TUKIVIESTI NRO 3/2014
TEEMA: TERVEYS
... ”KUIN KUU JA AURINKO PAISTAISIVAT YHTÄ AIKAA” Seksistä puhuminen nostaa myös häpeän tunteita pintaan. ”Jos joskus on sanottu, että seksi on paha asia, ihminen on oppinut liittämään häpeän omaan seksuaalisuuteensa. Myös puhumattomuus viestittää, että se on kiellettyä. Täällä lupa annetaan, ja ihmiset ovat hyvin onnellisia siitä”, Laulainen lisää.
Saa kertoa Moni kehitysvammainen ihminen haalii seksitietoutta televisiosta, netistä ja lehdistä. Lähteistä, joista on helppo löytää myös vääristynyttä tietoa ja harhaluuloja. Joku tahtoo nähdä pornoa, muttei oikein tiedä, mitä se on. Googlettamalla löytyykin jotain ihan muuta kuin mitä haluaisi nähdä. ”Eräs asiakas sanoi ensin haluavansa pornolehden, mutta sitten selvisi, että hänelle kaikkein paras olikin Elloksen kuvasto, Niina Pasanen-Stubley kertoo.
Olisi hyvä, jos tyttöystävä olisi vähän samanlainen kuin minä. Minä tykkään icehockeystä, varsinkin Calga ry Flamesista, ja kauhuleffoista. Tosi hyviä ovat Hämärästä aamunkoittoon ja Kuolleiden aamunkoitto. Luen paljon Aku Ankkaa ja sielläkin on rakkautta. Aku ja Iines rakastavat toisiaan, ja sitten siinä pyörii Hannu Hanhi. Sellaista tapahtuu myös oikeasti, että kaksi ihastuu samaan ihmiseen. Olen ollut ihastunut. Tyttö kysyi, mistä minä tykkään. Sanoin, että kauhuelokuvista. Hän ei tykännyt niistä.
1 SAMI HUKKA:
Olen lukenut paljon tietokirjoja rakkaudesta ja ajattelen rakkautta paljon. Rakkaus on kaipuuta ja kaipuu on romantiikkaa. Haaveilen poi kaystävästä, joka olisi rehellinen, kiltti ja avoin. Olisi mukava viettää yhdessä aikaa ja pitää kädestä kiinni. Poikaystävän voisi löytää netistä tai diskosta. Kohta se var masti löytyy. Tiedän, miltä ihastuminen tuntuu, tunnen sen nytkin. Tuntuu kuin olisi perhosia vatsassa ja leijuisi avaruu dessa. Afrodite syntyi meren vaahdosta ja ajelehti Kyprokselle. Hän oli alaston alusta asti ja se on ihan luonnollinen asia.
2 LINNEA MEURONEN:
16
Tärkeää on myös antaa kehitysvammaiselle ihmiselle mahdollisuus kertoa, että hän on nähnyt netissä jotain ahdistavaa. ”On hyvä ohjata itse kukin löytämään seksuaalisuutensa itselleen ja omalle kehitystasolleen sopivalla tavalla, Jenni Laulainen kiteyttää. Neuvojat antavat tietoa myös ehkäisymahdollisuuksista, vaikka ehkäisyasiat hoituvat periaatteessa terveydenhuollon puolella. Usein kehitysvammaiset naiset käyttävät e-pillereitä, jotka hoitavat myös kuukautis ongelmia, mutta pillereihin saattaa kätkeytyä ansa: vaikka ehkäisy olisi varmistettu, ihminen tarvitsee tietoa asioista, jotka liittyvät omaan kehoon ja seksuaalisuuteen.
Saa sanoa ei Tiedon lisäksi verkosta etsitään myös kumppania. Projektin aikana Laulainen ja Pasanen-Stubley oivalsivat, että ihmiset ovat tässä asiassa neuvokkaampia kuin he etukäteen ymmärsivätkään. Nettiturvallisuus onkin yksi projektin tärkeimmistä teemoista. ”Hirveän usein lähi-ihmiset vähättelevät, että eihän tuo nyt sellaista osaa. Mutta kyllä
vain asiakkaat ovat hakeneet itselleen netistä yhden illan seuraa”, Pasanen-Stubley kertoo. Ongelmalliseksi tilanne muodostuu, jos keskustelukumppani valehtelee. Lisäksi ei:n sanominen netissä saattaa olla vaikeampaa kuin kasvokkain. Pelätään, että kieltäytymällä suututetaan toinen osapuoli. Pahimmillaan vähäinen seksitietous altistaa hyväksikäytölle. Tosin rajan vetäminen siihen, mikä on hyväksikäyttöä, voi olla vaikeaa. Projektissa on tullut ilmi myös asioita, joista ollaan oltu yhteydessä poliisiin. ”Meillä on ollut hyväksikäytettyjä naisia, joille on tullut yllätyksenä se, ettei seksiin tarvitse suostua. Nyt heillä on ihania seurustelusuhteita”, Pasanen-Stubley kuvailee.
Saa pyytää apua Rongankodissa on järjestetty teematapaamisia myös kehitysvammaisten vanhemmille. Osanotto on ollut harvalukuista, mutta muutamakin kiinnostunut vanhempi on Laulaisen ja Pasanen-Stubleyn mielestä voitto. Mutta miksi kehitysvammaisen ihmisen seksuaalisuus tuntuu olevan vaikea aihe monelle?
Afroditen ase oli rakkauden kultavyö, joka muutti kantajansa ylettömän kauniik si. Annoin Afrodite-grafiikalleni nimen Rakkaus näkyy. Missä on rakkaus, siellä tuntuu kuin kuu ja aurinko paistaisivat yhtä aikaa. Jos minulla on kysymyksiä, hankin tietoa. Lainaan kirjoja ja katson Wikipediasta, tai juttelen jonkun kanssa. Tampereen OmaPolun taidepajassa paneuduttiin Afrodite-myyt tiin. Samalla pohdittiin seksuaalisuutta ja rakkautta.
3 KEVÄTKAUDELLA
(oik.) ja NIINA PASAovat saaneet paljon kiitosta seksuaaliterveysprojektista. ”Moni on onnellinen, kun voi vihdoin kuulla asioista, joista on ollut harhaluuloja.”
4 JENNI LAULAINEN NEN-STUBLEY
Afrodite-patsaani ydin on styroxmuna ja siinä tikku. Var talona on tomaattimurskapurkki. Pinta muotoiltiin ekovillamassasta, johon se koitimme liisteriä ja liimaa. Tuntui vähän hassulta muotoilla vartaloa. Afrodite on rakkauden, hedelmällisyyden ja kauneu den jumalatar. Ensin maalasimme Afrodi
5 JUKKA PYNNÖNEN:
ten, sitten jokainen teki Rakkauden peilin, sitten nämä patsaat ja lopuksi karton kigrafiikan. Minä tein grafiikan naisesta, jolla on kolme rintaa ja neljä jalkaa, ja annoin nimeksi Tuplarakkaus. On ihanaa, kun on rakkautta ilmassa ja voi rakastaa toisia, ja Afrodite on sellaisessa vahvasti läsnä. Odotan sitä aikaa, kun saan itse uppoutua kunnolla rakkauteen. Olisi turvallisempaa löytää tyttöystävä kaupungilta kuin netistä, jossa ihminen voi sanoa olevansa joku muu kuin oikeasti on. Kuningas kutsui Afroditen linnaan, koska halusi näyttää hänelle rakkauden haju veden. Hajuvesipulloa tuonut hovipoika lumoutui jumalattaren kauneudesta niin, että kompastui ja kaatui, ja pullo särkyi. Kuningas suuttui ja löi hovipojan miekalla kuoliaaksi. Afrodite suuttui silmittömästi ja taikoi hovipojan yrtintaimeksi, jonka istutti Olympos-vuorelle. Niinpä me kaikki saamme nauttia oreganosta ja laittaa vähän hovipoikaa pitsan päälle. Minulla ei ole tyttöystävää, mutta taidepajassa tein itselleni naisen ja annoin sille nimen. Se on Lady.
6 LASSE RINNE:
TEKSTI MERJA MÄÄTTÄNEN