Page 1

MIELIPIDE- JA KULTTUURILEHTI

33.  VUOSIKERTA

4 / 2019

Libero IRTONUMERO 4€


Talvi-Libero

4 / 2019

3 PÄÄKIRJOITUS Nuorisojärjestön historia on oleellinen osa vasemmiston poliittista historiaa. Joonas Pulkkinen

4 PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI Vasemmistolaisen liikkeen kannatus ei kasva keskenään juttelemalla ja leikkimällä radikaalia. Hanna-Marilla Zidan

5 PUHEENJOHTAJAN KOLUMNI Tuleva puheenjohtaja toteutti unelmistaan toisen ja tuli valituksi nuorisojärjestön johtoon. Nyt hän unelmoi toisenlaisesta maailmasta. Liban Sheikh

6 IRRALLISTA Jos suomalaisella politiikalla olisi museo ja muistoesineiden kokoelma, siellä olisi ainakin Timo Soinin PS-pinssi ja Paavo Arhinmäen liekkihuppari.

KANNEN KUVA: ROOPE ERONEN

20 KOSKA TUNTUU ET ME KAIKKI OLTIIN VAA HUPIVEIKKOJA SIELLÄ Römaanin kirjoittanut kirjailija Pontus Purokuru palasi romaaninsa valekirjoittajan jalanjäljille kauppakeskus Rediin. Johanna Osváth

26 LIBERAALIN DEMOKRATIAN SÄILYTTÄMINEN EDELLYTTÄÄ JUHLAPUHEIDEN SIJAAN KONKRETIAA Populistien suosio Euroopassa ei selity pelkällä erittelyllä eliittiin ja kouluttamattomaan väestöön. Marianne Sandelin

30 KATTEETON DEMONISOINTI JA KRISTILLINEN MORAALI HARAAVAT HUUMELAKIEN HÖLLENTÄMISTÄ VASTAAN Toimittaja ja tietokirjailija Anton Vanha-Majamaan mukaan kannabislakialoite lisää ainakin huumevalistusta ja vie päihdekeskustelua eteenpäin.

7 TIINA Elämänkatsomustieto kaikille tarkoittaa uskonnonvapautta kaikille.

Anton Vanha-Majamaa

Tiina Turunen

32 KRITIIKKI Karri Lehtinen arvioi kriittisesti Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset-kirjan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Henrik Jaakkola muistelee saman kirjan pohjalta Vasemmistonuorten yläluokkasafaria. Tuukka Brunila tulkitsee, miten Fingerpori-elokuva ilmentää keskustalaista dystopiaa. Niko Peltokangas arvostelee tämän vuoden kirjallisuuden Finlandia-ehdokkaiden yleisösuosikin.

8 DEMOKRATIA ON TÄÄLLÄ JOKA PUOLELLA JA SILTI UTOOPPINEN Teppo Eskelinen toivoo demokratialta enemmän mielikuvitusta ja utopioiden välistä kiistelyä. Oskar Lindman

11 TEHDÄÄN PUOLUEESTA MEIDÄN NÄKÖISEMME Lauri Linna arvioi kolumnissaan puoluekokouksen perusteella, mitä Vasemmistonuorten läheisempi suhde puolueeseen voisi tarkoittaa.

36 GROOMING-ILMIÖ JA LUOKKAEROT SARJAKUVASSA Hanna Gustavssonista tuli yliopistossa vahingossa sarjakuvataiteilija.

Lauri Linna

Antti Kurko

12 AUTOFIKTIOCHAT! Tarkoittaako paljon puhuttu kirjallisuuden genre mitään uutta? Onko kaiken takana valkoinen hetero, aseksuaali kirkkoisä vai rodullistettu nainen? Nuoren Voiman päätoimittajien dialogi.

40 VÄKIVALLATON SUORA TOIMINTA Nuorilla vasemmistolaisilla on lähivuosina oiva mahdollisuus olla osa uusien ilmastoaktivismin muotojen rantautumista Suomeen. Amos Wallgren

Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas

14 LUOKKAVIHOLLISENA TALOUSTIEDE Keskiajan papistolla ja aikamme ekonomisteilla on yhteys. Pinja Vuorinen

43 JÄRJESTÖSIVUT Vasemmistonuorten järjestöja nuorisotoiminnan koordinaattori Arto Leinonen avaa järjestön jaosto- ja työryhmähaun. Anna Funck raportoi, miten nuorten ilmastoahdistus puhutti panelisteja Turussa järjestetyssä Eurooppa-foorumissa.

16 KUN MODERNI REPEÄÄ. 80-LUKU KULTTUURISENA KILJUASTIANA Filosofi Tuomas Nevanlinna esittää analyysinsa, minkä takia ironia ja vihreä liike kiinnostivat 80-luvulla nuoria enemmän kuin vasemmistolainen järjestötoiminta. Joonas Pulkkinen

Oikaisu numeroon 3/2019: Mia Haglund ja Taija Roiha ovat podcastin tekijöinä omaa luokkaansa, myös ohjelman nimeä myöten. Toisin sanoen Haglundin ja Roihan podcast-ohjelman nimi ei ole ”Samaa luokkaa”, vaan ”Omaa luokkaa”, jota voi kuunnella tietysti yhteisöpalvelu Soundcloudissa.


PÄÄKIRJOITUS

KUVA: PINJA NIKKI

NUORISOJÄRJESTÖN HISTORIA ON OLEELLINEN OSA VASEMMISTON POLIITTISTA HISTORIAA VÄRIKKÄÄN JA vaiherikkaan poliittisen syksyn keskellä Vasemmistonuorilta löytyi keskenään luottamusta epäluottamuksen sijaan, toisin kuin keskustan ja SDP:n puheenjohtajilta. Vasemmistonuoret siirtyi suuntaa antavalla jäsenäänestyksellä sähköisen järjestövaikuttamisen aikaan, valitsi järjestölle uuden puheenjohtajan sekä määritti poliittisen suuntansa Kajaanin liittokokouksessa. Vasemmistonuorten täyttäessä 2004 60 vuotta Liberon silloinen päätoimittaja Perttu Iso-Markku kirjoitti nuorisojärjestön historiasta artikkelisarjan. Iso-Markku teki ansiokkaan pioneerityön päättäessään historiankirjat 1990-luvun loppuun. Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto oli löytänyt järjestön kannalta vaikean 90-luvun jälkeen toimintansa suunnan ja määrittänyt suhteensa vuonna 1990 perustettuun vasemmistoliittoon. Nimi muuttui Vasemmistonuoriksi vuonna 1999. Viidessätoista vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon, mistä soisi myös kirjoitettavan yhtä perusteellisesti. Vasemmistonuorten entisistä puheenjohtajista on kehkeytynyt eturivin politiikkoja ja ministereitä. 2000-luvun puolivälissä niin SDP:ssä kuin vasemmisto­ liitossa väläytettiin ajatusta puolueiden yhdistymisestä, etenkin vasemmistolaisesta ay-kentästä. Vasemmistonuoret totesivat, että vasemmistoliitolla on oma punavihreä kantansa ja ideologiset erot demareihin ovat selvät. Suvi-Anne Siimeksen dramaattinen ero vasemmistoliiton puheenjohtajan paikalta avasi tilaa Paavo Arhinmäen poliittiselle uralle. Nuorisojärjestö ei hetkahtanut järjestönä erilaisten näkemysten välienselvittelystä. Kriittinen suhde puolueeseen on säilynyt. Vasemmistonuoret on liputtanut vapaan liikkuvuuden puolesta, puolustanut marjanpoimijoiden työoikeuksia ja paljastunut lakia laimin­lyöneitä työnantajia. Järjestö on edistänyt suoran kansalaisvaikuttamisen ja aktivismin muotojen rantautumista Suomeen ja osallistunut suuriin eurooppalaisiin ilmasto­aktioihin. Li Anderssonin toimiessa nuorisojärjestön puheenjohtajana Vasemmistonuoret varmisti kriittisen dialogin vasemmistolaisessa järjestökentässä, kun puolue meni Jyrki Kataisen hallitukseen. Nämä ovat vain pintaraapaisu yrityksestä hahmottaa Vasemmistonuorten historiaa. Anderssonin siirryttyä kansanedustajaksi ja tultua vasemmistoliiton puoluekokouksessa 2016 puolueen puheenjohtajaksi kävi niinkin erikoinen sattuma, että nuorisojärjestön puheenjohtaja Anni Ahlakorpi oli puolueen puheenjohtajaa vanhempi. Puolue oli tässä suhteessa edistyksellisempi – vasemmistoliitto käytti jo tuolloin suuntaa antavaa sähköistä äänestystä. Kajaanissa Vasemmistonuoret päätti, että se selvittää mahdollisuutta lähentyä järjestönä puoluetta. Monet yli-ikäistyneet järjestö­ aktiivit, jotka ovat tottuneet suoraan kansalaisaktivismiin, ovat heränneet ihmettelemään nuorisojärjestön suuntaa. Tämä mielestäni kertoo ensinnäkin, että jokainen järjestön sukupolvi muodostaa oman käsityksensä politiikasta ja sen tekotavoista. Toiseksi, että nuoriso­järjestöllä on ollut oma merkityksensä itsenäisenä järjestönä ja on olemassa tilaus keskustella vasemmiston suunnasta laajemminkin. Kajaanin perusteella järjestö kuitenkin edelleen esittää rohkeita ja uusia poliittisia avauksia, mistä kertoi myös liittokokouksen vammaisten työoikeuksiin huomiota kiinnittänyt kannanotto. Siltä pohjalta: mitä parhainta onnea!

Joonas Pulkkinen

Päätoimittaja, Vasemmistonuorten entinen jäsen

Nuorten kulttuuri- ja mielipidelehti • Perustettu vuonna 1987 • Kultti ry:n jäsen • Kustantaja: Libero ry • Päätoimittaja:

Joonas Pulkkinen • AD: Kaarina Tammisto • Fontit: Lyyra / Schick Toikka, Happy Times at the IKOB / Velvetyne • Osoite: Lintulahdenkatu 10, 2. kerros, 00500 Helsinki • Palaute ja juttutarjoukset: toimitus@liberolehti.fi, 040 067 8839 • Tilausasiat: tilaukset@liberolehti.fi, 045 348 5499 • Painopaikka: Waasa Graphics, Vaasa, painettu ympäristöystävälliselle paperille ympäristöystävällisessä painossa • ISSN 0783–6198 • Vasemmistonuoria lähellä oleva, journalistisesti riippumaton aikakauslehti • Tilaushinta 20 €, tukitilaus 50 € • www.liberolehti.fi

LIBERO 4/2019

3


KOLUMNI

HANNA-MARILLA ZIDAN

LUKIOLAISENA ERÄS lempielokuvistani käsitteli politiikkaa, rakkautta ja elokuvaa. Elokuva sijoittuu Pariisin opiskelijamellakoiden aikaan. Eräs keskeinen hahmo on vallankumouksellinen, joka haluaa “pistää kaiken uusiksi”, on muurannut seinänsä Maon kuvilla ja puheissaan maalaa kuvaa ideaaliyhteiskunnasta. Elokuvan päähenkilö kysyykin ihailemaltaan ystävältään, miksi tämä vain istuu puhumassa Maosta eikä ole muuttamassa maailmaa esittämänsä ihanteen mukaiseksi. Vuosien varrella aatteellisessa toiminnassa olen tavannut lukemattomia ihmisiä, joiden työ ja palo maailman muuttamiseksi on inspiroivaa. Heitä, jotka pistävät itsensä likoon niiden asioiden puolesta, joihin uskovat. Se vaatii tiedon kerryttämistä ja avoimuutta niin uudelle tiedolle kuin uusille ihmisille. Halua vaikuttaa vastavuoroisesti. Sitten on heitä, jotka paasaavat vuodesta toiseen vallankumouksesta, suurista ihanteistaan, joissa kaikki pistetään uusiksi, ja tosiasiassa takertuvat omaan pieneen maailmaansa. Ulkomaailma taitaa olla liian pelottava. Todellinen muutos on pelottavaa. Se vaatii itsensä likoon pistämistä, epäonnistumisia. Toisin kuin Maoa elokuvassa ihannoinut hahmo ja hänen kaltaisensa ihmiset, uskon että ajamiensa asioiden puolesta itsensä likoon pistävät ihmiset oikeasti uskovat johonkin – eli asiaansa. Vallankumouksesta vuodesta toiseen keskenään pienessä piirissä jauhavat eivät. En ole ainakaan puheista huolimatta nähnyt sellaista kahdeksaan vuoteen. Vasemmistolaisen liikkeen kannatus ei kasva juttelemalla keskenämme ja leikkimällä radikaalia. Radikaalia on olla kiinni tässä yhteiskunnassa ja kaikissa

KUVA: PINJA NIKKI

MUUTOS VAATII TEKOJA, EI PELKKIÄ PUHEITA!

niissä taisteluissa, joita vasemmistolaisen liikkeen tulisi käydä nyt. On aika tulla pois ylätasoilta, niiden joukkoon, joiden asioita ajamme. Vasemmistonuoret on saanut uuden upean johdon, jonka uskon saavan paljon hyvää aikaiseksi tulevina kahtena vuotena. On mukavaa jättää järjestö hyviin käsiin ja jatkaa uusiin haasteisiin, nuorisojärjestössäkin voi roikkua liian pitkään.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten väistyvä puheenjohtaja.

4

LIBERO 4/2019


KOLUMNI

LIBAN SHEIKH

TARKALLEEN 75 vuotta sitten perustettiin Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto. Vuonna 1999 SDNL muutti nimensä Vasemmistonuoriksi, ja tänä vuonna juhlimme nuorisojärjestömme 30. yleiskokousta. Vasemmistonuoret ovat ansiokkaan historian omaava järjestö maailmaa muuttaville nuorille. Historiamme valossa on tärkeää pystyä tarkastelemaan tätä päivää. Voisikin sanoa, että maailma (tai ainakin Suomi) seisoo parhaillaan tienhaarassa. Nykyistä tilannetta määrittelevät kolme erilaista, mutta toisiinsa kietoutunutta yhteiskunnallista kriisiä: 1) Ilmastohätätila, eli planeettamme elinkelpoisuuden murentuminen ilmakehän lämmetessä, 2) demokraattisuuden ihanteiden mureneminen, kun uusliberalismista ei näy poispääsyä ja fasistit kosiskelevat ihmismassoja lupaamalla muutosta, sekä 3) luokkayhteiskunnan yhä vahvempi paluu ja pääoman globaali keskittyminen. Kukin kriiseistä edustaa toisenlaista tulevaisuuden suuntaa kuin mihin vasemmistolainen maailmankuva pyrkii. Kriiseissä on aina myös mahdollisuus. Ja vasemmistolainen visio on muuttanut maailmaa ennenkin. On tärkeä muistaa, että toisenlainen maailma on mahdollinen. SDNL:n ensimmäisessä liittokokouksessa (1945–1946) Tampereella hyväksyttiin vaatimus nuorison kolmesta oikeudesta: oikeus toimeentuloon, oikeus vapaaseen koulutukseen sekä oikeus yhteiskunnalliseen toimintaan. Ne ovat vahvasti ohjelmissamme läsnä tänäkin päivänä. Haluamme edelleen, että tämä maailma, jossa elämme, on tasa-arvoinen, ekologinen ja taloudellisesta demokraattinen. Maailmaa ei kuitenkaan muuteta yksin, vaikka ajoittain siltä saattaa tuntua. Tästä syystä on tarpeen huomata, että vaikka

uskomme joukkovoimaan, niin vasemmistolaisia painaa historian suurten saappaiden varjo. Keskuudessamme kummittelee vaatimus historian lupausten lunastamisesta. Aktiivit vertaavat itseään ja heitä verrataan hiljaisesti nykyisiin ja menneisiin suurhenkilöihin. Jokaisen suunsa avaavan tulee olla seuraava Karl Marx, Rosa Luxemburg, Kwame Ture tai Li Andersson. Ja mielellään kaikkia näitä samaan aikaan. Oikeistohegemonian jyllätessä vaatimus korostuu entisestään ja odotukset ovat kovat. Sosialistinen liike on kuitenkin aina menestynyt juuri sosiaalisuutensa voimin. Eli yhteisön, joka tarjoaa jäsenilleen pesäpaikan, vahvistaa ymmärrystä ja muuttaa itseään vastaamaan jäsenten tarpeita. Nuorisoliiton tehtävä on sanoa tämä ääneen. Tulevaisuuden Vasemmistonuoret vaikuttaa kaduilla ja kabineteissa sekä tarjoaa entistä vahvemmin välineitä ymmärtää ja muuttaa maailmaa. Ajattelin itse nuorempana olevani kuuluisa kirjailija 27-vuotiaana. Kukapa ei olisi haaveillut. Haaveeni ovat kuitenkin muuttuneet syvemmiksi vuosien varrella. Osaltani toteutui onneksi toinen erityinen haave, ja saan kunnian johtaa ensi vuodesta lähtien valtakunnallista nuorisoliittoa. Tahdon työlläni varmistaa, että mahdollisimman monen nuoren haave yhteiskunnallisesta toiminnasta ja osallistumisesta vahvistuu. Toivon, että Vasemmistonuoret tarjoaakin jäsenilleen ahdistuksen hetkellä positiivista uskoa muutokseen. Tämän tekstin eräs viesti olkoon se, että parhaisiin kamppailuihin sisältyy myös tanssia sateessa. Nuorisoliittomme perinne on kunnioitettava, ja niin on myös vasemmistolainen

KUVA: PINJA NIKKI

TOISENLAINEN MAAILMA ON MAHDOLLINEN

visiomme. Yhteiskunnan muuttaminen tapahtuu porukalla, ja toiminta vaatii yhteistä ymmärrystä. Muutos vaatii myös liekkiä, joka auttaa työntämään eteenpäin. Mikä on siis se liekki, mikä meitä liikuttaa? Historiamme osoittaa, että järjestötoiminta voi olla monenlaista. Tehkäämme siitä taas innostavaa. Kiinnostaako sinua taide? Aloita sitten vasemmistolainen punkbändi tai feministinen kuoro osana toimintaa. Kiinnostaako mediatoiminta? Kerää porukka ja aloita antikapitalistinen podcast. Aloittakaa vaikuttaminen paikallisten ay-aktiivien tapaamisessa, käynnistäkää mentoriohjelma uusille vaikuttajille, pyytäkää julkisuudessa näkyviä puhujia vierailulle, ehdottakaa järjestölle tapahtumaa. Innostukaa, aloittakaa ja liikuttakaa. Nuorisoliitto liikkuu mukananne.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten tuleva puheenjohtaja.

LIBERO 4/2019

5


IRRALLISTA M

” ika Halvari ei pääse töihin hampurilaisravintolaan, ainakaan jos hän haluaa näyttää hienoa lävistystään ihmisille.” – ”Kun työnhakijan pärstä ei miellytä”, Julle Tuuliainen. Libero 4–5/2007.

E

” omeopaattiset lääkkeet osaksi kapitalismikritiikkiä!”

” ä sanon nyt teille, että ympäristöasiat ovat tärkeitä! Muistakaa vanhan SKDL:n värit: punainen ja vihreä, siis ympäristö”, totesi Paavo Arhinmäki iittiläisen huoltoaseman baarissa vuonna 2008. ” hkä sekin kertoo jotain Vanun entisistä puheenjohtajista, että joku persugraffititaiteilija on tehnyt teokset, joiden nimet on ollut Paavo, Dan ja Li.”

T

” erästä tuli kulttuuriradikalismin airut. Vanhempaa sukupolvea ärsytettiin heittämällä herjaa SKP:stä ja SKDL:stä. Pilkan kohteeksi joutuivat usein myös Neuvostoliitto ja DDR. Vanhempaa polvea rassasi kenties vielä tätäkin enemmän Terän seksuaalinen sallivuus. Lehden iskulauseisiin kuului ”sexillä sosialismiin”, ja vuonna 1965 kohua nostatti vittu-sanan mainitseminen lehdessä julkaistussa novellissa.” – Perttu IsoMarkku: Vasemmistonuorten historia (2004).

T

” urun klassillisen lukion oppilaat kielsivät Köyhät kyykkyyn ja aseita Saudi-Arabiaan -tekstin laittamisen yhden penkkariauton kylkeen, mutta lakana on ensi viikon näytillä Helsingin Sörnäisissä Vasemmistonuorten toimiston ikkunassa.” – Turkulainen, 16.2.2018.

6

LIBERO 4/2019

M

H A

” rhinmäki, tuo Viidakon Ykä, näyttää liekkihupparissaan aivan nykyajan taidekouluopiskelijalta.”

K

” un Jyrki Lehtolakin tajusi, että vasemmiston jokaisissa vaali­ bileissä esiintyi Paleface, niin puolue onnistui järjestämään vaalibileet, jossa ei esiintynyt Paleface. Harmi, että Jyrki Lehtola ei ole tajunnut, että Vasemmistonuoret oikeasti lukee Marxia vähintään yhtä paljon kuin katsoo Madventuresia. Sen maailmankuva saattaisi meinaan järkkyä siitä.”

K

” oko Marxin tuotantoa Anna Kontula ei ole lukenut, mutta Pääoman ja muut keskeiset teokset.” – Libero 1/2003.

M

” un politiikkaan liittyviin suosikki­meemeihin kuuluu ehdottomasti se vanhoilla Vanun sivuilla ollut meemi, jossa luki vain Jussi Saramo.”

S

” e näkyy siinä, että ottaa kantaa ja menee eri näköisiin tilaisuuksiin. Mä saattaisin olla jopa Vasemmistonuorten kesäleirillä, jos sinne minut kutsuisivat.” – Timo Soini kuvaa, mikä tekee hänestä radikaalin tasa-arvon ihmisen. (2012)

S

” eksijaoston perustaminen, perustetaan siveyspoliisi eli sissi, logokilpailu, ulottuvuuksien välinen solidaarisuus...” –Vasemmistonuorten 30. liittokokouksen ”huumorialoitteita”.


KOLUMNI

TIINA TURUNEN

ELÄMÄNKATSOMUSTIETO KAIKILLE TARKOITTAA USKONNONVAPAUTTA KAIKILLE VASEMMISTONUORTEN 30. liittokokous vahvisti poliittisen ohjelmansa myötä monta merkittävää linjaa marraskuussa Kajaanissa. Osa kirjauksista kävi läpi tiukan äänestyksen, ja kaikista täpärin kosketti uskonnon opetusta peruskouluissa: esitys uskonnon opetuksen kokonaisvaltaisesta poistamisesta ja kaikkien koululaisten siirtymisestä elämänkatsomustiedon opetukseen hävisi äänestyksen yhdellä äänellä. Poliittinen ohjelma vaatii nyt, että valtaosa uskonnon opetuksesta on kaikille yhteistä katsomusopetusta, jonka rinnalla uskonto­ kuntiin kuuluville opiskelijoille tarjotaan oman uskonnon tunnustuksetonta opetusta. Olin äänestyksessä häviäjien puolella, mikä ei sinänsä ollut uutta. Olen vastustanut uskonnon roolia peruskoulussa siitä asti, kun aloitin oman opintieni, ja olen kirjoittanut uskonnonvapauden puolesta jo monta kolumnia. Yhden äänen tähden kirjoitan taas uuden. Yhteiskuntamme perustuslaillinen lähtökohta on uskonnonvapaus. Se ei tarkoita ainoastaan sitä, että jokaisella on oikeus harjoittaa omaa uskoaan, vaan myös – ja oikeastaan ennen kaikkea – sitä, että ketään ei saa velvoittaa osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Uskonnonvapaus on äärimmäisen merkittävä lähtökohta julkisin varoin rahoitetussa peruskoulussa, jota jokainen Suomessa oleskeleva lapsi on velvollinen käymään. Uskonnonvapaus ei toteudu peruskouluissamme, koska koulu­kohtaiset erot uskonnon opetuksen tunnustuksettomuudessa ovat suuria, ja kuten syksyn puheenaiheista on saanut huomata, koulut järjestävät edelleen myös kaikille oppilaille suunnattuja, uskonnon harjoittamiseen rinnastuvia tilaisuuksia, vaikka ne on kielletty. Syy sille, että uskonnonvapaus ei toteudu kouluissa, on evankelisluterilaisen kirkon tosiasiallinen valta-asema ja uskonnonvapautta loukkaavat asenteet, joita saatetaan verhoilla esimerkiksi perinteiden kunnioittamiseksi. Uusi kaikille yhteinen katsomusaine pahentaisi ongelmaa entisestään. Se toteutettaisiin valtauskontojen ehdoilla ja

siitä muodostuisi todennäköisesti samanlainen aine kuin evankelis­luterilainen uskonto nyt jo on. Näennäisesti voitaisiin väittää, että uusi aine on kaikille. Alaikäisillä ei ole oikeutta erota uskonnollisesta yhteisöstä tai liittyä sellaiseen ilman huoltajan suostumusta, joten on myös näennäistä ja uskonnonvapauden kannalta äärimmäisen riskialtista väittää, että uudessa mallissa jokainen opiskelisi aidosti omaa uskontoaan. Nykyinen elämänkatsomustieto on se katsomusaine, jonka piiriin kaikki koululaiset tulisi saattaa. Se, että elämänkatsomustietoa ei hyväksytä nykyjärjestelmän vaihtoehdoksi, kielii asenteellisuudesta ja väärästä tiedosta: elämänkatsomustieto ei ole mikään ateistien oma reaaliaine, vaan se on eettiseen ja kriittiseen ajatteluun valmentava oppiaine, jossa tutustutaan maailman kulttuureihin paljon laajemmasta näkökulmasta kuin siitä, mihin eri kulttuureissa uskotaan. Se on ainoa tapa uudistaa järjestelmä siten, että uskonnonvapaus toteutuu. Olisi myös oikeudenmukaista, että kaikilla uskonto­ kuntiinkin kuuluvilla lapsilla olisi oikeus opetella itsenäistä, toisten kunnioittamiseen pohjautuvaa ajattelua alakoulusta lähtien. Liittokokouksessa voittanutta kirjausta puolustettiin esimerkiksi vähemmistöuskontoon kuuluvien asemalla. Ajatuksena on, että jos kouluissa ei opeteta omaa uskontoa, radikalisoitumisen vaara nousee. Pelko ei varmasti ole aiheeton, mutta siihen on muitakin ratkaisuja kuin uskonnonvapauden kustannuksella tapahtuva uudistus. Radikalisoitumisen ehkäisy vaatii yksilökohtaisuutta, ja siinä peruskoululla ja kouluterveydenhuollolla ylipäätään on merkittävä rooli. Elämänkatsomustiedon opetukseen perustuvassa järjestelmässä jokaisen vakaumusta ja vakaumuksettomuutta kunnioitetaan. Se on lähtökohta, joka toteuttaa niin perustuslain ja nykyaikaisen ihmisoikeuskäsityksen kuin lapsen edunkin luomat vaatimukset.

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten hallituksen jäsen.

LIBERO 4/2019

7


TEKSTI

OSKAR LINDMAN

DEMOKRATIA ON TÄÄLLÄ JOKA PUOLELLA JA SILTI UTOOPPINEN Jyväskylän yliopiston lehtori Teppo Eskelinen kirjoitti kirjan Demokratia utopiana ja sen vastavoimat (Vastapaino 2019). Eskelisen mukaan demokratian vastaiset voimat ovat hiljalleen vahvistuneet, eikä sitä enää uhkaa pelkästään populistit. Tyypillisesti on tapana katsoa yhteiskunnallisia utopioita erilaisten vaihtoehtoliikkeiden päämääränä, mutta näin voi nähdä demokratiankin. Se tekisi siitä vain vahvemman.

T

EPPO ESKELINEN ajattelee, että demokratia on tosiasiassa saavuttamattomampi kuin yleensä ajattelemme: monelle se tuntuu tyhjältä, väsyneeltä ja itsestään selvältä käsitteeltä. Hänen mukaansa demokratiassa, jossa elämme, on omat tietyt vankat ja vakiintuneet instituutionsa. Mitä jos kaikki demokratian äänet painaisivat yhteiskunnan suuntaa määritellessä yhtä paljon? Eskelinen luulee, että moni demokraatiksi itsensä mieltävä saattaisi säikähtää tämän kaltaista ajatusta. Hän arvelee, että tällaisella systeemillä olisi kyky oppia virheistään. Hänen mukaansa elämme ”pehmustetussa ja turval­ listetussa demokratiassa”. Vaikka demokratiaa rajoittavat virkamiesvallan määrittelemät turvalliset puitteet, Eskelisen mielestä se on oikeasti hierarkki­ sempi kuin halutaankaan myöntää. On monia erilaisia asemia, joista voi vaikuttaa asioihin, saada äänensä kuuluviin: ”Ydinpoint­ tini on, että kun demokratian ottaa vakavasti, se on todella kesken!” PARIKYMMENTÄ VUOTTA sitten nähdyt suuret demokraattiset vallankumoukset siirsivät entisen itäblokin ja globaalin etelän maat demokratiaan. Tai ainakin niissä tuli mahdollisuus ylipäätänsä äänestää. Se oli valtava ja innostava demokraattinen vallankumous, mutta Eskelisen mukaan ei mikään demokratian viimeinen askel. Eskelinen kysyy, miten demokratiaa voisi tänä päivänä kehit­ tää eteenpäin. Demokratiaa koskevat uhat ovat uudenlaisia, ja moni hallinto maailmalla on epädemokraattinen. Hän uskoo, että demokratiaa ei voi puolustaa vain puolustamalla sen instituu­tioita. Jos rakennelma horjuu, ei sitä korjata pitämällä sitä pystyssä, vaan

8

LIBERO 4/2019


KUVAT: VASTAPAINO

tuuppaamaan sille uusi suunta. Siksi ideana on ajatella demokratia keskeneräisenä, utooppisena projektina. Eskelinen lähtisi käsitte­ lemään demokratiaa, institutionaalisella ja myös toisaalta mieli­ kuvitukseen perustuvalla kulttuurisella tasolla. Suomen taloudelliset instituutiot tulisi Eskelisen mukaan rakentaa niin, että eri ihmiset pystyisivät vaikuttamaan niihin suurin piirtein tasa-arvoisesti. ”Virkamiesvalta vaikuttaa suoma­ laisessa talouskeskustelussa niin, että ministeriössä katsotaan raa­ mit, joista tehdään lähtökohta sille, mitä ylipäätänsä voi tehdä”, ihmettelee Eskelinen. Eskelisen mukaan vastuun käsite ja vas­ tuullinen talouspolitiikka ovat politiikassa jotain, mikä on minis­ terillä hyväksytettyä. Hänen mielestään vastuun tulisi olla valinta monien valintojen joukosta. Silloin se voisi olla myös virhe, josta joku voisi kantaa vastuun. Siksi vaihtoehtojen kirjon tulisi olla mahdollisimman suuri. Kun taas liikutaan toisella, mielikuvituksellisella/kulttuurisella demokratian tasolla, demokratiaa ei voi hänen mukaansa nähdä pelkkänä päätöksentekomekanismina, jossa yhdellä tai toisella on preferenssinsä, kolmannella kolmas. Jokin näistä toteutetaan kim­ passa, jos toteutetaan. ”Demokratiaan kuuluu olennaisesti kyky kuvitella toisenlaisia yhteiskunnallisia todellisuuksia. Se ei poliit­ tisella spektrillä tarkoita yhtään mitään, todellisuudet voivat olla vaikka kuinka erilaisia. Kulttuurikriittinen pointtini on, että vai­ kuttaa siltä, että olemme kadottamassa kykyä kuvitella toisenlai­ sia yhteiskuntia.” Eskelinen ei odota, että tapahtuisi äkkikäännös toisenlaiseen yhteiskuntaan, vaan että kuvittelukyky auttaisi meitä operoimaan

paremmin ihmisinä yhteiskunnassa. Demokratiassa ei törmäytet­ täisikään toisiinsa arvoja ja preferenssejä vaan erilaisia utopioita. Ylipäänsä millaisia yhteiskuntia voi kuvitella. Tällöin utopian kuvat neuvottelisivat keskenään. Nostalgia on nostanut päätään poliittisena voimana. Monella politiikassa toimivalla on usko, että menneisyyttä uudelleen kuvit­ telemalla voidaan operoida tulevaisuutta. Voidaan kuvitella, että Suomi on aikanaan ollut etnisesti ja kulttuurisesti yhtenäinen kan­ sallisvaltio, tai kuten vasemmisto, että aikanaan on ollut jokin ihan­ teellinen hyvinvointivaltio. ”Tämäkin on taaksepäin katsomista”, huomauttaa Eskelinen. Kun demokratiaa tarkastelee Eskelisen määrittämällä institutio­ naalisella puolella, tulisi huolehtia, että kaikkien äänet vaikuttavat yhteiskunnalliseen todellisuuteen yhtä paljon ja että kenelläkään ei ole etuoikeutettua asemaa päätöksenteossa toisen kustannuksella. Kulttuurinen puoli taas varmistaa, että kuvitellaan tulevaisuus­kuvia puhtaiden omien preferenssien ajamisen sijaan. Demokratian kor­ jausohjelma toimisi näiden tematisointien pohjalta. Eskelisen mielestä edustuksellinen demokratia kärsii helposti liiasta hierarkisoinnista ja edustamisesta. Edustaminen varsinkin on hänelle herkkä kysymys. Eskelinen muistuttaa, että moni ajat­ telee vaaleissa valitsevansa johtajansa. ”On oltava huolissaan tästä johtajuuden ideasta. Ei ihmisillä pitäisi olla sinällään johtajia”, hän pohtii. Hyväksyttävät päätöksenteon hierarkiat voivat olla Eskeli­ sen mukaan hankalia ja ongelmallisia. Systeemissä valutaan nykyi­ sin järjestelyyn, jossa päätökset tehdään pienissä neuvottelut­iloissa ja todelliseksi kysymykseksi muotoutuukin, pysyvätkö omat rivit suorassa ja kuinka puolueet saisivat edustajansa hyväksymään nämä päätökset. Tämä muuttaa demokratian suunnan ylhäältä alaspäin, eikä se ole enää aidosti edustukseen perustuvaa. Eskelisen mukaan on onnetonta, että jopa pienet askeleet suo­ ran demokratian suuntaan ovat tänä päivänä vähissä. Kaikkia kan­ salaisaloitteita ei edes käsitellä eduskunnassa. Kyllä–ei-tyyliset kansanäänestykset vaatisivat nekin omat erikoisjärjestelynsä ja jär­ keistämisensä. 1990-luvun alusta asti on kääritty selviä tiettyjä ole­ tuksia kokonaisvaltaiseksi paketiksi nimeltään liberaalidemokratia, joka sisältää demokratian ja kapitalismin perusinstituutiot. Eskeli­ nen arvioi, että nykyään kuitenkin juuri ne maat, joissa talous kas­ vaa nopeimmin, ovatkin epädemokraattisia paikkoja. ”On totuttu kauhean kivaan ajatukseen, että saadaan vapausniminen paketti, jossa on kaikki nämä vapaudet. Nopeimmin kas­ vavat taloudet ovatkin Itä- ja Väli-Aasian ja Afrikan talouksia, joissa sananvapauden tila on aivan kammottava. Koko talousjär­ jestelmä on hyvin salaileva ja komentotyyppinen. Se vaatii toisen­ laisia valintoja suhteessa demokratiaan.” Esimerkkinä hän käyttää keskuspankkia, joka on järjestetty niin, että se on kaiken demokraattisen päätöksenteon ulkopuolella ja lisäksi luo uusia asiantuntijavaltaisia rakenteita. Hänen mieles­ tään olisi kuitenkin tyhmää sanoa, että tämä on kuin Kiinassa. Erot ovat valtavat, mutta tällainen rajattu demokratia on tullut voimaksi, jota kohti täälläkin liikutaan. Eskelinen pohtii, että jos käykin niin, että autoritääristä kiina­ laista mallia ruvetaankin pitämään taloudellisen dynamiikan takia ihailtuna, meidät pakotetaan kysymään, kuinka paljon sitä demo­ kratiaa loppujen lopuksi kannatetaankaan. Demokratiaan tulee liit­ tymään hankalampia valintoja kuin on totuttu.

LIBERO 4/2019

9


PYSY KUULOLLA!

SIA HANKI UU AITOJA 2020 T TIETOJA & n yhdistyksen perustaminen Koulutuksessa syvennymme yhdistyksen perustamisen käytäntöihin ja minimivaatimuksiin. Webinaarit 14.1., 28.1., 6.2. ja 13.2. klo 17–18 n vaikuta vallanpitäjiin – lobbauskoulutus Koulutus antaa käytännönläheisiä vinkkejä lobbauksen kohteiden ja keinojen valintaan sekä menestyksellisen lobbauskampanjan suunnitteluun. Tampere 18.1. • Helsinki 12.9. n tehoa canvan käyttöön Koulutuksessa tutustut saavutettavuuden perusteisiin ja syvennät maksuttoman Canvan käyttötaitoja. Helsinki 29.1. ja 5.2. klo 17–20

Nyt tutustumishintaan

Digilehti 3 kk / 4,90 € +

uudistunut KU 3 kk / 30 €

Kun haluat pysyä kuulolla pidempään, kestotilaus 12 kk 162 €

n some hyötykäyttöön Koulutus antaa eväät hyvän someviestin luomiseen ja perustaidot maksullisen mainonnan harjoittamiseen. Suunnattu aloittelijoille ja peruskäyttäjille. Helsinki 4.2. ja 11.2. • Tampere 12.3. ja 19.3.

kansanuutiset.fi/tilaajapalvelu/tee-tilaus

n mobiilivideokoulutus Koulutus madaltaa kynnystäsi tuottaa videomateriaalia somekanaviin. Suosittelemme koulutusta someviestinnän tekijöille. Tampere 4.2. ja 18.2. klo 12–16

10

LIBERO 4/2019

Tietojani saa käyttää Kansan Uutisten markkinointiin

Tilaushinnat sis. painetun lehden sekä digilehden alv 10%. Hinnat voimassa kotimaassa.

Osoite

Maksajan nimi, jos eri kuin tilaaja

Sähköposti

Nimi

Digilehden tilaus hoituu suoraan sivuiltamme: htttps://digilehti.kansanuutiset.fi/tuotteet/lehtitilaukset/

30 €

1 kk Digilehti

4,90 €

3 kk Uudistunut KU

KU Liberoon 76 x 250 mm.indd 1

162 €

82 €

t

12 kk

f

6 kk

tykkää ja seuraa

ksl.fi kslopintokeskus

Kestotilaus

tutustu

Kestotilaus

ksl.fi/koulutuskalenteri tai 040 197 4209

20 €

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU:

Määräaikainen 2 kk

Koulutukset 90–160 €, PAMin ja SEL:n jäsenet maksutta.

Digilehti 3 kk / 4,90 € + uudistunut KU 3 kk / 30 €

n osku viidessä päivässä – verkkokoulutus osuuskunnan perustamisesta Tutustut osuustoimintaan ja saat valmiudet ryhtyä osuuskunnan perustamistoimiin. Koulutuksen voi suorittaa missä vain ja milloin vain itsellesi sopii. Maksuton

Kiitos, tilaan Kansan Uutiset

n viesti selkeästi Koulutuksessa avataan kirjallisen viestinnän lukkoja ja neuvotaan, miten omaa kielenkäyttöään voi kehittää. Helsinki 24.3. ja 31.3. klo 17–20

Puhelin

PYSY KUULOLLA PIDEMPÄÄN

n palkanmaksu- ja tulorekisterikoulutus Koulutuksessa käydään läpi palkanmaksun perusteet ja velvoitteet. Lisäksi harjoittelemme muun muassa työnantajavelvoitteiden ilmoittamista tulorekisteriin. Helsinki 15.2. • Tampere 14.11.

Osoite

n esiintymisjännitys kuriin Koulutus on tarkoitettu sinulle, joka koet esiintymiseen liittyvän jännityksen estävän itsesi ilmaisemista luontevasti ja rennosti. Tampere 8.2.

Kansan Uutiset Tunnus 5005075 00003 vastauslähetys

Postimaksu maksettu

www.kansanuutiset.fi

26.11.2019 13.00.12


KOLUMNI

LAURI LINNA

TEHDÄÄN PUOLUEESTA MEIDÄN NÄKÖISEMME

LIITTOKOKOUKSESSAAN VASEMMISTONUORET hyväksyi selvityksen puolueeseen liittymisestä. Selvitys itsessään ei tarkoita sitä, että puolueeseen oltaisiin liittymässä, vaan sitä, että kaikki sen mahdolliset vaikutukset olisivat tiedossa. Tämä on nähdäkseni yksiselitteisen hyvä. Tällä hetkellä emme käytännössä edes tiedä, mistä kaikesta puhumme, kun puhumme mahdollisuudesta liittyä puolueeseen. Puoluekokous antoi kuitenkin hieman viitteitä siitä, mitä puolueeseen kuuluminen tarkoittaisi – ja mikä vasemmistonuorten vahvemman läsnäolon vaikutus puolueeseen olisi. Näin punavihreänä helsinkiläisenä opiskelijana puoluekokouksessa tuli välillä ajateltua, kuinka monta äänestystä ihminen voi hävitä – ja todettua, että näemmä kaikki. Sellaiset asiat, joita on onneksi tottunut Vasemmistonuorissa pitämään itsestäänselvyyksinä, saivat vastaansa yllättävän suurta vastustusta. Kaksivuotinen puoluekokouskausi tai vegaanisuus eivät edenneet. Feminismiin sitouduttiin, mutta ei kovinkaan rohkeasti. Vasemmistoliitto on jäsendemokratiassa edellä verrattuna muihin puolueisiin ja jopa Vasemmistonuoriin. Päättyneellä puoluekokouskaudella on otettu käyttöön niin jäsenäänestykset puheenjohtajasta kuin esimerkiksi hallitukseen menosta. Vaaliohjelman valmistelu aloitettiin jäsenistöä osallistavalla kiertueella. Kuitenkin puoluekokouksessa demokratian ja yksittäisten edustajien tahdon toteutumisesta ei kannettu riittävästi huolta. On kuvaavaa, että kun juuri samana viikonloppuna Suomen ylioppilaskuntien liitossa henkilövalinnat tehtiin historiallisesti ilman neuvotteluja, joutui vasemmiston puoluekokouksessa tajuamaan, että vaikka monet piirit toimivat skarpisti, on sali täynnä erilaisia junttaryhmiä. Koeäänestyksissä käytettyjä äänestyslappuja leviteltiin kuinka sattui. Ero oli suuri, kun on tottunut liittokokouksiin, jossa äänestyslappuja kehotetaan varjelemaan miltei hengellään. Vasemmistoliitolla olisi paljon opittavaa Vasemmistonuorten kokouskulttuurista.  Saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden suhteen puolueessa on tehty paljon, mutta sukupuolineutraaleja vessoja ja

KUVA: PINJA NIKKI

Vasemmistoliiton puoluekokous vahvisti käsitykseni siitä, että puolue tarvitsee toimintaansa mukaan meidät vasemmistonuoret. Sillä vaikka kyseessä on niin käytännöiltään kuin tavoitteiltaan kaikkein edistyksellisin puolue, on sillä monessa perusasiassa skarpattavaa.

hiljentymiseen tarkoitettuja huoneita ei puoluekokouksessa näkynyt. Iloista on, että Vasemmistonuorten aloitteet yhdenvertaisuuden lisäämisestä menivät läpi. Sen sijaan aloitteet feministiseksi julistautumisesta tai feminismin saamisesta säännöissä mainituksi arvoksi kaatuivat äänestyksissä. Puoluekokouksessa hyväksytyssä, seuraavan kolmen vuoden toimintaa ohjaavassa tavoiteohjelmassa nyt onneksi mainitaan, että tekemämme politiikka on feminististä. Ja ovat tavoiteohjelman linjaukset muutenkin itsessään feministisiä: trans-, maahanmuutto- ja muissa ihmisoikeuskysymyksissä puolueemme on nyt linjoiltaan niin edistyksellinen, että siitä voi olla vain ylpeä. Puoluekokouksen perusteella on selvää, että vasemmistoliitto tarvitsee lisää vasemmistonuoria toimintaansa. Jos meillä olisi puolueessa samanlainen valta kuin Vihreillä nuorilla on puolueessaan, olisi puolueemme jo aivan uudella tasolla. Puhumattakaan puolueen kannatuksesta. Tällä hetkellä monet vanhemmat toimijat havittelevat menneisyyden vasemmistoliittoa ja sellaisten ihmisten ääniä, jotka ovat ehkä joskus menneinä vuosikymmeninä meitä äänestäneet. Vasemmistoliiton tekemien kannattajapotentiaalitutkimusten mukaan meidän kasvupotentiaalimme on kuitenkin toisaalla: se on yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja ilmastokysymysten painottamisessa. Se on sellaisten ihmisten tavoittamisessa, jotka haluavat äänestää modernia, punavihreää, samaistuttavaa ja antirasistista puoluetta. Meidän vasemmistonuorten vaikutuksella puolueesta voisi tulla nimenomaan kaikkea tätä. 

Kirjoittaja on monien liittokokousten veteraani ja oikeustieteen opiskelija, joka on tottunut vääntämään perusasioista milloin missäkin kokouksissa

LIBERO 4/2019

11


OF I K T IO C H AT ! AU AUTOFIKTIO  Nuoren Voiman päätoimittajat Vesa Rantama ja Maaria Ylikangas hoitavat työasioita usein Messenger-sovelluksella. Välillä keskustelut laajenevat asia-aiheisiin, kuten nyt pinnalla olevaan autofiktiogenreen. Mitä se on ja onko siinä mitään uutta? Onko kaiken takana valkoinen hetero, aseksuaali kirkkoisä vai rodullistettu nainen? Vesa Rantama: Maaria, saimme tehtäväksemme autofiktiokatsauksen. Autofiktiosta puhutaan yhä enemmän, ja vuosittain sen piiristä tulee uusia menestysteoksia. Keskustelu niistä tuntuu usein olevan kummallisessa historiattomassa limbossa – niin kuin vasta 2010-luvulla Suomessa vakiintunut kirjallinen termi tekisi ilmiöstä uuden. Maaria Ylikangas: Ja historiattomuuteen kuuluu se, että autofiktion alkupisteen voi nimetä mielivaltaisesti. Jukka Petäjä sanoo HS-lauantaiesseessään (16.11.), että Jack Kerouac on autofiktion isä. Mä sanon, että Christopher Isherwood on autofiktion isä (Goodbye to Berlin, 1939), ja joku voi sanoa, että Augustinus on. Ja siis ISÄ…! Ainakin minä olen yliopistossa käynyt tunnustuskirjallisuuden kurssin, jossa luettiin myös kirkkoisä Augustinuksen (354–430) toinen magnum opus, Tunnustukset. (Toinen on Jumalan valtio, hevimpää shittiä.) Mä en keksi yhtäkään syytä, miksi sitä ei voisi pitää Aino Vähäpesolan Onnenkissan kaltaisen, esseetä, kirjallisuusteoriaa ja fiktiota sekoittavan hybridikirjan prototyyppinä. Afroamerikkalainen kirjallisuudenhistoria päivää ensimmäisen autofiktioromaanin vuoteen 1859, kyseessä on Harriet Wilsonin Our Nig: Sketches from the Life of a Free Black, in a Two-Story White House, North. En ole lukenut, mutta tutkimus väittää, että nykyautofiktiolle tyypillistä hybridisyyttä siinä olisi. On kiinnostavaa, että HS haluaa kehystää autofiktion amerikkalaisen, valkoisen ja valkoiseen populaarikulttuurin historiaan kuuluvan romaanin kautta. Etenkin, kun se nykykeskustelussa määrittyy kiinnostavimmin naiskirjallisuuden perspektiivistä. Myös Petäjän jutussa otettiin esille Serge Doubrovskyn Fils (1977), joka on standardireferenssi siksi, että termin autofiktio katsotaan olevan siitä peräisin ja kirja itsekin edustaa lajityyppiä. Kirjallisuudentutkijat ovat sittemmin erottaneet autofiktion omaelämäkerrallisesta romaanista ainakin sillä perusteella, että

ensimmäisen persoonan kertojalla on sama etunimi kuin kirjailijalla. Nykyään tuo määritelmä tuntuu triviaalilta, koska kertoja on helppo jättää nimeämättä ja kirjailijat hyödyntävät aika usein tätä mahdollisuutta. Kiinnostavaa on, että Kerouac ei myöskään täyttäisi autofiktion tunnusmerkkejä tätä sääntöä soveltaen: sehän keksi yleensä uusia nimiä itselleen ja kavereilleen. Jostain tulee siis tarve nähdä teoksia anakronistisesti autofiktiona, vaikka ne eivät sitä olisi historiallisesti tai määritelmällisesti (määritelmä toki elää koko ajan). Autofiktiolla on käsitteenä sellaista kiinnostavuusarvoa, että se nousee päivän sanomalehteen. Tää on siitä herkullinen työmaa, että jos vähänkään rehellisesti tarkastelee, niin autofiktio on ainesosana niin valtavassa osassa länsimaista kirjallisuutta, että kukin lukija voi tehdä siitä omien suosikkiensa mukaisen sukupuun. Ja tästä tossa Petäjän jutussakin taisi olla kyse. Kyse on viime kädessä todellisuudesta! Proosafiktiossa on erilaisia keksimisen asteita: jotkut keksivät ihan kaiken (maailman, teknologian, elolliset lajit), jotkut käyttävät tuttua maailmaa, mutta keksivät henkilöhahmot, ja jotkut taas käyttävät enemmän elementtejä muuntamatta niitä. Siellä skaalan jossain päässä on proosafiktio, joka muistuttaa tosi paljon todellisuutta. Mutta olennaista ei minusta ole se, mikä muistuttaa lähtötodellisuutta, vaan miten asiat palaavat todellisuuteen.

AU T OF I K T IO C H AT 12

LIBERO 4/2019


TEKSTI KUVA

Mitä tarkoitat palaamisella? Kaikilla teoksilla, jotka joku lukee, on jokin vaikutus vähintään lukijan todellisuuteen. Usein se on ajankäytöllinen, emotionaalinen tai älyllinen, harvoin kovin radikaali. Autofiktiolla tuntuu kuitenkin olevan tällä hetkellä eritoten feministisessä tulkinta­ horisontissa sellaista tunnistettavaa ja yleistyvää kosketuspintaa, josta muodostuu yhteistä kokemusta ihmisten välille. Niin, eli laajaa vastakaikua herättävä autofiktiivinen teos, sanotaan Saara Turusen, Sisko Savonlahden tai Aino Vähäpesolan, on sellainen bumerangi, joka lähtee jonkinlaisella kierteellä tekijästään kohti fiktion kenttää ja palaa sitten sieltä lukijalle, parhaassa tapauksessa niin samastuttavana että kolahtaa suoraan päähän ja lyö tajun kankaalle. Kyllä. Esim. Saara Turusen Sivuhenkilö herätti laajaa vasta­kaikua (osittain siksi, että Antti Majander otti siitä HS:ssa kopin – ja lähti siis dialogiin romaanin kanssa). Positiivisessa vastaanotossa oli pitkälti kyse tunnistamisesta: TÄÄ ON JUST NÄIN -reaktioista. Joo, ja ristiriitainen julkisuus tai kritiikit eivät tapa tai hiljennä näitä ilmiöitä, vaan vahvistavat. TÄÄ ON JUST NÄIN EIKÄ TOI SETÄ TAJUNNUT YHTÄÄN MITEN SE ON JUST NÄIN. Ja samalla sitten se setä on vähän naurettava, kun se otti romaanin jotenkin tosissaan, koska se on romaani. Autofiktiossa on myös halpa puolensa: on totta, että taiteellisen vapauden alue on iso, kun teos on fiktiivinen, mutta samalla se tekee todellisuudesta tai argumentaatiosta epämääräistä maastoa. Miten ihmeessä ihmisen pitäisi osallistua fiktioon, josta tunnistaa itsensä – ja josta kaikki muutkin tunnistavat hänet? Kysymys on tietysti naiivi, mutta silti olemassa. Joo! Tässä mielessä syksyn autofiktiotarjonnan tarkastelua voisi laajentaa päiväkirjojen puolelle – Pentti Saarikoski saattoi olla edellä aikaansa kirjoittaessaan päiväkirjaa tulevaisuuden lukijoille ja lahjoittaessaan ne Pekka Tarkalle ennen kuolemaansa. Se teki monta proosateosta jo eläessään päiväkirjatekstin pohjalta, mutta harvan autofiktiokirjailijan kunniaksi toimitetaan tuollaisia kriittisiä editioita kuin Saarikosken päiväkirjat on saaneet. Ihan käytännön kirjoittamisen kannalta tuo on tietysti luontevaa. Eri tarkoituksiin kirjoitettuja muistiinpanoja voi käyttää ihan toisessa paikassa. Päiväkirja ei kuitenkaan ole fiktiota, eikä sitä myöskään ole autofiktion toinen lähilaji, essee. Molemmat voi silti olla kaunokirjallisia – ja myös kaunokirjallisesti harkittuja.

MAARIA YLIKANGAS JA VESA RANTAMA KALLE SILTALA

Joo, puhuisin lukemisen sopimuksista – että minkälainen odotushorisontti ja todellisuuskäsitys on leimallinen millekin lajille ja miten se muokkaa lukemista. Saarikosken päiväkirjan parissa se sopimus tuntuu välillä koukkaavan fiktion puolelle, kun katsoo niitä poisrevittyjä sivuja ja muuta tietoista tekstin muokkaamista. Joo – elämäkerroissa lukija joutuu usein pohtimaan, että onkohan tää nyt ihan totta (samoin kuin päiväkirjoissa), mutta sama kysymys menee autofiktiossa toisin päin: olisikohan tämä nyt sitten totta. Me ollaan molemmat opetettu esseetä ja kirjoitettukin niitä. Mikä sun mielestä on esseen ja autofiktion suhde? Ja onko sulla autofiktiivisiä ambitioita? Esseen ja autofiktion suhde on tosi kiinnostava! Mulla ei ole autofiktiivisiä ambitioita, koska en miellä itseäni fiktion kirjoittajaksi. Esseissä saa olla subjektiivinen, mutta koska essee on nonfiktion piiriin kuuluva laji, siinä ei voi puhua aivan keksittyjä asioita. Ja asioiden keksiminen ei oo mun vahvuus. Ja koska autofiktio yleensä on romaanikirjallisuuden piiriin kuuluva laji, ja sellaisenaan pitkää proosaa (kun taas ”essee” on tavallisesti lyhyempi), se toimii myös aivan erilaisten taiteellisten sääntöjen puitteissa kuin essee. Se laaditaan toisin ja ymmärretään toisin. Onko susta luontevaa siirtyä esseestä autofiktioon tai toisinpäin? Mä sijoittaisin ton rajan häilyvämmäksi ehkä omien kirjoittamiskäytäntöjeni vuoksi – olen huomannut, että en esseetä kirjoittaessani pysty sitoutumaan nonfiktioon ihan täysin, vaan että asioiden keksiminen on mulle todella luontevaa ja usein automaattista. Tätä pitää sitten hartaasti reflektoida editointikierroksilla... Sähän oot Vesa myös aktiivinen kriitikko (siinä missä minä oon passiivinen). Minusta kritiikissäkin kokemuksellinen subjektiivisuus on olennaista, mutta koska laji on journalismia, asioita ei oikeasti saa keksiä. Miten esteettinen ja totuudenmukainen pysyy tasapainossa? Kritiikin minäkertoja harvoin nousee kirjapinon takaa esiin, ja silloin kun nousee, niin pöly tukkii keuhkot ja peittää näkyvyyden. Toisin sanoen tarvetta keksiä asioita ei ilmene.

OF I K T IO C H AT ! AU T OF I K

U T OF I K T IO C H AT !  CHAT!

T ! AU T OF I K T IO C H LIBERO 4/2019

13


TEKSTI KUVAT

PINJA VUORINEN LAURA KAMPPI

Luokka­vihollisena taloustiede

K

ESKIAJALLA KUNINKAIDEN väi­ tettiin saaneen suvereenin valtansa suoraan Jumalalta kansan mandaatin sijaan. Sotilaiden sääty piti huolen vasta­ rinnan tukahduttamisesta, mutta sääty, joka todella antoi sosiaalisen oikeutuksen järjestelmälle, oli papisto. Säätyjärjestel­ män indoktrinaatio syntyi kirkossa, joka saarnasi Jumalan luoneen ihmiset epätasaarvoisiksi. Tehtävää edesauttoi se, että papisto oli oppinutta ja lukenutta siinä missä rahvas pääsääntöisesti lukutaido­ tonta. Luomalla todellisuus, joka oli muut­ tumaton Jumalan tahdosta, kansa saatiin pidettyä kurissa ja hyväksymään epäoikeu­ denmukainen järjestelmä. Kuten kuningasvaltaa ja säätyjärjestel­ mää aikoinaan, myös nykypäivän luokkaja talousjärjestelmää kohdellaan itsestään selvänä asiantilana. Siinä missä muinoin luokkajakoa perusteltiin Jumalan tahtona, nykyään se nähdään luonnollisena ja ”ratio­ naalisena” järjestelmänä. Taloustieteestä

14

LIBERO 4/2019

puhutaan usein enemmän lähes luonnon­ tieteenä kuin sosiaalitieteenä. Isona osateki­ jänä tähän näkemykseen ovat taloustieteen metodit. Valtavirran taloustieteen tapa typistää ihmiset hyödyn maksimoijiksi ja monimutkaisten sosiaalisten rakenteiden selittäminen parilla muuttujalla ylläpitävät materiaalista pohjaa, joka muovaa yhteis­ kunnan ylärakenteen samanlaiseksi. Keskiajalla papiston oli helppo hal­ lita lukutaidotonta kansaa vedoten pyhiin teksteihin. Nykyään suurin osa länsimai­ den kansalaisista on lukutaitoisia ja yhä useampi korkeakoulutettu. Siitä huoli­ matta taloudesta puhuminen vaatii val­ tavasti tietoa ja ymmärrystä, jotta voisi tulla otetuksi vakavasti. Talouspuhe kät­ ketään jargoniin, tilastoihin ja matemaat­ tisiin kaavoihin. Valtavirran taloustieteen kritiikkiä kohdellaan haihatteluna, kunnes jokin ulkoinen syy, esimerkiksi talouskriisi, pakottaa sen huomioon ottamisen. Tämä on näkynyt vaikkapa modernin rahateorian

(MMT) kohdalla, joka on alettu ottaa vaka­ vasti vasta, kun nimekkäät poliitikot ovat alkaneet puhua siitä. Valtavirran taloustieteen saamaan kri­ tiikkiin vastataan monesti anekdooteilla ja oletuksilla vailla tieteellistä perää. Kukapa ei olisi kuullut väitteitä ihmisluonnosta tai kakun leipomisesta ja jakamisesta. Tämä on selvässä ristiriidassa sen kanssa, kuinka talouden lainalaisuudet esitetään liki luon­ nonvoimien kaltaisina esteinä, joihin on vain mukauduttava. Jos ja kun talous perim­ miltään perustuu ihmisten toimintaan, on fatalistista ottaa lähtökohdaksi tilanne, jossa ihmisluonnetta tai ihmisten toimin­ taa ei voisi muuttaa. TALOUSTIEDE POLIITIIKAN RAJOITTAJANA JA MAHDOLLISTAJANA

Dogmaattisella ymmärryksellä taloudesta on suora vaikutus yhteiskuntaan. Kun rajat sille, mitä talouden kannalta voidaan


tehdä ja mitä ei, on asetettu ahtaisiin raa­ meihin, vallanpitäjille jää hyvin vähän liikkuma­varaa. Tämä siitä huolimatta, että pohjimmiltaan politiikkaa ei voida erottaa taloudesta. Mikä tahansa poliittinen pää­ tös vaatii jonkinlaista resurssien uudelleen­ jakamista, mistä myös taloudessa on kysymys. Niinpä ymmärrys siitä, mitä mis­ säkin taloustilanteessa tulee tehdä, määrit­ telee sen, millaista politiikkaa tehdään. Lähiaikojen tunnetuimpia esimerkkejä tästä ilmiöstä on vasemmistopuolue Syrizan nousu ja tuho Kreikassa. Vasemmisto nousi pitkän oikeistohallitusten valta­kauden jäl­ keen hallitukseen eurokriisin ja velkaohjel­ mien kuritettua kansalaisia vuodesta 2008. Kansainvälisten instituutioiden määrittä­ essä, miten Kreikan tulee toimia ja miten rahaa käyttää – tai ennemmin olla käyttä­ mättä –, demokratia käytännössä tukah­ dutettiin. Ei ollut väliä, mikä puolue on vallassa, sillä käytännössä kaikilta vaadit­ tiin samanlaista talouden ”tasaamista”. Rajoittamisen lisäksi taloudelliset nor­ mit voivat kuitenkin myös suojata vallan­ pitäjiä. Inhottavat leikkaukset on tehtävä, koska talous vaatii sitä. Tätä asetelmaa ei kyseenalaisteta valtavirran talouspuheessa, ja niin poliittiset toimet voidaan piilottaa pakon taakse. Ei ole väliä, tehtiinkö pää­ tökset siksi, että vallanpitäjät vihaavat köy­ hiä tai että he haluavat hyödyttää omia tai ystäviensä yrityksiä. On huomattavaa, että esimerkiksi velalla pelottelu on ollut valo­ keilassa, kun on haluttu oikeuttaa kurjistus­ politiikkaa tai estää vasemmistolaisemman politiikan toteuttamista. Sen sijaan velka ei ole ollut ongelma oikeistopuolueiden kas­ vattaessa sitä entisestään, vaan siitä on vaiettu heti kun oikeisto on saanut varmis­ tettua valtansa. Teknokratia ei ole vierasta Suomelle. Uusliberalismin alkuvuosista lähtien val­ tiovarainministeriön virkamiesten käyt­ tämä valta on vain lisääntynyt. Ministeriön madonluvut ovat kaikille politiikkaa seu­ raaville tuttuja. Uuden budjettikauden alkaessa valtiovarainministeriön harmaat byrokraatit ilmoittavat arvioidun kasvun, kuinka paljon leikkauksia sen puitteissa on tehtävä ja paljonko saa verottaa. Siinä ei poliitikoille jää paljoa muuta roolia kuin väitellä siitä, mistä otetaan. Myös hallituskautensa aloittanut Rin­ teen hallitus on kohdannut ilmiön valtionva­ rainministeriön lyödessä tiskiin luvut, joiden puitteissa kirjoitettua hallitusohjelmaa ei

voida edes toteuttaa. Huomattavaa on myös se, kuinka tämä on auttanut keskusta­ puoluetta, joka myös kyseisen ministerisal­ kun omistaa. Valtiovarainministeri Mika Lintilä on ilmoittanut aikovansa toimia estääkseen ”liiallisen” kulutuksen, toisin sanoen mahdollisesti estääkseen hallitus­ ohjelman toteutumisen. EKONOMISTIT – NYKYAJAN PAPISTO

Ei ole sattumaa, millaisia puolueita valta­ virran taloustiede on tukenut. Sekä oikeis­ topuolueet että ekonomistieliitti edistävät omistavan luokan valtaa. Valtavirran talous­ tiede ei kyseenalaista kapitalistisen talous­ järjestelmän premissejä vaan toisintaa niitä. Tyypillinen oppikirja esimerkiksi mainit­ see työttömyyden keskeiseksi syyksi liian korkeat palkat, jotka taas johtuvat ammat­ tiliitoista ja minimipalkasta. Niinpä alalla myös lähtökohtaisesti menestyvät ne, jotka hyväksyvät tietyt premissit ja teoretisoivat valtavirran paradigman puitteissa. Oikeistolaiset hallinnot ovat myös tar­ koituksella nostaneet instituutioiden joh­ toon taloustieteilijöitä, joiden näkemykset oikeuttavat valtaapitävien toimet ”tieteel­ lisesti”. Ilmiö on ollut huomattava esi­ merkiksi latinalaisessa Amerikassa, jossa Yhdysvalloissa yliopistotutkinnon saaneet niin kutsut ”Chicagon pojat” palaavat kou­ lutuksen saatuaan kotimaihinsa edistämään uusliberaalia talouspolitiikkaa, joka sattu­ moisin hyödyttää Yhdysvaltojen talous­ politiikkaa sekä maiden oikeistoregiimejä.

Tunnetuin esimerkki tästä on Pinochetin Chile, jossa Milton Friedmanin alaisuu­ dessa oppinsa saaneet ekonomistit edistivät yksityistämishankkeita ja deregularisaa­ tiota. Tuon politiikan seuraukset näkyvät tänä päivänäkin Chilessä tapahtuvassa yhteiskunnallisessa liikehdinnässä.. Vaikka kapitalistisessa yhteiskunnas­ sa ekonomistit eivät muodostakaan omaa luokkaansa kuten papit aikoinaan, nämä kaksi ammattiryhmää esittävät hyvin sa­ mankaltaista roolia omissa yhteiskunnis­ saan. Kuten papisto aikanaan, myös tämä nykypäivän älymystö tukee vallitsevaa status quota. Molemmat opettavat ihmi­ sille tietynlaisen järjestelmän hyväksymistä vaihtoehdottomuuden varjolla. Molempien roolina on saada massat pysymään kurissa ja tyytymään osaansa samalla itse hyötyen järjestelmän heille suomista eduista. Mo­ lemmat kehottavat kansaa luovuttamaan kohtalonsa korkeampien voimien käsiin ja tyytymään osaansa, oli kyse sitten Jumalan tai tämän paikan ottaneiden markkinoiden näkymättömästä kädestä. Vaihtoehdottomuutta ei kuitenkaan tarvitse hyväksyä. Kuten Ursula K. Le Guin on sanonut: kapitalismin valta tun­ tuu vääjäämättömältä – mutta niin tuntui kuninkaiden jumalainen valtakin. Niinpä olemassa oleva epäoikeudenmukaisuus on uskallettava kyseenalaistaa, olivat peruste­ lut sille sitten teologisia tai taloudellisia.

LIBERO 4/2019

15


KUN MODERNI REPEÄÄ.

80-luku kulttuurisena kiljuastiana


TEKSTI KUVAT

JOONAS PULKKINEN LIINA AALTO-SETÄLÄ

”Emme olleet ahdistuneita, vain hieman haikeita, tämä oli meidän Suomemme. Tämän suuren keskiluokan kaksineuvoinen rakkaustarina itsensä kanssa, sen pitkä marssi menneeseen ja tulevaan, olohuonekyräilyksi käännetty luokkataistelu, uusi luonto.” –Kirjava lehmä.

1

980-LUKUA ON pidetty vasemmistolaisen liikkeen kannalta vaikeana. SKDL:n ja SKP:n jäsenistöstä alle 30-vuotiaita oli 80-luvun lopussa vajaat kolme prosenttia. Suomen Demokraattinen Nuorisoliitto menetti vuosikymmenen alussa kosketuksensa nuori­ soon. Vaikka uusia suoran kansalaistoiminnan muotoja ilmaantui, Vasemmistoliiton synnystä kirjoittanut Sirpa Puhakka on kuvan­ nut ”ajan hengen” muistuttaneen enemmän oikeistolaista järjestö­ toimintaa. Miksi vasemmistolaisuuteen suhtauduttiin allergisesti? 1980-luvulla suomalainen julkisuus muuttui. Journalismissa tilaa sai Yhdysvalloissa kehittynyt new journalism, eräänlainen vastakulttuurinen journalismin suuntaus. Ilmiön rantautumista Suomeen edusti etenkin tietoisesti postmoderni Ylioppilas­ lehti. Lehden historiikin kirjoittaneen Jukka Kortin mukaan 80-luvulla lehti osallistui konsensus-Suomen kyseenalaistamiseen kritisoimalla ja ironisoimalla vallanpitäjiä. Tämä kävi Kekkosen vaihtuessa Koivistoksi vielä helpommaksi. Politiikkaa koskevan julkisuuden muutos alkoi osittain jo 70-luvulla. Liisa Kulhia paljasti Helsingin metrohankkeen taloussotkuja. Vuonna 1981 ilmestynyt Tamminiemen pesänja­ kajat kuvasi sensaatiohakuisesti negatiivisia asioita politiikoista. Ylioppilaslehti tarjosi kuitenkin vastajulkisuusfoorumin erilaisille vaihtoehtoliikkeille ja feministeille. Nuorena menehtynyt vihreä Taina Bertell kirjoitti lehteen artikkeleita anarkofeminismistä. Harri Saukkomaan ja Timo Harakan kaltaisista toimitta­ jista kehittyi ”mediapersoonia”. Oma lukunsa oli Kari Kontio, Marko Junkkarin sanoin ”tilataideteos”. Kontio herätti pahen­ nusta kirjoittamalla Pentti Saarikosken kuoltua halusta ”kus­ aista neron haudalle”, teki salanimellä itsestään haastattelun ja oli vuonna 1987 eduskunta­vaaliehdokkaana omalla listallaan. Kortin mukaan kulttuurisen konsensuksen rikkominen ja postmoderni tietoisuus näyttäytyi henkilöityneenä, ajoittain narsistisenakin journalismina. Vallan­pitäjiä härnättiin pönkittämällä omaa egoa.

F

ILOSOFI Tuomas Nevanlinna kirjoitti Ylioppilasleh­ teen omalla nimellä esseemäisiä artikkeleita sekä pakinoita Neoviuksena. Käytännöllisen filosofian opinnot hän oli aloitta­ nut Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa vuonna 1980. Nevanlinnan mukaan journalismin ”henkilöityminen” tun­ tui hänestä vapauttavalta. Vaikka monet toimittajat ja kirjailijat

kiinnittivät ilmiöön huomiota hyvässä ja pahassa, subjektiivinen irrottelu tuli tilauksesta 70-luvun yliviralliseen journalismiin. ”Löy­ sin sosiologisin termein ilmaistuna kulutusyhteiskuntaan tottunut sukupolvi tuli kehiin.” Yliopistopiireissä Nevanlinna liikkui osana Ylioppilaslehden tekijöiden ympärille koostunutta kirjavaa poruk­ kaa. Epäluuloa vasemmistolaisuutta kohtaan esiintyi, mutta hän koki säilyttäneensä ”yleisvasemmistolaisen” asenteensa. Tämä yleisvasemmistolaisuus ei ollut itsestään selvää. Vanha Neovius-Nevanlinnan suku on ollut täynnä pappeja, lääkäreitä ja RKP:n kansanedustajiakin. Nevanlinnan isoisään akateemik­ komatemaatikko Rolf Nevanlinnaan liitetään edelleenkin saksalaismielisyys. Yleisvasemmistolainen ajattelumaailma periy­ tyi Nevanlinnalle kuitenkin jo varhain hänen kirjailija- ja arkki­ tehti-isänsä Arnen kirjahyllyn pamfleteista. ”Faija oli tehnyt jo 60-luvulla irtioton sukutaustasta siten, että oli pikemminkin yliop­ pilasliikehdinnän puolella kuin vastaan. Faija oli sellainen yleisva­ semmistolainen, vaikka ei ikänsä vuoksi kuumimmassa ytimessä vaikuttanutkaan. Siksi termi on epämääräisyydessään aika osuva.”

Y

LIOPPILASLEHDEN TIETOINEN postmodernistisuus kum­ pusi laajemmasta länsimaalaisesta kulttuurimurroksesta. Kyseessä oli pitkälti keskustelu siitä, mitä tapahtuu modernin jälkeen. Toisen maailmansodan jälkeen länsimaat vaurastuivat, elintaso nousi ja massamediat yleistyivät. Suomessa rakennet­ tiin tietoisesti hyvinvointiyhteiskuntaa. Nevanlinna ajattelee, että 80-luvulla hyvinvointivaltio oli saavuttanut rahoituksellisesti niin kestävän pohjan kuin vain kykeni ja oli ikään kuin täysi. ”Samaan aikaan 70-luvun puolivälistä lähtien sitä olivat nakertaneet erilai­ set poliittiset ja taloudelliset kriisit: öljykriisi, Yhdysvalloista alka­ nut keynesiläisen taloustieteen kriisi, stagflaatio, 80-luvun alussa Reagan ja Thatcher.” Historiallista suuntaa oli vaikea ennustaa. Postmodernismi ilmeni erilaisina kulttuurikeskusteluina lähes millä tahansa elämän, kulttuurin tai taiteen alueella. Filosofi Jean-François Lyotard julisti kirjassaan Tieto postmodernissa yhteiskunnassa (1979) suur­ ten kertomusten kuolemaa ja historian täyttymistä mikrotarinoilla. Akateemisessa maailmassa puhuttiin historian lopusta ja ”moder­ nista keskeneräisenä projektina”. Kulttuurin alueella oli tilaa pro­ vokaatioille. Kiistelyä riitti koko vuosikymmeneksi.

LIBERO 4/2019

17


Nevanlinna on todennut edesmenneen kulttuuritoimittajan Walter de Campin (oik. Kari Lempinen) kuvanneen vuosi­

kymmentä parhaiten todetessaan: ”80-luvulla tuntui, että mitään ei tapahtunut, mutta silloin itse asiassa tapahtui kaikki.” Nevanlinnan mukaan lainaus kuvaa 80-lukuun liittynyttä historiallista ristirii­ taa. 60- ja 70-luvut olivat olleet yhteiskunnallisen edistyksen aikaa. Yhteiskunnalliseen liikehdintään liittynyt historiallinen optimismi koki kriisinsä, mutta jatkui. ”Marxilaisuus luotti edistykseen, jopa vallankumoukseen, mutta samaan aikaan optimismi ylitti puolue­ rajat. Tulevaisuus oli tavalla tai toisella meidän, kuka ikinä se me olikaan.” 70-luvulla ei lännessä tapahtunut juuri mitään, elettiin konsensuksen ja hyvinvointivaltion vakiintumisen aikaa. Vaikka 80-luvulla tuntui, että kaikki on ohi ja historian mahdollisuudet tyh­ jentyneet, tapahtui isoja asioita. ”Informaatiovallankumous alkoi, ihmisten arkipäivän tasolla automatisaatio. Ei menty enää pank­ kiin vaan pankkiautomaatille. Kylmä sota päättyi.”

U

UDEN TALOUSTIETEELLISEN ajattelun aave leijui valta­ merten päällä. Idästä kuului reaalisosialismin kummituksen kuolinkorina. ”Tiedonantajan toimittaja Vesa Oittinen suhtau­ tui siihen myös innostuneesti. Että tästä perspektiivistä voi myös uudistaa reaalisosialismia.” Nevanlinnan mukaan Neuvostoliiton

18

LIBERO 4/2019

tulevaisuuteen suhtauduttiin kuitenkin lopun alkuna, vaikka valtio mureni luultua nopeammin. Etäisyys vasemmistoon johtuu Nevan­ linnan analyysissa taistolaisuuden ”spesiaali­traumasta” sekä van­ han toiminnan ja ajattelun riittämättömyydestä. Vasemmistolainen politiikka oli rakennettu kansallisen teollisen hyvinvointivaltion kehyksessä, ”radikaaliksi” politiikaksi. Vuosikymmen ei kuitenkaan ollut epäpoliittinen. Pikemminkin aromipesä, jossa hautui tilaa uusille näkemyksille ja politiikan teke­ misen tavoille. Syntyi tila vihreän liikkeen synnylle. ”Vuosikym­ menen vaihteessa oli jo Koijärvi-liike, joka oli alkusysäys vihreiden monivaiheiselle historialle. Vihreisiin johtaneen liikehdinnän ansi­ oksi täytyy sanoa, että tuli tila avata jälkiteolliseen kapitalismiin liittyviä sosiaalipoliittisia vaihtoehtoja, kuten kansalaispalkkaa ja perustuloa koskevaa keskustelua.” Vihreisiin johtaneessa liikehdinnässä toisensa löysivät esimer­ kiksi Pekka Haaviston ja Heidi Hautalan päätoimittaman Suomi-lehden tekijät, Oraansuojelijat ry:n ”kasvisruokalajengi” sekä lintuharrastajat. Osmo Soininvaara ja Ville Komsi pon­ nistivat liberaalisen kansanpuolueen nuorisojärjestöstä. ”70-luvulla poliittisesti kodittomaksi jäänyt, työväenliikkeeseen identifioitu­ maton vaihtoehtoliikkeiden väki löysi itsensä uudessa tilanteessa.” Ydinsota ja -voima herättivät pelkoa. Tämä tuki rauhanliikettä,


kuten Reaganin valintakin. ”Reaganin puheet tuntuivat monesta samalta kuin nykyään tuntuisi, jos Steve Bannon olisi päässyt jenkkien ruoriin.” Nevanlinnan arviossa häntä yliopisto-opinnoissa 80- ja 90-lukujen vaihteessa seurannut sukupolvi oli pikemminkin kaikista epäpoliittisin sukupolvi. ”Hyvinvointivaltio oli laman takia reaalisesti konkurssissa, Neuvostoliitto pirstaleina, sosialismi aat­ teena symbolisesti konkurssissa.”

V

UONNA 1988 ilmestyi Nevanlinnan ja Kontion romaani Kir­ java lehmä. Kirja oli oma keskisormensa hyvinvointiyhteis­ kunnan suurelle tarinalle. Muodoltaan kirjaa voi pitää kotimaisen postmodernin kirjallisuuden kulmakivenä. Kirja syntyi Kontion ja Nevanlinnan pitkäksi venyneestä lehtiartikkelista. ”Suuressa tari­ nassa poliittiset vastakkainasettelut ovat kutistuneet mediaspek­ taakkelin tyhjiksi osapuoliksi, vastapuoliksi ja lopulta ihan samaksi. Joku tämän kaltainen idea siinä oli, en ole lukenut sitä kaikkien vuosien jälkeen.” Nevanlinnan mukaan Kontion kädenjälki näkyy kirjassa keskeisesti. ”Perusidea ja aika räiskyvä tyyli on peräisin Kontion puolelta. En olisi yksin kirjoittanut sellaista teosta, mutta olkoon dokumenttina omasta ajastaan.” Kirjava lehmä tekee läpileikkauksen Suomen historiaan neljän eri henkilön: Jouko Turkan, Kalevi Sorsan, Suomen Yhdys­ pankin johtajan Mika Tiivolan sekä jääkiekkovalmentaja Rauno Korven (kirjassa Kärki) kautta. Faktat yhdistyvät sepitettyyn. Lopulta kirjan kirjoittajien alter egot ja hyperironia pistävät his­ torian suuret linjat sirpaleiksi. Keskeisenä teemana on hyvinvoin­ tivaltio yhteiskunnallisena projektina sekä muuttuva julkisuus ja media. ”Tuntui, että me eletään mediayhteiskunnassa, mikä nyky­ ään on täysi klisee ja itsestäänselvyys. Silloin se oli olevinaan havainto. Muistan, että luettiin [Jean] Baudrillardin ajatuk­ sia mediasta ja simulaatiosta. Se tuntui tekevän tyhjäksi kaikkien poliittisten muuvien mahdollisuuden. Että kaikesta tulee osa itse­ ään kiertävää mediapuhetta.” Vielä 80-luvun alussa Esa Saarisen kaltaisen punktohtorin esiintyminen julkisuudessa oli herättänyt paheksuntaa yliopisto­ piireissä. 80-luvun kuluessa julkisuus kuitenkin Nevanlinnan mukaan emansipoitui. ”Paheksuntaa ei aiheuttanut esimerkiksi Saarisen kohdalla ajatukset vaan julkisuudessa pelleily. Nykyään sitä tutkijoilta tavalla tai toisella edellytetään.” Samaan aikaan syn­ tyi erilaista median freelancer-työtä. ”Kun yliopistovaihe oli ohi, löysin itseni jonkinlaisena senttarina ja kommentoijana. Media­ spektaakkeliin liittyi kaksijakoisuus. Skeptisyys, että se nielaisee kaiken. Toisaalta se tuntui olevan ainoa lokero, jossa pystyi toimi­ maan vapaasti ja luontevasti.”

N

uusliberaali hallintotapa on ongelmissa. Uusliberaalilla eliitillä on sormi suussa. Mitkään reseptit eivät tunnu toimivan poliittisesti eivätkä talouspoliittisesti.” Nevanlinna säilytti 90-luvulla tarkkailijan roolin. Hän toteaa huvittuneena olleensa vuosituhannen vaihteessa lähes kulttuuri­ konservatiivi. Tämä on hänen mukaansa havaittavissa hänen lehti­kolumnien pohjalta toimitetussa esseetuotannossaan, kuten kokoelmassa Hyväkuntoisena taivaaseen (1999). 2010-luvun alussa Nevanlinna teki kuitenkin paluun Marxiin. ”Marxiin liit­ tyi paljon muutakin kuin mitä Marx oli kirjoittanut. Se kytkeytyi instituutioihin niin vahvasti, SKP:sta muihin työ­väenpuolueisiin. Jussi Vähämäki totesi 90-luvulla muurin murtumisen jälkeen, että nyt voi vihdoin lukea Marxia, kun ei ole Neuvostoliittoa ja puoluetta kirjoitettuna isolla alkukirjaimella. Mulla se kesti kui­ tenkin kauemmin.” Nevanlinnan päätyminen lopulta vasemmistoliiton edus­ kunta- ja eurovaaliehdokkaaksi on nurinkurinen monen asian summa. Hän väsyi olemaan ”ulkopuolinen” tarkkailija. Keskuste­ lija, jota pyydetään puhumaan asiasta kuin asiasta, vaikka mitään ei aiheesta tietäisikään. ”Iänikuinen ulkopuolinen positio, mikä tarkoittaa tietynlaista tahrautumattomuutta kaikkeen konkreetti­ seen.” Hän mainitsee, että voi analysoida suuria kehityslinjoja ja rakennemuutoksia ”suulla suuremmalla”, mutta on hankalampaa häivyttää oma rooli osana suuria muutoksia, joissa kuitenkin on itse täydessä mitassa osallinen. Varsin postmoderni, marxilainen toteamus! ”Puoluepolitiikka ei ole ainoa tapa parantaa maailmaa tai laittaa käsiä saveen, mutta se tuli monesta syystä.”

YKYÄÄN PUHUTAAN paljon

totuuden jälkeisestä ajasta. Jos historia oli jo 80-luvulla muussina, oliko totuutta kos­ kaan olemassakaan? Vai elämmekö historiallisen tyhjyyden jat­ kumossa? ”Keskustelu postmodernista tukehtui itseensä. Se alkoi tarkoittamaan montaa eri asiaa, termi alkoi aiheuttaa ihoreakti­ oita ja orastavaa pahoinvointia.” Nevanlinnan mukaan keskuste­ lun sekavuus ilmentää 80-luvun myllerrystä siirtymäkautena. Tätä ennen vallitsivat itsestäänselvät totuudet koskien politiikkaa, his­ toriatietoisuutta ja kulttuuria.” Sittemmin uusliberaali talouspuhe ja vastaavat poliittisen hallinnot muodot vakiintuivat. Julkisuu­ teen astuivat uudet itsestäänselvyydet ja vasemmistolle laajassa mielessään uudet itsestäänselvät vastustajat. Nyt sitten taas koko

LIBERO 4/2019

19


20

LIBERO 4/2019


TEKSTI KUVAT

JOHANNA OSVÁTH ADELE HYRY

Koska tuntuu et me kaikki oltiin vaa hupiveikkoja siellä* Pontus Purokuru rakastaa parodiaa ja huumoria, mutta vihaa ironiaa. Hänen uusin teoksensa Römaani tuo sosiaalisen median kielen kirjan­ kansien väliin ja herättää kysymyksiä kokeellisen kirjallisuuden perinteestä ja nykytilasta. Römaanissa kirjailija kirjoittaa valeromaania muun muassa Redin kauppakeskuksessa, ja tässä jutussa flanöörataan tuon metakirjoittajan jalanjäljissä.

H

ETI ALUKSI paljastetaan

vaiettu tieto.

Redi tarkoittaa suojaisaa ankkuroitumisaluetta sataman edus-

talla. Redillä (tai retillä) purjeveneet odottavat kotiutumistaan, saman nimisen kauppa­

keskuksen infovirkailija ilmoittaa johdattaessaan meitä tyhjillä käytävillä. Redi on myös paikka, josta kirjailija Pontus Purokuru osti kolan lokakuun viimei­ senä päivänä 2018. Virvoketta siemaillessaan hän ryhtyi jaottelemaan omia twiittejään – kielessä oli jotain herkullista ja erilaista. ”no mikko haluais että teen kirjaan jonkun juonen niinku jos sä avaat twitterin ni onko siellä joku ”juoni” ei siellä ole juonta vaan pöllittyjä nokkeluuksia nakkelevien monoloogikkojen lakkaamaton molotus ja yritän siis tehdä romaania sosiaalisena mediana”

Kun Römaani (2019) alle vuosi kolajuoman oston jälkeen ilmestyi, Helsingin kirjames­ sujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi arvioi teoksen Instagram-storyssaan. Salmi kritisoi romaania fragmentaarisuudesta ja vetosi ajatukseen kirjallisuuden voimasta: fiktion maail­ massa voidaan hetken aikaa teeskennellä, että ”kaikessa olisi jotain järkeä”. Kevyes­sä hei­ tossaan Salmi siis asetti kirjallisuudelle eettisen tehtävän tarjoilla maailma lukijalle helposti ymmärrettävässä ja eskapistisessa muodossa. Joskus maailma kuitenkin on johdonmukainen, sillä olemme sattumalta sopineet Puro­ kurun valokuvauksen paikkaan, jossa alkuperäinen kolajuoma kulutettiin noin vuosi sitten. Ennen haastattelun alkua mainitsemme kuvaajan kanssa kauppakeskuksen virkailijalle, joka edustaa tässä kertomuksessa vaietun tiedon portinvartijaa, tekevämme kirjailija­ haastattelua. Hän ei tunne Purokurua, joten selitän, mistä Römaanissa on kyse. ”Maini­ taanko Redi siinä kirjassa jotenkin negatiivisessa valossa?” hän kysyy hieman huolissaan – tai testatakseen. ”tykkään kirjoittaa geneerisissä paikoissa kuten espresso house ja redin kahvilat”

* Kuvaaja Adele Hyryn kommentti haastattelun jälkeen LIBERO 4/2019

21


RÖMAANI OVISILMÄNÄ Virkailija johdattaa meidät Big Brother -talon kurkistusikkunan luo. Kun olemme onnis­ tuneet ohittamaan halvat sohvat lankeamatta tarjouksiin, saamme kiivetä laverille katso­ maan sisään nurinkurisesta ovisilmästä. Puretun eteisen tilalla on enää kuvallinen esitys talon käsittämättömän tyylittömästä sisustussuunnittelusta. Tarkkailun akti on ilmeisesti kohdetta tärkeämpi. Vähän niin kuin somessa. Purokuru näkee, että sosiaalinen media ilmentää ajalle tyy­ pillisiä vaatimuksia: jokainen edustaa omaa työkykyään ja kilpailee tykkäyksistä ja seu­ raajista. Samalla kaikki seuraavat ja tarkkailevat toisiaan. Biovallan tekniikat ovat läsnä kaikkialla. Tällaisessa maailmassa me elämme, rekonstruoidun ovisilmän molemmin puolin. Jos Ronja Salmen mielestä kirjallisuuden funktio pelkistyy eskapismiin, Purokuru näkee kir­ jallisuuden tärkeimmäksi tehtäväksi näyttää yhteisön kokemus yhteisölle itselleen rehel­ lisessä ja voimakkaassa muodossa. Nyt tuo tehtävä vaatii Purokurun mukaan somekielen ja internetin kohtaamista. Hän alleviivaa, ettei puhu mimesiksestä eli todellisuuden välit­ tämisestä sellaisenaan, vaan kokemuksellisuudesta. Palataan tämän artikkelin ensimmäiseen sitaattiin, jossa Mikko haluaa kirjaan juonen. Teoksen kertoja valittelee tilannettaan, jossa hänen pitäisi kirjoittaa juonellinen romaani – mutta hän kirjoittaa sosiaalista mediaa kirjaksi. Eikä Twitterissä ole juonta. Römaania voikin lukea kertomuskriittisenä kirjana, joka myöntää todellisen inhimil­ lisen kokemuksen fragmentaarisuuden. Se lainaa jo ensimmäisellä sivullaan amerikka­ laiskirjailija David Shieldsin ajatusta henkilökohtaisuuden kerronnallisuudesta: ”Kun teoksesta tulee omaelämäkerrallisempi, intiimimpi, tunnustavampi ja nolompi, se hajoaa fragmenteiksi. Elämiämme ei ole paketoitu kerronnallisten linjojen mukaan, ja siksi todel­ lisuuteen pohjaava taide – aliprosessoitu, alituotettu – oman luonteensa vuoksi sirpaloituu ja räjähtää.” Myös Römaanissa todetaan, että olisi epäajanmukainen tyylirikko julkaista jotakin viimeisteltyä: ”vähän niinku julkaisis loppusoinnullisen runokirjan”. SOSIAALINEN MEDIA: KIRJALLISEN KULTTUURIN TIEDOSTAMATON Seuraavaksi virkailija saattelee meidät neuvotteluhuoneeseen, jonka valkoharmaa suuri onttous yllättää meidät perinpohjaisesti. Tästä eteenpäin saamme selviytyä keskenämme sillä tiedolla, mitä meille on suotu. Römaani on tila, jossa sosiaalinen media ja painettu kirjallisuus, virtuaalinen ja mate­ riaalinen, sulavat kiinni toisiinsa. Kun somekieli ui kirjaan, siitä tulee kirjallisuuden kieltä ja se alkaa toimia altaan ehdoilla. Vaikka kronologia ja lineaarisuus ovat teoksessa läsnä kappaleiden ja vuodenaikojen sekä tapahtumien muodossa, syntaktinen ilottelu ohjaa lukemaan poukkoilevasti, skrollaten. ”Ajattelin, että tämän ristiriidan rakentaminen avaa kirjan täysin erilaisille lukijoille, ja niin on käynytkin. Parhaat palautteet Römaanista on tullut yhtäältä kokeellisen kirjalli­ suuden veteraaneilta, kuten runoilijoilta ja ’taideproosan’ tekijöiltä, ja toisaalta tosi nuo­ rilta tyypeiltä, jotka sanoo etteivät tiedä kirjallisuudesta paljon, mutta joille Römaani on antanut tunnetasolla jonkinlaisen muotoilun omasta some-elämästä”. Purokuru viittaa esimerkiksi juuri Ronja Salmen arvioon sanoessaan, että suomalai­ sen romaanikirjallisuuden valtavirta noudattaa 1800-lukulaista käsitystä kirjallisuudesta. ”Tällä hetkellä somekieli on kirjallisen kulttuurin tiedostamaton alue. Valitetaan, että lukeminen vähenee, vaikka samaan aikaan ihmiset lukee ja kirjoittaa enemmän kuin koskaan historiassa. Se tapahtuu vain sosiaalisessa mediassa ja chateissa. Meidän arki­ kieli on yhtä somea, chattailua ja googlailua, ja miten se näkyy kirjallisuudessa? Ei juuri mitenkään.” Mutta onko perusteltua vaatia jonkin kielenkäytön tavan näkymistä taiteessa vain sen olemassaolon vuoksi? Liittyykö sosiaalisen median kieleen aitoa taiteellista potentiaalia? ”Ei kai kirjailijoilta voi ’vaatia’ mitään. Jos kuitenkin meidän arkea – ja samalla kulttuu­ rin leviämistä, lukutaitoa, talouden arvonluontia ja niin edelleen – määrittää voimakkaasti internet, erityisesti sosiaalinen media, ja jos se ei lähes mitenkään näy kirjallisuudessa, voi esittää kysymyksen: Mistä tämä kertoo? Mistä kirjailijat ajattelevat kertovansa, jos he eivät yritä käsitellä tätä aikaa?”

22

LIBERO 4/2019


Ehkei kirjailijoilta voi vaatia, mutta kirjallisuudelta voi. Ainakin jotkut vaativat. Monella tapaa suomalaista kirjallisuutta uudistanut runoilija Harry Salmenniemi on kysynyt, mitä järkeä on kirjoittaa kirjoja, jos ne eivät poikkea traditiosta. ”Ymmärrän tätä näkemystä ja jaan sen jollakin tunnetasolla. Näkemys on kuitenkin selkeästi modernistinen ja saattaa luiskahtaa elitismiin, jossa kirjoittamiselle asetetaan todella kova vaatimustaso. On myös kiistanalaista, kuka milloinkin määrittelee ’tradition’ ja sen, minkälaisten teosten katsotaan eroavan siitä hyvällä tavalla”, Purokuru toteaa. SUOMALAINEN KOKEELLINEN KIRJALLISUUS JA ONKO SITÄ ”runous on sisäpiirivitsi. ja miten ylipäänsä teeskennellä sitä twitterin jälkeen”

Marraskuun puolivälissä julkistettiin Runeberg-palkinnon ”pitkän listan” ehdokkaat vuodelle 2019. Kahdeksantoista teok­ sen pitkä lista annettiin julkisuuteen ensimmäistä kertaa. Pit­ kän listan tarkoituksena oli nostaa esiin myös kokeellisempia teoksia, jotka eivät muuten välttämättä saisi valtajulkisuu­ dessa huomiota. Mukaan pääsi proosan rajoilla kokeelli­ sesti liikkuvia kirjoja kuten Maria Matinmikon Kolkka ja Markku Paasosen Suurenmoinen huviretki – sekä Puro­ kurun Römaani. Erityisen listasta teki se, ettei se sisältänyt yhtäkään Finlandia-palkintoehdokasta. Runeberg-raati tun­ tui ottavan tällä kantaa suomalaisen valtavirtakirjallisuuden homogeenisyyteen. ”Raukoilla rajoilla (2016) -proosahistoriassaan Markku Eskelinen esittää kysymyksen: [James] Joycen Ulysses ilmestyi vuonna 1922, miten sen esittämä haaste on näkynyt suomalaisessa kirjallisuudessa sadan vuoden aikana? Vielä äsken vastaus olisi ollut ’ei juuri mitenkään’, mutta tämän vuo­ den Runeberg-palkinnon lista osoittaa, että asiat ovat muuttu­ massa ja kiinnostavaa kokeellista kirjallisuutta tehdään entistä enemmän”, Purokuru sanoo. ”kirjoitan kantaaottavan romaanin ilmastonmuutoksesta. siinä mennään mökille ja sitten sataa. naapurissa on ympäristöä ajattelevia hippejä jotka on seksuaalisesti kokeilunhaluisia. sinilevääkin on”

Haastajaa Eskeliselle voisi etsiä esimerkiksi Vesa Haapalan kirjoituksista. Haapala kuvaa, kuinka suomenkielinen proosa sai voimakkaan modernistisen sysäyksen 1960-luvun ranskalaisesta uudesta romaanista. Hän ottaa esimerkiksi Pentti Holapan, Olli-Matti Ronimuksen ja Juha Mannerkorven, jonka romaani Lippuja kaikkiin juniin (1967), ammentaa niin Joycen Ulysseksesta kuin Finnegans Wakestakin. Holapan ja Mannerkorven vaikutus on puoles­ taan näkynyt 90- ja 00-lukujen proosassa esimerkiksi Hannu Simpuran, Jyrki Vainosen, Markku Pääskysen, Mariaana Jäntin ja Jemina Staalon romaanitaiteessa. Eskelinen olisi tästä eri mieltä. Hänen kritiikkinsä kärki kohdistuu kirjallisuuskaanonin sisäisiin määritelmällisiin käy­ tänteisiin: modernismin, avantgarden ja postmodernin käsitteitä on käytetty suomalai­ sessa kirjallisuushistoriassa liian löyhästi. Eskelisen mielestä avantgarde ei oikeastaan

LIBERO 4/2019

23


toteutunut kotimaisessa proosassa tai runoudessa koskaan, ja modernistisiksi määriteltiin teoksia vain, koska haluttiin pysyä Euroopan kanssa samassa tahdissa. Tämä on vinout­ tanut kotimaisen kirjallisuuden tutkimusta kauaskantoisesti. Eskelisen mielipidettä Runeberg-ehdokkaiden pitkästä listasta jäämme odottamaan. Kuten myös pidemmän aikavälin perspektiiviä siitä, merkitseekö kokeellisemman pitkän listan julkaisu aitoa muutosta vai kenties vain raadin profiilin vaihtelua. TUNNUSTUKSELLISUUTTA JA HUUMORIA, MUTTA EI IRONIAA Valkoinen aukko jää taaksemme, kun palaamme hiljaisille käytäville. Purokuru esittelee meille pyynnöstä lempipöytänsä Robert’s Coffeessa ja istahtaa sen ääreen. Tummanruskea nahkanojatuoli sulautuu rauhoittavasti mustaan seinään ja huonekasviin. Muutama liike mainostaa tulevan perjantain Black Friday -alennuksia tulostetuilla A4-arkeilla. Useim­ mat liikkeet eivät. Muutamissa liikkeissä on asiakkaita, useimmissa ei. ”koen itseni pysähtyneeksi, eristäytyneeksi, kivettyneeksi ja hiipuneeksi. saan kouristuksia häpeästä ja huonommuuden tunteesta. pelkään että jossain vaiheessa itseymmärrykseeni jysähtää katastrofimaisen kirkkaasti selkeys siitä, miten väärin olenkaan ymmärtänyt kaiken.”

Alt lit on Yhdysvalloissa toiminut kirjallinen liike, joka toi internet-estetiikan kaunokir­ jallisuuteen. Alt litin vääjäämättömästä kuolemasta alettiin puhua jo 2014, kun sen pii­ rissä paljastui mieskirjailijoiden harjoittamaa systemaattista seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Alt litin estetiikka kuitenkin yhdisti uudella tavalla vilpittömyyttä ja tunnustuksel­ lisuutta, joten ilmiöstä puhuminen esteettisenä suunnannäyttäjänä tuntuu relevantilta Römaanin kohdalla. ”Siihen [alt lit -estetiikkaan] liittyi huumeet, seksi, netin alakulttuurit, köyhyys ja musta huumori tavalla, jota olisi vaikea toteuttaa Suomessa uskottavasti”, Purokuru sanoo. Alt lit ja nettikielen estetisointi ovat tehneet osansa myös ironian uudessa kirjallisessa tulemisessa, sillä ironia oli tai on myös keskeinen osa alt lit -kirjallisuutta. Myös Römaa­ nia on luettu ironisena teoksena, mutta se on ärsyttänyt kirjailijaa. ”Rakastan parodiaa ja huumoria, mutta vihaan ironiaa. Ironia tarkoittaa pelkurimaista vetäytymistä metakieleen. Ironia on tilanne, jossa otetaan etäisyyttä, koska ei kestetä sitä, mitä ollaan tekemässä. Ironia on itsen huijaamista ja yksi tapa mahdollistaa nykyi­ set riiston muodot: riistämistä voidaan jatkaa, koska se ajatellaan ironiseksi riistämiseksi.”

TO THE LIGHTHOUSE: KERTOMUS PÄÄTTYY Sosiaalinen media toimii osana yhteiskunnallista asetelmaa, nykykapitalismia. Nykyka­ pitalismi on myös termi, jonka kuullessaan kauppakeskuksen virkailija huolestuu työpaik­ kansa maineesta. Miksi nykykapitalismia ilmentävässä teoksessa päähenkilö kirjoittaa teostaan juuri Redissä, hän tuntuu ajattelevan. Alan pelätä, evääkö opas meiltä sittenkin pääsyn kauppakeskuksen salaisiin sopukoihin. Onneksi sekä virkailijan että oma huoleni on turhaa. Kauppakeskus Redi on Purokurulle suojaisa ankkuroitumisalue. ”Redissä on jotain turvallista ja mukavaa. Tänne ei tulla ostamaan, tänne tullaan loiteroimaan.” Loiteroimme katolle, jossa Purokurusta otetaan viimeiset kuvat. Katselemme Redin vieressä nousevia uhkeita tornitaloja, joiden ikkunoihin piirtyy hahmoja valoa vasten. Poh­ dimme, että täällä voisi olla mukavaa asua. ”Römaanin ulkopuolella olen kriittinen kertomuskriittisyyttä kohtaan. Loputon kriit­ tisyys on tehokas tapa halvaantua. Kun kaikki kirjallisuudentutkijoista aktivisteihin ovat kriittisiä ja purkavat narratiiveja minkä ehtivät, mitä jää jäljelle? Enemmän kuin kerto­ muskritiikkiä juuri nyt tarvittaisiin uusia, parempia kertomuksia”, Purokuru sanoo. Saman päivän iltana Facebookia selatessani huomaan Hesarin vastajulkaistun uutisen. ”Kim Ahonen maksoi 36 neliöstä 300 000 euroa – Kalasataman Majakka-tornitalo sai vihdoin ensimmäiset asukkaansa” Kuten aina, klikkaan kommenttiosion auki.

”kohtuu kallis akvaario” ”Patrick Bateman” ”melkoisia tötterö monumentteja...”

”Mahtavaa. Ylempänä olisi varmaan vielä mahtavampaa.”

24

LIBERO 4/2019


LÄHTEET Haapala, Vesa. 2007. ”Kokeellinen kirjallisuus ja kirjallinen vastarinta Suomessa”. Kirjallisuuden avantgarde ja kokeellisuus. Katajamäki, S., Veivo, H. (toim.). Helsinki: Gaudeamus, s. 281–309. Eskelinen, Markku. 2017. ”Vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria”. WSOY:n Kirjallisuussäätiön klassikkoluentosarja Eskelinen, Markku. 2016. Raukoilla rajoilla. Suomenkielisen proosakirjallisuuden historiaa. Siltala Purokuru, Pontus. 2019. Römaani. Kosmos KIRJALLISET LAINAUKSET Purokuru, Pontus. 2019. Römaani. Kosmos

LIBERO 4/2019

25


TEKSTI KUVAT

26

MARIANNE SANDELIN OTSO TEPERI

LIBERO 4/2019


Liberaalin demokratian säilyttäminen edellyttää juhlapuheiden sijaan konkretiaa K

loppua symboloivasta Berliinin muu­ rin murtumisesta tuli marraskuussa kuluneeksi 30 vuotta. Merkki­vuoden juhlallisuuksissa puheenvuoroja kuultiin niin Sak­ san liittokansleri Angela Merkeliltä kuin muiltakin EU:n johto­ hahmoilta. Puheessaan Merkel painotti vapauden ja demokratian puolustamisen tärkeyttä: ”Arvot, joille Eurooppa on perustettu – vapaus, demokratia, tasa-arvo, oikeusvaltio, ihmisoikeuksien kun­ nioittaminen – ovat kaikkea muuta kuin itsestäänselviä”. Niin ikään EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kyseenalaisti puheessaan filosofi Francis Fukuyaman kuului­ san väitteen liberaalin demokratian voitosta ideologioiden kamp­ pailussa ja esitti Ylen uutisen mukaan, että ”vuotta 1989 leimannut riemukas optimismi liberaalin demokratian ja vapauden voitto­ kulusta on hälventynyt”. ”Tänään meidän on myönnettävä, että omahyväisyytemme oli naiivia”, von der Leyen sanoi. Yhdysvalloissa, Turkissa ja Venäjällä vallassa ovat autoritaari­ set johtajat, jotka ovat häpeilemättä kasanneet yhä enemmän val­ taa itselleen, lähipiirilleen ja poliittisille tukijoilleen. EU:n huolena ovat erityisesti Unkari ja Puola, mutta toisaalta liberaalia demo­ kratiaa haastavat voimat eivät noudata yksinomaan rautaesiripun mukaista jakoa itään ja länteen. Kaikkialla Euroopassa EU:hun, liberaaliin demokratiaan ja liberaaleihin arvoihin kriittisesti suh­ tautuvat puolueet ovat onnistuneet muodostamaan yhä suosi­ tumman vaihtoehdon totutulle poliittiselle järjestykselle. Vaikka marraskuun juhlassa kyse oli kylmän sodan päättymisen lisäksi myös Saksan yhdentymisestä, on maa tänä päivänä huolestutta­ valla tavalla kahtiajakautunut, kuten moni muukin eurooppalainen YLMÄN SODAN

valtio. Erityisesti entisissä Itä-Saksan osavaltioissa ihmiset ovat kokeneet jääneensä kauniista juhlapuheista huolimatta Saksassa toisen luokan kansalaisiksi ja EU-kriittinen oikeistopopulismi on kasvattanut kannatustaan. Viimeaikaiset poliittiset ilmiöt ovat asettaneet Fukuyaman tun­ teita herättävän kirjoituksen kyseenalaiseen valoon, ja 90-luvun alun euforia on vaihtunut huoleen liberaalin demokratian nyky­ tilasta ja tulevaisuudesta. Fukuyaman teesiä on arvosteltu paitsi omahyväisestä eurosentrismistä – ylimielisestä oletuksesta, että juuri eurooppalais-länsimaalainen elämäntapa ja valtiomalli edus­ taisivat universaalisti ihmiskunnan ylimmäistä kehitysastetta –, myös ennen kaikkea siitä, että historialliset tapahtumat kylmän sodan päättymisen jälkeen osoittavat ajatuksen liberaalin demo­ kratian voitosta virheelliseksi. Osittain kritiikki on perustunut väärinymmärrykseen Fuku­ yaman teesin luonteesta. Tulevaisuuden ennustamisen sijaan sen idea perustui siihen, että vaikka autoritaarisia johtajia ilmaantuisi ja liberaalia demokratiaa haastettaisiin, liberaali demokratia säilyy viimeisenä valtiomuotona idean tasolla, ellei toista yhtä universaa­ lilla tasolla oikeutettavissa olevaa, konkreettisesti saavutettavissa olevaa valtiomuotoa ilmene. Tätä Fukuyama perustelee antiikin filosofiasta juontuvalla ja Hegelin filosofiaan yhdistämällään käsitteellä thymos, joka tarkoittaa ihmisten luonnollista tarvetta tasavertaiseen tunnustukseen. Valtiomuotoja tulisikin vertailla sen suhteen, kuinka hyvin niissä toteutuu ihmisten vastavuoroinen tun­ nustaminen. Juuri tässä liberaali demokratia onnistuu Fukuyaman mukaan ylivertaisesti.

LIBERO 4/2019

27


Aikamme poliittisten tapahtumien valossa kysymyksen ei tuli­ sikaan olla se, oliko Fukuyaman teesi liberaalista demokratiasta ”viimeisenä valtiomuotona” oikeassa vai väärässä, vaan pikem­ minkin se, miksi kasvava joukko ihmisiä ei enää luota liberaaliin demokratiaan poliittisena järjestelmänä, ja mitä asialle tulisi tehdä. Liberaali media ja liberaalit itse ovat erityisen mielellään selit­ täneet äärioikeiston ja autoritääristen johtajien suosiota nosta­ malla esiin identiteettipoliittisia, ”kansaa” ja ”koulutettua eliittiä” jakavia teemoja, kuten globalisaatio, maahanmuutto ja ilmaston­ muutos. Erityisesti on painotettu pakolaiskriisiä ja kansan epäluu­ loista tai jopa rasistista suhtautumista muualta tuleviin, kun taas Ranskan keltaliiviliikehdintää selitettäessä on korostettu ennen kaikkea barrikadeille lähteneiden ihmisten lapsenomaista raivoa presidentti Emmanuel Macronin lanseeraamaa polttoaine­ veroa kohtaan. Mustavalkoinen ja perin elitistinen selitysmalli kahtiajaosta koulutettujen, globalistis-kosmopoliittisten liberaa­ lien sekä kouluttamattoman, rasistisen, menneeseen jämähtäneen ja lapsenomaisen kansan välillä paljastaa kuitenkin huomattavasti monisyisemmän selityksen. MIKÄ MASSOJA LIIKUTTAA? Vaikka keskustelussa on nostettu esiin liberaaleja ja konservatii­ vista kansaa erottavia arvoja, on unohdettu pohtia, mistä arvot kumpuavat: millaisia ovat ne ihmisten tuntemukset, huolet ja pelot, joihin populistiset ryhmittymät ovat ainakin näennäisesti kyenneet vastaamaan. Samalla, kun esimerkiksi takapajuisuutta, maahanmuuttovastaisuutta ja nationalismia on pidetty joinakin kansan essentialistisina piirteinä, ei ole riittävästi huomioitu sitä, että globalisaatio, teknologia ja maahanmuuttajat uhkaavat juuri kaikista pienituloisimpien ja heikoimmin koulutettujen työpaik­ koja ja toimeentuloa. Kun samaan aikaan on vielä teknokratisoitu politiikkaa ja EU:n kilpailukykyyn vetoamalla ajettu läpi niin ikään voimakkaimmin jo valmiiksi heikoimmassa asemassa oleviin osu­ vaa tiukkaa talouskuripolitiikkaa, ei ole ihme, että eliitin ja kansan kahtiajaolla pelanneet puolueet, jotka ovat luvanneet palauttaa val­ lan takaisin kansalle, ovat saavuttaneet suosiota. Arvoilla ja ideoilla on toissijainen rooli, mitä tulee massojen mobi­ lisoimiseen. Tämä näkyy paitsi historiallisissa vallankumouksissa

28

LIBERO 4/2019

ja natsien valtaannousussa, myös oman aikamme liberaalia demo­ kratiaa ja liberaaleja arvoja vastustavan populismin suosios­sa. Taloudellinen kärsimys, epävarmuus tulevasta sekä kokemus epä­ oikeudenmukaisuudesta ovat vaarallisia kasvualustoja kansankiihot­ tajille, jotka voivat kanavoida prekaarissa asemassa olevien ihmisten turhautumista ja ahdinkoa milloin mihinkin suuntaan. Koska ihmi­ sillä on taipumus etsiä syyllisiä ongelmiinsa, yhteistä edellä mai­ nitulle on se, että massojen turhautuminen ja ahdinko valjastetaan jotain todellista tai kuviteltua vihollista vastaan – milloin juutalai­ sia tai sosiaalidemokraatteja, milloin maahanmuuttajia tai liberaalia eliittiä kohtaan. Narratiivi, jonka mukaan liberaalien arvojen ja libe­ raalin demokratian vastaisuus johtuisi kansan perimmäisestä kon­ servatismista tai maahanmuuttovastaisuudesta, ontuu pahasti. Niin ikään väitteet, että oikeisto–vasemmisto-jaon olisi nyt korvannut liberaali–konservatiivi-jakolinja, ovat pinnallisia. Arvot eivät synny materiaalisessa tyhjiössä, johon taloudelliset tekijät eivät vaikuttaisi. Muun muassa viime vuonna julkaistussa ruotsalaistutkimuk­ sessa ilmeni, että toisin kuin on tyypillisesti esitetty, ruotsidemo­ kraattien suosion kasvua selittävät ennemmin taloudelliset seikat – taloudellista eriarvoisuutta lisännyt talouskuripolitiikka sekä auto­ matisaation ja globalisaation myötä kasvanut epävarmuus työpai­ kan ja toimeentulon säilymisestä – kuin alkujaan konservatiiviset arvot tai maahanmuuton vastustus. Esimerkiksi Ranskassa heinäkuun 1830 vallankumousta edel­ täneinä vuosina työväestön elinolot huonontuivat entisestään kato­ vuosien, viljan kallistumisen ja nälänhädän seurauksena. Ennen vallankumousta myös työläisväestö identifioitui liberaaliin aattee­ seen ja tuki vallankumousta. Kuitenkin, pian ”liberaalien” pääs­ tyä valtaan, muuttui näiden suhtautuminen työläisiin. Työläiset, jotka oli innostettu vallankumoukseen lupauksilla konkreettisesta muutoksesta sekä kauniilla puheilla vapaudesta ja tasa-arvosta, lähettivät delegaatioita uuden hallinnon kuultaviksi. He pyysivät lyhyempiä työpäiviä, siedettävämpiä palkkoja sekä uusien konei­ den käytön kieltoa, sillä koneet uhkasivat heidän toimeentuloaan, samoin kuin tänä päivänä teknologisoituminen (ja globalisaatio) uhkaavat syrjäyttää juuri perinteisen työväenluokan töistään. Valtaan päästyään ”liberaalit” eivät kuitenkaan olleet enää kiinnostuneita työläisten huolista vaan puhuivat näille kovin


alentavaan sävyyn: jotkut liberaalit sanomalehdet kutsuivat työ­ läisiä barbaareiksi ja syyttivät näiden käyttäytyvän kuin lapset. Työläisten pyyntöihin vastattiin kieltävästi luennoimalla näille ”talouden laeista”. Vaikka uusi perustuslaki lisäsi äänioikeutettu­ jen määrää, äänestää sai kuitenkin vain 200 000 kaikkiaan 30 miljoonasta ranskalaisesta. Kauniista puheista ja lupauksista huoli­ matta kansalla ei edelleenkään ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia osallistua poliittiseen päätöksentekoon, vaan valtaa käytti lähinnä porvaristo. Työväestö koki tulleensa petetyksi. Raivo ja pettymys purkautuivatkin uusiin protesteihin: ensin vuoden 1832 kapinaan ja sitten vuoden 1848 vallankumoukseen, joka puhkaisi kaikkialla Euroopassa ”hullun vuoden” ja työläisten kapinoita vakiintunutta järjestystä ja perinteisiä eliittejä vastaan. Taloudellisten syiden ohella kansannousuissa ja populismin viehätyksessä onkin suu­ resti kyse epäoikeudenmukaisuuden kokemuksesta. TASA-ARVOSTA JA TUNNUSTAMISESTA Fukuyama kirjoittaa: ”We cannot understand the totality of the revolutionary phenomenon unless we appreciate the working of thymotic anger and the demand for recognition.” Tämä lainaus onnistuu tavoittamaan tarkkanäköisesti sen, mistä paitsi histo­ riallisissa vallankumouksissa, natsien valtaannousussa tai tämän päivän äärioikeistolaisen populismin nousussa on suurelta osin kysymys. Esimerkiksi Saksan luisu kansallissosialistisen puolueen diktatuuriin ei selity sillä, että kansa olisi koko ajan jakanut puo­ lueen fasistiset arvot ja demokratian vastaisuuden, vaan taustalla oli paitsi talousromahdus, joka oli suistanut lukuisat saksalaiset työttömyyteen ja köyhyyteen, myös nöyryytettyjen saksalais­ ten omanarvontunnon kohottaminen suhteessa epäoikeudenmu­ kaiseksi nähtyyn ”häpeärauhaan”. Fukuyaman korostaman thymoksen, ihmisen luontaisen tar­ peen tunnustukseen, halun tulla nähdyksi tasaveroisena ja kohdel­ luksi oikeudenmukaisesti, tulisi olla keskeisessä roolissa syvenevää poliittista kahtiajakoa ja populismin suosiota pohdittaessa. Tässä oleellisia ovat kokemukset alentavasta suhtautumisesta ja siitä, ettei kaikkien ääni kuulu kansallisvaltiossa eikä myöskään EU:ssa yhtä voimakkaasti kuin toisten, ettei kaikkien huolista olla kiin­ nostuneita, ettei omalla äänellä ole väliä. Tällaiset kokemukset ovat omiaan herättämään katkeruutta ja epäluottamusta poliit­ tiseen järjestelmään, perinteisiin puolueisiin ja poliitikkoihin, mikä puolestaan kanavoituu helposti uusille, perinteisiä puolu­ eita ja niiden edustamia asioita ainakin näennäisesti haastaville ryhmittymille. Ruotsalaistutkijat esittävät tutkimuksessaan, että taloudellisten kysymysten ohella ruotsidemokraattien menes­ tystä selittää myös se, että puolueen poliitikot ovat muiden puo­ lueiden edustajia kansanomaisempia ja pyrkineet profiloitumaan ”politiikan ulkopuolisina”. Uudet puolueet ja poliitikot, jotka ovat luvanneet palauttaa val­ lan takaisin kansalle omahyväisenä ja korruptoituneena kuvatulta eliitiltä, ovat tuoneet epäoikeudenmukaisuuden ja voimattomuu­ den tunnetta kokeneille massoille samanlaista omanarvontuntoa kuin aikanaan Karl Marxin opit proletariaatille. Esimerkiksi filo­ sofi-sosiologi Bruno Latourin mukaan myös keltaliiviliikehdintä tulisi nähdä niin sanotun unohdetun kansan protestina, pyrkimyk­ senä saada ”näkymättömien” ääni kuuluviin. Eliitti–kansa-kahtia­ jaolla pelaavat ryhmittymät ovat osanneet taitavasti hyödyntää massojen ja ennen kaikkea pienituloisten tyytymättömyyttä ja

ahdinkoa, vaikka niiden politiikka ei suinkaan aina ole pienituloisia hyödyttävää. Tästä hyviä esimerkkejä ovat niin Jussi Halla-aho, jonka mukaan ”työttömyys- ja sosiaaliturva ovat yhteiskunnan luksustoimintoja” kuin toisaalta Donald Trumpinkin politiikka. Pettymyksen kokemus sekä tunnustuksen puute selittävät osal­ taan myös Itä-Euroopan viime aikoina huomattavasti lisääntynyttä EU-vihamielisyyttä – inhoa ylimielisinä ja tekopyhinä nähtyjä länsieurooppalaisia kohtaan. Kuten poliittisen historian tutkija Katalin Miklóssy on esittänyt, Itä-Euroopassa 90-luvun eufo­ ria länsimaistumisesta, liberaalista demokratiasta, materiaalisesta vauraudesta ja lännen suurista puheista on vaihtunut kokemukseen epätasa-arvoisesta kohtelusta ja petetyistä lupauksista. Itä-Euroo­ pan kansalaiset kokevat jääneensä toisen luokan kansalaisten ase­ maan EU:ssa – että heidän mukaan ottamisensa lännen liberaaliin projektiin on ollut vain kosmeettista ja suurvaltapolitiikkaa. Tämä on lietsonut katkeruutta EU:ta, Länsi-Eurooppaa ja kaikkea niiden edustamaa vastaan – niin liberaalia demokratiaa kuin liberaaleja arvojakin. Autoritaariset, nationalismiin vetoavat johtajat ovat puo­ lestaan tarjonneet tunnustusta ja omanarvontunnon kohottamista. Liberaalia demokratiaa haastavan äärioikeiston suosion taus­ talla ovat siis taloudellinen eriarvoisuus ja epävarmuus sekä koke­ mus ylenkatseesta ja siitä, ettei kaikkien huoliin vastata – ei kansallisvaltion eikä myöskään EU:n tasolla. Populististen puoluei­ den äänestäjien demonisoimisen sijaan tulisi pysähtyä miettimään, mitkä huolet heihin vaikuttavat ja mitä niille voisi tehdä. Kauniit juhlapuheet vailla konkretiaa lisäävät turhautumista entisestään. Pohjoismainen hyvinvointivaltio ilmentää kenties parhaiten paitsi Fukuyaman korostaman tasavertaisen tunnustamisen toteutumista, myös valistuksen ja liberalismin perintöä: sekä vapautta että tasaarvoa. Jos Euroopan yhtenäisyyttä ja liberaalia demokratiaa halu­ taan vahvistaa, tulisi katse kääntää niihin tekijöihin, joiden ansiosta Pohjoismaissa on onnistuttu luomaan yhteiskunta, jossa vapaus ei toteudu tasa-arvon kustannuksella ja jota suurin osa kansalai­ sista pitää reiluna ja puolustamisen arvoisena. Ehkä keltaliivitkin menisivät koteihinsa, mikäli kokisivat tulevansa yhteiskunnassa tasavertaisesti nähdyiksi ja kuulluiksi.

LIBERO 4/2019

29


TEKSTI KUVAT

ANTON VANHA-MAJAMAA GLADYS CAMILO

Katteeton demonisointi ja kristillinen moraali haraavat huumelakien höllentämistä vastaan Poliitikot vastustavat kannabiksen käyttörangaistuksesta luopumista. Yli 50 000 ääntä kerännyt kansalaisaloite vie keskustelua eteenpäin, mutta muutos on hidasta.

E

n olisi uskonut, että kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisesta etenisi eduskuntaan. Niin kuitenkin kävi. Aloite teki hurjan kirin ja sai tarvittavat 50 000 allekirjoitusta kasaan viikkoa ennen marraskuun alun deadlinea. ”Torille!” aiheeseen vihkiytyneiden somekanavissa huudeltiin. Ei ihme. Kannabiksen laillistamisesta, dekriminalisoinnista ja depenalisoinnista oli laadittu 2010-luvulla jo viisi kansalaisaloitetta, joiden anti oli jäänyt vaatimattomaksi.

30

LIBERO 4/2019

”Suomalaisia kannabispiirejä leimaa voimakas usko tulevaan. Laillistaminen on aina ihan nurkan takana, ilmassa aina tosi hyvää pöhinää”, kirjoitin keväällä 2018 ilmestyneeseen Kannabiskirjaan. Haastattelin teosta varten kannabiksen käyttäjiä ja kasvattajia, tutkijoita ja aktivisteja. Jälkimmäisten viesti oli vahva – muutos tulee, oletko valmis? – muiden maltillisempi. Lait tulevat ehkä muuttumaan, mutta hitaasti. Maltilliseen näkemykseen oli helppo uskoa, kun katsoi lukuja.  Yhdysvalloissa kannabista oli vuonna 2018 käyttänyt kuluneen vuoden aikana reilut 16 prosenttia väestöstä, Kanadassa 14,8 prosenttia vuotta aiemmin. Suomessa vastaava luku oli 6 prosenttia (2014). Kannabiksen käyttö ei siis ole Suomessa lainkaan niin yleistä kuin muissa, kannabiksen jo laillistaneissa tai sitä laillistavissa maissa. Yhdysvalloissa ja Kanadassa lääkekannabista on ollut verrattain helposti saatavilla ennen laillistamista. Kannabis on näkynyt katukuvassa ja kulttuurissa. Ihmiset ovat tunteneet kannabista reseptillä käyttäviä ihmisiä. Tutkimusten mukaan tämä vaikuttaa olennaisesti asenteiden höllentymiseen. Suomessa Fimea on puskenut lääkekannabiksen ahtaalle. Erityislupia resepteihin myönnetään vähän. Kela puolestaan lähestyi viime keväänä kannabisreseptejä myöntäviä lääkäreitä kirjeellä, joka koettiin työhön puuttumisena. Viranomaisten suhtautuminen kannabikseen on Suomessa siis tiukentunut. 

Kansalaisten asenteet kannabista kohtaan ovat lieventyneet pitkin 2000-lukua, mutta viimeisten neljän vuoden välillä kasvu on tyrehtynyt. THL:n vuosien 2014 ja 2018 kyselyissä 42 prosenttia suomalaisista on kannattanut käytön rangaistavuudesta luopumista.

K

äyttörangaistuksesta tullaan tuskin luopumaan. Vihreitä ja vasemmistoliittoa lukuun ottamatta eduskuntapuolueiden ryhmänjohtajat suhtautuvat asiaan kielteisesti. Marraskuussa eduskunnan puhemies Antti Rinne linjasi kyselytunnilla vielä erikseen, ettei hallitus tule etenemään asian kanssa. Kansalaisaloitteen arvoa ei mitatakaan nyt sillä, meneekö lakiehdotus läpi, vaan sillä, miten se vie päihdekeskustelua eteenpäin. Kannabiksesta on kirjoitettu suomalaismediassa syksyn 2019 aikana satoja juttuja. Yksin Helsingin Sanomat on


julkaissut viime kuukausina tusinan verran artikkeleita, joissa on muun muassa käsitelty lakimuutoksia Euroopassa, seurattu Kanadan laillisten kannabismarkkinoiden kehittymistä ja avattu kannabiksen terveysvaikutuksia asiantuntijoiden tuella. Ylen artikkelissa marraskuussa 70-vuotias Sirkka, FM, kertoi pössytelleensä 50 vuotta. ”Koen elämän kauniimpana ja nautittavampana”, Sirkka sanoi ja rinnasti viihdekäyttönsä siihen, miten toiset käyttävät alkoholia. 

S

uomalaisten kannabistietoisuus nousee kohisten. Se on hyvä. Päättäjien puheenvuoroista kuulee Suomessa nimittäin sen, että aihe on vieras. Yhä puhutaan porttiteoriasta ja terveyshaitoista, joista ei ole todisteita. Yhä pelätään yleisen turvallisuuden puolesta. Ex-sisäministeri Paula Risikko veti pohjat todetessaan, että ”mikä on laitonta, on laitonta”.

Kristillinen moraali ja vankkumaton usko lain kirjaimeen haraavat muutosta vastaan. Epätietoisuus ja vahvat tunnereaktiot ovat ymmärrettäviä. Kannabista ja sen käyttäjiä on vuosikymmenten ajan demonisoitu ja pakkokeinoin kontrolloitu. Kannabis on sysätty syvälle marginaaliin, samaan läjään muiden laittomien huumeiden kanssa. Huumevalistuksessa on peloteltu addiktien syöpyneillä suukalustoilla. Minä kävin peruskouluni vuosituhannen vaihteessa, eikä kukaan kertonut meille, että pilvi on ihan eri juttu kuin amfetamiini. ”Päihdepolitiikassa on tärkeää pohjata päätöksentekoa jatkuvasti lisääntyvään tietoon”, Rinne sanoi eduskunnan kyselytunnilla. Jokaisen 70-vuotiaan sirkan ja kanadalaisen hipsteriyrittäjän myötä tieto kannabiksesta syventyy ja monipuolistuu. Täytyy toivoa, että tälle tiedolle todella on päättävissä elimissä tilaa.

Kirjoittaja on toimittaja ja tietokirjailija, jolta Kosmos kustannus julkaisi vuonna 2018 kannabista käsittelevän tietokirjan ”Kannabiskirja”.

LIBERO 4/2019

31


KRITIIKKI

HENRIK JAAKKOLA

PALUU HUIPPUTULOISTEN VIIDAKKOON Anu Kantola & Hanna Kuusela: Huipputuloiset: Suomen rikkain promille. 2019. Vastapaino.

Harvoin tietokirja nostattaa tuntemuksia julkisessa keskustelussa kuin Anu Kantola ja Hanna Kuuselan tämän syksyinen kirja Suomen huipputuloisista. Henrik Jaakkola pohtii kirjan yhteyttä tuntemuksiin Vasemmistonuorten parin vuoden takaisesta yläluokkasafarista ja Karri Lehtinen arvioi kriittisesti kirjan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. ”SIISTIT KOIVURIVIT huokuvat porvaril-

lista järjestystä”, havainnoi bussimatkustaja ohi kiitävää Westendiä kiikareidensa takaa. Reilut kolmekymmentä ihmistä on pakkautunut linja-autoon, joka kiertelee muutaman tunnin ajan Espoossa ja LänsiHelsingissä. Kiertoajelu sujuu rauhallisesti, mutta ympärillä kuohuu. Marraskuussa 2017 Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestämä antikapitalistinen yläluokkasafari oli kansakunnan polttopisteessä, eikä Suomi edeltävien ja seuraavien viikkojen ajan tuntunut muusta puhuvan. ”Ei niillä ole mitään aikomustakaan dialogiin tai ihmisen kohtaamiseen. He saavat energiansa kateudesta ja vihasta”, jyrisi yritysvalmentaja Jari Sarasvuo. Samalla tempauksen uutisoinnissa kuitenkin keskusteltiin siitä, mistä asuinalueiden elintasokuiluissa on oikein kyse ja ovatko tuloerot todella Vasemmistonuorten kuvaama yhteiskunnallinen ongelma. Usean median edustajat olivat varanneet paikkansa bussin kyydistä ja raportoivat suorana tempauksen kulusta. Monet antoivat tukensa safarille ja pitivät vastustajien reaktioita oireellisena luokkayhteiskunnan asenneilmapiiristä.

32

LIBERO 4/2019

YLÄLUOKKASAFARI-ILMIÖ Suomi on ollut pitkään yksi maailman tasa-arvoisimpia maita. Monien mielessä elää ajatus suomalaisista yhtenä porukkana, johon kuuluvien arkiset aherrukset ja murheet ovat kaikilla samoja. Todellisuus ei vastaa tätä ihannetta: 90-luvulta alkaen tuloerot alkoivat kasvaa vauhdilla rikkaimpien suomalaisten ansioiden kasvaessa huomattavasti nopeammin kuin muiden. Nyrjähdys on jäänyt pysyväksi, eivätkä tuloerot ole tuosta enää tasaantuneet. Varallisuus on edelleen keskittynyt huipulle kaikista rikkaimpien omaisuuksien moninkertaistuttua viime vuosikymmeninä. Seitsemän suomalaista miljardööriä omistaa yhtä paljon kuin alin 40 prosenttia maan väestöstä. Varallisuus periytyy ja luokkarakenteet sementoituvat. Yläluokkasafarin keskeinen sanoma oli omille asuinalueilleen eristäytyneen yläluokan ero keski- ja pienituloisiin suomalaisiin. Osalle tämän eron tuominen päivänvaloon näyttäytyi lähes väkivaltaisena tekona. Hätääntyneitä espoolaisia haastatelleissa uutisissa nämä korostivat omaa tavallisuuttaan ja kyseenalaistivat, millä oikeudella heidät on nostettu tikun nokkaan. Tästä näkökulmasta on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka syksyn 2019 kohukirja Huipputuloiset on edelleen lyönyt säröjä myyttiin yhtenäisestä kansakunnasta, jossa suomalaiset jakavat veneen keskenään. Maan rikkainta promillea haastatelleet tutkijat kertovat, kuinka ”ylimpien ryhmien irtiotto on

synnyttänyt uudenlaisia rikkaita, joilla on omat identiteettinsä, toimintatapansa ja kulttuurinsa.” Kaikista rikkaimpien suomalaisten pohtiessa oman onnellisen asemansa syitä he kokevat ansionsa piilevän kovassa työssä ja periksiantamattomuudessa. Yläluokan ulkopuolista Suomea he arvioivat kyynisesti, nähden yhteiskunnallisten epäkohtien syynä hyvinvointivaltion laiskistamat veltot sosiaalipummit.

HUIPPUTULOINEN KURKISTAA KESKILUOKAN TAKAA Kaikista rikkaimpien ja kaikista köyhimpien välisen kuilun nostaminen julkiseen keskusteluun ei tuntunut herättävän niinkään voimakkaita tunteita yhteiskunnallisten jakojen reunoilla kuin suomalaisessa keskiluokassa. Väitöskirjatutkija Juuso Koponen arvioi tuolloin, että yläluokkasafarin saama vastaanotto onnistui kertomaan jotain hyvin olennaista suomalaisen luokkayhteiskunnan luonteesta, jossa luokkarakenne kätkeytyy. Yläluokan edustajat ovat hiljaa ja antavat ylemmän keskiluokan puhua puolestaan. Huipputuloiset rikkoi yläluokan hiljaisuuden. Kirjasta voi lukea, kuinka poliittisesti vaikutusvaltaiset perijät, yrittäjät


KRITIIKKI

ja johtajat tahtovat purkaa tehottomana pitämänsä hyvinvointivaltion ja leikata valtaosan omista veroistaan. Erityisen härskiltä se näyttää sen jälkeen, kun osa haastateltavista on leuhkinut omaisuutensa mittasuhteilla ja lastensa mahdollisuudella elää periaatteessa tekemättä päivääkään töitä. Nostamalla yläluokan kyyniset ja hyvinvointivaltion yhteisiä sopimuksia vastaan sotivat näkemykset esille kirja ohitti keskiluokan portinvartijat ja kohahdutti ensimmäisestä arvostelustaan alkaen katajaisen kansan konsensusta. Kätkeytynyt luokkarakenne nostettiin päivänvaloon. Karnevalistisen safaritempauksen kärjistyksiltä kuulostaneet iskulauseet vaikuttavat Huipputuloisten valossa enemmän dokumentaarisilta kuin poliittisilta. Kirjoittaja on Vasemmistonuorten väistyvä varapuheenjohtaja.

KARRI LEHTINEN

ANU KANTOLAN ja Hanna Kuuselan Huipputuloisista on kirjoitettu kymmeniä lehtijuttuja. Keskustelua ja kiistelyä on herättänyt Kantolan ja Kuuselan väite siitä, että rikkain promille on osin ”irtoamassa” yhteiskunnasta. Heidän mukaansa rikkaimmalla promillella ei ole ”voimakasta tunnetta yli tuloluokkien ulottuvasta solidaarisuudesta kaikkia suomalaisia kohtaan”. Irtoamisella on myös ajallinen ulottuvuus: hyvinvointivaltion kultakaudella perijät, yritysjohtajat ja rikastuneet yrittäjät hyväksyivät ”pohjoismaiseen malliin” liittyvän kompromissin ja olivat rakentamassa ”hyviä kehiä”. Enää rikkaat eivät jaa tätä kompromissia vaan ovat aiheuttaneet siihen ”halkeaman”. Pitääkö väite siitä, että rikkaimman promillen asenteet olisivat muihin tuloryhmiin verrattuna kovia, paikkansa? Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Emilia Kullas vertaa Kantolan ja Kuuselan tuloksia EVAn teettämään kyselyyn ja toteaa, että ”suurin osa meistä” on huippu­ tuloisten kanssa yhtä ”negatiivisia tuen saajia kohtaan”. WIP-konsortion sivuilla julkaistussa kirjoituksessa Turun yliopiston työelämäprofessori Olli Kangas tarkastelee Eurooppalaisen sosiaalitutkimuksen teettämän kyselyn tuloksia, ja hänen mukaansa asia ei ole niin yksinkertainen. Suurituloiset suhtautuvat muita tuloryhmiä nihkeämmin hyvinvointivaltioon, mutta ”poliittisten muuttujien mukaan ottaminen analyysiin syö tulojen merkitsevyyttä”. Kokoomuksen ja keskustan kannattajat suhtautuvat muita nihkeämmin hyvinvointipalveluihin kaikissa tuloryhmissä. ”Todellisuus on aina monipolvinen”, Kangas toteaa analyysinsa lopuksi. Entä Kantolan ja Kuuselan väite siitä, että rikkaiden asenteet olisivat koventuneet? Heikki Pursiainen kritisoi tätä väitettä aiheellisesti Mustreadiin kirjoittamassaan arviossa: Kantolalla ja Kuuselalla ei ole vastaavaa aineistoa muilta vuosikymmeniltä. Pursiainen veikkaa, että rikkaat ovat olleet aiemminkin muita oikeistolaisempia ja yhteiskuntakriittisempiä. Suomessa 1970-luvulla rikkaimman promillen oli huomattavasti vaikeampaa kasata omaisuuksia kuin nykyään. Ehkä valtion verorahoin maksamat sosiaali­tuet harmittivat silloisia huipputuloisia vielä enemmän kuin nykyään? On sääli, että muuten aidosti uraauurtavassa ja kiinnostavassa tutkimuksessa turvaudutaan epämääräisiin yleistyksiin. Ehkäpä teos ei olisi saanut vastaavaa huomiota, jos sen loppupäätelmät olisivat olleet varovaisemmat ja maltillisemmat. Tyylikkäämpää olisi kuitenkin ollut jättää tutkimuksen tulosten vertailu ja yleistettävyys muiden tutkijoiden selvitettäväksi.

LIBERO 4/2019

33


KRITIIKKI

TUUKKA BRUNILA

FINGERPORI: KESKUSTALAINEN DYSTOPIA

PERTTI JARLAN sarjakuvaan perustuva Fingerpori sai ensi-iltansa lokakuussa. Kenellekään tuskin tuli yllätyksenä, että sarjakuvalle jokseenkin uskollisena pysynyt elokuva ei vakuuttanut. Sarjakuva, joka perustuu sanaleikkeihin, voi toimia huonommallakin vitsillä, sillä lukijan panos on häviävän pieni; lyhykäisimmillään se voi olla vain yksi ruutu ja sana. Toisin on kuitenkin elokuvassa, jossa viisi minuuttia kestävä kohtaus ei vie juonta eteenpäin, auta katsojaa ymmärtämään hahmoa paremmin eikä toimi oikein sketsinäkään, koska vitsi ei alun perinkään ehkä ollut kummoinen. Katsojan panos ja kohtauksen merkitys vain eivät kohtaa. Kaikki tämä oli jo tiedossa – kiitos kriitikoiden – ennen elokuvan näkemistä. Mikä sen sijaan yllätti, oli elokuvasta läpi puskeva poliittisuus. Elokuva jakautuu neljään osaan, joiden jokaisen alussa esitellään osan päähahmot. Esittelyissä tuodaan ilmi hahmojen poliittiset kannat, ja katsoja saa siten tietää, että Heimo Vesa (Santtu Karvonen) on demari ja Rivo-Riitta (Jenni Kokander) on kommunisti, joka tunnustaa ”väriä” lääkärin kertoessa, että kaikki hänen terveystarkastuksensa tulokset näyttävät punaista. Elokuva on nostalginen kuvaus ajasta, jolloin puoluekirjan omistaminen oli yleisempää, mutta sille voi antaa myös toisenkinlaisen tulkinnan. Heimo Vesa (sd.) kärsii elokuvassa kirjaimellisesta natsianopista, mikä ehkä voitaisiin tulkita eräänlaisena takaumana sotien välisen ajan sosiaalidemokratian luhistumisesta, joka kummittelee Euroopassa tänäkin päivänä. Kainaloiden tuuletus vaivaa myös Fingerporia, eikä keskustalainen pormestari Homelius (Kari Väänänen) onnistu korjaamaan asiaa muuten kuin

34

LIBERO 4/2019

SOLAR FILMS / SUVI SIEVILÄ

Fingerpori. Ohjaus Mikko Kouki. Pääosissa Kari Väänänen, Jenni Kokander, Pirjo Lonka, Santtu Karvonen. 85 min. K12.

kosmeettisesti siksi aikaa, kun keskustan ”eliitti” tulee vierailulle Fingerporiin. Fingerporia johtava, korruptioskandaalista toiseen ajelehtiva Homelius, jonka seinällä komeilevat niin Kekkosen kuin Väyrysen taulut, on Fingerporin poliittisten teemojen ytimessä. Fingerpori on Homeliuksen keskustalaisen politiikan myötä muuttunut dystopiaksi. Elokuva siis toiminee eräänlaisena jälkisoittona Sipilän hallitukselle. Homeliukseen keskittyvässä osassa, joka siis on elokuvan ensimmäinen ja toimii siten johtomotiivien perustajana, keskustan eliitti tulee vierailulle palkitakseen Homeliuksen tämän työstä. Eliitti koostuu enimmäkseen keski-ikänsä jo hyvästelleistä hyvistä veljistä. Hyväveliverkostojen hengessä paikalle loihditaan mässäilyjuhlat, joista sikailua ja viinaa ei puutu. Homelius kertoo saavutuksistaan köllöttäessään viinalla täytetyssä porealtaassa toisten keskustalaisten kanssa.

Näihin lukeutuvat julkisen terveydenhuollon yksityistäminen ”Herhiläiselle” sekä ydinjätteen sijoittaminen lastentarhan kellariin. Edeltävällä ”saavutuksella” on kohtalokkaat seuraukset, sillä Heimo Vesa menettää työpaikkansa Homeliuksen sote-politiikan johdosta. Tietysti Homelius voi kuvata vain yleisesti poliitikkoja ja turmellusta. Homeliuksen antamat esimerkit ovat kuitenkin niin spesifejä, että niistä on miltei mahdotonta olla tunnistamatta Sipilän hallituksen toimintaa (sote ja Talvivaara). Fingerporin voi siis nähdä muistutuksena edellisestä hallituskaudesta. ”Historia on painajainen, josta yritän herätä”, kuten James Joycen Odysseuksessa sanotaan, ja ehkä Fingerpori tarjoaakin meille erään aikakauden päättymisen loppukaneetin.


KRITIIKKI

NIKO PELTOKANGAS

KIRJAILIJA KEKKOSEN KENGISSÄ Johanna Venho: Ensimmäinen nainen. 2019. WSOY.

JOHANNA VENHON romaani Ensim­ mäinen nainen kertoo Sylvi Kekkosesta ja hänen poliitikkopuolison varjoon jääneestä kirjailijuudestaan. Olosuhteet eivät tapa luovuutta, mutta tarina saa pohtimaan, kuinka monen omat haaveet ja tavoitteet jäävät julkista uraa tekevien puolisoiden ja läheisten jalkoihin. Tarinaa kerrotaan Kekkosen lisäksi kuvanveistäjä Essi Renvallin suulla. Tämä työstää tarinan tapahtuma-aikaan, syyskesällä 1966, Kekkosen muoto­kuvaa. Kirjan sivuilla ei pääse eroon ajatuksesta, kuinka vaikeaa historiallisen hahmon kenkiin hyppäämisen täytyy olla. Elämäkertoja ja muuta aineistoa on tietysti hyvin saatavilla, mutta oikeiden ihmisten identiteettien lainaaminen – varsinkin noin lähihistoriasta – voi tuntua luvattomalta ja väkivaltaiselta. Ehkä Venho on ajatellut juuri tätä. Minä-kertojan vaihtelu Kekkosen ja Renvallin välillä alleviivaa tarinan fiktiivisyyttä. Kekkonen puolestaan kertoo omaa tarinaansa keskustelemalla ystävänsä Marja-Liisa Vartion kanssa, vaikka tämä on juuri kuollut. Taiteen tekemisen ja toisen ihmisen kuvaamisen oikeutusta käsitellään myös Renvallin vaikeilujen kautta. Muotokuva Kekkosesta ei ota muotoutuakseen, vaan kuvanveistäjä pohtii, voiko toista oikeastaan edes tuntea. Ensimmäisen naisen kieli on kaunista ja vivahteikasta, jos sitä ehtii jäädä ihastelemaan. Historiannälkäinen lukija saattaa kiirehtiä tapahtumasta ja muistosta toiseen löytääkseen uusia kiinnikkeitä oikeasti tapahtuneeseen histo­ riaan ja sen henkilöihin. Historian nälkä saa myös tarttumaan tuon tuosta nettivehkeisiin ja tarkistamaan, onko tässä taas viittaus oikeisiin poliitikkoihin, diplomaatteihin ja rakastajiin. Ja usein on. Puolison toiset ja

kolmannet naiset tulevat tarinaan mukaan vasta hieman ennen puoliväliä. Suhteiden kautta avautuu kirjan toinen teema, tympeä velvollisuuden tunne, joka saa yhdet pienentämään ja rajoittamaan itseään enemmän kuin toiset. Ensimmäisen naisen suhtautumisessa sivusuhteisiin ei ole lopulta mitään uutta, vaikka onkin tärkeää, että tapahtumia kuvataan juuri Kekkosen tunteiden kautta. Romaania veikattiin Finlandia-voitta­ jaksikin, voittihan se Suomen Kirjasäätiön järjestämän yleisöäänestyksen. Jos Finlandia-diktaattori olisi halunnut palkita finaaliviisikon helpoimman ja konservatiivisimman teoksen, olisi Ensimmäinen nainen ollut oikea valinta. Kirjassa leikitellään aikatasoilla ja vaihdellaan näkökulmaa kertojan mukana, mutta nämä keinot alkavat olla peruskauraa kotimaisessa kirjallisuudessa.

LIBERO 4/2019

35


TEKSTI JA KUVAT

ANTTI KURKO

GROOMING-ILMIÖ JA LUOKKAEROT SARJAKUVASSA

36

LIBERO 4/2019


Hanna Gustavssonista ei varsinaisesti pitänyt tulla sarjakuvataiteilijaa, mutta nyt hän kiertää ympäri Pohjoismaita esittelemässä teoksiaan, joita käännetään kovaa vauhtia suomeksi. Hänen sarjakuvissaan käsitellään yhteiskunnallisia aiheita, kuten seksuaalisuutta, sukupuolirooleja ja luokkaa, murrosikäisen tytön silmin.

V

UODEN 2018 Oulun seksuaalirikokset nostivat esiin nuoriin ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen häirinnän. Koko maata järkyttäneessä rikossarjassa joukko aikuisia miehiä oli tutustu­ nut netin kautta alaikäisiin tyttöihin ja päätynyt käyttämään heitä seksuaalisesti hyväkseen. Rikosten myötä ryhdyttiin keskustele­ maan siitä, kuinka yleistä nuoriin, etenkin tyttöihin, kohdistuva häirintä on verkossa. Mutta miksi näinkin yleisestä ja monia koskettaneesta aiheesta eli grooming-ilmiöstä oli vaiettu pitkään vai eikö sitä vain oltu tun­ nistettu? Ruotsissa ilmiö on ollut tunnistettuna jo pitkään. Hanna Gustavsson on ruotsalainen sarjakuvatekijä, joka vieraili syyskuussa Helsingin sarjakuvafestivaaleilla esittelemässä juuri suomeksi käännettyä esikoisalbumiaan Yölapsi. Sarjakuva kertoo grooming-ilmiöstä tavalla, joka on tehnyt siitä menestys­ teoksen. Se palkittiin ilmestyessään vuonna 2014 parhaana ruot­ salaisena sarjakuvana, ja sen pohjalta on tehty myös lyhytelokuva. Gustavssonista tuli hieman vahingossa sarjakuvantekijä. Sarja­ kuvat olivat kyllä tuttuja nuoruudesta, mutta niiden käyttö tai­ teellisen ilmaisun muotona alkoi vasta yliopisto-opintojen myötä. Esikoisteos Yölapsi on nimittäin samalla myös Gustavssonin maisterityö. Yölapsen pääosassa on 14-vuotias hevarityttö Ingrid eli kave­ reiden kesken Iggy. Omassa epävarmuudessaan ja yksinäisyydes­ sään elävä Iggy kahlaa läpi hankalaa murrosiän vaihetta. Yhteys yksinhuoltajaäitiin sekä hänen vaihtuviin miesystäviinsä on heikko, ja iltaisin Iggy selaa mieluummin netistä homopornoa ja googlaa penisten kuvia kuin viettää aikaa uusioperheen kanssa. Yksi teok­ sen kantava teema on oman heräävän seksuaalisuuden etsiminen. Iggy tutustuu itseään puolet vanhempaan valokuvaajaan koulu­ kuvausten yhtey­dessä. Myöhemmin hän etsii kyseisen, siistiltä vai­ kuttavan tyypin netistä, päätyy viestittelemään hänelle päivittäin ja huomaa miehen olevan hänen elämässään harvoja henkilöitä, joka todella ymmärtää Iggyn ajatuksia ja tunteita. Pian kuitenkin ilmenee, että miehen toiveena on muutakin kuin pelkkä ystävyys. Koulukuvaajan kaltaisia vanhempia miehiä oli myös Gus­ tavssonin omassa nuoruudessa, kun hän pyöri 14–16-vuotiaana aktivistipiireissä.

Ei hitto miten hieno!

Mä löysin kerran ketun luurangon kun meillä oli koulussa ulkoilupäivä, mutta mä en saanut viedä sitä kotiin.

115

LIBERO 4/2019

37


”Se ei ollut silloin niin selkeää, vaikka näin jälkeenpäin voikin sanoa, että siinä oli kyse jonkinlaisesta groomingista. Osa alaikäi­ sistä tytöistä seurusteli yli 30-vuotiaiden miesten kanssa, mutta asiat eivät olleet aina niin yksinkertaisia, kun porukka oli myös kavereita keskenään,” Gustavsson sanoo. Yölapsen jatko-osassa Iggy4ever, jonka pitäisi ilmestyä ensi vuonna myös suomeksi, Gustavsson pureutuu syvemmin yhteis­ kunnallisiin rakenteisiin. Kuten ensimmäinen osa, myös Iggy4­ ever perustuu löyhästi hänen omiin kokemuksiinsa. Vaikka Iggy ei olekaan Hanna Gustavsson, heissä on paljon samaa. Molemmat ovat introvertteja persoonia, eikä kummallakaan ole paljon ystä­ viä. Myös seksuaalisuus ja siihen liittyvät identiteettikysymykset, joita etenkin Iggy pohtii, ovat myös Gustavssonille henkilökohtai­ sesti tärkeitä teemoja. Yölapsen maailma pyörii vahvasti netin ympärillä. Gustavs­ son kuuluu itse sukupolveen, jonka voi sanoa olevan internetin kasvattama. Vaikka Yölapsi julkaistiin 2013, on internetin kehitys ollut niin nopeata, että kirjan maailma tuntuu vuosikymmenen lopussa jo paljon vanhemmalta. Syy löytyy älypuhelinten mah­ dollisuuksista ja siitä, miten sosiaalisen median rooli on kasvanut osana arkeamme. ”Välillä toivon, ettei teknologia olisi ajanut kirjasta niin nope­ asti ohi, koska tarina tuntuu vanhemmalta kuin haluaisin. Toivot­ tavasti nuoret lukijat voisivat kuitenkin saada irti jotain sen muista teemoista, kuten seksuaalisuuden ja identiteetin etsimisestä,” Gus­ tavsson sanoo. Jatko-osassa keskiöön nousevat luokkakysymykset ja raha. Tukholmalaisesta lähiöstä kotoisin oleva Gustavsson kertoo kas­ vaneensa työväenluokkaisessa perheessä, jossa talous oli niukkaa. Ymmärrys siitä, että kaikki ihmiset eivät lähde samalta viivalta, val­ keni vasta hänen siirryttyään opiskelemaan Ruotsin suurimpaan taideyliopistoon Konstfackiin. ”Nuorella ei ole vielä iän mukanaan tuomaa perspektiiviä elä­ mään, ja siksi kaikki eteen tulevat asiat pitää kohdata uusina. Sen takia monet asiat saattavat olla hyvinkin kivuliaita ja häpeällisiä. Yölapsessa käsittelin näitä asioita seksuaalisuuden näkökulmasta. Miltä tuntuu olla 14-vuotias ja pyöritellä ajatuksia siitä, tuleeko olemaan koko elämänsä neitsyt”, Gustavsson sanoo. Opiskelujen myötä elämään ilmestyi mukaan ihmisiä, jotka olivat lähtöisin ylemmästä keskiluokasta. Tämä auttoi ymmär­ tämään, kuinka erilainen hänen lapsuutensa olikaan ollut heihin verrattuna. Ero ilmeni esimerkiksi siinä, kuinka toiset pystyivät tukeutumaan taloudellisesti omiin vanhempiinsa, kun Gustavs­ sonin piti itse esimerkiksi tehdä töitä ja olla taloudellisesti itse­ näinen. Myös tapakulttuuri ja käyttäytymiseen liittyvä koodisto tuntuivat hänelle vierailta. Tällä hetkellä Gustavsson työstää uutta sarjakuvaa, joka on saanut inspiraation todellisista tapahtumista. Tarina perustuu Newarkin kaupungissa, New Jerseyn osavaltiossa 1980-luvulla asuneeseen naiseen, joka rakensi romusta ja jämälaudoista jätti­ mäistä arkkia. Hänen elämäntehtävänään oli jättää mielestään kor­ ruptoitunut ja rasistinen maa taakseen ja purjehtia rakentamallaan aluksella maailman ympäri. Arkki oli kuitenkin kasvavan kaupun­ gin tiellä, ja viranomaiset pakottivat naisen purkamaan elämän­ työnsä. Tämän jälkeen hän katosi. Gustavsson halusi kipeästi löytää tämän naisen. Pitkän etsin­ nän päätteeksi nainen löytyi pienestä yhdysvaltalaiskaupungista, 51

38

LIBERO 4/2019


mutta liian myöhään. Nainen oli jo ehtinyt siirtyä tuonpuoleiseen muutamaa vuotta aiemmin. Arkin tuhoutuminen oli iso tragedia naiselle, joten Gustavs­ sonin täytyy varoa, millä tavalla nivoo todellisuuden osaksi uutta tarinaa, ettei loukkaisi edesmenneen naisen perintöä. Sarjakuva ei myöskään etene haluttua vauhtia. ”En ehdi keskittymään sarjakuvaan sataprosenttisesti, vaan jou­ dun käymään töissä, että saan vuokran ja laskut maksettua. Työ ei ole millään tapaa luovaa, ja se on myös raskasta, eikä minulla ole sen jälkeen hirveästi energiaa tai aikaa piirtää. Haluan kuiten­ kin kovasti saada sen valmiiksi,” hän sanoo. Akateeminen koulutus ei välttämättä takaa kuin osittaisen nou­ sun keskiluokkaan, ja moni työväenluokasta ponnistava asettuu­ kin eräänlaiseen yhteiskuntaluokkien välitilaan, jossa sosiaalista pääomaa kyllä kertyy, mutta rahasta on pulaa.

Hanna Gustavsson kertoo taiteellisen inspiraationsa lähteen pulppuavan todellisista tapahtumista ja tarinankerronnasta. ”Kuuntelen paljon true crime -podcasteja ja katson dokumentti­ elokuvia. Olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on kyky esittää tavalliselta kuulostavat asiat erityisinä ja ainutlaatuisina. Pidän itseäni tällais­ ten ihmisten vastakohtana. Minulle saattaa tapahtua jotain todella erityistä, mutta kun kerron siitä ihmisille niin en saa sitä kuulos­ tamaan jännittävältä,” Gustavsson kuvailee itseään lakonisesti. Piti väite paikkansa tai ei niin Gustavssonin sarjakuvat tuovat esiin erilaisen puolen tekijästä. Päällisin puolin niissä tapahtuu vain vähän mutta oikeasti aivan valtavasti.

LIBERO 4/2019

39


TEKSTI KUVAT

AMOS WALLGREN TEEMU VAARAKALLIO

Väkivallaton suora toiminta ilmasto­ liikkeessä: JÄRJESTÖISTÄ MASSALIIKKEIKSI 40

LIBERO 4/2019


I

aikaan, kun perinteiset mielenosoitukset taistelu on saanut historiallisen ja parlamentaariset väylät sekä teknolo­ suurta huomiota ja nostetta viime vuosina. gian tarjoamat ratkaisut eivät ole kyenneet Yhtenä seurauksena tästä on ilmasto-oikeu­ hidastamaan jatkuvaa kehitystä kohti pla­ denmukaisuutta ajavien liikkeiden stra­ netaarista tuhoa. Kiinnostava piirre suoran tegiassa nähtävät muutokset suhteessa toiminnan ilmastoliikkeissä on vahva sidos aiempiin ympäristöliikkeisiin. Euroopan gandhilaisen kansalaistottelemattomuuden ilmastoliikkeissä on nimittäin nähtävissä ja kehityskritiikin perinteeseen sekä tak­ kasvavaa kiinnostusta väkivallatonta suo­ tinen yhtäläisyys 2000-luvun alun globa­ raa toimintaa ja massa-aktioita kohtaan, lisaation vastaisen liikehdinnän kanssa. mistä näkyvimmät esimerkit ovat Extinc­ Huhtikuussa julkaistussa pamfletissa How tion Rebellionin eli Elokapinan lisäksi Sak­ a movement of movements can win: Taking san Ende Gelände, Hollannin Code Rood ja XR to the next level XR:n puhehenkilö kansalliset Climate Campit ympäri Euroop­ Rupert Read soveltaa 2000-luvun alun paa. Suora toiminta ja antikapitalismi ovat globalisaatiota vastustavien liikkeiden aja­ näkyvä osa näitä ilmastoliikkeitä. Ilmasto­ tusta kansalaisliikkeiden yhteenliittymästä, liikkeen voisi laajemminkin nähdä teke­ ”liikkeiden liikkeestä”. Read yhdistää esi­ vän paluuta radikaaleille systeemikriittisille merkiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta, juurilleen, kun toiminta on keskittynyt vii­ rauhaa, vähemmistöjen oikeuksia ja ympä­ meiset kolmekymmentä vuotta kestävään ristön suojelua ajavat liikkeet yhteistä kehitykseen, ympäristöjärjestöihin, lobba­ vihollista vastaan. Taistelussa paremman, ukseen ja puoluetoimintaan. elinkelpoisen maailman puolesta liikkeet Vuodesta 2015 alkaen järjestetyssä löytävät yhteisen vihollisen patriarkaalismassa-aktio Ende Geländessä yli 6 000 kolonialistisesta fossiilikapitalismista. ihmistä pysäytti tänä kesänä Euroopan suurimman yksittäisen hiilipäästöjen aiheuttajan eli RWE-yhtiön hiilikaivosten toiminnan. Aktioon osallistujat pistivät kehonsa esteiksi hiilivoimalaan vieville rai­ telle ja teille sekä itse ruskohiilikaivokseen. Isossa-Britanniassa Extinction Rebellion (XR) taas on lokakuusta 2018 eteenpäin noussut keskeiseksi ääneksi maan ympä­ ristöpolitiikassa erilaisten voimannäyttöjen, kuten kymmenen päivää kestäneen Lon­ toon keskustan liikenteen pysäyttämisen, myötä. Tämä muutos järjestäytymisessä heijastaa laajempaa muutosta mielipide­ ilmastossa ilmastokriisin skaalan tullessa yhä kyseenalaistamattomammaksi samaan LMASTONMUUTOKSEN VASTAINEN

Kansalaisliikkeitä tutkineen ruotsalai­ sen Jan Wiklundin mukaan kansalais­ liikkeiden historiassa menestyksekkäitä ovat olleet massaliikkeet, jotka ovat onnis­ tuneet luomaan laajoja liittoumia suurim­ man yhteisen nimittäjän ympärille, yhteistä vihollista vastaan. Teoreettiseen oikeaop­ pineisuuteen, estetiikkaan ja identiteettiin keskittynyt vastakulttuuri tai harvoja akti­ voiva ammattilaismainen lobbaus eivät edistä tällaista agendaa vaan luovat omilla tavoillaan vahvan erottelun liikkeen sisä- ja ulkopiiriin. Lobbaus vaatii resursseja, joista NGO-tyyppisten järjestöjen on vaikea kil­ pailla yritysten kanssa, ja keskittyminen resursseihin ja erityisosaamiseen asettaa liikkeen jäsenistön tai kuukausilahjoitta­ jan passiiviseen rooliin. Extinction Rebel­ lionin spektaakkelimaiset tiesulut ja Ende Geländen sekä hollantilaisen Code Roodin valkohaalareiden massa-aktiot taas toimi­ vat voimaannuttavina käytännön koulutuk­ sina ilmastoaktivisteille, jotka palatessaan kotiin organisoituvat samojen tekniikoiden

LIBERO 4/2019

41


ja periaatteiden ympärille. Nämä tekniikat pohjaavat kansalaistottelemattomuuteen, suoraan demokratiaan sekä ideologiseen moninaisuuteen liikkeen sisällä. Ende Gelände ja Elokapina vastaavat ainakin periaatteellisesti ajatusta ”liikkei­ den liikkeestä”, ja ilmastoleirit Saksassa, Sveitsissä, Puolassa ja Ruotsissa muo­ dostuivat moninaisten eri liikkeiden yh­ teistyöstä. Mainittakoon, että myös skandinaaviset vasemmistonuoret ovat ol­ leet vahvasti edustettuina Ende Ge­ländessä vuosien ajan. Pakolaisten oikeudet, anti­ kapitalismi, antifasismi, ilmastokriisi, fe­ minismi ja yleinen antiautoritäärisyys ovat kaikki osa liikkeen arvoja, mutta toiminta kohdistui rajattujen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseen eli fossiilisen energian tuo­ tannon lopettamiseen. Suomessa syyskuun lopun tuhansia osallistujia keränneet ilmastomielenosoituk­ set näyttivät, että myös suomalaiset lähte­ vät kadulle ilmastokriisin vuoksi. Kuitenkin varsinainen kansalaistottelemattomuus

Suomessa on ollut vielä melko harvinais­ ta ja pienimuotoista, yksittäisiä hankkei­ ta vastustavaa luonnonsuojelua. Suomen nykyisen hallituspohjan ollessa ehkä pa­ ras realistisesti kuviteltava kunnianhimoi­ sen ilmastopolitiikan ajamiselle on entistä tärkeämpää, että parlamentaarisen työn rinnalla on vaativaa ja järjestäytynyttä kan­ salaisaktivismia, jolla on valmiutta myös kansalaistottelemattomuuteen. Inspiroiva esimerkki tältä syksyltä Ruotsista oli, kun Folk mot Fossilgas -massa-aktio näytteli tärkeätä roolia Ruotsin hallituksen hylätes­ sä suunnitelmat uuden maakaasusataman rakentamisesta. Nuorilla vasemmistolaisilla on lähivuo­ sina oiva mahdollisuus olla osa uusien il­ mastoaktivismin muotojen rantautumista Suomeen sekä osallistua kansainvälisiin massa-aktioihin perinteisen järjestötoimin­ nan sekä ilmastolakkojen ohella. Itselleni kansalliseksi uhaksi nimetyksi tuleminen onnistuneen fossiilipankkien vastaisen aktion jälkeen Sveitsissä oli ensinnäkin

Kirjoittaja on kansalais- ja järjestöaktiivi, joka pidätettiin heinäkuussa Sveitsissä ilmastoaktiivien yhteenliittymän Collective Climate Justicen organisoimassa mielenosoituksessa sveitsiläispankkeja vastaan.

42

LIBERO 4/2019

pöyristyttävää, mutta myös hyvä esimerk­ ki kansalaistottelemattomuuden tehokkuu­ desta, joka herättää vahvoja vasta­reaktioita. Jos poliisi ei olisi puuttunut tilanteeseen, pankin toiminta olisi vakavasti häiriinty­ nyt, ja kun poliisi puuttui tilanteeseen, tuli siitä kansainvälinen uutinen. Yleisen mie­ lipiteen kääntäminen on kuitenkin hidas­ ta, ja vastassa eivät enää ole ainoastaan fossiilipääoman intressit ja kuluttavan keskiluokan mukavuudenhalu vaan myös ilmasto-oikeudenmukaisuutta yhä äänek­ käämmin vastustava ääri­oikeisto. Ilmasto­ kriisi voi hyvinkin realisoitua ihmiskunnan historian vakavimpana humanitäärisenä kriisinä, ja ainoastaan laaja ja moninainen ilmasto-oikeudenmukaisuutta ajava liike kykenee vastaamaan tähän haasteeseen de­ mokratiaa ja oikeudenmukaisuutta vaalien. Internationell solidaritet, vi har bara en planet!


JÄRJESTÖUUTISET Toimintaa! Vasemmistonuorten valtakunnallisesta toiminnasta valtaosa tapahtuu jaostoissa ja työryhmissä. Kaikki halukkaat vasemmistonuoret otetaan mukaan. Työryhmiä perustetaan tarpeen mukaan, jaostot liittokokouksissa. Kumpiinkin voi liittyä mukaan koska vain. Lue lisää ja ilmoittaudu: extra.vanu.fi/toimintaa

KUVA: PINJA NIKKI

Jaostot ja työryhmät työskentelevät omien suunnitelmiensa mukaisesti. Iso osa kommunikoinnista tapahtuu verkossa, mutta myös kokoontumisia järjestetään. Keskusjärjestön hallitus ja työntekijät antavat tukea jaostoille ja työryhmille. Jaostoille ja työryhmille järjestetään yhteinen koulutusviikonloppu pääkaupunkiseudulla 28.2.–1.3.2020. Viikonlopun tavoitteena on ryhmäytyä ja tehdä toimintasuunnitelmia.

JAOSTOT

TYÖRYHMÄT

Ruotsinkielinen jaosto – Svenska utskottet Kansainvälisen toiminnan jaosto

Internet-aktivismityöryhmä Järjestöjaksamisen työryhmä Virkistystoiminnan työryhmä Kesäleirityöryhmä Koulutusuudistuksen työryhmä

Jaostot toimivat kahden vuoden jaksoissa, ja niistä päätetään liittokokouksissa. Jaostojen tarkoitus on antaa jäsenistölle tiedollisia ja taidollisia valmiuksia, joita he voivat käyttää järjestön sisällä ja sen ulkopuolella. Tietovaiheessa jaosto kouluttautuu projektinhallintaan käytännön toimintasuunnittelun kautta, oppii aihealueensa teemoista sekä tuottaa ja julkaisee tietoa kannanottoina ja muilla tavoin. Taitovaiheessa jaoston jäsenen on mahdollista kouluttautua toimimaan asiantuntijaroolissa sekä soveltaa oppimaansa esimerkiksi Vasemmistonuorten tapahtumissa.

Arto Leinonen

Järjestö- ja nuorisotoiminnan koordinaattori arto@vasemmistonuoret.fi 045 662 8206

Työryhmät toteuttavat ja kehittävät järjestön toimintaa, mahdollistavat nopean reagoinnin muuttuviin tilanteisiin ja tukevat jäsenten omaa aktiivisuutta. Työryhmä perustetaan määräajaksi, jonka jälkeen se esittää hallitukselle yhteenvedon toiminnastaan. Myös vähintään neljä henkilöjäsentä voi esittää hallitukselle uuden työryhmän perustamista. Esityksessä tulee olla lyhyt suunnitelma tavoitteesta, toiminnasta ja tarvittavasta budjetista. Jäsenten esittämä työryhmä voidaan jättää perustamatta vain painavista syistä.


ONNITTELUT 75-VUOTIAALLE NUORISOLIITOLLE!

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAUn onnittelut 75-vuotiaalle!

Vasemmistoliitto Lapin piiri ry onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!

Kainuun Vasemmisto ry onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!

Pirkanmaan Vasemmistoliitto onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!

Savo-Karjalan Vasemmisto onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!

Kaakkois-Suomen Vasemmisto onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!

Pohjanmaan Vasemmisto ry onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!


Reippaat onnittelut 75-vuotiaalle!

Nuorekkuus ei ole iästä kiinni. Onnea toivottaa 114-vuotias

SEL

Hämeen vasemmistoliitto onnittelee 75-vuotiasta Vasemmistonuoret ry:tä

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmisto ry onnittelee 75-vuotiasta Nuorisoliittoa!

NUORISOASUNTOLIITTO ONNITTELEE VASEMMISTONUORIA JUHLAVUODESTA: E L Ä K Ö Ö N

E L Ä K Ö Ö N

E L Ä K Ö Ö N


NUORTEN ILMASTOAHDISTUS PUHUTUTTI EUROOPPAFOORUMISSA

TEKSTI JA KUVA: ANNA FUNCK

JOUKKO ERITYISASIANTUNTIJOITA, TUTKIJOITA, AKTIVISTEJA JA PÄÄTTÄJIÄ KERÄÄNTYI TURKUUN 29.–31.8. KESKUSTELEMAAN EUROOPASTA, EU:STA JA NIIHIN KYTKEYTYVISTÄ AJANKOHTAISISTA KYSYMYKSISTÄ. VARSINAIS-SUOMEN VASEMMISTONUORTEN JÄSEN ANNA FUNCK OLI PAIKALLA SEURAAMASSA KESKUSTELUA. Eurooppa-foorumi järjestettiin kolmatta vuotta putkeen, ja sen tarkoituksena oli kokoontua kansalaisten keskelle keskustelemaan EU:n toiminnasta. Lauantaina pääkirjaston studiossa keskusteltiin nuorten ilmastoahdistuksesta paneelikeskustelussa ”Nuorten Ilmastoahdistus – miten ilmastonmuutos ratkaistaan?” Turun nuorisovaltuuston 1. varapuheenjohtaja Mette Hämeenahon, ilmasto­lakkoaktiivi Atte Ahokkaan, Turun kaupunginjohtaja Minna Arven, Turun yliopiston maantieteen professorin Jukka Käyhkön sekä Climate Leadership Coalitionin toiminnanjohtajan Jouni Kerosen voimin. Paneeli houkutti paikalle muutamakymmenpäisen yleisön. Uuden Eurobarometrin mukaan jopa 70 % nuorista kokee ilmastoahdistusta. Nuorten näkemyksiä edustavilta Ahokkaalta ja Hämeenaholta kysyttiin heidän omista kokemuksistaan liittyen ilmastoahdistukseen. ”IPCC:n raportti laukaisi itselleni ahdistuksen, jota lähdin sitten purkamaan eduskunnan portailla mieltä osoittamalla”, Ahokas kertoi. Hämeenaholle keino työstää ahdistustaan on yrittää vaikuttaa kunnallispolitiikkaan nuorisovaltuustosta käsin. Hän vinkkasi kaupunginjohtaja Arvelle, että nuorisovaltuusto toivoo Turun kouluihin lisää kasvisruokaa sekä kannattaa ratikan

rakentamista. Vanhempaa kaartia edustava Käyhkö nosti sen sijaan esille, että ahdistus, myös ympäristön tilaan liittyen, on ilmiönä tuttu kaikille sukupolville. ”Ahdistuin itse aikanaan ydinvoimasta”, totesi Käyhkö. Arve uskoi, ettei ilmasto­ keskustelu olisi näin aktiivista ilman nuorten panosta. Keronen painotti, että nuoret ovat tuoneet asian sydämiin siinä, missä tiede on tuonut sen tietoisuuteen. Markkinatalouteen suhtautuminen jakoi paneelia. Arve totesi ilmastonmuutoksen torjunnan olevan monille yrityksille kannattava bisnesidea ja painotti luottavansa täysillä suomalaiseen insinööriosaamiseen. Käyhkön mukaan markkinatalous arkkinatalous ei toimi myöskään toimi oikein tällä hetkellä oikein, koska hiilidioksidipäästöt ovat liian halpoja. Kuitenkin markkinat ovat vaikuttaneet myönteisesti joihinkin asioihin, joihin poliitikoiden päätäntävalta ei ulotu. Esimerkiksi aurinkoenergian hinta on laskenut

kymmenessä vuodessa 90 prosentilla, mikä luonnollisesti on lisännyt sen käyttöä energiantuotannossa. Nuorten ilmastoahdistus olisi vähäisempää, jos he voisivat luottaa siihen, että toimenpiteitä tehdään. Ahokas kuitenkin kritisoi EU:ta ja Suomea: ”Suomi ei ole toiminut tarpeeksi ollessaan EU:n puheenjohtajamaa, esimerkiksi luvattua ilmastohuippukokousta ei järjestetty. En myöskään näe, että EU olisi valmis toimimaan tarpeeksi.” Keronen nosti esiin median roolin. Hän pitää ongelmallisena sitä, miten media uutisoi positiiviseen sävyyn hallituksen ilmasto-ohjelmasta, mutta heti, kun keinoja aletaan toimeenpanna, sävy muuttuu: ”Kun maikkarin uutiset puhuvat autoveron 6,4 snt/l korotuksesta fasismina, niin siinä kyllä ajetaan alas kaikki keinot. Päivänselvää, että fossiilisten verotusta on nostettava”. Roppakaupalla self-help-metodeja paneeli ei yleisölle tarjoillut. Mielenrauhaa voi kuitenkin lisätä konkreettisiin toimenpiteisiin tarttunut keskustelu sekä ennen kaikkea selvä viesti nuorilta itseltään. Paras tapa työstää ilmastoahdistusta on muuttaa ahdistus konkreettiseksi toiminnaksi.


SAK:N VASEMMISTORYHMÄT ONNITTELEVAT VASEMMISTONUORIA VUOTISJUHLAN JOHDOSTA

Työ vapaammasta, inhimillisemmästä ja tasa-arvoisemmasta maailmasta jatkuu.


Vasemmistofoorumi onnittelee 75-vuotiaita Vasemmistonuoria! yhteiskunnallinen ajatuspaja tutkimukseen nojaavia puheenvuoroja ja konkreettisia avauksia vasemmistofoorumi.fi vasemmistofoorumi vasemmistoforum


KUVA: PINJA NIKKI

KOLUMNI  TONI ASIKAINEN

SEURAAVA VUOSIKYMMEN. PÄÄSIHTEERIN JA JÄRJESTÖN UUDET HAASTEET. Vasemmistonuoret astuu uudelle vuosikymmenelle uusien haasteiden ja mahdollisuuksien keskelle. Marraskuun liittokokous teki lukuisia historiallisia linjauksia, jotka varmasti heijastelevat kasvavaa kysyntää vaihtoehdoille pitkään jatkuneelle vaihtoehdottomuuden poliittiselle kulttuurille. Näin Vasemmistonuorten varsinaisesta järjestötoiminnasta yli-ikäistyneen silmin oli erityisen hienoa nähdä, että poliittisten kamppailuiden kestosta ja ajoittaisista vaikeuksista huolimatta nuoriso on edelleen valmis käymään taistoon paremman maailman puolesta. Seuraava suuri ponnistus tulee eteen pian, sillä valmistautuminen kuntavaaleihin on käynnistymässä. Samalla meillä vasemmistonuorilla on tilaisuus olla mukana uusimassa historiallista vasemmistolaista vaalivoittoa kuntakentällä. Vaalivoitto rakennetaan onnistuneella ehdokasasettelulla, ja tässä erityisesti nuorten täytyy olla valppaina. Siksi tulemme järjestönä tukemaan ja rohkaisemaan kaikkia ehdokkuutta harkitsevia vaaleihin joko ehdokkaana tai vapaaehtoisena vaalityöntekijänä. Tässä lehdessäkin on lueteltu vuoden 2020 koulutuksia ja tapahtumia, joissa tarjotaan tärkeää tietoa vaaleista, kampanjatyöstä sekä kunta­ politiikasta. Suosittelen lämpimästi ottamaan rohkeasti osaa näihin tapahtumiin! Aloitan vuoden 2020 muissa tehtävissä ja kirjoitan nyt todennäköisesti viimeistä kertaa Liberoon. Pääsihteerinä olen päässyt pitkittämään omaa vasemmistonuoruuttani tekemällä töitä upean jäsenistömme kanssa. En voi kuvata tätä aikaa perinteisenä työsuhteena vaan pikemminkin seikkailuna, jonka varrelle on sattunut monia odottamattomia ja vauhdikkaita tilanteita. Vaikka osasin odottaa haasteita, niin lyhyessä ajassa olen oppinut paljon sellaista, josta en osannut työn vastaan ottaessani aavistaakaan. Samaan hengenvetoon on todettava, että vielä näiden viimeisten vasemmistonuoruuden aikojen tiimellyksessä koen saaneeni sellaista arvostusta ja tukea, joka tekee työskentelystä sen vaikeimpinakin hetkinä mahdollista. Olen hyvin kiitollinen kaikille tähän seikkailuun osallistuneille ja toivon näkeväni monia nykyisiä, menneitä ja tulevia vasemmistonuoria jatkossakin eri yhteyksissä!

Kirjoittaja on Vasemmistonuorten väistyvä pääsihteeri.


VASEMMISTONUORET YHTEYSTIEDOT

Lintulahdenkatu 10, 2. krs, 00500 Helsinki 045 348 5499 toimisto@vasemmistonuoret.fi www.vasemmistonuoret.fi Puheenjohtaja (31.12.2019 asti) Hanna-Marilla Zidan 040 826 1604, hanna@vasemmistonuoret.fi

SOLIDAARISUUSKOULU EFASUL BRASILIASSA TARVITSEE APUASI!

Puheenjohtaja (1.1.2020 lähtien) Liban Sheikh liban@vasemmistonuoret.fi Pääsihteeri (6.1.2020 asti) Toni Asikainen 045 644 7880, toni@vasemmistonuoret.fi Järjestö- ja nuorisotoiminnan koordinaattori Arto Leinonen 045 662 8206, arto@vasemmistonuoret.fi Tiedottaja Pinja Nikki 050 472 1046, pinja@vasemmistonuoret.fi Jäsen- ja toimistosihteeri Valter Söderman 045 348 5499, toimisto@vasemmistonuoret.fi Talouspäällikkö Pirkko Holappa 045 351 9917, pirkko@vasemmistonuoret.fi

Vuodesta 2016 Etelä-Brasiliassa toiminut maatalouskoulu EFASUL tarvitsee apua. Bolsonaron oikeistohallinto on leikannut koulun rahoitusta dramaattisesti. EFASUL opettaa maaseudun nuorille solidaarisuustaloutta, ekologista viljelyä ja ruokaomavaraisuutta. Koulu parantaa maaseudun nuorten sosiaalisia ja taloudellisia mahdollisuuksia, joten sen rooli yhteisössä on erittäin arvokas.

LAHJOITA NYT! KVSOLID.FI/EFASUL

PIIRIJÄRJESTÖT Etelä-Suomen Vasemmistonuoret Lintulahdenkatu 10, 2. kerros 00500 Helsinki Toiminnanjohtaja: Mikael Kinanen, 044 019 5901 etela-suomi@vasemmistonuoret.fi Hämeen Vasemmistonuoret Näsilinnankatu 22 a 27 33210 Tampere Toiminnanjohtaja Oskari Jokinen, 040 837 3467 hame@vasemmistonuoret.fi Itä-Suomen Vasemmistonuoret Pohjoiskatu 6 80100 Joensuu (käyntiosoite Kauppakatu 44) Piirisihteeri: Viljami Vaskonen, 044 976 2830 ita@vasemmistonuoret.fi

Kainuun Vasemmistonuoret Piirisihteeri: Saara Karjalainen, 040 828 4620 saara.karjalainen10@gmail.com Keski-Suomen Vasemmistonuoret Väinönkatu 28 B 14 40100 Jyväskylä Piirisihteeri: Miika Korpi, 044 077 6637 keski-suomi@vasemmistonuoret.fi Lapin Vasemmistonuoret Lapinkatu 2 96190 Rovaniemi Piirisihteeri: Mona Eskelinen, 040 7000 219 lappi@vasemmistonuoret.fi

Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuoret Kauppurienkatu 8B, 3.kerros 90100 Oulu Piirisihteeri: Anna-Maija Räihä pohjois-pohjanmaa@vasemmistonuoret.fi Satakunnan Vasemmistonuoret Eteläpuisto 14 28100 Pori Piirisihteeri: Jesse Peltonen satakunta@vasemmistonuoret.fi Varsinais-Suomen Vasemmistonuoret Hakakatu 12 20540 Turku Piirisihteeri: Amro el-Khatib, 045 1312 552 varsinais-suomi@vasemmistonuoret.fi


Elä täysillä – Turva turvaa Tur va onnittelee toVasemmis nuoria!

Kotona rentoudutaan, nautitaan, kerätään voimia. Puuhataan, siivotaan, kokataan. Juhlitaan ja pyöritetään arkea. Kotona myös sattuu ja tapahtuu, ja silloin on hyvä olla Turvassa. Turvan kotivakuutus turvaa elämäsi tärkeimmän paikan ja rakkaimmat esineet. Osta kotivakuutus helposti osoitteesta turva.fi/koti ja ole kotonasi kuin kotonasi.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva • www.turva.fi • puh. 01019 5110

0,5 X

Ammattiliitto Pro on suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva ja vastuullinen vaikuttaja.

X

0,25 X 0,5 X

0,5 X

Tehtävämme on parantaa jäsentemme ja aloillemme kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, lisätä heidän hyvinvointiaan työssä ja vapaalla sekä parantaa heidän kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksiaan. Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta. Toivotamme tervetulleeksi myös opiskelijat ja yksityisyrittäjät. Lue lisää ja liity meihin! www.proliitto.fi

2,75 X

0,5 X


OMA LAFKA HOK-Elanto on sitoutunut kestäviin arvoihin ja haluamme olla mukana tekemässä parempaa tulevaisuutta yhdessä nuorten kanssa.

HOK-Elannon sponsorointikohteita ovat mm. - nuorisotalojen nutakeittiöt Helsingissä ja Espoossa - Ansio-kurssit - Tiedekeskus Heurekan Makukoulu

- Alepa Yrityskylä - InAction-ensiapukurssit kasiluokkalaisille - Retki kauppaan -yhteistyö - 7.–9.-luokkalaisten mahdollisuus TET-jaksoihin

Profile for Libero

Libero 4/2019  

Advertisement
Advertisement
Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded