Wieteri 1/2017

Page 23

tikusta asiaa

kysymys & vastaus

Pois näennäis­ tehokkuuden kulttuurista TYÖVÄLINEIDEN KEHITTYMINEN ja jatkuvan tavoitetta-

vuuden vaatimukset ovat luiskauttaneet monet meistä nk. multitasking-tekijöiksi, jotka yrittävät väen väkisin punnertaa montaa tehtävää samanaikaisesti. Onko se oikeasti tehokasta? No ei, päällekkäiset työtehtävät usein vain hajottavat ajatuksiamme. Ulkoiset keskeytykset kuormittavat ajatustyötä tekevää asiantuntijaa. Jo 2–3 sekunnin keskeytykset riittävät häiritsemään niin, että työntekijä tekee enemmän virheitä. Joka kerta, kun vaihdamme tehtävästä toiseen, väsyttää se aivoja. Tällaisia vaihdoksia voi tapahtua jopa 400 kertaa päivän aikana, ja tämä on syy, miksi saatat tuntea itsesi välillä rättiväsyneeksi työpäivän jälkeen. Oikeasti tehokkaat ihmiset keskittyvät yhteen tehtävään kerrallaan. Se parantaa työn laatua ja vähentää stressiä. Asiantuntijatehtävissä töiden aikatauluttaminen on ainakin periaatteessa jokaisen omassa hallinnassa. Usein työt ovat kuitenkin sidoksissa muiden töihin, joten niitä pitää sovittaa yhteen ja välillä työt väkisinkin ruuhkautuvat. Silloin ajaudutaan helposti näennäistehokkaaseen monisuorittamiseen. Selkeät pelisäännöt ja toimenkuvat pönkittävät työntekijöiden tunnetta oman työnsä hallinnasta ja auttavat ­­ kestämään kiirettä paremmin. Ennen kuin pelisäännöistä voi sopia, pitää työyhteisössä keskustella avoimesti omasta ajanhallinnasta. Kenenkään ei myöskään tarvitse olla koko ajan tavoitettavissa. Ei edes sen korvaamattoman organisaation tukipilarin.

€ PENTTI PERUSINSINÖÖRI PAKINOI

kuvitus iStockphoto

MULTITASKAUKSESTA JA SEN MAHDOTTOMUUDESTA

Miten

Espoo-tarinan päivitys etenee?

Y

hdessä asukkaiden, luottamushenkilöiden ja henkilöstön kanssa tehty Espoo-tarina on antanut raamit tämän valtuustokauden työskentelylle. Valtuustokauden vaihtuessa tänä vuonna myös Espoo-tarina päivitetään. Tarinan jatko-osalle luotiin pohjaa viime syksynä toteutetulla Mun Espoo on -kyselyllä, johon saatiin yli 6 000 vastausta. – Kyselyn vastausten perusteella espoolaiset ovat yleisesti ottaen oikein tyytyväisiä kotikaupunkiinsa sekä kaupungin ja kaupunkikeskusten tarjoamiin palveluihin, kertoo Espoo-tarinaa työstävä strategiajohtaja Jorma Valve. – Espoo koetaan turvalliseksi asuinalueeksi. Myös lähiluonnon ja meren läheisyys korostuivat vastauksissa, hän jatkaa. Espoo-tarinan toteutumista käsiteltiin helmikuun valtuustoseminaarissa, ja nyt se on lautakuntien käsiteltävänä. Toukokuussa kaupungin esimiehet työstävät tarinaa omalta osaltaan esimiesareenalla. Huhtikuun vaaleissa valittu uusi valtuusto kokoontuu kesäkuussa valtuustoseminaariin, missä Espoo-tarinan päivitys on keskeinen aihe. Uusi valtuusto hyväksyy Espoo-tarinan syyskuun kokouksessaan. Tämän kaupunkitasoisen tari­ nan pohjalta myös toimialat ja tulosyksiköt päivittävät omat tarinansa. Lisäksi syksyn aikana järjestetään asukasiltoja, joissa kaupunginjohtaja ja keskeiset luottamushenkilöt tapaavat kaupunkilaisia­ ja keskustelevat myös päivitetystä tarinasta. Espoo-tarina syntyy siis monien vaiheiden kautta. Niin asukkailla, luottamushenkilöillä kuin kaupungin työntekijöilläkin on aito mahdollisuus vaikuttaa tarinan uuteen muotoon. Tehdään Espootarina yhdessä! ●

23


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.