ATA carnet nopeuttaa tavaroiden väliaikaista vientiä Kauppakamarit myöntävät yrityksille ulkomaankaupan asiakirjoja, kuten Euroopan unionin yleisiä alkuperätodistuksia, ATA carnet-tulliasiakirjoja, kauppalaskujen vahvistuksia sekä Force Majeure ja muita erityistodistuksia kaupan osapuolten ja vientimaan viranomaisten vaatimuksiin. Keskuskauppakamarin yhteyspäällikkö Anne Hatanpää haastatteli Oulun kauppakamarin jäsenyrityksen, pinnoitus- ja koneistusyritys PR Rolls Oy:n toimistopäällikkö Susanne Kalliota heidän kokemuksistaan ATA carnetin käytöstä.
Paperiteollisuuden parissa toimiva PR Rolls tarvitsee asiakirjoja erityisesti silloin, kun tavaroita viedään Venäjälle, Australiaan ja Sveitsiin. Kallio pitää palvelua erittäin hyödyllisenä, sillä tullimuodollisuudet hoituvat palvelun avulla huomattavasti helpommin. ”ATA carnet tunnetaan maailmalla jo hyvin, ja siksi tavaroiden väliaikainen vienti on nopeaa myös korona-aikana. Kohdemaan tullimuodollisuudet saattavat usein olla melko monimutkaisia, mutta ATA carnet auttaa siinä. Homma sujuu näin paljon vaivattomammin”, sanoo Kallio.
Kallion mukaan hakeminen on melko yksinkertaista, vaikka maiden omat säännöt aiheuttavat välillä pientä päänvaivaa. Siksi on tärkeää tutustua eri maiden sääntöihin huolella. ”Esimerkiksi ensimmäistä kertaa Venäjälle lähtevän kannattaa varautua siihen, että hakuprosessi voi tuottaa hieman lisätyötä. Venäjällä on omat maakohtaiset sääntönsä”, Kallio sanoo. ”Venäjä vaatii tavaraluettelon venäjänkielisen käännöksen sekä kuvat tavaroista. Kuvat on hyvä numeroida ja tekstit käännättää venäjäksi”, Kallio muistuttaa.
PR Rolls Oy on suomalainen, globaalisti toimiva yritys. Paperiteollisuuden kehittyessä myös PR Rolls on kehittynyt huippuluokkaan sellu- ja paperitehtaille tehtävissä kenttäkoneistuksissa, -pinnoituksissa, -mittauksissa, nopeudennostoissa sekä telojen valmistuksessa ja modernisoinnissa.
6
KAUPPAKAMARI
TOUKOKUU 2021