Materia 3/2022

Page 55

Iloisella vierailulla Cobenzlin viinitarhalla

Tekniikan museossa Wienissä

Opintomatka Itävaltaan

O

lemme Hilla Roos ja Sofia Tähtinen, neljännen vuoden biotuote- ja prosessitekniikan opiskelijat Tampereen ammattikorkeakoulusta. Olemme aloittaneet opiskelumme yhdessä insinöörimatematiikan kertauskurssilla syksyllä 2018, jolloin aloimme kutsua toisiamme ystäviksi. Nyt keväällä saatamme yhteiset opiskeluvuotemme päätökseen ja jatkamme omien unelmiemme parissa eri paikkakunnilla, kuitenkin etäyhteyttä ja yhteisiä tulevia rientoja unohtamatta. Saimme kuitenkin onneksemme mahdollisuuden vuosikurssilaistemme kanssa kokea yhdessä ihanan opintomatkan Itävaltaan ennen tutkintotodistusten jakoa sekä urapolkujemme alkua. Syksyllä 2021 alkoi suunnittelu neljäntoista biotuote- ja prosessitekniikan opiskelijan opintomatkaa varten. Vallitsevien pandemiaolosuhteiden vuoksi opintomatkan suuntaa pyöriteltiin pitkä tovi, ja lopulta päädyimme Itävaltaan. Pääkohteemme oli Wien, mutta päivämatkat Zell am Seehen ja Welsiin mahdollistivat vielä laajemman kokemuksen Itävallasta. Vietimme matkalla yhteensä seitsemän päivää ja pääsimme mahtavalle ekskursiolle maailmanlaajuisesta tilanteesta huolimatta. Matkamme oli onnistunut ja olemme taas monta kokemusta ja muistoa rikkaampia.

Mieleenpainuvin tutustumiskohde matkallamme oli Voestalpinen terästehdas Linzin kylässä, jonne matkasimme ekskursiomme loppupuolella. Tehtaalla meille oli ohjattu kierros, joka piti ensin sisällään museoon tutustumista ja sen jälkeen kierroksen tehdasalueella. Museo oli rakennettu uskomattoman hienoksi ja se piti sisällään niin tehtaan historiaa, tuotteiden valmistusmenetelmien havainnollistamista kuin muutakin mielenkiintoista tietoa yrityksestä. Voestalpinen tehdasalue on mielettömän suuri ja tehdaskierros toteutettiin sen vuoksi linja-autokuljetuksen avulla. Itse tehdasalueelle emme tästä syystä päässeet kävelemään, mutta näimme sen upeuden ja laajuuden bussista. Kierrokselle mahtui monta mielenkiintoista faktaa tuotannosta ja satuimmekin tehtaalle juuri oikeaan aikaan. Pääsimme näkemään esimerkiksi sen, kun kuumaa sulaa teräsmassaa kaadettiin jäähdytysaltaisiin. Niin kirkas ja hohtava näky jäi kaikkien mieleen. Matkallemme sisältyi myös muita mahtavia kohteita. Pääsimme tutustumaan matkamme ensimmäisenä päivänä Weingut Wien Cobenzl -viinitilaan ja viinin valmistusprosessiin. Saimme kattavan esittelyn tuotantotiloista ja prosessista, jonka jälkeen pääsimme myös maistelemaan viinitarhalla tuotettuja viinejä. Tämä oli matkallemme hieno aloitus.

Tekniikan historiaan pääsimme tutustumaan Wienin Technisches Museumissa. Museo piti sisällään niin teollisuuden, vanhan raideliikenteen, energian kuin päivittäisten tavaroidenkin historiaa. Tekemistä ja nähtävää riitti useammaksi tunniksi. Itävallassa sijaitsee myös korkeakoulumme yhteistyökoulu, Welsin yliopisto. Matkamme sinne taittui mukavasti vuokra-autoilla. Pääsimme yliopistolla tutustumaan kemiantekniikan laboratorioon, jossa saimme käynnissä olevien projektien kattavan esittelyn. Tämän jälkeen saimme vielä vapaasti tutustua hieman kampusalueeseen. Hienojen ekskursiokohteiden lisäksi matkaamme sisältyi myös vapaa-aikaa. Laskettelimme upeissa Alppien maisemissa Zell am Seessa, vierailimme museoissa, tutustuimme paikalliseen kulttuuriin ja arkkitehtuuriin sekä tietenkin maistelimme paikallisia herkkuja. Matka oli ikimuistoinen ja upea päätös meidän opiskeluajallemme. ▲ TEKSTI: HILLA ROOS JA SOFIA TÄHTINEN KUVAT: SOFIA TÄHTINEN

MATERIA 3/2022

53


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääsihteeriltä: Ari Juva

1min
pages 78-80

Kolumni: Pertti Voutilainen: Kuka on voittaja

3min
page 73

Vuorimiesyhdistyksen toimihenkilöitä 2022

1min
page 75

Pakina Tuomo Tiainen: Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut

1min
page 74

Arto Suokas, Jannis Mikkola: Toimitusneuvoston uudet jäsenet

2min
page 77

Kaivosteollisuus: Miia Mikkonen: Kaivosalan ekosysteemissä on tilaa uusille osaajille

1min
page 71

Metallinjalostajat: Kimmo Järvinen: Teräksen tullivapaita tuontikiintiöitä kasvatetaan suojatoimien poisto ei ollut komission ratkaisu

4min
page 70

DIMECC on-line: Kaisa Kaukovirta: Vihreä siirtymä ja kriiseistä palautuminen teollisuusvaikuttajat yhteen

1min
page 69

Uutisia alalta: Mika Alasuutari: Palsatech perustaa uuden malminetsintä- ja kaivospalvelukeskuksen Sodankylään

1min
page 68

Leena K. Vanhatalo: Historian havinaa

2min
pages 65-67

Marleena Ahoen: Onko teollisuus valmis vihreään siirtymään?

5min
pages 63-64

Topias Siren: Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö

4min
pages 56-57

Paula Vehmaanperä: Rikastus- ja prosessijaoston perinteinen Talviseminaari Vuorimiespäivien aattona torstaina 24.3.2022

3min
pages 58-59

Hilla Roos, Sofia Tähtinen: Opintomatka Itävaltaan

2min
page 55

Tuomo Tiainen: Performance through materials research

19min
pages 45-54

Erikoinen harrastus: Jarmo Lilja: paljasjalkainen maratoonari

5min
pages 42-44

Juha Häkkinen: Valmet ja Neles sulautuivat Flowrox-tuotteet nyt osa Valmetin Virtauksensäätö- liiketoimintalinjaa

2min
pages 39-41

Topias Siren: Maanalaiset ratkaisut vihreän siirtymän energiahankkeissa

4min
pages 35-38

Kristina Karvonen: KARIKKO ja Kallioperän rikkonaisuus projektit – tutkittua tietoa moneen tarpeeseen

7min
pages 19-22

Ekaterina Moiseeva: Kaivosautomaation tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet

3min
pages 33-34

Leena K. Vanhatalo: Pohjoinen Teollisuus -messut kokosivat väkeä Oulussa

1min
pages 10-12

Risto Pennanen: Sota korostaa kotimaisen kaivosteollisuuden merkitystä

4min
pages 16-18

Minna Kotilainen, Jouni Ahlstedt: 30 vuoteen mahtuu

2min
pages 30-32

Pääkirjoitus: Hannu Hautala: Liikenteen sähköistämistä on syytä jouduttaa

2min
page 9

Lukijalle Ari Oikarinen

2min
pages 7-8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Materia 3/2022 by Materia-lehti - Issuu