Materia 3/2022

Page 68

UUTISIA ALALTA Palsatech perustaa uuden malminetsintä- ja kaivospalvelukeskuksen Sodankylään ▲ Palsatech Oy perustaa järjestyksessään toisen malminetsintäja kaivospalvelukeskus Palsacenterin Sodankylään, jonne rakennetaan Kairajuntintielle yli 3000 neliön suuruiset tilat. Alle 50 kilometrin päässä Kevitsan kaivokselta sijaitseva keskus valmistuu kuluvan vuoden marraskuussa. Palsatechin toimitusjohtajan Mika Alasuutarin mukaan Sodankylä oli luonteva valinta uuden Palsacenterin sijoituspaikaksi, sillä oman vahvan kaivosteollisuutensa lisäksi alueelta on helppo palvella myös Kittilä-Sodankylä alueen malminetsijöitä. Kairajuntintielle rakennetaan lähitulevaisuudessa myös muuta kaivosalan palveluntarjontaa muiden yritysten toimesta. - Saimme rakennusluvan viime perjantaina, joten työt voivat alkaa. Sodankylän Palsacenterin palvelut tulevat olemaan monipuoliset, sillä tarjoamme modernit tutkimus- ja näytteiden käsittelytilat, pöytämallistomme showroomin, kenttäosaston huoltotilat ja kivinäytevarastot. Keskus on myös edistysaskel digitalisaatiossa: skannaus- ja mittauspalvelujemme teknologia on jopa ainutlaatuista maailmassa, joten kokonaisuus kestää kyllä kansainvälisen vertailun, sanoo Mika Alasuutari. MENESTYSKONSEPTI SKAALATAAN SODANKYLÄÄN Palsatech Oy on vuonna 2013 perustettu geopalveluyritys, joka tarjoaa ainutlaatuisen ja kattavan palvelukonseptin malminetsinnän, kaivostoiminnan sekä infrarakentamisen tarpeisiin. Sodankylän palvelukeskus tarjoaakin laajan palveluvalikoiman saman katon alta aina suunnittelusta näytemateriaalin säilytykseen saakka.

66

MATERIA 3/2022

- Malminetsinnän palvelukeskustemme laajan palveluvalikoiman kautta voimme vähentää asiakkaidemme investointitarpeita. Aiemmin yhtiöt sitoivat tutkimusresursseja kiinteistöihin sekä työvälineisiin ja henkilöstön käyttö oli tehotonta. Palvelukonseptimme kautta nämä haasteet on ratkaistu. Pyrimme aina asiakasnäkökulman huomioon ottamiseen ja varsinaisen tutkimuksen tehostamiseen toiminnallamme, asiakkaidemme kannalta pienemmillä riskeillä ja investoinneilla, sanoo Alasuutari. Palsatech työllistää 65 henkilöä, ja yrityksen liikevaihto on noin kuusi miljoonaa euroa. Sodankylän valinta palvelukeskuksen sijaintipaikaksi on osa pitkäjänteistä suunnitelmaa, jonka pilottivaihe oli ensimmäisen keskuksen perustaminen Kemiin vuonna 2016. Nyt yritys lähtee skaalaamaan Kemissä menestynyttä konseptiaan. - Kemistä kuuden vuoden aikana saadut kokemukset ovat olleet pelkästään hyviä. On myös tärkeää, että toimimme nykyään Pohjoismaiden lisäksi myös Balkanilla, ja toimitamme tuotteitamme aina Kanadaan, Australiaan ja Etelä-Afrikkaan saakka. Olemme päässeet tekemään yhteistyötä suurten kansainvälisten kaivosyhtiöiden kanssa, mikä on nostanut myös meidän omia laatuvaatimuksiamme huomattavasti, sanoo Mika Alasuutari. Lisätietoja: Mika Alasuutari, Palsatech Oy:n toimitusjohtaja Puh. +358 40 51 44 505 Email: mika.alasuutari(at)palsatech.fi www.palsatech.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääsihteeriltä: Ari Juva

1min
pages 78-80

Kolumni: Pertti Voutilainen: Kuka on voittaja

3min
page 73

Vuorimiesyhdistyksen toimihenkilöitä 2022

1min
page 75

Pakina Tuomo Tiainen: Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut

1min
page 74

Arto Suokas, Jannis Mikkola: Toimitusneuvoston uudet jäsenet

2min
page 77

Kaivosteollisuus: Miia Mikkonen: Kaivosalan ekosysteemissä on tilaa uusille osaajille

1min
page 71

Metallinjalostajat: Kimmo Järvinen: Teräksen tullivapaita tuontikiintiöitä kasvatetaan suojatoimien poisto ei ollut komission ratkaisu

4min
page 70

DIMECC on-line: Kaisa Kaukovirta: Vihreä siirtymä ja kriiseistä palautuminen teollisuusvaikuttajat yhteen

1min
page 69

Uutisia alalta: Mika Alasuutari: Palsatech perustaa uuden malminetsintä- ja kaivospalvelukeskuksen Sodankylään

1min
page 68

Leena K. Vanhatalo: Historian havinaa

2min
pages 65-67

Marleena Ahoen: Onko teollisuus valmis vihreään siirtymään?

5min
pages 63-64

Topias Siren: Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö

4min
pages 56-57

Paula Vehmaanperä: Rikastus- ja prosessijaoston perinteinen Talviseminaari Vuorimiespäivien aattona torstaina 24.3.2022

3min
pages 58-59

Hilla Roos, Sofia Tähtinen: Opintomatka Itävaltaan

2min
page 55

Tuomo Tiainen: Performance through materials research

19min
pages 45-54

Erikoinen harrastus: Jarmo Lilja: paljasjalkainen maratoonari

5min
pages 42-44

Juha Häkkinen: Valmet ja Neles sulautuivat Flowrox-tuotteet nyt osa Valmetin Virtauksensäätö- liiketoimintalinjaa

2min
pages 39-41

Topias Siren: Maanalaiset ratkaisut vihreän siirtymän energiahankkeissa

4min
pages 35-38

Kristina Karvonen: KARIKKO ja Kallioperän rikkonaisuus projektit – tutkittua tietoa moneen tarpeeseen

7min
pages 19-22

Ekaterina Moiseeva: Kaivosautomaation tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet

3min
pages 33-34

Leena K. Vanhatalo: Pohjoinen Teollisuus -messut kokosivat väkeä Oulussa

1min
pages 10-12

Risto Pennanen: Sota korostaa kotimaisen kaivosteollisuuden merkitystä

4min
pages 16-18

Minna Kotilainen, Jouni Ahlstedt: 30 vuoteen mahtuu

2min
pages 30-32

Pääkirjoitus: Hannu Hautala: Liikenteen sähköistämistä on syytä jouduttaa

2min
page 9

Lukijalle Ari Oikarinen

2min
pages 7-8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Materia 3/2022 by Materia-lehti - Issuu