McKenzien menetelmä ja Käypä hoito -suosituksen ohjeet iskiasta hoidettaessa: 24 kuukauden seurantatutkimus

Asiantuntija-artikkeli

Tuoreessa seurantatutkimuksessa selvitettiin, ovatko fysioterapeutin ohjaamat McKenziemenetelmän mukaiset ohjeet ja harjoitukset tehokkaampia kuin ”luonnollinen paraneminen” Käypä hoito -suositusten mukaisilla ohjeistuksilla.

TUTKIMUKSEN ensisijaisena tavoitteena oli selvittää leikkausten lukumäärä. Toissijaisina tavoitteina oli verrata potilaiden itsensä raportoimat selkä- ja jalkakipujen voimakkuudet, toimintakyvyn haitta sekä terveyteen liittyvä elämänlaatu. Lisäksi huomioitiin mahdolliset muut tutkimusjakson aikana käytetyt hoidot, jotka eivät sisältyneet tutkimussuunnitelmaan. McKenzie- ja kontrolliryhmien välisiä eroja verrattiin 24 kuukauden ajan.

Tutkimukseen hyväksyttiin 18–60-vuotiaat iskiaspotilaat, joilla oli magneettikuvauksella varmistettu lannerangan välilevytyrä, johon liittyi vähintään kuusi viikkoa kestänyt hermojuuren puristus ja hermoperäinen kipu. Aluksi 162 iskiaspotilasta, jotka eivät olleet parantuneet konservatiivisilla hoidoilla kuuden viikon aikana perusterveydenhuollossa, ohjattiin jatkotutkimuksin Keski-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien keskussairaaloihin. Jos asiantuntijalääkäreiden lääketieteellinen tutkimus viittasi siihen, että potilaalla voi olla hermoperäinen säteilyoire (radikulopatia) ja hän tarvitsisi mahdollisesti leikkaushoidon, potilas ohjattiin lannerangan magneettikuvaukseen.

Magneettikuvauslöydösten analysoinnin jälkeen tutkimukseen otettiin lopulta mukaan yhteensä 66 potilasta, joilla oli magneettikuvauksella varmistettu lannerangan välilevytyrä ja hermojuuren kompressio (puristustila). Potilaista puolet oli naisia ja potilaiden keski-ikä oli 43 vuotta. Ennen kuvantamista fysioterapeutit tekivät molemmissa sairaaloissa McKenzie-menetelmän mukaisen tutkimuksen. Potilaat arvottiin McKenzie-ryhmään (n = 34) ja kontrolliryhmään (n = 32).

Hoitoperiaatteet

Kaikkia potilaita kehotettiin välttämään vuodelepoa ja jatkamaan normaaleja rutiinejaan mahdollisimman aktiivisesti oireiden sallimissa rajoissa. He saivat näihin liittyvän ohjelehtisen. Potilaita kehotettiin ottamaan välittömästi yhteyttä sairaalan päivystykseen, jos heillä esiintyi alaraajalihasten heikkenemistä tai ”ratsupaikka”-oireyhtymän oireita.

Yksilöllisiä McKenzie-terapiakäyntejä oli kerran viikossa 60 minuutin ajan, enintään seitsemän käyntiä. Hoidot lopetettiin, jos iskiaskivun sijainnissa ei havaittu muutosta tai jos oireet lisääntyivät tai pahenivat kahden tai kolmen hoitokerran jälkeen.

Kontrolliryhmän potilailla oli yksi fysioterapiakäynti, joka kesti vähintään 90 minuuttia ja sisälsi tietoa iskiaksen hyvästä ennusteesta, välilevytyrän spontaanista imeytymisestä eli luonnollisesta paranemisesta, kivunsietokyvystä ja lääkityksestä. Lisäksi potilaat saivat ergonomista neuvontaa ja neuvoja pysyä normaalisti aktiivisina ja jatkaa liikuntaa suositusten mukaisesti.

Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa leikkausmäärissä.

Tulokset

Iskiasoireet kestivät keskimäärin 16 viikkoa molemmissa ryhmissä. Yhdeksän McKenzie-ryhmän ja kymmenen kontrolliryhmän potilasta leikattiin. Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa leikkausmäärissä. Tutkimus toteutettiin siten, ettei se häirinnyt ortopedisten osastojen normaalia toimintaa. Niinpä 11 iskiaspotilaalle tehtiin leikkaus jo ennen tutkimukseen tuloa. Joillakin McKenzieryhmään arvotuilla potilailla oli vain kaksi terapiakäyntiä, koska heidän leikkauspäivänsä oli sovittu ennen hoidon aloittamista.

Selkä- ja jalkakivun voimakkuudet sekä toimintakyky paranivat kliinisesti merkittävästi molemmissa ryhmissä. Ryhmien välillä ei ollut tilastollisesti merkitsevää eroa. Elämänlaatukyselyn viisi ulottuvuutta – fyysinen toimintakyky ja roolitoiminta, pyykkinen roolitoiminta, sosiaalinen toimintakyky ja kivuttomuus – paranivat merkittävästi molemmissa ryhmissä seurannan aikana, eikä seurannassa ryhmien välisissä muutoksissa havaittu merkitseviä eroja.

McKenzie-ryhmässä hoitokäyntejä oli keskimäärin 6 (2–7 käyntiä). Kontrolliryhmästä keskimäärin 15 potilasta ilmoitti saaneensa lisähoitoja, pääasiassa fysioterapiaa 24 kuukauden seurannan aikana, kun taas McKenzie-ryhmästä keskimäärin kuusi oli saanut tutkimussuunnitelman ulkopuolisia hoitoja.

Selkä- ja jalkakivun voimakkuudet sekä toimintakyky paranivat kliinisesti merkittävästi molemmissa ryhmissä.

Tutkimuksen vahvuudet: Tutkimus suoritettiin hyvien kliinisten tutkimusten yleisten tieteellisten suositusten mukaisesti. Hermojuurta puristava välilevytyrä varmistettiin iskiaksen aiheuttajaksi magneettikuvauksella. McKenzie-menetelmää toteutettiin menetelmän periaatteiden mukaisesti lisäämättä muita hoitomuotoja, kuten aiemmissa tutkimuksissa on käytetty.

Tutkimuksen heikkoudet: Suurin syy poissuljettujen potilaiden isoon määrään oli se, että magneettikuvaus ei vahvistanut välilevytyrää iskiaksen aiheuttajaksi. Jotkut potilaat eivät halunneet osallistua tutkimukseen, koska he halusivat leikkauksen mahdollisimman pian, ja jotkut hyväksyivät vain konservatiivisen hoidon. Kontrolliryhmän viisi potilasta hoidettiin McKenzie-menetelmällä, joka aiheutti osittaista tutkimusasetelman ”pilaantumisen” (kontaminaation) ryhmien välillä. Useimmilla kontrolliryhmän potilailla ja vain muutamilla McKenzie-ryhmän potilailla oli useita tutkimussuunnitelman ulkopuolisia muita hoitoja, jotka saattoivat altistaa tutkimuksen hoitoharhalle.

Yhteenveto

• Useimmat potilaat, joilla oli pitkittynyt iskias, ja jotka lähetettiin erikoissairaanhoitoon lisätutkimuksia leikkausarviointia varten, välttivät leikkauksen.

• McKenzie-menetelmällä ja Käypä hoito -suosituksiin perustuvilla ohjeilla hoidettuja iskiaspotilaita leikattiin sama määrä, ja molempien ryhmien alaselkäja jalkakivut sekä toimintakyky paranivat kliinisesti merkittävästi 24 kuukauden seurannassa.

• Kontrolliryhmäläisiä hoidettiin merkitsevästi enemmän muilla hoidoilla kuin McKenzie-ryhmässä olleita.

ISKIAS aiheuttaa alaraajaan polven alapuolelle säteileviä oireita, joihin liittyy usein lihasheikkoutta ja/tai tuntomuutoksia. Useimpien iskiaksen uskotaan johtuvan välilevytyrästä, vaikka selkäydinkanavan tai hermojuuren ahtaumat ovat myös mahdollisia syitä. Lannerangan välilevytyrä imeytyy osittain tai kokonaan itsestään ilman kirurgisia toimenpiteitä, joten luonnollinen paraneminen on mahdollista. Jos lannerangan välilevytyrästä johtuva iskias ei ole alkanut parantua odotetusti 4–6 viikossa konservatiivisesti hoidettaessa, harkitaan magneettikuvausta potilaille, jotka mahdollisesti vaativat leikkauksen. Leikkaustarpeeseen viittaavat virtsarakon ja suolen toimintahäiriöt, impotenssi ja tuntohäiriöt ”ratsupaikka”- eli lantionpohjan alueella, hermoperäinen voimakas alaraajan kipu, voimakkaat tai lisääntyneet lihasheikkoudet ja tuntomuutokset, jolloin kuvantaminen osoittaa lannerangan välilevytyrän aiheuttavan hermojuureen ahtauman.

Sinikka Kilpikoski, TtT, erikoislääkintävoimistelija, fysioterapian opettaja, tutkija, Cert. & Dip. MDT, MDT:n kouluttaja, kansainvälisen McKenzie Instituutin Senior Instructor

Alkuperäinen artikkeli: ”The McKenzie Method versus guideline-based advice in the treatment of sciatica: 24-month outcomes of a randomized clinical trial”. Clinical Rehabilitation SAGE Journal. DOI: 10.1177/02692155231196393.

Tutkimusta on rahoittanut Jenny ja Antti Wihurin säätiö.

Kuva: Dollarphotoclub