TUKIVIESTI NRO 5/2013
TEEMA: TYÖ JA KOULUTUS
ANSAITUT ELÄKEPÄIVÄT Muutoksen suuruus yllätti Kari Herralan, kun hän ryhtyi vapaaksi mieheksi ja jätti päivittäisen työtoiminnan seurakunnan keittiöllä. Muutoskriisiä helpottaa nyt vapaaehtoistyö, joka rytmittää arkea sopivasti.
Seurakunnan kanssa sovittiin, että päivittäinen työaika oli kello 9–14. Palkkana maksettiin niin sanottua ahkeruusrahaa 75 euroa kuukaudessa. Lisäksi Kari sai päivittäisen ruuan ja mahdol lisuuden osallistua retkiin ja virkistystoimintaan seurakunnan vapaaehtoistyöntekijöiden rinnalla. ”Näillä ehdoilla jatkettiin viime vuoden kesään saakka. Sitten Kari alkoi olla jo väsynyt ja oireili selvästi työuupumuksesta”, Eeva muistelee.
Tärkeä työyhteisö Viime vuoden kesäkuussa Kari Herrala jätti pestinsä ja suuntasi kesälomalle onnellisena uudesta vapaudestaan. Syksy oli kuitenkin synkkä. Eeva-äiti tulkitsee, että Kari ei ollut etukäteen ymmärtänyt muutoksen suuruutta. ”Kriisi elettiin meillä tekemisen puutteen tuskailuna.” Muutos parempaan tuli, kun Karin entinen vastuuhenkilö, seurakunnan diakonia- ja perhetyöstä vastaava Teija Jestilä otti yhteyttä ja ehdotti Karille vapaaehtoistyötä. Nyt mies vastaa kaksi kertaa kuussa kokoontuvan eläkeläiskerhon kahvitarKari Herrala käy tarkistamassa kotikaljan laadun monta kertaa viikossa. Emäntä Kaisa Kulju kestää vanhalta kollegalta kriitti senkin palautteen.
Teksti ja kuvat Outi Hannuksela KEMI
”E
i minulla ole tänne ikävä”, Kari Herrala vakuuttaa ja höräyt-
tää naurun. Hän opastaa vieraita isännän elkein juttutuokioon Kemin seurakuntakeskuksen rukoustilaan. Paikat ovat tutut, sillä mies ehti tehdä työtä seurakunnan keit36
tiöllä 28 vuotta, kunnes kesällä 2012 juotiin kahvit eläkkeelle jäämisen kunniaksi. ”Minusta tehtiin juttukin”, Kari esittelee paikallislehden lehtileikettä. Vuonna 1984 alkanut työura keittiön monitoimimiehenä oli hänelle toiveiden täyttymys. Matka keittiölle kulki kehitysvammaisten työpajan kautta. Vuonna 1956 syntynyt mies kävi ensin päivätyökeskuksessa, joka toimi Kemin seurakuntakeskuk-
Entisiä työkavereita on muka va käydä tervehtimässä.
sen alakerrassa. Käsi- ja puutyöt eivät kuitenkaan kiinnostaneet. ”Karkasin aina keittiölle ja istuin tuossa portailla”, Kari Herrala kertoo. Karin äiti Eeva Herrala kertoo, että seurakunnalta otettiin häneen yhteyttä ja tarjottiin pojalle mahdollisuutta työtoimintaan keittiöllä. ”Sehän oli suuri apu. Kari ei malttanut pysyä työpajassa paikallaan, eikä häntä mikään näpertely kiinnostanut”, Eeva muistelee.