SANTTU AHLMAN SANTTU AHLMAN
Läheisin metro oli jo ohittamamme Universytet, johon ampaisimme uudelleen. Ylämäkikävely alkoi jo tuntua kintuissa ja Minna sai koipiinsa lahjakkaasti rakot, vaikka kengät olivat vanhat. Ostimme 2,5 eurolla kymmenen metropolettia, eli niillä saisi ajaa haluamansa pätkän kymmenesti. Lähes ilmaista reissaamista muiden maiden metroihin nähden siis. Syöksyimme hullun pitkiä liukuportaita metrotunneliin ja nappasimme ruuhkan takia vasta toisen tuubin. Ei mitään uudenkarheita, mutta pelittivät kuitenkin hyvin. Harmillisesti ilmastointia ei tainnut olla ollenkaan, joten lämmön takia ikkunoita pidettiin auki, minkä vuoksi desibelit olivat melkoiset. Kuljimme vain pari asemaa ja vaihdoimme linjaa sekä siirryimme vielä yhden etapin Poshtova ploshchaan, joka on lähellä Dnepr-jokea. Huomasimme randomilla, että samalta paikalta lähtee funikulaari, joka oli yksi vierailukohteistamme. Kävimme kuitenkin vielä läheisessä mäkkärissä vessassa ja ihmettelimme jokimaisemaa. Yllättäen joella ei ollut yhtään lintua, ei lokkeja, ei vesilintuja, ei mitään. Palasimme funikulaarin luokse ja ostimme noin 25 sentin poletit. Harmillisesti ”mäkijunasta” ei nähnyt juuri mitään maisemia, mutta se oli silti hauska kokemus; kovin monessa paikassa ei vastaavia ole käytössä nääs. Päädyimme komealle näköalapaikalle, ja kävimme viereisessä Pyhän Mikaelin kultakupolisessa luostarissa, joka oli hyvin pitkälti samanlainen kuin edellinen, mutta yleisilme sisällä taisi olla vieläkin synkempi kultakuorrutteista huolimati. Ihailimme myös läheistä museota, joka taitaa olla ulkoasianministeriön alaisuudessa tai sitten ei. Hillittömän kokoinen pytinki joka tapauksessa, vaikka sen käyttötarkoitus jäi hieman hämärän peittoon. Jättirakennuksia tuli vastaan itse asiassa vähän väliä.
Funikulaari (yläkuva) & Pyhän Mikaelin kultakupolisen luostarin yksi alttari.