osakunnat olivat eri puolueiden tai niiden opiskelijajärjestöjen hallussa ja niitä vallattiin innokkaasti. Samoin eri ainejärjestöt. Samaan aikaan niiden julkikuva yleisestä yhteenkuuluvaisuutta ja hauskanpitoa, miksei opiskeluakin edistävästä toiminnasta jäi ainakin jossain määrin sivurooliin. Laadittiin julkilausumia, ”tehtiin politiikkaa”, erityisesti hallinnonuudistusta. Muistan itse miettineeni Turun torin poikki kulkiessani, onko minun todella pakko tunnustaa poliittista väriä voidakseni olla aktiivinen opiskelijaelämässä. Vastaus oli silloin kyllä. Mitä sellaisessa ilmapiirissä Lex antoi lexiläisille, sen aktiiveille ja jäsenille? Puoluepolitiikka oli rakenteissa. Pääryhmät Lexissä olivat Porvarit (porvarilex) ja Yleisdemokraatit (Turussa DEMlex eli demarit ja enemmistökommunistien Akateeminen Sosialistiseura, ASS), mukana oli myös joitakin keskustalaisia ja TUMOlaisia eli vähemmistökommunisteja. Heijastuisiko tässä selvä luokkajako? Kaikki vuosikokoukset juntattiin, ennen kokousta
hätistettiin paikalle kaikki tutut ja puolitutut ja vielä kokouksen aikanakin, jos tilanne näytti pahalta – huom! ennen kännykkää – soitettiin vielä lisää väkeä paikalle. Ensimmäinen äänestys koski aina esityslistaa, sillä selvitettiin, mitkä olivat voimasuhteet. Lexiläinen politiikka oli tietenkin osa yliopisto- ja ylioppilaskuntapolitiikkaa. Porvarit olivat vallassa Lexissä samoin kuin Medisiinareissa ja yleisdemokraatit useimmissa muissa ainejärjestöissä. Yhden kerran muistan olleeni isäntäväkenä Ylioppilaskunnan Porvareiden tarjoamalla illallisella Neuvostoliiton Komsomolin eli kommunistisen puolueen nuorisojärjestön edustajille Hotelli Ruissalossa. Silloin tiesin eläväni kaksoistodellisuudessa. Nämä Komsomolin edustajat olivat varmaan 35-40-vuotiaita kouliintuneita politrukkeja ja pitivät meitä täysinä kakaroina samaan aikaan, kun me tiesimme kuuntelevamme liturgiaa – ja myös puhuvamme sitä. Vuodet lexiläisenä 70-luvul-
la oli mitä tehokkain politiikan käytännön kurssi niin porvareille kuin muillekin. Piti hahmottaa eri osapuolien asemat, piti osata neuvotella, piti osata draftata. Vielä oikeusministeriön kansliapäällikkönäkin seuratessani usein poliitikkojen keskustelua läheltä, ja pystyin tietenkin näkemään ne samat rakenteet, lukemaan rivien välistä. Mutta kun hallitus oli koottu, toisin kuin Helsingissä Turussa tehtiin aina suhteelliset hallitukset eikä puhdasta yhden leirin hallitusta. Lexin sisällä toimittiin aikalailla yksituumaisesti opiskelijoiden eteen: valmennuskurssit, tenttikysymyspalvelu, kirjalainaamo, kesätenttien varmistaminen, Kirkkokadun juhlahuoneiston aukipitäminen kolmena iltana viikossa, matkoja Unkariin Etvos Lorandin yliopistoon, mutta myös Pietariin ja Tallinnaan. Tämän vuoksi myös henkilösuhteet yli puoluerajojen olivat hyvät eivätkä vain asialliset. Vieläkö Lex ylläpitää vierailuohjelmaa Etvos Lorandin oikeustieteen opiskelijoiden kanssa? Se oli tärkeää meille, mutta vielä tärkeämpää heille. Olimme Budapestissa Unkarin vallankumouksen 20-vuotispäivänä ja muistan, kuinka poliisi tuli silloin juhliimme, eikä kenelläkään ollut halua rähinöidä heidän kanssaan. Jos Suomi oli 70-luvulla suomettunut, ei meillä kuitenkaan kovaäänisissä juhlissa tarvinnut pelätä poliisia poliittisista syistä, ehkä muista. Toivon todella, että yhteistyö on jatkunut. Jälleen Unkarista kuuluu puhetta ja tehdään politiikkaa, joka pelottaa. Kaikki yhteydet, jotka varmistamat Unkarin kuulumista Eurooppaan, eurooppalaisiin
40
Lexpress