Perheen voimin yhteiseksi hyväksi s

Yhdistystoiminta on ollut Virran perheelle kokonaisvaltaista. Kun Touko jäi yhdistystoiminnasta sivummalle, astui Antti remmiin.

PERHEEN VOIMIN YHTEISEKSI HYVÄKSI

Antti Virta oli kahdentoista, kun vanhemmat toivat hänet mukanaan yhdistykseen. Terttu-äidin vaivoihin oli löytynyt syy ja sen kautta Antinkin kävelyongelmille saatiin selitys, Myopatia congenita. Siitä lähtien Terttu ja Touko olivat vuosikausia yhdistyksen kantavia voimia ja nyt Antti on vuorostaan vastuutehtävissä.

Antti ja Touko painottavat aivan erityisesti edesmenneen Tertun osuutta yhdistyksessä aivan alkuvaiheesta lähtien. 10 vuotta hän oli hallituksessakin. Tyypillisiä piirteitä Tertun toiminnassa olivat innostavuus ja sinnikkyys. Etenkin esteettömyyteen liittyviä etuisuuksia haettaessa hän vaati ehdotonta oikeudenmukaisuutta, eikä antanut periksi ennen kuin asiat alkoivat sujua. Terttu oli taistelija! Kun vesijumppa aiottiin siirtää pois kaupungin uimahallista, Terttu meni juttelemaan kaupungin edustajien kanssa ja ilmoitti, että ei me suostuta siihen. Katsokaa nyt keitä me ollaan! Ja jatkoaikaa tuli.

Kerran Tertun jalka oli kovin kipeänä, mutta kun seuraavana päivänä pystytettiin toripöytää telineineen varainhankintaa varten, ei hän malttanut jäädä pois, vaan meni sisulla mukaan. Yhteenkuuluvuuden henki oli niin luja ja kaikki tsemppasivat toinen toisiaan. Jos osallistujia ei joskus ilmaantunut riittävästi, Terttu soitti perään, että saatiin tapahtuma aikaiseksi. Äiti oli hirveän aktiivinen kaikessa.

Vähitellen sydänvaivat alkoivat hidastaa tahtia ja niihin Terttu lopulta menehtyi 68-vuotiaana, vuonna 2008. Viimeinen taistelu koski vielä sähköpyörätuolia, jota TYKS:istä ei olisi millään myönnetty. Kovan väännön ja paperisodan jälkeen sekin lopulta tuli.

Penkit ulos ja pyörätuolit sisään

Touko osallistui Tertun mukana kaikkeen yhdistystoimintaan, oli tekemässä himmeleitä joulumyyntiin, toimi yleisavustajana aina kun tarvittiin ja ennen kaikkea oli järjestelemässä yhdistyksen retkiä. Niitä tehtiin niin usein, että siihen ehti jo syntyä rutiinia. Yhdistyksen piiristä saatiin edullisesti käyttöön aina sama vanha bussi. Mitään invabussejahan ei tuolloin ollut.

Ennen kuin päästiin matkaan, vaadittiin aina parin tunnin järjestelyt. Linjurista poistettiin penkkejä, takaoveen aseteltiin pitkät puiset lankongit ja niitä pitkin työnnettiin pyörätuolin käyttäjät miesvoimin sisään. Tarkkaan piti katsoa, ettei kukaan vain putoa. Bussissa pyörätuolit kiinnitettiin lattiassa oleviin rautatappeihin. Eikä mitään tarvinnut tehdä yksin. Vainion Kalevi ajoi ja muut avustivat, muistelee Touko. Kauhee into oli, että kaikki pääsivät mukaan!

Liittopäivillä olikin Turusta aina kaikkein isoin porukka.

London calling

Nuorille yhdistystoiminnan sävähdyttävin kohokohta oli Lontoon matka 90-luvun alussa. Reissuun lähti kymmenkunta nuorta, suurin osa ensimmäistä kertaa ulkomaille ilman vanhempia.

Antti organisoi matkaa ja selvitti tarkkaan matkatoimistolle, mitä pitää ottaa huomioon. Että kahdella on sähköpyörätuoli ja mitä se tarkoittaa käytännön järjestelyjen kannalta. Kaiken piti olla selvää, mutta kun Lontoossa tultiin hotellille, huoneet olivatkin puoli kerrosta ylempänä rappujen päässä.

Matkatoimiston opas oli ihan hoomoilasena että miten niin ei käy. Lopulta pyörätuolia käyttävät avustajineen saatiin majoitettua toiseen, yhden metropysäkkivälin päässä olevaan hotelliin. Porukka asui sitten Lontoossa kahdessa eri hotellissa, mutta matkasta tuli joka tapauksessa unohtumaton!

Alkuaikoina yhdistyksessä oltiin leimallisesti mukana perheittäin. Joitakin kavereita Antti löysi muista aktiiviperheistä, kuten JP:n, eli Jukka Koskisen Naantalista. Muutaman vuoden päästä Lihastautiliitto aloitteli nuorisotoimintaansa ja Antti meni siihen mukaan. Hiljalleen myös some tuli helpottamaan nuorten keskinäistä yhteydenpitoa.

Antti oli päättänyt, että hänen rajansa nuorisotoimikunnan puheenjohtajana on 30 vuoden ikä, tehtävä siirtyköön sen jälkeen nuoremmalle. Hän oli jo jonkin aikaa kaivannut näkökulman muutosta ja sitä tarjosikin nyt Kynnys ry. Siellä Antti al-

koi vetää integroidun tanssin ryhmää, joka jatkaa toimintaansa edelleen.

Yhteiskunnan muutos heijastuu

Lihastautiyhdistyksen iso voimainponnistus oli Avustajakeskuksen pystyttäminen 90-luvulla ja se söi perustamisvaiheen aikana voimaa ja energiaa muulta yhdistystoiminnalta.

Lisäksi Antti näkee yhdistystoiminnassa samaa muutosta kuin yhteiskunnassa yleensäkin. Kun ennen toiminta oli kokonaisvaltaista, se on nyt jakautunut vähän kuin palasiin. Ihmiset toimivat haluamassaan palasessa, tietyssä siivussa, josta löytyy heille samankaltaista kontaktipintaa. Joku käy uimassa, joku tuolijoogassa, joku jossain muussa. Nämä eri siivut ovat sitten saman katon alla.

Asiat vain ovat muuttuneet. Nykyisin on olemassa enemmän erilaisia kanavia kuin ennen. Nuoret esimerkiksi toimivat keskenään somen kautta ympäri Suomen, Antti toteaa.

Touko taas kokee olleensa enemmän perheitten ajan miehiä ja sillä toiminnalla oli hänelle merkitystä. Jäi hyvä mieli siitä, että pystyi auttamaan omalta osaltaan, kun itse oli terve. Se oli yhteistä tekemistä samanoloisten ihmisten kanssa, yhteiseksi hyväksi.

Teksti: Riitta Liede