Anja ampui MM-kultaa s

ANJA AMPUI MM-KULTAA ANJA AMPUI MM-KULTAA

Juttu on julkaistu Porras-lehdessä vuonna 1980

Ampumaradalla Anjan keskittyminen oli huipussaan.

MM-kisat olivat Anjalle ylittämätön kokemus. Kultamitali kaulassa oli helppo hymyillä, vaikka väsymys jo painoikin.

Moni voi uneksia urheilun MM-mitalista, mutta harva sen saa. Salolainen Anja Nurmi on yksi niistä, jotka ovat voineet varmistaa asian nipistämällä itseään. Että MM-mitali on totta, eikä unta. Hän voitti ilmakivääriammunnan maailmanmestaruuden vammaisten MM-kisoissa Assenissa Hollannissa vuonna 1990. 590 pisteen maailmanennätystulos tuli 60 laukauksen sarjasta. Anjalla oli tuolloin ollut limb girdle -lihasdystrofia jo noin 25 vuotta. Hän käveli lyhyitä matkoja ilman apuvälineitä, mutta pidempiä kilpailumatkoja varten tarvitsi pyörätuolin, etteivät voimat valahtaisi matkan varrelle.

Varmuutta, hallintaa

Anjan mielestä ampuminen sopii lihassairaalle hyvin. – Kun ase tuetaan, käsivoimia ei tarvita paljoa, hän perusteli. Anjan ilma-aseessa latausvipu toimi kaasulla, joten lataus onnistui häneltä itseltään. Kilpailu oli kuitenkin niin pitkä, että käsivoimat eivät joka lataukseen riittäneet. Eniten apua Anja tarvitsi ilmakiväärinsä kantamiseen. Se painaa viisi kiloa. – Lajin ominaisuuksiin kuuluu myös se, että ampujan korvien välin täytyy olla kunnossa, Anja kertoi. – Ampuminen itsessään kylläkin tukee tätä. Se antaa varmuutta, on hallittava itsensä, käsi ei saa vavista. Tuloksiin pääseminen vielä auttaa asiaa.

Anja sanoi saaneensa harrastuksestaan aimo annoksen lääkettä myös arkuuteensa.

Kolmannentoista päivän merkityksiä

Asseniin lähdettiin perjantaina 13. päivänä kello 13. Alkuun näytti siltä, että tämä olisi juuri niin huono enne kuin sanotaan. Anja oli lajinsa ainoa naisampuja ja jury päätti ensin, että hän saa ampua kilpailujen ulkopuolella. Lopulta asia järjestyi siten, Anja päätyi ottelemaan miesten sarjassa. Monta muutakin mutkaa tuli eteen matkan varrella, mutta apua saatiin SIU:n lajivalmentajalta Aulis Lammelta.

Kilpailussa avustajat olivat lisäksi kehnot, heitä ei ollut mitenkään valmennettu tehtäväänsä. Aseet olivat heille aivan vieras asia. Avustajaansa ei silti voinut valita.

Mutta onneakin oli. Kisojen aikataulu sopi erinomaisesti Anjalle. Hänen kilpailunsa oli heti ensimmäisen lepopäivän jälkeen. Moni suomalainen sai odottaa helteessä usean päivän ajan.

Ampuminen pysyi kuitenkin harrastuksena

Ammuntoihin osallistui 119 kilpailijaa 22 maasta. Lajilla kannatus oli vankkumaton, vaikka naisia näyttääkin olevan kuvioissa vähän. Salon seudun invalidien urheilijoissa kilpakumppaneita oli siirtynyt boccia-pelin pariin.

Assenin kisat olivat kaikkiaankin suurtapahtuma. 2 500 osanottajaa 48 maasta kamppaili eri lajeissa. Anjalle nämä olivat ensimmäiset suurkilpailut. – Oli kyllä uskomaton tunne voittaa näissä, hän sanoi. Tuolloin alkoi näkyä sekin, että vammaisurheilija noteerataan urheilijaksi muiden tapaan. Kisoista kerrottiin paljon tiedotusvälineissä. Anjankin voittoa selostettiin useilla palstoilla. Anjalle ampuminen oli kuitenkin harrastus, eikä hän sen takia halunnut missään vaiheessa pistää kaikkeaan peliin.