Oulun kaupunkilehti 1 2014

Page 16

meilläosataan Kuvat Samuli Skantsi

� Oululainen älylukkofirma ILOQ nousi viime

vuonna nopeimmin kasvavaksi greentech-yritykseksi Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa. Yrityksen liikevaihto kasvoi vuonna 2012 lähes 80 prosenttia.

Oululainen lukko niittää maailmanmainetta Kun digitaalista ILOQ-lukkoa lähdettiin suunnittelemaan vuonna 2003, kenelläkään ei ollut tarkkaa kuvaa siitä, miten tuote saadaan ylipäätään tehtyä.

ILOQin lukkoja hallinoidaan internetin kautta. Kadonneen avaimen voi poistaa järjestelmästä käden käänteessä.

Kuva Valkee

K Valopäinen

bisnesidea

Valkee-korvavalo on yksi osoitus oululaisesta rohkeudesta. Tuotteen kehittäjät haastavat sekä kaamosmasennuksen että korvavalon tehoa epäilevät kriitikot.

aikki lähti kaamosmasentuneesta insinööristä ja hänen tutkija-ystävästään, joka oli perehtynyt aivojen valoherkkyyteen. Kirkasvalohoidon teho kaamosmasennuksen hoidossa oli jo todistettu fakta, mutta oululaismiehet halusivat tehdä hoidosta tehokkaampaa. Insinööri asensi vanhoihin Sony-kuulokkeisiinsa kirkasvalolamput ja käytti kuulokkeita koko päivän. Hän ei nukkunut lainkaan seuraavana yönä, jolloin miehet totesivat, että metodiin kannattaa perehtyä tarkemmin. – Ne keltaiset kuulokkeet ovat meillä tallessa edelleen, hymyilee innovaation ympärille syntyneen yrityksen, Valkeen, toimitusjohtaja Pekka Somerto. Valkeen perustajat, pellepelottomat, Juuso Nissilä ja Antti Aunio, aloittivat tutkimusyhteistyön kirkasvalohoi-

dosta korvakäytävän kautta Oulun yliopiston kanssa vuonna 2007. Kolme vuotta myöhemmin markkinoille tulivat ensimmäiset Valkee-kirkasvalokuulokkeet. Nyt laitteella on jo kymmeniätuhansia käyttäjiä yli 20 maassa. – Määrät ovat edelleen pieniä, mutta käyttäjät sitäkin tyytyväisempiä. Valkeen käyttäjistä 87 prosenttia suosittelee laitetta myös muille, Somerto sanoo. Luku on todella kova, eikä siis ole ihme, että oululaisinnovaation tilausmäärät ovat olleet jatkuvassa kasvussa. – Vertaisarviot, suosittelut ja medianäkyvyys ovat synnyttäneet laajaa kysyntää oikeastaan ilman minkäänlaista mainospanostusta. Syksyllä yhtiö lanseerasi uuden sukupolven kirkasvalokuulokkeen, Valkee 2:n. Siinä on huomioitu käyttäjiltä tulleita ehdotuksia muotoilun ja käyttömukavuuden suhteen.

– Se oli tämän kokoiselle pikkufirmalle iso ponnistus, Somerto kertoo. – Vastaanotto on ollut positiivinen ja nyt voimme keskittyä uusien markkinoiden avaamiseen. Sitä on hyvä tehdä Oulusta käsin. Kaupungissa on erityisen vahva terveyden ja hyvinvoinnin start up -kenttä. Somerto hämmästelee myös oululaista mielenlaatua. – Nokian alasajon myötä kaupunki on kokenut todella kovan kolauksen, enkä voi kuin ihmetellä oululaista positiivisuutta ja sitkeyttä. BusinessOulu ja monet yksityiset, vapaaehtoisvoiminkin toimivat tahot tukevat yrittäjyyttä ja verkottumista. Kaupunkiin kutsutaan ulkomaisia yritys- ja sijoittajavieraita ja järjestetään tapaamisia. Näin syntyy kontakteja ja on mahdollisuuksia päästä maailmalle, Somerto kiittelee Valkeen saamaa kannustusta. Terhi Rauhala

� Valkee on terveysteknologiayritys, joka on keskittynyt kirkasvalon hyödyntämiseen ihmisten henkisen

hyvinvoinnin ja suorituskyvyn parantamisessa. Yhtiön kehittämät kirkasvalokuulokkeet tuovat valon korvakäytävien kautta suoraan aivoihin 3,5 lumenin eli noin 10 000 luxin voimakkuudella per korvanappi. Valkee on palkittu INNOSUOMI-palkinnolla ja kirkasvalokuulokkeet ovat suomalainen Avainlipputuote.

s. 16

OULUN KAUPUNKILEHTI

NRO1 - 2014


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Oulun kaupunkilehti 1 2014 by Otavamedia Sisältömarkkinointi - Issuu