SKENAARIO 3 — ”LIEKEHTIVÄT”
Liekehtivien sopimuspalokuntien Suomi Keskeiset muutosvoimat: järjestötoiminnan ammattimaistuminen, vapaaehtoistoiminnan uusi nousu, teknologian hyödyntäminen Palokuntatoiminnan tunnettuus ja brändi ovat hyvällä tasolla. Toiminta näyttäytyy niin ”elämäntapapalokuntalaisille” kuin ”harrastusshoppailijoillekin” houkuttelevana harrastuksena, joka mahdollistaa osallistumisen erilaisilla tavoitteilla. Sopimuspalokunnat kehittävät aktiivisesti toimintaansa ja hakevat
myös uusia avauksia tehtäviinsä paikallisiin ja alueellisiin tarpeisiin vastaten. Sopimuspalokunnat ovat järjestäytyneet vahvemmin muodostaen alueellisesti isompia yhdistyksiä, ja myös kansallisen tason kattojärjestöjen toiminta on vahvaa. Palokuntien toimintaa hallinnoidaan ja kehitetään ammattimaisesti. Päätöksenteon ja hallinnon toimintaympäristö Kansallinen ote pelastustoimen järjestelmän ohjaamiseen on vahva, ja kansallisesti pyritään kohti yhtenäistä ohjausta. Vastavoimana viranomaisten ohjaukselle sopimuspalokuntien OSA 3: TULEVAISUUS
79
SAMMUVA A, KY TEVĂ„ Ă„ VAI LIEKEHTIVĂ„ Ă„?
neuvotteluasema on vahvistunut muun muassa isompien yhdistysten ja vahvistuneiden edunvalvontajärjestöjen kautta. Toisaalta paikallistasolla yksittäisten palokuntien ”autonominen” asema on aiempaa heikompi. Sopimuspalokuntatoimintaa koskevia päätöksiä tehdään isojen toimijoiden kesken, ja järjestelmän osana yksittäisten palokuntien rooli on sopeutua neuvottelupöydissä tehtyihin päätöksiin, jotka eivät aina huomioi paikallisia erityispiirteitä. Sopimuspalokuntien merkitys osana pelastustoimen järjestelmää on tunnustettu laajalti. Toiminnan kehittämiselle Kuva Anssi Kumpula