Kolumni: Kuihtuuko venäjän kielen opetus?

Venäjän kielen opettajien keskuudessa eri puolilla Suomea on käyty Ukrainan sodan myötä huolestunutta keskustelua venäjän kielen opetuksen tilasta nyt ja tulevaisuudessa.

MONISSA venäjän opetuksen kannalta perinteikkäissä kaupungeissa ja kouluissa ollaan tilanteessa, jossa uusia opetusryhmiä ei ole syntymässä lukuvuodeksi 2023–2024. Muuttunut tilanne heijastuu erityisesti A2-kielen valintoihin.

Venäjän kielen osaamiselle on Suomessa edelleen tarve, ei tosin tällä hetkellä perinteisillä aloilla kuten kaupankäynnin ja turismin parissa. Osaajia kaivataan esimerkiksi journalismin, kyberturvallisuuden, maanpuolustuksen, työllisyyspalveluiden ja terveydenhuollon aloilla. Suomessa venäjää puhuu äidinkielenään reilut 80 000 asukasta, ja myös monen Ukrainasta paenneen äidinkieli on venäjä.

Opettajat ja opetuksen parissa toimivat muistuttavat, että venäjän kieli ei ole syyllinen tilanteeseen, joka nyt on käsillä. Venäjä on yksi Euroopan puhutuimmista kielistä ja yleinen käyttökieli monissa maissa. Tilanteessa motivaatiota yritetään pitää yllä eri keinoin – on järjestetty opintomatkoja Venäjän sijasta muualle Eurooppaan ja kouluvierailuja oppitunneilla.

Moni konkariopettaja painottaa, että tilanteessa pitäisi pystyä katsomaan tarpeeksi kauas. Vaikka juuri nyt venäjän kieli voi tuntua tarpeettomalta valinnalta, tilanne on toivottavasti aivan toinen Venäjän ja sitä ympäröivien maiden välillä, kun lapset tulevat työikäisiksi. Joskus yhteyksiä aletaan taas rakentaa, ja siihen tarvitaan kieltä osaavia tekijöitä.

Venäjän kielen opettajat ovat luonnollisesti huolissaan myös tulevien työnäkymiensä puolesta. Joissain kouluissa on taivuttu luoviin ratkaisuihin opetusjärjestelyissä, ja entistä useammin yhdistellään naapurikoulujen oppilaita yhdeksi ryhmäksi.

Venäjä oli ennen sotaa jo marginaalikielen asemassa, ja nyt valinnat lähenevät paikoin nollaa. Tilanteessa tarvittaisiin entistä tiiviimpää toimijoiden yhteistyötä sekä selvää halua opetuksen järjestäjiltä katsoa tulevaisuuteen. Venäjässä kuten monissa muissakin vieraissa kielissä kärsitään ryhmien minimioppilaskokojen määrittämisestä niin suuriksi, että opetusta ei päästä edes aloittamaan.

Venäjää opiskellaan usein myös kotikielenä. Monet venäjänkielisiä nuoria opettavat viestivät, että nuorten keskuudessa on nähtävissä tarvetta omaan kieli- ja kulttuuri-identiteettiin liittyvälle keskustelulle.

Monella tapaa voidaan siis sanoa, ettei venäjän kielen opetuksen parissa mikään ole kuin ennen. Tarvitaan yleisiä tukitoimia ja yhteistä vastuunkantoa kieliopintojen jatkuvuudesta, sillä on meidän kaikkien etu, että Suomessa on eri aloilla venäjän kieltä taitavaa väkeä. Naapurimaan kieltä on aina hyvä osata.

Kirjoittaja: Niina Sinkko

Niina Sinkko on venäjänopettaja ja Tempuksen toimitusneuvoston jäsen.