Viidumäen metsän löysimme melko hyvin, mutta opasteiden kanssa paikan päällä oli pientä säätöä. Pähkinäpensaita oli komeasti siellä täällä, kun läksimme toiselle luontopolulle tallustamaan. Ruoan jälkeinen väsy alkoi hiljalleen kadota molemmilta, eikä Minnan tekemän suomukkalöydön jälkeen enää juuri ramonut – kasvi oli mahtavan näköinen kaikessa rumuudessaan! Polun alku oli muutenkin huikea, sillä vuokkojen ja lehtoleinikkien lisäksi kevätlinnunhernettä oli siellä täällä ja puurintamalla oli kaiken ikäluokan edustajia sekä havu- että lehtipuina. Metsä vaikutti todellakin luonnontilaiselta, mikä on hieno homma, sillä kyseessä on lähes 3 000 hehtaarin suojelualue. Pitkältä tuntunut lenkki tarjosi peruslehtolajien lisäksi muutamia lisäkasvustoja suomukkaa sekä lopuksi erään mysteerin, joka jäi meiltä auki. Linturintamalla oli lähes kuollutta muutaman peipon, mustapääkertun ja sirittäjän lisäksi. Villisiat olivat myllänneet useiden hehtaarien alueelta maapohjan totaalisesti; näky oli kuin sotatantereelta. Näimme myös jokusen mäyrän käymälän keskellä polkua. Autolle saavuimme puoli neljän tietämillä, jolloin lähdimme takaisin Kuressaareen. Ajoimme suoriltaan Piispanlinnan kupeeseen, johon jätimme pirssin lepäämään. Käppäilimme läheiseen Castello-ravintolaan, jossa Minna tilasi lohta valkoviinikastikkeessa ja minä ankan rintaa timjamikastikkeen kera. Hintataso ei ollut erityisen edullinen, mutta ruoka kyllä maittoi. Tankkauksen jälkeen teimme vielä pienen kävelylenkin keskustassa. Poikkesimme Kalev-lafkan myymälään, josta ostimme jälkkärijädet ja punoimme tuliaisjuonia. Sompailimme vielä linnanpuistoon, jossa oli muun muassa punasaarnia, hopeapoppelia, hevoskastanjia ja monia muita näyttäviä puulajeja. Emme jatkaneet linnaan saakka, sillä säästelimme sitä tuleville vesisadepäiville. Vesivallihaudasta nasahti nokikana ja harmaasorsapariskunta retkilajistoon. Körryyttelimme vielä Kuressaarenlahden länsirannan lintutorniin, josta avautui hieno näkymä matalalle merenlahdelle myötävalossa ja suuren kosteikkolintumassan kera. Tuuli ujelsi lintutornin seinämien raoista, kun vedin parit putkislaissit retkipinnojen toivossa. Niitä satoikin nippu: silkkiuikkuja, meriharakoita, punasotkia, lapasorsia ja sitä rataa. Tornista näki hyvin läheisen merimetsojen pesimäsaarekkeen sekä 47 ristisorsaa ja kolmisenkymmentä harmaasorsaa. Ruoikon uumenista kantautui nippa nappa rytikerttusen raksutusta, joka katosi tuulen sekaan tuon tuosta.
Minna säikäytti Santoksen henkihieveriin tämän rupikonnan hälytyshuudon takia.