Viro 2016 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA X

SANTTU AHLMAN

VIRON SAARENMAA 11.â&#x20AC;&#x201C;18.5.2016

VIRO

VIRON SAARENMAA 11.–18.5.2016 SANTTU AHLMAN

Viro oli vuosia minulle jostain syystä ”väliinputoajamaa”, minkä vuoksi edelliset reissut olivat olleet lähinnä läpiajoa Baltian maihin ja Puolaan. Olin kuitenkin himoinnut keväistä kasvireissua Saarenmaalle pitkään, sillä en muistanut käytännössä mitään vuoden 2004 luontokartoittajakurssin reissusta. Niinpä päädyin Minnan kanssa sopivan raon tullen ampaisemaan yhdennentoista kerran Eestin suuntaan toukokuussa 2016. POHJOIS-HAAGAAN TI 10.5. Aloitimme Viron tourneen lähtemällä Porista hieman ennen iltaseiskaa. Ajelimme yhden lyhyen stopin taktiikalla suoriltaan Minnan Laura-siskon luokse Helsingin Pohjois-Haagaan, jossa olimme hieman kymmenen jälkeen. Menimme pian porukalla nukkumaan, sillä herätys olisi hyvin aikaisin. HELSINGISTÄ SAARENMAALLE KE 11.5. Kännykkämme pirisivät tylysti jo kello 5.40, jotta pääsimme pikaisen aamupalan jälkeen kuudelta liikenteeseen. Meidän piti olla satamassa vasta klo 7.00, mutta halusimme välttää mahdollisen aamuruuhkan, sillä meidän piti navigoida Pohjois-Haagasta käytännössä ydinkeskustan läpi Olympiaterminaaliin. Liikenne oli onneksi vielä hiljaista, joten ehdimme vajaassa puolessa tunnissa pelipaikalle. Osasimme odottaa hyvin vähäistä kanssamatkaajien populaa Silja Europan 3,5 tunnin tourneelle keskiviikkoaamulle, mutta olimme kuitenkin yllättyneitä, kun laiva oli käytännössä täysin tyhjä – aivan olemattomasti jengiä paatissa. Harmillisesti Siljan botskissa ei ollut legendaarista Break the Spell -pelikonetta, joten rahantuhlaukset saivat jäädä odottelemaan paluumatkan Baltic Queeniä ja varmaa uhkapelimahdollisuutta. Valloitimme yläkannen sopivan penkkipöytäsetin ja jäimme parkkiin pitkäksi aikaa. Juttelimme niitä näitä ja otimme kaikin puolin lunkisti. Jossain kohtaa poikkesimme tax freen puolelle hakemaan parit juomat ja mässyä. Puolivälin nurkilla saimme plokattua sijaintimme varmasti kartalle, minkä ansiosta aloitin armottoman Viron puolen lajien onkimisen, sillä olimme aiemmin veikanneet lajimäärää. Onkiminen oli kuitenkin kokolailla turhaa, sillä meri oli tyhjääkin tyhjempi. Olin tietysti maalaillut mielikuvia arktisten vesilintujen parvista, mutta mitä vielä. Onnistuin näkemään kuitenkin muutaman merikihun ja parit peruslokit. Tallinnan päässä oli sentään hieman enemmän lokkiliikennettä, mutta mitään erikoista ei okulaareihin sattunut. Pääsimme nopsaan ulos tyhjyyttä ammottavasta paatista. Suuntasimme letkan perässä tuttua reittiä kohtia Pärnua, kunnes stoppasimme ensimmäiseen heseen vetämään burgerit, sillä kello oli puolen päivän hujakoilla, emmekä vetäneet laivalla kunnollista sapuskaa lainkaan. Tempaisimme vielä jäätelöjälkkärit lähimarketissa, ja jatkoimme edelleen tovin Pärnun suuntaan, ennen kuin käännyimme tielle numero 16, joka johdatti meidät Turbaan ja sen tuolle puolen.

Ensimmäisen kattohaikaran ehdimme nähdä hautomapuuhissa jo Pärnun tieltä, mutta lintuelämä oli kertaallisen kuollutta – pellot tyhjiä, tienposket tyhjiä, taivas tyhjä ja sitä rataa. Toki elimme iltapäivän hiljaista aikaa, mutta silti esimerkiksi petoja olisi pitänyt nähdä enemmän kuin kolme hiirihaukkaa ja potentiaalisen niittysuohaukkanaaraan. Myös kasvirintamalla näytti uhkaavan keväiselle, eikä tilanne ollut merkittävästi pidemmällä kuin Suomessa. Kevätesikoiden lisäksi voikukkia ja valkovuokkoja näimme tuon tuosta; niillä oli selvästi ykkösaikaa. Ekan varsinaisen jalkautumisen teimme vuonna 1904 rakennetun vanhan Kasari Vana Sild -sillan luona, joka on 307,8 metriä pitkä. Se oli rakentuessaan tyylinsä pisin edustaja peräti koko Euroopassa. Talsimme mukukulakivisiltaa sen toiseen päähän melko kovassa puhurissa, jolloin lajilistallemme tarttui muun muassa neljä mustapääkerttua, harmaasieppo, kultarinta ja reissun yhdeksäs kattohaikara. Minna oli jo mukamas sekoavinaan haikaralaskurin kanssa, mutta todellisuudessa se taisi olla vain taktiikka, jolla yksilömäärä junnaisi paikallaan. Teimme nimittäin hieman aiemmin lisäveikkauksen koko matkan kattohaikarayksilöiden määrästä, jonka minkä lottosin olevan suurempi kuin Minnan arvaus. Kohtalaisen lajitäydennyksen ohella näimme myös kukkivia keltamoita ja mukulaleinikkejä. Sillalta ajoimme suoriltaan – totta puhuen – hyvin tylsien maisemien halki Virtsuun, jossa pysähdyimme ensimmäiselle ruoikkorantaiselle merenlahdelle. Hollilla oli kuitenkin vain jokunen kyhmyjoutsen ja sinisorsa sekä taivaalla kaarrellut merikotka. Samaisella paikalla hoksasimme kyyn tiellä lötköttämässä. Yritimme häätää sen pois, ettei se vain kuolisi auton alle, mutta emme saaneet tyyppiin liikettä hätyyttelemällä etäältä. Lopulta aloin paukuttaa valokuvia tilaisuuden tullen, jolloin näin verta hieman sen päässä. Kaveri olikin kupsahtanut, joten avauduimme sille ihan turhaan, että on todella torspo yksilö, kun ei lähde livohkaan. Tai no, sitähän se taisi olla kuitenkin alun perin, kun kerran oli auton alle jäänyt... Kasari Vana Sild.

Lapasotka Virtsussa vol. 1.

Episodin päätteeksi suuntasimme suoraan Virtsun satamaan, jossa koppasimme 14,40 euron lippusetin ja jäimme odottelemaan kolmeksi vartiksi klo 15.15 lähtevää lauttaa. Lähivedessä oleili hienosti muutama lapasotka, joita oli kauempana lähes sata yksilöä. Satamassa lenteli myös riuttatiira mukana haviksena. Muistin nähneeni riuttatiiran tismalleen samalla paikalla vuonna 2000. Pääsimme autolauttaan jouhevasti, ja painelimme hakemaan hodarit (roskaruokalinja jatkui) kahvilasta, sillä nälkä oli jo melkoinen molemmilla. Ehdimme vielä hetkeksi etukannelle pällistelemään tuulista meininkiä. Alleja lähti purtilon edestä yli puolen tuhatta lentoon, samoin 19 valkoposkihanhen tokka paineli pohjoisiin. Vesilintuja oli todella paljon maisemissa, mutta valtaosa jäi kiikaripelissä ilman määritystä. Kuivastussa ampaisimme letkan perään ja ihmettelimme mäntyvaltaista maisemaa. Olin käynyt aiemmin Saarenmaalla vuonna 2004 luontokartoittajakurssin aikana, mutta en muistanut siitä käytännössä mitään. Pienet peltolohkot metsien keskellä olivat tyhjiä, eikä maatalojakaan näyttänyt olevan juuri lainkaan. Muhun pengertiellä teimme pysäyksen vesilintujen takia, mutta vedin vain pikaisesti toista sataa kyhmyjoutsenta vihkoon, samoin kymmenittäin sotkia. Laajalla matalikolla oli simona tavaraa, mutta tarkempi syyni sai jäädä tuonnemmaksi. Pengertien loppuvaiheessa tienlaiteilla lenteli nasevasti mustatiira. Kyykärmes, joka olikin jo kupsahtanut.

Lapasotka Virtsussa vol. 2.

Kuressaareen saavuimme viideltä, ja osasimme helposti Tuulepesa Apartmentiin. Venailimme vartin, jotta saimme avaimen siistiksi remontoituun ja isoon kerrostalohuoneistoon, jossa oli mukavasti kaikki tarpeellinen. Yritin heti selvitellä wifin avulla, että olisiko meillä saumaa katsoa Suomi-Unkari -lätkämatsi illalla, mutta Katsomo ei pelittänyt ulkomailla, joten se siitä. Darn. Lyhyen asettautumisen jälkeen painelimme takaisin kaupungin toiselle puolelle isoon Selveriin, josta ostimme pari kassillista safkaa sun muita tykötarpeita. Ruoanhakumatkalla huomasimme, että nurmikot olivat paikoin piukassa kaunokaisia eli belliksiä. Syreenit ja hevoskastanjat olivat aloittelemassa kukkimista. Kämpillä Minna jaksoi vielä veivata hyvän salaatin, kun minä säädin töllön kanssa omiani. Mokoma ei suostunut toiminaan, ja elättelin toiveita, että joku Viron kanava lähettää kiekkoa tuutista. Lopulta joku jantteri kävi tsekkaamassa tilanteen, mutta se ei muuttanut lopputulosta, sillä miltään kanavalta ei tullut matsia. Onneksi sentään Simpsoneita ei ollut dubattu viroksi, joten siitä eestiläisille isot pojot. Ilta kului rentoutuen ja päivän epistolaa kirjoitellen. Minna tietysti jatkoi kutomisrientojaan hullunkiilto silmissä. Simahdimme kuin kynttilät kymmeneltä heti, kun painuimme punkkaan. Satamassa postaillut kalalokki.

HARILAID JA KIHELKONNA TO 12.5. Heräsimme sikeän kymmentuntisen nukkumissession päätteeksi kahdeksalta. Teimme aamutoimet verkkaiseen tahtiin, sillä meillä ei ollut onneksi mihinkään kiirettä. Aamiaisen jälkeen lastasimme retkitamineita autoon, ja kello 9.00 otimme suunnaksi Saarenmaan luoteiskärjen eli Harilaidin. Lämpötila oli kymmenen asteen tienoilla, mutta kova pohjoistuuli oli hyvin rapea. Ajoimme lähes täydellisessä yksinäisyydessä tietä numero 78 Kihelkonnan suuntaan ja ehdin jo manailla Minnalle, että kasvimaailma näytti pelottavan yksitoikkoiselle ja turhan keväiselle. Melko pian näimme kuitenkin jotain keltaista matalaa kasvustoa, minkä vuoksi teimme stopin männikön laiteille. Heti auton vieressä kasvoi pari ahokylmänkukkaa, josta pointsasin ensimmäisen kasvieliksen. Olin kyllä liekeissä havainnosta. Samaiselta paikalta löysimme myös pikkutalviota. Keltainen kasvusto osoittautui hyvin matalaksi tarhatyräkkien joukkioksi. Pieni toivonkipinä tulevista kasvilöydöistä alkoi kyteä. Palasimme vielä hitusen takaisin autolla tietä, sillä Minna ehti nähdä aiemmin myös jonkin toisen keltaisen kasvin, joka osoittautui keltavuokoksi. Jätimme auton parkkiin tienposkeen ja talsimme muutaman sata metriä pengertä. Valko- ja keltavuokkojen sekä kevätesikoiden lisäksi hoksasimme hienon jauhoesikon ja räpyläsaratuppaan, jotka olivat molemmat uusia tuttavuuksia. Jeh! Samalla kuulin leppälinnun laulua, josta nappasin uuden Viron pinnan. Laji lienee jäänyt merkkaamatta listalle aiemmilla kesäreissuilla, mutta nyt helppo puute oli varmasti paikattu. Jatkoimme Kihelkonnan ohi Kureveren tienoille, josta navigoimme hiekkatietä pitkin kohti Harilaidia. Sinivuokkostopin tuoksinassa Minna löysi tieltä lehto-orvokkia. Näimme myös jännää heinää, jonka määritimme seuraavalla pysähdyksellä sinilupikaksi, joka osoittaui pian hyvin yleiseksi lajiksi. Hiekkatie nostatti Skodan perässä melkoisen tomupilven ja maisema oli muutenkin hyvin kuiva sekä karu katajaketojen ja mäntylaikkujen kokonaisuus. Matkalla pysähdyimme fotaamaan ahokylmänkukkia, jolloin plokkasin uudeksi lajiksi tupsulinnunruohoa useita kasvustoja.

Tarhatyräkkikasvustoa.

KevĂ¤tesikko, pikkutalvio, keltamo, keltavuokko ja rentukka.

Harilaidin rantadyyniä sekä tupsulinnunruohoa.

Löysimme helposti Harilaidin tyvelle, joka on osa Vilsandin kansallispuistoa. Pidimme hyvin lyhyen evästauon ja jatkoimme puuttomalle hiekkakivikkomaalle, josta oli raivattu mäntyjä pois. Olin käynyt samalla paikalla vuonna 2004, jolloin alueella soidinsi useita nummikirvisiä, mutta tuulinen puolenpäivän keli oli linnustollisesti erittäinen hiljainen; vain muutama kiuru, pensas- ja kivitaskuja sekä pikkulepinkäiskoiras framilla. Kasvimaailma oli hyvin yksipuolista mutta erikoista, sillä ahokylmänkukkia oli kymmeniätuhansia avoimella alueella. Toinen valkokukkainen kasvi oli myös isossa roolissa, mutta nopealla kirjapläräyksellä emme saaneet sitä lajilleen. Myös keltamaksaruohoa näytti olevan kehissä. Talsimme ensin pohjoisrannan dyynille, jossa kasvoi suola-arhojen lisäksi rantavehnää ja -kauraa sekä merinätkelmää, mutta eipä juuri muuta. Rannalla keikkui yksi tylli. Jatkoimme vielä kannaksen etelärannan toiselle dyynimuodostelmalle, mutta tilanne oli käytännössä identtinen. Lajiston kannalta visiitti oli pienoinen pettymys, mutta paikka oli silti käymisen arvoinen, sillä kylmänkukkien määrä oli posketon.

Ketonukki.

AhokylmĂ¤nkukka.

Kihelkonnan hautausmaan kaunokaisia.

Seuraavaksi painelimme Kihelkonnaan lounasravintolan toivossa, mutta paikka osoittautui todella pieneksi. Onneksi sentään minikylän toisesta kaupasta saimme lämmintä purilaista ja paniinia ensi hätään, joskin roskaruokalinja tökki edellispäivän jäljiltä. Vedimme einekset napaan parkkipaikan penkillä, jolloin paikallinen spurgu tuli harmittelemaan työtilannetta ja elämän menoa. Harmiton häiskä katosi onneksi pian toisen jantterin luokse. Poikkesimme vielä hautuumaalla, jossa oli luonnollinen meininki, sillä voikukkia oli kaikki paikat väärällään. Harmillisesti nokkavarpusta tai pähkinänakkelia ei ollut hollilla, tosin kiviaidan päällä oleskeli kivitaskupariskunta. Otimme suunnaksi Kuressaaren tavoitteena kääntyä Viidumäen vanhaan metsään jossain kohtaa. Tovin kuluttua hoksasin, että näkemämme kirkko hienon tornin kera oli Kihelkonnan kellotorni, jossa meidän oli tavallansa tarkoitus käydä, mutta se meni nyt ohi.

Pähkinäpensaiden loiskasvi, suomukka.

Muratti.

Viidumäen metsän löysimme melko hyvin, mutta opasteiden kanssa paikan päällä oli pientä säätöä. Pähkinäpensaita oli komeasti siellä täällä, kun läksimme toiselle luontopolulle tallustamaan. Ruoan jälkeinen väsy alkoi hiljalleen kadota molemmilta, eikä Minnan tekemän suomukkalöydön jälkeen enää juuri ramonut – kasvi oli mahtavan näköinen kaikessa rumuudessaan! Polun alku oli muutenkin huikea, sillä vuokkojen ja lehtoleinikkien lisäksi kevätlinnunhernettä oli siellä täällä ja puurintamalla oli kaiken ikäluokan edustajia sekä havu- että lehtipuina. Metsä vaikutti todellakin luonnontilaiselta, mikä on hieno homma, sillä kyseessä on lähes 3 000 hehtaarin suojelualue. Pitkältä tuntunut lenkki tarjosi peruslehtolajien lisäksi muutamia lisäkasvustoja suomukkaa sekä lopuksi erään mysteerin, joka jäi meiltä auki. Linturintamalla oli lähes kuollutta muutaman peipon, mustapääkertun ja sirittäjän lisäksi. Villisiat olivat myllänneet useiden hehtaarien alueelta maapohjan totaalisesti; näky oli kuin sotatantereelta. Näimme myös jokusen mäyrän käymälän keskellä polkua. Autolle saavuimme puoli neljän tietämillä, jolloin lähdimme takaisin Kuressaareen. Ajoimme suoriltaan Piispanlinnan kupeeseen, johon jätimme pirssin lepäämään. Käppäilimme läheiseen Castello-ravintolaan, jossa Minna tilasi lohta valkoviinikastikkeessa ja minä ankan rintaa timjamikastikkeen kera. Hintataso ei ollut erityisen edullinen, mutta ruoka kyllä maittoi. Tankkauksen jälkeen teimme vielä pienen kävelylenkin keskustassa. Poikkesimme Kalev-lafkan myymälään, josta ostimme jälkkärijädet ja punoimme tuliaisjuonia. Sompailimme vielä linnanpuistoon, jossa oli muun muassa punasaarnia, hopeapoppelia, hevoskastanjia ja monia muita näyttäviä puulajeja. Emme jatkaneet linnaan saakka, sillä säästelimme sitä tuleville vesisadepäiville. Vesivallihaudasta nasahti nokikana ja harmaasorsapariskunta retkilajistoon. Körryyttelimme vielä Kuressaarenlahden länsirannan lintutorniin, josta avautui hieno näkymä matalalle merenlahdelle myötävalossa ja suuren kosteikkolintumassan kera. Tuuli ujelsi lintutornin seinämien raoista, kun vedin parit putkislaissit retkipinnojen toivossa. Niitä satoikin nippu: silkkiuikkuja, meriharakoita, punasotkia, lapasorsia ja sitä rataa. Tornista näki hyvin läheisen merimetsojen pesimäsaarekkeen sekä 47 ristisorsaa ja kolmisenkymmentä harmaasorsaa. Ruoikon uumenista kantautui nippa nappa rytikerttusen raksutusta, joka katosi tuulen sekaan tuon tuosta.

Minna säikäytti Santoksen henkihieveriin tämän rupikonnan hälytyshuudon takia.

Minnan lohiannos valkoviinikastikkeessa.

Santun ankanrintasatsi.

Tornista jatkoimme majapaikkaan, jossa olimme puoli seitsemältä. Merkkasin päivän lintuhavikset listalle ja tein ensimmäisen kasvikirjapläräyksen parin mysteerilajin selvittämiseksi. Syynäys tuotti onneksi tulosta, sillä Harilaidin valkokukkaiset kaverit olivat näemmä ketonukkeja, mikä oli meikäläiselle eldorado. Toinen laji jäi vielä auki, mutta Minna teki myös oman pläräyksen ja löysi lajin: hammasjuuri. Jeah, saldona oli hienosti yhdeksän uutta kasvilajia. Asetin tavoitteeksi 25 lajia koko matkalle, joten alku oli ainakin lupaava. Iltamme kului muuten kirjoitellessa, kutoessa ja perussäätöjen parissa. Menimme vaakatasoon hetkeksi puoli kymmeneltä sillä tuloksella, että kömmimme pystyyn uudelleen klo 22.50. Koomaisina laitoimme lämmintä päälle, sillä tuuli oli tyyntynyt ja halusimme heittää yölaulajareissun. Ulkona oli lähes säkkipimeää ja lämpötila huiteli viiden ja kahdeksan asteen välillä. Stoppasimme ensin Linnulahden länsipuolella, mutta kosteikolta kuulimme vain ruokokerttusen, satakielen ja parin luhtakanan ääntelyä. Seuraavat stopit muun muassa Suurlahden luoteispuolella olivat lähes tyhjää täynnä; jokunen satakieli, siinä kaikki. Palasimme majapaikkaan jo yhden aikaan, sillä homma ei oikein ottanut tuulta purjeisiin. Saimme kuitenkin jokusen reissupinnan plakkaroitua. Piispanlinnan laiteen arkkitehtuuria.

POHJOISOSAN NÄHTÄVYYKSIÄ PE 13.5. Heräsin kello 8.30, mutta otin vielä lunkisti puoli tuntia, kunnes Minna heräili. Teimme jälleen aamutoimet verkkaiseen tahtiin, ja läksimme klo 9.45 ajamaan Saarenmaan pohjoisrannalle Pangaan. Liikenne oli tuttuun tapaan lähes kuollutta, eikä maisema ollut oleellisesti erilaista kuin edellispäivänä. Teimme vain yhden kunnollisen stopin ennen Pangaa, kun pysähdyimme Turiseniidi kivellä. Kyseessä oli Skandinaviasta jääkauden kuljettama 270-tonninen siirtolohkare, jota ympäröi pähkinäpensaslehto. Kasvillisuus oli hyvin vehmasta, sillä maa oli aivan piukassa valko- ja keltavuokkoja sekä muuta lehtolajistoa, kuten lehto-orvokkia, sormisaraa ja suomukkaa. Viehkeän lehtokäppäilyn jälkeen ajoimme suoriltaan Pangaan, jossa olikin suuri parkkialue venailemassa Skodaa parkkiin. Mestoilla ei tietysti ollut kuin jokunen muu turisti, joten vähissä näytti olevan vierailijat. Kälpimme noin 20-metrisen rantatörmän päälle ja olimme äimän käkenä, kun tuuli ei osunut ollenkaan rantaan – meri oli yllättävän tyyni ja olisimme pärjänneet hetkellisesti jopa sortsitamineilla. Valitettavasti jyrkänteen alapuolelle ei ilmeisesti pääse ollenkaan – tai ainakaan läheltä – joten ihailimme luonnonmuodostelmaa ylävinkkelistä käsin. Kasvirintamalla oli sinilupikka-, valkovuokkoja kevätesikkopitoista meininkiä, eikä merellä lotrannut juuri mitään lintuja, pari tukkakoskeloa sentään retkipinnaksi. Testailimme hieman myös vanhalla sapluunalla rakennettua aisakeinua. Törmäepistolan jälkeen jatkoimme pienen matkan autolla ja hakeuduimme evästauolle rantaviivaan. Tunnelma oli kerrassaan lenseä, kun nautiskelimme eväsleivät ja muuta apetta välipalaksi. Hemppoparin ähellyksen ohella näimme ilmeisesti katkoja useita kymmeniä hienosti hollilla rantavedessä. Seuraavaksi kohteeksi valitsimme Anglan tuulimyllymäen, johon pärtsäsimme hiljalleen pikkuteitä pitkin. Näimme lähinnä maalais- ja metsämaisemia, mutta linturintamalla oli hyvin hiljaista, eivätkä välistopit tuottaneet uusia kasveja. Anglan tuulimyllyt löysimme helposti. Maksoimme 3,5 euron tiketit ja tutustuimme viihtyisään kotieläinpiiriin, jossa oli muun muassa vanhoja traktoreita ja kyntöauroja. Poikkesimme ensin pienen myllyn sisuksissa, jota olimme kaivanneet, sillä missasimme sisätilat edellissyksyn Puolan reissulla eräässä Liettuan myllyssä (Luonnossa maailmalla VII). Lehto-orvokki oli peruslaji lehdoissa.

MINNA SALO

Pangan kuuluisaa rantatörmää.

Santos heppapuuhissa.

Anglan tuulimyllyjä.

Oli mielenkiintoista tutustua vihdoin ratassysteemeihin ja muihin härpäkkeisiin. Toinen mylly oli tuplasti isompi ja siinä oli joskus muinoin kaksi myllynkiveä jauhamassa. Rakennus oli massiivinen sisältä ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Pihassa ehdimme vielä ratsastaa puuhevosilla ja minä otin mittaa soidinääntelyllä pyrstö pystyssä olevan kalkkunakoiraan kanssa. Onneksi vastustaja oli kuitenkin häkissä – turpiin olisi varmasti tullut meikäläiselle muuten. Pränikän päärakennuksen uumenissa tsekkailimme vielä museokokoelman hyvin vanhoine työkaluineen läpitte. Framilla oli muun muassa erilaisia suuria porakoneita, sahoja ja sorveja. Vedimme myös kuuden euron lihamurekesatsumat lounaaksi. Vihdoin kotiruokameninkiä!

Masmalokasvustoa.

Päätimme jatkaa tutkimusmatkailua itään Maasin ritarilinnan raunioille. Lounas teki jälleen tepposet ja meinasimme hyytyä tyystin. Onneksi liikenne oli hiljaista, joten meikäläinen veteli välillä rauhallisesti neljääkymppiä kaikessa hiljaisuudessa. Teimme muutaman piston rannalle, mutta risti- ja harmaasorsien lisäksi emme nähneet mitään sen kummempaa. Kaikista nihkein, hikisin ja ankein pisto oli opaskyltin osoittama Pulli Pank, joka osoittautui 3,5 metrin korkuiseksi rantapenkaksi, loivaksi sellaisiksi. Käytännössä paikalla ei ollut yhtään mitään nähtävää, lähinnä vain pieniä tupsulinnunruohokasvustoja. Maasin rauniot olivatkin sitten ison pykälän hienompi kohde, sillä katteella suojattujen raunioiden holveihin pääsi kävelemään ja ne olivat valaistuja. Rakennus oli selvästi vaatinut todellista kädentaitoa, koska kaikki kattorakenteet olivat kaarisiltojen tyyppisiä latomuksia. Pihan puolelta hoksasimme masmalokasvuston, joka olikin päivän mukavin kasvilöytö. Rannasta laskin useita satoja tukkasotkia ja naurulokkeja sekä kymmenittäin perusvesiäisiä, kun merikotka pöläytti kaikki ylös ohilennollaan. Pesimäpaikalla oli myös kymmeniä silkkiuikkuja. Lähiruoikossa raksutti raspikurkkuinen rastaskerttunen. Otimme vielä suunnaksi Muhun ja Saarenmaan välisen pengertien, sillä se oli lähellä ja lintuja olisi luvassa paljon. Välille jäänyt Oressaare näytti olevan selvästi isompi keskittymä, josta ostimme lattea ja vichyä kaupluksesta. Pengertiellä stoppasimme kahdessa kohdassa, jolloin tuuli oli todella rapea. Toisessa paikassa oli suomalaispoppoo, joka oli juuri tullut Saarenmaalle. Vetelin spudella mahdollisimman nopeasti molemmat vesialueet, jolloin uusia reissupinnoja kertyi suhteellisen hyvin: parikymmentä metsähanhea, 170 tundrahanhea, muutama suokukko, kymmenen suosirriä ja niin edelleen. Muita lintuja, erityisesti naurulokkeja ja kyhmyjoutsenia oli viljalti. Lähdimme jo pois, kun huomasin tien laiteilla kaksi avosettiä hienosti tyrkyllä. Jätimme auton kaueammas parkkiin ja talsimme ottamaan muutaman foton. Samalla kuulimme parin viikstitimalin ääntä ruoikosta. Maasin ritarilinnan raunioita.

Päivän viimeinen kohde oli lähes reitin varrella ollut Kaalin kraaterijärvi, joka on yksi yhdeksästä läheisestä meteoriitin tekemästä prutakosta. Isoin on koulun vieressä hyvin miellyttävässä kylämiljöössä vanhojen vaahteroiden katveessa. Suurin järvi on 22 metriä syvä, mutta kauempana olevat ovat selvästi pienempiä. Yllättäen paikalla oli vain pari muuta kävijää – olimme retkeilleet koko päivän Saarenmaan kuuluisimmilla turistikohteilla ja turistimäärän saattoi laskea kahden käden sormilla. Tiuku repi jo sen verran, että painelimme seuraavaksi Kuressaareen, jossa poikkesimme Rimiin ostoksille. Paikalla olikin melkoiset tsembalot, ja hoksasimme, että toritapahtuma puutarhakojuineen oli täysillä päällä. Minnalla alkoi taas silmät kiilua floristin hulluudella, mutta emme uskaltaneet ostaa mitään eteläisiä taimia, sillä ne tuskin menestyisivät Karstulassa tai Porissa. Kiertelimme tosin tovin, nappasimme ruokatarvikkeet kaupasta ja jatkoimme kämpille, jossa olimme kuuden nurkilla. Loppuillan aikana kokkasimme pasta carbonaraa ja otimme lunkisti. Katsoimme myös Netflixistä Walt Before Mickey -leffan, kunnes painuimme maate yhdeltätoista.

KURESSAARI EXCURSION LA 14.5. Heräsimme 10,5-tuntisten yöunien päätteeksi vasta puoli kymmeneltä. Aurinko alkoi paistaa hiljalleen pilvien välistä, vaikka koko päivän piti losottaa vodaa kuin esterin persiestä. Aamutoimien jälkeen läksimme Kuressaaren keskustaan yhdeltätoista, mutta emme saaneetkaan autoa parkkiin linnanpuiston laiteille, sillä tiet oli suljettu pyöräilykisojen vuoksi. Jätimme auton hieman kauemmaksi ja tallustimme Piispanlinnaan visiitille. Linnanpihaan oli vapaa pääsy, joten tutkailimme ensin kaikessa rauhassa muureja, vallihautoja ja muita systeemejä. Pihassa oli kerrassaan mahtavan näköinen pyökki upeine juurakoineen sekä hieman nurmimailaskasvustoja. Itse linnaan oli viiden euron pääsymaksu, jonka maksoimme kiltisti. Seuraavat puolitoista tuntia hortoilimme labyrinttimaisessa rakennuksessa, jonka historia ulottuu tuhannen vuotta taaksepäin. Linnaa on entisöity reippaasti, minkä vuoksi sinne on viritelty lukuisia museo-osastoja. Yksi koskee saaren luontoa, mikä oli tietysti mielenkiintoinen, joskin hieman surkuhupaisa joidenkin lievästi heikosti täytettyjen eläinten vuoksi. Alimmat kerrokset käsittivät museoesineistöä vanhimmilta ajoilta, ja kerros kerrokselta aikakausi vaihtui kohti nykypäivää. Toiselle maailmansodalle oli pyhitetty paljon tilaa, sillä Saarenmaa joutui venäläismiehityksen kohteeksi. Alue oli Venäjän vallan alle vuoteen 1993; pari vuotta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen saakka. Oli tyly tutustua sota-ajan meininkeihin. Keskiaikaisia jäämistöjä oli myös mukavasti säilytettynä, muun muassa koreita ”ritarivaakunoita”. Linna oli ehdottomasti käymisen arvoinen kohde ja oli hieno nähdä lopuksi ”ennen ja jälkeen” -valokuvat ennen mittavia restaurointitöitä – kyseessä on ollut aika kertaallinen projekti.

Linnan jälkeen käpytimme hetken puistossa puita ja pensaita ihaillen. Paikalle on istutettu lähes sata eri lajia, ja kävijän onneksi hollilla on hyvät opastekyltit, joista on paljon hyötyä vieraslajien kanssa. Puistosta suuntasimme pienen koukun kautta keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Pienen pähkäilyn tuloksena päädyimme Mosaiik Cafeen, josta minä tilasin ribsejä ja Minna beef burgerin. Puolen tunnin venailun aikana aurinko porotti todella lämpimästi, eikä tuulesta ollut tietoakaan. Molemmat setit olivat lopulta kerrassaan loistavat, joten paikka keräsi täydet pisteet. Seuraavaksi poikkesimme Kalevin myymälään, josta ostimme pari vajaata muovikassillista suklaata erilaisissa formaateissa eri tarkoituksiin, lähinnä kuitenkin tuliaisiksi. Shoppailulinjamme jatkui, sillä jatkoimme Säästu Marketin ja Maximan kautta Selveriin ostamaan tuliaisia ja joitain tykötarpeita myös kotiin. Meillä oli kauhea uho, että ostamme vaikka mitä, mutta lopulta emme ostaneet juuri mitään – kulutushysteria ei sitten vissiin iskenytkään täysillä. Kauppaepistolan jälkeen poikkesimme vielä Rimin takana olevalla hautausmaalla, joka oli hyvin viihtyisä ja erittäin laaja – hautoja ja hauta-alueita oli laidasta laitaan. Otin kiikarit föliin, sillä päivän aikana ainoaksi reissupinnaksi oli nasahtanut vain pikkulokki. Kolmen vartin tutkailun aikana plakkaroimme uusiksi lajeiksi käpytikan, puukiipijän ja nokkavarpusen, joka oli vasta toinen viidestä ”Baltia-viisikosta”. Olin nimennyt Luoman Samin kanssa aiemmilla Baltian reissuilla kattohaikaran, mustaleppälinnun, viitatiaisen, nokkavarpusen ja pähkinänakkelin Baltian viisikoksi, mutta suurin osa oli vielä kateissa Saarenmaan tourneelta. Katselimme myös istutuskasveja ja Minna kauhisteli tuoreiden hautojen kukkalaitteita, jotka olivat pitkälti muovisia. Yhdessä osiossa oli saksalaisten perustama hautausmaa nimenomaan sakemannien sotauhreille. Tiuku repi yhtäkkiä jo puoli kuutta, joten palasimme majapaikkaan. Ehdimme olla vain pienen tovin paikalla, kunnes lähdimme vielä kävelemään spuden kanssa läheiselle lintutornille, sillä se oli vielä käymättä ja ennuste lupasi illasta lähtien uutta jatkuvaa sadetta. Tihkuminen alkoikin heti, kun pääsimme ulos. Torni olikin vain noin 600 metrin päässä, ja matkalla plokkasimme valkopeippikasvustoja sekä kolminumeroisen lukeman hienoja jauhoesikoita. Pitkokset johtivat yllättäen pienen suolaikun läpi torniin, joka jököttää Linnulahden itärannalla. Seuloin vesilinnut kahteen otteeseen suhruisessa säässä, jolloin uusina reissulajeina esittäytyivät mustakurkku-uikku, pajusirkku ja muutama törmäpääsky. Oli hienoa nähdä, että silkkiuikkuja, nokikanoja ja punasotkia oli vielä jossain jäljellä suuria määriä – punasotkiakin oli tyrkyllä lähes puolensataa. Järvellä oli myös runsaasti sinisorsia, jokunen harmaasorsa, pari härkälintua sekä lähellä raksuttanut rastaskerttunen ja hieman kauempaa kuulunut rytikerttunen. Kämpille palasimme sateen hieman voimistuttua seitsemän pintaan, jolloin vedimme sapuskaa ja otimme loppuillan jälleen lunkisti. Katsoimme tällä kertaa The Blind Side -leffan, joka pelitti hyvin. Maate ehdimmekin vasta juuri ennen puolta yötä.

SÖRVE SU 15.5. Heräsin kahdeksan hujakoilla ja Minna puoli tuntia myöhemmin. Vettä ei losottanut enää taivaalta, mutta keli oli todella suhruinen. Aamutoimien jälkeen lähdimme liikenteeseen hieman yhdeksän jälkeen, jolloin vettä tuli hitusen. Asetimme nokkamme kohti Sörveä, jonne ajoimme suoriltaan pienessä vesisateessa. Sumua oli paikoin niin paljon, että näkyvyyttä piisasi vain muutaman sadan metrin verran. Liikenne oli pyhäaamuna erittäin hiljaista, mutta Salmen kylässä viriteltiin pyöräkisojen uutta osakilpailua, minkä vuoksi päätie oli lyhyeltä matkalta suljettu. Kiertotie oli kuitenkin hyvin lyhyt. Hieman ennen Sörveä ajelimme kuskin puolen ikkuna auki, jotta plokkaisin jotain lintuja, mutta äänimaailmaa värittikin kotiloiden jatkuva liiskautuminen – niitä oli aivan tolkuttomasti tiellä. Pysähdyimme merenrannalle, jossa oli kallioketoa ja hienosti vesipisaroiden kirjomia ahokylmänkukkia, joita fotailimme. Joukossa oli myös siellä tällä vaaleankeltaista muotoa, josta kirja ei puhunut mitään. Samaisella paikalla oli myös hervottoman kokoisia viinimäkikotiloita mahtavasti tyrkyllä. Kasvilajistoon lukeutui myös ketonukki. Linnuista mukavin havainto oli kahden riuttatiiran parivaljakko, joka mekasti rannan tuntumassa. Onneksi sade oli kuurosellaista, joten retkeily oli leppoista, eikä tuuli käynyt paikalle lainkaan. Jatkoimme niemen kärjen parkkikselle, jolloin vettä losotti selvästi enemmän ja tuuli oli hyvin raikas. Otin spuden matkaan, kun kävelimme hienosti entisöidyn majakkarakennuksen sekä vuonna 1960 rakennetun majakan ohi. Tantereella oli useita keltavästäräkkejä, kivitaskuja ja hemppoja. Merellä puolestaan viipotti vesilintuja ja merimetsoja tuon tuosta. Hakeuduimme vanhan bunkkerin suojiin – josta ilmeisesti lintuaseman jantterit staijaavat – karkuun tuulta ja vesisadetta. Seuloin putkella merta, ja uusiksi retkipinnoiksi nasahtivat mustalintu, mustaviklo ja jouhisorsa. Tavaraa oli lopulta todella paljon: toista tonnia merimetsoja ja satapäin muita vesilintuja, kuten haahkoja, telkkiä ja anaksia. Risti- ja harmaasorsia oli myös jokunen parkissa lähilahdessa.

Ahokylmänkukkia sateen jäljiltä.

ViinimĂ¤kikotiloita ja valkohuulitarhakotilo.

MINNA SALO

Paluukävelyn aikana Minna löysi satojen viinimäki- ja lukuisten valkohuulitarhakotiloiden joukosta hietapitkäpalkoa sekä meikäläiselle elikseksi karvajäykkäpitkäpalkoa. Jeah, pitkästä aikaa uutta kasvilajistoa kehiin! Stoppasimme vielä majakkarakennuksien pihapiiriin, jonka puissa oli paljon hyönteissyöjiä. Olimme pitkähkön tovin parkissa puiden luona, jolloin laskin vähintään 25 kirjosieppoa, kaksi harmaasieppoa, hienon vanhan pikkusieppokoiraan, pari hernekerttua, leppälinnun ja lehtokertun. Lisäksi aidalla pälyili hetken mustaleppälintunaaras – naseva hysysaldo siis hyvin pieneltä alueelta. Ajoimme vielä läheisen sota- ja luontomuseon pihaan ja poikkesimme pihapiirissä, jolloin joku jantteri tuli viittomaan venäjäksi ja viroksi, että viereinen talo on luontomuseo ja kauempana on sotamuseo. Kiersimme melko nopeasti ensin luontomuseon läpi, missä oli hyvin paljon erilaisia näytteitä, kuten linnunmunia, jalkoja, pääkalloja, kaloja, perhosia ja niin edelleen. Sotamuseossa oli puolestaan paljon ikävämpien aikojen muistoja. Poislähtiessä jäppinen antoi neljän euron pääsylipun käteen, mutta meillä ei ollut fyffeä matkassa. Kävin kuitenkin hakemassa pirssistä kolikoita kultarinnan laulaessa. Minna poimi samalla meille tuntemattoman kasvin pihasta. Mokoma varmistui myöhemmin vienankaaliksi, joka oli toinen uusi laji päivälle.

Olimme varautuneet siihen, että läheinen kesäravintola olisi auki ja vetäisimme kalaruokaa lounaaksi, mutta eipä se ollutkaan vielä auki, joten jouduimme lähtemään nälän saattelemina takaisin Kuressaaren suuntaan. Kävimme kuitenkin vielä Montu Parkissa, joka ei ollut kovin kummoinen paikka – tai ainakaan me ei jaksettu talsia niin pitkälle, että jotain erityistä olisi tullut vastaan. Kuulin kuitenkin pikkusiepon laulua jostain iäisyydestä. Sörven tien risteyksessä huomasin tienposkessa punertavan kämmekkätyyppisen kasvin, joten löimme Skodan heti parkkiin. Kasvi osoittaukin retkemme ensimmäiseksi orkidealajiksi eli soikkokämmekäksi, joka ei tosin ollut vielä täydessä kukassa. Minna hoksasi heti vierestä soikkokaksikon, joten nappasimme kaksi uutta lajia putkeen, ja vieläpä kaivattuja kämmeköitä – jepa jee! Soikkokaksikoita oli hollilla lopulta seitsemän yksilöä. Syynäsimme seuraavat kilometrit tarkkaan tien poskia, mutta näimme kevätesikoiden lisäksi vain pari hietapitkäpalkoa ja karvajäykkäpitkäpalkoja. Eräässä prutakossa lillui neljä mustakurkkuuikkua, mutta muuten emme enää nähneet erityisesti mitään kummaa. Majapaikkaan saavuimme vasta puoli kolmen nurkilla vatsat kurnien, joten teimme sapuskan heti ja jäimme pitämään sadetta muutamaksi tunniksi. Puoli kuudelta läksimme Rimiin ostamaan jälkkäriäpälkkäriä sekä hakemaan hautausmaan laiteilta näytteet eräästä sarasta, joka jäi kaivelemaan edellispäivän visiitiltä. Jäimme hetkeksi tutkimaan metsänlaidetta, jolloin Minna löysi seitsemän soikkokaksikkoa lisää. Jämähdimme jälleen ihmettelemään viinimäkikotiloiden valtavaa kokoa ja näyttävyyttä. Kämpillä määritin saran vuorisellaiseksi, mikä oli mukava havainto. Laitoimme kimpsut kasaan ja ajoimme lähelle Loode Tammikiin. Kyseessä on 56 hehtaarin suojelualue, joka perustettiin vuonna 1959. Pienellä alueella on hyvin monenlaisia elinympäristöjä lehdoista metsäniittyihin ja alvereihin. Vanhimmat puusukupolvet ovat vähintään 450 vuotta vanhoja. Seuraavat kaksi tuntia kuluivat sateettomassa säässä kuola suusta valuen uusien kasvien toivossa. Minna löysi heti muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen soikkokämmekän ja vinon pinon soikkokaksikon lehtiä. Päätimme laskea kaikki kämmekät, mutta muutamien minuuttien jälkeen soikkokaksikoita oli plakkarissa jo puolensataa, joten jätimme puuhan heti ensi vaiheessa. Tammien lisäksi suojelualueella oli paljon pähkinäpensaita ja lukuisa joukko muita puulajeja, myös luontaisesti kasvavia ruotsinpihlajia sekä uusina lajeina tylppö- ja suippuorapihlajia. Kevätesikoiden ja vuokkojen lisäksi näimme paljon hammasjuuria sekä eliksinä meikäläiselle Minnan löytämiä papelorikkoja, mätässaraa ja mäkileinikkiä. Lajistoa paukkui siis todella hyvin.

Mielenkiintoisin paikka oli loppuvaiheen alvari, joka oli minulle uusi biotooppi, ikään kuin nummimainen alue. Kyseessä on luontotyyppi, jossa ohut kasvillisuuskerros päällystää kalkkikiveä. Polun laiteilla kasvoi runsaasti ruoholaukkaa ja siellä täällä papelorikkoa sekä valkomaksaruohoa. Pian Minna plokkasi kukkivan kämmekän, josta nassahti jälleen uusi elis – ruusukekalkkikämmekkä. Ou jee! Laskimme niitä yhteensä reilut 45 alvarivyöhykkeeltä. Jumitimme pitkään pienellä alueella, minkä vuoksi kolea tuuli alkoi syöpyä ruhoihin. Lopulta jatkoimme onnellisina tielle, jota talsimme autolle. Kello oli jo puoli yhdeksän iltasella. Muutaman kävelyminuutin kuluttua reilu parituntinen oli takana ja mainioita kasvihaviksia pitkä liuta takataskussa. Jatkoimme vielä määrityshommia majapaikassa. Minna oli ihan sekaisin kämmekkäintoilusta, mikä oli tietty aivan loistava juttu. Päätimme palata samoille mestoille myös seuraavana päivänä, sillä emme ehtineet koluta koko aluetta. Lisäksi halusimme palata alvareille etsimään muuta lajistoa lisää. Innostuimme vielä katsomaan leffan nimeltään High Crimes, joka loppui vasta lähempänä yhtä yöllä.

Kissankäpälä, soikkokaksikko ja jokin kärpäslaji.

Loode Tammikin alvaria.

VÄLIPÄIVÄN TUNTUA MA 16.5. Heräilin kahdeksan nurkilla ja Minna hitusen myöhemmin. Teimme tuttuun tyyliin aamutoimet ilman kiirehtimisiä. Lähdimme uudelleen Loode Tammikiin kello 10.30, jolloin oli mukavan aurinkoinen keli, mutta tuuli oli todella voimakas ja kylmä. Jätimme auton samaan parkkiin ja lähdimme tutkimaan länsipuolen polkua, joka johdatti tiemme jälleen tammi-pähkinäpensaslehdon syövereihin. Lajisto oli samaa kuin aiemmin: kevätesikkoa, vuokkoja, kevätlinnunhernettä, lehtoleinikkiä, paljon hammasjuurta ja vielä enemmän lehtokieloa. Myös soikkokaksikoita näimme tuon tuosta. Ensimmäinen siivu ei tarjonnut uutuuksia, joten jatkoimme edellispäiväisen alvarialueen köhnäämistä. Painelimme siis jälleen alvarille, joka on ikään kuin niityn ja suon risteymää kalkkikivipohjusteella höystettynä. Sinilupikan lisäksi karvajäykkäpitkäpalkoa, valko- ja keltamaksaruohoa, soikkokaksikkoa ja kissankäpälää kasvoi paikoin. Kämmekkäpuolella oli hiljaista, kunnes palasimme lähelle edellispäivän ruusukalkkikämmekkäkeskittymää. Samalla aukean toisella reunalla paineli menemään saksanhirvi puuston suojiin. Löysimme pian yli puolensataa uutta ruusukekalkkikämmekkää, joista lähes kaikki olivat hienosti kukassa. Paikalla varoitteli kangaskiurupari, mutta muuten lintuelo oli käytännössä kuollutta voimakkaan puhurin vuoksi. Plokkasimme vielä pari uutta soikkokämmekkää, kunnes jatkoimme tietä takaisin autolle. Kokeilimme vielä pientä polun tynkää tien itäpuolelle, jolloin säikäytin vahingossa Minnan puolikuoliaaksi, sillä ammuin ilmoille tikankonttihälytyksen. Jeah – siinä niitä nyt sitten oli! Kaipasimme nimenomaan tikankonttihavaintoa, sillä kumpikaan meistä ei ollut sitä koskaan nähnyt. Suurin osa oli vielä nupussa tai vielä nuorempia, mutta muutama oli juuri avaamassa kukkiaan mahtavasti. Kasvustoja oli lopulta todella paljon varsin laajalla alueella – versoja oli sadoittain. Olimme aivan liekeissä löydöstä, joten jatkoimme hyvillä mielin käppäilyä.

Minna tikankonttien lumoissa aamupäivällä.

Tikankontti ja ruusukekalkkikĂ¤mmekkĂ¤.

Haravoimme vielä laajan alueen tien molemmin puolin, mutta emme löytäneet toista targettia eli kimalaisorhoa. Yritystä kuitenkin oli, mutta orho jäi odottelemaan parempia päiviä. Poistuimme reilun parituntisen retken jäljiltä tyytyväisinä majapaikkaan, jossa otimme rennosti useita tunteja. Pakkasimme myös romppeita kasaan seuraavan päivän lähtemistä varten. Iltapäivän puolella kävimme vielä tsekkaamassa miltä historiallinen Suursilta näytti; hyvältä näytti, vaikkakin harmittelin tilannetta, kun olin kuulevinani pari kertaa pussitiaisen kutsuääntä joen leveäosmankäämi- ja järviruokokasvustoista. No can do. Haimme myös safkaa Rimistä, mutta muuten loppuilta oli välipäivän huilimista ja oleilua. Todella voimakas tuuli ei enää houkutellut retkipuuhiin. Leffaputki jatkui tällä kertaa Fracturella, joka loppui hieman ennen puolta yötä. Illan herkutteluleivoksia ja makkarin ihku ”jalkarahikattovalaisin”.

Santos alistettuna Suur Töllin jalan alle.

Lihulan komea vanha kirkko, jonka uumenissa kasvaa jo puita.

MATSALUN KIERTELYÄ TI 17.5. Heräsimme kello 7.45 ja reilun puolen tunnin aamupala- ja pakkaussession jälkeen lähdimme kohti Kuivastua. Tuuli oli edelleen rapsakka ja voimakas, mutta onneksi oli kuitenkin pilvipoutaa. Alkumatka muuttuikin kutkuttavaksi, sillä näin Kuressaaren toisella reunalla taivaalla satojen ja satojen hanhien rihmaa; arktikarynnistys näytti olevan käynnissä toden teolla. Noin tunnin siirtymä menikin pitkälti taivaalle välillä pälyillen. Minna plokkaili puolestaan muutamia soikkokämmeköitä pientareilta. Saavuimme Kuivastuun klo 9.30, joten jouduimme odottelemaan vain kymmenen minuuttia ennen kuin pääsimme lautan sisuksiin. Sillä välin ehdin nähdä pikkutiiran rantaviivan laiteilla saalistelemassa. Kovasta tuulesta huolimatta painelimme heti kannelle pälyilemään lintumenoa, joka olikin edelleen voimakasta, sillä puolen tunnin seilauksen aikana meidät ohitti useampi tuhat valkoposkihanhea. Reissulajisto sai pian täydennystä viiden pikkukuovin ja kuuden pilkkasiiven muodossa. Taivaalla vispasi myös gavioita, mutta ne olivat auttamatta liian kaukana. Vesialueiden siivilöinti jäi vääjäämättä toissijalle, sillä hansumeno oli sen verran nasevaa. Virtsusta pamautimme suoriltaan Maatsalunlahden opastuskeskukseen, jonka pihassa vaihdoimme pitkät alushousut hileisen kelin takia. Poikkesimme keskuksessa, mutta ketään ei ollut hollilla, eikä siellä lopulta ollut meille mitään sen kummempaa. Palasimme Lihulan linnan raunioita.

Pränikkä jyrä.

Räpyläsaraa ja suomukkaa.

piakkoin Lihulaan lounaalle, ja löysimme pienen hortoilun tuloksena baarin, jossa minä tempaisin kotlettia ja Minna porsaan filettä. Ihailimme tankkauksen jälkeen hienoa kirkonrauniota ja niin sanotusti kulahtanutta kylämiljöötä. Erään talon pihassa viitakerttunen veisteli omiaan ja kultarintoja tuntui olevan useassa paikassa. Jatkoimme uudelleen Maatsalunlahden kansallispuiston alueelle, jossa stoppasimme, kun Minna näki muutamia soikkokämmeköitä tienposkessa. Heitimme paikalla pienen tallustusepisodin muun muassa kimalaisorhon toivossa, mutta näimme vain lukuisan määrän soikkokaksikoita ja -kämmeköitä, kalkkimaariankämmekän lehtia ja sitä rataa. Muuta lajistoa edustivat muun muassa räpyläsara ja kaikkialla yleinen sinilupikka. Paikalta ajoimme ensin Suitsun lintutornille, mutta pellot olivat täysin tyhjiä, joten emme könynneet torniin vaan jatkoimme pikkuteitä pitkin hissuksiin ajaen Keimun lintutorniin, jossa olikin mukavasti elämää, sillä valkoposkia lappoi edelleen raivolla. Seuloin lajilistalle melkoisen jauhoesikkomeren keskeltä tundrakurmitsan. Muita uutuuksia olivat heinätavi ja uivelo. Paikalle tuli myös suomalaispariskunta jälkikasvunsa kera. Vaihdoimme hieman kuulumisia, kunnes jatkoimme jälleen kohti lahden pohjukkaa. Huitelimme siis Kloostrin torniin, mutta sitä ennen teimme stopin erään suuren lehmuksen (Karusselja pärn) luona. Emme ehtineet kävellä pähkinälehtoa kuin muutamia metrejä, kun hoksasin erikoisia kasveja polun laiteilla. Hain kirjan autosta ja määritimme ne pesäjuuriksi, joka oli molemmille uusi kämmekkälaji – jeah! Lehdossa oli myös runsaasti muita kukintaa odottelevia kämmeköitä, kuten todennäköisiä kalkkimaariankämmeköitä. Suomukkaa esiintyi hyvin runsaasti, myös tylppöorapihlajaa kasvoi siellä täällä. Olisimme jatkaneet lehmuksen tuolle puolen syvemmälle metsään, mutta pysähdyimme ihmettelemään vaimealta koiranhaukahdukselta kuulostavaa ääntä. Aluksi luulimme, että Keemua aallonmurtajalta käsin.

jossain oli koira, mutta pian huomasin puussa päivystävän viirupöllön, joka varoitteli täyttä häkää. Päätimme palata häntä koipien välissä takaisin autolle, jotta emme saisi pitkiä kynsiä niskaan. Lajista nasahti meikäläiselle uusi Viron pojo, mikä oli naseva ylläri. Kloostrissa Minna jäi parkkialueelle, josta hän plokkasi ja määritti pian rantatyräkkiä lähikiven laiteilta. Minä kipusin torniin ja ihmettelin Maatsalunlahden kertaallisen laajaa ruoikkoa, joka siinsi kaukana. Uusiksi reissupinnoiksi nasahti nuolihaukMaatsalunlahden pohjukka siintää Kloostriin. ka ja kuovi, mutta muuten taivas ja laajat viljelykset sekä kesannot olivat tyhjää täynnä. Kolmen metsäkauriiin kopla sentään päivysti jossain. Pohdimme hieman minne seuraavaksi, ja päädyimme käymään vielä lahden pohjoispuolella Haeskassa. Ajoimme pieniä teitä mahdollisimman paljon, jotta näimme viihtyisiä maalaismaisemia. Eräässä paikassa poikkesimme pienelle hautausmaalle, josta nasahti uusi kasvielis, kun määritimme kevättähtimön lajilleen. Kaunokaisten paras kukinta-aika oli selvästi ohi, samoin vuokkojen. Lemmikkien ja maahumalan kukinta oli kuitenkin jo kovasti käynnissä. Hieman ennen Haeskaa hokasimme tummia möykkyjä pellon laiteella. Pysähdyksen ansiosta näimme reissun ensimmäiset viisi villisikaa, joista olimme tohkeissamme, sillä havainto oli minulle vasta kolmas ja Minnalle ensimmäinen. Minna oli vielä hinkunut kovasti niiden perään, ja nyt saimme makustella niitä hyvin kaukoputken avulle. Mainio havainto siis. Haeskassa lintutorniin kävi todella raaka tuuli, joten haravoin rantaniityt, taivaan ja itse vesialueet nopeatempoisesti. Valkoposkia lappoi edelleen tuon tuosta, mutta yhtään punakaulaa – tai mitään muutakaan hanhea – ei ollut joukossa. Töyhtöhyyppiä oli julmetusti kaikkialla, mutta muuten rantaniityt olivat yllättävän hiljaisia. Uusia lajeja olivat sentään laulujoutsen ja hitusen ennen torniin kapuamista pelloilla lennellyt koirasniittysuohaukka. Laidunnetut rantaniityt olivat kaikkineen herkullisia; eipä ole vastaavia juuri lainkaan enää Suomessa. Tiuki repi jo puoli viittä, joten lähdimme ajamaan kohti Märjamaata ja Ruunawere hotellia, johon saavuimme puoli kuudelta. Hetken siestan jälkeen tilasimme hotlan raflasta sapuskaa ja jälkiruoat, jotka olivat kyllä hyvää settiä. Ehdimme vielä tehdä lyhyen kävelyn majapaikan takana, mutta metsät olivat nuoria ja hakattuja. Siitä huolimatta saimme vihdoin pähkinänakkelin lajilistalle, kun pariskunta keräsi hyönteisiä. Pesä oli siis jossain hollilla. Samalla ylitsemme lensi päivän kymmenes kattohaikara. Baltian viisikosta uupui enää viitatiainen, jonka puuttuminen oli jotenkin ihan käsittämätöntä. Loppuillan otimme lunkisti ja katsoimme leffaputkessa jotain rikosdraamaa.

Kosteikkoa Haeskassa.

BACK TO HEMBO KE 18.5. Heräsimme varttia vaille kahdeksan, jotta ehdimme hyvälle aamiaissetille kahdeksaksi. Tankkauksen ja loppupakkausten päätteeksi ampaisimme kohti Tallinnaa reilut puoli tuntia myöhemmin. Meidän piti alun perin poiketa Kadrioru parkiin ihmettelemään hienoa kartanoa, mutta guuglettelun perusteella kyseessä olikin presidentin residenssi, jonne ei ole pääsyä. Niinpä kävimme Tallinnan etelälaidalla isossa Selverissä viimeisillä ostoksilla. Minna nappasi ballerinat ja huivin (elintärkeää) ja minä puolestani muutaman tuliaisjuoman. Seuraavaksi koitimme löytää autolle parkin vanhankaupungin länsilaidalta Toompean nurkilta, mutta touhu meni totaaliseksi hortoiluksi, eikä mitään järkevän hintaista parkkia tullut vastaan. Lopulta eksyimme ajamaan itse vanhaankaupunkiin, josta painelimme mahdollisimmen pian ulos. Lopulta löysimme sopivan paikan, jossa vedimme pienet välipalat ja lähdimme pikavisiitille vanhaankaupunkiin. Kävelimme suoriltaan hyvin näkyvillä olevaan Pyhän Olavin kirkkoon, joka oli vielä 1500-luvulla maailman korkein rakennus. Kävimme ensin ihailemassa hehkeää ja minimalistista sisäpuolta, kunnes maksoimme parin euron tiketit torniin. Nousu oli hyvä aamuspurtti, sillä hyvin kapeassa portaikossa oli yli 250 askelta. Vaivanäkö palkittiin hienolla näkymällä koko Tallinnan ylle. Lyhyen vierailun jälkeen ajoimme D-terminaaliin ja läksimme Baltic Queenilla Suomeen. Loikoilimme lähes koko matkan, ehdin tosin vähän pelata Break the Spell -peliä vain yhdeksän euron tappiolla. Poriin ennätimme ärsyttävien Helsingin ruuhkien päätteeksi kahdeksan jälkeen. LOPUKSI Saarenmaan tournee meni mainiosti, mistä suuri kiitos Minnalle. Lintuarvauskisa meni meikäläiselle, sillä veikkasin 133 ja Minna 128 lajia. Tulos oli 135 eri tirppaa. Kattohaikaraveikkaus sen sijaan meni kirkkaasti Minnalle, sillä hän veikkasi 88, minä 104 ja tulos oli vain 21 yksilöä. Kasvipuolella olimme hieman aikaisessa, mutta saldo oli silti hyvä.

Mielenkiintoisia kasvihavaintoja: Ahokylmänkukka Ketonukki Tupsulinnunruoho Räpyläsara Hammasjuuri Suomukka Jauhoesikko Lehtoleinikki Sinilupikka Vuonankaali Karvajäykkäpitkäpalko Soikkokämmekkä Soikkokaksikko Ruusukekalkkikämmekkä

Mäkileinikki Papelorikko Tylppöorapihlaja Suippuorapihlaja Mätässara Ruotsinpihlaja Valkomaksaruoho Metsäomenapuu Sikojuuri Tikankontti Pikkutalvio Kaunokainen Tarhatyräkki Keltavuokko

Lehto-orvokki Rantakaura Soikkoratamo Heinäratamo Metsämaarianheinä Nurmimailanen Valkopeippi Hietapitkäpalko Muratti Tyräruoho Pähkinäpensas Lehtokielo Kullero Kalkkimaariankämmekkä

LAJI Metsähanhi

11.5.

12.5.

13.5.

14.5.

15.5.

16.5.

17.5.

18.5.

YHT

SPECIES

ANSFAB

Tundrahanhi

170

171

ANSALB

Merihanhi

111

ANSANS

Valkoposkihanhi

560

11 500

12 159

BRALEU

Kyhmyjoutsen

190

260

190

350

1 086

CYGOLO

Laulujoutsen

CYGCYG

Ristisorsa

TADTAD

Harmaasorsa

ANASTR

Haapana

ANAPEN

Sinisorsa

120

401

ANAPLA

Lapasorsa

ANACLY

Jouhisorsa

ANAACU

Heinätavi

ANAQUE

Tavi

ANACRE

Punasotka

AYTFER

Tukkasotka

650

110

960

AYTFUL

Lapasotka

260

285

AYTMAR

Haahka

250

310

SOMMOL

Pilkkasiipi

MELFUS

Mustalintu

MELNIG

Alli

600

665

CLAHYE

Telkkä

250

279

BUCCLA

Uivelo

MERALB

Isokoskelo

MERMER

Tukkakoskelo

MERSER

Kuikka

GAVARC

Härkälintu

PODGRI

Silkkiuikku

185

PODCRI

Mustakurkku-uikku

PODAUR

CICCIC

ARDCIN

Merimetso

360

1 200

180

1 805

PHACAR

Merikotka

HALALB

Ruskosuohaukka

CIRAER

Niittysuohaukka

CIRPYG

Hiirihaukka

BUTBUT

Tuulihaukka

FALTIN

Nuolihaukka

FALSUB

Luhtakana

RALAQU

Nokikana

106

FULATR

Kurki

GRUGRU

Meriharakka

HAEOST

Kattohaikara Harmaahaikara

Avosetti

RECAVO

Töyhtöhyyppä

250

275

VANVAN

Tundrakurmitsa

PLUSQU

Tylli

CHAHIA

Kuovi

NUMARQ

Pikkukuovi

NUMPHA

LAJI

11.5.

12.5.

13.5.

14.5.

15.5.

16.5.

17.5.

18.5.

YHT

SPECIES

Mustaviklo

TRIERY

Punajalkaviklo

TRITOT

Liro

TRIGLA

Suosirri

CALALP

Suokukko

CALPUG

Kalalokki

150

250

630

LARCAN

Merilokki

LARMAR

120

170

100

200

763

LARARG

Harmaalokki Selkälokki

LARFUS

190

400

2 000

300

120

450

3 575

LARRID

Pikkulokki

HYDMIN

Riuttatiira

STESAN

Kalatiira

STEHIR

Lapintiira

STEAEA

Pikkutiira

STEALB

Mustatiira

CHLNIG

Naurulokki

Merikihu

STECUS

Kalliokyyhky

114

COLLIV

Uuttukyyhky

COLOEN

Sepelkyyhky

COLPAL

Käki

CUCCAN

Viirupöllö

STRURA

Tervapääsky

APUAPU

Käenpiika

JYNTOR

Käpytikka

DENMAJ

Kangaskiuru

LULARB

Kiuru

ALAARV

Törmäpääsky

RIPRIP

Haarapääsky

250

426

HIRRUS

Räystäspääsky

177

DELURB

Niittykirvinen

ANTPRA

Metsäkirvinen

ANTTRI

Keltavästäräkki

MOTFLA

Västäräkki

MOTALB

Rautiainen

PRUMOD

Punarinta

ERIRUB

Satakieli

LUSLUS

Mustaleppälintu

PHOOCH

Leppälintu

PHOPHO

Pensastasku

SAXTRA

Kivitasku

OENOEN

Mustarastas

TURMER

Räkättirastas

TURPIL

Punakylkirastas

TURILI

Laulurastas

TURPHI

Rastaskerttunen

ACRARU

Ruokokerttunen

ACRSCH

Rytikerttunen

SCRSCI

LAJI

11.5.

12.5.

13.5.

14.5.

15.5.

16.5.

17.5.

18.5.

YHT

SPECIES

Viitakerttunen

ACRDUM

Kultarinta

HIPICT

Mustapääkerttu

SYLATR

Lehtokerttu

SYLBOR

Hernekerttu

SYLCUR

Pensaskerttu

SYLCOM

Pajulintu

117

PHYLUS

Tiltaltti

PHYCOL

Sirittäjä

PHYSIB

Hippiäinen

REGREG

Harmaasieppo

MUSSTR

Kirjosieppo

FICHYP

Pikkusieppo

FICPAR

Viiksitimali

PANBIA

Pyrstötiainen

AEGCAU

Talitiainen

PARMAJ

Sinitiainen

CYACAE

Pähkinänakkeli

SITEUR

Puukiipijä

CERFAM

Pikkulepinkäinen

LANCOL

Närhi

GARGLA

Harakka

PICPIC

Naakka

293

CORMON

Mustavaris

CORFRU

Varis

164

CORNIX

Korppi

CORRAX

Kottarainen

120

350

STUVUL

Varpunen

PASDOM

Pikkuvarpunen

PASMON

Peippo

272

FRICOE

Keltahemppo

SERSER

Viherpeippo

CARCHL

Vihervarpunen

CARSPI

Tikli

CARCAR

Hemppo

CARCAN

Punavarpunen

CARERY

Punatulkku

PYRPYR

Nokkavarpunen

COCCOC

Keltasirkku

EMBCIT

Pajusirkku

EMBSCH

102

135

Lajeja yhteensä

Helsinkiin

MATKAN REITTI JA KOHTEET

40 km

Tallinna

Ruunawere Hotel

Vormsi Haapsalu Hiiumaa

Haeska Kloostri Keemu Suitsu

Kuivastu

Panga

Orissaari

Lihula

VIRO

Virtsu

Saarenmaa

Harilaid

Kaali Kihelkonna

Viidumäe

Pärnu

Kuressaari

Salme

Sörve

LATVIA