
1 minute read
PÄÄKIRJOITUS PÄÄKIRJOITUS
from Mantu 2/2023
by Mantu
Tätä kirjoittaessa Suomen eduskuntavaalit 2023 on hiljattain saatu päätökseen. Millaisia muutoksia uusi eduskunta saakaan aikaan meille opiskelijoille? Entä koko Suomelle? Mieleeni hiipii välttämättä se Facebook-sivu, joka postasi saman kuvan koulutuslupauksesta joka päivä (Sama kuva koulutuslupauksesta joka päivä). Toivottavasti samanlaiselle sivulle ei tule tarvetta tällä hallituskaudella, ja haluankin uskoa siihen, että koulutuksen tärkeyteen, aina peruskoulusta korkeakouluun, on herätty läpi puoluerajojen.
Tätä kirjoittaessa useat opiskelijakollegani ovat juuri saaneet töitä. Useimmille kesä ei tarjoa hetkeä hengähtää. Viimeisistäkin tenteistä selviäminen ei paljoa lohduta, kun edessä onkin useampi kuukausi täysipäiväistä työntekoa. Kesätyöt ovat tietysti tarpeellisia; näyttäähän oman alan työ hyvältä CV:ssä ja pankkitilikin kiittää. Vaan kiittävätkö kehosi ja aivosi jatkuvasta kuormituksesta? Opiskelijat ovat kautta aikain viettäneet kesänsä sorvin äärellä, ja varmasti myös jatkossa tulee olemaan näin. Olisiko tulevaisuudessa kuitenkin mahdollista miettiä ratkaisuja, jotka sallisivat aivojemme levähtämisen edes hetkisen? Ken tietää, mutta itse ainakin aion käyttää kaikki kahdeksan lomapäivääni mahdollisimman epäproduktiivisesti. Take that, capitalism.
Advertisement
Tätä kirjoittaessa aurinko paistaa lähestulkoon ikävästi tietokoneeni ruutuun. Ei kuitenkaan ikävästi. Aurinko on täällä ja Suomen pitkän ja pimeän talven jälkeen olo on kuin hylkeellä rantakivellä. Kevätpäissäni saatoin jopa pudottautua yhdeltä kurssilta ja gradu saa vielä odottaa. Aurinkoinen kävely Tokoinrannassa on etusijalla. Toivon mukaan sinäkin, rakas lukija, löydät sisäisen hylkeesi ja maltat nauttia keväästä ja alkavasta kesästä.

Myös tässä Mantussa kevät ja kesän odotus ovat vahvasti läsnä. Suuri lonkerotesti, vaihtokertomus, keväiset kuvat ja mitä näitä nyt on. Toivottavasti edes yksi juttu herättää kiinnostuksesi, herättää ajatuksia tai edes saa sinut kesäfiilikseen, sillä kesä on ennen kaikkea mielentila!
Mukavaa kesän alkua rantakiveltä toivottaen, Siiri
Päätoimittaja