Kolumni: Pertti Voutilainen: Kuka on voittaja

PERTTI VOUTILAINEN

Kuka on voittaja

Kun tätä kirjoitan, Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan on kulunut kolme ja puoli kuukautta. Ukraina puolustautuu urhoollisesti ja on monien mielestä matkalla voittoon. Mutta on pakko kysyä, onko sodassa voittajia. Todellisuudessa molemmat osapuolet, ja siinä ohessa ulkopuolisetkin ovat häviäjiä. Ansioitunut diplomaatti pelkisti asian niin, että jos hyökkääjä ei saavuta tavoitteitaan, hän on sodan moraalinen häviäjä. Sääli vaan herra Putin. Venäjä on kovasti kaukana tavoitteistaan. Mutta sota on kesken, ja lopputulos vielä tuntematon. Hyökkääjä perustelee tekoaan Ukrainan pahoilla aikeilla, vaikka mitään näyttöä niistä ei näytä olevan olemassa. Tällaisia taitavat sotien syyt useinkin olla. Valehdellaan niin paljon kuin sielu sietää.

Ukrainan tapahtumista ja meidän talvisodastamme löytyy paljon yhtäläisyyksiä. Hyökkääjän tavoitteet olivat molemmissa sodissa kunnianhimoiset. Neuvostoliitto ilmoitti talvisodassa pyrkivänsä ”suomalaisten valkokaartilaisten täydelliseen murskaamiseen”. Nykyinen Venäjä ei tunnusta Ukrainalle olemassaolon oikeutusta ollenkaan. Hyökkäyksen kohteiden halu ja kyky puolustaa itseään aliarvioitiin. Luultiin, että hommat hoidetaan alta aikayksikön. Säveltäjä Dmitri Sostakovits sai kiireellisen tehtävän kirjoittaa nuotit musiikkiin, jota piti soitettaman Helsingin valtaamisen kunniaksi järjestettävässä juhlassa. Ne kemut jäivät järjestämättä. Kiovan Venäjä kuvitteli valtaavansa muutamassa päivässä. Ei pitänyt sekään aikataulu. Tässä on tarjolla kaksi sankaritarinaa pientenkin maiden kyvystä puolustaa itseään, kun tahto on vahva.

Sotapropaganda tuntuu pysyneen vuosien mittaan muuttumattoman julmana. Venäjä väittää, että Ukrainan asioista päättää amerikkalaisten valitsema ”natsihallitus”, joka koska tahansa on valmis hyökkäämään Venäjän kimppuun. Ukrainassa Putin on saanut nimityksen ”niljakas verenimijä”. Neuvostoliiton mielestä Suomea johti talvisodan aikaan kopla, johon kuuluivat ”pyöveli Mannerheim, petturi Tanner ja pankkihuijari Ryti”. Kremlin johtoa mollaavat ivalaulut muistan minäkin lapsuuteni ajalta. Stalin oli ”iivanoiden iso kiero”.”Molotohvi” oli yhtä paha. Eivät tällaiset sanat kovin sivistyneiltä kuulosta, mutta eipä itse sotakaan kovin sivistynyttä toimintaa ole. Kaiken tämän takana on ihminen, joka ei tunnu vuosien myötä paremmaksi muuttuvan.

Venäjän sotilaallinen kyky on osoittautunut arvioitua heikommaksi. Sinänsä tämän ei pitäisi olla yllätys, jos katsoo maan talouden kokoa ja rakennetta. Kansantulolla mitattuna Venäjä yltää vain keskiluokkaan. Talouden rakenne on kovin yksipuolinen. Yhtään merkittävää kansainvälisesti kilpailukykyistä kuluttajatuotetta maa ei ole onnistunut kehittämään. Venäjä on sosialistisen menneisyytensä vanki. Menestyvien suurmaiden joukkoon ei näistä lähtökohdista kovin nopeasti ponnisteta. Nopea johtopäätös on, että Venäjä on vielä pitkään savijaloilla seisova jättiläinen. Tämä pätee myös sotilaalliseen kykyyn, jonka ongelmat näyttävät olevan ennen kaikkea johtamisessa. Ydinase tällaisissa käsissä pelottaa.

Suomi toimi hienosti veturina projektissa, joka johti meidän ja läntisen naapurimme päätöksiin Naton suojiin hakeutumisesta. Se oli viisasta toimintaa. Jos pieni ilkeily sallitaan, voidaan todeta, että iso osa poliittisista toimijoistamme oli vähällä myöhästyä junasta. Valistunut kansa osasi lukea maailman merkkejä ja kääntyi jäsenyyden kannattajiksi ennen poliitikkoja, joista monelle tuli kova kiire pyörtää vanhat sanansa ja nousta oikeaan junaan. Tärkeä tuki prosessissa on ollut herra Putin, jonka julma toiminta on avannut silmät näkemään karun totuuden. Venäjä tarvitsee rauhan tekijäksi uuden johdon. Autoritaarisuus vahvistuu vanhetessaan, joten pelkkä odottelu ei auta.

Kotimaan politiikan tekemisen painopiste on ollut Ukrainan sodan ja Nato-prosessin hallitsemaa. Päättäjät ovat olleet asioista ihailtavan yksimielisiä yli totuttujen rajojen. Demokratia on toiminut, mistä saamme olla iloisia. Harvoin saamme kokea tällaista harmoniaa.

Mutta tulevaisuus ei valitettavasti näytä yhtä ruusuiselta. Syksyn tullen ovat edessämme samat tutut ongelmat, jotka ovat kauan odottaneet ratkaisuaan. Talouskasvu pysähtyy, tuottavuus ei kohene, työmarkkinoilla rauhattomuus jatkuu, inflaatio voimistuu, korot nousevat, velkaantuminen jatkuu, ostovoima alenee, ja edessä ovat vaalit. Ihmettelen, mistä löytyvät ne johtajat, joilla on voimaa ratkaista nämä pulmat. Oikea vastaus ei ole, että kiirehditään tarjoamaan valtion rahaa jokaiselle, jolla on talousvaikeuksia. Markkinatalouteen kuuluu riskinotto. Jos se eliminoidaan, katoaa terveen yrittäjyyden perusta. Huolissani olen enemmän kuin aikoihin.

Päätin huvitella ja asetuin katsomaan euroviisuja. Lehdessä luki, että nyt Suomi on liikkeellä loistokappaleella. Pettymys oli suuri. Musiikin sijasta lava oli täynnä hassuihin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä, jotka hullun lailla kovasti mylvien säntäilivät ympäriinsä. En osannut metelistä erottaa musiikkia. Ja suomalainen joukkue jäi sijalle ”ynnä muut”. Sellainen oli elämäni ensimmäinen ja viimeinen euroviisukokemus.

Katsoin myöhemmin jääkiekkoa ja olin iloinen suomalaisesta menestyksestä. Iloa himmensi Kanadasta tullut tieto, että voittomme saavutettiin epärehellisesti, koska pilliä puhalsivat puolueelliset ruotsalaiset erotuomarit. Mikähän lienee totuus tämänkin voiton takana? ▲ ************************************************************* Enkeli toi lupaavalle jalkapalloilijalle ilosanoman, että tämä oli valittu taivaalliseen jalkapallojoukkueeseen. Huonompi osa viestiä oli tieto, että ensimmäinen ottelu olisi jo ylihuomenna.