Mantu 2/2023

MANTU

PÄÄTOIMITITTAJA

Siiri Saloranta

TAITTO

Roope Vainio

Matias Heikkilä

Siiri Saloranta

TOIMITUS

Siiri Saloranta

Elias Hirvikoski

Olli Rantamäki

Mikko Kangasmaa

Ossi Hentunen

Ilari Leino

Sonja Nylund

KANSI

Lucas Yoni

TAKAKANSI

Lotta Mattila

PAINO

aDigi Oy

Helsinki 2023

54. vuosikerta

Painos 30 kpl

YHTEYSTIEDOT

Maantieteen opiskelijat ry. Geotieteiden ja maantieteen osasto, PL 64 00014 Helsingin Yliopisto Maantieteenopiskelijat.fi

Tämä lehti saa HYY:n järjestölehtitukea. Maantieteen opiskelijat ry eli MaO merkittiin viralliseksi rekisteröidyksi yhdistykseksi keväällä 1971. MaO on yksi Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöistä. Kaikilla maantieteen opiskelijoilla on mahdollisuus liittyä järjestön jäseniksi. MaOn tarkoituksena on yhdistää ja aktivoida jäsenkuntaansa sekä edustaa heitä muualla yliopistollisessa organisaatiossa. MaO järjestää jäsenilleen yhteisiä tapahtumia, infotilaisuuksia, opintoretkiä, liikuntavuoroja ja juhlia. Ainejärjestön hallitus kokoontuu joka toinen viikko. MaO julkaisee ainejärjestölehti Mantua. Lehdessä julkaistut kirjoitukset eivät edusta Maantieteen opiskelijat ry:n virallista kantaa, vaan ovat kirjoittajien omia mielipiteitä.

PÄÄKIRJOITUS

PÄÄKIRJOITUS

Tätä kirjoittaessa Suomen eduskuntavaalit 2023 on hiljattain saatu päätökseen. Millaisia muutoksia uusi eduskunta saakaan aikaan meille opiskelijoille? Entä koko Suomelle? Mieleeni hiipii välttämättä se Facebook-sivu, joka postasi saman kuvan koulutuslupauksesta joka päivä (Sama kuva koulutuslupauksesta joka päivä). Toivottavasti samanlaiselle sivulle ei tule tarvetta tällä hallituskaudella, ja haluankin uskoa siihen, että koulutuksen tärkeyteen, aina peruskoulusta korkeakouluun, on herätty läpi puoluerajojen.

Tätä kirjoittaessa useat opiskelijakollegani ovat juuri saaneet töitä. Useimmille kesä ei tarjoa hetkeä hengähtää. Viimeisistäkin tenteistä selviäminen ei paljoa lohduta, kun edessä onkin useampi kuukausi täysipäiväistä työntekoa. Kesätyöt ovat tietysti tarpeellisia; näyttäähän oman alan työ hyvältä CV:ssä ja pankkitilikin kiittää. Vaan kiittävätkö kehosi ja aivosi jatkuvasta kuormituksesta? Opiskelijat ovat kautta aikain viettäneet kesänsä sorvin äärellä, ja varmasti myös jatkossa tulee olemaan näin. Olisiko tulevaisuudessa kuitenkin mahdollista miettiä ratkaisuja, jotka sallisivat aivojemme levähtämisen edes hetkisen? Ken tietää, mutta itse ainakin aion käyttää kaikki kahdeksan lomapäivääni mahdollisimman epäproduktiivisesti. Take that, capitalism.

Tätä kirjoittaessa aurinko paistaa lähestulkoon ikävästi tietokoneeni ruutuun. Ei kuitenkaan ikävästi. Aurinko on täällä ja Suomen pitkän ja pimeän talven jälkeen olo on kuin hylkeellä rantakivellä. Kevätpäissäni saatoin jopa pudottautua yhdeltä kurssilta ja gradu saa vielä odottaa. Aurinkoinen kävely Tokoinrannassa on etusijalla. Toivon mukaan sinäkin, rakas lukija, löydät sisäisen hylkeesi ja maltat nauttia keväästä ja alkavasta kesästä.

Myös tässä Mantussa kevät ja kesän odotus ovat vahvasti läsnä. Suuri lonkerotesti, vaihtokertomus, keväiset kuvat ja mitä näitä nyt on. Toivottavasti edes yksi juttu herättää kiinnostuksesi, herättää ajatuksia tai edes saa sinut kesäfiilikseen, sillä kesä on ennen kaikkea mielentila!

Mukavaa kesän alkua rantakiveltä toivottaen, Siiri

Päätoimittaja

KUIN KAKSI MARJAA

Tiina Aalto, maantieteen opiskelija

Bob Dylan, muusikko

Ja niin on taasen kevät!

Moi, ja ihanaa toukokuuta ja kevätpöhinää kaikille!

Niinhän siinä taas kävi, että mantsakevään pöhinä imaisi sisäänsä joskus alkuvuoden tienoilla, ja nyt loppukeväästä sylkäistiin ulos tuulitunnelista hieman pöllämystynyt ja väsynyt, mutta tyytyväinen tyyppi. Tuntuu, että sitä vasta astui näihin isoilta tuntuviin saappaisiin, mutta viikot ovat viuhuneet ohi, ja nuija heilunut jo useita kertoja. Puheenjohtajan näkökulmasta katsoen alkuvuosi on soljunut eteenpäin hyvin, ja kaikilla tuntuu olevan hyvä ote omista pesteistään. Edessä häämöttävä loma tullee kuitenkin tarpeeseen itse kullekin – vietit sen sitten töissä, opiskellessa tai lomaillessa. Toivottavasti jokaisella on mahdollisuus lomailla edes vähän kesällä. Jos et saanut oman alan (tai muitakaan) töitä tänä kesänä, muista, ettet ole ainoa, eikä arvosi riipu siitä, kuinka tehokas tai hyödyllinen olet. :)

Tämän vuoden fukseilla on edessään (tai käynnissä) vielä vuoden kohokohta eli Lammin kenttäkurssi! Samoihin aikoihin ensimmäiset tulevat mantsalaiset alkavat vastaanottaa opiskelupaikkojaan. Jännittävää! Syksy ja uusien fuksien saapuminen kutkuttavat jo, ja nykyfuksit joutuvat luopumaan fuksin tittelistään siirtyessään vanhusten mahtipontiseen kaartiin.

Tässäkin Mantussa pääset lukemaan mielenkiintoisia ja monipuolisia juttuja mantsalaisten menoista, sekä tärkeää asiaa

esimerkiksi opintopalautteesta. Kesä on myös hyvä aika selailla niitä aiemmin ilmestyneitä Mantuja, joita et vielä ole ehtinyt lukea (jos sellaisia siis on)! Joka tapauksessa, toivon, että sinulla on nyt aikaa istahtaa hetkeksi tämän lehden ääreen, ja ihailla kaikkien niiden taitavien mantsalaisten työpanosta, jota tähänkin lehteen on annettu.

Mahdollisimman ihanaa loppukevättä ja rentouttavaa kesää, toivotteleepi Sarianna <3

OSSI INTISSÄ

”Vekaralla… Paska; mä olen yhä vaan Vekaralla… Aina herätessäni, luulen olevani taas metässä. Kun pääsin kotiin ensimmäisen gineksen jälkeen, kaikki oli pahemmin…

Ollessani täällä, halusin vain kotiin. Ollessani kotona, kaikki mitä pystyin ajattelemaan, oli paluu mettään…” Noniin, eiköhän nämä Ilmestyskirja. Nyt. -siteeraukset riitä tältä erää!

Moikka arvon mantsalaiset! Ehkä muistatte minut vielä, mutta niille, jotka eivät, olen siis Ossi, maisterivaiheen mantsalainen, joka suorittaa tällä hetkellä asepalvelustaan Karjalan Prikaatissa, tuttavallisemmin ”Vekaralla”, Karjalan Huoltopataljoonassa. Aamujen määrä on ylittänyt puolivälin, joten lienee paras jakaa vähän kokemuksia täältä, ennen kuin ne loppuvat kokonaan.

”Tupa ei läpi syystä, että…” on lause, jota on saanut kuunnella lähes joka ilta viimeisen kolmen kuukauden ajan, yksikön ”sipan” eli siisteyspalvelun yhteydessä. Syitä on ollut totta kai lukuisia: lattialla paskaa, punkkien alla paskaa, ikkunalaudoilla paskaa, punkat ei särmiä, sotilaallinen käytös ei vaaditulla tasolla (joka tupalaisiltani kysyttäessä johtui mukamas naamani menemisestä ”ihan tomaatille” joka kerta, kun siisteystarkastuksen aikana tapahtui jotain vähänkin huvittavaa), sekä lukuisia muita täysin järkeviä syitä.

Lihaniemen (alokaskauden tuvan nimi) legendaarisin ”sipa” ja syy miksi se ei mennyt läpi, tapahtui jo kolmantena palveluspäivänä: ”Tupa ei läpi syystä, että yksi teistä on paskalla!” Tämä tilanne herätti hilpeyttä koko tuvan keskuudessa ja naurattaahan se vieläkin. Oikeastaan tämä ja muut vastaavat tilanteet auttoivat luomaan hyvää ryhmähenkeä alokaskauden tupaan, joka taas teki alkupään palveluksesta vähemmän hajottavaa. Ainoa asia, joka kertomassani tapauksessa harmittaa, on että en ollut paikalla kuulemassa näitä alikkimme legendaksi muuttuneita sanoja… Tupalaiset pitivät kyllä huolen, että kuulin tapahtuneesta! Lihaniemi ja ”lihispojat”, joksi tupaporukaamme kutsuimme, onkin ollut varmasti tähänastisen palvelusajan parhaita puolia. Teidän saattaa olla vaikea uskoa tätä, mutta kaikki intissä ei ole ollut kivaa eikä rötväämiseen ole joka päivä ollut aikaa. Tähänastisen palveluksen kuvaannollisesti sekä kirjaimellisesti synkimmät hetket koin ensiyö-harjoituksessa, jolloin pääsimme

ensi kertaa metsään nukkumaan. Päivä alkoi lyhyellä marssilla, jota seurasi ensimmäiset ryhmittymisharjoitukset ja teltan pystyttäminen. Tammikuussa valoisa-aika ei ollut tosiaan kovin pitkä, joten suurin osa näistä toimista jouduttiin hoitamaan pilkkopimeässä. Sää oli juuri plussan puolella, joka ei helpottanut tilannetta. Lumi oli loskaista ja kylmä tuuli puhalsi jatkuvasti koko kehoa vasten. Kun illalla jouduimme vielä ihan hajonneena tetsaamaan oli huumori vähissä.

Muistan ikuisesti sen hetken, kun kouluttajamme sanoi harjoituksen loppuvan 20 yli yhdeksän ja ajatelleeni, että ”hyvä, kellohan on jo suunnilleen tasan yhdeksän”. Katsottuani rannekelloa, opin rankan totuuden: kello ei todellakaan ollut vielä ”suunnilleen tasan yhdeksän”.

Sillä hetkellä, täysin uupuneena, aivooni on piirtynyt ikuisesti yläpuolelleni avautunut, yllättävän nätti tähtitaivas sekä ajatukseni siitä, kuinka vielä jonain päivänä pääsisin huoletta matkustelemaan. Vielä jonain päivänä pääsisin nauttimaan kylmää Sandelsia kesämökilläni. Vielä jonain päivänä… Vaikka nuo kauniit ajatukset antoivat hieman voimaa, eivät ne ole missään vaiheessa palvelustani tuntuneet yhtä kaukaisilta kuin tuolla hetkellä.

Sentään nyt, kun minulla on pian alkamassa fyysisesti rankin harjoitusputki ennen loppusotaharjoitusta, voin todeta, että tuo hiukan toivoa antanut kirkas tähtitaivas, on muuttanut muotoaan suureksi päivittäin paistavaksi kaasupalloksi, jota myös reservin auringoksi kutsutaan. Joka päivä tuo muuttuu suuremmaksi ja kirkkaammaksi ja ennen kuin sen alle lopulta pääsen astelemaan, pyrin ottamaan kaiken positiivisen irti jäljellä olevasta palvelusajastani!

Tai sitten mä hajoan ihan täysin, sekin on täysin mahdollista!

Ja muuten, arvon sotilaskuljettaja Grüner, jos koskaan luet tätä, niin nuo sun viikset: ”Ajetaan!”

Kunnioitettu Sotilaskeittäjä, Jääkäri Ossi Juhani Hentunen

Tätä kirjoittaessa:

Tj:67

Vuosina: 0,18

Kuukausina 2,20

Viikkoina: 9,57

Päivinä: 66,98

Tunteina: 1607

Minuutteina: 96 454

Sekunteina: 5 787 250

> aka ”Kevyesti Vittumainen Konekivääri”

Kaksi kunnioitettua Sotasankaria Minä ja KVKK (Kevytkonekivääri)

MANTU TESTAA LONKEROT

Kevät on täällä! Ensimmäiset terdet ovat jo ulkona, ja sää on päivä päivältä otollisempi puistokaljoittelulle. Vaan entäs jos bisse ei maistukkaan? Laserit, Testivoittajat ja Olutoluet ovat tulleet vähän turhankin tutuksi lukuisten flunkyjen ja muiden illanviettojen lomassa, ovathan ne edullisia ja… edullisia. Kuitenkin, lähestyvän kesän mukana useampi opiskelija lompsii loman sijasta töihin, ja vaikka se tarkoittaakin kaihoisaa auringonpaisteen katselua hämyisän toimiston verhojen välistä, se tarkoittaa myös elintason nousua, ka-zing! Ja näin palkka kilahtaa tilille, ja opiskelija on täysin ansainnut itsensä hemmottelun. Milläpä sitä lähteä itseänsä hemmottelemaan, kuin että kädenlämpöisten kuparisten sijaan nappaakin juomahyllyltä mukaan tuon suomalaisen erikoisuuden, lonkeron! Lonkero tunnetaan harmaana juomana, mutta nykyään lonkkuja löytyy jokaisessa sateenkaaren värissä. Mantun toimitus onkin jalosti päättänyt uhrautua maistamaan näistä jokaista, jotta sinä tietäisit mihin arvokkaat pennosesi kannattaa käyttää.

Arvostelussa käytetään yliopiston mukaista arvostelumatriisia:

Maku 0-5

Haju 0-5

Ryypättävyys 0-5

Jossa maku on itsestään selvä. Hajulla puolestaan viitataan siihen lehahdukseen, joka saapuu sieraimiisi, kun nostat tölkin huulillesi. Sen soisi olevan hyvä kokonaisvaltaisen kokemuksen takaamiseksi. Ryypättävyydessä harkittiin monia aspekteja: Sopiiko flunkyjuomaksi, hinta-laatusuhde jne.

Fiilikset ennen suurta maistelua:

Sarianna: Jännittää. Ja ilmassa on suurta urheilujuhlan tuntua. Pelonsekaisin mutta innostunein fiiliksin hyppään tälle matkalle.

Tiitu: Fiilis on jännittynyt siitä että selvitäänkö me. Toisaalta suuri vastuu harteilla tehdä tätä työtä opiskelijayhteisön eteen.

Oula: Makuhermoja myhäilevää meininkiä. (En tiiä mitä se tarkottaa mutta se kuulostaa hyvältä.)

Hytti: Odottavaiset. Vähän yllätyin lonkeroiden kokonaismäärältä.

Eiköhän siitä kunnialla selvitä.

Siiri: Ei kai tässä. Vähän jännittää, mutta uhraudun mielelläni.

Lonkero 1. Original

Sarianna: en haista mitään

Oula: en tykkää tästä hajusta

Tiitu: Tulee mieleen ne ekat kännit

Lonkero 2. Reippailija (Orange)

Tiitu: Tuomitsetteko jos sanon ettei tää reippailijalonkero oo kauheen hyvää

Hytti: Ootsä nyt ihan varma. Tää on herkkua.

Oula: Maistuu maistuu.

Sarianna: Hedelmäinen, pirskahteleva.

Lonkero 4. Vadelma

Siiri: Haisee grandin vadelmapillimehu

Sarianna: Joku semmonen nestemäinen lääke tulee mieleen. Eiku hyi semmoset vitamiinitabletit. Tuo vähän ikävän assosiaation. Nyt en saa vitamiinia enää pois mielestä. Ihan kivan raikas.

Oula: Raikas on kyl hyvä.

Hytti: Tuo lapsuuden mieleen.

Tiitu: Kesäinen

Lonkero 6. Ananas

Sarianna: Ennakkosuosikki

Hytti: Kaikki kehunu. Tuoksuu ihan Lidin ananaslimpparilta

Sarianna: maistuu ihan oikee ananas

Tiitu: Ananas on paskinta paskaa mitä on.

Oula: Tää on ku säilykepurkista jois ananaslientä jossa on viinaa

Oula: Pahuus korreloi koska lidlin ananaslimu on pahaa lämpimänä. Ryypättäävyys uhka.

Sarianna: Tää on nautsikelujuoma. Saunalimu.

Siiri Saloranta

Oula Inkeröinen

Sarianna Waldén

Tia-Maria Liljeroos Matias Hytti

Lonkero 7. Karpalo

Siiri: Haju hittaa.

Oula: En oo koskaan juonu tätä.

Hytti: Tästäki tulee grandiosamehu

Sarianna: Tää on vähän jaiks

Tiitu: En ymmärrä sariannaa. Sen täytyy olla hyvää jos hytti ja tiitu on samaa mieltä.

Sarianna: Yrjistä.

Lonkero 9. Reippailijat zero label

Sarianna: Kummallinen. Poreileva.

Tiitu: tosi paljon hiilihappoja

Sarianna: jacuzzi in my mouth

Oula: Raikas

Tiitu: kuka tätä ostaa vitun kallista jaffaa

Hytti: Kokoomuksen jaffa.

Lonkero 11. Reippailijat light

Tiitu: Reippailijoiden aika ei ole ohi

Tiitu: tää on kans tämmöstä laimeeta paskaa

Oula: blyäh

Tiitu: meh

Hytti: ei tää kyl

Lonkero 12. Mustikka

Oula: huuu ai että

Tiitu: tuoksu on ihana aivan ihana

Oula: tulee mieleen intin aamupuuro

Sarianna: finnarin mustikkamehu ihan kun ois lennolla feel finnair

Oula: täyttä femmaa

Sarianna: purkista bonusta

Lonkero

Tiitu: siis täähän on grapefruit eikä normi

Kaikki: grapefruit on se normi

Siiri: tää on blyöägh

Hytti: joo ei

Sarianna: ougaad

Oula: hyaäääää mikä tää jälkimaku

Hytti: tiskiaine

Sarianna: täs on kaikki lonkeron pahimmat puolet

Oula: tää muistuttaa miksen tykkää lonkeroista

Lonkero

Oula: tää on mitä lammin kenttiksen purosta saa

Tiitu: oksennusta

Hytti: melkee yhtä paska kuin edellinen. Ei sovi lonkeroon happamuus

Sarianna: tykkään kyl katkeroista. Mutta…

Lonkero

Oula: tää on kyl pirtee. Vähän ärsyttävällä tavalla

Sarianna: tuoksu on ihana

Lonkero

Oula: jos se lime oli se semiärsyttävä kaveri nii tää on se oikeesti ärsyttävä

Sarianna: kivan katkera. Tulee mieleen helsinki distilleryn appelsiini

Hytti: mitä hemmetii tää tuoksuu hyvältä mut maistuu pahalta

20. Lemon

16. Lime

14. Red grapefruit

13. Vahva original

TULOKSET

Extra: King’s cup

Tässä kohtaa kaikki juomat yhdistettiin. Maku sai hyviä arvioita, mutta ryypättävyyden arvosana aleni sillä, että tulisi kukkarolle hieman kalliiksi ostaa aina kaikki 21 lonkeroa King’s Cupin aikaansaamiseksi.

Sarianna: tuoksuu ihan hyvältä mut yrjis. Kiva marjaisa jos ottaa syvän henkäyksen nii yrjis. Mustikka on vahva. Siis aika kiva

Hytti: Tää tuoksuu vesimelonilt. Trooppinen.

Sarianna: millon droppaa kirsikkalonkero. Suomalaiset pelkää kirsikkalonkeroo.

Hytti: maistuu mehukeitto. Varmaan parhaimpii.

Oula: mitääääh tää on oikeesti hyvän tuoksunen!

Hytti: passion guava vesimeloni.

Oula: tää on typerää et tää on näin hyvää. Tähän on sekotettu 21 lonkeroo ei tän pitäis maistuu hyvältä.

Tiitu: mitä hittoo marjakeitto. Ei tää maku oo niin hyvä.

Siiri: aika kiva. tuttifrutti.

Makutestin top 3:

Persikka 4,2

Ananas 4

Mustikka 3,9

Makutestin häviäjät:

Original Light 0,6

Vahva Original 1

Vahva Pommac 1,6

Hajutestin top 3:

Ananas 4,8

Persikka 4,6

Vadelma 4,5

Hajutestin häviäjät top 3:

Original 1,5

Vahva Pommac 1,5

Original Light 0,6

Ryyppättävimmät top 3:

Persikka 4,1

Ananas 3,9

Lime 3,5

Epäryypättävimmät top 3:

Original Zero Label 0,7

Original Light 0,6

Vahva Original 0,5

Kaikkien aikojen top 3:

Persikka 4,3

Ananas 4,2

Vadelma 3,8

Kaikkien aikojen miinus top 3: Original Light 0,6

Vahva Original 0,8

Vahva Pommac 1,5

TULIVUORTEN JA LAMPAIDEN MAA

Minulle oli jo opintojen alusta asti selvää, että haluan lähteä vaihtoon. Niinkin selvää, että aloitin hakuprosessin kokonaiset kaksi päivää ennen haun määräaikaa. Kohdetta ei ollut aikaa jahkailla pitkään, joten kysyin sohvilla, minne lähtisin. Ystäväni Kirsi Ylinen huikkasi: “Mee Uuteen-Seelantiin, ku oot tommonen granolapoika” ja se oli sillä selvä. Aiemmin mielessä olivat olleet muun muassa jenkkien länsirannikko ja Kanada hienojen luontokohteiden takia. Maailmankarttojen tavoin olin jotenkin unohtanut Uuden-Seelannin olemassaolon. Nopeiden googlausten jälkeen tajusin, että Uusi-Seelanti olisi minulle täydellinen vaihtokohde. Vuoden vaihduttua oli aika pakata laukut ja lähteä toiselle puolelle maapalloa. Kiihkeän Skyscanner selailun jälkeen halvimmaksi reitiksi muodostui Helsinki-Doha-Bangkok-Sydney-Auckland. Palautuakseni lennoista ja aikaerosta otin vielä yhden lennon Dunediniin ja pyöräilin Eteläsaaren läpi ennen opintojeni alkamista.

Aluksi paikallinen kulttuuri vaikutti yllättävän amerikkalaiselta. Autot hallitsevat katukuvaa ja pikaruokaravintoita on lähes jokaisessa kadunkulmassa. Etenkin Eteläsaaren syrjäinen KeskiOtagon alue vaikutti kuin villin lännen elokuvalavasteelta. Aika nopeasti kuitenkin selvisi, että samankaltaisuuksia jenkkeihin verrattuna oli lopulta aika vähän. Uuden-Seelannin kulttuuria on vaikea kuvailla. Sitä on myös vaikea yleistää, sillä esimerkiksi Aucklandin monikulttuurinen metropolialue ja Eteläsaaren syrjäinen länsirannikko ovat hyvin erilaisia. Uusi-Seelanti on vähän kuin Australia, mutta ei kuitenkaan. Jos pitäisi valita yksi sana kuvailemaan kulttuuria niin se olisi “hassu”. Tuntuu, että täällä ei oteta elämää liian tosissaan ja paikallisilla on usein pilke silmäkulmassa. Sarkastista huumoria tungetaan jokaiseen paikkaan, missä sitä ei tavallisesti ole, kuten lentoaseman infotaululle ja uutisiin. Elämä tuntuu myös vähemmän suorituskeskeiseltä ja hitaammalta. Kaupat menevät aikaisin kiinni ja viimeiset bussit kulkevat seitsemän aikaan illalla. Uuden-Seelannin aksentti on todella hauskaa kuunneltavaa. Jos Korgin hahmo on tuttu, niin tiedät miltä jokainen keski-ikäinen mies täällä kuulostaa. Oma lempi

lausahdukseni on “oh mean as!”, jolla reagoidaan johonkin siistiin tai mahtavaan.

Maorikulttuuri on näkyvillä ja voimissaan etenkin täällä Waikaton alueella. Maorien asema ei täälläkään ole vielä samalla tasolla maan muiden asukkaiden kanssa, mutta heidän asemansa parantamiseksi tehdään paljon töitä. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Australian alkuperäisväestöillä. Mielestäni eri kulttuurien välillä ei myöskään ole täällä yhtä vahvaa kuilua kuin monessa muussa valtiossa ja kulttuurit sekoittuvat täällä omaksi kokonaisuudeksi.

Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta paikalliset ovat täällä erityisen hyvin perillä maailman menoista. Etenkin Suomi tuntuu olevan hyvin kartalla eikä ihme, sillä tavallaanhan Suomi ja Uusi-Seelanti ovat melko samankaltaisia valtioita. Esimerkiksi pinta-ala, väkiluku, väestön maantieteellinen jakautuminen, luonnonläheisyys ja haastava ilmasto yhdistävät Suomea ja Uutta-Seelantia. Lisäksi tuntuu, että Sanna Marin on molempien valtioiden kuuluisin poliitikko. Suomen tapahtumat ylittävät täällä uutiskynnyksen yllättävän usein. Viime päivinä paikalliset ovat onnitelleet minua NATO-jäsenyytemme johdosta ja valitelleet oikeiston voittoa Suomen eduskuntavaaleissa.

Kotikaupunkini Hamilton on Uuden-Seelannin neljänneksi suurin kaupunki 180 000 asukkaallaan. Kaupunki on jokaisen paikallisen vitsin aiheena ja se kantaa Uuden-Seelannin Kouvolan mainetta. Mielestäni Hamiltonissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta ei siinä ole myöskään paljoa kehuttavaa. Kaupunki on 10x10 kilometrin kokoinen pelto täynnä ruutukaavaa ja omakotitaloja. Jos kampukselta kävelee 500 metriä mihin tahansa suuntaan niin eksyy, sillä kaikki näyttää samalta. On myös outoa, miten kaukana luonto on täällä Helsinkiin verrattuna. Lähimpään metsään ajaa lähes 40 minuuttia, sillä kaupungin sisällä ei ole mitään luontoa muutamaa pientä puistoa ja urheilukenttää lukuun ottamatta.

Mutta onnekseni arki pyörii täällä täysin yliopiston kampuksella ja itse kaupunkiin ei tarvitse lähteä kovin usein. Kampus sijaitsee noin viiden kilometrin päässä keskustasta ja sisältää kaiken tarvittavan ankkalammesta sushibuffettiin. Kampuksella on myös 24/7 auki oleva moderni kampuskirjasto, jossa tulee vietettyä paljon aikaa. Suurin osa opiskelijoista asuu jossain kampuksen neljästä asuntolasta. Itse asun Orchard Park nimisessä asuntolassa, jonka asukkaat muodostuvat suurimmaksi osaksi kansainvälisistä-, maisteri-, sekä tohtoriopiskelijoista. Täällä on aidosti kansainvälinen ilmapiiri ja paikalliset erottaa vaihtareista vain heidän hassu aksenttinsa. Opiskelijakulttuuri on kuitenkin köyhempää kuin Suomessa ja orientaatioviikon jälkeen ei ole ollut paljoa tapahtumia. Ja ylivoimaisesti suurin kulttuurishokki on, että lähes kukaan ei juhli. Ei viikolla, eikä aina edes viikonloppuisin. Olen tuntenut täällä valtavaa ylpeyttä siitä, kuinka hyviä me suomalaiset olemme juhlimaan. Mankeli!

Opiskelu on täällä melko samanlaista Suomeen verrattuna, joskin vähän enemmän koulumaista. Kaikki luennot tallennetaan ja niillä ei ole läsnäolopakkoa. Kurssit suoritetaan viikkopalautuksilla ja lopputentillä. Täällä ei myöskään ole havaittavissa hierarkiaa opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä ja kursseilla on rento ret

ilmapiiri. Opiskelen koko kevään (syksyn) neljää kurssia, joka vastaa Suomessa 30 opintopistettä. Kursseihin kuuluu monitieteellinen kenttäkurssi, jolla yritän täyttää peruuntuneen Lammin jättämän aukon sydämessäni. Saan myös vihdoin vastinetta sille, että tulin mantsalle ja pääsen opiskelemaan vulkanologiaa eli tulivuoritiedettä. Näiden lisäksi opiskelen yhtä GIS-kurssia, joka vastaa sisällöltään pitkälti meidän gim kakkosta. Helpot nopat- kurssina toimii ensimmäisen vuoden ympäristösuunnittelun perusteet. Vulkanologian kurssi on kursseistani ylivoimaisesti työläin, mutta myös mielenkiintoisin. Kurssiin kuului kenttävaihe, jota seurasi aineiston analysointi laboratoriossa. Käytännön menetelmät ovat usein samoja kuin mitä käytämme Suomessa luonnonmaantieteen tutkimuksessa (kuivaseulonta!), vaikka aiheen syntymekanismit ovatkin hyvin erilaisia. On hienoa saada perustietämys aiemmin täysin vieraasta maantieteen kentästä. Olen jopa vaelluksilla päässyt soveltamaan uusia oppeja tutkiessani laavan ja pyroklastisen aineksen tekemiä muodostumia.

Sen minkä Uusi-Seelanti häviää kaupunkiensa viehättävyydellään ja julkisen liikenteen totaalisella puuttumisella se voittaa luontokohteillaan ja retkeilyreiteillään. Lord of the Rings ei valehdellut maisemillaan, sillä tämä on aidosti keilijän paratiisi. Eteläsaaren läpi pyöräillessäni tuntui, kuin olisin ollut kolmella eri mantereella maisemien vaihtuessa aavikosta sademetsään. Jopa Hamiltonin lähellä on lukemattomia upeita luontokohteita. Kaupungin suurin vetonaula onkin, että sieltä on helppo päästä pois. Retkeily ja ulkoilu on myös näkyvänä osana kulttuuria ja tuntuu että kaikki paikalliset ovat jonkin sortin eräilijöitä. Vaeltamiselle täällä on jopa oma sanansa eli “tramping”. Yliopistolla on aktiivinen vaelluskerho, joka järjestää reissuja viikoittain. Tätä tekstiä kirjoittaessa olenkin palautumassa edellisestä vaelluksesta ja samalla paikkailen rinkkaa ja valmistaudun lähtemään kohti seuraavaa seikkailua.

Uusi-Seelanti on tehnyt minuun syvän vaikutuksen ja suosittelen lämpimästi vaihtoa täällä. Paikalliset ovat todella mukavia ja avuliaita, luonto kukoistaa ja pää alaspäin elämiseen tottuu aika nopeasti. Kuitenkin jos tulette, niin ostakaa auto ja menkää Hamiltonin sijasta ehkä mieluummin Wellingtoniin tai Christchurchiin tai Dunediniin tai Aucklandiin tai...

Mikko Kangasmaa

Hei sinä, Kasvoit kuulemma aikuiseksi ja olet nyt yliopistossa. Yliopistossa oppii varmaan niin paljon uusia juttuja. Saitko vastauksen niihin kysymyksiin, joita lapsina pohdimme yhdessä? Onko sinulle jo opetettu, miksi taivas on sininen, mistä pilvet tulevat ja minne kuu menee päivällä?

Tiedät varmasti jo todella paljon kaikkea ja olet oppinut niin paljon uusia asioita. Jos sinusta tulee professori, niin tiedätkö kaiken, mitä maailmasta on tiedettävissä?

Muistatko kun olimme pieniä ja kysyimme aina ”Miksi?” Olimme kuin pesusieniä, jotka imivät kaiken opittavan maailmasta. Maailman uteliaimpia pesusieniä, jotka halusivat oppia elämästä ja ymmärtää maailmaa. Meitä ei haitannut, vaikka emme tienneet jotain, vaikka emme ymmärtäneet jotain, halu

simme vain oppia. Mutta kun aloit kasvaa enemmän aikuiseksi, sinusta alkoi tuntua, että on huono asia olla ”tyhmä”, ettei tiedä asioita. On varmaan tosi rankkaa, kun pitää tietää kaikkea, kun maailmassa on niin paljon juttuja, joita tietää. Kirjoitin tämän kirjeen sinulle muistutuksena siitä, ettei kaikkea tarvitse tietää tai ymmärtää. Lapsina emme tienneet tai ymmärtäneet mitään, ja siksi kysyimme aina kysymyksiä ja halusimme oppia lisää. Sovimme, että emme koskaan lopeta oppimasta uutta, että olemme aina uteliaita. Eikö olisikin parempi myöntää itselleen, ettemme ymmärrä jotain ja yrittää ymmärtää sitä paremmin, kuin esittää tietävänsä kaiken ja elää kuin maailmasta olisi kaikki oppimisen arvoinen jo opittu?

Minusta, kun me myönnämme itsellemme, ettemme ymmärrä jotain, avaa se täysin uuden oppimisen maailman. Kun annamme itsellemme luvan olla tyhmiä, emme ikinä lopeta uuden ja jännittävän oppimista. Ihan kuin lapsina, kun me kysyimme kaiken kaikesta vanhemmiltamme, ystäviltämme ja opettajiltamme. Muistatko kun pohdimme, miksi kevään jälkeen tulee kesä, eikä toisinpäin? Emme tienneet mistään mitään, edessämme avautui loputon oppimisen maailma. Silloin sielussamme paloi loputtoman uteliaisuuden kipinä. Toivottavasti et ole kadottanut sitä kipinää nyt kun olet aikuinen ja yliopistossa.

Pahin pelkoni on, että jonain päivänä tulee se hetki, kun maailmasta loppuu opittava. Se hetki, kun päätämme ettei elämässä ole enää uutta oppimisen arvoista. Siinä hetkessä lopetamme kasvamisen ihmisinä. Lapsina lähestyimme kaikkia asioita ja tilanteita uteliaisuudella ja avoimuudella. Se mahdollisti paljon uusia kokemuksia ja opimme paljon matkan varrella. Se auttoi mei -

tä kasvamaan, ajattelemaan isommin ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin.

Minusta aikuiset vaikuttavat joskus todella tyhmiltä, vaikka niillä on ollut koko elämä aikaa oppia. Lapsina olimme nöyriä oppijoita, ymmärsimme tietämättömyytemme, uskalsimme kysyä kysymyksiä ja pyytää apua. Me opimme erheistämme, ja se auttaa meitä ymmärtämään elämää ja itseämme paremmin. Elämä olisi varmasti tosi tylsää, jos eläisi kuin tietäisi kaiken. Minusta joskus tuntuu, että ne, jotka tietävät vähiten, luulevat tietävänsä kaiken. Sokrates sanoi kerran, että ”Tiedän vain sen, etten tiedä mitään.”

En tiedä ketä Sokrates on, onko hän professori Helsingin yliopistossa? Hän vaikuttaa todella viisaalta.

Muistatko kun olimme suuria tutkimusmatkailijoita ja tutkijoita takapihallamme ja lähimetsässämme? Tutkittava maailmamme oli pieni, mutta uteliaisuutemme teki siitä loputtoman suuren. Nyt kun kasvoit aikuiseksi ja elät aikuisten suuressa maailmassa, onko se maailma yhtä kiehtova kuin lapsuutemme maailmat? En tiedä millainen aikuisten maailma on, mutta se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Oppiiko aikuisten maailmassa joka päivä jotain uutta ja jännittävää? Lupaan, etten ikinä kadota uteliaisuuttani, edes aikuisena. Lupaan ihmetellä joka päivä jotain

uutta. Lupaatko sinäkin? Se on varmaan aika vaikeaa joskus, jos muut olettavat meidän olevan viisaita ja tietävän asioita. Kun menen kouluun, toivon että koulussa ei opeteta vain sitä, miten vaikuttaa viisaalta. Toivottavasti koulussa ei opetella ulkoa vain tietämisen arvioisia juttuja, vaan kannustetaan tutkailemaan maailmaa, kysymään kysymyksiä ja pysymään uteliaana. Siten voimme luoda maailman, jossa on ok sanoa, ettei tiedä, mutta on valmis oppimaan. Eikö sellainen maailma olisikin todella hieno, jossa kaikki antaisi itselleen luvan olla tietämättä mitään?

Nyt kun olet yliopistossa, et varmaan koskaan tunne itseäsi tyhmäksi. Paitsi ehkä Sokrateksen tunnilla, hän on maailman viisain. Jos kuitenkin joskus tunnet itsesi tyhmäksi, muista että se on ok. Kun oppii hyväksymään oman tyhmyytensä, oppii rakastamaan sitä, avaa se uuden uteliaisuuden ja loputtomien mahdollisuuksien maailman. Se on kuin aarrearkku täynnä tietoa, joka vain odottaa, että joku utelias sen löytää.

Toivottavasti muistat, että ymmärtämättömyys

on arvokkain askel ymmärrykseen ja kasvuun. Sen sijaan että olisit häpeissään siitä, ettet tiedä tai ymmärrä, olethan ylpeä uteliaisuudestasi ja innostasi oppia uutta. Muista kysyä kysymyksiä, muista hämmästellä maailmaa. Ole aina avoin oppimiselle. Kaikkea ei tarvitse tietää, tärkeintä on se, että haluat ymmärtää enemmän.

Lupaathan, ettet ikinä anna sitä lapsenomaisen uteliaisuuden kipinää sammua sisältäsi.

KARRIÄÄRIÄ KONFERENSSI -ILLALLISTEN KAUTTA

Aloitin fysiikan opintoni Helsingin yliopistossa syksyllä 1985. Seuraavana vuonna pääaineeksi vaihtui luonnonmaantiede ja jatkossa suoritin tutkintoni maantieteen laitokselle. Fil. kandin paperit sain 1993 ja tohtoriksi väittelin 2004.

Opetan Tallinnan teknillisessä yliopistossa geologian fuksikurssilla. Uusille opiskelijoille teroitan, mitkä ovat kolme olennaisinta seikkaa uralla etenemiseen: ”Verkostoituminen, verkostoituminen ja verkostoituminen”. Puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä, sillä oikeastaan kaikki tärkeät käänteet omalla urallani ovat olleet seurausta kansainvälisten tapaamisten epävirallisista kohtaamisista.

Konferenssit ovat kestävyysurheilua. Ei haittaa, jos jonain iltapäivänä tulee notkahdus ja torkuttua jokusen esitelmän läpi. Voi myös omatunnontuskitta livahtaa kaupungille tuliaisostoksille vähiten kiinnostavan session aikana. Mutta koskaan ei saa olla poissa icebreaker-kokkareilta! Ja gala dinnerin illalliskortti kannattaa hommata, vaikkei matka-apuraha sitä kompensoisikaan. Sillä epävirallisissa tilanteissa kontaktit solmitaan ja pystyy tutkailemaan, onko mahdollinen yhteistyökumppani tai lopputyön ohjaaja hyvä tyyppi vai itsekeskeinen ääliö.

Tärkeää on olla aktiivinen ja mennä rohkeasti rupattelemaan, tuoden julki omat kiinnostuksen kohteensa. Verkostoja kannattaa hyödyntää häpeilemättömästi. Hyvä avaus on esimerkiksi: ”Työryhmäsi posteri oli tosi mielenkiintoinen! Proffani XX kehotti minua esittäytymään sinulle. Itse asiassa haaveilen väitöskirjan teosta aiheesta YY. Sehän liittyy teidän tutkimuksiinne. Jatko-opintomahis teidän yliopistossanne olisi muuten mahtava juttu! Kaverini ZZ oli teillä vuoden vaihdossa ja kehui oloja.”

Myös opintojen epätavallisesta aineyhdistelmästä tai jopa omaperäisestä harrastuksesta voi olla hyötyä. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen voi rea-

lisoitua yllättävästi. Sattuman sormi voi olla pelissä hauskallakin tavalla.

Minulla on virolainen sukunimi, mutta kotona en oppinut Suomeen Virosta sotapakolaisena tulleen isäni äidinkieltä. Opiskeluvuosinani ajauduin kerran joihinkin bileisiin Uudella ylioppilastalolla. Juttusilleni osui kiinnostavan oloinen tyyppi, joka kyseli yhteystietojani ja osoittautui suomalais-ugrilaisen filologian opiskelijaksi. Kuullessaan sukunimeni hän tokaisi: ”Kas sa räägid eesti keelt?” Nolona jouduin toteamaan: ”Ei, en osaa.” Romanssia siitä ei syntynyt, mutta sen sijaan vakaa päätös ryhtyä opiskelemaan viroa. Tästä lisää myöhemmin…

Olin Helsingin yliopistossa kuin lapsi karkkikaupassa. Mitä kaikkea kiinnostavaa olikaan tarjolla! Maantiedettä, geofysiikkaa (eritoten seismologiaa), geologiaa, ympäristö- ja tähtitiedettä, italiaa, viroa ja islantiakin! Mannerlaattojen liikkeet ovat kiinnostaneet minua kuusivuotiaasta asti. Graduni aiheeksi kaavailin jotain niihin ja seismologiaan liittyvää. Tutkimusalueeksi valikoitui Islanti.

Olin seismologian laitoksella kesätyöläisenä ja tulin hyvin juttuun sen silloisen johtajan kanssa. Taisin olla proffan lempilapsi, sillä hän järjesti minut Islanti-intoilijan mukaan Etelä-Islantiin pohjoismaiseen seismologikokoukseen kesäkuussa 1991.

Osallistujille järjestettiin ekskursio alkuvuodesta purkautuneen Hekla-tulivuoren tuoreelle laavavirralle. Se oli minulle rakkautta ensi silmäyksellä. Tuntui huikealta kokea läheltä vääjäämätön luonnonvoima. Tulivuori vaan purkautuu, kun sen aika on eikä meillä ole siihen mitään sanomista. Ja laava leviää niin laajalle kuin materiaalia riittää, haudaten alleen mitä sinne sattuu jäämään. Mahtavaa! Kompuroin röpelöisen laavavirran päällä, keräsin taskut täyteen teräviä laavankappaleita ja hymyilin typerästi.

Kokousmatkan tuomisina ilmeni, että yhteispohjoismaisesti pystytetty seismisten asemien verkko Etelä-Islannissa voisi tarjota dataa suomalaiselle jatko-opiskelijalle. Saatuani graduni valmiiksi rohkaistuin kirjoittamaan kirjeen kokouksessa tapaamalleni islantilaisproffalle –josko hän tietäisi ehdottaa minulle mahdollista väikkäriohjaajaa. Paluupostissa hän tarjoutui itse ohjaajaksi ja luonnosteli muutaman sopivan tutkimusaiheen. Yksi niistä oli Heklan 1991 purkaukseen liittynyt seismisyys. Tiesin heti: tässä se on!

Vaikka tein tohtorintutkintoni Helsingin yliopistoon, oli käytännöllisempää viettää aikaa enimmäkseen Reykjavíkissä tutkimusta tehden. Tie oli pitkä ja kivinen, mutta sisukkaasti sinnittelin maaliin asti. Työni perustui valmiiseen dataan. Haaveilin kuitenkin, että olisipa hienoa, jos saisin pystyttää yhden ihan oman seismisen aseman ikioman datani keräämiseksi.

Olin jo jonkin aikaa perehtynyt Heklan syövereihin, kun Islannissa järjestettiin kansainvä-

linen konferenssi. Sen juhlaillallisen jälkimainingeissa islantilaisproffani ilmestyi luokseni haluten esitellä proffaystävänsä Cambridgen yliopistosta. Tämä ojensi hymyillen minulle kätensä, sanoen: ”Hello! Olen Bob Cambridgesta. Haluaisitko lainata 20 seismometriä?” Myöhemmin olemme Bobin kanssa naureskelleet ensivaikutelmalleni: no onpa reilu ja mukava mies!

Kävikin niin, että asensimme seuraavaksi kesäksi 20 seismisen aseman verkon Torfajökull-tulivuorelle Heklan naapuriin. Yhteistyö sujui loistavasti ja projekti tuotti hienoa dataa niin minun kuin Cambridgen opiskelijoiden käyttöön. Paria vuotta myöhemmin minulle tarjoutui mahdollisuus mennä Cambridgeen post-doc tutkijaksi samaisen Bobin leipiin. Sen koommin olemme pystyttäneet seismisiä verkkoja monelle Islannin tulivuorelle. Vuosien saatossa asemien määrä on ollut satoja, maailmanluokan dataa on kerätty ja lukuisia tiedejulkaisuja on syntynyt. Hedelmällinen Islanti-yhteistyömme jatkuu edelleen.

Vähän ennen Englantiin muuttoani järjestettiin Upsalassa pohjoismaisten geologien tärkein tapaaminen, Nordic Geological Winter Meeting. Minäkin päädyin sinne, kun se osui sopivasti joululoman paluumatkan varrelle Suomesta Islantiin. Tässä vaiheessa viron kielen taitoni oli jo varsin sujuva. Bongailin konferenssikansasta henkilöitä, jotka vaikuttivat nimikyltin perusteella virolaisilta ja menin reippaasti rääkima eesti keelt heidän kanssaan. Yksi näistä juttukavereista oli setämies Tallinnan teknillisestä yliopistosta.

Upsalan konferenssi huipentui juhlaillalliseen. Kaavailimme suomalaisen geologikaverini kanssa vapaalle vaihtoa illan juomatarjoilut kiikarissa, kun Tallinnan setämies ilmestyi pöytämme ääreen kysyen, onko leidien seurassa tilaa. Pöh! Eihän siinä voinut epäkohteliaasti muutakaan väittää ja tuli ylläpitää sivistynyttä seuranpitoa. Minua on usein kiusoiteltu, että puhun liian paljon – mutta se voikin olla hyödyllinen taito! Niitä näitä jutustellessa tulin maininneeksi, että olisi kiva joskus olla vuosi töissä isäni entisessä kotimaassa Virossa.

Cambridgessa vierähti post-docina kolme vuotta. Se oli hieno mahdollisuus ja erinomainen kokemus, mutta tunsin kuitenkin, että Iso-Britannia on not my cup of tea. Olin laimean kiinnostunut työpaik-

kahausta siellä ja tuskailin, että mihin maahan nyt seuraavaksi. Vai päädynkö maitojunalla kotitilalle Savoon peräkammarintytöksi?

Ja juuri tähän saumaan kilahti koneelleni sähköpostia Virosta: ”Enpä tiedä, onko tämä osoitteesikaan voimassa, kun siitä on jo kolme vuotta. Mutta tiesitkö, että Viron geologian tutkimuskeskus hakee seismologia?” Lähettäjä oli setämies Tallinnasta, joka oli pannut korvan taa toiveeni työskennellä joskus isäni kotimaassa. Otin yhteyttä geologian tutkimuskeskukseen. Minut myöhemmin palkannut esimieheni kertoi, että he eivät edes laatineet työpaikkailmoitusta, koska olivat varmoja, ettei viron kielen taitoisia hakijoita ole.

Tammikuussa 2008 muutin Tallinnaan ja aloitin työni seismologina. Olin 40-vuotias ja ensimmäistä kertaa elämässäni allekirjoitin työsopimuksen, jossa ei ollut määräaikaa. Nolostumiseen päättynyt opiskelijabileiden pokausyritys tuotti minulle vuosia myöhemmin vakiduunin!

Heidi

Soosalu

Vanhempi geologi, Viron geologian tutkimuskeskus

Vanhempi lehtori, Geologian instituutti, Tallinnan teknillinen yliopisto

LA GAZZETTA

REIPPAILIJALÖÖPIT

Viime sekuntien karmea sulaminen futsal pronssipelissä – “Toinen sukka oli jo jalassa”

Reippailijat kokivat valtavan pettymyksen futsalin pronssipelissä, kun Eskon Kengät talloivat löysäilijät 3–2. Oranssipaidat olivat koko ottelun ajan maalin taka-ajossa ja tasoittava 2–2 maali tehtiin lähes väkisin järisyttävän painostuksen jälkeen. Eskon Kengät musersivat kuitenkin Reippailijoiden pronssisukka haaveet viime hetkien voittomaalilla jättäen oranssiin kevääseen ison tahran.

Mauton jäähy

villa minuuteilla

DI MANTU

REIPPAILIJALÖÖPIT

Pronssisukkien himo siivitti Reippailijat ilmiömäiseen voittoon –

Kevät sai loppujen lopuksi hieman oranssia tuulta alleen, kun Reippailijat ottivat vakuuttavan 4–2 voiton Matrixista säbäsarjan pronssipelissä. Peliä edeltävinä päivinä oranssipaitojen keskuudessa leijaili sama tunne – "voitto tai kuolema". Toinen pronssitappio kevääseen olisi ollut katastrofi legendaariselle joukkueelle ja varmasti vaikuttanut seurajohdon palkkioihin negatiivisesti.

Valtavien paineiden alla joukkue pelasi kuitenkin koko kauden parhaan pelin ja nappasi upouudet matalavartiset Wilsonit hampaiden väliin.

Säbän pronssipelin loppuhetkillä saatiin todistaa myös karmaisevaa tuomarointia, kun oranssipaitojen työmyyrä Eero ”Duracell”

Turkki sai vähintäänkin kyseenalaisen jäähyn.

Jäähy vihellettiin Turkin ollessa liian lähellä vaparin antajaa, mutta missä oli varoitus?

Kaikesta huolimatta, edes kyseinen tuomarifarssi ei voinut enää viedä mitalisukkia pois sisuuntuneiden oranssipaitojen hyppysistä.

“Wilsonit pysyvät jalassa vapun yli”

jäähy ratkaiseminuuteilla – “Missä oli varoitus”

mennä kahen metrin keihääseen

KOHUKUVAT JULKI!

MaOlympilaisten suosikkilajissa, eli Seppo Rädyssä turvauduttiin toinen toistaan luovempiin ja kyseenalaisempiin ratkaisuihin voiton varmistamiseksi. Temput tapahtuivat juuri kriittisimmän osion, eli keihään kokoamisen aikana. Keihäisiin lisättiin erilaisia luonnonkappaleita paremman lentoradan saavuttamiseksi. Nimeltä mainitsematon ryhmä teki tölkeistään pallon (mitä v***ua?), vaikka lajin on tarkoitus kunnioittaa keihäslegendaa. Kaikista karkeimpana temppuna voidaan

kuitenkin pitää ylenpalttista teipin tuhlausta, jolla vahvistettiin omaa keihästä yli sallittujen rajojen, mutta ennen kaikkea yritettiin kuluttaa teippi loppuun ja täten evätä muiden joukkueiden osallistuminen.

keihäiden kokoamisessa – “Ei voi keihääseen kymmentä metriä teippiä”

Viime MaOlympialaisten kittaus- kuningas kaukana kisakunnosta – “Holittomat liian hapokkaita”

Edellisvuoden MaOlympialaisissa hurjaan vireeseen päässyt Topias “Bonecrusher” Vanhatalo ei yltänyt parhaaseensa tämän vuotisessa Seppo

Rädyssä. Tähti-kittaajan juomasaldo hupeni 20 % edellisvuodesta, ollen tällä kertaa vain neljä

tölkkiä. Kysyimme kittauskuninkaan mietteitä suorituksen jälkeen. Fiilikset tiivistettynä: “kokeilin väliin holittomia, liian hapokasta. Eihän sitä voi olla tyytyväinen”.

Sonja Nylund

Kun Kumpula vaihtui

Norjan öljypääkaupunkiin

Elämäni koki pienen mullistuksen, kun sain paikan Stavangerin yliopiston Risk Analysis -maisterilinjalta ja muutin Länsi-Norjaan. Stavanger sijaitsee 59° leveyspiirillä 150 km linnuntietä Bergenistä etelään. Se on Norjan neljänneksi suurin kaupunki ja väkiluvultaan noin Jyväskylän luokkaa. Vaikka muutto tähän vuonojen ja viikinkien maahan oli unelmien täyttymys, päätös jättää kotoisa mantsa-maailma ja elämä Suomessa ei tietenkään ollut helppo. Päällimmäisenä minulla oli kaksi huolenaihetta: 1) kivenkovana luonnonmantsalaisena alan vaihtaminen social science puolelle järkytti omaa luonnontieteilijän identiteettiä, ja 2) aina PK–seudulla asuneena muuttaminen kauas maan pääkaupungista tuntui vieraalta ajatukselta Stavangerin sijaitessa 7 h ajomatkan päässä Oslosta. Näiden ”kriisien” takia olin jo lähellä muuttaa Osloon opiskelemaan geohazardeja, mutta viime hetkellä päätin ottaa hypyn tuntemattomaan, ja olen siitä enemmän kuin onnellinen.

Minulle oli alusta lähtien selvää, että jos muutan ulkomaille, en mene vaihtoon vaan suoritan koko tutkinnon siellä. Näin uuteen maahan kerkeää tutustua rauhassa ja uusia ystäviä ei tarvitse jättää heti kun ne on tavannut. Minulla heräsi myös kandia kirjoittaessa selkeä kiinnostus riskianalyysia kohtaan, eikä mantsan maisterilinjat vaikuttaneet enää itselle sopivilta. Päätös muuttaa

ulkomaille tapahtui siis kuin itsestään.

Riskianalyysi on verrattain uusi ala, eikä tutkintomahdollisuuksia löydy monesta maasta. Oli siis todella hyvä tuuri, että sopiva maisterilinja löytyi näinkin läheltä ja maasta, jota jo valmiiksi rakastin. Stavangerin riskianalyysi-linja on uniikki, sillä se ei keskity mihinkään spesifiin alaan, vaan opiskelijoita tulee eri kanditaustoista ympäri maailmaa: löytyy yhteiskuntatieteilijöitä, ympäristötieteilijöitä, kriminologeja, viestinnän opiskelijoita, IT-alan opiskelijoita, finanssialan opiskelijoita, ja jopa poliisi ja lakimies. Omat tiedot ja taidot ohjaavat sitä, millaiseen riskianalyysiin ja riskien hallintaan haluaa keskittyä, mutta eivät kuitenkaan rajoita sitä. Mantsan kandiopinnoista on ollut iso hyöty, sillä samalla kuin mantsa liittyy kaikkeen, myös kaikkeen liittyy riskejä.

Suomalaisena Norjaan hakeminen ja muuttaminen oli helppoa. Koska yliopiston silmissä kaikki pohjoismaalaiset ovat paikallisia, vaadittujen dokumenttien määrä oli pienempi, eikä muun muassa omaa varallisuutta tarvinnut todistaa. Opiskelija-asunnon saaminen kampukselta hoitui myös kätevästi, kun vain muisti pistää hakemusta ajoissa. Hankittuani norjalaisen hetun, pankkitilin ja puhelinnumeron arki Stavangerissa lähtikin rullaamaan hyvin.

kuvat: Sonja Nylund ja Johanna Schramm

Kun siskoni saapui Stavangeriin kylään, hän totesi, että täällähän tuntuu enemmän Suomelta kuin Ruotsissa. Ilma tuoksuu samalta, kaupoista löytyy tuttuja tuotteita, ja pellot sekä lampaat kampuksen vieressä saavat Stavangerin tuntumaan kuin Viikiltä…jos Viikissäkin olisi vuonoja. Kulttuurishokit ovat jääneet vähälle, sillä suomalainen ja norjalainen elämäntyyli ovat hyvin samanlaisia: myös täällä rakastetaan luontoa ja alkoholia.

Yksi asia, joka aina jaksaa kuitenkin yllättää on se, miten kaunista täällä on. Missä tahansa liikkuukaan, vastaan tulee valkoisia puisia omakotitaloja, kumpuilevia peltoja, jyrkkiä kallioita, vesiputouksia, vuonoja, saaria ja merta. Norjalainen klassikkosanonta ”Ut på tur, aldri sur” pitää todella paikkaansa. Stavanger on oikea retkeilijän paratiisi, sillä upeita vaelluspolkuja löytyy satoja, ja muun muassa Norjan postikorteista tutut Preikestolen ja Kjeragbolten sijaitsevat täällä.

Mutta oli täällä kuinka nättiä hyvänsä, ei mikään ole täydellistä, ja kaipaan tietysti monia asioita Suomesta. First things first: hyvää leipää! Vaikka norjalaiset rakastavat syödä leipää, leipävalikoima kaupoissa on usein todella huono. Hankin siis aina ruisleipää Suomesta, kun minä tai joku tuttu on tänne tulossa. Kuten kaikki tietää, Norja on

kallis maa eikä ruoka ole poikkeus. Käytän täällä kuukaudessa keskimäärin 100 € enemmän ruokaostoksiin verrattuna Suomeen. Hintaerot eivät kuitenkaan olleet yhtään niin suuri shokki minulle kuin monille muille ulkomaalaisille.

Maisterilinjallani on paikallisia ja ulkomaalaisia noin 50/50. Tästä huolimatta norjalaiset muodostivat nopeasti omia kaveriporukoitaan ja ulkomaalaiset omiaan. Norjassa sanotaankin samaa, mitä Suomessa: paikallisiin voi olla hankala tutustua. Itse pääsin kuitenkin soluttautumaan norjalaisten ryhmään heti orientaatioviikolla juurikin samanlaisen (juoma)kulttuurin ansiosta. Stavangerin yliopiston orientaatioviikko on viikon mittainen festivaali täynnä aktiviteetteja, bileitä ja konsertteja, ja alkoholi kulkee kädessä aamusta iltaan, jos niin vain haluaa ja jaksaa. Tästä antoi viittaa jo se, että tuutorit aloittivat ensimmäisen päivän etkot tiedottamalla kansainvälisille opiskelijoille: ”Here in Norway we drink a lot!”. Monissa keskustan baareissa on keskiviikkoisin tai torstaisin opiskelija-alennuksia ja kampuksella on auki myös oma opiskelijabaari joka torstai.

Orientaatioviikon jälkeen opiskelijamenot hiipuivat nopeasti, ja olenkin jäänyt kaipaamaan MaO:n ja Suomen rikasta opiskelijakulttuuria sekä

-perinteitä, joita täältä ei löydy ollenkaan. Täällä opiskelijatapahtumista (sekä myös opiskelijoiden asunnoista ja terveyspalveluista) vastaa eräänlainen ”student wellfare organization”, joka kyllä järjesti syksyllä paljon ilmaisia aktiviteetteja, kuten huvipuistopäivän, kajakkiretken vuonoille ja paint&sip iltoja, mutta rahapulan (voiko Norjassa olla rahapulaa??) takia keväällä tapahtumia on ollut vähän.

Puuhaa pystyy onneksi järjestämään kaveriporukallakin, ja aktiviteetteihin on myös aikaa, sillä opiskelu on melko itsenäistä ja luentoja on tällä lukukaudella ollut vaihtelevasti yksi tai kaksi viikossa. Opintojen rakenne on äärimmäisen yksinkertainen, sillä samat kurssit jatkuvat koko lukukauden, kolme 10op kurssia per lukukausi ja viimeisellä lukukaudella pelkästään gradun teko. Kaikki kurssit on etukäteen määrätty, paitsi kolmannen lukukauden kurssit saa valita itse. Silloin on myös mahdollisuus mennä vaihtoon, ja itse olenkin nyt hakenut yhdelle kurssille Huippuvuorille. Mahdollisuutta suorittaa kursseja tällä Pohjoisen jäämeren saarella hehkutetaan täällä paljon, mutta kilpailu kursseille pääsemiselle on äärimmäisen kovaa ja paikkoja on vähän.

Norjalaisten kavereiden ansiosta maan tapoihin ja kulttuuriin on päässyt hyvin kiinni, mutta norjan kielen kanssa minulla on hyviä ja huonoja hetkiä. Ruotsin lukeminen koulussa on tietysti auttanut paljon, varsinkin koska kirjoitettu norja ja ruotsi noudattavat samaa kaavaa. Norjassa on kuitenkin kaksi kieltä: Bokmål ja Nynorsk, ja erot alueellisten murteiden välillä ovat valtavat. Esimerkiksi Stavangerissa ärrä äännetään oslolaisen tavan sijaan ”kurkku-är-

ränä”, mikä on osoittautunut minulle mahdottomuudeksi. Norjalaiset yleensä yllättyvätkin siitä, miten paljon heitä ymmärrän verrattuna siihen, miten vähän osaan/uskallan kieltä vielä puhua.

Vahvan murteen lisäksi tiesin Stavangerista kaksi asiaa ennen tänne muuttoa: täällä sataa ja löytyy öljyä. Stavangerissa sataa keskimäärin joka toinen päivä vuodesta, mutta iloiseksi yllätykseksi sää on ollut paljon parempi kuin mitä odotin. Suomalaisena tuuleen, sateeseen ja pimeään on tottunut niin senkin puolesta täällä tuntuu oikein kotoisalta. Ainoa asia, mikä puuttuu, on luminen talvi.

Stavanger pomppasi ihmisten tietoisuuteen 1960-luvulla, kun Pohjanmereltä löytyi öljyä, ja Stavangeria kutsutaankin Norjan öljypääkaupungiksi. Kaupunkikuvassa tämä ei alkuun pistänyt itselläni silmään, kunnes älysin, että esimerkiksi kampuksen laitamilla kohoava metallitorni onkin täyden mittakaavan poraustoiminnan testauskeskus, ja lentokentältä tiheään tahtiin lentävät helikopterit kuljettavatkin ihmisiä öljynporauslautoille ja takaisin. Stavanger myös järjestää vuosittain maailmallakin kuuluisat energia-alan messut (Offshore Northern Seas), jossa viime vuonna muun muassa Elon Musk piti puheen. Täällä ”offshore” on todellinen hittisana ja myös ala, millä voi tienata suuria summia. Itseäni öljy- ja energia-ala ei kuitenkaan houkuttele, ja onneksi Stavanger tarjoaa myös paljon paljon muuta. Norja on täydellinen yhdistelmä uutta ja tuttua, ja elämä täällä on helppoa, koska voi luottaa siihen, että kaikki toimii.

JUUSTOTARJOTIN JA MUITA SPATIAALISIA INNOVAATIOITA

Kun mao-listalle pamahti lähes huomaamaton mainos Suomen ensimmäisestä Geomobista, Mantun seikkailunnälkäiset erikoistoimittajat päättivät lähteä selvittämään mikä tämä konferenssilta kuulostava GIS-kokoontuminen oikeastaan on. Ilmainen sisäänpääsy? Ilmaiset tarjottavat? Mielenkiintoisia miniluentoja? Erikoistoimittajat tuskin malttoivat odottaa paikalle pääsyä.

Geomob on vuonna 2008 Lontoossa paikkatietoalan ammattilaisten – ja harrastajien – perustama foorumi, jonka tarkoituksena on keskustella GIS-hommista ilman turhaa akateemista pönötystä tai yritysmäisiä hissipuheita. Geomob on sen jälkeen järjestetty useissa eri Euroopan kaupungeissa, ja nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Kuka tahansa voi ilmoittautua kertomaan omasta paikkatietoprojektistaan, ja kuka tahansa voi ilmoittautua kuuntelemaan.

Geomobilla on myös viikoittainen podcast, jossa keskustellaan ajankohtaisista paikkatietomeiningeistä. Voitte kuvitella pettymyksemme, kun Geomobin perustajajäsenen, rennon brittiherra Ed Freyfoglen alkupuheenvuoron aikana selvisi, että sana ”mob” Geomobissa tuleekin sanasta ”mobile”, eikä ”mafia”. Pettymykset kuitenkin loppuivat tähän.

Geomobissa on vuosien varrella esitelty paikkatietoprojekteja laidasta laitaan, aina tuulten ennustamisesta toisen maailmansodan aikaisten huoltolinjojen digitointiin. Oletko sinä edes todellinen karttafani, jos et julkaise sanomalehteä omasta karttakokoelmastasi? Erityisen vaikuttuneita olimme kertomuksesta siitä, kuinka eräässä Geomob Londonissa yksi puhujista oli esitellyt tekemänsä Brittein saarten muotoisen juustotarjottimen, tietysti paikallisine juustoineen. Tällä kertaa katseet olivat kuitenkin avaruudessa, tai tarkemmin avaruudesta maahan. Puhujina oli kaukokartoituksen ja Earth Observationin (EO) ammattilaisia Iceyeltä, CGI:ltä, Collective Crunchilta ja Zero Gravityltä. Aiheet vaihtelivat tulvien ennustamisesta metsien

myrskyvaurioiden arviointiin ja kaupunkien päästöjen kartoittamiseen. Myös CGI:n legendaariset peltolohkot mainittiin.

Osallistujat äänestivät parhaasta puhujasta käsiäänestyksellä, ja voittaja (Collective Crunch) sai Geomobistakin osin alkunsa saaneen Splash Mapsin lahjakortin. Freyfoglen mukaan hän pitää luento-osuutta ensimmäisenä puoliskona, ja toinen osuus taas koostuu ilmaisista juomista, hengailusta ja ajatusten jakamisesta. Sanoiko joku ilmainen? Erikoistoimittajien nauttiessa CGI:n monista MaO:n tapahtumistakin tutuksi tullutta Geospatial alea, oli aika tutustua muihin paikalle uskaltautuneisiin. Osallistujat vaihtelivat vastavalmistuneista mantsa-alumneista insinööreihin ja GIS-firmojen työntekijöistä alan opiskelijoihin. Tunnelma oli spatiaalisen hilpeä.

Lopulta oli aika jättää Geomob taakse, mutta ei pysyvästi. Kuuleman mukaan Suomen seuraava Geomob pyritään järjestämään syksyllä Oulussa, ja tulevaisuudessa jälleen Helsingissä. Erikoistoimittajat antavat Geomobin konseptille täydet pisteet, ja toivovatkin lisää senkaltaisia tapahtumia.

Mikä? GEOMOB

Kuka voi pitää puheenvuoron omasta projektistaan?

Paikkatietoalan ammattilaisten ja harrastajien rento kokoontuminen paikkatiedon ja oluen merkeissä. Kuka tahansa!

Ilmainen?

Tietysti!

Mantu?

Suosittelee!

Thegeomob.com

Vappusitsit, kuva Anna Liljefors

VISA & RISTIKKO

Mantu-visa

1. Maailman pisin saarella virtaava joki on Fly, kun mukaan lasketaan sen pisin sivujoki Strickland. Nämä joet muodostavat 1220 km:n pituisen jokiuoman. Millä saarella Fly-Strickland virtaa?

2. Mikä maa seuraa Suomea maailman valtioiden aakkosjärjestyksellisellä listalla?

3. Missä Euroopan maassa alin koskaan mitattu lämpötila on selvästi korkein?

4. Millä kahdella maanosalla on paikkoja, joissa ei ole koskaan mitattu sadetta?

5. Minkä valtion nimi tarkoittaa suomeksi myös kasvia?

1. Uudessa-Guineassa.

3. Matalla. 5. Mali

2. Suriname. 4. Etelämantereella ja Etelä-Amerikassa.

Vivat Academia!

Ajankohtaista opintoasiaa

Siiri Saloranta

Ah, kevät. Tuo yhteishaun ja kevätmasennuksen luvattu aika. Mantsalle haki yhteishaussa täysin sama määrä kuin viime vuonna, 541. Toisaalta sisäänottomäärä vähenee taas 60 fuksiin viimesyksyisen 70 sijasta. Maisterihaussakin meille haki huikeat 103 tyyppiä, joista kahdellekymmenellekolmelle on päätetty tarjota opiskelupaikkaa, ja heistä neljälle apurahaa. Alin hyväksytty pistemäärä oli 24/28.

Muuten maisteriin on tulossa uusia tuulia, sillä johtoryhmässä on keskusteltu maisterioptioiden avaamista muille koulutusohjelmille. Sosiaalitieteiden, yhteiskunnallisen muutoksen, ympäristötieteiden ja Bachelor of Science -kandiohjelmista olisi jatkossa suora optio jatkaa mantsan maisteriin. Lisäksi nyt kun avoin yliopisto on lakkautettu erillislaitoksena vuodenvaihteessa, ajankohtainen aihe on miettiä, miten kursseja jatkossa tarjotaan. Tavoitteena siirtää avoimen kursseja koulutusohjelmien vastuulle.

Opintovastaava Vasse on ahkerasti kerännyt vastauksia opintopalautteeseen, ja purkutilaisuus järjestettiin maanantaina 17.4. Maantieteen opintoihin ollaan pääosin tyytyväisiä. Luentokursseja on toivottu lisää, samoin etäopiskelua ja työpajoja/projekteja, jotka ovat keskenään ristiriidassa. Opetuksessa painotetaan kuitenkin jatkossa(kin) lähiopetusta, joka nähdään arvokkaampana. Lisäksi on huomattu, kuinka opintojen rakenteesta tiedottaminen painottuu vahvasti ainejärjestölle ja tuutoreille orientaatioviikon aikana, eli vapaaehtoisille opiskelijoille.

Tähän ollaan kehittelemässä uusia keinoja miten henkilökunta saataisiin mukaan tiedottamiseen kiireistä huolimatta. Opintopalautteen kysymyksiä päivitetään, ja keräämisajankohta siirtyy syyslukukauden päätteeksi ja purkutilaisuus kolmannen ja neljännen periodin väliin. Pohdinnassa on motivointikeinoja vastausprosentin nostamiseksi, esim. lahjakorttiarvontoja.

Loimusta apua kiperissä tilanteissa Loimusta apua kiperissä tilanteissa

Opiskelijat voivat saada Loimun edunvalvonnasta apua esimerkiksi työsopimusten tarkistamiseen. Yhteyttä kannattaa ottaa mieluummin jo siinä vaiheessa, kun ongelmia ei ole.

Loimu on olemassa jäseniään varten. Sieltä saa apua kiperissä, työhön liittyvissä tilanteissa.

Opiskelija voi ottaa Loimuun yhteyttä ennen työsopimuksen allekirjoittamista esimerkiksiharjoittelu- tai kesätyöpaikkaan mennessään. Työpaikan ei tarvitse olla omalta alalta, neuvoa voikysyä aina.

Tarkistuta työsopimuksesi

Työsopimus on työntekijän ja työnantajan keskinäinen sopimus. Loimun edunvalvojat kiinnittävätsopimuksia tarkistaessaan huomiota esimerkiksi siihen, onko ehdoissa jotain poikkeavaa.Sopimusten tarkistaminen on yksi yleisimmistä jäsenten hyödyntämistä palveluista.

Harvalle on tuttua kaikki se, mitä työsopimuksella sovitaan. Holma kannustaa opiskelijoitaottamaan yhteyttä Loimuun matalalla kynnyksellä.

Määräaikaisuus ongelmana

Loimusta voi saada apua myös silloin, kun määräaikaista työsopimusta jatketaan yhä uudelleen.Periaatteessa kaikilla tulisi olla toistaiseksi voimassa oleva työsuhde.

Määräaikainen työsuhde onpoikkeus. Silti monessa paikassa ketjutetaan työsopimuksia perusteettomasti.

– Kun meihin otetaan tällaisessa asiassa yhteyttä, kerromme siitä luottamushenkilölle, joka voineuvotella työnantajan kanssa siitä, onko määräaikaisuudelle perusteita. Jos tämä ei auta, voimme vaatia työnantajaa muuttamaan työsopimuksen toistaiseksi voimassa olevaksi. Oikeuteen meneminen on viimeinen vaihe, mutta harva työnantaja haluaa mennä sinne asti.

Teksti: Tiina Komi

Kuva: Veikko Somerpuro

Työehtosopimus eli tessi on ammattiliiton ja työantajapuolen välinen sopimus. Siinä sovitaantyösuhteen vähimmäisehdoista, kuten palkasta, vuosilomasta, sairausloman palkallisuudesta ja perhevapaista. Loimun neuvottelupalvelupäällikkö Maija Holma toivoo kaikkien alan opiskelijoidenliittyvän Loimuun, jottei tämä neuvottelujärjestelmä rapaudu.

– Kiinnitämme huomiota esimerkiksi työntekopaikkaan sekä matka-ajan ja ylitöiden korvaamiseen.Työpaikkoja voi olla useita tai vain yksi. Työnantaja voi määritellä työntekopaikaksi kaikki yrityksentoimipisteet, jolloin työntekijä joutuu tekemään työmatkat omalla kustannuksellaan, vaikkatyöntekopaikka olisi toisella puolen Suomea.Myös kilpailukieltosopimukset määritellään sopimuksissa usein turhan pitkiksi ja kattaviksi. Nejäykistävät työmarkkinoita.

– Luottamushenkilöt ovat monessa tilanteessa apuna, mutta jos opiskelija ei kuulu Loimuun, hän eikuulu myöskään luottamushenkilön palvelujen piiriin, muistuttaa Maija Holma.

Maija Holma

VAKUUTA ITSESI PAHAN PÄIVÄN VARALTA!

Kesätöiden alla on hyvä muistaa liittyä työttömyyskassaan, jotta ehdit kerryttää työssäoloehdon täyteen ennen valmistumistasi. Työttömyyskassa toimii kuten muut vakuutukset, et voi ottaa sitä takautuvasti.

Loimun alojen opiskelijoiden kesätöiden keskiansio on noin 2 000 € kuukaudessa. Näillä tuloilla ansiosidonnaisen päivärahan suuruus olisi noin 1 200 € kuukaudessa, joka on noin 500 € Kelan maksamia tukia suurempi.

Työssäoloehdon kriteerit pähkinänkuoressa:

• Voimassaoleva palkkatyösuhde liittymishetkellä

• Opiskeluaikana yhteensä 26 työviikkoa, minimityöajan ollessa 18 tuntia viikossa. Opetustyössä työaika on 8 opetustuntia viikossa.

• Korkeakouluopinnot pidentävät tarkastelujaksoa korkeintaan seitsemällä vuodella. Muutoin tarkastelujakso jonka aikana työviikot tulee kerryttää, on 28 kuukautta.

• Kokopäiväisessä työsuhteessa palkan pitää olla

vähintään TES:n mukainen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, palkan on oltava vähintään vuosittain vahvistetun minimipalkan tasolla. Osa­aikaisten ja tuntityöläisten palkat suhteutetaan työaikaan.

Työttömyyskassaan kuuluminen on fiksua!

Liity Loimuun ja työttömyyskassaan osoitteessa www.loimu.fi.

SHOUTBOX

Täällä on kylmä

Äänestyslipuke 2023 no: 69

Turkka käveli Pasilasta Helsinki-Vantaan lentokentälle.

Vappu saapuu ja huvipäälliköiden päivät

pitenee… You got this!

#support #legendat

#ikuinenvappu

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

Apua olen jumissa täällä laatikossa

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope vois syödä vähemmän tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope vois syödä vähemmän tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope (se vanha) syö liikaa tacoja

> Roope vois syödä vähemmän tacoja

> Roope (se vanha) syö liikaa tacoja

> Roope (korpi_filosofi) syö liikaa tacoja

> Roope syö liikaa tacoja

> Roope (korpi_filosofi) syö liikaa tacoja

> Roope (se vanha) syö liikaa tacoja

> Säbäjengin veska tykkää hirveesti tacoista

> Säbäjengin veska tykkää hirveesti tacoista

> Roope (korpi_filosofi) syö liikaa tacoja

> Säbäjengin veska tykkää hirveesti tacoista

> Älkää tappako sitä

Hernettä T. Tits & Matu

> Tatu on salaa heppatyttö

> eeeeeeeeeooooooo …eeo

> Matul on melkein börnis ja Emmal myös LOL

> Fuksit äänesti persuja

> Moi muru oot söpö :3

> ”Mount Kenya is located -- about 16.5 kilometres (10.3 miles) south of the equator. -There are currently 11 small glaciers.

> Kissat koiria gfffögkfhjd -Brittiyliopiston testi

Apua olen jumissa täällä laatikossa

Apua olen jumissa täällä laatikossa

Oikeesti auttakaa