”Paikkani on luokassa”

Vuoden kieltenopettaja 2025, ruotsin ja venäjän lehtori Tiina Salomaa päätyi opettajaksi sattumalta. Alkuepäröinnin jälkeen uravalinta on tuntunut omalta.

Teksti TIINA SALOMAA kuvat TIINA SALOMAA, JENNA LATVALA-SUOMINEN / SUKOL

Opetan ruotsia ja venäjää Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa. Yhtenäiskoulussa pääsee opettamaan monenikäisiä lapsia ja nuoria. Tällä hetkellä nuorimmat oppilaani ovat pitkän venäjän vitos- ja kutosluokkalaisia. Ensimmäistä kertaa koko opettajanurallani minulla ei ole 7.–9.-luokkalaisia ollenkaan, vaan muu opetukseni on lukion B-ruotsia.

Hain lukion jälkeen yliopistolle opiskelemaan venäjää, koska ajattelin, että ainakin sinne pääsisin, kun olin opiskellut pitkää venäjää ja sinne vaadittiin lyhyttä venäjää vastaavat tiedot. Oikeastaan olisin halunnut hakea opiskelemaan ruotsia, mutta jotenkin kuvittelin, että sinne olisi todella paljon hakijoita. Ihan helpolla venäjänkään paikka ei irronnut. Venäjän oppiaineen nimi oli venäjän kieli ja kirjallisuus. Venäjän kirjallisuus kuulosti hienolta, mutta huomasin aika nopeasti, että en ollut kovin taitava analysoimaan dostojevskejä ja tšehoveita. Ymmärsin, että minun pitää keksiä jotain muuta.

Aloitin yliopistolla myös ruotsin kielen opinnot. Olin kesätöissä Ruotsissa, ja opiskelin myöhemmin vuoden Uppsalan yliopistossa. Ruotsi on minulle enemmän sydämen kieli ja venäjä taas järjen. Pidän ruotsalaisista ja Ruotsista maana kovasti.

Opettajaksi sattumalta

24-vuotiaana opiskelijana sain puhelun Tiirismaan lukiosta Lahdesta entiseltä venäjänopettajaltani, joka kysyi, haluaisinko tulla hänen sijaisekseen koko seuraavaksi lukuvuodeksi. Päätin kokeilla opettajuutta, ja opetin ilman aiempaa kokemusta vuoden pitkää venäjää yläkoulussa ja lukiossa ja ruotsia peruskoulussa. Viihdyin tosi hyvin, mutta olin kuulemma silloin vielä sanonut, että ”ei minusta ainakaan opettajaa tule”.

Aloitin kuitenkin opettajan erikoistumisopinnot – varmuuden vuoksi. Tein harjoittelut parissa osassa. Harjoittelukoulujen ohjaavat opettajat olivat tiukkoja, ja väsäsin itse ostetuilla kalvotusseilla värikkäitä opetuskalvoja harjoitustunneille yöt pitkät. Vähitellen aloin myöntää itselleni, että viihdyn luokassa ja opiskelijoiden kanssa. Loppujen lopuksi sain harjoitteluista vahvistusta sille, että opettajuus voisi olla minua varten.

Muistan hetken, jolla saattoi olla merkitystä uravalinnalle. Olin Moskovassa kieliharjoittelussa yhden syksyn. Neuvostoliitto oli hajonnut, ja yliopistoilla ei ollut kunnollisia vaihto-ohjelmia. Niinpä päädyin Moskovan liepeille kerrostalon alimpaan kerrokseen perustettuun yksityiseen kielikouluun. Jollain oppitunnilla puhuttiin ammateista. Totesin, että en oikein tiedä, mitä haluaisin tehdä. Silloin kultahampainen, jo oikeastaan eläkkeellä oleva opettajani Svetlana sanoi, että on itsestään selvää, että olen kuin syntynyt opettajaksi. Ihmettelin kovasti, mistä hän sen päätteli, mutta lause jäi kuitenkin mieleeni.

Olin opiskeluaikanani pitkään venäjänopettajien yhdistyksen sihteerinä. Yhdistystoiminnassa tutustuin Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun venäjänopettajaan Marja Jegorenkoviin, joka kertoi, että SYK:ssä olisi paikka auki, ja kehotti hakemaan sitä. Harjoittelut oli tehty, ja olin valmis kokeilemaan opettajuutta oikeasti. Sain paikan, ja sillä tiellä olen.

Materiaaleja ja mentorointia

Alkuepäröinnin jälkeen tiedän, että paikkani on luokassa. Välillä joudun muistuttamaan itseäni siitä, että ei saa liiaksi lähteä hötkyilemään muuta, mutta eihän se ihan helppoa aina ole, kun on niin paljon kiinnostavia asioita.

Olen superkiitollinen siitä, että olen päässyt kirjoittamaan oppikirjoja. Olen ylpeä kaikista oppikirjoista, joissa olen saanut olla mukana. Onneksi kaikki oppikirjaryhmät ovat olleet hyviä ja olemme täydentäneet toisiamme. Itse nautin kirjoittamisen luovuudesta, mutta on myös tärkeää, että joku suitsii ja sanoo kiltisti mutta suoraan, jos jokin asia ei toimi. On hyvä, että oppikirjailijat tulevat erilaisista kouluista, jotta materiaali palvelee monia yleisöjä.

Koulussamme on otettu vastaan venäjän opetusharjoittelijoita useiden vuosien ajan. Harjoittelun ohjaaminen on kivaa, koska siinä tulee itsekin pohtineeksi opetustaan ja opetusfilosofiaansa. Tuen mielelläni opettajiksi haluavia löytämään vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan. Koulussamme aloittavien uusien kieltenopettajien mentorina toimiminen on palkitsevaa, sillä he haastavat totuttuja toimintatapoja, ja silloin syntyy kehitystä.

Antoisaa hanketyötä

Koulustamme on koordinoitu seitsemän vuoden ajan lukion kieltenopetuksen kehittämishanketta eli LUKKI-verkostoa. Hankkeen rahoitus tulee Opetus- ja kulttuuriministeriöstä, ja sen turvin kehitetään lukion kieltenopetusta koko maassa. Uusi hankehakemuskierros on ollut käynnissä tänä syksynä. Toivomme LUKKI-hankkeelle tietenkin jatkoa, sillä olemme rakentaneet hienon verkoston kieltenopettajille ja järjestäneet erilaisia kieltenopettajien koulutuksia ja tapahtumia ympäri maata. Opiskelijat ovat päässeet nauttimaan opiskelijatapah- tumista, joiden pääpaino on ollut työelämän kielitaitotarpeis sa ja jatko-opintojen kieliopinnoissa. Lisäksi opiskelijoille on tarjottu erilaisia kulttuuritapahtumia. Olemme niin ikään ol leet yhteydessä päättäjiin ja osallistuneet koulutuspoliittiseen keskusteluun.

Hanketyö on todella antoisaa. Siinä tapaa paljon ihmisiä eri puolelta Suomea. On aina kiinnostavaa päästä kuulemaan toisten opettajien kuulumisia. Monet tapahtumat vaativat toki paljon työtä, mutta lähes aina palaute on positiivista, joten se myös palkitsee. Yksi LUKKI-kauden huipentumista oli viime keväänä Jyväskylässä järjestetty lukio-opettajien koulutusta pahtuma LOP2025, jonka järjestimme yhdessä muiden kehittämistehtävälukioiden kanssa.

Hanketyössä pidän eniten siitä, kun pääsee järjestämään konkreettisia tapaamisia ihmisten kesken. Koordinoin aikoinaan niin sanottua Venäjä-verkostoa. Tämän hankkeen puitteissa jaettiin Opetushallituksen kansainvälistämisrahoja venäjän opetuksen projekteihin. Aika oli hetkellisesti vähän suotuisampi venäjän opetukselle, ja esimerkiksi Kotkassa luettiin todella aktiivisesti A2-venäjää. Hankkeessa järjestimme myös lukiolaisille kielikursseja: Kokosimme eri kouluista venäjänopiskelijoiden ryhmän, jonka veimme keväiseen Pietariin oppimaan venäjää. Teimme yhteistyötä yliopiston kanssa, ja nuoret saivat muun muassa harjoitella käytännön tilanteita paikallisten yliopisto-opiskelijoiden keksimissä tehtävissä. Parhaissa muistossa ajelemme opiskelijoiden kanssa kanaaliveneillä auringonlaskussa ihaillen kauniita taloja ja vehreitä puistoja. Pahimmissa muistoissa nostan tuhansia euroja keskellä katua sijaitsevasta automaatista vilkuillen koko ajan sivuille. Siihen aikaan ei nimittäin ollut mitään laskutusmahdollisuuksia yli maan rajojen, ja kaikki piti maksaa käteisellä. Onneksi mitään ei sattunut!

Terveisiä venäjän ja muiden kielten opettajille

Lukuun ottamatta yhtä hieman helpompaa jaksoa 2010-luvun tietämillä venäjänopetuksen ja -opettajien tilanne on mielestäni koko työurani ajan ollut hankala. Tiedän, että suurin osa opettajista on todella sitoutuneita ja valmiita tekemään ”vaikka mitä temppuja” saadakseen opettaa venäjää. Tämä toki alkaa nyt olla tilanne muissakin harvemmin opiskelluissa kielissä.

Minua motivoi venäjänopettajana se fakta, että Suomi tarvitsee venäjän osaajia. Näin itse konkreettisesti Moskovassa opiskellessani, että suomalaiset pystyvät ymmärtämään Venäjää paremmin kuin monet muut kansallisuudet. Olisi hirvittävää, jos suomalaisten tarvitsisi luottaa ulkomaalaisiin medioihin, koska emme itse ymmärtäisi venäjää. Meillä on pitkä yhteinen raja, minkä vuoksi emme pääse pakoon sitä tosiasiaa, että meillä on muutakin yhteistä. Esimerkiksi monet ympäristöön liittyvät ongelmat ovat yhteisiä, ja parhaiten niitä ratkotaan, kun pystymme kommunikoimaan. Viime vuosina on puhuttu paljon puolustuksesta, ja se on yksi osa-alue, jolla venäjän kielen taito on tärkeää. Uskon siihen, että jonain päivänä Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa päättyy ja vähitellen muutkin yhteydet kuten kaupankäynti ja turismi palaavat, sillä se on yksinkertaisesti luonnollista, ekologisempaa ja taloudellisempaa.

Kieltenopiskelun tilanne Suomessa on heikentynyt voimakkaasti, ja tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Kieltenopiskelu koetaan ylimääräiseksi ja raskaaksi. Sanoisin, että kieltenopiskelun brändi ei ole hyvä. Erilaisissa tapahtumissa kuulemme työelämän edustajien kertovan, että kielitaito on tärkeää, mutta tämä viesti ei mene perille. Jos esimerkiksi vertaa matemaattisiin aineisiin, voi sanoa, että niiden merkitystä on osattu korostaa oikealla tavalla ja niiden opiskelun kannattavuus ei ole jäänyt epäselväksi. Nuoren on vaikea nähdä tulevaisuustarpeitaan, ja siksi vanhempien, opojen, rehtorien ja muiden aineiden opettajien tulisi olla rohkeammin kannustamassa nuoria opiskelemaan kieliä.

Henkilökohtaisesti toivon, että näen vielä urallani ylioppilaskokeen suullisen osion, sillä uskon, että sillä on vahva opetusta ohjaava vaikutus. Suullinen osio yo-kokeessa vaikuttaisi varmasti opetuksen painotukseen varsinkin lukiossa. Mielestäni painotamme edelleen liikaa kirjallista taitoa, mikä vaikuttaa siihen, että oppilas törmää helposti ”oikeassa elämässä” tilanteeseen, jossa hän ei osaakaan käyttää opiskelemaansa kieltä. Tämä voi aiheuttaa tunteen, että kieltä ei edes kannata opiskella. Harjoittelemalla enemmän suullisia tilanteita koulussa voimme myös näyttää oppilaille, että virheet ja väärinymmärrykset ovat normaali osa kielitaidon kehittymistä.

Kirjallisuuden merkitys

Valehtelisin, jos väittäisin, että ruuhkavuosielämässäni olisin ollut kirjallisuuden suurkuluttaja. Lukeminen vaatii keskittymistä, ja usein tuntuu, että sen aloittaminen on vaikeaa. Mutta kunhan alkuun pääsee, niin rakastan sitä tunnetta, kun kirja vie mukanaan. Perustimme lähes 20 vuotta sitten Tiirismaalla opettajakollegoiden kanssa kirjakerhon, joka on pelastanut kirjallisuusaiheiset kahvipöytäkeskusteluni, sillä näihin vuosiin on mahtunut lähes 80 luettua kirjaa!

On ollut kunnia päästä haastattelemaan kirjailijoita SUKOLin ohjelmaosuuksissa Educa-messuilla. Parhaiten mieleeni on jäänyt Anna Soudakovan haastattelu. Soudakova on itsekin kieltenopettaja, ja ihailen suuresti hänen upeaa suomen kieltään ja viisauttaan. On ihmeellistä, miten hän onnistuu kirjoittamaan vaikeista aiheista ilman, että ne tuntuvat lukijasta ahdistavilta.

Luokassani on aina pino ruotsinkielisiä kirjoja ikkunalaudalla. Välillä joku innostuu lainaamaan kirjan, tai saatan napata Edith Södergranin kootut ja lukaista luokalle runon. Puhekurssilaiset lukevat aina kirjan ja tekevät siitä esitelmän muille.

Venäjänopetuksessa käytän lastenkirjoja. Koulukirjastossamme on esimerkiksi oppilaille tuttuja Tatu ja Patu -kirjoja venäjäksi. Helpoimmillaan niistä kerätään 15 tuttua ja 15 uutta sanaa. Kirjoitusharjoitusten lomassa olen lukenut oppilaille venäläisiä kansansatuja tai Krokotiili Genaa.

Vuoden kieltenopettaja 2025

Teksti Anna Halme

SUKOLIN hallitus on valinnut Tiina Salomaan Vuoden kieltenopettajaksi 2025. Tiina on toiminut laajasti kielten hyväksi oman koulunsa ja kielensä ulkopuolellakin muun muassa LUKKI-hankkeessa. Hänen valinnallaan halutaan myös osoittaa tukea venäjänopettajille, joiden tilanne on monin paikoin erittäin huono.

Vuoden kieltenopettaja valitaan vuosittain ehdotusten perusteella. Tiinaa ehdottivat hänen kieltenopettajakollegansa Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta. He kuvaavat Tiinaa aurinkoiseksi kollegaksi ja aktiiviseksi kielikoulutusvaikuttajaksi. Tiina on ollut muun muassa kehittämässä kieltenopettajien pedagogista kahvilaa, jossa jaetaan materiaaleja, opitaan ja tutkitaan yhdessä. Mentorina hän auttaa ja tukee uusia kieltenopettajakollegoita. Opettajana Tiina on innovatiivinen, ja huumorintaju kannattelee hänen opetustaan ja suhtautumistaan oppilaisiin ja opiskelijoihin. Hän tulee hyvin toimeen kaikenikäisten oppijoiden kanssa ja on erittäin pidetty opettaja. Oppilaitaan ja opiskelijoitaan hän vie mahdollisuuksien mukaan retkille, elokuviin ja teatteriin.

Tiina on toiminut aktiivisesti kielikoulutuskentällä Suomen venäjänopettajat ry:n sihteerinä, Opetushallituksen Venäjä-verkostossa ja opetusministeriön rahoittaman LUKKl-hankkeen koordinaattorina. Hän on myös ollut Opetushallituksen työryhmässä laatimassa nykyistä peruskoulun vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen opetussuunnitelmaa.

Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry jakaa Vuoden kieltenopettaja -tunnustuksen vuosittain. Tunnustukseen liittyy 1 200 euron rahapalkinto, jonka lahjoittaa Sanoma Pro. Palkinto luovutettiin SUKOLin liittokokouksessa Helsingissä 8.11.2025.

Vasemmalla SUKOLin puheenjohtaja Outi Vilkuna, oikealla juuri palkittu Vuoden kieltenopettaja Tiina Salomaa.

LUKKI-verkoston seminaarissa Tiina Salomaa (oikealla) ja Marja Jegorenkov.