Ukraina 2018 by Santtu Ahlman

LUONNOSSA MAAILMALLA XIX

SANTTU AHLMAN

UKRAINAN

KIOVA & TŠERNOBYL 11.–16.10.2018

UKRAINA

UKRAINAN KIOVA & TŠERNOBYL 11.–16.10.2018 SANTTU AHLMAN

Kiovan reissu tuli kenties hitusen puskista, kun harkinnassa oli syksyn Euroopan matka. Lopulta Kiova vaikutti enemmän kuin mielenkiintoiselta kaupunkikohteelta, etenkin yhdistettynä Tšernobylin visiittiin. Lisäksi ns. itäblokin maita oli meiltä paljon käymättä. KOHTI KIOVAA TO 11.10. Ajoimme edellisiltana Minnan töiden jälkeen Pälkäneelle Salmentaakse Tapion ja Elinan hoteisiin yöksi. Reissumme jatkui aamukuudelta lähes nolla-asteisessa kelissä Vantaan Jumbon GoParkingiin ja edelleen terminaali ykköseen. Heitimme romut kassalle ja venailimme AirBalticin konetta, joka hyppäsi taivaalle aikataulussa kello 10.15. Pieni Bombardier Q400 -propellirutku oli aika nuhapumppu, mutta vain kolmen vartin siirtymä Riikaan meni silti hienosti. Odottelimme Latvian päässä noin klo 11.15–12.50 välisen ajan, ja vedimme sillä välin nuudelisapuskaa lentokenttäravintolasta. Harmillisesti Minnan satsi oli kärjistettynä pelkkää savun ja meikäläisen annos soijakastikkeen makua. Saimme kuitenkin puoliväkisin tankattua kaikki safkat. Eipä muuta kuin uudelleen samanlaiseen alle sadan hengen koneeseen ja torkkuen kohti Kiovaa. Matka meni joutuisasti ja lopuksi oli mukava ihmetellä Ukrainaa ilmasta käsin pilvettömältä taivaalta. Kyivske vodoskhovychche -vesistö näkyi hyvin kaukaa, mutta Tsernobyl jäi juuri sen verran pohjoiseen, ettei sitä näkynyt. Vesiuoma muuttuu Dnibrojoeksi Kiovan nurkilla ja jatkuu mutkitellen aina Mustallemerelle saakka. Saattaa tosin vesistön pohjoispätkäkin olla Dnibro nimeltään. Kone laskeutui Boryspilin lentokentälle jälleen aikataulussa, kun tiuku repi puolta neljää. Passin tarkastus oli myös nopeasti ohi, vaikka jonotimme ensin vahingossa ukrainalaisten ja sitten henkilökunnan ja bisnesluokan jonoissa. Systeemi oli siitä huolimatta selkeä ja saimme kapsäkit heti. Lisäksi majapaikan kautta buukkaamani kuljettaja odotteli meitä kyltin kanssa, joten eipä olisi voinut jouhevammin Ukrainaan tulo sujua.

SANTTU AHLMAN

Dnibro-joen sivu-uomien hienoa meanderointia.

SANTTU AHLMAN

Kiovan kanaa.

Possua, kaalia ja sipulia.

SANTTU AHLMAN

Painelimme noin kolme varttia Kiovan ydinkeskustaan ja ihmettelimme muun muassa aivan hillittömän kokoisia neuvostokerrostaloja, joita on älytön määrä. Nykyään tehdään vielä suurempia rakennuksia. Suurin vetää kuulemma peräti 5 000 asukasta, joten alkaa olla hitusen överimeininkiä. Lisäksi oli hauska katsella kyrillisin aakkosin olevia kylttejä, joista emme tajunneet yhtikäs mitään. Kuljettajamme Victor puhui sujuvaa englantia ja kertoi paljon Ukrainasta sekä antoi reissuvinkkejä. Pari päivää aiemmin Suomessa oli uutisoitu Kiovan itäpuolella räjähtäneestä ammusvarastosta. Se oli kuulemma jo viides, jonka venäläiset olivat posauttaneet, mutta eipä ollut sana paljoa Suomeen tai muualle kiirinyt. Lisäksi itärajalla oli ollut jatkuvaa tulitusta maiden välillä ja juuri edellispäivänä kuollut neljä sotilasta. Kärhämät eivät siis rajoitu vain Krimille. Hulluinta oli kuulla, että puolet Kiovan ortodoksikirkoista on Venäjän omistuksessa, eli myös niiden maaperä kuuluu venäläisille. Ilmeisesti niitä käytetään myös vakoojahommiin ja asevarastoina, mikä on hyvin helppo uskoa. Ukrainalaiset kuulemma kuitenkin odottelivat parhaillaan tietoa Istanbulista ortodoksikirkon pääjepeltä, että menettääkö venäläiset vihdoin valtuudet kirkkoihin. Hullu tilanne kaikkiaan. Buukkasin meille majapaikan Airbnb:n kautta Kiovan ytimestä Golden Gaten läheltä. Ruuhkaa oli melkoisesti, minkä vuoksi ei tulisi mieleenkään ikinä ajaa kyseisessä kaupungissa. Vuokraaja oli firma, jolla on 50 asuntoa, joten järjestelyt olivat varsin ammattimaiset ja kämppä remontoitu tikkiin. Aluksi tosin olimme melko varmoja, että meitä on höynäyTäydelliset tuliaiset ensimmäiseltä kävelyretkeltä.

SANTTU AHLMAN

tetty, kun kävelimme Victorin perässä portaikkoon, joka oli täysin räjähtänyt – lattialaatat vain pomppivat alla, kun vedimme kapsäkkejä. Onneksi kämppä oli kuitenkin erittäin jees. Lyhyen paussin jälkeen läksimme etsimään ruokapaikkaa, sillä kello oli jo lähempänä viittä. Käppäilimme 19 asteen lämpötilassa lähikatuja ristiin rastiin ja ihmettelimme kaupungin menoa. Soppelia ruokapaikkaa ei tuntunut löytyvän, koska iso osa teksteistä oli kyrillisillä, eikä hintatasosta ollut käryä. Ehdimme tallustaa useamman kilometriä, kunnes Limonadeniminen ravintola tupsahti eteen. Minä tilasin annoksen nimeltä ”Bovarian pork” ja Minna Kiovan kanaa. Aurinko laski kovaa tahtia odotellessa. Meikäläisen possupihvi oli kertaallisen hyvää, jopa loistavaa. Minnan kana oli sen sijaan aika mauton, mutta voitti mennen tullen Riikan nuudelit. Myös kotitekoinen sitruunalimonadi oli mainiota. Huh, kupu oli täynnä ruokaa, elämä voitti. Hintaakin oli vain noin 14 euroa yhteensä juomineen. Ehdimme vielä poiketa läheisessä St. Sophia´s Cathedralissa, johon maksoimme noin 65 sentin liput. Harmillisesti itse luostari olikin jo kiinni, joten kävelimme vain hyvin lyhyen lenkin rakennusten ympärillä. St. Sophia´s Cathedralin komea kellotapuli. Eli uutta vierailua jäi huutamaan. Kävelimme vielä pitkän alamäen Independence Squarelle, jossa oli hillittömän suuria pankkirakennuksia. Arkkitehtuurisesti kaupunki vaikutti aikamoiselle sekamelskalle, mutta ihmekös tuo, kun tuhot olivat massiiviset toisen maailmansodan aikana. Kämpän lähellä poikkesimme vielä pieneen markettiin, josta ostimme ruokatarpeita kassillisen noin kahdeksalla eurolla. Luksusta, kun hintataso oli todella edullinen. Olimme sisuksissa puoli kahdeksalta, kunhan olin vielä napannut pihasta viinirypäleitä, jotka olivat makeita. Harmi, kun kasvustot olivat pääosin niin korkealla, että niihin ei juuri yltänyt. Otimme loppuillan lunkisti ja koitimme saada lämpimää vettä, mikä ei onnistunut lopulta. Iltahuutolistan täyttäminen oli tällä kertaa helppoa, sillä päivän saldo oli vain kuusi lajia; parhaana kaupungin yli lentänyt tuulihaukka. Minna olisi vielä pitkään kiinni arvauskisan voitossa, sillä veikkasimme matkustussession aikana lukemat 60–62. Maate painuimme klo 22.30.

SANTTU AHLMAN

Bessarabian torin lihatiskejä kunnon läskisiivuineen.

KIOVAA RISTIIN RASTIIN PE 12.10. Nukuimme molemmat semikehnosti, koska ilmalämpöpumppu veti välillä turbopuhallusta, sänky narisi jokaisella kääntymisellä ja kahden hengen peitto oli todella nafti. Niinpä pääsimme ylös vasta puoli yhdeksän nurkilla. Aamiaisen ja alkusäätöjen päätteeksi olimme ulkona kadulla hortoilemassa klo 9.30. Suuntana oli läheinen oopperatalo, jonka laiteilla on Vitali Klytškon kattohuoneisto pramealla paikalla. Kaveri on siis entinen nyrkkeilyn raskaansarjan ja potkunyrkkeilyn maailmanmestari, joka oli valittu Kiovan pormestariksi. Kävelimme mahtavassa aamukelissä Bessarabian torille, jonka meinasimme sivuuttaa, sillä sisäänkäynti basaarialueelle oli hieman sivussa. Metsästimme meikäläiselle epätoivoisesti jääkaappilattea, mutta tulos oli hieman kehno; erehdyin ostamaan kahvin makuista jogurttia, joka ei oikein lähtenyt... Tori oli ikään kuin kauppahallityyppinen paikka, jossa oli hienosti esillä hedelmiä, vihanneksia, lihatuotteita ja kaikkea tuoretta. Hieno kokonaisuus kaikkiaan.

Myytävät tuotteet olivat hienosti esillä. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Jatkoimme sieltä länteen Taras Shevchenko Parkiin, jossa istuimme toviksi vetämään pähkinöitä. Tiaisten pitäessä hieman ääntä, sanoin Minnalle, että ihme kun pähkinänakkeli ei ole äänessä. Ja saman tien yksi ilmestyi muutaman metrin päähän puuhun, tosin ääneti. Kivenheiton päässä oli AV Formin Botanical Garden, eräs pääkohteistamme. Puiston itäosa näytti olevan varsin hoitamatonta puistoa, eikä se vaikuttanut oikeastaan ollenkaan kasvitieteelliseltä puutarhalta. Lintuja oli perustinttien lisäksi hyvin nihkeästi – jokunen punarinta, pari laulurastasta ja sitä rataa. Hortoilimme Universytetmetroasemalle, josta näimme läheisen St. Volodymyr´s Cathedralin, johon päätimme mennä lyhyelle visiitille. Jouduimme kiertelemään hieman, sillä kaupunkia halkoo järjettömän kokoinen autobaana, mikä on aika outoa. Ortodoksikirkko oli kirkkaasta ulkoasusta poiketen todella synkkä sisuksiltaan. Maalaukset olivat kultakruusailuista huolimatta yleisasultaan hyvin tummia. Ilmeisesti ortodoksikirkoissa ei ole ns. perinteisiä jumalanpalveluksia, sillä penkkejä ei ole ollenkaan, mutta pieniä alttareita on sitäkin enemmän. Mehiläisvahakynttilöiden tuoksu teki kirkon tuoksusta hieman makean. Jatkoimme edelleen puiston laitaa, kun näimme länsipäässä valtavia kasvihuoneita. Emme kuitenkaan löytäneet sisäänpääsyä varsinaisen kasvitieteellisen puutarhan puolelle, joten jouduimme kiertämään koko roskan ympäri, tosin siltikin vedimme vesiperän, sillä ilmeisesti alueelle pääsee tiettyinä kellonaikoina opastetusti. Voihan räkä, jäi hitusen harmittamaan, kun emme päässeet jättimäisiin kasvihuoneisiin ja kävelimme useita kilometrejä ylä- ja alamäkiä aivan turhaan. Onneksi älysimme käydä sitä ennen lounaalla mummolamaisessa ravintolassa, jossa minä vedin maksaa ja Min-

St. Volodymyr´s Cathedral ulkoa ja sisältä.

SANTTU AHLMAN

na possunkyljyksen. Annokset olivat tosin aika pieniä ja maustamattomia, mutta ajoi asian toki. Suunnistimme suurta Tarasa Shevchenko Bulevardia länteen kansallissirkukseen ostamaan liput seuraavan päivän näytökseen. Systeemi oli hauska kokemus, sillä epämääräisen pienen luukun takana oli lipunmyyjä, joka ei puhunut yhtään englantia. Saimme kuitenkin esitettyä, että ostamme kaksi lippua lauantain klo 16.00 näytökseen. Lisäksi saimme varattua haluamamme istuinpaikat, kun otin näytöstä valokuvan ja näytin istuimet. Päätimme satsata ja ostaa kalleimmat liput, jotta näkymät olisivat parhaat. Hintaa oli 550 hryvniaa per nuppi, eli noin 17 euroa. Halvimmat olisivat olleet kolmen euron luokkaa. Jeh, sirkus kutsuisi seuraavana päivänä. Löysimme läheisestä marketista loistavat leivokset ja Minna heittäytyi ahneeksi napaten peräti kaksi herkkupalaa mukaan. Nautimme niistä täysin sieluin jonkun ilmeisen armeijarakennuksen aidan päällä auringon porottaessa. Selkokielinen menu sekä lounas- ja jälkkäriantia.

SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Läheisin metro oli jo ohittamamme Universytet, johon ampaisimme uudelleen. Ylämäkikävely alkoi jo tuntua kintuissa ja Minna sai koipiinsa lahjakkaasti rakot, vaikka kengät olivat vanhat. Ostimme 2,5 eurolla kymmenen metropolettia, eli niillä saisi ajaa haluamansa pätkän kymmenesti. Lähes ilmaista reissaamista muiden maiden metroihin nähden siis. Syöksyimme hullun pitkiä liukuportaita metrotunneliin ja nappasimme ruuhkan takia vasta toisen tuubin. Ei mitään uudenkarheita, mutta pelittivät kuitenkin hyvin. Harmillisesti ilmastointia ei tainnut olla ollenkaan, joten lämmön takia ikkunoita pidettiin auki, minkä vuoksi desibelit olivat melkoiset. Kuljimme vain pari asemaa ja vaihdoimme linjaa sekä siirryimme vielä yhden etapin Poshtova ploshchaan, joka on lähellä Dnepr-jokea. Huomasimme randomilla, että samalta paikalta lähtee funikulaari, joka oli yksi vierailukohteistamme. Kävimme kuitenkin vielä läheisessä mäkkärissä vessassa ja ihmettelimme jokimaisemaa. Yllättäen joella ei ollut yhtään lintua, ei lokkeja, ei vesilintuja, ei mitään. Palasimme funikulaarin luokse ja ostimme noin 25 sentin poletit. Harmillisesti ”mäkijunasta” ei nähnyt juuri mitään maisemia, mutta se oli silti hauska kokemus; kovin monessa paikassa ei vastaavia ole käytössä nääs. Päädyimme komealle näköalapaikalle, ja kävimme viereisessä Pyhän Mikaelin kultakupolisessa luostarissa, joka oli hyvin pitkälti samanlainen kuin edellinen, mutta yleisilme sisällä taisi olla vieläkin synkempi kultakuorrutteista huolimati. Ihailimme myös läheistä museota, joka taitaa olla ulkoasianministeriön alaisuudessa tai sitten ei. Hillittömän kokoinen pytinki joka tapauksessa, vaikka sen käyttötarkoitus jäi hieman hämärän peittoon. Jättirakennuksia tuli vastaan itse asiassa vähän väliä.

Funikulaari (yläkuva) & Pyhän Mikaelin kultakupolisen luostarin yksi alttari.

SANTTU AHLMAN

Kello oli jo pitkällä iltapäivän puolella, joten aloimme etsiä jotain pientä suolapalaa, mutta sellaista ei näyttänyt tulevan vastaan. Harmillisesti melko lähellä oleva St. Andrews Church oli suljettu remontin takia, mutta se oli silti näyttävän näköinen ulkopuolelta. Sen lähellä oli kymmenittäin turistikojuja, joista Minna osti kukkamaalauksin koristellun puulautasen ja minä pari t-paitaa, joista toinen oli samaa linjaa edellispäivänä ostamani Putin-paskapaperin kanssa; paidassa oli raksittu Venäjän sirppi ja vasara ja siinä luki ”Putin dickman”, ei tosin englanniksi. Kivoja löytöjä. Alue oli muutenkin hyvin viihtyisää ja rauhallista, aivan jotain muuta kuin autontäytteiset pääkadut. Olimme kävelleet aivan älyttömän matkan päivän aikana ylä- ja alamäkiä, joten koipemme alkoivat olla uuvuksissa. Lisäksi Minnan rakkohommat eivät auttaneet tilannetta. Koska mitään pientä hiukopalapaikkaa ei tullut vastaan ja kello olikin jo yli viiden, päätimme mennä syömään ravintolaan, sillä edellispäivänä hyväksi todettu Limonade oli kivenheiton päässä. Tällä kertaa Minna tilasi Grilled chicken fillet with mozarella ja minä Fried pan of bavarian sausages & potato tai jotain. Molempien annokset olivat hyviä, joten paikkaa voi hyvin suositella. Annokset maksoivat juoman kera yhteensä kymmenen euroa. Halpaa oli.

Ukrainassa kaikki on suurta. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

St. Andrews Church.

SANTTU AHLMAN

Limonaden grillattu kana mozzarellan ja vegehommien kera.

Laitoimme vielä Hereen hauksi Billa-kaupan, jotta pääsisimme hitusen isompaan markettiin. Lähin oli Itsenäisyydenaukiolla, mutta eipä siellä mitään näyttänyt olevan, joten jatkoimme kohti majapaikkaa. Hämmästelimme samalla kahvikojujen määrää; esimerkiksi Aroma Kava -kojuja oli parhaimmillaan 30–50 metrin välein ja samaan pisteeseen näkyi neljä paikkaa. Uskomaton määrä. Ennen majapaikkaa Minna huomasi vielä uuden marketin, josta saimme ilta- ja aamupalavärkkiä lisää. Kämpille tulimme jo puoli seitsemältä jalat puuduksissa. Tuntui kivalle heittää koivet kohti kattoa vaakatasossa punkan päällä. Teimme vielä suunnitelmia, katsoimme CNN:n uutisia ja Minna kutoi kuin hullu. Peruskauraa. Onneksi vesitilanne oli käyty korjaamassa, joten saimme lämpimät suihkut. Maate menimme jo kympin jälkeen. Bavarian sausages & potato. Nam! SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Kiovan katukuvaa.

SANTTU AHLMAN

Zolota vorotan metroasema.

KULTTUURIA JA SIRKUSHUVEJA LA 13.10.

Näkymää kasvitieteellisestä puutarhasta itään.

SANTTU AHLMAN

Heräsimme kahdeksalta, mutta livahdimme ulkoilmaan aamutoimien jälkeen vasta yhdeksältä. Keli oli jälleen aivan huippu – pilvetön, tyyni ja lämmin. Mustaleppälintukoiras hengaili sisäpihalla muutaman metrin päässä kivasti heti kärkeen. Kävelimme Zolota vorotan metroasemalle ja ammuimme tuubilla itsemme jokusia pykäliä kaakkoon Drushby narodivin metropysäkille, josta navigoimme kasvitieteelliseen puutarhaan. Samalla nappasimme mukaan randomilla katukeittiöstä jotkin suolaiset kääröt. Löysimme puutarhan aika helposti, maksoimme 50 hryvnian pärstäkohtaiset tiketit ja lähdimme tutustumaan puistoon. Kyseessä on peräti 120 hehtaarin laajuinen pläjäys, mutta yleisilme on paljon enemmän puistomainen kuin kasvitieteellinen puutarha, sillä näkyvillä oli vain kourallinen kylttejä kasveista. Linturintamalta tuli paljon täydennyksiä, kuten taivaalta kuuluneet rautiaiset ja niittykirviset, närhi ja muuta perussettiä. Stoppasimme pian syömään maanmainiot rullat, jotka olivat ikään kuin tortilloja; toisessa kanapitoista kamaa ja toisessa makkaraa. Todella maukkaita. Samalla syyriantikka rupesi vetelemään ääntään vieressä, mikä oli kiva ylläripylläri. Kasvipuolella oli lähinnä puita ja pensaita nähtävillä, mutta kukinta-ajat olivat toki ohi. Lajit jäivät pääosin unhoon, koska kyltit uupuivat. Rauhallisessa puistossa oli kuitenkin kiva nassautella reissulajistoon muun muassa ylilentänyt lapinkirvinen, muutama aroharmaalokkiparvi ja peruskauraa. Tutustuimme myös kasvihuoneisiin 20 hryvnian lisämaksusta, mutta valitettavasti järkälemäiseen laitokseen ei päässyt. Emme sompailleet lähimainkaan koko aluetta läpi, vaan painelimme itäpuolelle, josta pääsi ulos St. Michael´s Vydubytsky Men´s Monasteryn kulmilta. Jouduimme kävelemään pohjoiseen jonkinmoisen siivun, jotta pääsimme nousemaan tylyn pitkiä rappusia Äiti synnyinmaa -patsaan luokse. Patsas on jättimäinen metallilaatoista koottu monumentti, joka näkyy kilometrien päähän. Näyttävä tapaus, joka on mäen laella, jossa on myös toisen maailmansodan museo. Emme kuitenkaan vierailleet siellä lähinnä aikataulusyistä. Kävimme kuitenkin pienellä alueella, jossa oli kymmeniä panssariajoneuvoja, lentokoneita ja muuta sotakalustoa.

Jatkoimme pitkähkön siivun luolaluostariin, johon maksoimme 70 hryvnian pääsyliput. Kyseessä on UNESCO-kohde, joten emme voineet missata sitä. Luostarin pihapiiri oli hieno kokonaisuus vaaleita rakennuksia, puistopuita ja viihtyisää tunnelmaa, vaikka turisteja oli jonkin verran liikenteessä. Poikkesimme heti itse luostariin, joka oli kertakaikkisen överi, mutta ei lähimainkaan yhtä synkkä kuin aiemmat. Kruusailuja oli mahdoton määrä, samoin freskoja. Lisäksi alttari oli terveen kokoinen ja koostui ikään kuin pienistä alttariosioista. Pakollinen kohde totisesti. Seuraavaksi hakeuduimme itse luoliin, joista emme oikein tienneet mitään. Opasteet olivat hitusen kehnot, mutta saimme neuvoja sen verran, että paikka löytyi. Se oli yllättäen aika kaukana luostarialueen alapuolella. Pääsymaksua ei ollut, mutta meille SANTTU AHLMAN

102 metriä korkea Äiti synnyinmaa -patsas.

Toisen maailmansodan kalustoa. SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

ikään kuin pakkomyytiin tuohukset, koska sisällä olisi kuulemma pimeää. Minnan piti lisäksi laittaa liina vyötäisille ja päänsä päälle. Mummo-look oli kohdillaan. Sukelsimme matalaan käytävään tuohuksien kera. Lämpöä oli reilusti, tilaa vähän ja porukkaa paljon. Kapeiden käytävien varrella oli pyhimysten arkkuja jokunen kymmenen. Ihmiset tulivat palvomaan niitä. Teimme aika nopean visiitin tungun vuoksi. Jännä kokemus sinänsä. Kello oli jo sen verran, että meiltä jäi luostarin muut osiot käymättä. Suuntasimme reilun kilometrin päähän Dnibron metroasemalle, josta menimme vaihdon kautta takaisin Zolota vorotan asemalle. Kello oli jo puoli kaksi, joten löysimme pian Golden Gaten luota Golden Gate -ravintolabaarin, josta tilasimme molemmille Golgen Gate -burgerit. Perushyvää apetta. Promille luolaluostarin loputtomista koristeista.

SANTTU AHLMAN

Luostarin hehkeä ulkokuori.

SANTTU AHLMAN

Ehdimme vielä puolen tunnin paussille kämpille, kunnes jatkoimme kävellen kansallissirkukseen. Olimme jo hyvissä ajoin pelipaikalla ja jännitimme, että millainen show olisi luvassa. Seuraavat 2,5 tuntia olivat melkoista elämystä, kerrassaan uskomattoman hieno esitys kaikkineen lyhyen väliajan kera. Systeemi loppui puoli seiskan jälkeen. Olimme tohkeissamme, ehdoton hitti! Poikkesimme vielä lähikauppaan ja ostimme tiskistä ruoat taas superhalvalla. Hankimme myös tykötarvetta seuraavan päivän retkelle. Kämpillä olimme kahdeksan jälkeen. Söimme, valmistauduimme seuraavaan päivään ja otimme lunkisti. Minnalla oli jo muhkeat kuusi rakkoa jaloissaan – tennarivalinta edellispäivälle ei ollut kovin hyvä näemmä...

SANTTU AHLMAN

TŠERNOBYL JA PRYPJAT SU 14.10. Kännyt pirisivät varttia vaille seitsemän, jotta ehdimme hyvissä ajoin Itsenäisyydenaukiolle. Olimme siellä aamutoimien jälkeen hitusen ennen kahdeksaa, jolloin oli East Solo Travelin kokoontuminen koko päivän Tšernobylin retkelle. Minibussissa oli pian 16 tyyppiä sekä kuski ja oppaamme Tania. Lähes puolet porukastamme oli suomalaisia. Läksimme kuulaassa syyskelissä kohti luodetta ja stoppasimme jonkin matkan ajon jälkeen huoltsikalle, josta saattoi ostaa eväitä päivälle. Me olimme jo varustautuneet ennalta, mutta vihdoin kylmäkaapista löytyi reissun ensimmäinen kylmä latte – ou jee! Vedin sen heti naamariin ja kun lähdimme jatkamaan, harmittelin heti miksi en ostanut toista iltapäivälle. Aina ei voi voittaa. Harmillisesti stoppi venähti lähes 40-minuuttiseksi, mikä tuntui aika turhalle, kun olisi pitkä päivä luvassa. Oli hienoa nähdä ukrainalaista maaseutua kyrillisillä aakkosilla kirjailtujen mainoskylttien kera. Talot olivat yllättävän hyväkuntoisia, eikä mitään röttelöitä. Osa oli tosin aika karun näköisiä, mutta silti valtaosa näytti täysin asuttavilta. Kuikuilin samalla lintujen perään, mutta hiljaista oli. Matkalla näytettiin kaksituntinen dokumentti Tšernobylin tapahtumista. Osa siitä näytti olevan samaa suojakuoren rakentamista, josta olimme dokkarin katsoneet Suomessa. Saavuimme pitkän ajomatkan jälkeen jonkin verran Andriivkan koillispuolella olevalle 30-kilometrin suojavyöhykkeelle, jossa oli passien tarkastus. Porukkaa oli aika paljon liikenteessä, ja matkailu onkin aika isoa bisnestä, sillä paikalla käy vuosittain noin 50 000 turistia, parhaina päivinä peräti 1 100 jantteria. Ensimmäinen varsinainen pysähdys oli hylätty päiväkoti, jonka pihapuun juurella geigermittari alkoi huutaa melkoisesti. Säteily oli kuitenkin hyvin paikoittaista. Aloitin heti valokuvaussessiot höyry hatussa. Näkymät olivat karuudesta huolimatta täydellisiä meikäläisen kieroon makuun. Olimme vuokranneet päiväksi säteilymittarin, jota Minna puolestaan käytti aktiivisesti. Yli sata metriä korkea ”Arkki”, joka rakennettiin suojaamaan reaktoria sadaksi vuodeksi.

Prypjatin kyltti.

SANTTU AHLMAN

Päiväkodin jälkeen meillä oli Tšernobylin kanttiinissa lounaspaussi, jolloin meille tarjoiltiin maukkaat alkukeitot ja joko porsasta tai kanaa loistavasti maustettujen pottujen kera. Tankkaus oli paikallaan, mutta kello oli jo 12.40 ja olimme nähneet vasta päiväkodin. Olin siis hieman huolissani, että kuluuko koko päivä silmissä ilman kunnon tutustumista paikkoihin. Pian alkoi kuitenkin tapahtua, kun ajoimme näköalapaikalle, josta näki räjähtäneen nelosreaktorin uuden suojakuoren, ”Arkin”, joka kohosi kaarihallin näköisenä monumenttina yli sataan metriin. Samalta paikalta näki toisen ruostuneen reaktorin, joka ei koskaan valmistunut. Samalla taivaalla keikkui kiljukotka varsin lähellä. Seuraavaksi ajoimme Prypjatiin, jossa kävelimme vajaa pari tuntia hylätyn kaupungin keskeisillä paikoilla, kuten pääbulevardilla, ostoskeskuksessa, uimahallissa, liikuntasalissa ja niin edelleen. Näkymät olivat uskomattomat, kun luonto oli alkanut ottaa takaisin omaa reviiriään. Esimerkiksi jalkapallokenttä oli kadonnut lähes kokonaan, mutta katsomosta saattoi päätellä sen olleen joskus olemassa. Ammuin kuvia sen minkä kerkesin. Oman leimansa kokemukselle antoi se, että oli täydellisen tyyni, eikä lintuja ollut äänessä. Todellinen aavekaupunki siis. Uskomattoman vaikea kuvitella, että kaupungissa asui 50 000 asukasta, joiden keskiikä oli 26 vuotta. Lapsia oli 15 000 ja kaupunki rakennettiin vain noin 15 vuodessa. Tahti oli kiivas ydinvoimaloiden takia. Vaan niin oli pakko hylätä koko kaupunki hetkessä onnettomuuden takia. Karua. Tšernobylistä on kerrottu sen verran paljon, että tässä lienee turha toistaa juttuja. Retki oli kuitenkin erittäin vaikuttava kokemus ja suositeltava. Kuvausmielessä olisin voinut jäädä sinne viikoiksi, mikä ei tietysti ole mahdollista. Säteilymäärät pysyivät läpi päivän maltillisina, tosin joitakin hot spotteja tuli vastaan, kuten huvipuiston maailmanpyörän eräs kohta, jossa mittari pamautti ihan älyttömät lukemat tiskiin.

SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN

Lopuksi ajoimme vielä aikoinaan huippusalaiselle tutka-asemalle, joka avattiin yleisölle vasta vuonna 2014. Yli 100 metriä korkea ja lähes 800 metriä leveä tutka oli kertaallinen näkymä sen juurelta. Härvelin tarkoituksena oli havaita yhdysvaltojen mahdollisesti ampumia ydinohjuksia. Laitos on käsittämättömän suuri, ei sitä voi mitenkään tajuta kuvista. Laite oli jopa niin tehokas, että se aiheutti nakuttavaa ääntä koko maailman radioliikenteeseen. Siitä johtuen tutkan lempinimi oli Russian Woodpecker eli Venäläinen tikka. Palasimme lopulta samaa reittiä, ja sekä 10 että 30 kilometrin check-pointeilla oli kontrolli, jossa selvitettiin mahdollinen saastuminen. Onneksi kehenkään ei ollut tarttunut ikäviä säteilypartikkeleita. Jurnuutimme suoriltaan kohti Kiovaa ja näytti, että olisimme jo seitsemältä perillä, mutta 26 kilometriä ennen kaupunkia liikenne jumiutui totaalisesti ja mateli pahasti. Kaistoja oli yksi, mutta pientareen puolelle ilmestyi kuin tyhjästä toinen kaista täynnä etuilevia autoja. Aika erikoista. Matka venyi niin paljon, että olimme Kiovassa vasta klo 20.15. Olo oli jo aika väsynyt yli 12 tunnin retken tuotoksena. Nappasimme marketista hitusen sapuskaa ja kävelimme suoriltaan kämpille iltatoimiin. Hieno päivä.

Minna toisen tarkastuspisteen säteilymittarihärvelissä.

SANTTU AHLMAN

Holosiivskan luonnonpuiston ruskaa.

SANTTU AHLMAN

PERUSREDUILUA MA 15.10. Heräsimme kasilta ja läksimme ysin jälkeen metrolla Holosiivskan metroasemalle, jonka laiteilta ostimme hieman lisäapetta ikään kuin putkimaisen pasteijan formaatissa. Tavoitteena oli retkeillä aamupäivällä Holosiivskan luonnonpuistossa, jossa oli kartan mukaan vesistöjä. Lisäksi Lievosen Tommi kertoili aiemmin, että paikka on hieno. Puisto alkoi käytännössä heti metroaseman nurkilta, josta näki ensimmäisen lampareen. Lajilista sai täydennystä 240 sinisorsasta, mutta muita vesiäisiä ei kuitenkaan ollut läsnä. Lampareen tuolla puolen alkoi metsäinen osuus, joka oli ruskan värien vuoksi todella hieno – lehmuksia, pyökkejä, kolmiokia, vaahteroita ja muuta lehtolajistoa. Tiaisia ja pähkinänakkeleita oli siellä täällä. Kävelimme pitkän matkan kolmen lampareen ryppäälle. Polun laiteilta plokkasimme useita taponlehtikasvustoja ja tuoksumataraa. Varjossa oli varsin viileää; selvästi kylmin aamu reissun aikana. Tyyni ja pilvetön keli oli kuitenkin mahtava retkeilyyn.

Vasikan sydäntä ja keuhkoja georgialaisittain.

Jonkin sortin pähkinäkastiketta. SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Kiovan keskustan näkymiä.

SANTTU AHLMAN

Seuraavat kolme lamparetta (Holosiivs’ki Stavsky) tarjoilivat muun muassa harmaasorsan, pikku-uikun, liejukanan ja nipun nokikanoja. Nokkavarpusia paineli latvuston lomassa tuon tuosta. Lisäksi rannalla varoitteli ruokokerttunen. Minna onnistui myös löytämään eräässä opastetaulussa piirretyn vuorivaahteran, jota näimme sittemmin melko paljon, kunhan opimme erottamaan sen tavavaahterasta. Kiva lisäys. Jatkoimme edelleen puistossa, kunnes pulpahdimme sen länsipuolelle. Lopuksi erääseen puuhun lensi vielä koirastammitikka, joka oli leppoisa lisä päivän antiin. Päädyimme noin kahdeksan kilometrin taivalluksen jälkeen Vasylkivskan metroasemalle, josta rymäytimme keskustaan Itsenäisyydenaukiolle. Etsimme hyvän tovin soppelia lounasravintolaa ja päädyimme johonkin georgialaiseen lafkaan. Minä söin vasikan sydäntä ja keuhkoja sun muuta ja Minna jotain pähkinäkastiketta. Molemmat olivat meidän makuun hyvin erikoisia, meikäläisen satsi jopa suorastaan pahaa, mutta tavoilleni uskollisena vedin koko satsin silti. Se oli onneksi aika pieni. Kello oli jo puoli kahden hujakoilla. Teimme vielä pienen lenkin lähistöllä, mutta palasimme puolen tunnin siestalle majapaikkaan. Nappasimme samalla kotiinviemiseksi ukrainalaista viiniä jokusen pullon, Kertaallisen maukas hodari. hintaan noin 2,5 euroa per puteli. Kolmen jälkeen lähdimme lähellä sijaitsevaan luontomuseoon, mutta se olikin harmillisesti kiinni, vaikka kello oli 15.30, kun olimme pelipaikalla. Vedimme vastapuolella katua maanmainion hodarin puokkiin välipalaksi. Harmillisesti armeijaputiikissa – joka oli toinen kohde kakkosretkelle – olikin vain uusia takkeja, housuja ja muuta sälää sisältävä pieni myymälä. Ei siis mitään Lehdon huussin koristeeksi.

SANTTU AHLMAN

Hortoilimme pari tuntia pitkin katuja ja ihmettelimme jälleen ökysuuria rakennuksia, joita on kaikkialla. Päädyimme Mykhailivkan aukiolle, jossa oli armeijan kalustoesittely kymmenine eri ajoneuvoineen. Jämerää kamaa. Jatkoimme Pyhän Mikaelin kultakupolisen luostarin kellotorniin, josta näki komeasti sekä luostarin että muun kaupungin suuntaan. Kävimme myös toistamiseen itse luostarissa, kunnes käpytimme kolmannen kerran ravintola Limonadeen. Minä tilasin kokin pihvin ja Minna myös jotain nautapihviä. Jouduimme odottelemaan peräti tunnin annoksia, jotka olivat ensimmäistä kertaa pienoinen pettymys kyseisessä paikassa, sillä aiemmat olivat todella hyviä. Palasimme kaupan kautta kämpille klo 19.30 ja valmistauduimme seuraavan päivän kotiinpaluuseen.

Pyhän Mikaelin kultakupolinen luostari.

KOTI KUTSUU TI 16.10.

Näkymiä kellotapulista.

SANTTU AHLMAN

Heräsimme kasin hujakoilla, jotta ehdimme vielä käpytellä Pyhän Sofian katedraaliin, joka oli ensimmäisenä päivänä ehtinyt mennä kiinni. Aamu oli jälleen aika kolea, mutta keli oli silti mahtavan tyyni ja aurinkoinen. Olimme yhdeksältä pelipaikalla ja ostimme tiketin sekä itse katedraaliin että kellotorniin. Könysimme ensin yli 300 vuotta vanhaan ja 76 metriä korkeaan torniin, josta avautui komia näkymä moneen eri suuntaan kaupungin ylle. Muita turisteja ei ollut juuri lainkaan vielä liikenteessä, joten saimme tutkailla maisemia kaikessa rauhassa. Kiersimme vielä hetken pihapiiriä ja ihmettelimme muun muassa suurinta näkemäämme saarnia. Samalla kottaraisia patsasteli kupolien luona ja lähipuuhun lensi syyriantikka, joka on aika loistohavis. Katedraalikokonaisuus on UNESCO-kohde, jota on restauroitu huolella. Käytännössä se on museokompleksi. Sisällä näimme alkuperäisiä maalauksia ja restauroituja osuuksia. Valokuvauskiellot olivat tiukan oloisia ja henkilökuntaa kyyläsi siellä täällä, joten dokumentit saivat jäädä. Luolaluostarin kaltaista ökyilyä ei sisuksissa kuitenkaan ollut. Mielenkiintoisimpiin asioihin lukeutui alkuperäisen ja nykyisen rakennuksen pienoismallit, jotka osoittavat, että muodonmuutos on ollut vuosisatojen varrella valtava. Esimerkiksi torneja on rakennettu lisää, eikä kultaisia kupoleita ollut. Visiitti oli hyvä. Hakeuduimme vielä edellispäiväiseen maanmainioon hodaripaikkaan, mutta se olikin vielä kiinni. Huomasimme lähellä olevan toisen ruokapaikan, josta tilasimme myös hodarit, sillä emme voineet mennä oikeaan ravintolaan aikataulusyistä. Hyvät pötkylät, tosin eivät voittaneet edellistä. Painuimme suorinta reittiä takaisin majapaikkaan ja pakkasimme loput romut. Meidän piti lähteä tasan puolilta päivin lentokentälle, mutta kuskimme Viktor pisti viestiä, että myöhästyy vartin. Pian olimme autossa matkalla kohti Boryspilin kansainvälistä lentokenttää. Viktorilla riitti jälleen juttua. Koukkasimme vielä eräiden suurten neuvostotehtaiden luona, jotka olivat purkutuomion alla. Hillittömän kokoiset tehtaat on hylätty, mutta niihin pääsi kuulemma ”omia reittejä”. Olin harmissani, sillä himoitsin fotaamista vastaavissa enemmän kuin paljon. No, seuraavaan kertaan, jos ovat vielä pystyssä. Kentällä olimme aikataulussa yhdeltä. Muodollisuudet menivät sujuvasti ja hyppäsimme Air Balticin siivin taivaalle klo 15.10. Vajaan kahden tunnin kuluttua olimme Riikassa, jossa oli lähes puolentoista tunnin vaihto. Helsinkiin saavuimme puoli kahdeksalta ja Porissa olimme yhdentoista huitteilla.

SANTTU AHLMAN

Pyhän Sofian katedraalista on suora näköyhteys Pyhän Mikaelin kultakupoliseen luostariin.

LOPUKSI Ukraina oli molemmilla ensimmäinen reissu Itä-Eurooppaan, jossa pelataan kyrillisillä aakkosilla. Matka oli kaikin puolin onnistunut. Matkaajalle avautuu ikään kuin uusi maailma, jota hallitsevat vanhat kommunistiajan rakennukset. Erityisesti Tšernobylin reissu syöpyi ikuisesti mieleen. Myös kansallissirkuksen esitys oli ikimuistoinen. Pieni pettymys taisi olla se, että kulttuurikohteet ovat yllättävän hajallaan jättimäisessä kaupungissa ja autoja oli paikoin tolkuton määrä. Eli ihan kärkipään kaupunki ei ole kyseessä jalankulkijoille, vaikka metrot kulkevat hyvin ja ovat puoli-ilmaisia. Hintataso on muutenkin uskomattoman halpa. Lintuarvauskisan lajimäärä oli lopulta 62, joten meikäläiselle irtosi tällä kertaa voitto täysosumalla. Minnan veikkaus oli 60 lajia, eli veikkaukset olivat poikkeuksellisen kohdillaan. Kiitos Minnalle ykkösmatkaseurasta. Kiitos myös Lievosen Tommille Kiovan vinkeistä ja Ihantolan Hannulle Tšernobylin neuvoista.

Matkan iltahuutolista. Laji

11.10.

12.10.

13.10.

14.10.

15.10.

16.10.

Yhteensä

Species

Harmaasorsa

Gadwall

Sinisorsa

290

Pikku-uikku

Little Grebe

Merimetso

Great Cormorant

Mallard

Harmaahaikara

Grey Heron

Merikotka

White-tailed Sea Eagle

Varpushaukka

Eurasian Sparrowhawk

Hiirihaukka

Common Buzzard

Piekana

Rough-legged Buzzard

Kiljukotka

Greater Spotted Eagle

Tuulihaukka

Common Kestrel

Liejukana

Common Moorhen

Nokikana

Eurasian Coot

Laji

11.10.

12.10.

13.10.

14.10.

15.10.

16.10.

Yhteensä

Kesykyyhky

180

250

340

290

120

1 215

Uuttukyyhky

Stock Dove

Sepelkyyhky

Wood Pigeon

Turkinkyyhky

Collared Dove

Käpytikka

Great Spotted Woodpecker

Syyriantikka

Syrian Woodpecker

Tammitikka

Middle Spotted Woodpecker

Niittykirvinen

Meadow Pipit

Lapinkirvinen

Red-throated Pipit

Västäräkki

White Wagtail

Peukaloinen

Winter Wren

Rautiainen

Dunnock

Punarinta

European Robin

Aroharmaalokki

Species Caspian Gull Domestic Pigeon

Mustaleppälintu

Black Redstart

Mustarastas

Eurasian Blackbird

Räkättirastas

Fieldfare

Laulurastas

Song Thrush

Kulorastas

Mistle Thrush

Ruokokerttunen

Sedge Warbler

Tiltaltti

Chiffchaff

Hippiäinen

Goldcrest

Pyrstötiainen

Long-tailed Tit

Sinitiainen

Blue Tit

Talitiainen

106

Great Tit

Kuusitiainen

Coal Tit

Töyhtötiainen

Crested Tit

Viitatiainen

Marsh Tit

Hömötiainen

Willow Tit

Pähkinänakkeli

European Nuthatch

Puukiipijä

Eurasian Treecreeper

Närhi

Eurasian Jay

Harakka

Common Magpie Eurasian Jackdaw

Naakka

Mustavaris

220

248

Rook

Varis

218

Hooded Crow

Korppi

Common Raven

Kottarainen

European Starling

Varpunen

234

House Sparrow

Pikkuvarpunen

Tree Sparrow

Peippo

Chaffinch

Järripeippo

Brambling

Keltahemppo

European Serin

Viherpeippo

European Greenfinch

Tikli

Eurasian Goldfinch

Vihervarpunen

Eurasian Siskin

Punatulkku

Eurasian Bullfinch

Nokkavarpunen

Hawfinch Yellowhammer

Keltasirkku

Lajeja yhteensä

MENOSSA MUKANA:

CHERNOBYL TOUR ARRANGED BY:

VALKO-VENÄJÄ Polesian säteilyekologinen suojelualue

Prypjat

40 km

Tšernobyl

UKRAINA

Mizhrichynskyi Regional Landscape Park Dnepr

MATKAN REITTI JA KOHTEET Ivankiv

Kiova Boryspil

Pyhän Sofian katedraali

Pyhän Tapanin kultakupolinen luostari Itsenäisyydenaukio

Kansallissirkus

Majapaikka

St. Volodymyr´s Cathedral

Bessarabian tori

Dnibro

Kiovan luolaluostari

2 km

Navodnitsky park Äiti synnyinmaa -patsas

Holosiivskyi National Natural Park

National Botanical Garden Druzhby narodiv