SPEK puheenvuoroja 3

Tuula Kekki

TurvalliSuudEn monET KäSiTTEET Näkökulmia yhteiskunnan ja yksilön turvallisuuteen

3 SPEK puheenvuoroja

5

Painotalo Tammerprint Oy, Tampere 2014 Ulkoasu Timangi / Anne Kaikkonen SPEK Puheenvuoroja 3 ISBN 978-951-797-563-6 (nid.)

ISBN 978-951-797-564-3 (PDF) Julkaisija Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki Puhelin (09) 476 112, faksi (09) 4761 1400 spekinfo@spek.fi www.spek.fi

Sisällys 1. Johdanto........................................................................................................................................................................................................................ 4 2. Suomalaisten pelon- ja huolenaiheet.................................................................................................................... 6 2.1 Yhteisöä ja yhteiskuntaa uhkaavat tekijät............................................................................................................... 6 2.2 Yksilöihin kohdistuvat uhat ja pelot................................................................................................................................ 7 2.3 Vastuu turvallisuudesta ja luottamus viranomaisiin...............................................................................11

3. Turvallisuus käsitteenä, toimintana ja tuotteina..........................................................................13 3.1 Turvallisuuskäsitteitä........................................................................................................................................................................16 3.2 Turvallisuustoimijoiden moninaisuus........................................................................................................................22 3.3 Turvallisuuden uudet uhat ja uhkien politisoituminen .....................................................................24

4. Yksilöturvallisuuden mittaaminen..........................................................................................................................27 4.1. Turvallisuuden indikaattoreita...........................................................................................................................................28

Yhteenveto...................................................................................................................................................................................................................33 Lähteet..................................................................................................................................................................................................................................35

1. Johdanto ”Turvallisuus on tila, jossa vaaraa ei ole olemassa” (Airaksinen 2012) ”Turvallisuuden käsitteellä voidaan tarkoittaa objektiivista eli ulkoista tai subjektiivista eli koettua tilaa tai näiden kahden välistä suhdetta” (Niemelä 2000)

”Turvallisuus on kiistanalainen käsite, joka saa erilaisia merkityksiä tulkitsijasta, ajasta ja paikasta riippuen” (Buzan ja Hansen 2009)

Turvallisuudella ymmärretään arkikielessä useimmiten sitä, että ihmisillä ei ole välitöntä uhkaa rikoksista tai onnettomuuksista. Turvallisuuden vastapuolta, turvattomuutta, on tutkittu Suomessa useista eri näkökulmista. Tietoa on kerätty esimerkiksi kansalaisten peloista (Ilmola 2012), lähiyhteisön turvallisuutta uhkaavista tekijöistä ja rikostorjunnan tilasta (SM 2012), harva-alueiden erityispiirteistä (SM 2009) sekä mielipiteitä ja kokemuksia yksittäisten viranomaisten toiminnasta (mm. SM 2014).

Turvallisuudella on yksilöllisiä, kulttuurisia ja rakenteellisia ulottuvuuksia.

Useimmat turvallisuusuhat koskevat lähes yksinomaan yksilöitä. Onnettomuudet ja rikokset ovat esimerkkejä yksilön turvallisuutta horjuttavista tekijöistä, jotka vain poikkeustapauksissa aiheuttavat laajempaa turvattomuutta koko yhteisöissä tai yhteiskunnassa. Turvattomuutta ehkäisevät tekijät ovat sen sijaan usein rakenteellisia. Suomalaisissa ja ulkomaisissa turvallisuus- ja rikoksentorjuntaohjelmissa todetaan, että turvattomuutta ja syrjäytymistä voi estää sosiaalipolitiikan ja koulutuksen avulla. Esimerkiksi toimeentulo-ongelmat, epätasaarvoisuus, ylisukupolvinen huono-osaisuus ja koulutuksen puute vähentävät henkilökohtaista turvallisuutta ja voivat aiheuttaa ei-toivottua käyttäytymistä, joka voi aiheuttaa yhteisössä turvattomuutta. (ks. Koskela 2009; Kivivuori 2006; STO 2012 & 2014; MBS 2013.)

Tässä raportissa tarkastellaan erilaisia tapoja määritellä ja käsitteellistää turvallisuus. Lisäksi esitellään turvallisuuden suhdetta hyvinvointiin, luottamukseen sekä sen vastakohtiin kuten uhkiin, riskeihin ja pelkoihin. Koska turvallisuus-käsite on hyvin kontekstisidonnainen, ei turvallisuuden mittaamiseen

4

ole myöskään yksiselitteistä tapaa. Raportissa esitellään erilaisia turvallisuutta kuvaavia indikaattoreita, joilla kerätään tietoa ja mitataan turvallisuuden tasoa muun muassa kotimaisissa tietokannoissa, kuntien turvallisuussuunnitelmissa, EU:ssa sekä YK:ssa.

Raportin tarkoituksena on jäsentää ja terävöittää tapoja, miten eri viranomaiset, järjestöt ja muut toimijat voivat hahmottaa omaa turvallisuustyötään.

Turvallisuuskäsitteillä muokataan julkista keskustelua, linjataan omaa toimintaa suhteessa muiden tekemään työhön ja osoitetaan toiminnan keskeisin kohderyhmä; koko väestö, tietyt kansalaiset, yhteisöt tai yhteiskunta.

5

2. Suomalaisten pelon- ja huolenaiheet Tässä luvussa esitellään erilaisia tutkimuksia ja näkökulmia turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä. Yleisimmin Suomessa on tehty kyselytutkimuksia kansalaisten turvallisuudentunteesta, peloista ja huolenaiheita (mm. Juntunen et al. 2008; Ilmola 2012; SM 2013). Toiseksi kyselyissä on tiedusteltu kansalaisten luottamusta viranomaisiin sekä kartoitettu yksittäisen viranomaisen toimintaa ja vaikutuksia turvallisuuden tunteeseen (ks. SM 2014/a, 80).

2.1 Yhteisöä ja yhteiskuntaa uhkaavat tekijät Sisäministeriön julkaiseman suomalaisten pelkoja käsitelleen tutkimuksen (Ilmola 2012) mukaan kansalaiset pitävät Suomeen kohdistuvista uhista vakavimpina ydinvoimalaonnettomuutta, tietoverkkojen lamautumista tai suuronnettomuutta merellä. Yhteiskunnallisia ilmiöitä huolestuttavimpina pidettiin nuorten syrjäytymistä ja yhteiskunnan eriarvoistumista.

Pelastustoimea koskevassa kansalaiskyselyssä (SM 2014/b) joka kolmas vastaajista piti todennäköisenä, että Suomen lähialueilla tapahtuisi ydinvoimalaonnettomuus tai suuri ympäristöonnettomuus kuten öljykatastrofi. Joka neljäs taas arveli samaa suuresta luonnononnettomuudesta kuten tulvasta tai myrskystä. Vain joka kymmenes tai sitä harvempi pelkäsi ydinvoimalaonnettomuutta tai sotaa Suomessa. (SM 2014/b).

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS 2013) toteuttamassa haastattelututkimuksessa ilmeni, että vastaajia huolestuttivat erityisesti työllisyystilanne Suomessa (83 %), Euroopan talouden näkymät (81 %) sekä hyvinvointipalvelujen saatavuus Suomessa (78 %). Seuraavaksi eniten kyselyssä esitetyistä ilmiöistä vastaajia huolestuttivat Suomen talouden näkymät (72 %), kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus (69 %), syrjäytyminen yhteiskunnasta (69 %), kansainvälinen terrorismi (62 %), joukkotuhoaseiden leviäminen (61 %), rahoitusmarkkinoiden kriisi (60 %), ilmaston lämpeneminen (57 %), poliisipalvelujen saatavuus (57 %) sekä Lähi-idän tilanne (56 %). Yli puolet

6

vastaajista ei ollut huolissaan Suomen sotilaallisesta puolustuskyvystä (62 %), varusmieskoulutuksen suorittavien määrän vähentymisestä (60 %), maahanmuuttajien määrästä Suomessa (58 %) tai Venäjän tilanteesta (56 %). Vuonna 2013 tehdyssä haastattelututkimuksessa ilmeni, että lähes 80 prosenttia vastaajista piti sotilaallisen uhkan todennäköisyyttä melko tai erittäin epätodennäköinen. Joka viides (20 %) vastaajista uskoi suomalaisten elävän turvallisemmassa maailmassa seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajien kohdalla puolustustahto oli korkealla, sillä useampi kuin neljä viidestä (85 %) oli itse valmis osallistumaan maanpuolustukseen. (Emt. 2013.)

Harvaan asuttujen alueiden väestöä huolettavat tieturvallisuuteen, terveys-, poliisi sekä pelastuspalveluiden saatavuuteen, Internet- ja puhelinyhteyksien toimivuuteen sekä eriarvoistumiseen liittyvät seikat (Laurikainen 2014, 22).

Harvaan asutuilla seuduilla koettu huoli palveluiden säilymisestä heikentää turvallisuuden tunnetta tilanteessa, jossa väestön ikääntymisen seurauksena turvallisuuspalveluita tuottavasta henkilöstöstä on pulaa (SM 2009, 4–5). Sosiaalisten verkostojen ja luottamuksen heikentyminen ovat kuitenkin merkittävämpiä uhkia kuin yksittäisten palveluiden heikkeneminen (Laurikainen 2014, 10).

Huoltovarmuustoiminnassa vakavimpana ulkoisena uhkana pidetään kriisitilannetta, jossa kyky tuottaa tai hankkia ulkomailta kriittisiä tavaroita ja palveluja on väliaikaisesti vaikeutunut. Tätä korostaa Suomen maantieteellinen sijainti sekä suuri riippuvuus tuontihyödykkeistä ja Suomen ulkopuolelta hallittavista teknisistä järjestelmistä. (TEM 2013). Muita keskeisiksi katsottuja uhkia ovat sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien häiriintyminen, energiansaannin keskeytyminen, väestön terveyden ja toimintakyvyn vakava häiriintyminen sekä luonnononnettomuudet ja ympäristökatastrofit (Kunnaskari 2014, 45).

2.2 Yksilöihin kohdistuvat uhat ja pelot Kansalaisten pelkoja käsitelleeseen kyselyyn vastanneet pelkäsivät eniten väkivallan uhriksi joutumista (43 %), terveyden menettämistä (48 %) ja liikenneonnettomuuksia (22 %). Ikäryhmävertailussa selvisi, että nuoria huolestuttaa muita ryhmiä enemmän terrorismi, kun taas yli 60-vuotiaat ovat muita enemmän huolestuneita tietoverkkojen ongelmista ja myrskyistä. (Ilmola 2012.) SPEK:n toteuttamassa onnettomuuksiin ja turvallisuusuhkiin varautumista käsitelleessä kyselyssä ilmeni, että keskeisimmät uhkakuvat olivat tapaturmat (58 %), tulipalot (48 %) ja liikenneonnettomuudet (38 %) ja murrot (38 %) (Lindström 2013, 18).

7

Taulukko 1: Kuolinsyyt, onnettomuudet ja rikokset vuonna 2012 Työtapaturma (väh. 4 sairaslomapäivää)

43 576

Pahoinpitelyt

24015

Tulipalot

11 852

Henkilövahinko-onnettomuudet liikenteessä – kuolleet – loukkaantuneet Tapaturmaiset kuolemat – kaatuminen tai putoaminen Ryöstöt

5 725 255 7 088 2 273 1 156 1 524

Hukkuneet

117

Henkirikokset

95

Tulipaloissa kuolleet

84

Paleltumalla kuolleet

75

Saunakuolemat

58

Lähteet: Tilastokeskus

8

N

Pelastustoimea koskevan kansalaiskyselyn (SM 2014/b) mukaan yli puolet vastaajista piti edes jossain määrin todennäköisenä, että joutuu jonkinlaiseen liikenneonnettomuuteen (54 %) tai kohtaa kotonaan jonkinlaisen tapaturman (52 %). Lähes joka kolmas suomalaisista puolestaan arveli joutuvansa kokemaan tulipalon tai työtapaturman. (Emt. 2014/b).

Sisäministeriö julkaisee säännöllisesti kahden-kolmen vuoden välein poliisibarometrin (SM 2012) lähiyhteisön turvallisuudesta ja rikostorjunnan tilasta. Poliisibarometrin (SM 2013) mukaan naiset ja yli 60-vuotiaat ovat keskimääräistä huolestuneempia lähes kaikista rikosasioista ja -ilmiöistä. Etenkin alaikäisten juopottelu huolestuttaa heitä selvästi keskimääräistä enemmän.

15–24-vuotiaita huolestuttaa keskimääräistä enemmän seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta, toisaalta he ovat selvästi keskimääräistä vähemmän huolestuneita etenkin alaikäisten juopottelusta, huumeista ja nuorison kerääntymisestä keskustoihin ja julkisiin paikkoihin. Suurissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa pahoinpitelyt, seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta sekä alaikäisten juopottelu huolestuttavat hieman keskimääräistä enemmän. Helsingissä huolestuneisuus on kuitenkin samaa tasoa kuin väestössä keskimäärin. (SM 2013, 44.)

Turvattomuuden kokemuksiin vaikuttivat Helsingissä tehdyn turvallisuuskyselyn mukaan sukupuoli, omat väkivaltakokemukset, asumismuoto ja itse asuinalue, jos siellä esiintyy moniulotteista ja alueellisesti kasautunutta huonoosaisuutta. Koettuun turvattomuuteen vaikuttavat muun muassa asuinympäristön fyysiset rakenteet, mutta myös media. (ks. Kemppainen et al. 2014, 7-8.)

Edellä mainituissa kyselytutkimuksissa esiintyneet huolen- ja pelonaiheet ovat yleisyytensä vuoksi mahdollisia uhkia koko väestölle. Alla olevassa taulukossa on koottuna vuoden 2012 tilastotietoja näistä kansalaisten henkeen ja terveyteen kohdistuneista riskeistä.

Alla olevassa taulukossa on listattuna eri tahojen toteuttamia kyselytutkimuksia sekä niissä kysyttyjä yksilöön, yhteiskuntaan ja valtioon kohdistuvia turvallisuusuhkia.

9

10

Toteuttaja

SM 2012

SM 2012

SM 2014

MTS

SPEK 2013

Kysely

Poliisibarometri

Pelkotutkimus

Pelastusasenteet

Mielipiteet Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta

Omatoiminen varautuminen ja lähialueen turvallisuus

Tapaturmat, tulipalot, liikenneonnettomuudet ja murrot

Yli 50 % pitää todennäköisenä liikenneonnettomuutta tai kotitapaturmaa

Väkivallan uhriksi joutuminen, terveyden menettäminen ja liikenneonnettomuus

Rattijuopumus, ampumaaseella tehty rikos, huumeiden käyttö ja myynti, seksuaalinen häirintä

Henkilökohtaiset huolenaiheet

Taulukko 2: Huolenaiheet suuruusjärjestyksessä

Työllisyystilanne, Euroopan talouden näkymät, hyvinvointipalvelujen saatavuus, Suomen talouden näkymät, kansainvälinen järjestäytynyt rikollisuus, syrjäytyminen yhteiskunnasta, rahoitusmarkkinoiden kriisi, poliisipalvelujen saatavuus

Nuorten syrjäytyminen ja yhteiskunnan eriarvoistuminen

Autovarkauksien ja talousrikosten alhainen selvitysprosentti, Poliisipalvelujen kehitys omalla asuinalueella

Yhteiskuntaa koskevat huolenaiheet

Kansainvälinen terrorismi, joukkotuhoaseiden leviäminen, ilmaston lämpeneminen, Lähiidän tilanne, ulkomaisen omistuksen lisääntyminen Suomessa ja tietoverkkoihin kohdistuvat uhkat eli kyberuhkat.

Yli 30 % pitää todennäköisenä Suomen lähialueilla ydinvoimalaonnettomuutta tai suurta ympäristöonnettomuutta

Ydinvoimalaonnettomuus, tietoverkkojen lamautuminen ja suuronnettomuus merellä

Valtiota koskevat huolenaiheet

2.3 Vastuu turvallisuudesta ja luottamus viranomaisiin Kyselyissä on tiedusteltu, kenellä on vastuu omasta, läheisten ja lähiympäristön turvallisuudesta. Sisäministeriön pelkotutkimuksessa (Ilmola 2012) vastaajat eivät nähneet yksilön omaa vastuutaan merkittävänä. Vastaajien mukaan yksilöllä itsellään on pääasiallinen vastuu vain henkilökohtaisesta turvallisuudesta, mutta esimerkiksi vastuu lasten hyvinvoinnista on yhtä lailla yhteiskunnalla ja yksilöllä. (Emt. 2012; myös Tapio et al. 2008.) Nuorisobarometrissa (Myllyniemi 2013) ilmeni, että nuoret kokevat jokaisen ihmisen itse olevan ensisijaisesti vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Oman itsen jälkeen hyvinvoinnin kannalta tärkeimpinä toimijoina nuoret näkivät lähes tasavahvoina valtion, kunnat, koulut ja oppilaitokset, perheet ja suvut sekä ystävät ja muun lähipiirin. Selvästi vähemmän vastuuta toivottiin yrityksille ja vielä niitäkin vähemmän kansalaisjärjestöille sekä erilaisille uskonnollisille yhteisöille. Oma terveys, ihmissuhteet ja ihmisoikeudet osoittautuivat nuorten mielestä kaikkein tärkeimmiksi asioiksi. (Emt. 2013, 45, 59.)

Viranomaisten rooli turvallisuuden tuottajana korostuu aikaisemmissa kansalaisten turvallisuuskäsityksiä hahmottaneissa kyselyissä, kuten poliisibarometrissä, uhrikyselyissä sekä pelastustoimea koskevassa kansalaiskyselyssä.

Sisäisen turvallisuuden kannalta keskeisiin turvallisuustahoihin, kuten pelastustoimeen, poliisiin sekä hätäkeskuksiin, luotetaan vahvasti. (SM 2012, 17, 20).

Poliisi on kansalaisten mielestä selvästi tärkein turvallisuustaho rikostorjunnassa ja lähiyhteisön turvallisuuden parantamisessa. Kaikkein luotettavimmaksi turvallisuustahoksi koetaan kuitenkin pelastustoimi: 72 prosenttia vastaajista luotti erittäin paljon ja 27 prosenttia melko paljon. Esitetyistä turvallisuustahoista kirkon ja seurakunkuntien rooli koettiin kaikkein vähäisimmäksi rikostorjunnassa ja lähiyhteisön turvallisuuden parantamisessa. Seuraavaksi vähiten vastaajat kokivat yrityselämän toimenpiteet ja vapaaehtoistoiminnan erittäin tärkeäksi (SM 2013, 16.) Pelastustoimea koskevassa kyselyssä (SM 2014/b) ilmeni, että valtaosa suomalaisista uskoo kunnallinen pelastusjärjestelmän selviävän vähintäänkin melko tehokkaasti laajan ympäristöonnettomuuden (61 %) tai uhkaavan sotatilanteen (56 %) kanssa. Joka toisen (51 %) mielestä pelastustoimi selviäisi kohtuullisesti myös ydinvoimalaonnettomuudesta. (SM 2014/b).

Luottamuksen lisäksi kyselyissä on tiedusteltu viranomaisten toimintaedellytyksiä, resursseja sekä tarpeenmukaisuutta. Suurin osa sisäministeriön toteuttaman kyselyn (SM 2014/b) vastaajista ei mielellään karsisi mitään kunnallisia palveluita. Sairaankuljetukseen ja palokuntaan kohdistuvia vähennyksiä ei

11

hyväksyisi käytännössä kukaan. Vain marginaalinen joukko (4 %) vähentäisi resursseja poliisilta tai lääkäripalveluista, viisi prosenttia koulutoimesta. Joka kolmas (34 %) on sitä mieltä, että puolustusvoimille myönnettyjä resursseissa voisi supistaa. Joka neljäs on samaa mieltä kirjastoista ja ympäristönsuojelusta ja joka viides sosiaalitoimeen sekä väestönsuojeluun suunnatuista supistuksista. (SM 2014/b).

12

3. Turvallisuus käsitteenä, toimintana ja tuotteina Turvallisuutta lähestytään usein negaation kautta, jolloin se ymmärretään vaaran tai uhan poissaolona (mm. Airaksinen 2012). Turvallisuus nähdään tällöin olotilana, jota ilmentää vapaus erilaisista uhkista. Toisaalta turvallisuus tarkoittaa kompetenssia eli yksilön mahdollisuutta, kykyä ja vapautta toimia omien oikeuksien ja halujen mukaisesti. Erilaiset toimijat ja toiminnan huomioonottava näkökulma määrittää turvallisuuden tilaksi, jossa yhteiskuntaa uhkaavia tekijöitä hallitaan siten, että kansalaisilla on mahdollisuus hyvinvointiin. (ks. SPEK 2014, 15; Airaksinen 2012, 203; Härkönen & Laitinen 2014, 194; Ollila 2006, 25.)

Turvallisuus voi olla myös ominaisuus, jonka sisältyy tiettyyn palveluun tai tuotteeseen (Kupi et al. 2010, 19). Vastaavasti turvattomuus voi ilmetä yksilön kokemuksena tai uskomuksena omasta haavoittuvuudesta, mikä vaikuttaa yksilön kykyyn toimia ja selviytyä eri tilanteissa (ks. Kunnaskari 2014, 21).

Käytännössä turvallisuus käsitetään laajemmin kuin vain kontrollina ja suoranaisten riskien sekä vaarojen poissaolona (SM 2014/a, 12; Mankkinen et al. 2014, 11-12). Turvallisuus voidaan jakaa niin sanottuun kovaan tai kontrolliturvallisuuteen (security) ja pehmeään tai hyvinvointiturvallisuuteen (safety).

Security viittaa esimerkiksi poliisin ja puolustusvoimien toiminnan kohteena olevaan turvallisuuteen, jossa erilaisilla tuotteilla ja palveluilla pyritään suojautumaan rikoksilta sekä sotilaallisilta selkkauksilta. Safety puolestaan viittaa turvallisuuteen, joka ei vaarannu tarkoituksellisen toiminnan vuoksi vaan esimerkiksi tapaturmien, onnettomuuksien tai virheiden vuoksi. Safety-lähtöisillä tuotteilla ja palveluilla pyritään suojautumaan onnettomuuksilta, tapaturmilta ja luonnonilmiöiden aiheuttamilta vahingoilta. (ks. Kupi et al. 2010; SM 2014/a, 12; Mankkinen et al. 2014, 11–12; SPEK 2014, 15.)

Turvallisuuden ja hyvinvoinnin käsitteitä käytetään toisinaan tasa-arvoisina, toisaalta turvallisuutta voidaan pitää yhtenä hyvinvoinnin osatekijänä.

Timo Airaksisen (2012, 310) mukaan terveys ja turvallisuus ovat molemmat hyvinvointitekijöitä, ja sellaisina ne myös kuuluvat olennaisesti yhteen. Pauli Niemelän (2000, 24) mukaan turvallisuuden ja hyvinvoinnin osatekijät taas ovat pitkälti samoja. Pohjoismaisessa hyvinvointitutkimuksessa on Marjatta Bardyn (2010) mukaan vakiintunut resurssiperustainen lähestymistapa, jossa hyvin-

13

vointi samaistetaan yksilöiden resurssien hallintaan. Resurssit ymmärretään välineinä, joilla ihmiset voivat tietoisesti ohjata elämänsä kulkua ja tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä ja valintoja. Keskeisiin hyvinvoinnin osatekijöihin luetaan terveys, taloudellinen toimeentulo, työ, koulutus, asuminen, turvallisuus ja sosiaaliset suhteet. (Bardy 2010, 28.) Kun ihmisten perustarpeet on tyydytetty, he korostavat aineellisten tekijöiden kustannuksella yhä enemmän ihmissuhteita ja elämän merkityksellisyyttä (Kajanoja, 2010, 77).

Suhteellisuus Turvallisuus saa erilaisia merkityksiä tulkitsijasta, kontekstista, ajasta ja paikasta riippuen. Näkökulmana voi olla tiettyjen ihmisryhmien tai yksilöiden turvallisuustilanne, käsitykset erilaisista uhista ja riskeistä, turvallisuustoimijat tai turvallisuuspolitiikka ja sen tavoitteet. (mm. Buzan & Hansen 2009, 10– 13.) Käyttämällä eri turvallisuuskäsiteitä tehdään jo yleensä valinta, minkälaiset asiat ovat mielenkiinnon kohteena ja minkä asioiden oletetaan kuuluvan turvallisuuteen. Turvallisuuden kannalta olennaisia asioita saattavat olla myös sellaiset, joissa ei mainita sanaa turvallisuus. (Hanén & Huhtinen 2011, 15.)

Turvallisuuden käsitteellä voidaan tarkoittaa objektiivista (mm. rikosten ja onnettomuuksien määrä) tai subjektiivista eli yksilöllistä turvallisuuden tunnetta (ks. Niemelä 2000, 21). Subjektiivinen turvallisuus ei ole suorassa yhteydessä objektiivisen turvallisuuden tasoon (Mankkinen et al. 2014, 18) eivätkä ulkopuoliset tekijät tai normit välttämättä vaikuta siihen (Airaksinen 2012, 101).

Turvattomuus rinnastetaan usein rikoksen pelkoon. Väkivallan ja ryöstetyksi tulemisen pelko ovat tosin yleisempää kuin uhriksi joutuminen. Tutkimuksissa onkin todettu, että ihmiset eivät välttämättä pelkää niitä asioita, jotka heitä uhkaavat (Ollila 2006, 9). Laskennallinen turvallisuuden määritelmä kiinnittää huomiota rikostilastoihin ja uhritutkimuksiin eli siihen, keiden tulisi pelätä, ketä ja missä (Koskela 2009, 104). Objektiivisten ja subjektiivisten mittareiden ristiriitaisuutta selittää eri väestöryhmien erilaiset sosiaalisten ongelmien kokemis- ja hahmottamistavat sekä tapahtumien tilannekohtaiset arvottamiserot. Ne henkilöt, jotka ovat harvimmin rikoksen uhrina, pelkäävät sitä eniten. Vastaavasti riskialttiimmat ihmisryhmät, kuten nuoret miehet pelkäävät uhriutumista vähiten. (Heiskanen 2002, 175–176.) Tämä pelkoparadoksiksi kutsuttu ilmiö voi johtua tietämättömyyden

14

tai riskialttiuden sijaan siitä, että henkilöt ovat oppineet erilaisia strategioita ja tekniikoita uhriutumisen välttämiseksi. Oikeinmitoitetun pelon tai huolen määrän arvioiminen on vaikeaa ilman, että aiheettomasti lisätään turvattomuuden tunnetta tai vähennetään kansalaisten omatoimista varautumista tai suojautumista erilaisten uhkien ja vaarojen varalta. (ks.

Heiskanen 2002, 177.)

Subjektiivinen turvallisuuden tunne eivät välttämättä lisäänny, vaikka objektiivista turvallisuutta onnistutaan kohentamaan (Kivivuori 2007, 40). Sijaispelkoilmiöstä on kyse silloin, kun esimerkiksi taloudellinen epävarmuus ja turvattomuus projisoituvat rikoksen uhkaksi (ks. myös Kemppainen et al. 2014, 17.) Janne Kivivuoren (2007, 41- 42) mukaan mitä turvatumpaa elämä objektiivisesti on, sitä herkemmin ihmiset havainnoivat ja kokevat mahdollisia riskejä ja vaaroja. Manuel Castel (2007) toteaa puolestaan, että moderni turvattomuus ei välttämättä tarkoita turvamekanismien puuttumista, vaan päinvastoin turvallisuuden tavoittelu saattaa vahvistaa turvattomuuden tunnetta (ks. myös Koskela 2009, 62). Timo Airaksisen (2012) mukaan pelon syy ei ole aina se, että kohde on pelottava vaarallisuutensa tai muun uhkaavuutensa vuoksi. Pelkoa ei välttämättä herätä itse kohde vaan ne tunteet, jota tähän kohteeseen suunnataan. (Airaksinen 2012,103.)

Turvallisuutta tuottavat tekijät Rikoksentorjunnan neuvottelukunnan mukaan turvallisuuden tunne koostuu monien eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta, ja sitä edistävät mm. turvallinen elinympäristö, toimivat peruspalvelut, hyvin suunniteltu liikenne, varmuus avun saamisesta hätätilanteissa ja luottamus, että rikoksiin syyllistyneet joutuvat edesvastuuseen teoistaan (http://www.turvallisuussuunnittelu.fi/fi/).

Yhteisöllisyys ja läheiset ihmissuhteet lisäävät tutkimusten (mm. Ollila 2006, 22) mukaan turvallisuutta. Kuuluminen johonkin yhteisöön vahvistaa ihmisten osallisuutta oman ja muun yhteisön jäsenten hyvinvoinnin ja turvallisuuden ylläpitoon. Tuntemus omien voimavarojen riittävyydestä ja usko selviytymiseen erilaisista häiriötilanteista vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Manuel Castelin (2007) mukaan tämä ei useinkaan toteudu, sillä modernit yhteiskunnat rakentuvat turvattomuuden maaperälle, koska ne koostuvat yksilöistä, joilla ei ole kykyä taata omaa turvallisuuttaan eikä luottamusta lähiympäristön kykyyn.

15

Luottamuksella viranomaisia sekä kanssaihmisiä kohtaan on havaittu olevan yhteys koettuun turvallisuuteen (ks. Airaksinen 2012, 259). Turvallisuutta voidaankin tarkastella ihmisten lähiyhteisön sosiaalisten suhteiden ja niiden laadun näkökulmasta (Niemelä 2000, 21). Luottamus poliisiin, valtiovaltaan, yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin on perusta, jolle turvallisuus ja turvallisuudentunne rakentuvat. Turvallisuus syntyy ja kasvaa yhteiskunnan sisällä niin arkipäivän elämässä kuin poliittisen päätöksenteon seurauksena. (Virta 2007, 111.)

Kun ihmiset voivat luottaa perusturvapalveluiden toimivuuteen myös häiriö- ja poikkeustilanteissa, he sietävät kriisejä paremmin ja heidän toimintakykynsä säilyy (Sillanaukee 2014, 30; ks. myös MBS 2013). Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (VN 2010/b) määritellään henkinen kriisinkestävyys kyvyksi kestää erilaisten turvallisuustilanteiden aiheuttamat henkiset paineet ja selviytyä niiden vaikutuksilta. ”Henkinen kriisinkestävyys ilmenee kansalaisten tahtona toimia valtiollisen itsenäisyyden, väestön elinmahdollisuuksien ja turvallisuuden ylläpitämiseksi kaikissa turvallisuustilanteissa.” (VN 2010/b, 51

3.1 Turvallisuuskäsitteitä Seuraavaksi esitellään erilaisia julkisissa asiakirjoissa käytettyjä turvallisuuskäsitteitä ja – määritelmiä sekä erilaisia konteksteja, joissa näitä käsitteitä yleisimmin käytetään. Luvun lopussa on yhteenvetotaulukko, joissa pyritään osoittamaan eri käsitteiden keskinäiset erot.

Kansalaisturvallisuus Englanninkielistä termiä ”citizen safety” käytetään puhuttaessa väestöstä ja yksittäisistä ihmisistä kohteina, joiden turvallisuutta viranomaiset vaalivat.

Useimmiten keskeisimpinä viranomaisina toimivat poliisit ja muut valvontaa ja vartiointia suorittavat tahot. Turvallisuustoimilla tarkoitetaan tällöin lähinnä rikostentorjuntaa, tilannepreventiota sekä poliisin ja muiden viranomaisten yhteistyötä. Koko väestöön kohdistuvien toimien lisäksi käsitellään erilaisia haavoittuvia väestönryhmiä, kuten vanhuksista. Näkökulmana ovat tällöin konkreettista turvaa sekä turvallisuuden tunnetta tuottavat toimenpiteet sekä tekniset välineet.

16

Suomalaisessa keskustelussa kansalaisturvallisuuden käsitettä käytetään erityisesti maanpuolustus-, ympäristö- ja rikollisuusteemojen yhteydessä puhuttaessa kansalaisten oikeudesta elää puhtaassa, oikeudenmukaisessa ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa. Hellenberg (2009) peräänkuuluttaa realistista ja kaikkia osapuolia kannustavaa kansalaisturvallisuuden strategiaa, jolla ”kyetään vastaamaan riskeihin, jotka nousevat Euroopan energiariippuvuudesta, entisten sosialististen maiden ja EU:n välisistä elintasoeroista, epidemioista ja vaikkapa järjestäytyneen rikollisuuden ja fundamentalistisen terrorismin symbioosista”.

Inhimillinen turvallisuus Human security on YK:ssa käytetty termi, joka on muotoiltu seuraavasti: “the right of all people to live in freedom and dignity, free from poverty and despair”, and recognized that “all individuals, in particular vulnerable people, are entitled to freedom from fear and freedom from want, with an equal opportunity to enjoy all their rights and fully develop their human potential” (www.unocha.org.)

Inhimillinen turvallisuus kattaa useita eri osa-alueita, kuten talouteen, toimeentuloon, ruokaan ja terveyteen liittyvä turvallisuuden, ympäristöturvallisuuden niin luonnon kuin rakennetun ympäristön kannalta, henkilökohtaisen turvallisuuden väkivallan ja muun henkisen ja fyysisen kaltoin kohtelun vastakohtana sekä yhteisöjen ja poliittisen turvallisuuden (YK 2014).

Inhimillisen turvallisuuden käsitteessä painotetaan ihmisoikeuksien, demokratian ja ympäristöasioiden merkitystä ihmisten turvallisuudelle. Vaikka käsite ei viittaa pelkästään fyysisen vaaran tai uhan olemassaoloon, sen viitekehykseen liittyvät globaalit turvallisuusuhat, kuten työttömyys, huumeet, rikollisuus, saasteet ja ihmisoikeusrikkomukset. Toiseksi inhimillisen turvallisuuden näkökulmassa huomioidaan uhkien keskinäiset seuraussuhteet ja riskien kasautuminen, sillä monet uhkat ovat toisistaan riippuvaisia ja toisiaan stimuloivia. Turvallisuuteen kohdistuvilla uhilla, kuten aseellisilla konflikteilla ja luonnonmullistuksilla on laaja-alaisia välittömiä ja välillisiä vaikutuksiin eri puolille maailmaa. (mm. Korhonen 2010, 17; Anttila 2012.)

Turvallisuuden käsitteellistäminen yksilöllisyyden ja inhimillisyyden näkökulmasta sisältää usein myös resilienssin käsitteen (ks. Anttila 2012). Kriisinhal-

17

linnan näkökulmasta inhimillinen turvallisuus merkitsee yksilön vastuun kantamista turvattomuutta aiheuttavien tekijöiden tunnistamisesta, ehkäisemisestä sekä jälkitoimenpiteiden organisoinnista (Heinonen 2010). Resilienssi vahvistaa yksilölähtöisyyttä korostavaa hallintamentaliteettia (governmentality), jolloin valtion, viranomaisten ja muiden vastaavien auktoriteettien suora hallintovalta vähenee. Keskushallinnon ja viranomaisten vetäytyminen luo tilaa yksityisille turvallisuustoimijoille, joiden kanssa resilientit yksilöt ja yhteisöt voivat joustavammin neuvotella varautumisen tekniikoista. (Juntunen 2011, 15.)

Sisäinen turvallisuus Sisäisellä turvallisuudella tarkoitetaan viimeisimmässä sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (STO 2012, 8) sellaista yhteiskunnan olotilaa, jossa väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman pelkoa rikollisuudesta, häiriöistä, onnettomuuksista ja kansallisista tai kansainvälisistä ilmiöistä. Edellisen sisäisen turvallisuuden ohjelman (STO 2008) mukaan sisäistä turvallisuutta edistävät turvallinen asuin-, elin- ja työympäristö, toimivat peruspalvelut ja liikennejärjestelyt, avun saanti tarvittaessa ja rikoksiin syyllistyneiden joutuminen edesvastuuseen teoistaan. Sisäisen turvallisuuden piiriin kuuluu myös varautuminen suuronnettomuuksiin ja normaaliolojen häiriötilanteisiin. (Emt. 2008, 5; ks. Kunnaskari 2014, 21.) Sisäinen turvallisuus sijoittuu erityisesti yksilötason kysymyksiin ja siihen, kuinka turvallisesti kansalaisten arkielämä luonnistuu. Yhteiskunnan tasolle se taas ulottuu erityisesti suuronnettomuuksiin ja häiriötilanteihin varauduttaessa. (Lindström 2011, 7.) Turvallisuus ei kuitenkaan ole vain vaaran poissaoloa tai nopeaa reagointia siihen, vaan turvallisuus liittyy kiinteästi hyvinvointiin, työhön ja toimeentuloon, sillä se edistää alueellista ja paikallista kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta (MPK 2013, 120).

Yhteiskunnan turvallisuus Englanninkielistä termiä “societal security” käytetään EU:n ja Pohjoismaiden kontekstissa käsiteltäessä turvallisuutta laaja-alaisena yhteiskunnallisena kysymyksenä:

18

Protection of society from and response to incidents, emergencies, and disasters caused by intentional and unintentional human acts, natural hazards, and technical failures (ISO/TC 223 International standards.)

Ruotsalainen Myndigheten för samhällsskydd och beredskap (MSB 2013) listaa erilaisia yhteisöjen turvallisuutta vaarantavia tulevaisuuden uhkia, joita ovat luonnonkatastrofit, helleaallot, tulipalot, henkilövahinkoja vaativat onnettomuudet, kyberiskut, tartuntataudit, vihamielisten ryhmittymien hyökkäykset, aseelliset konfliktit ja sota sekä elintärkeiden toimintojen häiriöt kuten puutteet ruuan, juoman ja sähkön saatavuudessa, pankkitoiminnan ja liikenteen katkokset sekä terveydenhuollon vaikeudet esimerkiksi antibioottiresistanssin yleistymisen myötä.

Yhteiskunnan turvallisuus käsittää yhteisön kyvyn ylläpitää yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja ja turvata väestön elinoloja, terveyttä ja perustarpeita häiriötilanteissa ja erilaisissa kriiseissä (Norden 2013). Kirjallisuudessa viitataan hyvin usein myös resilienssiin, mikä viittaa siihen, että yhteiskunnan turvallisuus-käsite kattaa myös erilaiset toimenpiteet ja toimijat turvallisuustilanteen ylläpitämiseksi tai sen saavuttamiseksi. Käsitettä käytetään monissa erilaisissa laajoissa yhteyksissä: n n

n n

Riskit ja vaarat voivat olla hyvin eriasteisia vakavuudeltaan (all-hazard) Tarvittavat toimenpiteet kattavat ennakoivan, sopeuttavan ja korjaavan toiminnan (adaptive, proactive and reactive strategies) ennen, jälkeen ja poikkeustilanteen aikana Toimijakenttä kattaa julkisen ja yksityisen sektorin sekä järjestökentän Yhteiskunnalliset seuraukset ovat samankaltaiset siitä huolimatta, onko kriisin aiheutunut luonnonilmiö tai ihmisen tahallinen tai tahaton toiminta.

2000-luvulla turvallisuuskeskustelussa yhteisö, ei valtio tai yksilöt, on lähtökohtana tunnistettaessa ja nimettäessä kansallisia turvallisuushaasteita sekä etsittäessä niihin ratkaisuja. Yhteiskunnan turvallisuuden näkökulmasta useat tekijät, jotka on perinteisesti pidetty erillään, sulautuvat yhteen: sota ja rauha, sisäinen ja ulkoinen turvallisuus sekä tavoite vahvistaa valtion turvallisuutta mutta myös turvata kansalaisten turvallisuus. Pohjoismaisessa kolmikantamallissa valtion turvallisuus on lain ja järjestyksen piirissä, yhteiskunnan turvallisuus riskien hallinnan piirissä ja yksilöiden turvallisuus pelastustoimen palveluiden piirissä. (Sundelius 2005, 32.)

19

Societal security -termi esiintyy EU:n ja Pohjoismaisessa turvallisuus­ohjelmien nimissä: * Nordic Societal Security Programme -ohjelma käsittelee resilienssiä ja kriisinhallinnan kapasiteettia ennaltaehkäisyyn, valmistautumiseen, kriiseihin vastaamiseen sekä niistä toipumiseen (Norden 2013). * The European Societal Security Research Group on monitieteellinen ryhmä, joka keskittyy turvallisuuden roolin laajentamiseen EU:ssa.

Kohteena ovat sotilas- ja siviilitehtävät terrorismin vastaisessa työssä, terveys, ruokaturvallisuus sekä infrastruktuurin suojaaminen.

Kokonaisturvallisuus Kokonaisturvallisuuden käsite pohjautuu laajaan turvallisuuskäsitykseen, johon sisältyvät kaikki sellaiset turvallisuuskysymykset, joihin liittyvät uhkat voivat aiheuttaa merkittävää haittaa tai vaaraa Suomelle tai sen väestölle. Valtioneuvosto määrittelee kokonaisturvallisuuden tavoitetilaksi, jossa valtion itsenäisyyteen, väestön elinmahdollisuuksiin ja muihin yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvat uhkat ovat hallittavissa (VN 2012/a). Kokonaisturvallisuuden keskeisinä toimijoina nimetään toisinaan yksiselitteisesti poliittiset instituutiot: valtioneuvosto, sen ministeriöt ja toimivaltaiset viranomaiset vastaavat kokonaisturvallisuuteen liittyvästä varautumisesta, poikkeusolojen hallinnasta, häiriötilanteissa toimenpiteisiin ryhtymisestä ja niiden johtamisesta sekä toipumisesta (ks. Härkönen & Laitinen 2014, 197). Laajemmasta perspektiivissä katsottuna varautuminen voidaan mieltää kokonaisturvallisuuden periaatteella toteutetuksi toiminnaksi, jossa yhteiskunnan elintärkeät toiminnot turvataan viranomaisten, järjestöjen ja elinkeinoelämän yhteistoimintana (ks. MPK 2013, 50).

Kokonaisturvallisuuden käsite on yleinen poliittisessa ja strategisessa keskustelussa, jossa käsitellään turvallisuutta yhtä lailla globaalilta kuin kansallisesta näkökulmasta. Pääpaino on sotilaallisessa maanpuolustuksessa ja kriisinhallinnassa sekä poliisin, pelastuslaitoksen ja ympäristöasioista vastaavien viranomaisten toiminnassa. Poikkeustilanteet ja normaaliolojen häiriötilanteet

20

sekä varautuminen saavat paljon huomiota, eli näkökulma on riski- ja uhkapainotteinen. (MPK 2013, 50; VN 2010/a & 2010/b; VN 2012/a & b.) Kokonaisturvallisuuden ja laajan turvallisuuskäsitteen näkökulmia koskevissa asiakirjoissa, kuten sisäisen turvallisuuden ohjelmassa ja yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa käsitellään myös kansalaisten omaehtoisen turvallisuushallinnan tukemista ja edellytysten luomista sille, että kansalaiset pystyvät myös itse huolehtimaan omasta turvallisuudestaan.

Laaja turvallisuus Laaja turvallisuus on pikemminkin näkökulma kuin käsite. Se pitää sisällään valtion ulkoisen turvallisuuden lisäksi yhteiskunnallisen, taloudellisen sekä ympäristöä ja kansalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia koskevan ulottuvuuden. Turvallisuuspolitiikka kattaa puolustuspolitiikan ja maanpuolustuksen lisäksi ulkopolitiikan, talouspolitiikan ja yhteiskuntapolitiikan (muun muassa sisäisen turvallisuuden) aloja. Perinteisen sotilaallisen uhkakuvan lisäksi ilmastonmuutos, energian ja vesivarojen niukkuus, väestönkasvu ja yhteiskunnan haavoittuvuuden lisääntyminen vaikuttavat enenevässä määrin kansainväliseen yhteistyöhön ja myös Suomen turvallisuusympäristöön. (VN 2012, 14/b.)

Varautumista ja kokonaisturvallisuutta koskevassa komiteamietinnössä (VN 2010/a) määritellään laajan turvallisuuskäsityksen piiriin sellaiset turvallisuuskysymykset, jotka saattavat muodostua uhkiksi ja aiheuttaa merkittävää vaaraa tai haittaa Suomelle, väestölle tai yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille. Tällaiset laaja-alaiset turvallisuusuhkat ovat joko ihmisten aktiivisesti aiheuttamia (mm. sotilaallinen voimankäyttö, terrorismi, järjestäytynyt rikollisuus tai tietoverkkojen häirintä), tahattomia tapahtumia (mm. sähköverkon laajat toimintahäiriöt tai tautiepidemiat) tai luonnon ääri-ilmiöitä (mm. myrskyt ja tulvat). Komiteamietinnön mukaan laajan turvallisuuden tarkkarajainen ja aukoton määrittely ei ole tarkoituksenmukaista. Tällöin ei olla sidottuja ennalta määriteltyihin uhkakuviin, vaan on mahdollista huomioida myös uudet, ennakoimattomat uhat. (VN 2010/a, 26–28).

21

3.2 Turvallisuustoimijoiden moninaisuus Turvallisuusalan keskeisiä toimijoita ovat perinteisesti olleet valtionhallinto ja kunnat, elinkeinoelämä sekä erilaiset yritykset ja järjestöt (ks. Kupi et al.

2010, 18–19). Turvallisuuden tuottaminen on kuitenkin hajaantunut entisestään (Härkönen & Laitinen 2014, 195) ja se edellyttää useiden tahojen aktiivista osallistumista, mukaan lukien infrastruktuuria hallinnoivan yksityissektorin (ks.

Sundelius 2005, 28). Palveluiden yksityistäminen, erikoistuminen ja vastuiden pirstaloituminen elintärkeistä toiminnoista (critical infrastructure) voi vaikeuttaa yhteistyön koordinointia (MBS 2013, 26).

Yksityinen turvallisuusala on kasvanut ja kehittynyt voimakkaasti viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Tähän ovat vaikuttaneet yleinen teknologian kehitys ja korkeatasoinen teknologinen osaaminen, jotka ovat mahdollistaneet erilaisten turvallisuuteen liittyvien teknologisten ratkaisujen kehittämisen ja laajemman tuotannon. Tämä on arveltu lisänneen turvapalveluiden kysyntää erityisesti yrityksissä. (SM 2014/a, 79.) Perinteisesti turvallisuuteen liittyviä palveluita ovat ostaneet yritykset, mutta nykyisin kunnat, taloyhtiöt ja yksityiset ihmiset (Koskela 2009, 52, 299).

Turvallisuuspalveluista ja – tuotteista koostuvaa liiketoimintaa on jaoteltu tutkimuskirjallisuuden pohjalta (Kupi et al. 2010, 19–20) muun muassa seuraaviin sektoreihin: n

n

n

n

n

22

kiinteistöturvallisuus tai fyysinen turvallisuus: ympäristön suunnittelu, kulunvalvonta sekä kameravalvontaa. Fyysiseen turvallisuuteen liittyvät erilaiset rakenteelliset ratkaisut, tekniset järjestelmät sekä valvonta ja vartiointi. tietoturvallisuus: verkon infrastruktuurin sekä elektronisen tietoaineiston suojaaminen, ylläpito ja varmistaminen. kansallinen turvallisuus: terrorismin vastavaikutusten mittaaminen ja kriittisen infrastruktuurin suojaaminen (mm. joukkoliikennejärjestelmät, meriliikenne, satamat, sähköverkko, vesijärjestelmät, tietoliikenne). riskienhallinnan konsultointi: rahoitukseen, tietotekniikkaan, lainsäädäntöön, talouteen, oikeudellisiin toimiin sekä katastrofeihin liittyvien riskien hallinnan.

CBRNE-turvallisuus: kemiallisilta, biologisilta ja radio-aktiivisilta aineilta, ydinmateriaalilta sekä räjähteiltä suojautuminen.

23

yksilö

valtio

Yhteisö

Kansainvälinen politiikka, YK, kehitysyhteistyö-järjestöt Ulkoministeriö, puolustusministeriö, sisäministeriö Eu, Pohjoismaat, kaikki hallinnonalat

Resilienssi, globaalit ja humanitaariset ilmiöt, ihmisoikeudet, demokratia Ympäristöpolitiikka, rikoksentorjunta, maanpuolustus Resilienssi ja varau­tuminen, laaja turvall­isuuskäsitys

Kansalais­turvallisuus

Yhteiskunnan turvallisuus

Protection of society from and response to incidents, emergencies, and disasters caused by intentional and unintentional human acts, natural hazards, and technical failures.

The right of all people to live in freedom and dignity, free from poverty and despair”

Inhimillinen turvallisuus

yksilö

Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden ohjelma. Syrjäytymisen, rikollisuuden ja onnettomuuksien ehkäisy ja torjunta

Yhteiskunnan olotila, jossa väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista oikeuksista ja vapauksista ilman pelkoa

Sisäinen turvallisuus

valtio

Puolustusministeriö

Puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, Valtioneuvoston periaatepäätös kokonaisturvallisuudesta, laaja turvallisuusk­ äsitys

Tavoitetila, jossa yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvat uhkat ovat hallittavissa

Kokonais­turvallisuus

Vastuu

Keskeinen hallinnonala

Määritelmä

Käsite suomeksi

Käyttöalue/ näkökulma

Yhteenvetotaulukko

societal security

citizen safety

human security

concept for comprehensive security; comprehensive security

Käsite englanniksi

Yhtenä toimijakentän muutoksena voidaan pitää sitä, että kolmannella sektorilla arvioidaan olevan tulevaisuudessa entistä merkittävämpi rooli yhteisöllisyyden vahvistajana. Vapaaehtoisen, omatoimisuuteen perustuvan turvallisuustyön merkitys saattaa kasvaa julkisten toimijoiden resurssien pienentyessä, jolloin se täydentää julkisen sektorin palvelun aukkoja. (Perttula & Rajala 2014, 205; ks. myös Koskela 2009, 268–269.) Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (VN 2010/b) todetaan, että järjestöillä on merkittävä rooli viranomaisten ja elinkeinoelämän ohella yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa muun muassa varautumisen toteuttamisessa sekä kriisinkestokyvyn lisäämisessä. Järjestöjen toiminnan vahvuuksina mainitaan yksilötason tarpeiden tunnistaminen sekä hyvät kansalliset ja kansainväliset verkostot. (Emt. 2010/b, 10-11.)

3.3 Turvallisuuden uudet uhat ja uhkien politisoituminen Maailmanlaajuiset turvallisuus- ja taloustilanteen muutokset huomioidaan useissa yhteyksissä pohdittaessa Suomen turvallisuustilannetta. Poliittisissa asiakirjoissa, kuten valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa (VN 2012/b) sekä sisäisen turvallisuuden ohjelmassa (STO 2012) käsitellään keskeisiä turvallisuuteen vaikuttavia uhkia hyvin laajasti. Kokonaisturvallisuutta käsittelevän periaatepäätöksen mukaan turvallisuuteen liittyvät haasteet ja rajat ylittävät uhat ovat yhä moniulotteisempia, kiinteästi sidoksissa toisiinsa ja ne edellyttävät laajan keinovalikoiman hyödyntämistä (VN 2012/a, 17–18; ks. MPK 2013).

Ministeriöiden yhteisessä toimintaympäristökuvauksessa (tulevaisuudensuomi.fi 2014) hahmotetaan, että vallan siirtyessä ja pirstaloituessa koko maailmanjärjestys hakee uutta tasapainoa. Tähän liittyen ilmastonmuutoksen aiheuttamat maailmanlaajuiset riskit, väestökehitys, kaupungistuminen, muuttoliikkeet, kulutustason nousu, ruokaturva sekä luonnonvarojen käyttö ovat esimerkkejä toisiinsa kietoutuvista kestävän kehityksen kysymyksistä, joihin vastaaminen edellyttää globaaleja ratkaisuja paikallisten toimien lisäksi. Sosiaalisen median nousu ja informaatioteknologian läpimurrot vauhdittavat osaltaan yksilöiden vaikutusvallan kasvua. Toimintaympäristökuvauksessa todetaan valtion roolin osalta, että valtio on siirtymässä palvelujen tuottajasta hyvinvoinnin mahdollistajan rooliin, jossa olennaisena tehtävänä on puitteiden

24

ja sääntöjen rakentaminen muiden yhteiskunnallisten toimijoiden toiminnalle. (http://www.tulevaisuudensuomi.fi/) Turvallisuuspuheella on useita erilaisia tavoitteita yhteiskunnallisessa keskustelussa; sitä käytetään poliittisten linjausten tekoon, vakuutteluun, liittolaisten hankkimiseen ja poliittisten vastustajien nujertamiseen (Koskela 2009, 258). Juha Vuoren (2011) mukaan turvallisuuspuheetta käytetään poliittisena välineenä poliitikkojen pyrkiessä oikeuttamaan tekoja, jotka eivät muutoin saisi hyväksyntää. Hänen mielestään ihmiset ovat taipuvaisia luopumaan oikeuksistaan ja vapauksistaan turvallisuuden nimissä. (Emt. 2011.)

Seuraavaksi esitellään tutkimuksissa esiintyneitä näkökulmia, millaisia vaikutuksia uudet turvallisuusuhat ja turvallisuuden politisoituminen voivat aiheuttaa yksilöille ja yhteisöille. Ensinnäkin turvallisuusuhkien hajanaisuus voi vaikeuttaa toiminnan koordinointia ja erilaisiin uhkiin puuttumista. Turvallisuuden käsitettä rasittaa tutkijoiden mielestä (mm. Jukarainen 2011; Raitasalo & Sipilä 2007; Airaksinen 2012; Theiler 2003) mielivaltaisuus, sillä potentiaalisten vaarojen määrä on hyvin laaja, ja erilaisista uhista ja vaaroista tehdään liian herkästi poliittisia. Kaikkea, mikä luo tai aiheuttaa uhkia tai pelkoa, ei ole syytä nimetä ”turvallisuusongelmaksi”. (Emt.) Raitasalon & Sipilän (2007, 2) mukaan turvallisuuskäsitteen laajentaminen ja ongelmien turvallistaminen on käytännön toimintalinjojen muotoilun kannalta hankalaa eivätkä esimerkiksi taloudelliset riskit, ympäristöongelmat tai väestönkasvu ole sellaisia ilmiöitä, joihin voi varautua turvallisuuspolitiikan keinoin. Kun erilaisia yhteiskunnallisia ongelmia käsitetään turvallisuusuhkina, jää herkästi epäselväksi, millä perusteella osa niistä valitaan ensisijaisiksi varautumista vaativiksi uhkiksi (Emt. 2007, 12–13), ja mitkä asiat jätetään ilman aktiivisia toimenpiteitä.

Toiseksi turvallisuuden korostamisella voi esiintyä negatiivisia sivuvaikutuksia yhteiskunnallisella tasolla sekä yhteisöjen toimivuuden ja viihtyisyyden kannalta. Yksilöllisellä tasolla turvattomuus ja rikollisuuden pelko voivat vaikuttaa suoraan ihmisten käyttäytymiseen. Rikoksen pelko voi johtaa tiettyjen paikkojen välttelyyn, yleisten kulkuneuvojen vähentyneeseen käyttämiseen, sosiaaliseen eristäytymiseen ja epätasa-arvoistumiseen. Rikoksen pelko lisää paineita erityisesti niille, joilla on sosiaalisia tai taloudellisia ongelmia ja joiden yhteiskunnalliset vaikuttamismahdollisuudet ovat heikot. Rikoksen pelko on yksityisen ihmisen subjektiivinen tunne, mutta yhteisön ja yhteiskunnan kollektiivisena kokemuksena rikoksen pelosta tulee väistämättä poliittinen kysymys. (Korander 2000, 188; ks. Koskela 2009, 78–79, 105.)

Hille Koskela (2009, 227) käyttää käsitettä urbaani turvallisuuspolitiikka,

25

jolla hän viittaa oikeusjärjestelmän kehitykseen, jossa säädetään lakeja ja asetuksia kaupunkilaisten käyttäytymisen ohjaamiseksi ja kaupunkitilan muokkaamiseksi. Hänen mukaansa kieltojen ja sääntöjen laadinta, tiukentuva kontrolli ja laajentuva lainsäädäntö ovat luontevia tapoja reagoida epävarmuuteen, epäjärjestykseen ja turvattomuuteen. Erilaisilla säännöillä pyritään usein myös ratkaisemaan sosiaalisia konflikteja ja välttämään neuvottelemista kasvokkain.

(Koskela 2009, 237.) Vastaavasti kuntien turvallisuussuunnitelmissa ja rikoksentorjuntaohjelmissa painotetaan mekanistisia ja yksinkertaisia ajattelumalleja ennemmin kuin yhteiskunnallisia tai kulttuurisia lähestymistapoja. Tästä seuraa se, että ongelmien monimutkaisuudesta huolimatta ehdotetut turvallisuusratkaisut ovat usein luonteeltaan hyvin teknisiä. (Koskela 2009, 234.) Tästä kehityksestä voidaan käyttää termiä sosiaalisten ongelmien oikeudellistuminen (Kivivuori 2006) tai poliisisoituminen, joka viittaa siihen, että sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat koetaan poliisitoimen ja – voimin ratkaistaviksi asioiksi (Korander 1998).

Kolmanneksi turvallisuuden tunteen heikkeneminen ja ajatus siitä, että yhteiskunnan palvelut eivät enää ulotu aiempaan tapaan omalle asuinpaikalle, saattavat heikentää luottamusta yhteiskuntaa ja viranomaistoimintaa kohtaan (SM 2014/a, 10). Pelko heikentää myös ihmisten välistä normaalia vuorovaikutusta, mikä voi johtaa välinpitämättömyyteen muiden tarpeita kohtaan sekä heikentää yhteisöllisyyttä ja vastuuta muiden hyvinvoinnista ja yhteisten asioiden hoidosta. Usko muiden välinpitämättömyyteen tuottaa myös turvattomuutta. (Koskela 2009, 106, 115–116.) .) Epäluottamus viranomaisten tarjoamia palveluita kohtaan voi aiheuttaa piittaamattomuutta viranomaisten sääntöjä ja suosituksia kohtaan sekä epäluottamusta valtamedian välittämää viestiä kohtaan. Tämän seurauksena kansalaiset voivat hakeutua vaihtoehtoisten viestimien vaikutuspiiriin tai identifioitua sellaisiin poliittisiin tai ideologisiin ryhmittymiin, joiden johtohahmoihin he luottavat. (MBS 2013, 33.)

26

4. Yksilöturvallisuuden mittaaminen ”If you cannot measure it, you cannot improve it” (Lord Kelvin)

Yksilöiden ja yhteisöjen turvallisuuden mittaamista sekä siinä tapahtuvien ajallisten muutosten havainnoimista vaikeuttavat useat tekijät. Ensinnäkin yksiselitteisiä ja relevantteja indikaattoreita, jotka kuvaavat turvallisuuden tunnetta tai turvallisuuden tasoa tai tilaa on hyvin vähän (ks. Mankkinen et al. 2014, 25).

Erilaisia indikaattoreita on olemassa useita, mutta vaikeutena onkin valita luotettavat indikaattorit, jotka antavat riittävästi tietoa ilmiöistä, ja joita voi tulkita yksiselitteisesti (Mankkinen et al. 2014, 17). Turvattomuuden syiden ja seurausten välinen yhteys on moniulotteinen ilmiö, ja jonka todentaminen ei ole yksinkertaista. (ks. Juntunen 2011, 58–59; Hanén & Huhtinen 2011, 10–11.) Olemassa olevat mittarit eivät esimerkiksi pysty kattavasti huomioimaan alueellisia, kulttuurisia, yksilöllisiä ja kontekstisidonnaisia eroavaisuuksia. Valtakunnallisten keskiarvojen perusteella on hyvin vaikeaa saada käsitystä turvallisuudesta harvaan asutuilla alueilla, joissa rikoksia, häiriöitä ja onnettomuuksia tapahtuu vähän verrattuna kasvukeskuksiin. Tosin yksittäiset tapahtumat voivat heikentää olennaisesti ihmisten turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tai vaikuttaa esimerkiksi elinkeinoelämään, kuten matkailuun. (SM 2014/a, 10, ks. myös SM 2013.)

Toiseksi turvallisuustilanteen ja siinä tapahtuvien muutosten kuvaamiseen vaikuttavat tilastointikäytännöt. Esimerkiksi poliisin tietoon tulleen rikollisuuden muutokset saattavat johtua rikoksentekijöiden tai viranomaisten toiminnassa tapahtuneista muutoksista. Poliisin muuhun kuin rikostutkintaan liittyvät merkintöjen, kuten päihtyneiden säilöönottojen, palonsyyn tutkinnan sekä rattijuopumusten määrien väheneminen saattavat kuvastaa sitä, että kyseiset ilmiöt ovat vähentyneet. Toisaalta kyse voi olla siitä, että poliisi on kohdistanut työaikaansa ja henkilöresursseja esimerkiksi liikennevalvontaan aikaisempaa vähemmän. Poliisin kirjaamien rikosten määrä kuvastaa siten samalla sekä kontrollin määrää, sen kohdistumista ja «jutuntekokynnystä» että kansalaisten ilmoitusaktiivisuutta (Korander & Vanhala 2003, 267; ks. Manning 19971997, 236).

27

Kolmanneksi turvallisuustilanteen arvioimista vaikeuttaa yhteisten käsitteiden ja näkökulmien puute. Analyyttistä pohdintaa eri turvallisuuden käsitteistöstä on käyty lähinnä inhimillisen turvallisuuden (human security) kohdalla.

Kritiikin kärki soveltuu periaatteessa muihinkin käsitteisiin. Laajaan turvojen turvallisuuskäsitteiden osalta pidetään ongelmallisena termien epämääräisyyttä niiden pitäessä sisällään lähes kaiken fyysisestä turvallisuudesta psyykkiseen hyvinvointiin. Tällainen näkökulma tarjoaa poliittisille päättäjille hyvin suppeaa ohjeistusta, miten priorisoida kilpailevien poliittisten päämäärien välillä. Esimerkiksi poliisin kannalta turvallisuuskäsitteen laajeneminen on ongelmallista, koska rajanvetoa ei ole tehty sen suhteen, mitä poliisilta edellytetään ja voidaan vaatia (Virta 2007, 112). Lisäksi akateemisen tutkimuksen kohteena termi on liian epätarkka. (mm. Jukarainen 2011, 184–185.) Käsitteen “societal security” heikkoutena on muun muassa tapa havainnollistaa yhteisöjä itsenäisinä sosiaalisina toimijoina sekä kyvyttömyys osoittaa, mitä yhteiskunnan turvallisuus merkitsee yksilöille (ks. Theiler 2003.)

Neljänneksi, erilaisia kriteerejä uhkien jäsentämiseksi ja rajaamiseksi on useita. Uhkia käsitellään yleensä erillisinä, irrallisina ja kunkin tahon omien intressien ja arvovalintojen perusteella. Esimerkiksi voidaan ennakoida, millä todennäköisyydellä uhka toteutuu ja kuinka laaja, pitkäaikainen tai pysyvä turvallisuusriski siitä aiheutuu (ks. myös Airaksinen 2012, 68; Heiskanen 2002, 70; Hanén & Huhtinen 2011, 15). Riski- ja uhka-analyysissä voidaan erottaa toisistaan suorat ja epäsuorat sekä rakenteelliset ja inhimilliset uhat. Yksi keskeinen kriteeri koskee uhkien subjektiivisuutta, eli sitä miten eri tavalla ihmiset kokevat turvallisuutta voimakkaimmin heikentävät tekijät. Uhkia voidaan arvioida kustannus-hyöty – näkökulmasta, jolloin uhkien torjunnassa voidaan keskittyä niihin toimenpiteisiin, joiden uskotaan parhaiten toimivan uhkien torjunnassa. (mm. Jukarainen 2011, 184–185; Raitasalo & Sipilä 2007, 2, 13; Airaksinen 2012, 68–70; Theiler 2003.)

4.1. Turvallisuuden indikaattoreita 1970-luvulla kansainvälisissä järjestöissä ryhdyttiin kehittämään sosiaaliraportoinnin menetelmiä. Eri maiden yhteistyön tavoitteena olivat kansainväliset vertailut ja hyvinvoinnin kehityksen seuraaminen eri maissa. Esimerkiksi OECD:ssä kehitettiin sosiaali-indikaattoreita muun muassa terveydestä, työllisyydestä ja työelämän laadusta, fyysisestä ja sosiaalisesta ympäristöstä, henki-

28

lökohtaisesta turvallisuudesta sekä sosiaalisista mahdollisuuksista ja osallistumisesta. (ks. Heiskanen 2002, 52–53.) Nykyisin eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia kyselyitä on useita; esimerkiksi Eurostat kerää tilastoja ja mielipidetutkimuksia väestöön ja sosiaalisiin olosuhteisiin liittyvistä kokonaisuuksista kuten koulutukseen, terveyteen ja työturvallisuuteen, työllisyyteen ja toimeentuloon, sosiaaliturvaan, elämänlaatuun, nuorisoon, rikoksiin ja rikosoikeuteen sekä kulttuuriin liittyvistä tekijöistä eri Euroopan maissa.

Maailmanlaajuinen inhimillisen turvallisuuden indeksi (mm. http://www. humansecurityindex.org) koostuu taloudellisesta turvallisuudesta, ruokaturvallisuudesta, ympäristö- ja terveysturvallisuudesta sekä henkilökohtaisesta, yhteisöllisestä ja poliittisesta turvallisuudesta. Taloudellinen turvallisuus käsittää riittävään tulo ja elintasoon sekä työllisyyteen liittyviä osia. Ruokaturvallisuus koostuu ravinnon määrään ja laatuun liittyvistä asioista, ympäristöturvallisuus taas maan, ilman ja veden saasteettomuuteen sekä luonnonilmiöiden hallittavuuteen. Terveyteen liittyvä turvallisuus käsittää mahdollisuuden nauttia puhtaasta vedestä, turvallisesta asumisympäristöstä, laadukkaasta sekä terveyskasvatuksesta. Henkilökohtainen turvallisuus koostuu turvallisuuden tunteesta, vaikuttavista instituutioista sekä väkivallan, rikollisuuden ja onnettomuuksien ehkäisystä. Yhteisöjen turvallisuus sisältää sotien ja erilaisten muiden konfliktien, sorron ja eriarvoisen kohtelun puuttumisen. Poliittiseen turvallisuuteen kuuluvat demokratia, sanan- ja ilmaisunvapaus, ihmisoikeudet sekä muut perustuslailliset oikeudet. Monet näitä indikaattorien ulottuvuuksista sisältyy demokraattisiin yhteiskuntiin itseisarvoina, mutta toisaalta monet ympäristö-, ruoka- ja terveyteen liittyvät turvallisuuskomponentit lukeutuvat elintärkeisiin toimintoihin ja varautumisen alan. (ks. esim. The Global Development Research Center GDRC: http://www.gdrc.org/sustdev/husec/z-indicators.html) Suomessa on kerätty eri teemoja kuvaavia tilasto- ja rekisteritietoja yhteen ja muodostettu näistä indikaattoreita. Esimerkiksi Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora) ylläpitää Tietoa nuorista – sivustoa, johon on koottu erilaisia hyvinvointi-indikaattoreita, joiden avulla pyritään arvioimaan nuorten hyvinvoinnin kehitystrendejä ja valtakunnan tason nuorisopolitiikan onnistumista. (ks. https://tietoanuorista.fi/hyvinvointi-indikaattorit/). Valtioneuvoston ja Tilastokeskuksen ylläpitämässä tilastotietokannassa Findikaattorissa turvallisuuden eri ulottuvuuksia kuvaavia indikaattoreita ovat asevelvollisuus, henkirikokset, kansainvälinen kriisinhallinta, maanpuolustustahto, nuorten kokonaisrikollisuus, poliisin tietoon tulleet rikokset, rikollisuuden pelko, uhrikoke-

29

mukset sekä väkivaltarikokset. Findikaattorin hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia kuvaavissa indikaattoreissa on omana osiona taloudellinen ja fyysinen turvallisuus, joka koostuu kotitalouksien velkaantumisasteesta, henkirikoksista, poliisin tietoon tulleista rikoksista sekä rikollisuuden pelosta. (ks. http://www.findikaattori.fi/fi) Sisäisen turvallisuuden sihteeristö suosittelee raportissaan (Mankkinen et al. 2014), että kuntien käyttämässä sähköisessä hyvinvointikertomuksessa olisi valtakunnallisesti käytössä olevia turvallisuusindikaattoreita, joiden avulla voidaan verrata valtakunnallisia, alueellisesti ja kuntakohtaisia eroja. Raportissa jaotellaan kolme erilaista indikaattorityyppiä: ennakoivat ja ennalta ehkäisevät indikaattorit, toteutuneita turvallisuusongelmia kuvaavat indikaattorit sekä turvallisuuden tunnetta kuvaavat indikaattorit. (Emt. 2014, 18.) Turvallisuusongelmia ennakoivat indikaattorit muodostuvat lähinnä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämistä tiedoista (tilasto- ja indikaattoripankki Sotkanet), toteutuneet turvallisuusongelmat poliisin tulostietojärjestelmän tiedoista ja turvallisuuden tunnetta kuvaavat perustuvat kuntien turvallisuuskyselyiden tuloksiin sekä poliisin ja pelastustoimen tilastoihin.

Tulevaa turvallisuustilannetta ennakoivia ja ennalta ehkäisevää turvallisuustyötä edistäviä indikaattoreita ovat esimerkiksi alkoholinkulutus ja huostaan otettujen lasten määrä. Nämä indikaattorit eivät välttämättä suoraan kerro turvallisuusongelmista, mutta niiden tiedetään olevan tiiviissä yhteydessä erilaisiin arjen turvallisuusongelmiin, kuten esimerkiksi väkivaltaan. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmia kuvaava indikaattori voi kertoa esimerkiksi väestön ikääntymisen mukanaan tuomasta kotitapaturmien ennaltaehkäisyn tarpeesta tai esimerkiksi syrjäytymisen mukanaan tuomien ongelmien vaikutuksesta ihmisten turvallisuudelle. Monet turvallisuusriskejä ennakoivat indikaattorit koskevat syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Toimeentulotukea saavien lapsiperheiden määrä kuvaa heikossa sosioekonomisessa asemassa olevan väestöryhmän kokoa kunnassa. Koulupudokkaiden määrä kuvaa sitä osuutta nuorisosta, joilla on muita nuoria huomattavasti korkeampi todennäköisyys syyllistyä väkivaltarikoksiin tai joutua itse sellaisen kohteeksi. Huostaanottojen määrä kuvaa toisaalta lastensuojeluun suunnattuja resurssit, toisaalta lastensuojelutausta ennustaa muita ikäryhmän lapsia korkeampaa todennäköisyyttä syrjäytyä, tehdä rikoksia tai joutua itse rikoksen uhriksi. (Mankkinen et al. 2014, 20-23.)

Toteutuneita turvallisuusongelmia kuvaavia indikaattoreita ovat esimerkiksi poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä sekä onnettomuuksien ja tapaturmien määrä (Mankkinen et al. 2014, 18). Useissa yhteyksissä käytetään hyödyk-

30

si poliisin tulostietojärjestelmään pohjautuvaa katuturvallisuusindeksiä, joka kuvaa ryöstöjen, pahoinpitelyjen, vahingontekojen sekä liikennejuopumusten painotetun lukumäärän suhdetta väestön määrään. Turvallisuuden tunnetta indikoidaan turvallisuuskyselyiden (mm. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen kansallinen rikosuhritutkimus) avulla sekä yleisellä paikalla tapahtuneiden vahingontekojen, pelastustoimen toimintavalmiusaikojen kautta. Ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä mittaa esimerkiksi toteutuneiden palotarkastusten määrä (Mankkinen et al. 2014, 23).

Rikoksentorjuntaneuvoston tarjoama turvallisuuskyselyn avulla selvitetään ihmisten kokemuksia muun muassa rikoksista ja järjestyshäiriöistä, turvattomuudesta, rikosten uhriksi joutumisesta sekä onnettomuuksista ja tapaturmista. Lisäksi kyselyssä tiedustellaan vastaajien näkemyksiä turvattomuuden syistä, varautumisesta erilaisiin rikoksiin ja tapaturmiin sekä tehokkaista ennalta ehkäisykeinoista rikoksentorjunnassa. Kysymykseen kunnan suurimmista turvallisuusongelmista tarjotaan vaihtoehdoiksi muun muassa sosiaali- tai terveyspalvelujen tai perusopetuksen heikkenemistä, poliisin tai pelastustoimen palvelutason heikkenemistä, liikenteen määrän kasvua, työttömyyttä, syrjäytymistä, huumeiden käyttöä, ympäristön epäsiisteyttä ja ilkivalta, alkoholin juomista julkisella paikalla, katuväkivalta tai rasismia. (ks. http://www.rikoksentorjunta.fi/fi/index/tyontueksi/turvallisuuskysely.html) Aluehallintovirastojen laatimissa peruspalveluiden arviointiraporteissa (mm. Esavi 2014; Psavi 2014) on koottu tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon, opetus-, kulttuuri-, pelastus- ja poliisitoimen hallinnonaloilta valtakunnallisesti yhdenmukaisella tavalla. Määrällisten indikaattoreiden lisäksi tietoa kerätään myös laadullisista ulottuvuuksista. Turvallinen yhteiskunta – ydinprosessissa arviointikohteina ovat nopean avun saanti ja saatavuus, tutkintapalvelut, ennalta estävä toiminta sekä paikallinen turvallisuusyhteistyö. Turvallisuutta lähestytään poliisitoiminnan, pelastustoimen, iäkkäiden henkilöiden turvallisuuden sekä moniammatillisen turvallisuusyhteistyön kannalta. Poliisitoimen osalta alueilla seurataan tapahtuneiden rikosten määrää, toimintavalmiusaikaa ja rikosten selvitysastetta. Pelastustoimen osalta seurataan ja arvioidaan valistus- ja neuvontapalvelujen toteutumista ja saatavuutta, nopean avun kysyntä ja saatavuus, toimintavalmiusaikaa sekä hälytystehtävien määrää. Turvallisuusyhteistyön kannalta seurannan kohteena ovat paikallisten turvallisuussuunnitelmat sekä niiden kytkeytyminen kunnan prosesseihin sekä turvallisuusyhteistyöhön osallistuvat toimijat ja yhteistyön organisoituminen. Kotona asuvien iäkkäiden turvallisuuden arviointi kattaa sekä kotitapaturmat, vanhusten hy-

31

vinvoinnin ja palveluiden saatavuuden että ikäihmisiin kohdistuvan lähisuhdeja perheväkivallan. (Emt.) Tilastoihin, laadullisiin arvoihin, omakohtaisiin kokemuksiin tai pelkoihin liittyvien indikaattoreiden ohella turvallisuutta voidaan lähestyä vahvuuksien kautta mittaamalla hyvinvointia, luottamusta tai tasa-arvoa (mm. demokratiaindikaattorit). Esimerkiksi Robert Putnamin (2000) sosiaalisen pääoman indeksi muodostuu viidestä tekijästä, jotka ovat: Yhteisön organisoituminen (yhdistysaktiivisuus), kansalaisten sitoutuminen yhteisten asioiden hoitoon (äänestysaktiivisuus, julkisiin kokoontumisiin osallistuminen), osallistuminen vapaaehtoistoimintaan, epäviralliset sosiaaliset suhteet sekä luottamus yhteisön muita jäseniä kohtaan. Kattilakoski (2011) toteaa sosiaalisen pääoman mittaamisen olevan vaikeaa, kuten myös sen arvottamisen, onko sosiaalisen pääoman laatu vai määrä tärkeämpää. Putnamia on kritisoitu siitä, että hän jättää huomioimatta sosiaalisen pääoman epätasaisen rakentumisen, sen yhteyden valtaan ja resurssien sosiaaliseen jakautumiseen. Vaikka sosiaalisilla verkostoilla, luottamuksella ja normeilla on yhteisöä integroiva tavoite vai vaikutus, ne myös samalla sulkevat ulos ryhmään kuulumattomat. (Emt. 2011, 57.)

32

Yhteenveto Turvallisuus on monitahoinen ja kompleksinen käsite, jolla tarkoitetaan eri yhteyksissä hieman erilaisia asioita. Valtionhallinnon raporteissa, tutkimuksissa ja arkikielessä puhutaan kansalais- tai yksilöturvallisuudesta puhuttaessa yksittäisten ihmisten tai yhteisöjen turvallisuudesta. Turvallisuus liittyy ja rinnastuu usein läheisesti luottamukseen, terveyteen, rauhaan ja hyvinvointiin – esimerkiksi turvallisuutta ja hyvinvointia saatetaan käyttää toistensa synonyymeinä.

Yksilöllisen turvallisuuden rinnalla turvallisuutta käsitellään usein myös sosiaalisena kysymyksenä: kuuluminen johonkin eli osallisuus on tärkeä turvallisuuden osatekijä. Käsiteltäessä koko yhteiskunnan turvallisuustilannetta, puhutaan muun muassa kokonaisturvallisuudesta, sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta tai laajasta turvallisuudesta.

Turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä on hyvin monen tasoisia. Erilaisten riskien todennäköisyys, vakavuus ja laajuus vaihtelevat myös hyvin paljon, kuten myös keinot niiden hallinnoimiseen ja estämiseen. Eri toimijat kohdistavat toimintaansa ja painottavat turvallisuuden edistämisessä erilaisia ratkaisuja: rakenteita, kontrollia, teknisiä ratkaisuja tai esimerkiksi henkisiin arvoihin vaikuttamista. Yhteisillä käsitteillä ja yhdenmukaisella turvallisuuspuheella voidaan luoda turvallisuutta ja välttää hahmottomien turvallisuusuhkien ja riskipuheen ylivalta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Uhkien hajanaisuus ja epämääräisyys vaikeuttavat yhteistyötä ja -toimintaa uhkiin varautumisessa.

Perinteiset turvallisuustoimijat, kuten poliisi, pelastustoimi ja puolustusvoimat, ovat saaneet rinnalleen onnettomuuksien ehkäisystä ja jälkihuollosta sekä humanitäärisestä avusta vastaavia toimijoita. Toiminta on kokonaisuudessaan yhä hyvin sektoroitunutta, vaikka yhteistyö, verkostoituminen ja järjestötoiminta ovat rantautuneet myös turvallisuuspolitiikan eri sektoreille. Ihmisten, omaisuuden ja ympäristön suojaaminen erilaisten uhkien ja riskien varalta on viime kädessä turvallisuustyötä, johon osallistuvat viranomaisten lisäksi siviilit. Turvallisuus ei ole siten minkään yksittäisen hallintokunnan omaisuutta tai asiantuntijuutta. Oletettavaa kuitenkin on, että vastuu omasta ja lähiympäristön turvallisuudesta tulee tulevaisuudessa siirtymään yhä vahvemmin yksilöiden ja yhteisöjen vastuulle.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö tuottaa jatkossa tutkimuksen, joka selvittää kansalaisten turvallisuutta vahvistavia tekijöitä sekä erilaisiin riskeihin

33

ja uhkiin varautumista ja ennakoimista. Tutkimushankkeessa kerätään tietoa tulevaisuudenvisioista ja kehitystrendeistä sekä kehitetään indikaattoreita, joiden avulla varautumista ja turvallisuutta on mahdollista systemaattisesti mitata. Näiden indikaattoreiden avulla pyritään mittaamaan ja jäsentämään kansalaisturvallisuuden sekä varautumisen ja muun turvallisuustoiminnan tasoa.

34

Lähteet Airaksinen, Timo (2012): Yksilöturvallisuutta etsimässä. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere.

Anttila, Ulla (2012): Enhancing human security through crisis management – opportunities and challenges for learning. Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisuja, Publication series 1:9/2012. Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos, Helsinki.

Bardy, Marjatta (2010): Hyvinvointi ilmastomuutoksen oloissa? Teoksessa: Bardy, Marjatta & Parrukoski, Sanna (toim.) (2010): Hyvinvointi ilmastomuutoksen oloissa? Yliopistopaino, Helsinki.

Buzan, Barry & Hansen, Lene (2009): The Evolution of International Security Studies. Cambridge University Press.

Castel, Robert (2007): Sosiaalinen turvattomuus. Mitä on olla suojattu? Kelan tutkimusosasto. Helsinki.

Esavi (2014): Peruspalvelut Etelä-Suomen alueella 2013. Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja 34/2014. Hämeenlinna.

Heinonen, Anri (2010): Inhimillinen turvallisuus – elämän ja ihmisarvon turvaamista.

Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen- ja sotilaspedagogiikan laitos. www.puolustusvoimat.fi Heiskanen, Markku (2002): Väkivalta, pelko, turvattomuus. Surveytutkimusten näkökulma suomalaiseen turvallisuuteen. Tilastokeskus, Tutkimuksia 236; Hakapaino Oy, Helsinki.

Hellenberg, Timo (2009): Sisäisen turvallisuuden teorioista kohti käytännön kansalaisturvallisuutta. Maanpuolustus. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen julkaisu N:o 87, 1/2009.

Härkönen, Timo & Laitinen, Kari (2014): Kokonaisturvallisuus – tulevaisuuden turvallisuusmalli? Teoksessa Muttilainen, Vesa & Huotari, Vesa (toim.): Poliisin toimintaympäristö: Poliisiammattikorkeakoulun katsaus 2014. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 112. Poliisiammattikorkeakoulu, Suomen yliopistopaino – Juvenes Print, Tampere.

Ilmola, Leena (2012): Mitä suomalaiset pelkäävät? Sisäasiainministeriön pelkotutkimus, taustatietoa. International Institute For Applied Systems Analysis (IIASA). http://www. intermin.fi/download/35319_Pelkotutkimus_taustakalvot_nettiin.pdf Jukarainen, Pirjo (2011): The Future of Human Security in Politics and Research. In: Oili Alm & Tapio Juntunen (Eds.) Human Security – Perspectives and Practical Examples.

The Civil Society Conflict Prevention Network. KATU Juntunen, Tapio (2014): Kohti varautumisen ja selviytymisen kulttuuria. Kriittisiä näkökulmia resilienssiin. SPEK puheenvuoroja 2. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere.

Juntunen, Tapio (2011): Operationalising Human Security: Grand Theory or Practical Policy? In: Oili Alm & Tapio Juntunen (Eds.) Human Security – Perspectives and Practical Examples. The Civil Society Conflict Prevention Network. KATU Kajanoja, Jouko (2010): Taloudellisen maailmankuvan muunnelmia. Teoksessa: Bardy, Mar-

35

jatta & Parrukoski, Sanna (toim.) (2010): Hyvinvointi ilmastomuutoksen oloissa? Yliopistopaino, Helsinki.

Kattilakoski, Mari (2011): Maaseudun uudet toimijat. Tutkimus paluu- ja tulomuuttajien toimijuudesta maaseutuyhteisöissä ja kehittämisverkostoissa Keski-Pohjanmaalla. Siirtolaisuusinstituutti, Siirtolaisuustutkimuksia A 37, Turku.

Kemppainen, Teemu & Lönnqvist, Henrik & Tuominen, Martti (2014): Turvattomuus ei jakaudu tasan. Mitkä asuinalueen piirteet selittävät helsinkiläisten kokemaa turvattomuutta? Yhteiskuntapolitiikka 1/2014, 5-20.

Kivivuori, Janne (2006): Oikeudellistuva yhteiskunta – esimerkkinä koulujen alttius ilmoittaa oppilaiden tekoja poliisille. Oikeus 2:2006, 157-177.

Kivivuori, Janne (2007): Onko kukaan meistä enää turvassa? – Rikosten ja turvallisuuden mittaamisesta. Teoksessa Rantala, Kati & Virta, Sirpa (toim.): Tieto – mahdollisuus, uhka vai turva? Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 47, Edita Prima Oy, Helsinki.

Korhonen, Senja (2011): A Change of Paradigm – Towards Human Security? In: Oili Alm & Tapio Juntunen (Eds.) Human Security – Perspectives and Practical Examples. The Civil Society Conflict Prevention Network. KATU Korander, Timo (2000): Turvallisuus rikollisuuden ja sen pelon vastakohtana. Teoksessa: Niemelä, Pauli & Lahikainen, Anja-Riitta: Inhimillinen turvallisuus. Vastapaino, Tallinna.

Korander, Timo (1998). Katujen nollatoleranssi, tilastojen kelvottomuus ja ongelmien poliisisointi. Oikeus (27) 4/1998, 358–382.

Koskela, Hille (2009): Pelkokierre. Pelon politiikka, turvamarkkinat ja kamppailu kaupunkitilasta. Gaudeamus, Helsinki University Press.

Kunnaskari, Mia (2014): Kotitalouksien omatoimisen varautumisen tukeminen järjestöissä.

SPEK tutkii 7. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere.

Kupi, Eija & Kortelainen, Helena & Lanne, Marinka & Palomäki, Katariina & Murtonen, Mervi & Toivonen, Sirra & Heikkilä, Anna-Mari & Uusitalo, Teuvo & Wuoristo, Tuomas & Rajala, Arto & Multanen, Anna (2010): Turvallisuusalan liiketoiminnan kasvualueet ja -mahdollisuudet Suomessa Espoo 2010. VTT Tiedotteita – Research Notes 2534.

Laurikainen, Heikki (2014): Esiselvitys harvaan asutun maaseudun turvallisuushankkeista.

Spek tutkii 9. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere.

Lindström, Kauri (2013): Puhelinhaastattelututkimus. Ihmisten suhteesta omatoimiseen varautumiseen ja lähiympäristön turvallisuuteen. Spek tutkii 5. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere.

Lindström, Kauri (2011): Pelastusalaa koskevat sisäisen turvallisuuden kansalaiskyselyt vuosina 2006–2011. Spek tutkii 1. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. Tammerprint Oy, Tampere.

Mankkinen, Tarja & Vertio, Kia & Evwaraye, Ari (2014): Päätöksiä turvallisuudesta. Turvallisuus osaksi sähköistä hyvinvointikertomusta. Sisäministeriön julkaisu 15/2014, Sisäministeriö, Helsinki.

MPK (2013): Turvallinen Suomi. Tietoja Suomen kokonaisturvallisuudesta. Maanpuolustuskorkeakoulu. Tampereen Yliopistopaino oy MSB (2013): Strategic challenges for societal security. Analysis of five future scenarios.

Swedish Civil Contingencies Agency (MSB). https://www.msb.se/RibData/Filer/pdf/27189. pdf

36

MTS (2013): Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta (2013). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia 2/2013.

Niemelä, Pauli (2000): Turvallisuuden käsite ja tarkastelukehikko. Teoksessa: Niemelä, Pauli & Lahikainen, Anja-Riitta: Inhimillinen turvallisuus. Vastapaino, Tallinna.

Norden (2013): Societal Security in the Nordic Countries. NordFors, NordForsk Policy Paper 1–2013. Oslo.

Ollila, Maija-Riitta (2007): Tulevaisuuden turvallisuus: pirstaleista kokonaisuuteen. Teoksessa Rantala, Kati & Virta, Sirpa (toim.): Tieto – mahdollisuus, uhka vai turva? Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 47, Edita Prima Oy, Helsinki.

Perttula, Jouni & Rajala, Timo (2014): Pirkanmaan turvallisuusklusteri alueellisessa turvallisuustyössä. Teoksessa Muttilainen, Vesa & Huotari, Vesa (toim.): Poliisin toimintaympäristö: Poliisiammattikorkeakoulun katsaus 2014. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 112. Poliisiammattikorkeakoulu, Suomen yliopistopaino – Juvenes Print, Tampere.

Psavi (2014): Aluehallintovirastojen keskeiset arviot peruspalvelujen tilasta 2013. Aluehallintovirastojen suorittama toimialansa peruspalvelujen arviointi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja 14/2014, Oulu.

Putnam, Robert D. (2000): Bowling Alone: The Collapse and Revival of American Community. Simon & Schuster, New York.

Raitasalo, Jyri & Sipilä, Joonas (2007): Mikä Suomea uhkaa? Laaja turvallisuuskäsitys ja uhkakuvapolitiikka näkökulmina Suomen turvallisuuspolitiikkaan. Maanpuolustuskorkeakoulu, Strategian laitos. Julkaisusarja 4: Työpapereita No 23. Helsinki.

Sillanaukee, Päivi (2014): sosiaali- ja terveyssektori varautumisen ytimessä. Maanpuolustus.

Maanpuolustuskurssiyhdistyksen julkaisu 108, 29-30.

SM (2014/a): Turvallisuutta harvassa? Tilanneraportti turvallisuudesta harvaan asutuilla alueilla. Sisäministeriön julkaisu 6/2014. Sisäministeriö, Sisäinen turvallisuus, Helsinki.

SM (2014/b): Väestön käsitykset ja tiedot pelastustoimesta. Sisäministeriö. http://www.pelastustoimi.fi/turvatietoa/gallup-2014 SM (2012): Poliisibarometri 2012. Kansalaisten käsitykset poliisin toiminnasta ja sisäisen turvallisuuden tilasta. Poliisibarometri 2012. Sisäasiainministeriön julkaisut 47/2012. Sisäasiainministeriö. Helsinki.

SM (2009): Turvallisuus harvaan asutuilla alueilla. Sisäasiainministeriön julkaisut 20/2009. .

Sisäministeriö, Sisäinen turvallisuus, Helsinki.

SPEK (2014): Kokonaisturvallisuuden sanasto. Sanastokeskus TSK ry & Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK. STO (2012): Turvallisempi huominen. Sisäisen turvallisuuden ohjelma. Sisäasiainministeriön julkaisusarja 26/2012. Sisäasiainministeriö, Helsinki.

Sundelius, Bengt (2005): A Brief on Embedded Societal Security. Information & Security: An International Journal Vol. 17, 23-37.

Tapio, Ville & Tervonen, Anssi & Valtari, Anu (2008): Mistä tulevaisuuden Suomi rakentuu?

Yhteenvetoraportti osallistujille. Sitran raportti 2008. Sitra & Fountain park Oy. http:// www.lamk.fi/enne/materials/Documents/SITRA%20Tulevaisuuden%20Suomi.pdf Theiler, Tobias (2003). Societal security and social psychology. Review of International Studies, 29, pp 249-268.

37

TEM (2013): Esitys valtioneuvoston päätökseksi huoltovarmuuden tavoitteista. Perustelumuistio 4.12.2013.

Virta, Sirpa (2007): Turvallisuustieto ja poliisin muuttuva rooli. Teoksessa Rantala, Kati & Virta, Sirpa (toim.): Tieto – mahdollisuus, uhka vai turva? Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 47, Edita Prima Oy, Helsinki.

VN (2010/a): Varautuminen ja kokonaisturvallisuus. Komiteamietintö. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 21/2010. Yliopistopaino, Helsinki VN (2010/b): Yhteiskunnan turvallisuusstrategia. Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VN (2012/a): Valtioneuvoston periaatepäätös kokonaisturvallisuudesta. Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2012.

VN (2012/b): Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2012. Valtioneuvoston selonteko.

Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 5/2012. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki.

Vuori, Juha A. (2011): Turvallisuuspuheella on monta poliittista käyttötarkoitusta. Turun yliopiston tiedote 1.9.2011. http://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/mediatiedotteet/arkisto/8dbc7b47.html YK (2014): Human Development Report ’Sustaining Human Progress: Reducing Vulnerability and Building Resilience’. The United Nations Development Programme (UNDP). http://hdr.undp.org/en/content/human-development-report-2014

Internetlähteet http://www.unocha.org/humansecurity/about-human-security/human-security-all http://www.turvallisuussuunnittelu.fi/fi/ http://www.findikaattori.fi/fi http://www.humansecurityindex.org http://www.tulevaisuudensuomi.fi http://www.gdrc.org/sustdev/husec/z-indicators.html http://www.vaalitutkimus.fi/fi/demokratiaindikaattorit.html

38

3

SPEK puheenvuoroja

Turvallisuus on monitahoinen käsite, jolla tarkoitetaan eri yhteyksissä erilaisia asioita. Turvallisuus voidaan nähdä olotilana, jota ilmentää vapaus erilaisista uhkista. Toisaalta turvallisuus tarkoittaa yksilön mahdollisuutta, kykyä ja vapautta toimia ja vaikuttaa omiin asioihinsa. Eri toimijat painottavat toisistaan poikkeavia keinoja hallinnoida turvallisuutta, varautua riskeihin ja estää turvallisuusuhkia toteutumasta.

Raportissa tarkastellaan erilaisia tapoja määritellä turvallisuus. Toiseksi esitellään turvallisuuden suhdetta hyvinvointiin, luottamukseen sekä sen vastakohtiin kuten uhkiin, riskeihin ja pelkoihin. Lisäksi esitellään erilaisia turvallisuutta kuvaavia indikaattoreita, joilla kerätään tietoa ja mitataan turvallisuuden tasoa.

Puheenvuoroja on Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry:n julkaisusarja, jossa julkaistaan puheenvuoroja, muistioita, suunnitelmia tai kokemuksia turvallisuuteen liittyvistä ajankohtaisista asioista.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki Puhelin (09) 476 112, faksi (09) 4761 1400 spekinfo@spek.fi www.spek.fi