TULIVUORTEN JA LAMPAIDEN MAA

Minulle oli jo opintojen alusta asti selvää, että haluan lähteä vaihtoon. Niinkin selvää, että aloitin hakuprosessin kokonaiset kaksi päivää ennen haun määräaikaa. Kohdetta ei ollut aikaa jahkailla pitkään, joten kysyin sohvilla, minne lähtisin. Ystäväni Kirsi Ylinen huikkasi: “Mee Uuteen-Seelantiin, ku oot tommonen granolapoika” ja se oli sillä selvä. Aiemmin mielessä olivat olleet muun muassa jenkkien länsirannikko ja Kanada hienojen luontokohteiden takia. Maailmankarttojen tavoin olin jotenkin unohtanut Uuden-Seelannin olemassaolon. Nopeiden googlausten jälkeen tajusin, että Uusi-Seelanti olisi minulle täydellinen vaihtokohde. Vuoden vaihduttua oli aika pakata laukut ja lähteä toiselle puolelle maapalloa. Kiihkeän Skyscanner selailun jälkeen halvimmaksi reitiksi muodostui Helsinki-Doha-Bangkok-Sydney-Auckland. Palautuakseni lennoista ja aikaerosta otin vielä yhden lennon Dunediniin ja pyöräilin Eteläsaaren läpi ennen opintojeni alkamista.

Aluksi paikallinen kulttuuri vaikutti yllättävän amerikkalaiselta. Autot hallitsevat katukuvaa ja pikaruokaravintoita on lähes jokaisessa kadunkulmassa. Etenkin Eteläsaaren syrjäinen KeskiOtagon alue vaikutti kuin villin lännen elokuvalavasteelta. Aika nopeasti kuitenkin selvisi, että samankaltaisuuksia jenkkeihin verrattuna oli lopulta aika vähän. Uuden-Seelannin kulttuuria on vaikea kuvailla. Sitä on myös vaikea yleistää, sillä esimerkiksi Aucklandin monikulttuurinen metropolialue ja Eteläsaaren syrjäinen länsirannikko ovat hyvin erilaisia. Uusi-Seelanti on vähän kuin Australia, mutta ei kuitenkaan. Jos pitäisi valita yksi sana kuvailemaan kulttuuria niin se olisi “hassu”. Tuntuu, että täällä ei oteta elämää liian tosissaan ja paikallisilla on usein pilke silmäkulmassa. Sarkastista huumoria tungetaan jokaiseen paikkaan, missä sitä ei tavallisesti ole, kuten lentoaseman infotaululle ja uutisiin. Elämä tuntuu myös vähemmän suorituskeskeiseltä ja hitaammalta. Kaupat menevät aikaisin kiinni ja viimeiset bussit kulkevat seitsemän aikaan illalla. Uuden-Seelannin aksentti on todella hauskaa kuunneltavaa. Jos Korgin hahmo on tuttu, niin tiedät miltä jokainen keski-ikäinen mies täällä kuulostaa. Oma lempi lausahdukseni on “oh mean as!”, jolla reagoidaan johonkin siistiin tai mahtavaan.

Maorikulttuuri on näkyvillä ja voimissaan etenkin täällä Waikaton alueella. Maorien asema ei täälläkään ole vielä samalla tasolla maan muiden asukkaiden kanssa, mutta heidän asemansa parantamiseksi tehdään paljon töitä. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen tai Australian alkuperäisväestöillä. Mielestäni eri kulttuurien välillä ei myöskään ole täällä yhtä vahvaa kuilua kuin monessa muussa valtiossa ja kulttuurit sekoittuvat täällä omaksi kokonaisuudeksi.

Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta paikalliset ovat täällä erityisen hyvin perillä maailman menoista. Etenkin Suomi tuntuu olevan hyvin kartalla eikä ihme, sillä tavallaanhan Suomi ja Uusi-Seelanti ovat melko samankaltaisia valtioita. Esimerkiksi pinta-ala, väkiluku, väestön maantieteellinen jakautuminen, luonnonläheisyys ja haastava ilmasto yhdistävät Suomea ja Uutta-Seelantia. Lisäksi tuntuu, että Sanna Marin on molempien valtioiden kuuluisin poliitikko. Suomen tapahtumat ylittävät täällä uutiskynnyksen yllättävän usein. Viime päivinä paikalliset ovat onnitelleet minua NATO-jäsenyytemme johdosta ja valitelleet oikeiston voittoa Suomen eduskuntavaaleissa.

Kotikaupunkini Hamilton on Uuden-Seelannin neljänneksi suurin kaupunki 180 000 asukkaallaan. Kaupunki on jokaisen paikallisen vitsin aiheena ja se kantaa Uuden-Seelannin Kouvolan mainetta. Mielestäni Hamiltonissa ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta ei siinä ole myöskään paljoa kehuttavaa. Kaupunki on 10x10 kilometrin kokoinen pelto täynnä ruutukaavaa ja omakotitaloja. Jos kampukselta kävelee 500 metriä mihin tahansa suuntaan niin eksyy, sillä kaikki näyttää samalta. On myös outoa, miten kaukana luonto on täällä Helsinkiin verrattuna. Lähimpään metsään ajaa lähes 40 minuuttia, sillä kaupungin sisällä ei ole mitään luontoa muutamaa pientä puistoa ja urheilukenttää lukuun ottamatta.

Mutta onnekseni arki pyörii täällä täysin yliopiston kampuksella ja itse kaupunkiin ei tarvitse lähteä kovin usein. Kampus sijaitsee noin viiden kilometrin päässä keskustasta ja sisältää kaiken tarvittavan ankkalammesta sushibuffettiin. Kampuksella on myös 24/7 auki oleva moderni kampuskirjasto, jossa tulee vietettyä paljon aikaa. Suurin osa opiskelijoista asuu jossain kampuksen neljästä asuntolasta. Itse asun Orchard Park nimisessä asuntolassa, jonka asukkaat muodostuvat suurimmaksi osaksi kansainvälisistä-, maisteri-, sekä tohtoriopiskelijoista. Täällä on aidosti kansainvälinen ilmapiiri ja paikalliset erottaa vaihtareista vain heidän hassu aksenttinsa. Opiskelijakulttuuri on kuitenkin köyhempää kuin Suomessa ja orientaatioviikon jälkeen ei ole ollut paljoa tapahtumia. Ja ylivoimaisesti suurin kulttuurishokki on, että lähes kukaan ei juhli. Ei viikolla, eikä aina edes viikonloppuisin. Olen tuntenut täällä valtavaa ylpeyttä siitä, kuinka hyviä me suomalaiset olemme juhlimaan. Mankeli!

Opiskelu on täällä melko samanlaista Suomeen verrattuna, joskin vähän enemmän koulumaista. Kaikki luennot tallennetaan ja niillä ei ole läsnäolopakkoa. Kurssit suoritetaan viikkopalautuksilla ja lopputentillä. Täällä ei myöskään ole havaittavissa hierarkiaa opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä ja kursseilla on rento ret ilmapiiri. Opiskelen koko kevään (syksyn) neljää kurssia, joka vastaa Suomessa 30 opintopistettä. Kursseihin kuuluu monitieteellinen kenttäkurssi, jolla yritän täyttää peruuntuneen Lammin jättämän aukon sydämessäni. Saan myös vihdoin vastinetta sille, että tulin mantsalle ja pääsen opiskelemaan vulkanologiaa eli tulivuoritiedettä. Näiden lisäksi opiskelen yhtä GIS-kurssia, joka vastaa sisällöltään pitkälti meidän gim kakkosta. Helpot nopat- kurssina toimii ensimmäisen vuoden ympäristösuunnittelun perusteet. Vulkanologian kurssi on kursseistani ylivoimaisesti työläin, mutta myös mielenkiintoisin. Kurssiin kuului kenttävaihe, jota seurasi aineiston analysointi laboratoriossa. Käytännön menetelmät ovat usein samoja kuin mitä käytämme Suomessa luonnonmaantieteen tutkimuksessa (kuivaseulonta!), vaikka aiheen syntymekanismit ovatkin hyvin erilaisia. On hienoa saada perustietämys aiemmin täysin vieraasta maantieteen kentästä. Olen jopa vaelluksilla päässyt soveltamaan uusia oppeja tutkiessani laavan ja pyroklastisen aineksen tekemiä muodostumia.

Sen minkä Uusi-Seelanti häviää kaupunkiensa viehättävyydellään ja julkisen liikenteen totaalisella puuttumisella se voittaa luontokohteillaan ja retkeilyreiteillään. Lord of the Rings ei valehdellut maisemillaan, sillä tämä on aidosti keilijän paratiisi. Eteläsaaren läpi pyöräillessäni tuntui, kuin olisin ollut kolmella eri mantereella maisemien vaihtuessa aavikosta sademetsään. Jopa Hamiltonin lähellä on lukemattomia upeita luontokohteita. Kaupungin suurin vetonaula onkin, että sieltä on helppo päästä pois. Retkeily ja ulkoilu on myös näkyvänä osana kulttuuria ja tuntuu että kaikki paikalliset ovat jonkin sortin eräilijöitä. Vaeltamiselle täällä on jopa oma sanansa eli “tramping”. Yliopistolla on aktiivinen vaelluskerho, joka järjestää reissuja viikoittain. Tätä tekstiä kirjoittaessa olenkin palautumassa edellisestä vaelluksesta ja samalla paikkailen rinkkaa ja valmistaudun lähtemään kohti seuraavaa seikkailua.

Uusi-Seelanti on tehnyt minuun syvän vaikutuksen ja suosittelen lämpimästi vaihtoa täällä. Paikalliset ovat todella mukavia ja avuliaita, luonto kukoistaa ja pää alaspäin elämiseen tottuu aika nopeasti. Kuitenkin jos tulette, niin ostakaa auto ja menkää Hamiltonin sijasta ehkä mieluummin Wellingtoniin tai Christchurchiin tai Dunediniin tai Aucklandiin tai...

Hei sinä, Kasvoit kuulemma aikuiseksi ja olet nyt yliopistossa. Yliopistossa oppii varmaan niin paljon uusia juttuja. Saitko vastauksen niihin kysymyksiin, joita lapsina pohdimme yhdessä? Onko sinulle jo opetettu, miksi taivas on sininen, mistä pilvet tulevat ja minne kuu menee päivällä?

Tiedät varmasti jo todella paljon kaikkea ja olet oppinut niin paljon uusia asioita. Jos sinusta tulee professori, niin tiedätkö kaiken, mitä maailmasta on tiedettävissä?

Muistatko kun olimme pieniä ja kysyimme aina ”Miksi?” Olimme kuin pesusieniä, jotka imivät kaiken opittavan maailmasta. Maailman uteliaimpia pesusieniä, jotka halusivat oppia elämästä ja ymmärtää maailmaa. Meitä ei haitannut, vaikka emme tienneet jotain, vaikka emme ymmärtäneet jotain, halu simme vain oppia. Mutta kun aloit kasvaa enemmän aikuiseksi, sinusta alkoi tuntua, että on huono asia olla ”tyhmä”, ettei tiedä asioita. On varmaan tosi rankkaa, kun pitää tietää kaikkea, kun maailmassa on niin paljon juttuja, joita tietää. Kirjoitin tämän kirjeen sinulle muistutuksena siitä, ettei kaikkea tarvitse tietää tai ymmärtää. Lapsina emme tienneet tai ymmärtäneet mitään, ja siksi kysyimme aina kysymyksiä ja halusimme oppia lisää. Sovimme, että emme koskaan lopeta oppimasta uutta, että olemme aina uteliaita. Eikö olisikin parempi myöntää itselleen, ettemme ymmärrä jotain ja yrittää ymmärtää sitä paremmin, kuin esittää tietävänsä kaiken ja elää kuin maailmasta olisi kaikki oppimisen arvoinen jo opittu?

Minusta, kun me myönnämme itsellemme, ettemme ymmärrä jotain, avaa se täysin uuden oppimisen maailman. Kun annamme itsellemme luvan olla tyhmiä, emme ikinä lopeta uuden ja jännittävän oppimista. Ihan kuin lapsina, kun me kysyimme kaiken kaikesta vanhemmiltamme, ystäviltämme ja opettajiltamme. Muistatko kun pohdimme, miksi kevään jälkeen tulee kesä, eikä toisinpäin? Emme tienneet mistään mitään, edessämme avautui loputon oppimisen maailma. Silloin sielussamme paloi loputtoman uteliaisuuden kipinä. Toivottavasti et ole kadottanut sitä kipinää nyt kun olet aikuinen ja yliopistossa.

Pahin pelkoni on, että jonain päivänä tulee se hetki, kun maailmasta loppuu opittava. Se hetki, kun päätämme ettei elämässä ole enää uutta oppimisen arvoista. Siinä hetkessä lopetamme kasvamisen ihmisinä. Lapsina lähestyimme kaikkia asioita ja tilanteita uteliaisuudella ja avoimuudella. Se mahdollisti paljon uusia kokemuksia ja opimme paljon matkan varrella. Se auttoi mei - tä kasvamaan, ajattelemaan isommin ja sopeutumaan uusiin tilanteisiin.

Minusta aikuiset vaikuttavat joskus todella tyhmiltä, vaikka niillä on ollut koko elämä aikaa oppia. Lapsina olimme nöyriä oppijoita, ymmärsimme tietämättömyytemme, uskalsimme kysyä kysymyksiä ja pyytää apua. Me opimme erheistämme, ja se auttaa meitä ymmärtämään elämää ja itseämme paremmin. Elämä olisi varmasti tosi tylsää, jos eläisi kuin tietäisi kaiken. Minusta joskus tuntuu, että ne, jotka tietävät vähiten, luulevat tietävänsä kaiken. Sokrates sanoi kerran, että ”Tiedän vain sen, etten tiedä mitään.”

En tiedä ketä Sokrates on, onko hän professori Helsingin yliopistossa? Hän vaikuttaa todella viisaalta.

Muistatko kun olimme suuria tutkimusmatkailijoita ja tutkijoita takapihallamme ja lähimetsässämme? Tutkittava maailmamme oli pieni, mutta uteliaisuutemme teki siitä loputtoman suuren. Nyt kun kasvoit aikuiseksi ja elät aikuisten suuressa maailmassa, onko se maailma yhtä kiehtova kuin lapsuutemme maailmat? En tiedä millainen aikuisten maailma on, mutta se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Oppiiko aikuisten maailmassa joka päivä jotain uutta ja jännittävää? Lupaan, etten ikinä kadota uteliaisuuttani, edes aikuisena. Lupaan ihmetellä joka päivä jotain uutta. Lupaatko sinäkin? Se on varmaan aika vaikeaa joskus, jos muut olettavat meidän olevan viisaita ja tietävän asioita. Kun menen kouluun, toivon että koulussa ei opeteta vain sitä, miten vaikuttaa viisaalta. Toivottavasti koulussa ei opetella ulkoa vain tietämisen arvioisia juttuja, vaan kannustetaan tutkailemaan maailmaa, kysymään kysymyksiä ja pysymään uteliaana. Siten voimme luoda maailman, jossa on ok sanoa, ettei tiedä, mutta on valmis oppimaan. Eikö sellainen maailma olisikin todella hieno, jossa kaikki antaisi itselleen luvan olla tietämättä mitään?

Nyt kun olet yliopistossa, et varmaan koskaan tunne itseäsi tyhmäksi. Paitsi ehkä Sokrateksen tunnilla, hän on maailman viisain. Jos kuitenkin joskus tunnet itsesi tyhmäksi, muista että se on ok. Kun oppii hyväksymään oman tyhmyytensä, oppii rakastamaan sitä, avaa se uuden uteliaisuuden ja loputtomien mahdollisuuksien maailman. Se on kuin aarrearkku täynnä tietoa, joka vain odottaa, että joku utelias sen löytää.

Toivottavasti muistat, että ymmärtämättömyys on arvokkain askel ymmärrykseen ja kasvuun. Sen sijaan että olisit häpeissään siitä, ettet tiedä tai ymmärrä, olethan ylpeä uteliaisuudestasi ja innostasi oppia uutta. Muista kysyä kysymyksiä, muista hämmästellä maailmaa. Ole aina avoin oppimiselle. Kaikkea ei tarvitse tietää, tärkeintä on se, että haluat ymmärtää enemmän.

Lupaathan, ettet ikinä anna sitä lapsenomaisen uteliaisuuden kipinää sammua sisältäsi.