Irlanti 2018 by Santtu Ahlman

LINTUJA MAAILMALLA XXIII

SANTTU AHLMAN

ETELÄ-

IRLANTI 25.–31.7.2018

IRLANTI

ETELÄ-IRLANTI 25.–31.7.2018 SANTTU AHLMAN

Irlanti oli pyörinyt mielessäni useita vuosia, erityisesti maisemien ja merilintujen vuoksi. Kun joku kohde rupeaa junnaamaan päänupissa, on yleensä seuraava askel reissusuunnitelman teko. Niin tälläkin kertaa. Touhusin suunnitelman lokakuun alkupuolella 2017. Matkaintoa oli jälleen hyvin ilmassa, sillä 12 hengen kööri oli kasassa tasan kaksi viikkoa myöhemmin.

SANTTU AHLMAN

IRELAND CALLING KE 25.7. Ankara helleaalto ruoski Suomea, joten yöunista ei meinannut tulla oikein mitään, kun hiki virtasi solkenaan Pälkäneellä Minnan vanhempien kotona. Minun oli pakko käydä pikasuihkussa aamulla vartin yli neljä, ennen kuin lähdimme oikopäätä romujen kera kohti Jumbon kauppakeskusta. Jumbossa jätimme pirssin GoParkingiin ja hilpaisimme kyydityksellä terminaalikakkoseen. Lentokenttärituaalit olivat nopeasti ohi ja porukkamme kasaantui hiljalleen lähtöportille. Mukaan lähti minun ja Minnan lisäksi Airi Honkonen, Raimo Salo, Panu Nurmivaara, Teija Nurmivaara, Olli Ihantola, Juha Manninen, Outi Lehtinen, Jari Helstola, Raisa Tanner ja Arto Halttunen. Olli ja Raisa taisivat olla ainoita Irlannin jo valloittaneita henkilöitä. Harmillisesti Finnairin lento lähti kyseiselle firmalle tyypilliseen tapaan puoli tuntia myöhässä, eli pääsimme taivaalle vasta lähempänä kello yhdeksää. Koomatorkkuilin lähes koko lyhyen lentomatkan, kunnes saavuimme Dubliniin niin ikään 30 minsaa myöhässä. Lisäksi kesti hyvin pitkään ennen kuin Irlannin kaiffarit osasivat asentaa tikapuut lentokoneeseen. Ja vielä senkin jälkeen jouduimme odottelemaan lähemmäs kolme varttia kapsäkkejä, joten aikataulut alkoivat valskaamaan lahjakkaasti, sillä tiuku alkoi uhitella jo puolta päivää. Löysimme pian lintuoppaamme nimeltään Paul Connaughton, joka operoi Shearwater Wildlife Toursia. Hänen kanssaan oli Niall Keogh. Molemmat loistotyyppejä. Samalla kottaraisesta nasahti ensimmäinen Irlannin laji. Lintujahti alkoi tietysti armottomana, sillä teimme jo Suomen päässä veikkaukset tulevasta lajimäärästä. Retkeilyä rannalla.

SANTTU AHLMAN

Arto ja kuvaussysteemi.

Outi, Olli, Juha, Panu (takana), Teija, Minna, Arto, Airi, Rami (kyykyssä), Santtu, Raisa, Paul, Niall ja Jari.

NIALL KEOGH

Jouduimme muuttamaan suunnitelmia myöhästymisen takia, joten painelimme suoriltaan noin tunnin ajon päähän lounaalle kuljettajamme Jerryn kanssa. Kukin sai tilata ruokalistalta mitä halusi, mikä oli kiva juttu. Minä nappasin Minnan kanssa meribassia. Jotkut tilasivat oluet ruokajuomaksi ja Paul pisti nekin firman piikkiin; nasevaa. Ravintolan pihapiirissä keikutteli häntäänsä englanninvästäräkki, joita näimme sittemmin toistakymmentä. Jatkoimme Kilcooleen eräälle ranta-alueelle, johon oli vain noin viiden minuutin ajomatka ravintelista. Maisemat olivat hyvin kuivia, koska kesä oli ollut Suomen tavoin poikkeuksellisen kuiva. Käpyttelimme meren rannalla aurinkoisessa säässä, jolloin perussettiä nasahteli kivasti laariin: tyllejä, silkkihaikaroita, pikku-uikkuja, pikkutiiroja, riuttatiiroja ja sitä rataa. Paul ja erityisesti Niall kertoivat lintuja luontofaktaa hyvällä sykkeellä.

SANTTU AHLMAN

Pikkutiiran poikanen.

Rannan erikoisuuksiin lukeutuu suuri pikkutiirayhdyskunta, jota suojellaan oikein määrärahoin. Käytännössä rannan pesimäalue on aidattu ja sitä vahditaan 24/7 läpi pesimäkauden. Niall on kuulemma ollut joskus samoissa hommissa. Kyselin, että eikö pienen alueen kyttääminen ole lievästi tylsää pidemmän päälle, mutta naurunremakan säestämänä sain vastauksen, että ”samalla voi aina löytää rareja mereltä”. Niall osoittautuikin kunnon määrittäjä-ässäksi, joka on Irlannin RK:n jäsen. Tosin pätevä kaveri oli myös Paul. Suojelun ansiosta pikkutiirakanta on noussut kahdestakymmenestä peräti 150 pariin, joten kyseessä on Irlannin suurin kolonia. Kävelimme melko pitkälle rantaa nähden tiirojen lisäksi muun muassa reissun ensimmäisen suulan ja myrskylinnun, pari karimetsoa ja jokusen mustapäätaskun. Aurinko porotti kuumasti, mutta tuuli viilensi ilmaa. Paluukävelyn aikana huomasimme mahtavia meripiikkiputkikasvustoja, joista olin tohkeissani Minnan kanssa, sillä laji on yksinkertaisesti todella hieno. Muita rannan kasveja olivat muun muassa rantakaura sekä paikoin myös karvahorsma ja jaakonvillakko, jota löytää painolastikasvina myös Porin Reposaaresta. Rannalla oli lisäksi melko isoja tyrnikasvustoja, joita hämmästelimme. Ne eivät kuitenkaan ole luontaisia Irlannissa. Rannan maisemia sisämaan suuntaan.

ARTO HALTTUNEN

Vanha pikkutiira.

Komeita meripiikkiputkia.

SANTTU AHLMAN

Rantsusessio kesti kaikkineen aika pitkään, joten teimme loppupäivän suunnitelmat pikaisesti uudelleen, sillä lentomyöhästysmishärdellin vuoksi päivän aikataulut kaatuivat kuin dominonappulat. Harmillisesti meidän oli pakko skipata nummiriekkoapajat. Ensimmäinen askel oli pieni visiitti juomien ja snacksien takia lähimarkettiin. Seuraava etappi oli melko lyhyen ajomatkan päässä oleva Avocan pieni kylä, jota halkoo Avoca-joki. Tavoitteena oli nähdä isohaarahaukkoja, mikä onnistui jo ajomatkalla muutamalla näyttävällä ohilennolla. Monille nasahti elis. Saimme kuulla ajomatkan aikana maan synkästä petovihalla kyllästetystä historiasta, minkä vuoksi päiväpetolinnut käytännössä katosivat koko maasta; erityisesti hiirihaukka, merikotka ja maakotka kokivat kovia. Niin kävi myös isohaarahaukoille. Sittemmin niitä on istutettu maahan Walesin suunnalta, ja parimäärä on noussut lukemaan 80. Avocan lähiseutujen kanta käsittää kyseisestä määrästä peräti 60 paria. Mielenkiintoista on, että siirtoistutukset epäonnistuivat muualta Iso-Britanniasta, sillä ne olivat Ruotsin kantaa, jotka muuttavat. Niinpä istukkaat muuttivat Irlannista veke. Sen sijaan Walesin paikkalintujen istuttaminen pelitti hyvin. Avocan taivaalla hortoilee kuulemma myös yksi leukistinen ja lähes valkoinen yksilö, jota emme onnistuneet näkemään.

SANTTU AHLMAN

Isohaarahaukkoja...

Avocan kivalta kivisillalta pääsimme makustelemaan kunnolla isohaarahaukkoja ohilentoja useiden yksilöiden voimin. On ne vaan upeita lintuja! Samaiselta paikalta osa porukasta ehti nähdä kuningaskalastajan joella ja Teija hoksasi rannalla vilistäneen minkin, joka on Irlannissakin haitallinen vieraslaji. Stoppasimme vielä toisella sillalla, josta napsahti retkilajistoon kaksi koskikaraa. Toisella oli punainen värirengas jalassaan. Irlannissa tavataan endeemistä hibernicus-alalajia, eli kyseessä on ”Irish Dipper”. Tiuku repi jo sen verran, että jatkoimme Avocatin retkeilyn jälkeen suoriltaan aivan Irlannin lounaiskärjen tuntumaan Tagoatiin, jossa majoittauduimme Coral Gables Guesthouseen. Perillä olimme hieman ennen iltaseiskaa. Jaoimme huoneet ja asettauduimme taloksi viihtyisään paikkaan. Minun ja Minnan huone löytyi vinttikerroksesta. Sen verran oli ”vinttisviitti” pieni, että matkalaukkuja ei meinannut saada oikein missään auki, mutta pärjäsimme kyllä.

SANTTU AHLMAN

Porukka Avocan kivisillalla.

SANTTU AHLMAN

...ja lisää isohaarahaukkoja.

Puoli kahdeksalta nautimme illallisen, jonka jokainen oli valinnut poikkeuksellisesti jo kotimaassa systeemien jouhevoittamiseksi. Samalla vedimme reissun ensimmäisen iltahuudon, jonka mukaan plakkarissa oli jo 62 lajia. Päivä oli matkustuksineen ja retkeilyineen kaikilla pitkä, joten porukka oli jo selvästi väsynyttä illallisen loppuessa. Siitä huolimatta huumoria piisasi mahtavasti. Pääsimme vihdoin maate kympin huitteilla, jolloin kello oli Suomen aikaa jo kaksitoista, joten eipä ihme, että ramoi.

Jälkkäriäpälkkäriä. SANTTU AHLMAN

Myrskylintu.

SANTTU AHLMAN

GREAT SALTEE ISLAND TO 26.7. Minulla oli Minnan kanssa hitusen rupiset yöunet, koska olimme yläkerrassa aika pienessä kopissa, joka oli hullun lämmin. Hiki virtasi yöllä. Niinpä olo oli vähemmän virkeä jo toisen hikoiluyön perään, kun painelimme alakertaan aamiaiselle. Osa porukasta oli käynyt pienellä kävelylenkillä lähistöllä jo auringonnousun aikaan saaden lajilistalle muun muassa pari kulorastasta. Meillä ei ollut onneksi kauhea hoppu liikenteeseen, joten olimme päivän ensimmäisellä lintukohteella hitusen yhdeksän jälkeen. Vain jokusen kilometrin päässä oleva Lady´s Island Lake on matala kosteikko, jossa asustaa Irlannin suurimpia tiirakolonioita. Läksimme talsimaan aurinkoisessa säässä nurmikenttää, joka reunustaa järveä. Hakeuduimme hyvälle katseluhollille pällistelemään valtavaa tiiramassaa, johon lukeutui satoja kala- ja lapintiiroja. Myös riuttatiiroja oli kolminumeroinen lukema. Kaiken huipuksi saimme pian ensimmäisen näköhavainnon ruusutiiroista, joita oli muutama melko kaukana. Kokemuksena havainto oli kuitenkin kullanarvoinen, sillä näimme hyvin miten erilainen lentotyyli sillä lopulta onkaan versus kala- ja lapintiira. Varsinaista makustelua emme kuitenkaan päässeet harrastamaan. Paikalla hillui myös nuori mustanmerenlokki sekä satoja naurulokkeja. Lady´s Island Lakella.

RAIMO SALO

Lähtökuopissa saarelle.

SANTTU AHLMAN

Lajistoa alkoi tarttua muutenkin kivasti, kun kosteikolla hengaili toistasataa kyhmyjoutsenta, lähes puolensataa merihanhea ja muuta peruskauraa. Pikkulintupuolella täydennystä tuli ruokokerttusen ja pajulinnun muodossa. Reilun tunnin rymyämisen jälkeen poikkesimme pikaisesti läheiseen markettiin täydentämään eväs- ja juomapuolta, kunnes jatkoimme minibussilla etelärannikolle paikkaan nimeltänsä Kilmore Quay. Siellä hyppäsimme pieneen paattiin pakattujen lounasboksien kera. Keli oli edelleen mahtava, mikä vuoksi ulkoilu oli mahtavaa. Kapteenin seilatessa reilun viiden kilometrin matkan etelään kohti Great Saltee Islandia, plokkailimme ensimmäisiä merilintuja, kuten vähäisesti lunneja, jokusen myrskylinnun ja karimetson sekä nipun suulia. Rantauduimme ennen puolta päivää yksityisomistuksessa olevalle saarelle, joka oli maisemiltaan kerrassaan mahtava – juuri sitä Irlantia mitä kaipasin reissulta. Nousimme saaren lakiosaan ja edelleen sen eteläpuoliskolle hienolle näköalapaikalle. Erityisesti suulia oli ilmassa kaikkialla. Samalla alppivarisparivaljakko viiletti ylitsemme. Osa porukastamme saalisti lajista eliksen.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Luotokirvinen kita täynnä sapuskaa.

Istahdimme syömään pakatut lounaat, jotka olivat yllättävän maukkaita; muun muassa lohivoileipiä ja kanawrappeja. Harmillisesti syömävälineet olivat jääneet unhoon, mutta porukka veti muina miehinä oheissalaatin sormipelissä. Lounaspaikka oli eräs hienoimmista mitä on tullut vastaan. Jatkoimme rantavyöhykettä pitkin saaren lounaiskärkeen valtavan suulayhdyskunnan luokse. Ohitimme samalla jyrkkiä rantakallioita, joissa pesii satoja pikkukajavia. Myös ruokkilintuja ja myrskylintuja asustaa rannoilla. Kävelyn loppuvaiheessa matala kasvillisuus muuttui jännäksi sananjalkaviidakoksi, jossa luikerteli paikoin varsin jyrkkä polku. Olo oli lievästi epätodellinen, kun saavuimme suulayhdyskunnan välittömään läheisyyteen – aivan uskomaton näky! Tuhansia suulia kökötti pesimäpaikallaan, taivas oli niitä pullollaan ja kaikkialla merellä viiletti lisää lintuja. Nuoria lintuja oli mukavasti paikalla. Yhdyskunta käsittää peräti 6 000 paria.

Airi, Rami ja Great Saltee Island.

SANTTU AHLMAN

Suulia lensi joka suuntaan.

Lounaspaussilla.

SANTTU AHLMAN

Pieni työryhmä tutkijoita oli pyydystämässä databloggereilla varustettuja yksilöitä. Heillä oli käytössään hyvin pitkä onkivapaa muistuttava patentti, jolla he saivat napattua lintuja huilusta kiinni ja otettua haltuun. Samoille linnuille oli siis viritelty edellisenä vuonna paikantimet, joiden data saadaan talteen pyydystämällä ne uudelleen. Varmasti mielenkiintoista aineistoa kertyy vuoden mittaan, kun linnut paahtavat pitkiä saalistusmatkoja valtamerillä. Saimme nähdä parin metrin päästä, kun lintu otettiin käsittelyyn ja vapautettiin. Aika kului siivillä, joten muutaman tunnin visiitti oli pian ohi. Great Saltee Island oli kaikin puoli hieno kohde. Näimme vielä hienosti luotokirvisiä ja hallin venekyytiä odotellessa. Saarella on kaiken kukkuraksi havaittu vuosien saatossa hyvä läjä harvinaisuuksia, kuten rastaskerttunen, rusotasku, idänuunilintu ja kääpiöhuitti. Kaikki ovat maassa mallia ”megarari”.

SANTTU AHLMAN

Pikkukajavia (iso kuva), suulia (oikealla yllĂ¤) ja lokkisisarukset.

SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN ARTO HALTTUNEN

Ollille ja Artolle maittoi ilmeistä päätellen kylmä olut.

Palasimme mantereelle lähempänä iltapäiväneljää. Olli heitti samalla toiveen ilmoille, että voisimmeko pitää pienen paussin pubissa. Sanoin, että ilman muuta passaa, joten seuraavaksi luvassa oli ”Santun seuramatkojen” historian ensimmäinen virallinen kaljoittelutuokio, mikä aiheutti monessa hieman huvittuneisuutta tietäen, että meikäläinen ei sellaista harrasta. Porukka oli selvästi rentoutuneen näköistä kylmän tuopin äärellä, eikä meillä ollut kiire seuraavalle kohteelle. Myös Paul ja Niall olivat heti myytyjä Ollin ideasta. Päivän kolmas varsinainen retkikohde oli parikymmentä kilometriä länteen oleva Churchtown, jossa hakeuduimme meren rannalle Crosfintan Pointiin. Paikka tunnetaan hyvänä merilintujen seurantamestana sekä erityisesti ruusutiiroista, jotka käyvät laskuveden aikana säännöllisesti vedestä paljastuvilla kivillä. Aurinko alkoi painua alemmas horisontissa, kun kävelimme rantaa pitkin hyvälle hollille. Rannalla komeili useita mielenkiintoisen näköisiä kasveja, mutta tunnistimme niistä vain osan. Merifenkoli oli kiva uusi tuttavuus. Mutta niin oli mukava uusi tuttavuus myös Killian Mullarney, joka retkeili kanssamme paikalla samaan aikaan. Tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on Lintuoppaan piirtäjäguru, joka on yksi Euroopan pätevimmistä lintumiehistä. Hän ehti toimia Irlannin RK:ssa peräti lähes 30 vuotta. Määritysgurun maineestaan huolimatta leppoisa tyyppi. Porukka Churchtownissa. Killian on kuvassa oikealla.

SANTTU AHLMAN

Rantakivikossa kukki runsaasti merifenkolia.

Porukalla ihmettelimme vesikiville kertyneitä tiiroja, joiden joukossa oli useita ruusutiiroja. Vihdoin pääsimme makustelemaan niitä oikein kunnolla. Rannalla komeili myös jokusia mustanmerenlokkeja. Ruusutiirojen takia täsmäisku meni kaikkineen odotetusti. Olimme paikalla kuuteen saakka, kunnes laitoimme pillit pussiin. Coral Gables Guesthousessa ehdimme suihkutella, kunnes Killian tuli visiitille. Koska moni halusi hänen nimikirjoituksen kirjaansa, mutta osa opuksista oli majapaikassa, lupasi Killian tulla poikkeamaan paikalla. Lisäksi hänellä oli pari ylimääräistä suomenkielistä kirjaa mukana, joten niinpä halukkaat saivat nimmarilla varustetun omistuskirjoituksen. Hieno lintutyyppi. Illallisen jälkeen halukkailla oli vielä mahdollisuus lähteä etsimään tornipöllöä. Harmillisesti Niallin piti poistua seurastamme jo ennen ruokailua, sillä hänellä oli New Yorkin reissu tulopäällä. Lähdimme vissiinkin lähempänä yhdeksää pöllöretkelle noin puolella porukan vahvuudesta. Reilun puolen tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme oikealle pelipaikalle peltojen halkovaan maisemaan, jossa on ollut aiemmin reviiri. Tilanne vaikutti kuitenkin hitusen epätoivoiselle, kun taivaalta alkoi tihkua vettä aika pian. Teimme myös pienen kävelylenkin tiellä ja koitin löytää turbolampulla mitä tahansa lentävää, mutta keli muuttui lopulta sen verran huonoksi, että lopettelimme ja ajelimme takaisin majapaikkaan noin yhdeksitoista.

ARTO HALTTUNEN

Vanha ruusutiira.

Mustanmerenlokki (edessä) ja naurulokki rinnakkain.

SANTTU AHLMAN

Vähemmän leveä järvelle johtava tie.

SANTTU AHLMAN

SIIRTYMÄPÄIVÄ PE 27.7. Harmillisesti surkeat yöunet saivat edelleen jatkumoa, sillä vinttihuone oli karmean kuuma, eli olin ihan hikimärkä, vaikka avasin ikkunan joskus yöllä. Niinpä kännyn soidessa kello 6.35 olo oli hieman koomainen. Onneksi muilla huoneet olivat ihan normilämpöisiä, sillä ne eivät olleet vintillä. Saimme aamiaisen tällä kertaa ajoissa klo 7.15, joten edellispäivän viiveestä oli selvästi otettu opiksi majapaikassa. Kokonaisuutena paikka oli juuri soppeli meille, vaikka vinttihuone olikin pätsi. Kiva ylläri oli, että majapaikan emäntä antoi edellispäivinä illallisen aikana nautitut viinit lahjaksi poppoolle. Hieno ele. Aamu oli selvästi kylmempi ja pilvisempi kuin aiemmat, mikä tuntui kivalle. Lämpöä oli 16 astetta, eikä vastaavaa lämpötilaa ollut koettu Suomessa helteiden takia pitkään aikaan. Kylmyydestä ei kuitenkaan saanut valittaa, sillä heitimme jo alkumatkasta ilmoille ukaasin, että manailu tulee johtamaan kölin ali vetoon, pilke silmäkulmassa tietysti. Lähdimme hitusen ennan kasia Lady´s Island Laken länsipuolella olevalle Tacumshin Lakelle, joka tunnetaan melkoisena rarimekkana. Paikalla on havaittu muun muassa 15 amerikkalaista kahlaajalajia. Tapitusta Tacumshin Lakella.

RAIMO SALO

Raisa aamuretkellä.

AIRI HONKONEN

Järvelle johtava tie oli irlantilaisittain hyvin kapea, mutta pääsimme kuitenkin bussilla melko lähelle. Killianilla oli näemmä samaiset suunnitelmat, koska hän tuli meitä vastaan. Kovin paljoa nähtävää ei kuitenkaan kuulemma ollut. Löysimme kuitenkin uusia reissulajeja, kuten ampuhaukan ja haapanan sekä Arton hoksaaman isosirrin. Hessu jatkoi edelleen armotonta lajikirjaamista yksilön tarkkuudella, kun kävelimme lähemmäs järven rantakasvillisuuden sekaan. Hieman tuulisen kelin vuoksi kuuluvuus ei ollut ihan ykkö- Hessun väliaikavenyttelyä. Ramilla ei pidä pokeri. nen, mutta retkeily tuotti kuitenkin tulosta, kun kuulimme etäisen rytikerttusen. Lisäksi muutama luhtakana mekkaloi kasvillisuuden joukossa. Viiksitimaleita emme kuitenkaan löytäneet. Järven runsaslukuisimpia lajeja olivat 650 törmäpääskyä ja yli 300 mustapyrstökuiria, jotka edustavat Irlannissa Islandica-alalajia. Taustalla siinsi merellä jököttävä Great Saltee Island ja järven takana suuret dyynimuodostelmat, jotka ovat Natura-aluetta. Koska päivälle oli ajoa melko paljon luvassa, jatkoimme päätielle ja edelleen rannikkoa pitkin länteen. Näimme samalla paljon uusia maisemia, kyliä ja kaupunkeja. Paul kertoili, että teki 11–12-vuotiaana 45 kilometrin fillarilenkkejä lintujen perässä Tacumshin Lakelle ja telttaili paikalla. Liikenne takkuili aika paljon siirtymän aikana, joten aikaa kului suunniteltua enemmän bussissa. Toisaalta se ei haitannut, koska tavoitteena oli lähinnä ehtiä lautalle. Viiveiden vuoksi pidimme lounastauon vasta puoli kahdelta Corkin itäpuolella Midletonissa, jossa saimme kunnon mätöt buffet-tarjoilusta.

SANTTU AHLMAN

Cape Clearin yhteysalus.

Lounaalla kesti jälkiruokineen sen verran kauan, että huomasimme kiireen hiipivän uhkaavasti, sillä kello oli jo puoli kolme ja lautta lähtisi Baltimoresta klo 17.00, ja sinne olisi vielä pitkä siivu jäljellä. Niinpä stoppailut saivat jäädä, tosin jouduimme tekemään Baltimoren nurkilla vielä supernopean vessavisiitin. Onneksi Paulin puoliso toi syöttejä ja pari kirjaa lainaan samalle paikalle, joten säästimme arvokkaita minuutteja. Lopulta ehdimme perille täpärästi varttia vaille viisi. Tilanne näytti ruuhkan ja tietöiden takia välillä jo turhan jännittävälle, mutta toisaalta hätätapauksessa meillä olisi ollut b-vaihtoehto saarikyyditykseen. Onneksi lounasaikana alkanut voimakas sade loppui vihdoin. Lastasimme romppeet pienelle lautalle, joka hilpaisi pian täydessä lastissa Sherkin Islandin ohi Cape Clear Islandille, joka olisi meidän tukikohta seuraavat kolme yötä. Alkumatkasta tyyni sää oli muuttunut päivän mittaan kohtalaiseksi tuuleksi, minkä vuoksi aallokko oli voimakasta. Sen takia en edes uskaltanut harkita kannen alle menoa vaan

SANTTU AHLMAN

Baltimoressa ropsi vielä vähän vettä.

Näkymä Cape Clear Islandin majapaikan pihasta.

SANTTU AHLMAN

pysyttelin kannella koko reilun kolmen vartin siivun. Rupattelin pitkään Ollin kanssa ja satuimme näkemään hienosti läheltä pari pyöriäistä, jotka sivuuttivat lautan. Kiva fiilis. Muuten juttelin hyvän pätkän myös saareen matkanneen Sam Bayleyn kanssa. Hän oli menossa puolisonsa Paloma Kreischerin kanssa rengastamaan merikeijuja. Mukava jeppe. Cape Clear Islandin satamassa meitä odotteli majapaikan Mary O´Driscoll, joka toivotti koko koplan tervetulleeksi. Löimme kaikkien kapsäkit autojen kyytiin ja talsimme lyhyen ylämäkikävelyn hyvin pienen kyläkeskittymän ylälaidalle taloon, joka oli varattu kokonaan meidän käyttöömme. Mary osoittautui enemmän kuin ystävälliseksi sieluksi, mikä oli tietysti loistojuttu. Talossa jaoimme huoneet porukan kesken. Valitsin meille Minnan kanssa kenties tyypilliseen tapaan huonoimman palvelutason kopin, mutta Airi tuli väliin ja sanoi, että ei passaa, kun olimme kituuttaneet vinttipätsissä pari edellistä yötä. Eli huoneet vaihtuivatkin Airin ja Ramin kanssa. Eihän siinä auttanut. Majapaikka oli kyllä ainakin joidenkin huoneiden osalta melkoinen patentti. Yläkerran suihkut eivät oikein pelittäneet, mutta osa porukasta kävi Ollin suihkussa alakerrassa ja yläkerran käytäväsuihku alkoi onneksi toimia. Se oli tosin pienin mitä vastaan on tullut. Meidän huoneen vessasta oli sahattu iso pala ovesta irti, jotta se mahtui kiinni. Tämä kaikki ei kuitenkaan sinänsä vaikuttanut paikan viihtyisyyteen, lähinnä enemmänkin persoonallisuuteen. Panu teki vielä palomiehen tarkkuudella tupatarkastuksen ja totesi, että palohälyttimiä ei ollut liikaa (lue: ei yhtään). Ehdimme asettautua kodiksi ja huilia hetken. Puoli kahdeksaksi kävelimme takaisin sataman lähelle, jossa on Maryn perheen luotsaama ravintola-baari. Meille oli katettu VIPtarjoilut erilliseen tilaan, johon kannettiin pian niin paljon apetta, että pötsit alkoivat turvota hyvää tahtia. Ruoan tuoksinassa vedimme kehiin myös iltahuudon. Illallisen aikana paljastin myös ylläripyllärin, eli suunittelin Paulin kanssa meille merikeijujen rengastussession jos kelit sallisivat. Halukkaat voisivat siis lähteä yötä vasten ihmettelemään erikoista tapahtumaa.

MINNA SALO

Merikeiju käsittelyssä.

SANTTU AHLMAN

Olimme takaisin majapaikassa yhdeksältä ja puolen tunnin kuluttua koko kööri lähti rengastushommiin pimentyvässä illassa. Kukaan ei siis malttanut jättää tilaisuutta väliin. Kävelimme melko pitkän etapin etelään lähelle merenrantajyrkännettä, jossa Sam ja Paloma olivat jo viritelleet verkot pyyntivalmiiksi. Paikka on hyvin erikoinen tasanne jyrkänteellä, joten verkot on mahdollista viritellä paikalle. Sam kertoi odotellessa tuhdin tietopaketin merikeijujen elämästä ja rengastuksesta. Ensimmäiset napsahtaisivat kuulemma verkkoon heti pimeyden laskeuduttua. Houkuttimena oli överitehokas atrappi, joka kuului kilometrien päähän. Eipä kulunut kovin kauaa pimeyden ottaessa maiseman haltuunsa, kun ensimmäinen lintu lensi verkkoon. Jeh! Pian alkoi tapahtua paljon ja lintuja lensi tuon tuosta satimeen. Jokainen sai vuorollaan vapauttaa keijuja. Lajin erikoisuuksiin lukeutuu monen muun seikan ohessa haju, joka muistuttaa vanhaa kirjahyllyä. Osa meistä irrotteli lintuja verkosta ja Sam tarjosi meikäläisellekin mahdollisuutta pulttaukseen, mutta jätin väliin, koska rengas on littana ja se pitää puristaa jalkaan niin, että kuuluu ikävä rasahdus. Jos se olisi ollut ns. normirengas, niin mikäpäs siinä. Saimme kiinni parikymmentä lintua, mutta suuntasimme sitten takaisin majapaikkaan, sillä päivä oli ollut pitkä ja tiuku repi jo puolta yötä. Mahtava kokemus kaikkiaan kuitenkin. Sam ja Paloma nasauttivat yön aikana renkaisiin yhteensä 66 yksilöä. Meidän aikana verkkoon tupsahti jo rengastettu lintu, joka oli pultattu 13 päivää aiemmin Walesin edustalla Skokholm Islandilla 293 kilometrin päässä. Meidän lähdettyä he saivat vielä toisenkin rengastetun, joka oli merkitty niin ikään samalla saarella vain kaksi päivää aiemmin. Merkillisiä ovat keijujen tiet.

Putkisieraiminen keiju Minnan handussa.

SANTTU AHLMAN

Ollin toveri vuohi.

KOVAA MERENKÄYNTIÄ LA 28.7.

SANTTU AHLMAN

Kyllä teki gutaa vetää sikeät yöunet, kunnes heräsimme varttia vaille kahdeksalta tarjoillulle aamiaiselle. Tempaisimme aamuapetta alakerran yleisissä tiloissa, ja saimme samalla lounassatsit päivän veneretkelle. Meidän piti lähteä merelle kello 8.30, mutta merellä oli niin kova tuuli ja aallokko, että Paul siirsi retkeä. Uusi yritys olisi klo 10.30. Eipäs siinä, lähiretkelle siis. Porukka hajaantui kuka minnekin tutkimaan mielenkiintoista saarta. Minä hilpaisin Minnan, Ollin, Arton, Teijan ja Panun kanssa saaren lounaisosaan hiekkatietä pitkin hiljalleen talsien. Keli saaren sisäosissa oli mainio, sillä tuuli ei osunut alueelle käytännössä lainkaan ja aurinko paahtoi kivasti. Lyhyen kälppimisen aikana retkilajistomme sai täydennystä pensaskertusta, mutta muuten näimme lähinnä peruslajistoa. Hauskin tuttavuus oli suuri vuohi, joka tuli tekemään tuttavuutta. Tyyppi oli puolipelottava habitukseltaan, mutta selvästi hyvää pataa Ollin kanssa. Se rupesi seuraamaan meitä, eikä malttanut kääntyä pois missään vaiheessa, vaikka kävelimme melko pitkän siivun. Kun saavuimme takaisin majapaikkaan, vuohi seurasi Ollia ulko-ovelle saakka. Olisi varmasti tullut sisälle saakka jos olisi päästetty. Pihan kukkaistutukset alkoi samalla kadota nopeasti eläinvieraan kupuun, mutta omistaja tuli jossain vaiheessa etsimään sitä ja nappasi lopulta autonsa kyytiin.

MINNA SALO SANTTU AHLMAN

Ensitutustuminen vuoheen. Ruostekukkia kasvoi yleisesti. Idyllistä maalaismaisemaa.

SANTTU AHLMAN

Kello alkoi lähentyä h-hetkeä, mutta kun soittelin Paulin kanssa, niin tilanne oli edelleen raju merellä. Ainoa vaihtoehto oli siirtää veneilyä edelleen ja toivoa muutosta olosuhteisiin. Vedimme lopulta lounasleivät ja oheistilkkeet majapaikassa. Pidin myös lähellä kipparin ja Paulin kanssa palaverin. Vanhan kipparin aksentti oli mallia mahdoton, mutta kun oikein skarppasin, niin pääsin jyvälle mitä hän sanoi. Päätimme, että oli mikä oli, niin lähdemme merelle klo 16.00. Infoilin porukkaa, joten jokainen sai vielä vapaata aika reduilla saarella. Meikäläinen jatkoi eräänlaista pihabongausprojektia, eli tapitin majapaikan pihassa tunnin klo 11.20–12.20 välisenä aikana ja yritin plokata niin monta lintua kuin mahdollista. Paikalta oli sen verran kivasti sektoria merelle, että tunti hujahti hetkessä. Saldo oli 22 lajia, mikä oli yllättävän iso määrä.

ARTO HALTTUNEN

Lautautumista meriretkelle.

Iltapäiväneljältä kokoonnuimme vihdoin satamaan ja astuimme alukseen, tosin Rami ja Airi jäivät edelleen retkeilemään pitkin poikin saarta. Otimme suunnaksi idän ja koillisen. Paatti ei keikkunut aluksi kovin pahasti, mutta kun pääsimme hieman kauemmaksi merelle, alkoi kunnon keinuminen. Merilintujen suhteen tuuli on tosin aina elintärkeä juttu; mitä enemmän tuulta, sen parempi. Tämä ei tosin pienessä veneessä ole ihan ykkösjuttu.

Pihabongauksen (11.20–12.20) saldo havaintojärjestyksessä yksilömäärittäin Harakka 3 Hemppo 9 Harmaalokki 51 Merilokki 3 Myrskylintu 5 Karimetso 9 Västäräkki 1 Räystäspääsky 6 Peukaloinen 3 Kesykyyhky 6 Mustarastas 2

Punarinta 1 Tikli 8 Naakka 2 Viherpeippo 1 Varpunen 4 Pajulintu 2 Varis 2 Suula 3 Haarapääsky 2 Talitiainen 1 Pensaskerttu 1

SANTTU AHLMAN

Pikkuliitäjiä näimme sadoittain.

Jonkinmoisen seilaamisen jälkeen onnistuimme näkemään ensimmäiset pikkuliitäjät, joita viiletti väliltä melko läheltä. Niitä oli kymmenittäin siellä täällä. Samaten hetken kuluttua näkyviin pamahti merikeiju, joita sittemmin laskimme parikymmentä lintua. Ykköshavainto oli kuitenkin nokiliitäjä, josta nasahti meikämannen ensimmäinen elis. Mahtava juttu! Parhaimmistoon lukeutui myös yksinäinen makaronesianliitäjä, josta moni nappasi uuden lajin. Harmillisesti se meni aika kaukana, mutta Irlannissa kyseinen laji on aina hyvä merkki merilintujen suhteen. Eittämättä hieno havis oli lisäksi seitsemän delfiinin kopla aivan veneen vieressä.

Suulat tulivat lokkien tavoin kalasyöteille.

Nokiliitäjän siluetti.

Merilokin ja myrskylinnun (iso kuva) molempien päiväsumma oli sata yksilöä.

SANTTU AHLMAN

Hieman kehnojen olosuhteiden (lue: kolmimetrisen aallokon) vuoksi palasimme laituriin puoli kahdeksan kantturoissa. Oli kuitenkin hienoa päästä ottamaan paremmin kosketusta meriretkeilyyn, sillä seuraavana päivänä olisi luvassa pidempi retki, ainakin toivon mukaan. Illallisen vedimme jälleen iltahuudon kera ravintolassa kahdeksalta. Huumori kukki taas siihen malliin, että porukka oli selvästi hitsautunut hyvin yhteen. Maate ennätimme kympiltä.

SANTTU AHLMAN

Meriretken alkuvaihetta.

SANTTU AHLMAN

AALLOKKOMARSSIA SU 29.7. Tempaisimme jälleen hyvät yöunet, kunnes nousimme puoli kahdeksalta. Mary oli jälleen touhuamassa aamiaista hymyissä suin, kun painelimme alakertaan aamiaiselle varttia myöhemmin. Edellispäivän merituuli oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä Hessun ääni oli matala kuin merikarhulla. Muillakin tuntui olevan pientä köhää. Puoli yhdeksältä hyppäsimme taas veneeseen, tosin Nurmivaarat ja Raisa jäivät seikkailemaan saarelle päivän ajaksi. Meri näytti selvästi tyynemmälle kuin edellispäivänä. Taivas oli verhoiltu pilvillä ja vettä losotti hitusen taivaalta yön jäljiltä, jolloin oli satanut vissiinkin aika paljon. Tällä kertaa suuntasimme länteen ja lounaaseen ohittaen noin kilometrin päässä olleen vanhan majakkasaaren. Pienellä saarella oli ”uudehko”, vuonna 1904 rakennettu majakka, joka rakennettiin vanhan tilalle myrskyn viedessä koko roskan aikoinaan. Vanhat rakenteet olivat edelleen osittain näkyvissä jylhällä paikalla. Projekti on ollut melkoinen reilut sata vuotta sitten, koska majakka koottiin toisaalla, purettiin osiin ja pystytettiin uudelleen saarelle. Majakka automatisoitiin vasta vuonna 1986, joten sitä ennen paikalla on asunut majakanvartija ylhäisessä yksinäisyydessä.

Vuonna 1904 pykätty majakka.

SANTTU AHLMAN

Minna keulassa alun pienessä aallokossa.

SANTTU AHLMAN

Isoliitäjä kävi muutamia kertoja paatin vieressä. Oikealla isokihu.

SANTTU AHLMAN

Alkumatkan aikana näimme runsaasti perusmerilintuja, eikä aallokko ollut onneksi kovin paha pitkään aikaan. Kovin havis oli meidät nopeasti ohittanut etelänkeiju, joka oli eräs matkan tärkeimmistä tavoitteista – jeh, elistä puski! Harmillisesti Rami alkoi voida huonosti, vaikka mahassa oli matkapahoinvointitabletti, kuten lähes kaikilla porukasta. Keikkuminen oli kuitenkin taattua, joten pilleri oli viisautta jos on yhtään herkkyyttä. Jossain kohtaa Paul ryhtyi lappamaan laidan yli syöttejä, eli kalaöljyä ja erilaista jäädytettyjä perkeitä. Englanninkielinen termi tälle touhulle on chumming, jota harrastetaan muun muassa Madeiralla merilintujen houkuttelua varten. Aluksi kesti jonkin aikaa ennen kuin haju kiiri merelle ja lintuja liikkua paatin luona. Pian alkoi kuitenkin jatkuva vilinä, kun uusia merikeijuja ilmestyi veneen vanaveteen tuon tuosta. Myös lokkeja ja muita lintuja tuli hollille vähän väliä. Päivän toinen elis tuli meikäläiselle isoliitäjän muodossa, kun yksi lintu lensi näyttävästi ohi.

SANTTU AHLMAN

Etelänkeijuja oli parhaimmillaan eniten veneen perässä.

Olimme varmaan reilusti yli pari tuntia samalla hollilla ja ihmettelimme lintuliikennettä. Parasta oli etelänkeijujen trafiikki; niitä puski hyvää tahtia lisää. Lajin edustajia oli parhaimmillaan näkyvissä jopa enemmän kuin merikeijuja ja jännitys alkoi kasaantua, kun Paul vihjasi, että Irlannin ennätys saattaisi olla näkyvissä. Niinpä skarppasimme niitä vielä tarkemmin, ja lopulta sigma nousi 59 lintuun, joka oli Irlannin ja koko Luoteis-Euroopan päiväsummaennätys – huikeaa! Valitettavasti tuuli ja aallokko yltyi jatkuvasti, joten Rami joutui laattaamaan. Sikäli jännä, kun ollaan yli kymmenellä yhteisreissulla oltu ja Raimolla on todellinen teräsvatsa, sillä mitään ei ole ikinä tullut, mutta nyt jäi mies kakkoseksi Atlantin valtamerelle. Aallokko muuttui lopulta kolmemetriseksi, joten valokuvaus oli kunnon taiteilua, kun yritin Arton kanssa kehittää mitä kummallisempia asentoja kaidetta vasten tukien. Lähdimme tuulesta huolimatta myötäpuhurissa syvänteen laidalle, jossa oli aiemmin nähty valaita. Lintusaldo kasvoi vielä lukuisilla isoliitäjillä, jokusella nokiliitäjällä, yhdellä ma-

Myrskylintu.

Keijujen tanssimista veden päällä.

SANTTU AHLMAN

Etelänkeiju.

SANTTU AHLMAN

Keijuilla on pienet räpylät.

SANTTU AHLMAN

karonesianliitäjällä ja kolmella isokihulla, mutta valaita emme löytäneet. Delfiiniporukka oli laiha lohtu, sillä valaat olivat korkealla tavoitelistalla. Aallokko oli kuitenkin sen verran rattoisa, että valaiden puhallusten plokkaaminen oli täysin lottoamista. Aaltojen väli oli nimittäin niin suuri, että veneen ollessa pohjalla horisontti katosi joka puolelta näkyvistä. Merenkäynti alkoi näyttää niin rajulta, että löimme pillit pussiin ja lähdimme takaisin Cape Clearin suuntaan. Paatti keinui hillittömästi, ja fiilis oli välillä jopa hieman pelottava röykkyytyksessä. Meikäläisen järkkäri telelinssin kera sinkoutui jossain kohtaa lattialle, kun reppuni otti lähtöä. Onneksi Rami ehti napata sen osittain, mikä melko varmaan pelasti sen rikkoutumiselta. Vähän säikäytti jo. Keinumisen takia vettä lensi monen päälle ja minäkin ehdin kastua ja hieman kylmettyä. Paluumatka tuntui kaikkineen sairaan pitkälle, mutta onneksi pääsimme ehjin nahoin perille kello 15.45, jolloin takana oli yli seitsemän tunnin meriretki. Lintumielessä saldo oli täyttä timanttia, mutta joku valaskirous näillä reissuilla tuntui olevan.

ARTO HALTTUNEN

SANTTU AHLMAN

Delfiinit tulivat tutkimaan venettä.

Matkanvetäjä simahti loppuvaiheessa.

Maihin oli kiva päästä porottavaan aurinkoon lämmittelemään. Merelläkin oli onneksi aluksi lämmintä, mutta tuulen yllyttyä olosuhteet kylmenivät aika nopeasti. Majapaikassa virittelimme vaatteet kuivumaan pitkin pihapensaita ja -aitoja tuuleen ja aurinkoon. Heitimme hieman purtavaa kitusiin ja menimme huilimaan. Kävikin niin, että simahdin Minnan kanssa aina nopeasti kolmeksi vartiksi. Ehdimme kuitenkin vielä pakkailla romppeita seuraavan päivän lähtöä varten. Illallinen oli seitsemältä ja kympiltä pääsimme maate. Lajimäärä oli 106, joten Raisan 105 lajin veikkaus näytti hyvälle. Isoliitäjä.

LÄNSIRANNIKOLLE MA 30.7.

SANTTU AHLMAN

The Gearaghin kosteikkoa.

SANTTU AHLMAN

Aamiainen oli jälleen samaan aikaan kuin kahtena aikaisempana päivänä. Meillä ei ollut kuitenkaan varsinaista kiirusta, sillä lautta mantereelle lähtisi vasta yhdeksältä. Niinpä pistimme tankkauksen jälkeen kimpsut ja kampsut rauhassa nippuun pihaan, josta Mary hoiti ne assistenttien kera satamaan. Cape Clear oli kaikkineen juuri niin viihtyisä mitä kuvittelen ennakkoon. Olisi ollut kiva jäädä vielä päiväksi heilumaan saarelle, jossa asuu vain noin 120 henkilöä. Arto tapittamassa lautalla. Turistikaudella populaa voi kuitenkin olla reippaasti, mutta meidän reissulle ei ryysistä onneksi osunut. Lautan lastaus kesti jonkin aikaa, kun siihen ahdattiin laiturilta jätesäiliöitä nosturin avulla. Meidän porukka taisi miehittää aika pian kannen näköalapaikat auringon jököttäessä taivaalla. Keli oli siis mainio, joten vajaan tunnin siirtymä mantereelle oli leppoista, kun iso paatti ei juuri aalloista ollut moksiskaan. Mantereen puolella melko lähellä kulki saderintama, mutta se ei koskaan ennättänyt veneen päälle. Lopuksi näimme vielä kivasti 12 hallin porukan paistattelemassa päivää. Satamassa meitä odotti tuttu minibussi, mutta kuskin puikkoihin oli hypännyt Jerryn sijaan Peter, joka oli hieman edellistä nuorempi kaveri. Lastasimme kapsäkit autoon ja lähdimme jurnuuttamaan kohti pohjoista. Koska edellispäiväinen valasretki veti vesiperän, poikkesimme hetken itään meren äärelle paikkaan nimeltä Clougna Head, josta oli hyvä näkyvyys kauas merelle. Paul sanoi, että valaita näkee paikalta usein mantereelta käsin. Ehdimme nippa nappa ulos bussista asemiin, kun Paul hälytti ryhävalaasta. Pasmat menivät heti sekaisin ja alkoi armoton valaskyyläys. Kaukana horisontissa näkyi todellakin vähintään neljän eri ryhävalaan jättimäiset puhallussumut. Harmillisesti otukset olivat niin kaukana, että niitä ei oikein päässyt makustelemaan. Joitakin yksityiskohtia niistä pääsi välillä näkemään, kuten esimerkiksi selän ja pyrstön, mutta tilanne oli lopulta jopa hieman kirvelevä. Paul nimittäin sanoi, että olimme hyvin lähellä kyseistä paikka eilisessä aallokossa. Voihan jehna! No, aina ei voi voittaa. Valaiden kanssa ei näemmä ikinä, ainakaan Santun seuramatkoilla.

SANTTU AHLMAN

Airi ja Minna jädepaussilla.

Sitten alkoi hieman pidempi siirtymä. Vaikka tiet olivat pääsääntöisesti hyvätasoisia, niin ne ovat kuitenkin pieniä ja liikenteen takia keskinopeus on pieni verrattuna kotimaahan. Niinpä välietappi lounaspaikalle tuntui kestävän pitkään. Onneksi kuitenkin ehdimme tehdä hyvänmittaisen lintuilustopin suojellulla The Gearaghin kosteikolla. Tuuli oli ehtinyt yltyä varsin raikkaaksi, kun ulostauduimme bussista ja lähdimme hiekkatietä pitkin tutkimaan kosteikkoa. Vettä oli hyvin vähän, minkä vuoksi varmaan myös lintuja oli niukasti. Runsain kosteikkolaji oli merihanhi 92 yksilöllä. Kävelimme pitkähkön etapin uuteen kolkkaan. Mitään varsinaista lajipauketta ei ollut ilmassa, mutta uusina retkilajeina lajilistalle lisättiin kuitenkin laulujoutsen, mustapääkerttu, hippiäinen ja puukiipijä. Itse lounaspaikalle Ballyvourneyn The Mill Inniin ennätimme vasta kahden jälkeen, joten hiuko oli jo kohtalainen. Tilasimme ruoka-annokset, mikä oli sikäli vähän kehno juttu, että ruokailussa meni kaikkineen lähemmäs tunti, eli tiuku repi kolmea ja meidän piti olla neljältä Kilkeessa, johon oli vielä pitkä matka. Poikkesimme kuitenkin vielä läheiseen matkamuistomyymälään jäätelöostoksille, taisipa joku löytää myös hieman tuliaisia.

SANTTU AHLMAN

Olli, Panu, Teija, Minna ja Paul ylittämässä Shannon-jokea.

SANTTU AHLMAN

Majapaikkamme Stella Maris Hotel.

Kilkeen rantaa.

SANTTU AHLMAN

Koska aika riensi nopeaa tahtia, ajoimme suoriltaan Tarbertiin, jossa odottelimme kotvan lauttaa, jolla pääsee ylittämään Shannon-joen. Odotellessa Hessu hokasi rannan lokkiparvesta yksinäisen mustanmerenlokin, mutta muuten lyhyt lauttamatka oli hiljainen linnustollisesti. Vastarannalla losotimme suorinta reittiä Irlannin länsirannikolla olevaan Kilkeen kylään, jossa majoittauduimme kivaan Stella Maris Hotelliin. Harmillisesti jouduimme skippaamaan Euroopan maineikkaimman merilintujen staijipaikan, Bridges of Rossin, koska aikataulut venyivät ja paukkuivat. Onneksi saimme kuitenkin tuhdin havaintoannoksen aiemmin meriretkillä. Perussäätöjen jälkeen meille jäi hieman aikaa tutustua viihtyisän näköiseen pikkukylään, joka oli tosin nopeasti nähty. Rantsu oli aika hyvän näköinen. Lisäksi Stella Mariksen huoneet tuntuivat suorastaan luksukselle Cape Clearin kämppään verrattuna. Illalla vedimme vielä mainion illallisen alkuruokineen. Osa porukasta otti simpukoita, mitä vähän harmittelin, kun en valinnut herkkuruokaa. Onnekseni Outi lahjoitti ystävällisesti nipun loistavia simpukoita, kun annoskoko oli poikkeuksellisen suuri. Nam! Alakerrassa alkoi myös musiikkiesitys perinteistä irkkumusaa kitaran, huilun ja viulun säestämänä. Kunnon kelttimeininkiä – toimi! Osa porukasta taisi jäädä aika myöhään pelipaikalle.

SANTTU AHLMAN

Irlannin ”leveitä” teitä.

BURRENIN KAUTTA KOTIIN TI 31.7. Sain onneksi järjesteltyä meille erikseen tehdyn poikkeuksellisen varhaisen lämpimän aamiaisen vartin yli kuudeksi. Porukka lipui aikataulussa paikalle ja tankkasi kupunsa täyteen, kunnes oli aika jälleen lyödä rojut bussin syövereihin ja jatkaa matkaa. Harmillisesti vettä losotti huolella, eikä ennuste luvannut muutosta koko päiväksi. Kaikkialla velloi harmaa sademassa. Ajoimme vajaan tunnin siirtymän rannikkoa pitkin pohjoiseen Cliffs of Moherin jylhille rantakallioille. Paikka on UNESCO:n maailmanperintökohde. Valitettavasti tuuli oli raju ja vettä tuli pahimmillaan lähes vaakatasossa, kun lähdimme könyämään näköalapaikalle. Poikkesimme kuitenkin sitä ennen pikaisesti opastuskeskuksessa, mutta jätimme sen köhnäämisen tuonnemmaksi. Jokainen sai kuitenkin tutkia aluetta omaan tahtiin.

SANTTU AHLMAN

Cliffs of Moher.

SANTTU AHLMAN

Burrenista löydettyjä hirvenkieliä.

Poulnabrone Dolmenin kuuluisa monumentti

SANTTU AHLMAN

Visiitti jäi kuitenkin kerrassaan surkean kelin vuoksi suunniteltua lyhyemmäksi, koska sade kasteli kaiken ja sadeviitat sun muut vermeet meinasivat lähteä tuulen mukana. Näkymät olivat kuitenkin aivan huikeat, kun parhaimmillaan yli 200 metriä korkeat pystysuorat kallioseinämät kohosivat merestä myrskykelissä. Vaikuttavaa. Ehkäpä kokemus olikin juuri myräkän vuoksi aivan erilailla sykähdyttävä kuin auringonpaisteessa. Kävimme vielä uudelleen opastuskeskuksessa tutustumassa monipuolisiin näyttelyihin. Seuraavaksi ajoimme itään Burrenin kansallispuistoon, jossa poikkesimme tuhansia vuosia vanhan monumentin luona. Sen iäksi on arveltu jopa 6 200 vuotta. Olli kertoili samalla, että paikalla on karstia eli karstimaata, jota syntyy, kun sadevesi liuottaa kalkkikiveä. Biotooppi oli enemmän kuin mielenkiintoinen ja olisi ollut mahtavaa palloilla kasvien perässä jonkin aikaa, mutta keli oli edelleen kamala. Onneksi sentään paikalta löytyi uutena tuttavuutena hirvenkieli, jota tavataan Pohjoismaissa erittäin harvinaisena vain muutamissa paikoissa Atlantin rannalla. Jeh! Poistuimme häntä koipien välissä paikalta ja ajoimme kansallispuiston läpi, jolloin kalkkikivimuodostelmia näkyi vähän joka puolella. Paikka näytti kasvimielessä ihan uskomattomalta ja meikäläiselle iski täydellinen pakkomielle päästä paikalle joskus ajan kanssa botanistihommiin. Eipä olekaan ihme, että Burrenissa esiintyy huikeat 75 prosenttia kaikista Irlannin kasvilajeista.

Koska lounaan sovittaminen päivän aikatauluihin oli aika haastavaa, saimme onneksi Stella Maris Hotellista lounaspakkaukset, jotka kukin sai mussuttaa haluamassaan kohtaa. Parin lyhyen maastovisiitin jälkeen ei auttanut muuta kuin lähteä itään Irlannin poikki kohti Dublinia. Matkalla teimme vain yhden hieman pidemmän stopin eräällä huoltoasemalla, mutta muuten jurnuutimme sateisessa ja tuulisessa säässä useamman tunnin. Kolmen jälkeen saavuimme Dublinin lentokentälle, jossa hyvästelimme Paulin ja kuljettajan, samaten Juhan ja Outin, jotka jäivät vielä muutamaksi päiväksi retkeilemään maahan. Tavoitteena oli visiitti muun muassa saaren pohjoisosassa oleva kuuluisa Giant´s Causeway Iso-Britannin puolella. Lentomme lähti kuudelta ja yhdeltätoista olimme Helsingissä Irlannin kokemuksia rikkaampina. Porukka jakaantui kotimatkoilleen, ja minä olin Minnan kanssa takaisin kotona Porissa yöllä kahden jälkeen.

NIALL KEOGH

LOPUKSI Irlannin viikon tournee meni mainiosti, sillä kelit suosivat meitä; viimeinen päivä oli ainoa, kun kärsimme sateesta. Luontokohteet olivat hienoja ja näimme mahtavia maisemia sekä tietysti mukavasti lintuja. Ainoastaan valaiden missaaminen meriretkellä jäi kirvelemään, mutta kaikkea ei voi Kisaaja Veikkaus saada/nähdä. Outi Lehtinen 173 Suuri kiitos koko retkiporukalle, joka teki reissusta Juha Manninen 161 ikimuistoisen. Kiitos myös Niallille alkuretkestä, Samille Arto Halttunen 148 ja Palomalle keijurengastuksesta ja tietysti Paulille hieJari Helstola 144 nosti hoidetusta reissusta kaikkineen. Lisäksi kiitos täRaimo Salo 127 hän kertomukseen saaduista valokuvista. Airi Honkonen 123 Lintuarvauskisassa voiton vei Raisa tuloksella 105, Raisa Tanner 105 kun oikea määrä oli 113. Vaakakuppi olisi kallistunut Olli Ihantola 101 Airin veikkauksen puolelle vain kahdella lisälajilla ja Panu Nurmivaara 99 tasapeliksi yhdellä uudella siivekkäällä. Tiukkaa siis oli. Teija Nurmivaara 97 Onnittelut Raisalle voitosta. Santtu Ahlman 86 Muistoja Great Saltee Islandilta.

Minna Salo

Oikea tulos

113 lajia

Lintuarvauskisan tulokset.

Matkan iltahuutolista. Laji

25.7.

26.7.

27.7.

28.7.

29.7.

30.7.

31.7.

Yhteensä

Kyhmyjoutsen

130

100

253

Species

Laulujoutsen

Whooper Swan

Merihanhi

148

Greylag Goose

Ristisorsa

Common Shelduck

Haapana

European Wigeon

Sinisorsa

160

Jouhisorsa

Northern Pintail

Harmaasorsa

Gadwall

Tavi

Common Teal

Mustalintu

Common Scoter

Fasaani

Common Pheasant

Pikku-uikku

Little Grebe Great Crested Grebe

Mute Swan

Mallard

Silkkiuikku

Myrskylintu

100

150

381

Northern Fulmar

Makaronesianliitäjä

Cory´s Shearwater

Isoliitäjä

Great Shearwater

Pikkuliitäjä

1 000

500

1 522

Manx Shearwater

Nokiliitäjä

Sooty Shearwater

Merikeiju

400

440

European Storm-Petrel

Etelänkeiju

Wilson´s Storm-Petrel

Suula

5 000

5 160

Northern Gannet

Merimetso

114

Great Cormorant

Karimetso

400

150

100

832

European Shag

Harmaahaikara

Grey Heron

Silkkihaikara

Little Egret

Isohaarahaukka

Red Kite

Hiirihaukka

Common Buzzard

Varpushaukka

Eurasian Sparrowhawk

Tuulihaukka

Common Kestrel

Muuttohaukka

Peregrine Falcon

Ampuhaukka

Merlin

Luhtakana

Water Rail

Liejukana

Common Moorhen

Nokikana

Eurasian Coot

Meriharakka

136

Eurasian Oystercatcher

Tylli

Common Ringed Plover

Kapustarinta

Eurasian Golden Plover

Töyhtöhyyppä

150

193

Isosirri

Northern Lapwing Red Knot

Suosirri

Dunlin

Karikukko

Ruddy Turnstone

Metsäviklo

Green Sandpiper

Rantasipi

Common Sandpiper

Punajalkaviklo

Common Redshank Common Greenshank

Valkoviklo

Mustapyrstökuiri

250

360

634

Black-tailed Godwit

Kuovi

150

239

Eurasian Curlew

Pikkukuovi

Whimbrel

Laji Suokukko Isokihu

25.7.

26.7.

27.7.

28.7.

29.7.

30.7.

31.7.

Yhteensä

Species Ruff Great Skua

Naurulokki

500

400

200

1 375

Kalalokki

Mew Gull

Mustanmerenlokki

Mediterranean Gull

Harmaalokki

400

250

300

150

200

1 515

Selkälokki

Lesser Black-backed Gull

Merilokki

100

402

Great Black-backed Gull

Pikkukajava

500

525

Black-legged Kittiwake

Black-headed Gull

Herring Gull

Pikkutiira

Little Tern

Riuttatiira

220

227

Sandwich Tern

Kalatiira

400

405

Common Tern

Lapintiira

200

229

Arctic Tern

Ruusutiira

Roseate Tern

Lunni

125

192

Arctic Puffin

Riskilä

Black Guillemot

Etelänkiisla

250

100

413

Guillemot

Ruokki

Razorbill

Kesykyyhky

110

192

Feral Pigeon

Uuttukyyhky

Stock Dove

Sepelkyyhky

200

300

735

Common Woodpigeon

Turkinkyyhky

Eurasian Collared Dove

Tervapääsky

Common Swift

Kuningaskalastaja

Common Kingfisher

Törmäpääsky

650

692

Sand Martin

Haarapääsky

150

300

100

695

Barn Swallow

Räystäspääsky

205

Common House Martin

Luotokirvinen

Rock Pipit

Niittykirvinen

Meadow Pipit

Västäräkki

White Wagtail

Virtavästäräkki

Grey Wagtail

Koskikara

White-throated Dipper

Rautiainen

Dunnock

Punarinta

European Robin

Kivitasku

Northern Wheatear

Mustapäätasku

Common Stonechat

Laulurastas

Song Thrush

Kulorastas

Mistle Thrush

Mustarastas

Common Blackbird

Mustapääkerttu

Blackcap

Pensaskerttu

Common Whitethroat

Ruokokerttunen

Sedge Warbler

Rytikerttunen

Eurasian Reed Warbler

Pajulintu

Willow Warbler

Hippiäinen

Goldcrest

Peukaloinen

Winter Wren

Talitiainen

Great Tit

Kuusitiainen

Coal Tit

Laji Sinitiainen Puukiipijä

25.7.

26.7.

27.7.

28.7.

29.7.

30.7.

31.7.

Yhteensä

Species

Blue Tit

Eurasian Treecreeper

Harakka

Common Magpie

Naakka

Western Jackdaw

155

150

200

100

450

1 063

Alppivaris

Mustavaris

850

750

1100

500

600

3 800

Varis

109

Hooded Crow

Korppi

Common Raven

Kottarainen

300

200

150

200

250

1 145

Varpunen

100

300

House Sparrow

Peippo

Red-billed Chough Rook

Common Starling

Common Chaffinch

Hemppo

232

Common Linnet

Tikli

European Goldfinch

Viherpeippo

European Greenfinch

Punatulkku

Eurasian Bullfinch

Pajusirkku

Reed Bunting Yellowhammer

Keltasirkku

113

25.7.

26.7.

27.7.

28.7.

29.7.

30.7.

31.7.

Yhteensä

European Rabbit

Kärppä

Stoat

Minkki

American Mink

Delfiini

Common Dolphin

Pyöriäinen

Harbor Porpoise

Ryhävalas

Humpback Whale

Halli

Grey Seal

Kirjohylje

Common Seal (Harbour Seal)

Lajeja yhteensä

Matkan nisäkäslista. Laji Kaniini

MENOSSA MUKANA:

Species

MENOSSA MUKANA:

BIRDING TOUR ORGANISED BY:

Shearwater Wildlife Tours

MATKAN REITTI JA KOHTEET 100 km

ISO-BRITANNIA

Athlone

Dublin

Galway

Cliffs of Moher Burren

Kilkee

IRLANTI

Limerick Tarbert Wexford Tralee

Tagoat

Great Saltee Killarney

Cape Clear Island

The Gearagh

Baltimore

Cork