Ympäristötaidetta Nelostiellä

Ivalon keskustaa halkovan Nelostien liikenne järjestettiin uudelleen vuosituhannen vaihteessa, kun silloinen Lapin tiepiiri rakensi kylän kolmeen vilkkaimpaan risteyksiin kiertoliittymät.

Aluksi suunnitelmaa arvosteltiin kovasanaisesti niin lehdissä kuin baariparlamenteissakin.

Opittuaan kiertoliittymiä koskevat liikennesäännöt asukkaat pian huomasivatkin, että järjestely toimii ja liikenne helpottuu. Nykyisin Tiepiirin tekosia jopa kiitellään.

Jokainen ympyrä kruunattiin vielä ympäristötaiteeseen erikoistuneiden arkkitehtien, Gunnar Suikin ja Jorma Lokion, yhteistyössä suunnittelemilla teoksilla.

Tunturi-Ilmailijat lentää Suomen pohjoisinta palovalvontareittiä, jonka pituus on noin 420 km. Palolennoille lähdetään seuran kotikentältä eli Ivalon lentokentältä, josta suunnataan ensin Kakslauttaseen ja sieltä Saariselän yli Nellimiin, Inarijärven yli Supruun ja sieltä järven pohjoispuolta ja Sevettijärven tietä seuraillen Kaamaseen ja Menesjärvelle ja Porttipahdan tekojärven kautta takaisin lentokentälle. Lento kestää noin kolme tuntia ja niitä tehdään yksi tai kaksi päivässä, metsäpaloindeksistä riippuen.

- Seuran palolentoringissä on reilut kymmenen lentäjää, joten niitä ei ole hankala järjestää, Kesti kertoo. Selkeällä säällä ilmassa näkee sata kilometriä joka suuntaan, joten alkavien metsäpalojen savut erottuvat hyvin.

- Tähystys ilmasta on usein nopein tapa etsinnässä. Etsinnät lennetään aina tietyn kuvion mukaan, Kesti kertoo. Tunturi-Ilmailijat ry:ssä on noin 80 jäsentä, joista aktiivisia lentäjiä on noin 30. Jäseniä on eri puolilla Suomea. Seuran järjestämässä koulutuksessa voi hankkia yksityislentäjän lupakirjan, tänä kesänä seuralla on neljä lento-oppilasta.

- Harkinnassa on myös lennokkitoiminnan tai drone-koulutuksen järjestäminen, Kesti kertoo. Kesällä Tunturi-Ilmailijat järjestävät joitakin esittelylentoja, Inariviikolla ainakin kahtena päivänä.

- Lentoharrastuksen voi aloittaa jo 16-vuotiaana, nuoria halutaan harrastukseen mukaan, Kesti innostaa. Palolennoille voi osallistua tähystäjänä helpohkon testin jälkeen, mitään erityiskoulutusta siihen ei tarvita. (HS)

Keskimmäistä koristaa Inarin kunnan kultahistoriasta muistuttava Vaskooli ja hakku.

Eteläisin kiertoliittymä sai koristeekseen saamen mytologiasta tutut seidat.

Pohjoisimmassa liittymässä sillan kupeessa kohoaa teos, joka symboloi räiskyviä revontulia. Kuvassa näkyy myös katuvalopylväiden kaarevat muodot, jotka kuvastavat Lapin rauhallisten tuntureiden ääriviivoja.

Kafea Gufihtarautenttinen kullankaivajakioski ja huoltoasema ilman bensaa

Mitä kaikkea on syytä

tietää Lapin kullasta:

Suomen Lapista löytyvä irtokulta on maailman puhtainta. Korkeimmat mitatut pitoisuudet ovat 972 promillea. Loppu on pääosin hopeaa ja kuparia.

Lapin kulta löydettiin virallisesti 1868 J.C.Lihrin retkikunnan toimesta Ivalojoen Nulkkamukasta. Paikalle on pystytetty muistomerkki.

Kultahippujen seassa löytyy harvinaisena myös erilaisia platinahippuja; mm. ferroplatinaa, sperryliittiä, sekä rutetium-, osmium- ja iridium-pitoisia hippuja.

Irtokultahiput ovat mattapintaisia, taottu kultaa kiiltää. Siten irtokultahippuja ei voi väärentää taotusta kullasta.

Kullan maailman markkinahinta on kevään 2023 aikana vaihdellut pääosin 58-61 euron grammahinnan välillä. Isommat koruiksi kelpaavat hiput voivat maksaa kaksi- ja jopa viisinkertaisen hinnan. Todella isot hiput voivat maksaa jopa 500 euroa grammalta, mutta pääosin hinta on tuolloin ostajan, myyjän ja verottajan välinen salaisuus. Hintaan vaikuttaa myös hippujen muoto ja kauneus.

Suurin Lapista löydetty hippu on ollut 392 grammaa (1935). Sen löytöpaikaksi on väitetty Luton latvaa, jonne on asian kunniaksi lyöty kalliolohkareeseen muistokyltti.

Kultahippuja on nimetty alusta pitäen koon määräämillä nimillä: pöly, hengetön, saivare, täi, lutikka, russakka ja isomus. Lutikka on yleensä 0,1-1,0 grammainen pieni koruhippu.

Luton latvoilla, Vuotson ympäristön Tankavaarassa, Tankajoella ja Lismaojalla. Yksittäisiä huuhdontalupia on ollut satunnaisesti myös Sallan Tuntsalla ja Kittilässä.

OHOH! Lapin Kullankaivajain liitossa on yli 4000 jäsentä, joista noin 400 on varsinaisia jäseniä, ja joita voi kutsua perehtyneiksi harrastajiksi ja osaa jopa ammattimaisiksi kaivajiksi.

Kaivinkoneen käyttö ei ole vielä merkki ammattilaisuudesta, sillä kullankaivajan tulot täytyvät olla suurempia kuin menot. Ammattilainen tekee veroilmoituksen myydystä kullasta vähentäen touhuun liittyvät kulut.

Kultaa on myös imuroitu lappopaineella jokien pohjasorasta. Tämän taidon toivat Prolle ja Lasse Jansson Ivalojoelle 1960. Lasse tunnettiin paremmin veljesten siskon Tove Janssonin muumihahmojen piirtäjänä.

Tänä kesänä 18.-22.7. pidetään Tankavaarassa 50. kerran kultakilpailut. Niissä kisataan tänä vuonna EM-titteleistä.

Kutturantien varressa sijaitsi jo 1990-luvulla pieni kultakioski, joka muutaman omistajavaihdoksen jälkeen päätyi laajennettuna Tiina Koiviston käsiin 2016, ja avattiin Kafea Gufihtarin nimellä seuraavana kesänä.

Paikan asiakaskunta on koostunut pääosin alueen kullanhuuhtojista ja uteliaista matkailijoista. Kun joku kultamies kuuli, että uusi omistaja tulee Helsingistä, niin lyötiin heti vetoa, ettei ”se akka pärjää täällä kesääkään”. Mutta niin vain Gufihtarin Tiina avasi kesäkuun alussa jo seitsemännen kesänsä kovasti pidettynä kioskin pitäjänä ja monisatapäisen kullankaivajajoukon yleishuoltajana.

Gufihtarista saa kaikkea mitä erämaissa möyrivä kultamiesoletettu kaipaa – paitsi sopparuokaa, johon pienen keittiön luvitukset eivät riitä. Sekin asia korjaantuu maankuululla poroburgerilla, jota voi valmistaa, ja joka on paikan ehdoton hitti. -Liha tulee paikallisilta poromiehiltä. Poroburger on jo niin kuuluisa, että meillä on käynyt jopa Turusta tänne lähtenyt porukka syömässä burgerit ainoana syynä tänne tulemiseen, nauraa Tiina.

Kioskilta sa kahvia, pullaa, virvokkeita, elintarvikkeita + olutta sekä mukaan että paikan päällä nautittavaksi. Lisäksi on kaikkea mahdollisia kullankaivajien kaipaamia varusteita: vaskooleja, kumihanskoja, lapioita, pikkurännejä ja rihlamattoja yms. aina pieniin muttereihin asti, ja jopa metallinetsin löytyy vuokrattavaksi. Myös polttopuita voi ostaa val- miina klapeina, ja ne ovatkin tarpeen kun MH ei enää myy maapuulupia.

Ilman kullanhuuhtojia ei kahvilaa olisi, se on suurin kävijäryhmä omine vieraineen ja ystävineen. Seassa on muutama alueen ammattilainenkin, ja se on toinen paikan valttikortti. Lisäksi vitriinistä löytyy paikallista kultaa sekä hippuina että koruiksi jalostettuina, ja paikallisia korukiviä kauniisti hiottuina. Sekaan mahtuu myös paikallisia käsitöitä.

Gufihtarista voi vuokrata myös entistä Metsähallituksen Sotajoen kämppää, joka aiemmin tunnettiin KKK:n kämppänä.

Heinäkuun 8. päivä kioskin pihassa pidetään myös perinteiset kullanhuuhdontakilpailut Kultaperinteen toimesta, joita kisaajat arvostavat lämminhenkisinä tapaamisena.

Kultakansalle on Gufihtarista ollut hyötyä myös yleisenä tiedottajana facebookin kautta. Kioskin kupeelta kairaan kääntyvän Pahaojan vanhan metsätien lumitilannetta seurataan tarkasti keväisin – pääsisköhän jo valtaukselle?

Gufihtar on auki syyskuun puoliväliin klo 10-18. Tiistait paikka on suljettuna.

Teksti ja kuva: Vesa Luhta

Lapissa on noin 300 kultavaltausta, joiden nykyaikainen nimi on kullanhuuhdontalupa-alue. Ivalojoella ja sen sivujoilla sijaitsee noin 60 % prosenttia lupa-alueista, loput Lemmenjoella,

1974 Tankavaarassa aloitetut kultakisat ovat levinneet noin 25 maahan, ja ne käydään pääosin samoin säännöin kuin ihan alussa – jokaisella kisaajalla on noin ämpärillinen hiekkaa, joihin on piilotettu sama määrä hippuja, nyky sääntöjen mukaan 5-12 kpl. Vaintuomari tietää määrän. Hukatusta hipusta tulee aikasakkoja, voittaja on yleensä se joka löytää kaikki hiput ja siirtäneet ne pieneen tuubiin nopeimmalla ajalla. Uskokaa kai älkää, mutta taitavimmat ovat löytäneet hiput jopa alle minuutissa!

Vesa Luhta

Kultamuseo viettää toimintansa 50-vuotisjuhlaa. Museo juhlistaa pyöreitä vuosia Hiput-kiertonäyttelyllä, joka on esillä Ivalon kirjastossa 26.6. - 13.8.2023. Siellä näytteillä mm. nämä hienot hiput.