Muista metsänuudistaminen
Sähköistä asiointia. UPM:n metsäasiantuntija Markus Huovisen (toinen vas.) koneelta löytyvät helposti tiedot Pölkkien metsästä.
14
3.2012
sulla nykyisen vaimonsa, thaimaalaisen Sukanyan. Ensimmäisestä liitostaan Taistolla on poika Mikko, 29, joka työskentelee IT-alan yrittäjänä Lahdessa. Taistolla ja Sukanyalla on lisäksi kolmevuotias Johannespoika. Sukanya opiskelee ja käy töissä, joten Taisto ja Johannes viettävät paljon aikaa yhdessä. Johannes puuhastelee mielellään isän kanssa. Metsätöiden lisäksi Taistolla on erinäisiä muitakin projekteja. Viime kesänä pihapiiriin valmistui autotalli, nyt on tekeillä puucee-polttopuuvarasto rantamökille. Ideoita rakennusprojekteista ja myös konkreettista talkooapua tulee toisinaan leijonaveljiltä, sillä Taisto toimii aktiivisesti Soinin Lions Clubissa. Viime keväänä Pölkki järjesti Lions Clubin nimissä metsässään istutustapahtuman, jossa joukko paikallisia leijonia istutti uudistusiän saavuttaneeseen puolen hehtaarin kuusimetsikköön 900 uutta kuusentainta. Mikko oli töissä, mutta Johannes oli mukana istutuspuuhissa. Taisto Pölkki haluaa, että metsät siirtyvät jonakin päivänä hänen pojilleen Mikolle ja Johannekselle. Tarkempaa tulevaa omistusmuotoa ei ole vielä päätetty. Siihen on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Tärkeintä on se, että metsät säilyvät suvussa ja mielellään jakamattomina. ●tapahtumaan.
Metsän uudistaminen on osa metsän luontaista kiertoa. Uudistamisella varmistetaan metsäomaisuuden hyvä tuotto ja metsän elinvoima. Nuori, kasvava metsä voi ja tuottaa vanhaa metsää paremmin. Metsänuudistamisessa on erityisen tärkeää onnistua kerralla perustamaan elinvoimainen taimikko. Tästä syystä koko uudistamisketjun osatekijöiden – maanmuokkaus, siemenet/taimet ja kylvö/istutus – pitää toteutua laadukkaasti ja toisiinsa sujuvasti yhdistettynä. UPM Metsänuudistamispalvelu toteutetaan Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion hyvän metsänhoidon suositusten ja UPM:n omien täydentävien ohjeiden mukaisesti. Ohjeistukseen sisältyy luonnonhoidon huomioiminen, jolla metsäluonnon monimuotoisuus varmistetaan. Hyvin toteutettu metsän uudistaminen tuottaa kohteelle sopivaa puulajia olevan tasaisen ja laadukkaan taimikon. Metsän alkukehitys on nopeaa ja turvattua ja metsänhoidon kokonaiskustannukset ovat edullisimmat. Metsänuudistamisesta kannattaa sopia jo puukaupan yhteydessä. Jos haluaa taimet maahan ensi vuonna, siitä kannattaa sopia jo nyt. UPM:n taimitarhalta Joroisista lähtee yhtiön omiin ja metsäpalvelusopimusasiakkaiden metsiin lähes 20 miljoonaa laatutainta vuodessa. Taimet kannattaa tilata omalta metsäasiakasvastaavalta ajoissa, jotta taimitarhalla ehditään varautua kasvattamaan riittävästi taimia. UPM:ltä voi tilata metsänuudistamispalvelun tarvitsemassaan laajuudessa, niin haluttaessa vaikkapa avaimet käteen -kokonaispakettina, jolloin UPM huolehtii kaikesta.
Pyydä tarjous ja kysy lisätietoja
UPM Metsänuudistamisesta omalta UPM metsäasiantuntijaltasi tai verkkopalvelussamme www.metsämaailma.fi klikkaamalla ”Pyydä tarjous”.