4 AUTOKYLÄN UUTISET 2019
Hyvää huomenta Suomi Musiikillisia muistoja 1970-luvulta Kaisa Nikkilä Jokunen vuosi sitten juhlatilaisuudessa pääesiintyjänä oli iskelmätaivaan kiintotähti Markku Aro. Niin se kävi, että unohtuivat kipeät polvet, kankeat lanteet ja jäykät selät, kun Markku kajautti ilmoille svengaavan Hyvännäköinen-kappaleen. Vuosikymmenet vain vilisivät, kun juhlakansa viuhahti parketille lähes keskiyön aikaan: samaan tapaan kuin omassa, seikkailuja täynnä olleessa nuoruudessaan. Esityksen päätteeksi juhlakansa vaipui muistoihin yli neljän vuosikymmenen taakse. Tapahtui lauantai-iltana eräässä hämäläisessä taajamassa joskus 1970-luvun puolen välin jälkeen. Vinyylit virittivät tunnelmaan, kuin olisi lippu nostettu salkoon. Oli mini voguet ja lämpörullakiharat. Laitettiin runsaasti lilaa luomiin ja vakosamettia ylle. Lahkeet olivat leveät kuin laivan purjeet ja helmat uhmasivat vesirajaa. Peilikuva vahvisti lavatyylin: Tanssilava. Täältä tullaan!
Alla oli tuliterä Saab 96, autoradiossa soivat kuumimmat Finnhitsit ja yöttömän yön auringon säteitä torjui valtavat, lähes tv-luvan tarvitsevat aurinkolasit. Ah. Vaikka tie oli kuoppainen kuin poing-poingpoing, niin kesän lapsia se ei haitannut: Nyt ollaan matkalla kohti ihmemaata, eikä tässä ei olla enää mitään äidin pikkupoikia! Vaan mikä oli tuo jo kaukaa kuuluva jykevä ääni? Häirikköjä? Huivipaikkojen huipun pölyävälle parkkipaikalle lipui tyylikkäästi Cadillac – maantiekiitäjä. Oli levikset ja jamekset, oli tiikeritakit ja farkkurotsit. Sähäkät kitarasoundit vyöryivät ulos autoradiosta ja kehottivat hyppäämään kyytiin. ”Ollaan lähekkäin, me vielä hetki näin…” Juhlakansa havahtui muistoistaan kohti parkettia, kun illan artistin viimeisen kappaleen sävelet täyttivät juhlasalin. Vaikka lahkeet olivat kaventuneet ja helmat pidentyneet, 1970-luvun musiikki elää vaan.
Kuva: Teboilin kuvakokoelma/Mobilia
Mitä sinulle tulee mieleen 70-luvusta?
Oskari Auvinen Kangasalan kaupunginjohtaja
1970-luku oli lapsuuden aikaa, synnyin vuonna 1972. Erityisesti jäi mieleen isän upea auto, uuden uutukainen vihreä Opel Manta, jonka kyydissä matkaa taitettiin. Talviaikaan taas suurta hupia oli mennä tien viereen lumihankeen makaamaan ja odottaa lumiauran ohiajoa, siitä seuraavaa lumiryöppyä jännittyneenä odottaen. Ihme kyllä, emme kertaakaan isompaa kokkaretta päähän saaneet. Siitä ei vanhemmille hiiskuttu, mutta nyt tämänkin uskaltaa jo tunnustaa.
Heikki Ikonen
Mobilia säätiön puheenjohtaja Yksikön päällikkö, Pirkanmaan ELY-keskus
1970-luku ajoittui elämässä kohtaan, jolloin tapahtui paljon loppuelämään vaikuttavia asioita. Heti vuosikymmenen alussa pääsin ripille. Ajokortin ajoin opetusluvalla, ja vuosi sen jälkeen kirjoitin ylioppilaaksi. Armeijasta kotiuduin reservin vänrikkinä. Tampereen teknillisestä korkeakoulusta valmistuin heti seuraavan vuosikymmenen alussa tie- ja liikennetekniikan diplomi-insinööriksi. Vuosikymmenen lopulla tapasin vaimoni, jonka kanssa menimme kihloihin vuoden 1978 viimeisenä päivänä.
Anna-Liisa Tarvainen Liikenneturvan toimitusjohtaja
Haaveileva runotyttö ajoi tukka liehuen, takki auki Terässiipi-merkkisellä polkupyörällään. Koti oli keskellä Lavian kirkonkylää, kaikki tärkeä ja tarpeellinen olivat lähellä. 1970-luvun lopussa lakimiesopinnot veivät Helsinkiin, Terässiipi oli junassa mukana. Matkat pitenivät. Lapsuus loppui.
Tiina Jantunen
Trafiikki-museot -yhdistyksen projektipäällikkö
Lapsuuskodissani autoiltiin vähän, koska kärsimme äidin kanssa molemmat ihan kamalasta matkapahoinvoinnista, eikä 1970-luvulla tunnettu siihen lääkettä. Tietkin olivat paljon mutkaisempia. Muistan näistä matkoista oikeastaan vain pysähdyspaikat, ja kuinka monta pysähdystä piti pahoinvoinnin takia tehdä esimerkiksi muutaman tunnin matkalla Lahdesta Hartolaan mummin luokse. Vuorenkyläntien pahimmat mutkat on nykyään oikaistu.
