oppimalla ymmärrämme taidon periaatteita, myöhemmin osaamme soveltaa niitä omaan elämäämme ja arkitodellisuuteen.

Oma dojo – oma lupa Kaikkia jännittää aluksi astellessaan aikidoharjoituksiin ensimmäistä kertaa. Vieras ympäristö, vieraita ihmisiä jotka tekevät vieraita liikkeitä. Pää täynnä ennakko-odotuksia, mutta ensimmäisen harjoituksen jälkeen todetaan, että ei tämä niin pahalta tuntunutkaan. Siitä harjoittelu jatkuu, kunnes ympärillä olevat ihmiset alkavat olla tuttuja opettajia myöten. Dojo ja sen säännöt ovat jo tuttuja ja harjoittelu rutinoituu. Aivan kuten kotona; on turvallista olla omien tavaroiden ympäröiminä, tietää miten muut perheenjäsenet toimivat ja tutut rutiinit kannattelevat arkeamme aamukahvin tuoksusta alkaen. Ihminen heimoutuu helposti eli hakeutuu samanmielisten seuraan tekemään asioita, jotka kiinnostavat kaikkia yhteisesti. Se joka ei sopeudu ryhmään ja sen sääntöihin jatkaa matkaansa etsien uusia tuttavuuksia, joiden parista löytyisi se yhteinen sävel. Samanmieliset kyläyhteisöt (lue: dojot) kokoontuvat välillä yhteen leirien merkeissä. Heitä yhdistää sama johtaja jonka oppeja he seuraavat. Leirit ovat

AIKIDO 2/18

sosiaalisia tapahtumia, joissa hyvässä hengessä vaihdetaan kokemuksia ja kuulumisia. Ne ovat tärkeitä tapahtumia koko yhteisölle ja pitävät sen tiiviimmin yhtenäisenä.

Leirit Aikidoleireillä harjoitellaan vanhoja tuttuja tekniikoita ja opitaan uusia. On virkistävää harjoitella tuttuja tekniikoita aivan uuden harjoitusparin kanssa, joka liikkuu aivan erilaisten normien mukaan kuin omalla dojolla on tottunut. On myös ainutlaatuinen kokemus nähdä oman opettajansa opettaja. Silloin näkee alkuperän. Sen mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle, saanut alkunsa. Leirin opettajana voi olla myös joku toinen opettaja joka tekee tekniikoita eri tavalla. Sekin on virkistävä kokemus vaikka monelle aluksi järkytys, kun huomaa että asioita voi tehdä itseasiassa monella tavoin. On järkytys huomata, että ei olekaan olemassa ainutta totuutta. Sitä, jonka sinä olet juuri oivaltanut. Se juuri on leirin tarkoitus. Tuoda esille uusia asioita ja uusia lähestymistapoja tuttuihin harjoituksiin. Se luo lisää motivaatiota harjoitella lisää.

”En minä lähde, minulla on tarpeeksi opeteltavaa täällä ” Tällaisen vastauksen saa usein, kun houkuttelee seuran jäseniä leirille. Monet tyytyvät siihen mitä oma opettaja antaa eivätkä halua satsata harjoitteluunsa sen enempää. Heille riittää arkirutiini, jossa aikidoa tehdään kaksi kertaa viikossa. Ja se vielä maksaakin paljon! On matkakulut, ruokailut, leirimaksut ja mahdolliset yöpymiset. Niin, kyse on siitä mitä on valmis uhraamaan ja kokeeko sen vaivan ja rahan arvoiseksi.

Entäs sitten, kun järjestetään leiri omalla dojolla? On harjoittelijoita, jotka eivät niille koskaan osallistu. Jos Japanista tuodaan korkea-arvoinen opettaja ja leiri pidetään omalla salilla tai jopa samassa kaupungissa, jotkut harjoittelijat eivät niihin osallistu. Heille riittää se oma harjoittelurutiini. He eivät edes vaivaannu katsomaan harjoituksia. Heidän tukensa seuran järjestämiin tapahtumiin ei ulotu näinkin kattavaan toimintaan. Tuodaan huippuopettaja omaan kaupunkiin, mutta sitä mahdollisuutta ei arvosteta. Onko se pelkoa, epävarmuutta, haluttomuutta tavata uusia ihmisiä, joilla olisi jakaa tietoa ja taitoa? Vai sitä rahan panttaamista? Kallistahan se on.

Leirin tarkoitus Leirillä tarkoitetaan minimissään yhden päivän leiriä, jossa on useampia harjoituksia per päivä. Viikonloppuleirillä harjoitellaan kaksi päivää peräkkäin. Suomessa oli monta vuotta perinteenä pääsiäisleiri, jossa harjoiteltiin neljä päivää. Kesäisin oli seitsemän päivää kestävä leiri, jota sai vielä pidennettyä toisella viikonlopulla, joka oli suunnattu vain mustille vöille. Jos nykyään järjestää viikonloppuleirin, lauantai on suosituin päivä jolloin on eniten osallistujia. Sunnuntaina harjoittelee vielä muutama urhea jos harjoitusaika ei ole liian aikaisin aamulla... Dan-kokeiden järjestäminen leirillä on hyvä tapa kasvattaa kävijämäärää, jos muuten uhkailemalla ei saada kävijöitä leirille. Silloin saadaan paitsi

kokelaat, myös heidän ukensa ja tukijajoukot mukaan edes yhteen harjoitukseen. Leiriharjoittelun tarkoituksena on työstää kehoa ja mieltä useamman päivän ajan yhtämittaisesti. Leirillä keskitytään harjoitteluun, syödään hyvin ja nukutaan riittävästi jotta jaksaa taas harjoitella seuraavanakin päivänä. Kun keho väsyy, mieli alkaa oikuttelemaan ja sekin väsyy. Keskittymiskyky heikentyy ja väsymyksen myötä tunnetilat vaihtelevat. Fyysisesti ja henkisesti rasittunut ihminen ei pysty kätkeytymään roolinsa taakse vaan hän paljastuu paitsi itselle myös muille kanssaharjoittelijoille. Esille tulee olennaisin tekniikassa ja harjoittelijalle tulee mahdollisuus löytää itsensä uudesta näkövinkkelistä. Osa hyödyntää tämän mahdollisuuden ja korjaa itseään myös sisältäpäin. Jotkut eivät osaa korjata itseään, vaan paljastuttuaan selittelevät virheitään muille. Loukkaantuminen on aina pakotie välttää sitä tosiasiaa ettei enää jaksa tai oikeastaan ei jaksa enää tsempata. Siksi on helpompaa loukkantua kuin sanoa muille ettei jaksa enää harjoitella. Näitä asioita ei koskaan pääse kaivelemaan jos harjoittelee kerran tai kaksi viikossa puolitoista tuntia kerrallaan. Japanissa monilla budolajeilla on perinteenä pitää talvileiri ja kesäleiri. Ihmisen tulee sopeutua vuodenaikojen erilaisiin energioihin ja nämä ääripäissä olevat leirit tarjoavat siihen tilaisuuden. Useimmilla dojoilla ei ole lämmitystä ja sisä-

AIKIDO 2/18

lämpötila voi olla sama kuin ulkolämpötila. Harjoittelijoiden pitää sietää talvisin kylmyyttä ja vetoa, kesäisin kuumuutta ja kosteutta. Sen lisäksi, että harjoitellaan useita kertoja päivässä. Suomessa kannattaa kokeilla kesäisin ulkoharjoittelua esimerkiksi aseharjoitusten muodossa. Aseharjoittelu yhdistettynä saunomiseen ja yhdessä grillaamiseen on oivallinen piristys tavalliseen dojoharjoitteluun sisällä. Jotkut eivät halua harjoitella kesällä, koska on liian kuuma. Hikoilee liikaa ja kuumuuden keskellä ei tahdo jaksaa harjoitella. Sellaisella mentaliteetilla ei edisty aikidossa. Aina löytyy syitä miksi ei voi lähteä harjoituksiin. Oman mielen karaiseminen ja asenteen muokkaaminen liittyy kaikkien budolajien harjoitteluun. Kyse ei ole vain tekniikoiden muotojen sisäistämisestä.

Reissaamista Minun työkuvaani ja elämäntapaani kuuluvat leirit. Pidin ensimmäiset leirini 80-luvun alkupuolella ja ohjaan niitä ammatikseni nykyisin. Valitettavan harvoin pääsen nykyään itse osallistumaan viikonloppuleireille, koska reissaan paljon työn vuoksi muutenkin. Muistan, kuinka arastelin osallistua ensimmäisille leireille. Aloitettuani leiriharjoittelun en malttanut enää pysyä poissa vaan kiertelin paikasta toiseen eri opettajien leireille Suomessa. Sitten avarsin matkoja ulkomaille joissa harjoittelurupeamat kestivät kuukauden tai pari. Kierrän Suomessa tällä hetkellä vuosittain opettamassa noin kymmenellä dojolla. Välillä opetusreissuja on ulkomaille, joten voin vertailla eri maiden leirikulttuureja ja paikallisten tapoja aikidomaailmassa. Viime aikoina olen pyrkinyt siihen, että ohjaan enemmän leireilläni aikidon periaatteita, en niinkään tekniikoiden muotoja. Olen huomannut, että sillä tavoin

AIKIDO 2/18

keskittymällä itse sisältöön voin ammentaa aikidosta lisää syvyyttä ja oppia myös itse joka kerta jotain uutta. Usein ihmisillä on käsitys, että on olemassa joku tekniikan ideaali muoto joka soveltuu ja toimii kaikkeen. Muoto on vain kuori ja se on nopeasti opittavissa. Sinä olet se joka saa muodon elämään ja toimimaan. Sinun täytyy laittaa se toimimaan. Muoto itsessään ei sitä tee. Sen vuoksi harjoittele paljon omalla dojolla ja käy leireillä. Kun opetan leireilläni periaatteita, harjoituksiini tulee myös muiden opettajien oppilaita. Jopa muista budolajeista. He ovat huomanneet, että voivat käyttää näitä periaatteita omassa lajissaan yhtä hyvin.

Viikonloppuleirien hiipuminen Nykyään yhä vähemmän harjoittelijoita käy leireillä. Paljon leirejä Suomessa viikonloppuisin joista valita, mutta jokaisessa vain kourallinen ihmisiä. Verrattuna 80- ja 90-luvulle leirit eivät enää vedä harjoittelijoita muilta paikkakunnilta ja oman seurankin väkeä on vain kourallinen. Tämä ilmiö ei ole pelkästään Suomessa vaan se on maailmanlaajuinen. Euroopassa monet budolajien dojot kärsivät harjoittelijoiden vähyydestä. Se näkyy myös leireillä. Aikidon alkuaikoina Suomessa harjoittelijoilla oli idealismia lajin suhteen. Ennen myös oltiin yhteisöllisempiä. Viikonloppuleireillä majoitus järjestyi usein paikallisten harjoittelijoiden luota. Ikäjakauma oli tietysti nuorempi verrattuna nykyiseen. Yli 40-vuotias harjoittelija oli harvinaisuus. Ennen harjoiteltiin enemmän ja nähtiin myös vaivaa oppien hakemiseen kaukaakin. Koska opettajien taso on nykyään Suomessa korkeampi kuin muutama kymmenen vuotta sitten, ei ihmisten tarvitse lähteä ulkomaille oppimaan lajin salaisuuksia. Mutta mikä onkaan mukavampaa kuin hyvässä seurassa matkustaa ulkomaille opettajansa leirille, tavata paikallisia harjoittelijoita ja jakaa hyviä fiiliksiä treenaamalla aikidoa. Puhumattakaan kotimaan matkailusta, joka on halvempaa ja helpompaa. Vaikka vain päivän reissuja tehden. Opettajalle viikonloppuleirin ohjaaminen on aina haastava tilaisuus. Kuinka tarjotaan osallistujille uusia ahaa-elämyksiä, vahvistetaan vanhoja oppeja ja sopivasti annetaan matkaeväiksi sekä aloittelijoille että edistyneemmille ajattelemisen aiheita. Pyydän aina anteeksi leirillä, että olen sekoittanut osallistujien aikidopakkaa, joskus jopa maailmankuvaa. Kun näen samoja harjoittelijoita aina joka vuosi uudestaan tuntuu siltä, että juuri sitä he haluavat. Pois omista rutiineista ja mahdollisuus havaita kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita lähettyvillämme on alituisesti. Emme vain osaa poimia niitä ellei joku osoita sormella. Sellainen tienviitta opettajan kuuluu olla.

Illanvietot Yksi tärkeä osa leiriä on muiden harjoittelijoiden tapaaminen ja keskustelu. Mennään harjoitusten väliajalla kahvilaan ja päivän päätteeksi ravintolaan syömään yhdessä. Jotkut lähtevät jatkoille muutamalle oluelle jolloin höyryjä voi päästellä vähän reippaamminkin. Illanvietto voi olla myös mahdollisuus rohkaista mielensä ja lähestyä opettajaa asettamalla hänelle mieltä askarruttavia kysymyksiä joita harjoituksissa ei ole uskaltanut kysyä.

Suurin ero jonka olen huomannut eri maiden aikidokulttuurien välillä liittyy juuri illanviettoihin. Kreikassa, jossa opetin lähemmäs neljä vuotta illanvietot olivat tärkeä osa harjoittelua. Kaikki lähtivät innolla syömään harjoitusten jälkeen ja tunnelma oli hyvin vapautunut. Japanissa samoin. Juhlia juhlien perään. Tässä tulee selvä ero suomalaiseen tapaan treenata tiukasti ja sitten lähteä kotiin. Täällä ei osata iloita muiden läsnäolosta, kuten muualla on tapana. Japanissa ja Kreikassa ruokalajit varataan yhteisesti ja kippoja, lautasia ja juomia jaetaan jatkuvasti keskenään ja huomioidaan muita. Suomessa on tapana jokaisen tilata oma ruokalaji, oma juoma. Iloitseminen ja riehaantuminen katsotaan muiden asiakkaiden häiritsemiseksi. Hmm... meillä olisi paljon opittavaa ulkomaalaisilta. Tiukan treenaamisen ohella voi joskus myös irrotella.

Miksi muiden seurojen leirejä ei tueta osallistumalla ? Olen hyvin kiitollinen seuroille, jotka vuodesta toiseen kutsuvat minua ohjaamaan leirejä. Se osoittaa, että pystyn itse uusiutumaan enkä ole jämähtänyt samaan kaavaan. Yritän antaa aikaa perheellenikin joten viime vuosina leirin pidot ovat rajoittuneet pääosin yhteen päivään. Pidemmälle reissulle lähtiessä on parempi varata koko viikonloppu. Minua kuitenkin ihmetyttää se, kuinka vähän naapurikaupunkien seurat tukevat toistensa leirejä. Tukeminen voi tapahtua niinkin yksinkertaisella tavalla kuin vierailemalla muutaman hengen voimin naapuriseuran leirillä. Vaikka vain yhden päivän ajan. Aloittelijat eivät lähde leirille ellei kokeneet ohjaajat tai harjoittelijat raahaa heitä mukanaan ja opasta mitä kaikkea leirielämä pitää sisällään. Siinä projekti, joka yhdistää myös omaa seurahenkeä entistä tiiviimmäksi. Leirien tyhjäkäynti johtuu myös osaltaan sellaisesta seikasta jota kuvailisin ”leiriytymiseksi”. Ollaan tiukasti oman opettajan ja systeemin pauloissa eikä vilkuilla muualle. Leiriytyminen voi johtaa linnoittautumiseen, joka on vielä astetta rankempi eristäytymisen muoto. Yhtäläistä kaikille kamppailulajeille, ei ainoastaan aikidolle. Omalla Shaolin-dojollamme Turussa erilaisten kamppailulajien vuorovaikutus on vuosia ollut hyvin hedelmällistä. Jokainen toimii omalla tahollaan, ja samalla muita lajeja kunnioitetaan. Dojollamme on paljon harjoittelijoita, jotka harjoittelevat useampaa lajia samanaikaisesti. Katsomme sen rikkaudeksi. Viime kesänä pidimme Yuishinkai-karaten ja aikidon yhteisleirin, jossa pidin Ilpo Jalamo shihanin kanssa vuorotellen ja yhdessä harjoituksia. Ilpo opetti aikidokoille lyöntejä, potkuja ja kataa. Minä kävin läpi karatekoiden kanssa sidonta- ja heittotekniikoita, jotka ovat tulleet aikidosta. Leiri oli onnistunut ja opimme kaikki jotain uutta jota kykenimme lisäämään omaan lajiimme. Mistä löytyisi uusi sukupolvi, joka innostuisi kahlaamaan leirejä? Ilmaantuisi ryhmänä paikalle intoa täynnä, jakaen omaa kokemustaan vilpittömästi ja imien uutta tietoa silmät innosta loistaen. Minun sukupolvi teki sitä, koska tiedonjano oli niin kova. Viisautta piti lähteä hakemaan muualta, koska sitä ei löytynyt kotisalilta. Vai meneekö tämä aikakausi älypuhelinta räpläten katsellen videoita joissa vanhat senseit pyörittelevät upeasti ukea. Näyttäkää minulle, että olen väärässä, sillä taitoa ei löydy teoriasta – se on tiivistyneenä hikipisaraan.  AIKIDO 2/18

Akarin matka Saku-dojon 25-vuotisjuhliin Yllä: Suomalaiset vieraat Endo Sensein ja rouva Endon ympärillä (kuvasta puuttuvat Kyösti Pyysalo ja Tiina Manderbacka)

Teksti ja kuvat: Taina Nyström Akarin seitsenhenkinen valtuuskunta vahvistettuna tamperelaisella ulkojäsenellämme Millalla teki viime toukokuussa ekskursion Endo Sensein dojon 25-vuotisjuhliin Sakussa ja sen jälkeen vielä Watanabe Sensein dojolle Kiotoon. Akari aloitti vierailut Sakudojolle jo vuonna 2002 ja tämä oli seuran seitsemäs matka. Syitä siihen, että Akari on Akebonon ohella se suomalainen seura, josta lähtee aina paljon harjoittelijoita Endo Sensein juhlaleireille, on ensisijaisesti pääopettajamme Mirandan oma innostus, joka tarttuu helposti muihinkin, ja toiseksi seuran avokätinen tuki osallistujien matkakassaan. Itselleni, huolimatta 30-vuotisesta aikidotaipaleestani ja lukuisista aikidomatkoistani ympäri maailman, tämä

AIKIDO 2/18

oli neitsytmatka aikidon kotimaahan. Ja täytyy sanoa, että vaikka olen matkustellut ja treenannut aikidoa mitä eksoottisemmissa maissa neljällä eri mantereella, Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa ja Afrikassa, Japani tuntui minusta kaikista kokemistani paikoista erilaisimmalta. Tämä erilaisuus johtuu varmaankin siitä erittäin vahvasta yhteisöllisyydestä, joka leimaa ihan kaikkea japanilaisessa kulttuurissa. Japanilaiset ottavat aina ensisijaisesti muut ihmiset huomioon, ja hyvät käytöstavat ohjaavat ihmisten toimintaa ihan kaikessa. Samassa määrin en ole kohdannut vastaavaa missään. Se teki vaikutuksen ja oleskelun kieltämättä todella miellyttäväksi. Saku-dojon juhlaleirin järjestelyt olivat esimerkilliset: heti saavuttuamme

saimme vuokrapolkupyörät dojolta ja niillä sitten viilettelimme pitkin Sakun rauhallisia katuja – liikkuminen oli helppoa ja kätevää. Joka päivä pääsimme kolme ja puoli -tuntisen treenirupeaman jälkeen onseniin eli japanilaiseen kylpylään, missä saattoi pehmitellä väsyneitä lihaksiaan erilaisissa kuumissa altaissa, joista osa oli täytetty vuorilta peräisin olevalla huipputerveellisellä rikkipitoisella luonnonvedellä. Onsenissa lilluttelun jälkeen oli mahdollista liittyä dojolla järjestettäviin hauskoihin yhteisillallisiin tai halutessaan mennä omalla porukalla johonkin Sakun lukuisista ruokaravintoloista. Leiri kesti viisi päivää, tiistaista lauantaihin. Perjantaina juhlistimme dojoa ensin päivällä embukailla ja sitten illal-

la juhlapäivällisellä. Embukain alussa oli paljon virallisia puheita silmäätekeviltä japanilaisilta viranomaisilta ja aikidokilta ja sen jälkeen kattava katselmus Endo Sensein oppilaista ympäri maailman. Myös Akari pääsi muiden suomalaisten mukana edustamaan Suomen aikidoa, kun Miranda esiintyi Sensein pitkäaikaisten oppilaiden ryhmässä ja minä sain kunnian edustaa Suomea naisopettajien ryhmässä. Ja tietysti meillä oli uket omasta seurasta, Jaana ja Juhahan siinä tekivät kaiken työn! Muut suomalaiset embukaissa olivat Juhani Sensei pitkäaikaisten oppilaiden ryhmässä, Mäntysaaren Pasi ’nuorten sankarien’ eli miesopettajien ryhmässä ja Mäntysaaren Miia, jonka Endo Sensei valitsi ainoana ei-japanilaisena omaan esitykseensä ukeksi.

Onsenin jälkeen on helppo hymyillä

Illalla juhlapuheet jatkuivat päivällisillä, mutta oli siellä myös kaikenlaista rennompaa ohjelmaa, kuten saketynnyrien kansien rituaalinen auki kopauttaminen, hieno taiko-rumpuesitys ja humoristinen traditionaalinen kuvaelma, josta me tyhmät länkkärit emme kyllä ymmärtäneet yhtään mitään. Mutta hauskaa oli ja ruoka oli

Akarilaisia japanilaisten virvokkeiden äärellä

AIKIDO 2/18

aivan erinomaista ja juhlan päätteeksi saimme kaikki hienot juhlavihkot ja T-paidat muistoksi. Ilta oli kuitenkin vielä nuori, ahkeria treenaajia ei nukuttanut ja meitä kerääntyi iso ja monenkirjava, eri kansallisuuksista koostunut joukko hotellin aulaan jatkamaan juhlintaa. Yhteislaulumme alkoi kuitenkin jossain vaiheessa yötä häiritä hotellin muita asukkaita niin paljon, että lopulta japanilaiset isäntämme kävivät häätämässä meidät yöpuulle, toki kohteliaasti ja melkeinpä anteeksipyytävästi. Meidät häätänyt toimihenkilö kävi vielä seuraavana aamuna pahoittelemassa, että oli joutunut näin ikävästi toimimaan, ja tunsin itseni kyllä aika noloksi vakuutellessani hänelle moneen kertaan, että syy oli kyllä kokonaan meissä sivistymättömissä länsimaalaisissa, jotka emme ymmärtäneet ottaa hotellin muita asukkaita tarpeeksi huomioon… Leirin päätyttyä matkasimme vielä Sakusta Kiotoon Watanabe Sensein dojolle. Watanabe ja Miranda vetivät yhdessä hyvät, liikkuvat ja hikiset treenit. Watanabe Sensei, Endo Shihanin uchi-deshi, on harrastanut aikidon

ohella tai-chitä ainakin parikymmentä vuotta ja hänen tapansa tehdä aikidoa on selvästi saanut siitä vaikutteita; siinä on ihan mahtava flow! Treenien päätteeksi Watanabe kutsui meidän hieman jo kutistuneen ryhmämme illalliselle paikalliseen ravintolaan, missä saimme jälleen kerran tuntea koko japanilaisen kulttuurin ja tapojen hienostuneisuuden – ja erittäin maukasta ruokaa! Loppumatka sujuikin turistina; pällistelimme kukin tahoillamme erilaisia Kioton ja Tokion ihmeitä, Jaana; Petri ja Miranda ehtivät vielä treenaamaan Hombullakin ennen kotiinpaluuta. Tuliaiset hankittiin ja pitkän lentomatkan jälkeen saavuttiin Suomen huippukevääseen, joka oli puhjennut poissa ollessamme ja jatkuikin siitä suoraan huippukesänä aina syyskuulle asti. Matka oli antoisa ja opettavainen, varmasti Akarilla on vielä monta Sakun reissua edessä! Ja vielä: Watanabe Sensei ohjaa leirin Akarissa 23.–25.8.2019. Tervetuloa kaikki!  Kiotossa Watanabe Sensein vieraina

AIKIDO 2/18

AIKIDON ESITTELYÄ PADASJOEN KOULULLA TURVALLISUUSTEEMALLA Minulla oli tilaisuus esitellä aikidoa Padasjoella Pappilanmäen koululla. Koululla oli turvallisuusteemapäivä, ja päivään haluttiin käytännön toimintaa budolajin kautta. Sain etukäteen aikataulun, oppilaat tulisivat kuudessa ryhmässä – noin 20 henkeä kussakin. Huh, 120 oppilasta – puoli tuntia aikaa antaa 20 oppilaalle jotain – ottaen huomioon teemapäivän aiheen. Jotain joka toimisi käytännön tilanteessa. Aika oli siihen toki liian lyhyt, mutta ehkä saisin innostettua muutaman käymään peruskurssin. Suunnittelin luentorungon – liian pitkän ottaen huomioon puoli tuntia – mutta vaihtelua täytyy olla. Nuoret ovat usein kärsimättömiä ja aihetta pitää pystyä vaihtamaan, kun aistii, että porukka tylsyy. Ydinajatus on, että luento ei ole aikidon näkökulmasta – vaan turvallisuusteema-jossa tuodaan menetelmänä aikido. Luento: AIKIDO on turvallista harjoitella. Tekniikat eivät vahingoita vastustajaa – pientä kipua, mutta tavoite ei ole vahingoittaa toista. Tilanteen havainnointi on tärkeää. Rentouta itsesi niin, että et raivostu tai lamaannu. Kiinnitä huomio hengitykseen. Vedä syvään henkeä nenän kautta. Jos pitää puolustautua – aikidossa ei ole tavoite voittaa – vaan olla häviämättä. Jos joku käy kiinni: Vähällä harjoittelulla on syytä pyrkiä irti ja pakoon. Jos tilanne tuntuu uhkaavalta, mieti minne voit paeta. Mitä esineitä ympärillä on?

Kokemuksia: Saavuin koululle hyvissä ajoin kahdeksalta. Perillä odotti iloinen yllätys – jumppasalin varastossa oli tatameja! Levitimme tatamit lehtori Kristiina Häkän kanssa. Kristiina saisi toimia myös ukena ainakin joissakin tekniikoissa. Oppilaat tulivat ryhmissä – aloitimme alimmilta luokilta edeten vanhempiin. Ilmiselvästi oppilailla oli hauskaa – päästiin tekemään käytännössä! Noukin myös ujompia mukaan seinävieriltä – nyt ei nyreksitä nurkissa! Aamupäivä hurahti nopeasti. Kivaa oli. Jälkeenpäin tuli palautetta, että joidenkin ranteet olivat tulleet kipeäksi. Lohdutin että se menee ohi – sitä paitsi kipua ei tule jos laskee irti. Koetin korostaa tätä myös treenissä, mutta nuoret tekevät niin innokkaasti, ettei puhuttu viesti mene perille – halutaan kokeilla, otella ja kilpailla. No se on hauskaa – kipu opettaa. Lopuksi jaoin kaikille Laura von Boehmin nopealla aikataulla lähettämän aikidoesitteen. Kustannuspuoli: Koulu maksoi minulle matkakulut ja asiallisen luentopalkkion. Voin suositella turvallisuusteema luentoja myös aikidon ammattilaisille. Pitää kuitenkin muistaa, ettei aikido ja sen historia ensikädessä kiinnosta ketään - kiinnostus lajin historiaan ja merkkihenkilöihin tulee vasta pitkän harjoittelun myötä. Esittelyvaiheessa pitää mielestäni painottaa hyötyjä. Pertti Eskelinen 3 dan Fukushidoin Kouvola

Jos uhkaajalla on ase, veitsi tai muu astalo? Ota mitä tahansa, tuoli tai mitä tahansa joka ei ole liian painava sinulle. Muovikassikin riittää. Avainnippu. Käytä takkia tai huivia. Heitä tai huiski kohti silmiä. Kun suojaat itseäsi veitseltä, pidä kämmennet itseesi päin. Treenit: Alkuun pyöriteltiin hiukan olkapäitä ja hartioita. Venyteltiin hiukan. Tekniikoita: Tarttuminen yhdellä kädellä ranteesta. Tehtiin nikkyo eli käärmeliike. Ohjeena pakeneminen heti kun pääset irti. Tarttuminen kahdella kädellä. Ukella lentopallo käsissä: pallon avulla demottiin kämmenten ja ranteiden liikettä. Säilytä taso – älä vedä tai työnnä. Nosta suoraan ylös siten että toisen hartiat nousee. Työnnä kädet vuorotellen eteen. Rannekääntö ja pakeneminen. Tarttuja tulee voimalla puristaen molempia käsiä: ota vastaan ja nosta vartalolla – samalla rannelukko. Puolustautuminen veistä vastaan. Ota jotakin, pyyhe, huivi, muovikassi – väännä veitsi pois. Jos toisella on veitsi – kaikki sallittua. Pakene heti kun voit.

AIKIDO 2/18

Aikidoliiton uutisia

Auno Mäkinen jatkaa Aikidoliiton puheenjohtajana

henkilöillä on oikeus myöntää vyöarvoja 6.-1. kyu.

Syysliittokokouksessa 17.11. Auno Mäkinen valittiin jatkokaudelle Aikidoliiton puheenjohtajaksi. Muita ehdokkaita ei ollut.

Erikoistapauksissa hallituksella on mahdollisuus myöntää määräaikainen fukushidoin opettaja-arvo myös henkilöille, joilla ei ole muodollista 1. tason koulutusta suoritettuna. Jollei seurassa ole ehdot täyttävää opettajaa, voidaan fukushidoin-arvo myöntää määräajaksi henkilölle, jolla on vähintään 1. dan. Siirtymäaika kouluttaa ohjaajat 3-5 vuoden sisällä.

Kari Pokin kausi Aikidoliiton hallituksessa päättyy vuoden vaihteessa. Uusiksi jäseniksi hallitukseen valittiin Jaana Kokko ja Anu Välimäki. Tarja Kämppi, Nina Lagus ja Antti Vesala valittiin toiselle kaksivuotiskaudelle. Veli-Matti Jantunen ja Kari Lappalainen jatkavat hallituksessa.

Seurojen vuosi-ilmoitus aikidoliitolle Jäsenseurojen vuosi-ilmoitus on huomattavasti laajempi kuin aikaisemmin. Laajempi tiedonkeruu perustuu Opetus- ja kulttuuriministeriön tarpeeseen saada laajempaa ja yksityiskohtaisempaa tietoa liiton jäsenseurojen toiminnasta. Jäsenseurojen vuosi-ilmoituksista kerättävällä tiedolla vahvistetaan ministeriön suuntaan lajin kokonaisvaikuttavuutta suomalaisessa urheilukentässä. Jotta liiton laskut ja tiedotteet tavoittaisivat oikeat henkilöt seurassanne, ilmoittakaa jokaisen seuran toimihenkilön täydellinen postiosoite, sähköpostiosoite sekä puhelinnumero. Vuoden 2017 vuosi-ilmoitus on lähetettävä 11.2.2018 mennessä.

Ohje ohjaajatitteleistä Opettaja-arvot haetaan sähköisellä hakemuksella Suomen Aikidoliitosta ja lähetetään liiton toimistolle: aikido@aikidoliitto.fi Hallitus käsittelee hakemukset kaksi kertaa vuodessa pääsihteerin esittelystä. Fukushidoin (henkilö hakee arvonimeä itse) Vaatimukset: - Vähintään 2. dan - Vähintään 1. tason valmentajakoulutus tai 10 vuoden ohjaajakokemus - Suoritettu graduointituomarikoulutus - Sitoutuu noudattamaan Suomen Aikidoliiton sääntöjä ja eettisiä periaatteita - Ohjaa vakituisesti harjoituksia - Toimii aktiivisesti aikidon parissa Myönnetty opettaja-arvo on henkilökohtainen, kansallinen ja pysyvä. Fukushidoin opettaja-arvon omaavilla

AIKIDO 2/18

Kertamaksu: 30 euroa.

Shidoin (henkilö hakee arvonimeä itse) Vaatimukset: - Vähintään 4. dan - Fukushidoin-arvo - Vähintään 2. tason valmentajakoulutus tai 20 vuoden ohjaajakokemus - Sitoutuu noudattamaan Suomen Aikidoliiton sääntöjä ja eettisiä periaatteita Lisäksi hakijalla on oltava kaksi tai useampi seuraavista: - 3. tason ohjaajakoulutus - Harjoitusten toistuva ohjaus oman seuran ulkopuolella - Toistuva osallistuminen harjoituksiin Suomen ulkopuolella - Seuran pääohjaaja - Toistuvasti valmentanut harjoittelijoita dan-kokeisiin - Muu vastaava kokemus Myönnetty opettaja-arvo on henkilökohtainen, kansallinen ja pysyvä. Shidoin opettaja-arvon omaavilla henkilöillä on oikeus myöntää vyöarvoja 6.-1. kyu. Kertamaksu: 30 euroa. Shihan Aikikai Hombu dojon ohje Shihan tittelin hausta: Rules for Appointment of Shihan, löytyy aikidoliiton sivuilta. Arvot vuonna 2015 ja sitä aikaisemmin Harjoittelijan ei tarvitse uudelleen hakea kertaalleen myönnettyä opettaja-arvoa, mutta hänen tulee ilmoittaa sähköisesti liittoon osoitteeseen aikido@aikidoliitto.fi, että on edelleen aktiivinen aikidon parissa. Hallitus vahvistaa ilmoittautuneiden harjoittelijoiden arvot erillispäätöksellä. Henkilö, joka ei noudata Suomen Aikidoliiton sääntöjä ja eettisiä periaatteita, voi menettää japanilaisen opettajaarvonsa. Tästä hallitus tekee esityksen liittokokoukseen, jossa asia käsitellään. Lisätietoa saa Aikidoliiton toimistolta osoitteesta aikido@aikidoliitto.fi tai puhelimitse 040-573 8166.

Aikidobladet på svenska

Översättning: Joakim Borgmästars

AIKIDO OCH FLOW Inom aikido pratar man allmänt om flöde (flow). Enligt min mening betyder det oavbrutet och avslappnat utförande som bestämmer takten på rätt användning av kroppen och andningen. En sådan här rörelse uppstår genom andning, koncentration och en medveten rörelse. Även inom andra österländska grenar söker man flödet som till exempel qigong, tai chi eller specifika yogastilar. Viktigt är att få utförandet till en nivå där man inte behöver koncentrera sig på att hantera den specifika formen. När rörelsen skapas utan ansträngning och medvetet begrundande kallas det ett flow-tillstånd. När man befinner sig i flow-tillståndet, känns svåra och ibland fysiskt väldigt krävande utföranden enkla och lätta. Om det är frågan om en teknik som man kan lära sig med lite träning kan man njuta av känslan redan efter en kort träningsperiod. En sådan erfarenhet är därför vanligt till exempel inom qigong, eftersom rörelserna är ganska enkla att lära sig. Dessutom är utförandena mycket långsammare än inom aikido och de kompliceras inte av en träningspartner. Hur når då en aikidoka en sån nivå där positiva känslor, såväl under träningen som efter träningen, infinner sig? Det viktigaste är att ha djup fokus på utförandet. Man måste träna med den attityden att varje utförande är unik, även om den upprepas tiotals gånger. I nyckelposition är också att vara avslappnad och ha en kontrollerad andning. Med ett sådant här tillstånd är målet i aikido också att ge utövaren erfarenhet av att lyckas, att få positiva effekter på både mentala och fysiska hälsan. Och de här sakerna får honom/henne att återvända till dojon om och om igen.

Letande efter julens flow-tillstånd, Jussi Inspiratör för texten var Pasi Pölönens färska pro gradu avhandling ’Virtaava kehomieli’. Den finns att läsa på Pölönens hemsida, dynamis.fi

FINANSIERING AV FÖRBUNDETS VERKSAMHET Finlands Aikidoförbund är inte i särställning i jämförelse med andra idrottsorganisationer. Regeringen, eller i praktiken undervisningsministeriet, bevakar förbundets verksamhet och finansierar verksamheten delvis. Anslagen fördelas i fortsättningen procentuellt på basen av den egna inkomsten. Tidigare fördelades anslagen tillgängliga medel, men nu - och speciellt framöver - på egna finansiella grunder. På den egna finansieringen ger undervisningsministeriet anslag på en bestämd andel i procent.

Finansiering är inte längre någon självklarhet. Vi behöver tänka ut nya metoder för att ordna finansieringen. Aikido är en luddig gren att hitta sponsorer till, eftersom vår synlighet är i det närmaste obefintlig och den här typen av gren inte är intressant för sponsorer. Förbundets egen del i finansieringen består i praktiken av medlemsavgifter och utövarnas licensavgifter. En liten andel uppstår också via olika avgifter som betalas för förbundets tjänster. Tyvärr är flera av de här avgifterna s.k. fakturerade avgifter som samlas in och betalas vidare. Att utöka egen finansiering i framtiden är oundvikligt. I praktiken betyder det här antingen en höjning av avgifterna eller en ökning av antalet betalande. Föreningarnas antal verkar hållas på nuvarande nivå. Bara genom en ökning av avgifterna är det möjligt att samla in mera medel. Antalet utövare verkar inte heller öka så man blir tvungen att höja licensavgifterna ifall inte föreningarna börjar få grepp om sina medlemmars betalningsskyldigheter. En del av föreningarna sköter om sina skyldigheter exemplariskt - vissa väldigt dåligt. Förfarandet i föreningarna är fortfarande väldigt olika, även om förfarandet borde vara ganska lika i dessa avseenden. Alla utövare betalar licensen. Tyvärr är det stor skillnad mellan antalet utövare i årsanmälningarna och antalet betalda licenser, som inte kan förklaras av ett mellanår utan träning. I vissa föreningar är det alltså helt acceptabelt med ”fripassagerare”. Det här är inte alls rättvist mot de som är noggranna med att betala sina avgifter. Att betala licensen - eller att inte betala den är alltid ett ställningstagande. När jag blev förbundets ordförande, arbetade jag först mot en rättvis och jämlik verksamhet. Ingen är befriad från att betala och all lägerverksamhet med instruktörer från andra länder flyttades över på föreningarnas ansvar. Tidigare betalade ingen som var verksam i förbundet deltagaravgifter och undantag som baserar sig på sådan ställning är inte acceptabla. Av samma jämlika orsak överfördes ordnandet av läger på föreningarna och i dagsläget betalas endast kostnader för utbildning med förbundets medel. Så påståendena att vissa instruktörers läger fortfarandet betalas är åtminstone modifierade sanningar. Politiken för fripassagerare kommer att skärpas till, både för föreningar och enskilda utövare. Kvaliteten och kvantiteten av tjänster kommer att förbättras för dem som bryr sig om sina skyldigheter, men förståelsen för ”fripassagerare” upphör. Så här i början av nya året och nya ordförandeperioden,

Auno Mäkinen Ordförande

AIKIDO 2/18