Opolehti 2 2012

Page 32

Lukion opinto-ohjaajan palkkaus ja työnkuva Lukion opinto-ohjaus on ollut monien muutoksien ristiaallokossa viimeisten vuosien aikana. Opinto-ohjaajien koulutusta on lisätty ja uusia lukion opintoohjaajan virkoja on perustettu parantamaan opiskelijoiden oikeutta saada lukioaikana henkilökohtaista opinto-ohjausta. Ylioppilastutkinnon uudistukset, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opintorakenteiden ja hakuperusteiden muutokset ovat tuoneet uutta tarvetta vahvistaa lukion opinto-ohjausta. Luokkiin sitoutumaton opetus, kurssimuotoisuus, jaksotus, ylioppilaskirjoitusten hajauttaminen sekä ainereaalikoe ovat lisänneet merkittävästi valinnan mahdollisuuksia ja ohjauksen tarvetta lukiossa. Opinto-ohjaajien työkenttä on laaja ja moninainen. Lukion opintoohjaajan toimenkuvaa pyrittiin selkeyttämään ja opinto-ohjauksen asemaa kohennettiin opetussuunnitelman perusteiden uusimisen yhteydessä. Tärkeänä pidettiin myös, että lukion opinto-ohjaajan ydintehtäviin annettaisiin opintoohjaajalle riittävästi resursseja. Opinto-ohjaajan ydintehtäviin kuuluvat mm. ohjaus, tiedon jakaminen, suunnittelu, yhteistyö ja oman osaamisen ylläpito. Tämän lisäksi opinto-ohjaajan työhön lukiossa kuuluu opiskelijahuoltoa, markkinointia, rekrytointia, ohjauksen seurantaa ja kehittämistyötä sekä oppilaitoskohtaisia tehtäviä. Ohjausta annetaan koko lukioopintojen ajan. Lukio-opintojen alussa jokainen opiskelija laatii ohjauksessa yksilöllisen opintoohjelmansa ja lukio-opintojen loppuvaiheilla oman jatko-opintosuunnitelmansa. Ohjauksen tarvetta lisää myös koulutuksen ja työelämän kansainvälistyminen. Ohjauksella pyritään myös edesauttamaan opiskelijoiden kou32

lussa jaksamista ja viihtymistä. Lukiokohtaiset erot ovat suuria. Rehtorit paikallisesti sopivat ja määräävät työtehtäviä opintoohjaajille. Lukion opinto-ohjaajat ovat pieni joukko opettajia, joilla ei ole omaa virkaehtosopimusta. Palkanmaksuperusteina on hyvin erilaisia käytäntöjä.

Palkkaus- ja toimenkuvakysely Syksyllä 2011 lukiotoimikunta päätti laatia lukioiden opintoohjaajille kyselyn, jossa kartoitettaisiin lukion opinto-ohjaajan työnkuvaa ja palkkauksen perusteita. Kyselyyn vastasi 213 lukion opinto-ohjaajaa. 79 prosenttia vastaajista työskentelee Etelä- ja Länsi-Suomessa. 50 prosenttia vastanneista ilmoittaa työskentelevänsä lukiossa opinto-ohjaajan virassa. Loput vastaajista toimivat lukion ja peruskoulun opintoohjaajan yhdistelmävirassa; perus-

koulun ja lukion opinto-ohjaajan yhdistelmävirassa tai he toimivat opinto-ohjaajan tehtävien kanssa samanaikaisesti aineenopettajana, rehtorina tai apulaisrehtorina. 12 prosenttia vastanneista ilmoittaa opinto-ohjauksen järjestettävän lukiossaan jollakin muulla tavalla. Suurin osa vastaajista työskentelee lukiossa opinto-ohjaajana lukion aineenopettajan virkaehtosopimuksella.

Suuria eroja palkoissa, toimenkuvissa ja ohjattavien määrissä Lukion palkanmaksuperusteet ovat kyselyyn vastanneiden mukaan hyvin moninaisia ratkaisuja. Yleisin palkanmaksuperuste on lukion aineenopettajan virkaehtosopimus. Peruspalkan lisäksi lukion opinto-ohjaajan palkka muodostuu yleisimmin ylitunneista. Suurin osa vastanneista sanoo ylituntimääränsä olevan 3-6.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Opolehti 2 2012 by Opinto-ohjaaja -ammattilehti - Issuu