ALKUPALAT // TUKI
KOLUMNI
Juhlitaan yhdessä 60 vuotta tekoja
Kaksi tärkeintä
KEHITYSVAMMAISTEN TUKILIITTO
perustettiin 16.4.1961, on siis aika juhlia vuosikymmenten työtä yhdenvertaisuuden puolesta. Tervetuloa mukaan juhlaan, johon kaikki voivat osallistua: suora lähetys Tampere-talosta 11.6.2021 kello 17–19. Illan ohjelmassa on tervehdyksiä, puheita, musiikkia, esityksiä ja huomionosoituksia. Juhlavieraita viihdyttää Resonaarigroup-yhtye. Juhlassa kerrotaan myös ketkä ovat voittaneet Kohtaa mut -tarinakilpailun ja #SiksiTukiyhdistys -ideakilpailun. Juhla on verkossa maksuton. Lisätietoa ja osallistumislinkki löytyvät sivulta: www.tukiliitto. fi/tapahtuma/tukiliiton-60-vuotta-juhla-tampere-talo.
Tervetuloa juhlimaan verkossa!
rajoittuu kahteen kokemukseen ja näkökulmaan. Omakohtaisia havaintoja omasta äidistä on kertynyt jo 50 vuoden ajalta. Toisenlaista lähitarkastelua äitiyteen olen saanut tehdä lasteni isänä jo liki 20 vuoden ajan. Näiden kahden käsittely yhdessä ja samassa kolum nissa on haasteellista niihin sisältyvien kovin erilaisten näkökulmien johdosta. Tasapuolisuuden nimissä rajaan molemmissa tarkastelujakson 20 ensimmäiseen vuoteen.
SUHTEENI ÄITIYTEEN
PETRI LIUKKONEN TUKILIITON PUHEENJOHTAJA
liittyy lähes päivittäinen yhdessäolo liki 20 ensimmäisen vuoden ajan. Tuona ajanjaksona minusta muotoutui itseeni luottava yksilö, joka oli valmis suuntaa maan kohti uutta ja ihmeellistä maailmaa uteliain silmin. Kasvoin taaperosta intti-ikäiseksi nuoreksi mieheksi, joka suuntaisi ensimmäistä kertaa pidemmäksi ajaksi pois äidin helmoista. Lähtiessäni koin olevani kypsä ja valmis astumaan intin harmaisiin ja äitinikin oli valmis saatte lemaan poikansa kohti miesten maailmaa, jota armeija tuohon aikaan edusti. Äiti oli mielestäni onnistunut kasvattajana, koska minua ei pelottanut lähteä pois kotoa kohti tuntematonta, itselleni uutta maailmaa. Päin vastoin koin luottamusta ja intoa. Äitini oli (ja on yhä!) periaatteellinen kasvattaja, joka muisti nuoruusvuosinani muun muassa sanoa, että ”muista pitää jalat maassa, vaikka pää hipoisi pilviä”.
OMAAN ÄITIINI
Irti päästämisen taito kruunaa äidin ja lapsen suhteen, ja antaa molemmille tilaa kehittyä.
edesottamuksia 20 vuotta seuranneena olen huomannut, kuinka erilaisin silmin ja ajatuksin puolisoaan tarkkailee äidin roolissa. Olen saanut todistaa uskomatonta kärsivällisyyttä kahden tyttölapsen ristitu lessa. Ikäeroa lapsillani on neljä vuotta, joista esikoinen on porhaltanut omia latujaan ja nuorimmainen ihan omia latujaan. Erityislapsen äidiltä on kaivattu venymistä, johon itselläni ei aina olisi rahkeet riittäneet. Välillä on tuntunut siltä, että lasteni äidiltä vaaditaan sellaista mukautujan roolia, jolle ihmiskunnan historiassa ei ole edes keksitty riittävän suuria sanoja. Hellyyttä, rakkautta, rajoja, oh jausta, tukea, kannustusta ja oikeuksien puolustamista. Esimerkiksi tätä ovat lapseni saaneet kokea, ja sitä on ollut ilo seurata – välillä kyyneleet silmissä.
LASTENI ÄIDIN
molemmille äideille suuren kiitoksen korvaamattomasta työstä, jota he ovat tehneet lastensa eteen, periksi antamatta. Äidin yksi tärkeä tehtävä on kasvattaa lapsistaan yksilöitä, jotka luottavat itseensä ja uskaltavat katsoa maailmaa avoimin silmin. Lapsestaan irti päästämisen taito aikuisuuden kynnyksellä, sopivassa ikävaiheessa kruunaa suhteen, ja osaltaan antaa molemmille – lapselle ja äidille – tilaa kehittyä yksilöinä. Tätä kirjoittaessani toivotan mielessäni kaikille äideille erityisen hyvää äitienpäivää. Lehden ilmestyessä juhla päivä on jo ohi, mutta jokaisen päivän pitäisi olla vähän äitienpäivä. Kaunista ja lämmintä kesää kaikille!
HALUAN LAUSUA
9
