Minä ja selkä

Rita Matilainen: Vertaistuki auttoi toipumaan

OLI SYKSY 2009 ja olin juuri palailemassa äitiyslomalta töihin tehden lyhyitä sijaisuuksia vanhustyössä.

Selässäni tuntui pientä kolotusta, jonka arvelin olevan lihasperäistä. Pystyin kuitenkin kolotuksesta huolimatta hoitamaan työtehtäväni. Pari viikkoa meni, eikä kipu hellittänyt kipulääkkeestä huolimatta. Töissä jouduin jo pyytämään apua raskaimpiin nostoihin ja kumartaminen alkoi olla hankalaa. Kotonakin alkoi pienen lapsen hoitaminen olla haasteellista ja isommat lapset joutuivat auttamaan lapsen hoidossa miehen ollessa töissä.

Päätin käydä lääkärissä. Lääkärikään ei ollut huolissaan, mutta määräsi vahvempaa kipulääkettä ja olisi kirjoittanut sairauslomaa, jota en ottanut vastaan, koska seuraavaan sijaisuuteen oli aikaa muutamia päiviä. Uskoin kivun ja kankeuden helpottavan muutaman päivän levolla ja lääkkeillä.

Kipu ei helpottanut. Peruin tulevan sijaisuuden ja menin uudelleen lääkäriin. Sain vahvempia kipulääkkeitä saatesanoilla ”Kyllä nyt näillä lääkkeillä kipu helpottaa.” Ei helpottanut. En pystynyt öisin nukkumaan ja lapsesta huolehtiminen vaikeutui entisestään. Kipu oli todella raastavaa ja kaikki liike teki kipeää. Kävin lääkärissä useita kertoja, sain vahvempia ja vahvempia kipulääkkeitä, joilla kivun piti helpottaa. Näin ei käynyt, kipu ei helpottanut missään vaiheessa yhtään. Päinvastoin se vain paheni. Kipu oli jatkuvaa ja kaikki mitä tein lisäsi kipua. Elämässä ei enää ollut muuta kuin kipu.

Menin taas lääkäriin, ties kuinka monennen kerran kuluneiden kuukausien aikana. Tällä kertaa sain lähetteen kirurgian päivystykseen. Päivystyksessä sain kipupiikin, josta ei ollut mitään apua.

Lääkäri saapui ja otti minut osastolle ja lisäsi kipulääkkeitä. Näistä ei ollut vieläkään apua. En enää pystynyt itsenäisesti mihinkään, en päässyt vessaan, en pystynyt pukeutumaan tai riisuuntumaan, en edes voinut harjata hiuksiani kivulta. Lääkäri lisäsi kipulääkettä, mutta siitäkään ei ollut apua. Tätä jatkui pari päivää.

Hoitajat olivat lähteneet huoneestani ja kuulin heidän puhuvan käytävällä, että olin saanut niin ja niin paljon lääkettä ja vielä muka koskee. Tällöin aloin miettiä tosissani mikä päässäni on vialla, jos kerran kuvittelen tällaiset kivut itselleni.

Seuraavana päivänä lääkärin kierroksella, kysyin häneltä sen: mikä päässäni on vikana? Lääkäri määräsi verikokeita ja magneettikuvan. Hän tuli seuraavana päivänä kierrokselle ja sanoi: ”Sinulla ei ole päässä vikaa, syy löytyi, sinulla on spondylodiskiitti.” Hienoa, että syy löytyi, mutta kuinka tästä eteenpäin? Mitä se tarkoittaa? Aloitettiin antibiootti suonensisäisesti ja lisättiin vielä kipulääkitystä. Kyseessä oli välilevyntulehdus, jonka aiheutti ihorikon kautta verenkiertoon päässyt bakteeri.

Alkoi pitkä ja kivulias kuntoutus. Olin yli kuukauden petipotilas, enkä pystynyt vieläkään toimimaan itsenäisesti. Sain onneksi apua lapsen ja kodin hoitoon, ja fysioterapeutin kotiin, kun sinne vihdoin pääsin.

Sitten halvaantui vasen jalka. Lääkärikäynnillä kerrottiin, että hermot paranevat yhden millimetrin kuukaudessa, joten noin kolmen kuukauden kuluessa jalkani paranee.

Halvaantunut jalka on edelleen heikko ja läpsyy helposti. Kipu on aina seuralaiseni. Käytän kotona useita eri apuvälineitä helpottaakseni arkeani. Käyn altaalla jumppaamassa viikoittain ja se on kaikista paras liikunta minulle. Minulle on myös asennettu selkäydinstimulaattori, joka vie kivulta terävimmän kärjen.

Vertaistuki on ehdottomasti parhaiten auttanut minua toipumisessa. Vertaistukiryhmässä olen saanut jakaa kaikkia tuntojani ja tunnen kuuluvani porukkaan. Olen saanut siellä paljon vinkkejä ahaa-elämyksiä ja ystäviä. Tie on ollut pitkä ja kivulias ja olen oppinut tietämään omat voimavarani, joiden avulla pystyn säätelemään tekemisiäni. Olen myös kouluttautunut vertaistukijaksi, jotta voin olla vuorostani tukena muille. Tiedostan omat rajoitteeni ja olen keksinyt uusia keinoja tehdä asioita. Kivuista ja muista oireista huolimatta olen tyytyväinen elämääni ja koen sen merkitykselliseksi.

Haluatko kirjoittaa lehteen oman selkätarinasi? Tarinat ovat pidettyjä ja lukijoiden toivomia. Ota yhteyttä lehden toimitukseen: hyvaselka@selkaliitto.fi