POHTOn Toimitusjohtaja Markku Oikarinen sekä Metallin ja metallurgian teollisuuden kehittämispäällikkö Henna Piirainen
POHTO - osaamista, joka muuttaa tulevaisuutta TEKSTI: MARKKU OIKARINEN JA HENNA PIIRAINEN
S
uomen ja suomalaisten hyvinvoin ti perustuu yritysten kykyyn kilpailla ja menestyä. Me POHTOssa uskomme, että kilpailussa menestyvät ne yritykset, joilla on kyky innovoida, kehittää uusia teknologioita, palveluita ja liiketoimintamalleja. Omasta ja asiakkaidemme kokemuksesta tiedämme, että ne yritykset menestyvät: • jotka onnistuvat teknologioiden käyttöönotossa ja hyödyntämisessä, • jotka parhaiten yhdistävät tuloksellisuuden ja vastuullisuuden vaatimukset ja • jotka osaavat. 44
MATERIA 1/2022
POHTOn perustehtävä on säilynyt samana perustamisvuodesta 1974 Pohjois-Suomen Teollisuusopisto, POHTO, aloitti toimintansa vuonna 1974 sen rahoituksen varassa, joka oli aiemmin UKK-sopimuksessa ohjattu ammattikoulutuksen kehittämiseen. Samassa yhteydessä perustettiin toimintaa tukeva säätiö, jonka jäseninä olivat keskeiset työmarkkinajärjestöt sekä pääosin Pohjois-Suomen alueella toimivat suuremmat tuotantolaitokset. Tänä päivänä POHTO yksityisenä täydennyskouluttajana nojaa yhä perustehtäväänsä – toimimiseen asiakasorganisaatioidensa menestyksen ja kilpailukyvyn
edistäjänä tarjoamalla sellaista yritysten tarvitsemaa täydennyskoulutusta, jota virallinen koulutusjärjestelmä ei tuota. Asiakkaat ja yhteistyökumppanit löytyvät edelleen keskeiseltä osin teollisuudesta ja teollisuuden verkostoissa toimivista tuotanto- ja palveluyrityksistä. Koulutus- ja kehittämispalvelut ottavat huomioon myös PK-yrityskentän sekä julkisen ja kolmannen sektorin tarpeita.
Menestyminen vaatii jatkuvaa uudistumiskykyä ja ketteryyttä 2020-luvun POHTO on itsenäinen ja kehittyvä koulutus- ja kehittämisorganisaatio, joka varmistaa asiakkaiden tyytyväisyyden