Materia 3/2022

Page 33

Lastauksen ja kuljetuksen automatisointi on lisännyt LaRonde Zone 5 -kaivoksen viikoittaista tuotantoaikaa 48 tunnilla.

Kaivosautomaation tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet

K

aivosteollisuudessa on tapahtunut parin viime vuosikymmenen aikana merkittävä maailmanlaajuinen muutos: perinteisestä mekanisoidusta toiminnasta siirrytään kohti digitaalisempaa ja automatisoidumpaa kaivostoimintaa. Teknologinen kehitys avaa kaivostoiminnalle uusia mahdollisuuksia ja ratkaisee perinteisten menetelmien oleellisia turvallisuus- ja tuottavuushaasteita. Kaivostoiminta vaihtelee hyvin laajasti louhintamenetelmän, malmin ja geologian suhteen. Kaivokset ovat erilaisia, mutta alan yhtiöillä on kuitenkin monia samanlaisia tavoitteita, kuten pyrkimys parantaa turvallisuutta, tuottavuutta, kannattavuutta ja kaivostoiminnan vastuullisuutta. ”Moni malmiesiintymä on jo hyödynnetty, ja yritysten on louhittava arvomineraaleja yhä haastavammista ja vaikeapääsyisemmistä paikoista”, toteaa Jarkko Ruokojärvi, Sand­vikin automaatioliiketoiminnan glo-

baalista kehittämisestä vastaava johtaja. Mitä syvemmälle kaivos etenee, sitä vaativammat kalliomekaaniset olosuhteet ovat ja sitä haastavampaa ja kalliimpaa louhintaperien rakentaminen on. Myös turvallisuusriskit kasvavat ja kaivosinfrastruktuurin rakentaminen on vaikeampaa. Näistä syistä uusien teknologioiden käyttöönotto on välttämätöntä, jotta kaivostoiminta ylipäänsä on tulevaisuudessa mahdollista ja kannattavaa. Sandvik on pitkään ollut kaivosyhtiöiden johtava yhteistyökumppani automaatio- ja digitalisaatiopolulla. Sandvik on toimittanut vuodesta 2004 lähtien kaivoksille AutoMine®-järjestelmiä, joilla ohjataan jo satoja kaivoskoneita eri puolilla maailmaa. AutoMine®-tuoteryhmä sisältää automaatio- ja etäohjausratkaisut niin maanpäällisille kuin maanalaisille kaivoslaitteille. Ratkaisu parantaa kaivosten turvallisuutta ja tuottavuutta. Ihmiset voidaan poistaa vaarallisista työympäristöistä, ja esimerkiksi räjäytysten

tai vuoronvaihtojen aiheuttamat hukkatunnit saadaan tuottavaan käyttöön. Järjestelmä tukee siirtymää kohti tehokkaampaa ja vastuullisempaa kaivostoimintaa. Automatisoituja maanalaisia toimintoja voidaan tänä päivänä ohjata valvomosta, joka voi sijaita missä päin maailmaa tahansa. Esimerkiksi OZ Minerals on yhteistyössä Byrnecutin ja Sandvikin kanssa kehittänyt Prominent Hill -kupari-kultakaivoksessaan Etelä-Australiassa lastauskoneiden etäoperointia Sandvikin AutoMine®-järjestelmää hyödyntäen. Tässä yhteydessä yhtiön Adelaiden toimistoon asennettiin uusi järjestelmä, jolla operaattori pystyy etäohjaamaan maan alla Prominent Hillissä – yli 600 kilometrin päässä – toimivia Sandvikin lastauskoneita aivan samoin kuin olisi paikan päällä.1 Sandvik tukee asiakkaitaan automaatiopolulla ja varmistaa, että uusilla ratkaisuilla onnistutaan ja saavutetaan mitattavia tuloksia. Mittaroidut tulokset ovat tärkeitä, sillä MATERIA 3/2022

31

>


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Pääsihteeriltä: Ari Juva

1min
pages 78-80

Kolumni: Pertti Voutilainen: Kuka on voittaja

3min
page 73

Vuorimiesyhdistyksen toimihenkilöitä 2022

1min
page 75

Pakina Tuomo Tiainen: Alkuaine vanadiinin sähköiset seikkailut

1min
page 74

Arto Suokas, Jannis Mikkola: Toimitusneuvoston uudet jäsenet

2min
page 77

Kaivosteollisuus: Miia Mikkonen: Kaivosalan ekosysteemissä on tilaa uusille osaajille

1min
page 71

Metallinjalostajat: Kimmo Järvinen: Teräksen tullivapaita tuontikiintiöitä kasvatetaan suojatoimien poisto ei ollut komission ratkaisu

4min
page 70

DIMECC on-line: Kaisa Kaukovirta: Vihreä siirtymä ja kriiseistä palautuminen teollisuusvaikuttajat yhteen

1min
page 69

Uutisia alalta: Mika Alasuutari: Palsatech perustaa uuden malminetsintä- ja kaivospalvelukeskuksen Sodankylään

1min
page 68

Leena K. Vanhatalo: Historian havinaa

2min
pages 65-67

Marleena Ahoen: Onko teollisuus valmis vihreään siirtymään?

5min
pages 63-64

Topias Siren: Suomen Luonnonvarain Tutkimussäätiö

4min
pages 56-57

Paula Vehmaanperä: Rikastus- ja prosessijaoston perinteinen Talviseminaari Vuorimiespäivien aattona torstaina 24.3.2022

3min
pages 58-59

Hilla Roos, Sofia Tähtinen: Opintomatka Itävaltaan

2min
page 55

Tuomo Tiainen: Performance through materials research

19min
pages 45-54

Erikoinen harrastus: Jarmo Lilja: paljasjalkainen maratoonari

5min
pages 42-44

Juha Häkkinen: Valmet ja Neles sulautuivat Flowrox-tuotteet nyt osa Valmetin Virtauksensäätö- liiketoimintalinjaa

2min
pages 39-41

Topias Siren: Maanalaiset ratkaisut vihreän siirtymän energiahankkeissa

4min
pages 35-38

Kristina Karvonen: KARIKKO ja Kallioperän rikkonaisuus projektit – tutkittua tietoa moneen tarpeeseen

7min
pages 19-22

Ekaterina Moiseeva: Kaivosautomaation tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet

3min
pages 33-34

Leena K. Vanhatalo: Pohjoinen Teollisuus -messut kokosivat väkeä Oulussa

1min
pages 10-12

Risto Pennanen: Sota korostaa kotimaisen kaivosteollisuuden merkitystä

4min
pages 16-18

Minna Kotilainen, Jouni Ahlstedt: 30 vuoteen mahtuu

2min
pages 30-32

Pääkirjoitus: Hannu Hautala: Liikenteen sähköistämistä on syytä jouduttaa

2min
page 9

Lukijalle Ari Oikarinen

2min
pages 7-8
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.