Motivaattorina hyvä olo ja suorituskyvyn säilyttäminen

Teksti: Pia Bilund
Kuvat: Jauri Varvikko

Unelmarooli koetteli Kristo Salmisen selkää. Selkäkivut ja henkinen uupuminen saivat näyttelijän luopumaan työstään. Avun toi painonnostoharjoittelu: olo parani ja selkäkivut helpottivat. Pian prätkän selässä viihtyvä Kristo kurvaa taas tauon jälkeen näyttämölle.

NÄYTTELIJÄ Kristo Salminen sai ensimmäiset selkäjumppaohjeet jo 12-vuotiaana, kun hänellä todettiin ns. lautaselkä. Kristo ei muista, oliko hänen selkänsä ollut kipeä vai miksi äiti vei hänet lääkäriin. Jumppaaminen ei kuitenkaan nuorukaista kiinnostanut, joten se jäi. Mutta hän selvisi nuoruusajan ilman kipuperiodeja.

Myöhemmin kun Kristo oli Teatterikorkeakoulussa, ongelmia tuottivat yläja keskiselkä.

– Tehtiin akrobatiaa, esimerkiksi puolivoltteja, ja siinä kun tuli alas pikkasen taivutuksessa olevalle selälle, niin se tuntui. Mutta ajattelin, että sellaisia tulee ja kroppa on tehty käytettäväksi. Jos kuolee vanhuuteen niin, että kaikki paikat on teräksisessä kunnossa, sitten on tehnyt ehkä silleen vähän säästellen.

Kristolle tuli myös fasettinivellukkoja. Ne tuntuivat inhottavilta, koska ne salpasivat hengitystä. Avuksi hän kokeili muun muassa fysioterapiaa ja osteopatiaa. Isommin selkä alkoi oireilla, kun Kristo oli nelikymppinen.

– Tuli kliseisesti ruuhkavuodet. Lapsia syntyi kolme ja samaan aikaan olin hirveän keskittynyt työn tekoon. Olin töissä Kansallisteatterissa, oli paineita ja stressiä.

Tuohon aikaan keskiselän oireet alkoivat vähitellen helpottaa, mutta alaselkä rupesi paukkumaan. Kristo kertoo, että selän kannalta ”huipentuma” oli se, kun hän sai Rikhard III:n roolin, joka oli hänen suuri unelmansa. Historiallisestikin tiedetään, että Rikhardilla oli skolioosi ja Shakespearen tekstin mukaan kyttyräselkä, mikä toi omat haasteensa roolin esittämiselle.

– Koska mulla oli selkä jo valmiiksi huonossa kunnossa, päädyttiin mäkihyppyselkään, ns. 45 asteen kulman asentoon, lisänä oli sitten muita puvustusratkaisuja. Mulla oli siinä kohtaa elämässä aika tehokkaasti jäänyt kaikki jumppaamiset. Mulla ei ollut rooliasennon kannattelemiseen oikeastaan mitään muuta kuin selän lihakset, pakaroista ei tullut juuri tukea. Ikään kuin roikuin siinä asennossa.

Esitysten kestäessä selkäkivut iskivät pahoina.

Kipu oli niin karsea, että mä ajattelin katkeavani keskeltä kahtia.

– Kipu oli niin karsea, että mä ajattelin katkeavani keskeltä kahtia. Mutta kun olin saanut unelmahomman, sitkuttelin. Opiaattipohjaisilla ja muilla lääkkeillä douppasin itseäni ja koitin mönkiä eteenpäin.

Silloin teatterissa oli ”show must go on” -mentaliteetti. Mutta se on Kriston mukaan onneksi muuttunut alalla. Myös korona-aika on siihen osaltaan vaikuttanut.

– Nykyään ihmiset saa ajatella terveyttäkin. Ei tarvitse pää kainalossa mennä lavalle.

Noihin aikoihin tapahtui myös klassinen henkinen uupuminen.

– Olin keski-ikäinen mies, joka oli painanut duunia parikymmentä vuotta. Oli perhe, lapset ja kaikki, enkä pitänyt itsestäni ja kunnostani huolta.

Kristo juoksi läpi kaikki mahdolliset hoidot saadakseen apua selkäkipuihinsa. Jälkiviisaasti ajateltuna oma aktiivinen liikunta olisi ollut ratkaisu.

– Mutta olin jo henkisesti ja fyysisesti pudonnut alle sellaisen suorituskyvyn niin pahasti, etten jaksanut. Umpiväsyneenä näytöksen jälkeen ei tullut mieleen lähteä lenkille jäähdyttelemään tai muuta.

Lopulta tilanne päätyi siihen, että Kristo katsoi parhaaksi irtisanoutua kokonaan teatterista. Hän tarvitsi täydellisen irtioton.

Painonnosto koukutti

Samoihin aikoihin Kristo tapasi kollegansa kautta Matti ”Masa” Vestmanin Tempaus-Areenalta. Kristo suuntasi painonnostosalille ja Masa teetätti hänellä aluksi keppijumppaa.

– Olin silloin sellaisessa kunnossa, että ajattelin, etten voi etukautta kumartua ja poimia maasta mitään, en edes sukkaa. Saati sitten jotain painoa.

Heti ensimmäisen treenikerran jälkeen Kristolle tuli parempi olo. Tapahtui jotain positiivista, ja Masa sanoi hänelle motivoivat ”taikasanat”, että nyt on viimeiset hetket päästä kuntoon. Ne upposivat 45-vuotiaaseen mieheen ja painonnostoharrastus alkoi.

Aika nopeasti Kristo siirtyi keppijumpasta tekemään oikeita painonnostoliikkeitä, kuten työntöjä, tempausta, kyykkyjä ja maastanostoja. Laji on Kristosta koukuttava ja hän innostui kokeilemaan rajojaan.

– Onneksi järki pysyi riittävästi mukana – kiitos Masan, eikä vahinkoja tapahtunut. Harjoittelussa on tärkeä muistaa hyvä tekniikka.

Kehitystä alkoi tapahtua ja Kriston selkäkivut jäivät historiaan ylipainosta huolimatta.

– Muutamassa vuodessa sain selän semmoiseen kuntoon, että tulokset olivat ihan varteenotettavia, vaikka olin selkäkuntoutuja. Musta tuli sillä tavalla ”uskovainen” painonoston suhteen.

Kriston mielestä monet muutkin lajit ovat hienoja, mutta painonnosto on mahtavaa, koska siinä oppii oikean nostotekniikan ja tulee samalla vahvaksi. Se on dynaaminen laji.

Kristo sanoo olevansa monomaaninen ihminen ja innostuvansa helposti. Kun hän hurahti painonnostoon, muut oheisharjoitteet jäivät vähiin, vaikka Masa yritti kannustaa tekemään myös aerobista liikuntaa.

– Treenasin painonnostoa 2–3 kertaa viikossa ja harjoitukset olivat intensiivisiä. Jos olisin malttanut olla rauhallisempi, olisin ehkä jaksanut tehdä myös jotain muuta.

Samaistuttavan näköinen ukko

Kun Kristo jäi pois Kansallisteatterista, hän meni Masalle töihin, mikä ehkä yllätti vähän kummankin, vaikka siitä oli ollut aiemmin puhetta.

– Me tehtiin työhyvinvointijuttuja. Kävin yrityksissä kertomassa mun stooria ja joskus vedin keppijumppaa. Sitten tuli korona ja homma jäi sillä erää.

Treenaamisen ja keppijumppakeikkojen ohessa Kristo opiskeli personal traineriksi.

– Mulla ei ollut mitään muodollista pätevyyttä ohjata jumppia, niin ajattelin, että onhan se hyvä olla joku koulutus, jotta voin sanoa, etten ihan omalta pohjalta vedä näitä. Sain siitä myös työkaluja omaan harjoitteluun.

Kristo käy vieläkin jumppaamassa muutamien ihmisten kanssa. Hän haluaa tehdä sitä, koska se pitää hänet kosketuksissa liikunnalliseen maailmaan ja liikunnallisiin ihmisiin.

– En halua menettää sitä näköalaa. Ja ajattelen, että mun kokoista ja näköistä ukkoa on monien helppo lähestyä, olen samaistuttava. Olen myös oppinut hyväksymään itseni toisella tavalla, en jaksa surra ulkonäköasioita, koska motivaattorina on hyvä olo ja tietynasteisen suorituskyvyn säilyttäminen.

Kristo kertoo, ettei ole nyt hetkeen treenannut painonnostoa, mutta haaveilee taas terveysliikuntatyyppisestä harjoittelusta. Miehen selkä on pysynyt kunnossa ihan hyvin. Jos selkä alkaa oireilla, Kristo tekee tempausvaloja. Hänellä on sitä varten olohuoneessaan 10 kilon tanko.

– Tangolla ja kepillä teen ensiaputyyppisiä liikkeitä tai viime hetken ennaltaehkäisyä. Ja nyt mulla on sellainen vaihe, että pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän.

Kivusta voi selvitä

Selkäkipu tai kipu ylipäätään on jännä asia. Toisen ihmisen on todella vaikea tajuta sitä. Kristo on törmännyt tähän jopa hoitoalan ammattilaisten kanssa.

Vaikeimmat kipukokemukset tapahtuivat, kun selkäkipu äityi kotioloissa niin kovaksi, että Kristo vietiin ambulanssilla sairaalaan. Mies ei oikein pysynyt enää tajuissaan.

– Kun kipu tulee kovana ja silmissä rupeaa mustenemaan, siinä tulee hätä. Mulla oli pitkään paniikkityyppinen hätääntyminen aina, kun selässä tuntui jotain: okei, nyt selkä menee. Siitä tunteesta eroon pääsy ja normaaliin liikkumiseen pääseminen on ottanut aikansa. Se fiilis, että voi luottaa siihen, että pystyy toimimaan. Se on tosi iso juttu, ja samalla se, että tajuaa rajoituksensa. Pitäisi olla fiksu, mutta ei saa ruveta pelkäämään.

Mulla oli pitkään paniikkityyppinen hätääntyminen aina, kun selässä tuntui jotain

Nyt kun Kristolla on kokemusta ja hän tietää, että voi selvitä, vaikka selkäkipu iskee. Mutta kun ensimmäisen kerran kohtaa isoja haasteita ja on hetkittäin liikuntakyvytön, se voi tuntua siltä, ettei ole mitään toivoa. Silloin on vaikea ”hallita” mieltä ja yrittää ymmärtää tapahtumia.

Iso herätys Kristolle oli kaksospoikien syntymä. Hän mietti, voiko hän selkäkipuisena vielä liikkua ja tehdä asioita yhdessä, kun pojat kasvavat.

– Työt on tärkeitä, mutta elämä on muualla. Se olisi varmaan ollut iso asia selän ja koko burnoutin ”hallitsemisessa”, että olisin ymmärtänyt sen silloin.

Paineet olivat kuitenkin kovat. Kristolla oli mielipuolinen kunnianhimo ja näyttämisen halu työssä. Nyt hän yrittää löytää tasapainoa elämään. Katumusta hän ei kuitenkaan tunne. Parhaansa hän yritti ja teki ratkaisut senhetkisen tiedon ja tilanteen mukaan.

Isona apuna niin selän kuntouttamisessa kuin tukena muutenkin hänelle on ollut Masa.

– Masalla on vilpitön halu auttaa. Se kokemus, että saa jeesiä ja itse omalla työllä pääsee sieltä ylös, se on valtavan voimaannuttava.

Kristosta on myös palkitsevaa, kun löytää henkisen rohkeuden tehdä asioita, oli se sitten mitä tahansa.

– Menee vaikka sienestämään, jos on ollut aiemmin sellainen olo, että ei voi poimia sieniä selkäkivun takia. Se on iso juttu pääkopalle, kun sitten pystyykin.

Ja lisänä se dopamiinin määrä aivoissa, kun teet jotain mistä tykkäät, ja kun ehkä vielä teet vähän enemmän kuin mitä ensin kuvittelit pystyväsi.

Se fiilis, että voi luottaa siihen, että pystyy toimimaan.

Elämän ei tarvitse olla täydellistä

Selkäkipuepisodit ovat opettaneet Kristolle, että itseään pitäisi kuunnella, eikä elämää kannata ahnehtia liikaa.

– Olen sentyyppinen ihminen, että mulla viisari heilahtelee laidasta laitaan. Ehkä sellaista ajattelua selkäkokemukset ovat tuoneet, että välillä voi jonkun asian jättää väliinkin. Ja hyväksyä myös sen, että elämä ei ole täydellistä. Voi tavoitella asioita ja olla kunnianhimoinen, mutta täydellisyyteen pyrkiminen ei ole ainoa tie.

Intohimolla Kristo on nuoresta asti suhtautunut myös kamppailulajeihin. Nyrkkeilyä hän on harrastanut lajeista eniten. Lukuisten kamppailulajien harrastamisesta on ollut hyötyä ammatillisestikin ja Kristo on aikoinaan kouluttautunut näyttämötaistelun opettajaksi.

Eri lajit ovat antaneet avarakatseisuutta liikemateriaaleihin, kun hän on tehnyt teatteriin taistelukoreografioita.

Nykyään Kristo käy mielellään kävelemässä, jos ei muuta keksi. Ja hän hyödyntää kuminauhaa ulkokuntosalilla.

Selän lisäksi mies on kuntouttanut olkapäätään.

– En käytä salilaitteita, mutta niihin saa hyvin kumpparin kiinni ja sillä voi tehdä erilaisia liikkeitä.

Kotioloissa Kristo viettää vapaa-aikaa mielellään pelaten Playstationia.

– Olen ihan säälimätön pelaamaan pleikkaa. Se on kyllä selän tuho, se nojatuolissa röhnöttäminen, mutta se on sellainen asia, joka auttaa mua tyhjentämään pään.

Pieniä irtiottoja arkeen tuo myös moottoripyörä. Kristo ajaa paljon työmatkoja. Yhdessä vaiheessa moottoripyörä sopi selälle paremmin kuin auto tai bussi.

– Prätkän selässä oli kivempi olla, koska siinä voi istua pystyssä.

Tänä syksynä Kristo kurvailee Oopperaan, sillä hänellä on puherooli Lepakkooperetissa. Teatterin tekeminen on taas tauon jälkeen alkanut kiinnostaa.

– Olen älyttömän innoissani. Olen ollut Helsingin kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa, ja nyt pääsen Kansallisoopperaan. Suunnitelmissa on myös tv-puolen töitä. Kivalta näyttää tulevaisuus.

Kristo Salminen, 51

• Näyttelijä, personal trainer ja kolmen pojan isä.

• Kiinnitettynä laitosteatterissa yhteensä 20 vuotta, Helsingin kaupunginteatterissa ja Kansallisteatterissa. Näytellyt myös monissa elokuvissa ja tv-sarjoissa.

• Kolme merkityksellistä roolisuoritusta: Rikhard III, Vanja-eno sekä Kari Kairamon rooli Made in Finland -draamasarjassa.

Kriston liikuntavinkki: Tempausvala

Tempausvala parantaa liikkuvuutta. Kyykkyasento aktivoi ja vahvistaa alimpia selkälihaksia ja pakaroita. Tärkeää on tehdä liike oikealla tekniikalla.

Liikettä voi helpottaa laittamalla kantapäiden alle esimerkiksi palikan, jos ei pääse alas asti kyykkyyn. ”Tankona” voi käyttää jumppakuminauhaa tai -keppiä tai vaikka harjanvartta.