Miltei koko haastattelun ajan äiti pitää kädestä tytärtään. Anna, 25, vavahtelee välillä. ”Se on epileptinen kohtaus”, äiti selvittää. Pian jo Anna ääntelee tasaisesti. ”Kuuntele. Hän kuulee meitä kyllä, hän haluaa olla mukana keskustelussa.”
Kirkassilmäinen tyttö Seinällä on valokuva pienestä tytöstä, joka seisoo ja katsoo kirkkain silmin kameraan. Kuvan ympärille äiti on sommitellut simpukoita. Se oli Anna, ennen onnettomuutta. Anna kävi koulua, leikki ystäviensä kanssa ja iloitsi elämästä. Kahdeksanvuotiaana hän vammautui ”injektion seurauksena”. Pian isä jätti perheen ja on nyt naimisissa toisaalla. Olga hankki ansioita tekemällä kirjanpitotöitä kotona. Nyt Olga ja Anna elävät molempien eläkkeillä, yhteensä 200 eurolla kuussa. Ennen pakoa Olga toimi vammaisten lasten vanhempien järjestössä kotonaan Itä-Ukrainassa. Yhdistyksiä on perustettu Ukrainaan itsenäistymisen jälkeen ympäri maata. Yleinen asenneilmasto on raskas. Pakolaiset kertovat tarinoita siitä, miten vammaisen lapsen perhe ei ole saanut vuokratuksi asuntoa, koska vuokranantaja ei ole halunnut vammaista asumaan. Laitoksia on edelleen runsaasti. Vanhemmille ehdotetaan usein lapsen laittamista laitokseen, jotta kiintymyssuhdetta ei pääsisi syntymään. Olga säteilee valoa ja elämänhalua. ”Herään joka aamu ja olen iloinen. Elämä on hyvä – kaikesta huolimatta.” Usko Jumalaan antaa voimia. Tyttärensä tulevaisuutta hän ei halua pohtia. ”Ei puhuta siitä.”
Anna Vasilevskaja kahdeksanvuotiaana, ennen vammautumistaan.
MUISTOKIRJOITUS
NRO 3/2017 TUKIVIESTI
Olavi Hietaharjua muistaen ja kaivaten PITKÄAIKAINEN JA PIDETTY Me Itse ry:n perustajajäsen ja puheenjohtaja, vammaisaktivisti Olavi Hietaharju on kuollut. Hän menehtyi liikenneonnettomuudessa Limingassa saamiinsa vammoihin sunnuntai-iltana 4. kesäkuuta. Olavi toimi aktiivisesti Tukiliiton kumppanuusvaliokunnassa, jonka jäsenet päättivät vuonna 1999 perustaa kehitysvammaisille oman yhdistyksen, Me Itse ry:n. Olavi toimi yhdistyksen keskeisissä tehtävissä lähes keskeytyksettä sen alusta saakka. Hänen puheenjohtajakaudellaan 2012–2015 yhdistyksen jäsenmäärä kasvoi voimakkaasti ja ylitti tuhannen jäsenen rajapyykin. Olavi aloitti kansakoulun Kempeleessä. Hän toteaa Sinä itse päätät -kirjassa elämäntarinassaan näin: ”Seittemän vanhana yritettiin kansakoulua kulukemaan. Ei tullut tästä mittään. Puhe oli minulla huonoa, kiusaamista tuli. Muutto tuli, täyty lähtee kodista isompaan kotiin, laitokseen, Toivola-kotiin vietiin vuokralle.” Kymmenen vuotta meni Toivola-kodissa, josta Olavi siirtyi Toini-siskon perheen kotitilalle auttelemaan. Käytyään Hämeenlinnassa Perttulan ammattikoulun autonasentajalinjan Olavi palasi Pohjois-Pohjanmaalle ja työskenteli vuosia avotyöntekijänä Oulun Diakonissalaitoksen sairaalan keittiöllä. Sieltä hän siirtyi Kontinkankaan työkeskukseen, josta hänelle osoitettiin avotyöpaikka jäähallille. Hän oli hyvin pidetty myös Oulun Kärppien pelaajien keskuudessa.
on ollut aina se rakkain. Erityisen läheisiä hänelle olivat Toini-sisko ja kummilapsi Silja. Hän haaveili muutosta pitkään sukulaisten lähelle Rantsilaan, jonne sitten muuttikin 2000-luvun alkupuolella. Hän työskenteli aluksi Rantsilan kunnantalolla ja kirjastolla ja viimeisinä vuosinaan Siikalatvan työ- ja toimintakeskuksessa. Olavi oli erityisen pidetty ja arvostettu henkilö niin vammaispiireissä kuin kotiseudullaan. Tästä yhtenä osoituksena on hänen valintansa Vuoden ranttiseksi. Rantsila-seuran johtokunta perusteli Hietaharjulle myönnetyssä kunniakirjassa valintaa näin: ”Olavi Hietaharju on tehnyt järjestötoiminnallaan Rantsilaa tunnetuksi laajalti ja edustanut kunniakkaasti niin kotiseutuaan kuin kaltaisiaankin ympäri maata antamalla kasvot ja äänen vammaisten ihmisoikeuksille. Ennen kaikkea hän arvostaa Rantsilaa ja on ylpeä rantsilalaisuudestaan.” Olaville heikompien puolustaminen muodostui elämäntehtäväksi. Hän kertoo elämäkerrassaan koskettavasti: Vaikeata on sanoa, miten minusta on tullut se Olavi, joka puolustaa vammaisia kanssasisaria ja -veljiä. Mutta kun näkee muitten vammaisten ystävien olotilan, miten tuskalliset tunnot on sisällä, ei enää kannata tuoda omia tuntoja julki, vaan on puolustettava heikompia. Minusta on tuntunut oman elämäni kokemusten perusteella, että meidän puolesta on liian paljon puhuttu asioita. Mutta vaikutusta ei ole ollut monenlaista. Toiset ei puhu meistä oikein, eikä aja oikeita asioita. Me tiedetään paremmin, mikä meille on hyväksi. Kuka sen paremmin tietää, miltä tuntuu, kun työpäivät on miinuspäiviä, kolme euroa palkkaa ja lounas ja kahvi viisi euroa? Pystypäin kuljen, en vammaani häpeä, sinut olen. Ylpeä siitä, että yhdessä puolustamme itseämme ja muita. Hyvää elämää elän. Rinta rottingilla! OLAVILLE SUKU
KAIPAAMAAN JÄÄVÄT sisarukset lapsineen ja lapsenlapsineen sekä lukuisa joukko ystäviä Siikalatvasta (Rantsilasta), Me Itsestä, Kehitysvammaisten Tukiliitosta, Kehitysvammaisten Palvelusäätiöstä ja muista vammaisjärjestöistä.
Jukka Kaukola Kirjoittaja on Olavin pitkäaikainen ystävä ja kouluttajakollega.
57