1. Johdanto

”Turvallisuus on tila, jossa vaaraa ei ole olemassa” (Airaksinen 2012)

”Turvallisuuden käsitteellä voidaan tarkoittaa objektiivista eli ulkoista tai subjektiivista eli koettua tilaa tai näiden kahden välistä suhdetta” (Niemelä 2000)

”Turvallisuus on kiistanalainen käsite, joka saa erilaisia merkityksiä tulkitsijasta, ajasta ja paikasta riippuen” (Buzan ja Hansen 2009)

Turvallisuudella ymmärretään arkikielessä useimmiten sitä, että ihmisillä ei ole välitöntä uhkaa rikoksista tai onnettomuuksista. Turvallisuuden vastapuolta, turvattomuutta, on tutkittu Suomessa useista eri näkökulmista. Tietoa on kerätty esimerkiksi kansalaisten peloista (Ilmola 2012), lähiyhteisön turvallisuutta uhkaavista tekijöistä ja rikostorjunnan tilasta (SM 2012), harva-alueiden erityispiirteistä (SM 2009) sekä mielipiteitä ja kokemuksia yksittäisten viranomaisten toiminnasta (mm. SM 2014).

Turvallisuudella on yksilöllisiä, kulttuurisia ja rakenteellisia ulottuvuuksia. Useimmat turvallisuusuhat koskevat lähes yksinomaan yksilöitä. Onnettomuudet ja rikokset ovat esimerkkejä yksilön turvallisuutta horjuttavista tekijöistä, jotka vain poikkeustapauksissa aiheuttavat laajempaa turvattomuutta koko yhteisöissä tai yhteiskunnassa. Turvattomuutta ehkäisevät tekijät ovat sen sijaan usein rakenteellisia. Suomalaisissa ja ulkomaisissa turvallisuus- ja rikoksentorjuntaohjelmissa todetaan, että turvattomuutta ja syrjäytymistä voi estää sosiaalipolitiikan ja koulutuksen avulla. Esimerkiksi toimeentulo-ongelmat, epätasaarvoisuus, ylisukupolvinen huono-osaisuus ja koulutuksen puute vähentävät henkilökohtaista turvallisuutta ja voivat aiheuttaa ei-toivottua käyttäytymistä, joka voi aiheuttaa yhteisössä turvattomuutta. (ks. Koskela 2009; Kivivuori 2006; STO 2012 & 2014; MBS 2013.)

Tässä raportissa tarkastellaan erilaisia tapoja määritellä ja käsitteellistää turvallisuus. Lisäksi esitellään turvallisuuden suhdetta hyvinvointiin, luottamukseen sekä sen vastakohtiin kuten uhkiin, riskeihin ja pelkoihin. Koska turvallisuus-käsite on hyvin kontekstisidonnainen, ei turvallisuuden mittaamiseen

4

ole myöskään yksiselitteistä tapaa. Raportissa esitellään erilaisia turvallisuutta kuvaavia indikaattoreita, joilla kerätään tietoa ja mitataan turvallisuuden tasoa muun muassa kotimaisissa tietokannoissa, kuntien turvallisuussuunnitelmissa, EU:ssa sekä YK:ssa.

Raportin tarkoituksena on jäsentää ja terävöittää tapoja, miten eri viranomaiset, järjestöt ja muut toimijat voivat hahmottaa omaa turvallisuustyötään. Turvallisuuskäsitteillä muokataan julkista keskustelua, linjataan omaa toimintaa suhteessa muiden tekemään työhön ja osoitetaan toiminnan keskeisin kohderyhmä; koko väestö, tietyt kansalaiset, yhteisöt tai yhteiskunta.

5