Tutkimustietoa

Nuorella aikuisella leikkausta vaatinut kaularangan rappeuma vaikuttaa elämänlaatuun

KAULARANGAN RAPPEUMIEN , kuten oireita aiheuttava välilevytyrän ja luisen kuluman eli spondyloosin, esiintyvyys lisääntyy iän myötä, mutta niitä tavataan myös nuorilla aikuisilla. Tuomas Hirvosen väitöskirjassa tutkitaan sitä, mikä on pitkäaikaisennuste kaularangan rappeumien vuoksi alle 40-vuotiaana leikatuilla henkilöillä.

Valtaosalla kaularangan rappeumien aiheuttamat oireet paranevat itsestään ajan myötä, suurin paraneminen tapahtuu yleensä ensimmäisen 4–6 kuukauden aikana. Joskus tarvitaan kuitenkin leikkaushoitoa. Yleisin leikkausmenetelmä on luudutusleikkaus, jossa lyhyen viillon kautta poistetaan rappeutunut välilevy ja spondyloosi ja kyseinen nikamaväli luudutetaan eli jäykistetään. Liike kyseisessä nikamavälissä loppuu tai ainakin vähenee merkittävästi. Leikkauksen on arveltu muuttavan viereisten nikamavälien kuormitusta ja kiihdyttävän niiden rappeutumista. Tämän merkitys korostuu, kun kyse on nuorista potilaista.

Vaihtoehtoisena menetelmänä 2000-luvun aikana on yleistynyt välilevyproteesin käyttö. Sen sijaan että väli jäykistettäisiin, nikamaväliin laitetaan proteesi. Proteesi säilyttää nikamavälin liikkeen ja on ajateltu, että tämä vähentää muihin nikamaväleihin kohdistuvaa kuormitusta ja siten voisi pienentää riskiä rappeumien muodostumiseen. Menetelmä soveltuu erityisesti nuorten potilaiden leikkauksiin.

Tutkimuksen mukaan nuorena aikuisena leikattujen elämänlaatu oli pitkäaikaisseurannassa huonompi kuin vastaavalla samanikäisellä väestöllä keskimäärin. Potilaiden niska-hartiaseudun oireet jatkuivat, joskin ne olivat melko lieviä. Leikattujen potilaiden työllisyysaste oli samankaltainen kuin muulla väestöllä, eli he säilyttivät työkykynsä niskaoireista huolimatta. 13 prosenttia joutui uusintaleikkaukseen seuraavan kymmenen vuoden aikana ja kymmenellä prosentilla uusintaleikkaus tehtiin viereisiin väleihin.

Tutkimuksen mukaan tupakointi lisäsi merkittävästi riskiä uusintaleikkaukseen. Tupakointi onkin todettu välilevyjen rappeutumisen riskitekijäksi, ja se lisää myös leikkauskomplikaatioiden riskiä. Lisäksi ennen ensimmäistä leikkausta todettu selkäytimen puristustila oli uusintaleikkauksen riskitekijä. Seurannassa potilailla, joiden alkuperäinen ensisijainen diagnoosi oli spondyloosi, elämänlaatu oli huonompi verrattuna potilaisiin, jotka oli leikattu välilevytyrän takia. Onkin mahdollista, että osalla potilaista oireiden jatkuminen ja uusintaleikkauksen tarve johtuu korkeammasta geneettisestä taipumuksesta rappeumamuutoksien muodostumiselle.

Välilevyproteesimenetelmällä leikattujen ja perinteisemmällä luudutusmenetelmällä leikattujen ryhmien välillä ei tutkimuksessa ilmennyt merkitseviä eroja. Aineiston pienuuden ja menetelmän verrattain lyhytaikaisen käytön vuoksi tarvitaan kuitenkin vielä lisätutkimuksia välilevyproteesin vaikutuksesta pitkällä aikavälillä.

Hirvonen, Tuomas (2023) Long-term prognosis and health-related quality of life of young adults after anterior cervical discectomy and fusion. Helsingin yliopiston väitöskirjat. http:// urn.fi/URN:ISBN:978-951-51-8832-8.

Tekoäly auttaa tunnistamaan selkäkivun pitkittymiseen liitettyjä riskitekijöitä

SUURIN OSA SELKÄKIVUSTA on hyvänlaatuista kipua, jolle ei ole osoitettavissa selvää syytä. Selkäkipu on useimmiten myös lyhytaikaista, mutta noin 20–25 % selkäkivuista pitkittyy, kestäen yli 3 kuukautta. Pitkäaikaisen selkäkivun on todettu liittyvän erilaisiin riskitekijöihin. Linda Nieminen tuotti väitöstutkimuksessaan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla ajankohtaista tietoa näistä tekijöistä.

Kirjallisuuskatsauksen perusteella oli tunnistettavissa yhteensä 45 erilaista pitkäaikaisen selkäkivun riskitekijää. Näitä olivat muun muassa huomattava ylipaino, tupakointi, kova kipu ja sen säteily yläselkään sekä fyysinen työ, jossa on hankalia työasentoja, raskaiden taakkojen nostamista tai tärähdyksiä. Kivun pitkittymisen riskiä lisäsivät myös masennus, ahdistus ja katastrofointi. Tuki työssä, hyvä elämänlaatu ja fyysinen aktiivisuus osoittautuivat kivun pitkittymiseltä suojaaviksi tekijöiksi.

Kipuun vaikuttavien riskitekijöiden tunnistaminen on tärkeää, jotta kuntoutus pystytään räätälöimään kunkin potilaan tilanteen ja tarpeen mukaiseksi. Väitöstutkimuksessa kehitettiin menetelmiä, miten näitä tekijöitä voitaisiin paremmin huomioida terveydenhuollossa. Tekoäly opetettiin tunnistamaan kivun pitkittymiseen linkittyviä tekijöitä ja toimintarajoitteita terveydenhuollon ammattilaisten kirjaamista potilaskertomusteksteistä. Kehitetty menetelmä nopeuttaa potilaskertomustekstien lukemiseen käytettyä aikaa ja auttaa ymmärtämään ihmisen toimintakykyä laaja-alaisesti.

Lisäksi tutkimuksessa suunniteltiin Pirkanmaalla perusterveydenhuollon ja työterveyden hoitopolkuja huomioimaan paremmin tunnistetut yksilölliset kivun pitkittymisen taustatekijät.

Tuotoksena syntyi vuokaavio, jonka avulla oikeat ammattilaiset ohjautuvat mukaan prosessiin potilaan tarpeiden mukaisesti ja moniammatillista työskentelyä pystytään paremmin hyödyntämään potilaan hoidossa.

Nieminen, Linda (2023) Decision Support for Tailored Biopsychosocial Rehabilitation: In Non-specific Low Back Pain. Tampereen yliopiston väitöskirjat. https://urn.fi/ URN:ISBN:978-952-03-2851-1.

Kognitiivinen funktionaalinen terapia parantaa toimintakykyä henkilöillä, joilla on ollut pitkäaikaista alaselkäkipua

LÄÄKETIETEEN AIKAKAUSILEHTI Lancetissa julkaistussa tutkimusartikkelissa selvitetään kognitiivisen funktionaalisen terapian (Cognitive functional therapy CFT) vaikutuksia pitkäaikaista alaselkäkipua kokevilla henkilöillä verrattuna tavanomaiseen hoitoon. Kognitiivinen funktionaalinen terapia (CFT) on lähestymistapa, jossa pyritään huomioimaan yksilön kipuun ja toimintakyvyn alenemiseen vaikuttavia ajatuksia, tunteita ja toimintatapoja.

Tutkimuksen koehenkilöt jaettiin satunnaisesti kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä sai tavanomaista hoitoa, joka tarkoitti vapaavalintaista hakeutumista terveydenhuollon ammattilaisen tarjoamaan hoitoon. Tutkimuksessa ei määritelty tarkemmin, millaiseen hoitoon heidän tulisi hakeutua, eikä niiden kuluja korvattu heille. Kaksi ryhmää sai CFT-menetelmän mukaista kuntoutusta. Toisessa CFT-ryhmässä hyödynnettiin lisäksi biopalautetta antavaa laitetta, joka antoi tietoa alaselän asennoista ja liikkeistä. Osallistujille kerrottiin tutkimuksen vertaavan tavanomaista hoitoa kahteen näyttöön perustuvaan menetelmään.

CFT-menetelmää tutkimuksessa tarjoavat fysioterapeutit koulutettiin menetelmän käyttöön asiakastyössä. Asiakaskäynnit alkoivat alkuhaastattelulla ja tutkimisella. Tavoitteena oli tehdä yksilöllinen suunnitelma, joka muodostui kolmesta osasta. Ensiksi asiakkaan kivun selittämisestä huomioiden eri tekijät: asiakkaan ajatukset, tunteet, sosiaaliset tekijät sekä käyttäytyminen (kuten aktiivisuuden välttäminen ja huonot unitottumukset). Muokattavissa olevat tekijät tunnistettiin keinoiksi vaikuttaa kipuun ja toimintakykyyn. Toiseksi asiakasta altistettiin asteittain liikemalleille ja aktiviteeteille, jotka koettiin ki-

vuliaiksi, vaarallisiksi tai vältettäviksi. Kolmantena osana olivat elämäntapamuutokset, joihin saattoi kuulua fyysisen aktiivisuuden lisäämistä, riittävä unen varmistamista, ravinnon huomiointia, stressin hallintaa tai sosiaalisen aktiivisuuden lisäämistä.

Molemmissa CFT-menetelmää käyttäneissä ryhmissä havaittiin merkitsevää toimintakyvyn parantumista ja toimintarajoitteiden vähenemistä, joka säilyi vielä vuoden kohdalla. Merkitsevää hyötyä CFT-menetelmässä biopalautetta antavasta laitteesta ei tutkimuksen perusteella ollut. Muutos CFT-ryhmissä oli merkitsevästi suurempaa kuin tavanomaista hoitoa saaneessa kontrolliryhmässä. On kuitenkin huomioitava, että osallistujat tiesivät mihin ryhmään he kuuluivat, mikä saattoi vaikuttaa ennakkoasenteeseen. Kontrolliryhmäläisten luottavaisuus kuntoutuksen toimimiseen oli heikompi. Kontrolliryhmässä saatu hoito oli lisäksi vähäisempää ja vaihtelevaa. Tyypillisesti heillä oli kuntoutuskäyntejä kolme, kun CFTryhmässä käyntimäärä oli tyypillisesti seitsemän. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että CFT-menetelmä toimii pitkäaikaista alaselkäkipua kokevien henkilöiden toimintakyvyn edistämisessä ja toimintarajoitteiden lieventämisessä ja menetelmä on mahdollisesti kustannustehokas.

Kent, P. et al. (2023) Cognitive functional therapy with or without movement sensor biofeedback versus usual care for chronic, disabling low back pain: a randomized, controlled, three-arm, parallel-group, phase 3, clinical trial. The Lancet, 401 (10391), 1866-1877. DOI: 10.1016/s0140-6736(23)00441-5.

Koonnut: Satu Nieminen
Kuva: Freepik