Asukas 1/2013

Page 33

a u t t o r r e k , ä y t t y s y k , kuultua Kevät kutsuu talkoisiin n Kevään varma merkki ovat ilmoitustaululle ilmestyvät lappuset, joissa väkeä kutsutaan pihatalkoisiin ja kerrotaan, että luvassa on mukavaa yhdessäoloa, aherrusta ja tarjoiluja. Yksi innostuu, toinen ohittaa asian – kolmas alkaa suunnitella, miten välttyä urakalta näyttämättä silti laiskurilta. Talkoiden kanssa pitää muistaa, että osallistumispakkoa ei ole: kenelläpä ei olisi tärkeää tekemistä harva se päivä. Lauantait vallankin ovat kortilla, ja sehän on aika yleinen talkoopäivä. Toisaalta talkoot ovat helppo keino tutustua naapureihin. Puuhastellessa näkee ja kuulee, millainen toinen on ja voi yllättyä, joskus jopa positiivisesti. Talotoimikunnan hommaama eväskin maistuu kaksin verroin paremmalta ulkoilmassa puuhastelun lomassa. Jotta talkoot onnistuvat parhaalla mahdollisella tavalla, pitää kaikille olla riittävästi tekemistä. Tässä asiassa alma asukas

kysymys & vastaus

talkoiden koolle kutsu­jien on syytä olla hereillä: kenestäkään ei ole mukava seisoskella, jos tekemään on tultu. Mukaan siis riittävästi työkaluja ja siivousvälineitä, jotta varmasti jokaiselle löytyy puuhaa. Ja touhuamisen päätteeksi yhteiset tarjoilut on myös syytä miettiä hyvin. Riittävä määrä pientä purtavaa tarvitaan, juomapuolella taas täytyy muistaa, että kaikkea kohtuudella. Talkooväki on kyllä melkein aina jälkeenpäin sitä mieltä, että oli mukavaa. Pienistä porukoista kasvaa ajan kanssa usein isompia, ja joissakin taloissa osanottajia on ollut ruuhkaksi asti. Jos talkoopäivä ei sovi, taloissahan järjestetään monenlaisia muitakin yhteisiä juttuja, kuten joulujuhlia, kirppareita ja vaikka ihan vaan yhteisiä grilli-iltoja. En ole vielä kuullut, että kukaan olisi jälkeenpäin harmitellut, että lähti mukaan! ×

Alma Asukas on fiktiivinen mutta hyvin topakka leidi, joka tällä palstalla esittää mielipiteitään talo­yhtiön toiminnasta ja maailman menosta.

Vastaamassa VVO:n käyttö- ja ylläpitopäällikkö Pasi Kujansuu

?

Kenelle kuuluvat pihoilla olevien autopaikkojen lumityöt sekä roskien siivous?

!

Pysäköintiruudun lumitöistä vastaa autopaikan vuokrannut. Huoltoyhtiö ei myöskään puhdista autojen välistä kaistaletta. Pysäköintialueen aurauksen yhteydessä vapaana olevat autopaikat aurataan kone­ voimin, jos autopaikka on silloin tyhjänä. Vaikka asukas itse huolehtii autopaikkansa kunnosta, talven aikana pyritään muutaman kerran lumitilanteen mukaan auraamaan koko alue. Tällöin asiasta tiedotetaan ennakkoon ja asukkaita pyydetään siirtämään autoja auraushetkeksi toisaalle. Huoltoyhtiön kulttuuri­ roskien (tupakan tumpit, käärepaperit, muut ihmisten heittelemät roskat) siivouskierrokset ja kausisiivoukset (kevät- ja syyssiivoukset) käsittävät pysäköintialueetkin. Muiden roskien siivouksesta vastaa autopaikan vuokraaja.

lehti vvo:n asukkaille

33


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Asukas 1/2013 by Otavamedia Sisältömarkkinointi - Issuu