kolumni
Hyväksy jännittäminen
Baba Lybeck on toimittaja, tuottaja ja tapahtumien moderoija.
V
ietän paljon aikaa merellä. Aina keli ei ole idyllinen, välillä joudun kyntä mään kovassakin aallokossa. Onneksi vene on hyvä ja turvallinen, moot tori vahva ja luotettava, harvoin pelkään myrskyssäkään. Silti olen vuosien varrella oppinut, että vesi on kova elementti – niin kova, että veneen iskeytyessä aaltoon se tuntuu sisäelimissä saakka. Siinä saa tehdä paljon työtä, että selkäranka kestää rytkytystä. Jännää on se, että meri on opettanut minulle myös, miten tulla toimeen jännityksen kanssa. Olen aina ollut kova jännittämään. Uran alkupuolella jännitin yleisön edessä esiin tymistä niin paljon, että hain siihen ammattiapua monesta eri suunnasta. Yksi työn antajistani järjesti tapaamisen erään tunnetun näyttelijän kanssa. Hänen yksinkertainen ohjeensa oli, että ”jos et pidä yleisön edessä esiintymisestä, älä tee sitä”. Vähän aikaa kiel täydyinkin kaikista esiintymisistä, mutta kun kyselyitä kaikesta huolimatta tuli, huoma sin että kaipasinkin niitä nimenomaan jännityksen takia, ja suostuin. Jännittäminen näkyy eri ihmisissä eri tavoin. Toiset hikoilevat, toisilla nousee punai sia läikkiä kaulaan, toisilla ääni värisee, toiset taas tärisevät. Minulla jännittäminen oirei lee vaihtelevasti, joskus takeltelen, toisinaan taas jalka tärisee, välillä ei tapahdu mitään,
”OLEN OPPINUT, ETTÄ JÄNNITTÄMINEN ON HYVÄN ESIINTYMISEN EDELLYTYS.” mutta aina joka tapauksessa ahdistaa. Välillä toivon jopa, että joutuisin onnettomuuteen, jotta esiintyminen peruuntuisi. Pahinta on odottaminen lavan takana. Ahdistus hyökyy ylitseni ja tunnen, miten sydämeni jyskyttää. Ennen se aiheutti paniikkia, nykyään rie mua. Olen nimittäin oppinut, että jännittäminen on hyvän esiintymisen edellytys. Ilman pientä sydämentykytystä esiintymisestä tulee löysä ja epäkiinnostava, jännittäminen sen sijaan sähköistää tilanteen. Mutta mitä meri sitten on minulle opettanut? Sen, ettei jännitystä vastaan pidä pyristellä. Jännitys hyökyy ylitseni aalloittain – ja kovassa aallokossa veneellä ajaessani olen huomannut, että vähiten sattuu, jos hyväksyy olosuhteet, rentoutuu ja ”antaa aalto jen tulla”. Sama pätee jännittämiseen. Siksi olen opetellut hyväksymään jännityksen ja ottamaan sen riemuiten vastaan. Sydämen jyskyttäessä lavan takana puhkean hymyyn ja kiitän kehoani siitä, että se haluaa sähköistää tämänkin esiintymisen. Näen, kuinka valtava aalto vyöryy kohti. Mahaa kipristelee, jaloissa pistelee. Suljen silmäni, hengitän syvään ja heittäydyn ilolla aallon vietäväksi, sillä tiedän, että vene on hyvä ja turvallinen, moottori vahva ja luotettava ja jos ei muuta, niin jännittäminen pitää minut lopulta pinnalla. t
TERVEYDEKSI!
67
