Kouluikäisten lasten ja nuorten niskahartiaterveys vaatii huomiota

Asiantuntija-artikkeli

Tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisiä tämän päivän kouluikäisillä. Koska lapsuus- ja nuoruusaikana koetut kivut lisäävät kipuriskiä myös aikuisuudessa, on tärkeää kiinnostua kouluikäistemme terveydestä ja hyvinvoinnista heidän kokemiensa kipujen näkökulmasta.

ARVIOLTA 30 PROSENTILLA lapsista ja nuorista on yli 6 kuukautta jatkuneita kipuja, ja reilulla 60 prosentilla heistä oireet ovat tuki- ja liikuntaelinperäisiä. Tyypillisesti tytöt kokevat kipua enemmän kuin pojat. Tutkimusten perusteella niska-hartiakivut ovat yleisin tukija liikuntaelinvaiva lapsilla ja nuorilla. Vaivan viikoittainen esiintyvyys vaihtelee kouluikäisillä 15–40 prosentin välillä tutkimuksesta riippuen. Noin viidellä prosentilla niskakivut ovat jatkuvia. Maailman terveysjärjestön (WHO) raporttien perusteella niskakivut ovat kansainvälisessä tarkastelussa kahdeksanneksi yleisin terveysongelma nuorten keskuudessa.

Lasten niskahartiaongelmat ovat melko heikosti tunnettuja

Niska-hartiakivut näyttävät yleistyvän iän myötä ja niiden yleistyessä myös kivun voimakkuudella on taipumus kasvaa. Esimerkiksi väsymyksen ja masennusoireiden on tutkittu liittyvän niskahartiakipujen suurempaan esiintyvyyteen nuorella väestöllä. Yleisesti mm. perheen alhainen koulutus- ja tulotaso, sekä muiden perheenjäsenten kokemat kivut on yhdistetty lasten kipuihin. Siitä, millaisia tekijöitä kipujen puhkeamisen taustalta löytyy, on heikosti tutkimustietoa. Jonkin verran löytyy näyttöä psykofyysisten tekijöiden yhteyksistä niskahartiakipujen ilmaantuvuuteen kouluikäisillä lapsilla.

Koska aihetta ei ole juuri tutkittu, ovat lasten niska-hartiaongelmat kohtalaisen heikosti tunnettu ilmiö. Lasten ja nuorten toimintaympäristöissä ja niin ikään terveydenhuollon ammattilaisten keskuudessa tarvittaisiin lisää tietoa lasten ja nuorten niska-hartiakivuista nykyilmiönä ja näyttöä erilaisten interventioiden vaikuttavuudesta käytänteiden tueksi. Kaiken kaikkiaan lasten kokemista kivuista ja niiden taustatekijöistä on tärkeää olla kiinnostunut monilla eri sektoreilla, sillä vaikutuskanavat rakentuvat lasten kanssa toimivien tahojen yhteistyöllä.

Liikkumissuositukset eivät täyty

Nykyisen liikkumissuosituksen mukaan 7–17-vuotiaiden tulisi liikkua reippaalla tai rasittavalla tasolla vähintään tunti päivässä, ikätasoisesti yksilölle sopivalla tavalla. Pitkäkestoista paikallaanoloa tulee välttää. Paljon paikallaanoloa sisältävällä elämäntavalla on taipumus jatkua aikuisuuteen ja se on laadultaan varsin pysyvää. Vauhdikkaan liikunnan määrä laskee lapsuudesta nuoruuteen ja vähäinen liikkuminen muuntuu helposti paikallaanoloajaksi lapsen kasvaessa.

Tyypillisesti tytöt kokevat kipua enemmän kuin pojat.

Paljon on vielä tehtävä liikkumissuosituksen toteutumiseksi. LIITU-tutkimuksessa eli Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa -tutkimuksessa mitattiin liikkumista liikemittareilla, ja sen mukaan viime vuonna suomalaisista 11-vuotiaista tämän suositusten mukaisen liikkumistavoitteen saavuttaa 34 prosenttia. Iän myötä liikkuminen vähenee kuitenkin paljon. 13-vuotiaista 17 prosenttia ja 15-vuotiaista enää 9 prosenttia liikkuu suositellun määrän liikemittarilla mitattuna.

Väitöskirjatutkimuksessani tarkastellaan 10–15-vuotiaiden koululaisten niska-hartiakipujen esiintyvyyttä ja ilmaantuvuutta suhteessa kiihtyvyysanturilla mitattuun liikkumiseen ja paikallaanoloon sekä lasten itseraportoimaan ruutuaikaan ja Move!-mittauksiin. Niska-hartiakipujen ilmaantuvuutta selittäviä tekijöitä ei ole aiemmin vastaavasti selvitetty kouluikäisillä.

Väitöskirjassa on hyödynnetty Jyväskylän ammattikorkeakoulun Likesin Oppilaiden liikunta ja hyvinvointi -seurantatutkimuksen aineistoa vuosilta 2013–2015. Tässä kansallisessa aineistossa keskimäärin 34 prosenttia kaikista tutkituista saavutti 60 minuutin suositellun päivittäisen reippaan liikkumisen määrän. Fyysisen aktiivisuuden määrä oli vähäisempi tytöillä, 24 prosenttia tytöistä liikkui reippaasti tai rasittavasti päivittäin suositellut 60 minuuttia, ja pojista 46 prosenttia saavutti riittävän liikkumisen määrän.

Tiedot vajaan tuhannen koululaisen niska-hartiakivuista kerättiin koulupäivien aikana kolmessa vuotuisessa mittauspisteessä verkkopohjaisella kyselyllä. Kysely osoittautui uudelleentestauksessa hyvin toistettavaksi lasten kiputietojen keräämiseen. Yli neljäsosa tutkimukseen osallistuneista vastasi kärsivänsä viikoittaisista niska-hartiakivuista kyselyä edeltäneen kolmen kuukauden aikana. Merkitsevää eroa tyttöjen ja poikien välillä kipujen esiintyvyydessä ei havaittu. Seurannan ensimmäisen vuoden aikana uusia viikoittaisia kipuja ilmaantui 15 prosentille ja toisena 18 prosentille lapsista.

Reipas liikkuminen oli yhteydessä poikien vähäisempiin niska-hartiakipuihin. Pojilla, joille kertyi reipasta tai rasittavaa liikkumista päivässä vähintään 30 minuuttia, oli 36 prosenttia pienempi todennäköisyys kokea viikoittaisia niska-hartiakipuja kuin pojilla, jotka liikkuivat vähemmän. Paikallaanoloaika ei ollut yhteydessä lasten niska-hartiakipuihin. Sen sijaan fyysisesti passiivinen viihderuutuaika lisäsi niska-hartiakipujen ilmaantuvuuden todennäköisyyttä ensimmäisen seurantavuoden aikana. Erityisesti passiivinen pelaaminen ja sosiaalisen median käyttöaika olivat kipujen todennäköisyyttä lisääviä ruutuaikalajeja.

Reipas liikkuminen oli yhteydessä poikien vähäisempiin niska-hartiakipuihin.

Lasten fyysisten kunto-ominaisuuksien yhteyksiä niska-hartiakipujen ilmaantuvuuteen tarkasteltiin myös kahden vuoden aikana. Koululaiset osallistuivat Move!-mittauksiin, joihin kuuluvat kyykistys, alaselänojennus täysistunnassa ja olkapäiden liikkuvuusmittaus (liikkuvuus), ylävartalonkohotus ja etunojapunnerrus (lihaskunto), vauhditon 5-loikka ja heittokiinniottoyhdistelmätehtävä (motoriset perustaidot) sekä 20 metrin viivajuoksu (kestävyyskunto). Hyvä kunto ei kuitenkaan johdonmukaisesti liittynyt kipujen pienempään ilmaantuvuusriskiin.

Kivunhoitoon pääsy on perusihmisoikeus

Lasten niska-hartiakivut ovat todennäköisesti laaja biokulttuurinen kokonaisuus. Maailman terveysjärjestö määrittelee, että kivunhoitoon pääsy on perusihmisoikeus ja että lapsilla on oikeus nauttia parhaimmasta mahdollisesta terveystilasta. Silti monet lasten ja nuorten kiputiloista ovat vielä heikosti tunnettuja ilmiöinä, vaikka ne heikentävät lastemme ja nuortemme hyvinvointia ja terveyttä. Koulun ollessa lasten ja nuorten elämän keskeinen tekijä, olisi hienoa, jos terveydenhuollon ammattilaisia voitaisiin hyödyntää lasten koulunkäynnin arjessa monipuolisemmin. Näin voitaisiin luultavasti madaltaa kynnystä lasten kivunhoitoon ja huolehtia paremmin ennaltaehkäisystä.

Meidän ei tule kuitenkaan unohtaa, että lapsi oppii mallista niin hyvän kuin huonon. Meidän aikuisten yksilö- ja yhteisvastuutavoite tulisi olla lastemme kipujen vähentäminen ja heidän hyvinvointinsa edistäminen niiltä osin kuin se suinkin on mahdollista, jotta myös tulevaisuutemme aikuiset voisivat mahdollisimman hyvin ja heidän työkykynsä voisi perustua terveellisiksi muodostuneisiin elämäntapoihin. Meidän tulee olla aktiivisia ja rohkeita toimijoita ja tiedon käyttäjiä, jotta voimme tarjota lapsillemme hyvän elämisen mallin ja terveyttä ja hyvää oloa elämän varrelle.

Katariina Pirnes, TtT, ft, Fysios Mehiläinen Viherlaakso

Kuva: iStock