Miten yliopistojen todistusvalinta muuttuu?

Todistusvalintauudistuksessa keskeinen tavoite oli nuorten paineiden vähentäminen. Huoli kielivarannon kapenemisesta otettiin myös huomioon. Kirjoittajat toimivat Yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishankkeessa.

Teksti TANJA JUURUS, MILLA RAUTAKORPI, SUSANNA TARKIAINEN

Yliopistot pystyvät osaltaan keventämään nuorten kuormaa selkiyttämällä todistusvalinnan pisteitystä ja mahdollistamalla oman kiinnostuksen mukaiset lukioaikaiset valinnat nykyistä paremmin. Uusissa pistemalleissa erilaisia tapoja pisteittää ylioppilastutkintotodistus on murto-osa aiemmasta ja eri tapojen erot ovat aiempaa pienemmät kuten myös eri oppiaineiden keskinäiset erot pisteityksessä.

Vaikka nämä kuulostavat yksinkertaisilta ratkaisuilta, tähän lopputulokseen pääseminen vaati lukemattoman määrän kokouksia ja keskusteluja, tutkimuksiin ja tilastoihin syventymistä, luonnoksia ja simulaatioita. Nuorten paineiden lisäksi kun huomioon piti ottaa paljon muutakin: muun muassa koulutusalojen ja niiden hakijoiden erityispiirteet, pisteityksen erottelukyky sekä huoli niin äidinkielen ja LUMA-osaamisen tasosta kuin kielivarannon kapenemisestakin.

Mikä todistusvalinnan pisteityksessä sitten on konkreettisesti muuttumassa? Vielä toistaiseksi käytössä olevaan todistusvalinnan pisteitysmalliin verrattuna uudessa mallissa on muutoksia äidinkielen ja kirjallisuuden, matematiikan, reaalien ja kielten pisteittämisessä. Seuraavassa kuvaamme näitä muutoksia ja niiden perusteluja hieman tarkemmin.

Äidinkieli ja reaalit

Äidinkielen ja kirjallisuuden painoarvoa todistusvalinnassa on nostettu siten, että se on useimmiten eniten pisteitä tuottava aine ja matemaattis-luonnontieteellisille aloille haettaessakin toiseksi eniten pisteitä tuottava aine. Kaikki äidinkielen ja kirjallisuuden kokeet, mukaan lukien suomi tai ruotsi toisena kielenä ja kirjallisuus -kokeet, pisteitetään samalla tavoin. Äidinkielen ja kirjallisuuden painoarvon nostamisen taustalla on eri koulutusalojen havainto siitä, että uusien opiskelijoiden äidinkielen osaamisen taso on laskenut, mikä näkyy opintoja hidastavana tekijänä viimeistään siinä vaiheessa, kun tulisi kirjoittaa ensimmäinen opinnäytetyö.

Suurin muutos pisteityksessä liittyy reaaliaineiden pisteitykseen ja reaaliaineiden ja kielten väliseen suhteeseen. Useimmille koulutusaloille haettaessa kaikki reaaliaineet ovat jatkossa ”samanarvoisia” eli niistä on mahdollista saada yhtä paljon pisteitä riippumatta siitä, kuinka monta opintojaksoa oppiainetta lukiossa opiskellaan. Näin on haluttu mahdollistaa se, että lukiolainen voi rauhassa valita opiskeltavat ja kirjoitettavat aineet todellisen kiinnostuksensa mukaisesti, ei sen perusteella, mistä saa eniten pisteitä. Joillain koulutusaloilla alan kannalta relevanteimpia reaaleja painotetaan kuitenkin hieman muita reaaleja enemmän.

Kielet ja matematiikka

Vastauksena huoleen Suomen kapenevasta kielivarannosta muiden lyhyiden kielten kuin englannin pisteitys on nostettu samalle tasolle reaaliaineiden kanssa. Tällä toivotaan olevan vaikutusta siihen, että lyhyen kielen valitseminen on lukiolaiselle todellinen vaihtoehto. ”En ottanut kieltä, koska siitä saa yliopistoon niin vähän pisteitä”, on lausahdus, jota toivottavasti ei enää tulevaisuudessa kuulla. Kielten opiskelemiseen ja kirjoittamiseen rohkaistaan myös poistamalla ”pisteityksessä huomioidaan enintään yksi kieli” -tyyppiset rajoitukset, joita eräillä koulutusaloilla nykyään vielä on.

Suomen kielivarantoa ei pelkällä todistusvalinnan pisteityksellä pelasteta, mutta pisteitykseen tehdyt muutokset toivottavasti osaltaan auttavat suunnan kääntämisessä.

Kielten pisteitystä pohdittaessa oman haasteensa muodostivat kielten eri oppimäärät. Pisteityksellä halutaan kannustaa siihen, että kieliä opiskellaan ja kirjoitetaan mahdollisimman laajasti, mutta ei kuitenkaan haluta ohjata kirjoittamaan pitkänä opiskellusta kielestä lyhyen (tai keskipitkän) oppimäärän koetta tai molempia. Jatkossakin pitkän oppimäärän kokeesta saa enemmän pisteitä kuin keskipitkän ja lyhyen oppimäärän kokeista, ja pitkän ja keskipitkän kielen välinen piste-ero on suurempi kuin keskipitkän ja lyhyen kielen. Lisäksi päädyttiin siihen, että lyhyen englannin kokeesta pisteitä saa vähemmän kuin muiden lyhyiden kielten kokeista, koska lyhyenkin englannin kirjoittajat ovat opiskelleet englannin useimmiten pitkänä kielenä.

Matematiikan pisteitys huomioi aiempaa paremmin sen, millä koulutusaloilla on tärkeää hallita nimenomaan matematiikan pitkä oppimäärä ja millä aloilla lyhyt matematiikkakin antaa riittävät valmiudet. Käytäntö on osoittanut, että nykyisellä painotuksella on ollut negatiivisia ohjausvaikutuksia: pitkää matematiikkaa ovat valinneet nekin lukiolaiset, joiden kiinnostus tai valmiudet eivät tue riittävästi pitkän matematiikan opiskelua, mikä taas on johtanut muiden oppiaineiden (kuten kielten) valitsematta jättämiseen vaativien pitkän matematiikan opintojen takia.

Omien kiinnostusten seuraaminen

Edellä esitetyillä muutoksilla saatiin aikaan pistemalli, jonka tavoitteena on kertoa lukiolaiselle siitä, millaisia valmiuksia kullakin alalla tarvitaan, ja kannustaa opiskelemaan omien kiinnostusten ja taipumusten mukaisesti. Suomen kielivarantoa ei pelkällä todistusvalinnan pisteityksellä pelasteta, mutta pisteitykseen tehdyt muutokset toivottavasti osaltaan auttavat suunnan kääntämisessä viestimällä siitä, että yliopistot pitävät monipuolista kielitaitoa tärkeänä ja kannustavat kielten opiskelemiseen.

Koska pistetaulukot ovat ensisijaisesti pelkkä työkalu, jolla laitetaan hakijat järjestykseen opiskelijavalinnan suorittamista varten, nuorten paineita vähennetään parhaiten kertomalla heille, että koko tulevaisuus ei ole ylioppilaskirjoitusten varassa. Yliopistoissa on edelleen myös valintakokeet, joilla valitaan noin 40 % uusista opiskelijoita ja joita myös parhaillaan kehitetään, eikä todistusvalinnassa hyväksytyksi tuleminenkaan useimmilla aloilla vaadi laudatureja. Yliopistoissa voi opiskella sadoittain kiinnostavia oppiaineita (lehtiotsikoissa eniten esiintyvien lääketieteen ja oikeustieteen lisäksi), ja pääainetta tärkeämpää oman tulevaisuuden kannalta on työuran aikainen oppiminen niin työkokemuksen kuin lisäopintojen kautta. Suoraa urapolkua kulkee enää aniharva. Useimpien työelämää kuvaa paremmin ura-avaruus, jossa kiinnostavia mahdollisuuksia löytyy loputtomasti ja jossa suuntaa voi aina muuttaa.

LYHYESTI

UUSI todistusvalinnan pisteitys tulee voimaan vuoden 2026 opiskelijavalinnoista lähtien, ja siihen voit tutustua osoitteessa https://yliopistovalinnat.fi/todistusvalinnan-pisteitykset-vuodesta-2026. Yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishankkeen työtä voit seurata osoitteessa https://blogs.helsinki.fi/valintahanke/.

Kirjoittajat: Tanja Juurus, Milla Rautakorpi ja Susanna Tarkiainen

Tanja Juurus toimii projektipäällikkönä ja Milla Rautakorpi ja Susanna Tarkiainen koordinaattoreina Yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishankkeessa 2022–2025, valintahanke@helsinki.fi.

TODISTUSVALINTAUUDISTUS KIELTENOPETTAJIEN NÄKÖKULMASTA

Teksti Tempuksen toimitusneuvosto

KUN uudistuksen jälkeen haetaan opiskelemaan kieliä, vaikkapa saksaa, parhaat pisteet saa äidinkielestä ja kyseisestä kielestä – tämä on askel oikeaan suuntaan. Matematiikka kuitenkin nousee taas esiin kolmanneksi parhaat pisteet antavana aineena: pitkä matematiikka antaa paremmat pisteet ja lyhytkin matematiikka lähes samat pisteet kuin toinen pitkä kieli, keskipitkästä tai lyhyestä kielestä puhumattamaan. Miten saadaan jatkossa kieltenopettajia, jotka taitavat useampia kieliä? Entä miten käy kielivarannon, jos tulevaisuudessa esimerkiksi toisen kotimaisen alkeita opettaa luokanopettaja, joka ei ole itse edes suorittanut kohdekielen ylioppilaskoetta?

Todistusvalintauudistus ei kannusta toisen asteen opiskelijoita satsaamaan toiseen kotimaiseen kieleen, ja puutteita opiskelijoiden osaamisessa ei pystytä korkeakoulutasolla paikkaamaan. Preppauskursseja on tarjolla verkossa, mutta ne eivät välttämättä palvele opiskelijaa, jonka taidoissa on vaihtelevia aukkoja. Siispä asiakkaiden, potilaiden ja kansalaisten mahdollisuus saada palvelua omalla kielellään rapistuu.

Todistusvalinta tässä muodossaan on käytössä vain yliopistoissa, mutta sen heijastusvaikutukset tuntuvat myös ammattikorkeakouluissa. Korkeakoulujen kannalta näyttää siltä, että entinen kehityskulku jatkuu: valinnaiset kielet joudutaan aloittamaan alkeista, ja niissä ei onnistuta saavuttamaan sellaista tasoa, joka olisi ”ammatinharjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellinen” (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014).

Suomen vientikilpailukyky heikkenee, kun emme osaa myydä asiakkaan omalla kielellä. Suomessa kuvitellaan, että englanti riittää kaikkialla, mutta ei tarvitse mennä kuin Keski- ja Etelä-Eurooppaan huomatakseen, että päättäjissä on ihmisiä, joiden englannin taito on huono tai olematon. Itä-Euroopassa monien taitama vieras kieli on edelleen saksa tai venäjä. Muista maanosista puhumattakaan!

Edellä mainitut todistusvalinnan piirteet ovat ristiriidassa useiden valtakunnallisten ja alueellisten hankkeiden ja selvitysten kanssa, joilla on yritetty kartuttaa kansallista kielitaitovarantoa (esimerkiksi Monikielisyys vahvuudeksi -selvitys tai KiVAKO-hanke). Näihin on satsattu paljon rahaa – Kankkulan kaivoonko?